Ideologinen nautinto tarkoittaa sellaista nautintoa, joka liittyy ideologian todistamiseen placebonautintona. Se tarkoittaa sitä, kun jokin toinen ideologinen vaikutin ohjaa puoluetta jäämään pois vallan käyttämisestä. Tuo ideologinen vaikutin on aina ontokratia eli olemisen valtaa hallinnoiva taho, joka pyrkii antamaan manipuloimilleen ihmisille helppoutta ja olemisen valtaa, mikä on ristiriitaista siinä mielessä, koska nämä ihmiset ovat vapauden ja vaivannäkemisen näkökulman kautta epävapaita ja manipuloinnin alla olevia. Tämä nautinto on siis aina vain placeboa näennäisnautintoa, koska se todellisuudessa saa ihmiset unohtamaan oman ideologiansa sitä varten, että voidaan muodostaa konsensusmukainen ratkaisu, jossa toinen poliittinen osapuoli pääsee muodostamaan hallituksensa ja korostamaan siinä pitkäaikaisia pysyviä rakenteita, kuten esimerkiksi vanhentunutta hyvinvointiyhteiskuntaa. Konsensus on Suomessa jo vuosikymmenet edesauttanut sosialistien valtapyrkimyksiä, koska ns. hyvinvointiyhteiskuntaan ja jatkuvaan sääntelyyn ei ole puututtu. On selvää, että ideologisesta nautinnosta eli olemisen vapauden eli helppouden yleistymisestä hyötyvä taho on sosialistiset puolueet, koska he suhtautuvat epätasa-arvoisesti toisiin ihmisiin, jotka ajattelevat puolueidensa kautta eri tavalla. Ideologisessa nautinnossa siis luovutaan omista arvoista ja maailmankatsomuksesta sen nautinnon hyväksi, jonka helppoudesta elävät ihmiset tuottavat, eli ihmiset voivat jatkaa ontokratiana eli olemisen vallitsijoina jatkossakin – tämä monesti tarkoittaa sitä, että muut oppositioon jäävät puolueet ovat ottaneet kannattajikseen ihmisiä, jotka eivät elä puolueen perustavasta aatteesta. Ontokratia siis tarjoaa tämän placebonautinnon oikeistolaisille, sillä perusteella, kun se on sopeuttanut omia pedellejään muiden puolueiden toimimisen alalle. Ideologinen nautinto siis on sitä, kun puolueessa vallitsee epätasapaino, ja se on ottanut muiden puolueiden kannattajia itselleen, ja nämä määrittävät sen ideologian tuoman nautinnon, koska he todellisuudessa eivät aja oman puolueensa etua. Monessa mielessä niin sanotut harmaat eminenssit taustavaikuttajatahot voivat olla aiheuttamassa sen, että puolueessa eli Kokoomuksessa unohdetaan omat tavoitteet ja ideologia tuon nautinnon takia. Se aiheuttaa sen, että manipuloijat ja epävapaat tahot pääsevät levittämään huonoja arvojaan vapaiden ja hyvien arvojen paikalle ja sitä myöten vapaus ja vaivannäkö vähenevät yhteiskunnassa ja kommentaariaatti valtaa tunnustushierarkian ja alkaa muodostaa ulkoisia riippuvuussuhteita sen instituutioille. Tuossa tilanteessa tämä vasemmistolaisille tyypillinen kapinointiasenne aiheuttaa sen, että esimerkiksi lakkojen, taulukkopalkkojen, vätystelyn ja luottamusmiespolitrukkien välityksellä työn laatu ja määrä vähenee, sen sijaan, että ihmiset suuntautuisivat tehtäväänsä eli työhön itseisarvoisesti. Kaikenlainen välineellinen asenne aiheuttaa sen, etteivät ihmiset ole rehellisiä tai vapaita, koska kaiken tulisi loppujen lopuksi olla itseisarvoista. Esimerkiksi äskettäin tulleessa Sinkkuillallinen-ohjelmassa oli hyvin ruskettunut ukkeli, joka kertoi ainoalle valkoihoiselle paritettavalle kolmesta, että valitsi hänet samanlaisten mielenkiinnonkohteiden kuten ufojen ja auran värin tulkitsemisen kautta. Konsensus siis tarkoittaa sitä, että itsenäisiä poliittisia päätöksiä ei voida tehdä, ja aiemmin päätetyt ja koskematta jääneet rakentavat sen todellisuuden mikä on valmiina hallituksen muodostavalle puolueelle. Hyvinvointiyhteiskunta tulisi alas ajaa täydellisesti ja alkaa lopettamaan taloudellinen sääntely ja markkinoiden rajoittaminen. Marinin hallitus vie Suomea taaksepäin ajassa, koska kaikkialla muualla sosialistitkin ovat havainneet, ettei tuollainen haikailu johonkin Kalevi Sorsan aikaan ole enää mistään kotoisin tässä päivässä. Performatiivinen rooli tarkoittaa käsitteiden ja arvojen yksilökohtaista merkitystä, joka on siis performatiivisessa eli toimintaa tukevassa roolissa yksilölle. Arvojakin tulisi siis voida soveltaa ja havaita niiden tihentymät ja johdannaiset. Performatiivista roolia voidaan pitää lähtökohtana ironialle, koska ironia alkaa aina merkitysten sisäisestä vaihtelusta. Performatiivinen rooli ei kuitenkaan palvele vertailukohdallisia symboleita, koska yksilö performatiivisessa roolissaan on instituutioiden sisällä ja siten ollen hänen huumorinsa tulee sisältä käsin, aivan kuin kaikkien muidenkin instituutioiden arvoja uudistavien hankkeiden tulisi tulla. Ironialla voidaan siis edistää jonkinlaista sisäistä muutosta siinä, kun kaikkia arvoja kohtaan ei suuntauduta vakavamielisesti ja muut vaihtoehdot poissulkevasti vaan muistetaan aina instituutiotason vapaus ja pyyteettömyys eli valinnan vaihtoehtojen moneus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti