Kolumni

Historian tuntemuksesta hyveenä Historia käsitttää kaiken menneen ajan, ja sitä voidaan käsitellä ja rakentaa monissa eri kategorioissa. Tietyt rakenteet ja toiminnan olosuhteet luovat tavallisesti tarpeen sille. On tavanomaista ajatella, että mennyt olisi pelkästään huonoa ja vaillinaista ja tulevaisuus aina parempaa kuin mennyt. Lineaarisen historiakäsityksen mukaan tuleva on aina parempaa ja edistyksellisempää. Yksi entinen kaverini kuvasi minua yhdessä julkisessa yhteydessä ”degeneroituneeksi”, jonka termin hän on todennäköisesti kuullut minulta tai lukenut jostain tekstistäni. Sen allekirjoitan, että kun ihmisellä on varaa olla tekemättä säännöllisiä töitä ainakin niissä kategorioissa, jotka eivät häntä itseään miellytä, voi joutenolo todellakin joskus johtaa rappioon ja rappeutumiseen. Kuitenkin, kuten olen jossain aiemmin kirjoittanutkin, rappiossakin on jaloutta, johon voi sisältyä paljon myönteisiä ominaisuuksia. On sanottu antiikin filosofeista, että he harrastivat filosofiaa makailemalla sohvalla ja nauttien samalla viiniä. Toisin sanoen, he eivät tehneet minkäänlaista ruumiillista työtä, mikä tietysti voi johtaa ruumiilliseen rappioon. Kuitenkin lihaksilla pullisteleminen ja niiden kasvattaminen luontuu keneltä hyvänsä, kun vain tietyn ajan keskittää huomiota ruumiiseensa. Olen sitä mieltä, että tavallinen Average-Joe, joka tyytyy pelkästään urheilussa ja pullistelussa menestymiseen, ei voi ottaa osaa sellaiseen ajatteluun, joka on omaperäistä, uutta ja mullistavaa. Eli milteipä on tehtävä valinta sen välillä haluaako olla Average-Joe vai ajattelija, vaikka on tietysti sanottava, että Average-Joe on sitä sen takia, koska hänellä ei ole liiemmin älynlahjoja. Kun muistelen kouluaikojani, olivat mainitun kategorian ihmiset irviluonteisimpia kiusaajia ja toisille pätijöitä. Kun hain yliopistoon, oli valintakoekirja Aristoteleen Nikomakhoksen etiikka, ja ehkä sen takia olen kirjoittanut ja tutkinut etenkin etiikkaa. Etiikka on kuten historiakin sellainen ala, jota tavanomaiset ihmiset eivät ymmärrä. Kun tulee kulttuurisuvusta, on silloin muistettava menneiden sukupolvien työt ja heidän osallisuutensa erilaisissa jatkumoissa, joita ympäristö tuottaa. Itse olen aina ollut kiinnostunut etenkin kulttuurihistoriasta. Miten kulttuuri on vähitellen rakentanut oman muotonsa tarttumalla kiinni tietynkaltaisiin periaatteisiin ja jatkumoihin. Voidaan katsoa monessa mielessä, että tavanomaiset ihmiset eivät ymmättä suuria merkitseviä kategorioita ajassa, koska tavanomainen ihminen, joko mies tai nainen, on suuntautunut vain ajassa tapahtuviin ilmiöihin ja kaikenlaisiin maintenance-puolta ylläpitäviin toimintoihin. Eli kun historiaa arvostava ihminen havaitsee toimivansa jonkin jatkumon sisällä, eivät tavanomaiset ihmiset huomaa sitä, vaan toimivat luonteenomaisesti vain ajan sisällä. Olen huomannut, että etenkään nuoret naiset eivät enemmistössä juuri ymmärrä tai kunnioita historiaa. Tietysti se johtuu monesti siitä, ettei heillä ole lähipiirissä historiallisia jatkumoita ja kaikki suurempi kuten vaikkapa suomalaisuuden tai Suomen valtion tai kansalaisuuden historia on heistä nähden liian kaukana. Historiaan voidaan siis suhtautua välinpitämättömästi tai huomioivasti ja arvostavasti. Kaikki ajattelu vaatii loppujen lopuksi jonkinasteista joutilaisuutta, muuten sitä ei voi olla, koska tavallinen ihminen ajattelee kaikkea vain omien rajojensa kautta ja välityksellä. On aivan selvää, että filosofia ei ole kovin helposti myytävissä, koska se loppujen lopuksi ei kosketa tavanomaisia bimboja ja nuorisokulttuurin edustajia. Kyllähän jotkut keskiaikaan jääneet ihmiset varmasti pitivät renessanssi-ihmisiäkin rappeutuneina, koska he mursivat paljon ajassaan olleita ennakkoluuloja, eivätkä hyväksyneet koko todellisuutta, jota vallitsi katolinen kirkko, suoraan itselleen saneltuna. Koska degeneraatiota ja rappeutumista voidaan kuvata edellisen tavalla monesta eri näkökulmasta, voidaan rappiokin nähdä jalona, siinä mielessä, että sen edustajat voivat kaivaa renessanssin tavalla itselleen periaatteita paljon syvemmältä kulttuurista, historiasta ja ajasta kuin tavanomaiset ihmiset, jotka arvostelevat poikkeavalla tavalla toimivia yksilöitä sen sijasta, että arvosteltaisiin ilmiöitä kulttuurin tasolla, joka on todellista aikaan suunnattua analyysia. Kun ihmisellä on sukuhistoria, on historian kuunteleminen, arvostaminen ja mieleenpalauttaminen tärkeää. Tässä mielessä tavallinen ihminen on historiaan suhtautumisessaan täysin sosialistinen, koska hekään eivät ole koskaan historiaa kunnioittaneet. Ludwig Feuerbach kirjoitti jokin aika sitten, että ihminen on sitä mitä hän syö. Feuerbach oli kommunisti ja vasemmistohegeliläinen, ja bimbojen piirissä tuo hänen aatteensa elää vahvana. Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija