Politiikan viihteellistymisen perustavin kuva on Kokoomuksen entinen puheenjohtaja Alexander Stubb ilveilemässä Putous-ohjelman sketsihahmona. Toisena voidaan pitää Katri Kulmunia, joka vei Keskustan hallitukseen vasemmistolaisten kyytipojaksi ja ilveilijäksi. Kuitenkin kaikenlainen politiikan merkityksen ja sen tehtävän vääristyminen ihmisten mielissä on omiaan tekemään politiikasta jotain sellaista, joka ei vastaa politiikan ja sen päätöksentekijöiden roolia. Yleensäkin suomalainen politiikan konsensus ja se ideologinen nautinto, jota poliitikot saavat siitä, kun he kakunjaon myötä pääsevät kuvitellusti iskemään lapionsa kakkuun ja saamaan omalle ideologialleen merkitystä uhkaa johtaa ilveilyyn. Ideologinen nautinto on siis kuvitelmakuva siinä prosessissa, jonka myötä valta jaetaan vain sellaiselle taholle, joka osaa olla kaikkein ovelin.
Mielestäni suomalainen monipuoluejärjestelmä ei ole itsessään hyvä asia, koska valtavirran poliittiset mielipiteet eivät pääse siinä valtaan. Suomessakin voitaisiin hyvin politiikka perustaa kaksipuoluejärjestelmään, missä kaikki perustavin valta voitaisiin jakaa keskustaoikeistolaiselle yleisporvaripuolueelle ja punaiselle sosialisteja yhdistävälle liittymälle. Tämän kautta voitaisiin havaita se perustava tosiasia, etteivät sosialistit pidä hallussa Suomen parlamentissa edes läheskään puolta äänistä. Nykyaikainen sosialistihallitus on muodostunut kunniahimoisten kakunjakajien ideologisesta nautinnosta, mikä ei perustu oikeisiin voimasuhteisiin. Keskustakin näköjään uuden puhteenjohtajansa mielestä nauttii hallituksessa roolista, jonka mukaan se olisi jotenkin keskustaan kallellaan. Mutta tämä ei ole totta, ja Saarikko on perusesimerkki ideologisen nautinnon saajasta ja ohjaajasta, samalla kun hallituksessa sosialistit käyttävät kaikkea valtaa. Muista on tehty viihdetaiteilijoita, jotka eivät saa ihmisten päihin sitä tosiasiaa, että yli viisikymmentä prosenttia suomalaisista äänestäjistä ei ole vasemmistolaisten aatteiden kannattajia.
Politiikkaan tulisi saada enemmän aateuskollisia ja työhönsä vakavasti suhtautuvia oikeistolaisia ajattelijoita, sillä heille on suomalaisten äänestäjien mukaan ollut aina eniten tarvetta. Vai millä nämä sosialistit selittävät samalla kun he arvostelevat Jan Vapaavuorta oikeistolaisuudesta, että hän löi kunnallisvaaleissakin kaikkien aikojen suurimman äänimäärän omalla panostuksellaan. Suomalainen politiikka tarvitsee enemmän Victor Procopén, Tuure Junnilan, Georg C. Ehrnroothin ja Veikko Vennamon kaltaisia todenpuhujia, jotka uskalsivat jo Kekkosen aikana kyseenalaistaa sosialistien vaikutusvallan maassa. Pian valta on kaikenlaisilla Marinin kaltaisilla pikkutytöillä ja Saarikon kaltaisilla omien aatteidensa myyjillä, jotka kumartavat ammattiliitoille ja olisivat lopettamassa kaikenlaisen työnteon Suomesta.
Konsensus muodostuu aina tarpeesta saavuttaa ideologista nautintoa, ja tällä hetkellä siihen on hellytetty mm. suomalainen oikeisto. Orpo sivuun ja Häkkänen tai hänen puolestaan alkuperäinen Jan Vapaavuori takaisin pääministeriksi ja todellisen ja näkyvän politiikan ajajaksi ja Suomen sosialismilta pelastajaksi!
Olli von Becker
YTM
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti