Merkitys tarkoittaa asian funktiota, sitä mitä tarkoitusta varten jokin käsite on muodostettu. Merkitys siis kertoo siitä, mitä jokin käsite tai asia tarkoittaa. Se voi myös tarkoittaa sitä, miten tärkeä jokin asia on jonkin toisen asian tai ihmisen kannalta. Voidaan esimerkiksi sanoa vaikka että käsitteen isä merkitys on se, kuka tietyn ihmisen on alkuun pannut. Kuitenkin esimerkiksi käsite isä voi saada myös kielteisen tai myönteisen arvomerkityksen, missä roolia näyttelee etenkin käsitteen yhteydessä saadut kokemukset. Voidaan kutsua tällaista puolta käsitteen performatiiviseksi rooliksi, mikä tarkoittaa asian saamaa henkilökohtaista merkitystä, joka voi olla ottamassa roolia siinä kun tällaista termiä käytetään. Kuitenkin tavanomaisimmat ja perinteisimmät merkitykset merkitsevät jotain sellaista, mikä on käsitteen käytön yhteydessä yleistä, sillä esimerkiksi siitä, että kaikilla ihmisillä on alkuunpanija, ei voida muuttaa mitenkään, vaan tietynlainen perustavin merkitys pitää aina tiettyjä käsitteitä käytettäessä hyväksyä. Kuitenkin esimerkiksi monikulttuurisuus ja pakolaisuus ovat aiheuttaneet Euroopassa sen tilanteen, että esimerkiksi termiä isänmaa ei voida enää profiloida samalla tavalla, vaan tällaisen käsitteen yhteydessä niiden merkitysala on laajentunut ja moninaistunut. Voidaan puhua tiettyjen termien yhteydessä merkitysvallasta, jota ohjailee kommentaariaatti vaikutteellisuuden kautta. Tämän taustana on ontokraattinen eliitti, joka pyrkii saamaan hyötyä ja tuottamaan tietyille ihmisille ideologista nautintoa. Ideologista nautintoa tavoitellaan etenkin merkitysvallan hankkimisella, koska tämä taho pyrkii saamaan omille käsitteilleen vallan monopolisoimalla niiden merkitystä, ja tässä merkityksen tavoittelussa tietyt ihmisten ryhmät ja heidän asioilleen antamat merkitykset ja näiden käsitteiden ympärille muodostuneet arvot ja instituutiot voivat jäädä asioiden ulkopuolelle ja vaille merkitystä. Mielestäni merkitystä ihmisten piiriin luovat etenkin vapaat instituutiot, jotka voivat parhaimmassa tapauksessa toimia tiettyjen merkityksiä saavien käsitteiden alkukotina ja vakiinnuttajana. Kun kommentaariaatti haalii merkitysvaltaa, pyrkii se saamaan tietyt instituutiot ohjailtavakseen viemällä niiltä alkuperäiset merkitykset, eli se pyrkii luomaan ristiriitoja puuttumalla tiettyjen ei yhtenäisten instituutioiden toimintaan. Tällä toiminnalla kommentaariaatti pyrkii muodostamaan arvoinstituutioita ja niitä tukemaan tuki-instituutioita, joista ensimmäiset pyrkivät tuomaan ihmisten keskuuteen merkityksiä ontokraattiselta eliitiltä, eli sellaisia merkityksiä, jotka edistävät yhden tahon itsenäisiä pyrkimyksiä, ja toiset suojelevat poliisi-instituutioiden kautta arvoinstituutioiden oikeuksia ja kieltävät tietyt arvot ja merkitykset niiden piiristä. Mikä sitten on merkityksellisyyden merkitys. Se on etenkin sitä, että ihmiset voivat nähdä tietyt arvot ja käsitteet siten, että he voivat laskea ne osaksi omaa elämäänsä. Arvotunteet ovat arvojen alkukohtia ja ne seuraavat ihmisten aivotoiminnasta. Arvotunteet, jotka saavat käsitteiden yhteydessä merkityksen, voivat olla vapaita tai epävapaita, sillä vaikutteellisuus etenkin ohjaa ihmisten arvovalintaa ja tietyt käsitteet ja merkitykset, joille ihmiset voivat antaa merkityksen, mutta joita ihminen ei osaa paikallistaa omaan maailmankuvaansa, voivat olla alttiita merkitysvallalle ja kommentaariaatin vaikutteellisuudelle. Ihmisen tunnustushierarkia tarkoittaa sitä, että kaikille ihmiselämään liittyville instituutioille voidaan antaa oma merkityksensä. Kaikki instituutiot ja niihin liittyvät arvotunteet ovat siis ominaisia sille, että ihmiset voivat tunnistaa ne kaikki, missä järjestys muodostuu etenkin niiden pyyteettömyyden, riippumattomuuden, oikeudellisuuden ja intressittömyyden kautta. Kommentaariaatti siis pyrkii vaikutteellistamaan instituutioita, missä se alkaa muodostamaan arvollisia monopoleja tietyille arvotunteille, mistä ihmisten tulisi voida saada kehittää omia arvojaan. Se voi esimerkiksi vallata uskonnollisten arvotunteiden tason, ja alkaa korostamaan jonkinlaista teokratiaa ja uskonnon valtaa toisten tunnustushierarkian tasojen kustannuksella, missä esimerkiksi perustavimpaan materiaan perustuvat tasot ja niiden piirteet kuten ehkäisy tai oikeaoppinen ravinto voivat jäädä ala-asemaan. Myös voidaan sanoa, että joskus kommentaariaatti voi pyrkiä korostamaan materian tasoja kaikkein korkeimpien hengellisten ja henkisten arvojen ja instituutioiden tasojen kustannuksella. Esimerkiksi voidaan vaikka sanoa, että nykyaikainen populaarimusiikki edustaa kommentaariaatin hankkimaa merkitysvaltaa, koska on todettu lukuisissa yhteyksissä sitä, että korkeakulttuuriin liittyvä taidemusiikki pitää yllä henkistä ja älyllistä jaksamista ja joissain tapauksissa jopa älyllisen performoinnin tasoa ja kestävyyttä, mitä tavallinen popmusiikki ei tee. Tunnustushierarkia on muodostunut aina etenkin sellaisissa yhteiskunnissa, missä henkinen ja taloudellinen kehitys on ollut nopeaa ja missä perinteisiä asioita on arvostettu. Voidaan esimerkiksi sanoa, että sellaisissa yhteiskunnissa ja kulttuureissa, missä ei ole samanlaista pyyteettömyyttä, ei tällainen järjestyksen kehitys ole ollut tavallisesti toimivaa. Esimerkiksi voidaan sanoa, että pyyteellisyyden ja opportunismin kehitys ei ole koskaan oikea ja kunnollinen tapa hahmottaa järjestyksiä instituutioiden välityksellä. Voidaan sanoa, että kehityksen osoitus on se, jos voidaan arvostaa sellaisia instituutioita korkeimmalle, mitkä antavat ihmiselle eniten vapauksia ja mitkä ovat pyyteettömämpiä. Pyyteettömyys etenkin antaa tilaa muulle, minkä takia esimerkiksi uskonnollinen kiihkomielisyys voi vallata alaa ihmisiltä, jotka eivät osaa antaa esimerkiksi uskonnolle sellaista tilaa, missä on tehtävä valintoja. Voidaan sanoa, että etenkin korkeimmat tunnustushierarkian tasot ovat sellaisia, missä hyväksytään laajin mahdollinen valitseminen, eli performatiivinen rooli, mikä annetaan asioille, voi olla merkittävällä tavalla omasta päätöksenteosta riippuvaista. Eli voidaan sanoa, että arvoille ja merkityksille on voitava antaa oma ja henkilökohtainen merkitys, vaikka hyväksyttäisiinkin se, että joillakin käsitteillä on niille kuuluva perimmäinen merkitys, jota ei voida muuttaa kuin ehkä ajatuksellisesti, aivan kuten pääministerimme ei mennyt isänsä hautajaisiin, vaan katsoi kahden äitinsä täyttäneen hänelle muuten tulleen isän merkityksen. Tämä on varsin drastinen tapa katsoa asioita, ja minun mielestäni hänen olisi tullut suhtautua biologiseen isäänsä paremmin. Kuitenkin nykyaikainen yhteiskunta maahanmuuttajineen ja mies/naispareineen on kiertämässä tiettyjen aikaisemmin perinteisiksi arvoiksi (kuten koti, uskonto ja isänmaa) nimitettyjä käsitteitä, joka tietyllä tavalla on keinotekoista, koska mielestäni kuitenkin käsitteiden yhteydessä ei voida olla täysin vapaita assosiaatiossa, vaan niille on tunnustettava vertailullinen merkitys. Kuitenkaan esimerkiksi uskonto tai isänmaa eivät enää tarkoita yhtä ja samaa, vaikka voidaankin sanoa, että esimerkiksi koti on varmasti kaikille ominainen käsite, vaikka siinäkin se voi maahanmuuttajien yhteydessä tarkoittaa samanaikaisesti ainakin kahta eri asiaa. Ihmisellä on siis tiettyjä arvoja ja käsitteitä, joiden merkitystä voidaan lähestyä samoista asioista käsin. Kuitenkin on mielestäni vaarallista, jos kommentaariaatti ja ontokratia alkavat korostaa samanlaisia merkityksiä, joilla se pyrkii omiin yksityisiin arvopyrkeisiin ja jos se ei hyväksy arvojen ja käsitteiden performatiivista roolia, voi se olla omiaan ohjaamaan yhteiskunnan ja sen instituutiot kohti epävapautta ja orjuutta. Varmaankin vanhanaikaisen kansallisvaltion aikana voitiin tiukasti ilmaista samanlaisia merkityksiä omaavia arvoja, mutta kun olemme tulleet nykyiseen tilanteeseen, on ihmisille annettava suurempia vapauksia omien merkityksiensä luomisessa. Tämä voi myös olla ohjaamassa ihmisiä siihen, että he ovat tarkempia omien arvotunteidensa kanssa ja eivät antaudu kommentaariaatille ja ontokratialle, sillä ne ovat niitä tahoja, jotka haluavat hyödyntää sellaista tilannetta, missä ihmiset eivät ole varmoja omista arvoistaan. Performatiivisen roolin etsinnällä ihmiset voivat olla luomassa omia arvojaan ja merkityksiään, samalla kun merkitysvalta ottaa otteen ihmisen arvotunteista silloin kun ne eivät pysty ohjautumaan minkäänlaiseen asemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti