Jumalan puutarha
Muistan tytön, joka oli iloinen kuin kevät
Kuten lapsuutemme kevät
Kun nauru hymyilee kyynelissä itsessään
Ja sielu on kuin puro taistelussa
Mutta terve, järkevä ja kokematon
Taas avoin ja leikkisä kirjeen sivu
Koko maailma – me näemme vastaukset
mustilla kulmilla, musta sinetti
Hän oli niin kaunis – pieni tulenliekki!
Leikimme äitiä ja isää, kun olimme pieniä
Se oli nautinto, se oli ilo!
Mutta kuten oli, kukaan ei kuunnellut
Asuimme lähellä kirkkoa
Ja juoksimme sen pyhälle maalle
Kirkkoherran puutarhassa, kuten ajattelimme
Täynnä ristejä ja kauniita kukkia
Kumminkin ihmettelimme monta kertaa
Niitä jotka tulivat sinne
että he olivat kuin isoäidin laulut
Niin surullisia ja pieteettisiä
ja antoi kranssin ja antoi kukan
Yksi antoi kyyneleen puutarhalle
Me seisoimme siellä kädet tyhjinä
Ja meillä oli vain hymymme
Jolloinkin puheentapaista kuului
Se oli kuusen vihreässä huipussa
Kosketimme syreenin vaaleita kukkia
Ja nyökkäsimme alas ennen kuin ylös
Pitkään aikaan emme voineet uneksia
Iloisesti leikimme uudestaan
Ristien siimeksessä yön pimeydessä, jyrinä piiloutui
Ja huusi: Saitko sen? – Kyllä
Kerran mies harmaahapsinen
Kysyin häneltä: Kenen on puutarha?
Hän hymyili niin kauniilla ja kyyneleisellä katseella
Ja vastasi: se on Jumalan, ystäväni!
Jumalan puutarha riemuitsimme sitten
Ei ihme että täällä on mukavaa
Jumala on niin hyvä että hän antaa
Kukkiensa keskellä meidän leikkiä täällä
Mutta kun sitten opimme kirjoittaa
Täällä lepää jokainen hauta
Sitten se kirkastui jo vähän
Tämän kultaisen kirjoituksen alapuolella
Jumalan enkelit nukkuvat varmasti kukkien keskellä
Hänen puutarhassaan joka yö
Ja jättävät jälkeensä kauniin lahjan
Tuhannesta hopea-aarteen helmestä
Kuitenkin ajattelimme sen olevan hauskaa
Enkelillä kellon nimi on
Ja ritareilla toinen asia
Se ei käy hyvin laatuun!
Piilouduin eräänä iltana, kuullakseni
Enkeliä kun hän jo sänkyyn kömpi
Mutta kuusen nähtiin liikkuvan
Minä juoksin, ja en saanut nähdä mitään
Mutta kiirehdi leikkieni sisko
Minun pieni morsiameni, minun suurin aarteeni
Tuli sairaaksi – ja oli ollut niin iloinen ja raikas
Siellä hän hymyili minulle varovasti
Pidin kättäni häntä vasten, niin siro, pikkuiseni
Katsoin häneen ja huusin: Älä jätä minua!
Minusta tulee enkeli, hymyili hän hiljaa
Puutarhassa tapaan sinut
Se katosi pitkän aikaa sitten, vuosia sitten
Sen kanssa lapsuudentaivaani sineä
Nyt kyyneleet elävät naurettavasti
Kuitenkin uskon minä vieläkin kuitenkin niin
Ja siitä tulee taistelu, meidän voimamme riittää
Minä olen täällä joskus liian painavana ja kovana
Silloin menen uudestaan iloisena ja tapaan
Enkelini Jumalan puutarhassa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti