Subjektiiviset arvot ovat sellaisia arvotunteita, jotka eivät pysty pyyteettömyyden ja ristiriidattomuuden puuttumisen takia etenemään objektiivisiksi arvoiksi, jotka voisivat tulla edustetuiksi tunnustushierarkian instituutioita lajittavalla tasolla. Yleensä tällaiset arvotunteet ja subjektiivisiksi kehittyvät arvot ovat sellaisia välineitä, joita yhteiskunnallista tunnustushierarkiaa manipuloimaan pyrkivä kommentaariaatti pyrkii vaikutteellistamaan. Kommentaariaatti ei pysty manipuloimaan ja vaikutteellistamaan arvoja, jotka ovat jo joukkopriorisoinnin kautta tulleet objektiivisiksi, eli etenkin ristiriidattomiksi ja pyyteettömiksi. Subjektiivisissa arvoissa kommentaariaatti siis pyrkii lisäämään ihmisten välisiä subjektiivisia ristiriitoja ja kohentamaan näiden ihmisten tarvetta ajaa omaa subjektiivista hyväänsä. Se siis pyrkii luomaan ristiriitoja ihmisten ja heidän edustamiensa instituutioiden välille, eli se pyrkii muuttamaan tunnustushierarkian pyyteettömyyden kautta muodostamaa järjestystä, eli tunnustushierarkia joutuu anarkiatilan valtaan, missä kommentaariaatti ja sen edustama ontokratia, eli sellainen valtajärjestys, joka edustaa suurimmin valtavirtakulttuuria, sekä ontokratian tavoittelema ideologinen nautinto, saavat muodostettua instituutioiden keskuuteen arvoinstituutioita, joita se pyrkii vahvistamaan ja tekemään kyseenalaistamattomiksi tuki-instituutioiden avulla. Vertailukohdalliset symbolit ovat niitä suhteellisia ja subjektiivisia teennäisen symboliverkoston osa-alueita, joihin kommentaariaatti pyrkii vaikutteellistamaan subjektiivisiksi ilmeneviä arvotunteita, eli se pyrkii rakentamaan oman symboliverkostonsa, mitä kautta subjektiiviset arvotunteet etenevät yhteisöllisellä tasolla arvoinstituutioiksi, missä tuki-instituutiot pitävät yllä käsitystä, että näiden sisältämät arvot olisivat todellisia, eli tuki-instituutiot ovat tietynlainen poliisi-instituutio, joka pyrkii pakottamisella ja suostuttelulla vaikuttamaan siihen, että ihmisille todentuvat arvot eivät etenisi objektiivisuuden tasolle, eli se pyrkii tekemään ihmisille näkyväksi, että nämä subjektiiviset arvot, vertailukohdalliset symbolit, arvoinstituutiot ja tuki-instituutiot edustaisivat todellista arvostamista ja arvoajattelua. Mihin subjektiivinen arvostaminen sitten voi johtaa. Se voi johtaa siihen, että ihmiset eivät enää tunnistaisi sellaisia arvoja, joilla on perusta, vaan kommentaariaatti valtaa tavoittelevana megainstituutiona voisi vaikuttaa siihen, että sen edustama ontokratia ja heidän tavoittelemansa ideologinen nautinto määräisi aina sen, mihin suuntaan yhteiskuntaa ja maailmaa tulisi ohjata. Ketä sitten ovat ontokraattiset ihmiset. He ovat etenkin sellaisia ihmisiä jotka edustavat olemisen valtaa. Tämä tarkoittaa sitä, että he voivat oman kokonaisuutensa kautta olla samanaikaisesti läsnä paralleellisen yhteiskunnan kaikilla samanaikaisilla tasoilla kaikkein parhaiten. Ontokratia siis pyrkii etenkin muodostamaan konsensuksen omalle elintavalleen, eikä se pyri siihen aina tunnustamalla sellaisia arvoja, jotka voidaan laskea kaikkein ristiriidattomimmiksi ja pyyteettömiksi. Eli ontokratia ei edesauta muutosta sellaiseen järjestykseen, joka voisi olla kaikkein ajattomin ja pysyvin. Ideologinen nautinto tarkoittaa sitä kollektiivista tunnetta, jota kommentaariaatti pyrkii ontokratialle tuottamaan. Se siis tarkoittaa sitä, että kommentaariaatti antaa suurimman merkityksen sille, että ontokraattinen eliitti saa kaipaamaansa ideologista nautintoa, eli he arvostavat päätöksenteossa etenkin konsensusmaista kakun jakoa eikä sitä mikä pitäisi katsoa oikeimmaksi ja arvoille uskollisimmaksi päätöksenteossa. Ideologinen nautinto siis on joka tapauksessa vain placebonautintoa, joka aiheuttaa ontokratian jäsenille tekohumalan, missä ei ole minkäänlaista pyrkimystä arvojen mukaiseen päätöksentekoon ja asioiden ajamiseen. Kommentaariaatti on siis sellainen ihmisryhmä, jonka ontokratia palkkaa edistämään omaa ja ideologisten nautintojen mukaista asioiden ajoa. Kommentaariaatti käyttää arvojen vaikutteellistamisessa etenkin merkitysvaltaa, minkä se pyrkii asettamaan tiettyjen strategisesti tavoiteltujen arvojen ylle. Tässä yhteydessä ihmisten tulisi varjella sitä performatiivista roolia, jonka he pyrkivät asettamaan tietyille käsitteille, koska juuri siinä yhteydessä, missä arvot alkavat saada erilaisia ja toisistaan poikkeavia merkityksiä, on se tilanne, jossa merkitysvallan tavoittelu alkaa. Vaikka voidaan sanoa, että kaikkien tulisi toki joukkopriorisoinnin kautta pyrkiä siihen, että arvot olisivat mahdollisimman yksimerkityksisiä, on otettava huomioon se, ettei kaikki arvot pysty pysymään samassa roolissa kaikille ja tähän ovat olleet vaikuttamassa ihmisten laajempi kosmopolitisoituneisuus ja ihmisten liikkuminen eri maiden ja kulttuureiden välillä. Kuitenkin ihmisten tulisi huomata se uhka mikä liittyy tällaisiin yhteiskunnallisiin mullistuksiin. Ne tulisi voida käydä läpi sillä tavalla, missä voitaisiin yhä tunnistaa ero subjektiivisten ja objektiivisten arvojen välillä. Vaikutteellisuus tarkoittaa etenkin sitä, miten yhteiskunnallinen megainstituutio kommentaariaatti pyrkii ottamaan ihmisten merkitysarviointi omakseen ja miten he voivat sen myötä alkaa määrittelemään ihmisryhmiä ja heidän instituutioitaan. Tämä on nähty drastisimmassa merkityksessä esimerkiksi kommunistisen Kiinan kulttuurivallankumouksessa sekä Neuvostoliiton gulageissa. Suomessa tämä on nähty esimerkiksi 60- ja 70-lukujen äärivasemmistolaisuudessa ja miten silloin nuoret ihmiset alkoivat sokeasti rikkoa sellaisia ihmisten ryhmiä ja instituutioita, jotka eivät sopineet heidän vaikutteellisestin omaksumaan kommunistiseen aatteeseen ja kuvien särkemiseen. Yhteiskunnan siis tulisi olla samanaikaisesti yhtenäinen ja toisten instituutioiden totuuden hyväksyvä mutta kuitenkin sen tulisi erilaisten instituutioiden kautta voida toimia paralleellisesti eli samanaikaisesti toisten instituutioiden kanssa omat arvonsa ja arvostuksensa kohteet huomaavasti ja niitä arvostavasti. Ihmisten todellisuus siis ilmenee etenkin tunnustushierarkian kautta, mihin ovat järjestyneet ristiriidattomuuden ja pyyteettömyyden kautta eri instituutiot, jotka edustavat omia osiaan yhteiskunnassa ja instituutio- ja ihmiselämässä. Voidaan esimerkiksi sanoa, että vapaa uskonto ja kaikki uskonnot keskenään ovat kaikkein korkeimmalla tasolla tunnustushierarkiassa, koska uskonto ja uskominen ei vaadi suoranaisesti mitään ja uskontoon liittyminen on kaikille samalla tavalla avoin asia. Uskonto suojelee ja antaa voimaa, mutta ihmisten ei tarvitse varsinaisesti piinnistellä uskonnon piirissä menestyäkseen. Koska uskontoja on monia ja niiden keskuudesta voi valita, ovat senkin takia ne sellaisia, jotka ovat ristiriidattomia, pyyteettömiä ja valinnan alaisia. Seuraavaksi korkeimmat instituutiotasot liittyvät etenkin taiteeseen ja korkeakulttuuriin sekä filosofiaan. Ne ovat sellaisia aktiviteetteja, jotka vaativat harrastajaltaan paljon, mutta joiden itsensä kautta antama tulos ja resultaatio on sellainen, että se kannustaa toiminnan jatkamiseen ja sen esittelyyn. Alimpina tunnustushierarkiassa ovat etenkin sellaiset aktiviteetit jotka pyrkivät ihmisvartalon jatkumiseen ja kehittämiseen. Esimerkiksi syöminen, juominen, kakkaaminen ja sukupuoliyhteydessä oleminen ovat pyyteellisiä harrasteita sen takia, koska niillä ei ole vaihtoehtoa. Ihminen joutuu ylläpitämään näitä aktiviteetteja oman ruumiinsa hallitsemiseksi ylläpitämiseksi ja jatkuvuuden turvaamiseksi. Ja tämän takia voidaan ihmisen ruumista pitää paljon alhaisempana asiana henkeen ja persoonaan verrattuna. Ihminen ei voi valita sitä syökö vai eikö hän syö tai kakkaako tai eikö hän kakkaa. Kommunistiset ajatukset ovat aina olleet sellaisia, jotka ovat halunneet oman tasa-arvonsa varjolla varmistamaan vain sen, että ihmiset ovat saaneet suuhunsa leipää tai että he ovat saaneet oman soppensa, muutaman neliön oman ruhonsa ja aktiviteettinsa harjoittamista varten. Siinä ei ole ollut väliä, olivatko arkkitehtuurisesti tärkeät rakennukset tai patsaat säilyneet, tai oliko yliopiston kirjastossa ollut muitakin kirjoja kuin sosialistiseen propagandisoimiseen pyrkiviä teoksia. Toisaalta historiassa on myös koettu sellaisia ajanjaksoja, joissa uskonnollisesta ja metafyysillisestä tasosta on tullut pyyteellinen ja siihen ei enää voitu suhtautua ristiriidattomasti. Tällaiset teokraattiset diktatuurit ovat aivan yhtä pahoja kuin sosialistiset ja kommunistiset, niissä vain ihmiset ovat joutuneet olemaan syömättä ja nussimaan kaninlaatuisesti tämän uskonnollisen ja metafyysisen tason ylläpitämisen takia. Jokaisesta tunnustushierarkian instituutiotasosta voi pahimmassa tapauksessa tulla pyyteellinen. On kuitenkin tärkeää ihmisen ja instituutioiden suojaamisen takia, että ihmiset voivat suhtautua instituutioihin arvostavasti etenkin niiden pyyteettömyyden takia, sillä kommentaariaatti, ontokratia ja ideologinen nautinto tarkoittavat aina etenkin sellaista todellisuutta, jossa pyyteettömyys sorretaan ja ihmiset tehdään instituutioidensa takia riippuvaisiksi toisista instituutioista, joka kääntää instituutioiden tasa-arvoisuuden päälaelleen, eivätkä ne enää voi olla alistamatta toisiaan, eivätkä jotkut instituutiot ihmisineen voi olla alistumatta toisille instituutioille. Esimerkiksi SAK ja heidän painostamiskeinonaan käyttämät lakot ovat rationaalisuuden, pragmaattisuuden ja tehokkuuden vastaista toimintaa. He siis pyrkivät siinä alistamaan omistaja ja työnantajatahoa, jotta he voisivat tuottaa edustamilleen ihmisille entistä suurempaa materiaalista hyötyä, eli tässä voidaan havaita se, että heidän materiaalisen hyödyn etsiminen työläisille lakolla pakottaen edistää sitä, että kommentaariaatti voi liittyä heidän subjektiivisen hyötynsä etsimiseen ja alkaa entistä enemmän propagoimaan pyyteellistä muut instituutiotasot unohtavaa toimintaa. Vertailukohdalliset symbolit tarkoittavat siis sellaista pyrkimystä ja keinotekoista symbolijärjestelmää, jota kohden subjektiiviset arvotunteet vaikutteellisuuden alaisena suuntautuvat. Tällaisia ovat etenkin itselle koituva hyöty totuuden kustannuksella. Vertailukohdalliset symbolit siis sananmukaisesti tarkoittavat sellaista symbolisuutta, joka antaa vastavaihtoehdon syväsymboleihin pyrkimiselle. Syväsymbolit siis etenkin tarkoittavat sellaisia symboleita, joiden olemiseen osallistuminen ja joiden esikuvana käyttäminen vaatii etenkin fundamentaalisten totuuksien hyväksymistä ja tekemisiin pääsyä objektiivisten arvojen kanssa. Kommentaariaatti pyrkii asettamaan vertailukohdalliset symbolit syväsymbolien eteen ja siten se pyrkii ohjaamaan ihmisiä tulemaan subjektiivisiksi ja pyyteellisiksi. Totuuden havaitseminen vaatii kaikkien instituutioiden tarpeen havaitsemista ja hyväksymistä, ja sen tunnustamista, että pyyteettömyys on kaikkien instituutiotasojen arvon merkki ja mitta. Pyyteettömyys on pyyteellisyyttä parempi tapa suhtautua todellisuuteen, koska silloin ihminen on objektiivinen ja intressitön. Pyyteellisyys tarkoittaa aina sitä, että ihmiset hakevat siinä pintapuolista hyötyä, subjektiivista ja itsekästä etenemisen tarvetta ja toisiin ihmisiin vaikuttamista. Vaikutteellisuus on aina subjektiivisuutta, koska vain vertailukohdallisia symboleita eli arvojen yhtymäkohtia voidaan vertailla toisiin, mihin vaikutteellisuuden olemassaolo perustuu. Vaikutteellisuus muodostaa ristiriitoja ihmisten väliin kohtelemalla heitä subjektiivisten periaatteiden näyttämällä tavalla. Todellisuus, joka perustuu pyyteellisyyteen, ristiriitaisuuteen ja subjektiivisuuteen on jatkuvaa karkeaa kilpailemista, missä pyritään parantamaan omaa olemassaoloa ja jossa joidenkin edustamat arvot joutuvat kärsimään tappion, kun yksittäisen ihmisen, instituution tai tahon edustama todellisuus murskataan katkerassa kamppailussa subjektiivisten periaatteiden ja todellisuuskäsityksien välillä. Koska ihminen ei joka tapauksessa pysty objektiivisuuteen ja pyyteettömään totuuden ja todellisuuden etsimiseen, on mahdollista että kommentaariaatti voi vaikutteellistaa ihmisen omalla merkitysvallallaan, etenkin kun ihmisillä on taipumusta yhdistää performatiivinen roolinsa erilaisiin käsitteisiin. Kuitenkin objektiivisuuteen ja oikeiden arvojen löytämiseen pyrkivät ihmiset eivät ole yhtä alttiita joutumaan kommentaariaatin subjektiivisen vaikutteellisuuden vaikutteellistamaksi. Ihmisten on siis pidettävä tarkempaa huomiota siitä, että he käsittelevät arvotunteensa oikealla tavalla, ettei niitä pystytä asettamaan kommentaariaatin vaikutteellisuuden alle. Ihmisen on siis tarkasti harkittava sitä, millaisia asioita hän alkaa arvostamaan ja millaisia asioita hän pitää itselleen tärkeinä asioina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti