Mitä filosofien tulisi tehdä

Nykyaikainen akateeminen filosofia koskee lähes täysin aiemmin eläneiden taatojen oppien ja kirjoitusten tulkintaa ja toistamista. Tämä johtuu kulttuuri- ja yhteiskuntatieteissä yleistyneestä postmodernin käsitteestä, jonka heikkomieliset käsittävät tarkoittavan suoranaisesti historian ja etenkin filosofian historian loppua. Aiempien taatojen ajatusten toistaminen ja tulkinta tarkoittaa pelkästään filosofian kuolemaa, ja tietoisesti sen katsotaan tulleen kokonaisesti tehdyksi viimeistään 2000-luvun alussa. Mielestäni filosofian järjestelmän tulee olla etenkin nominalistinen ja universaali. Samoja ilmiöitä voidaan kuvata erilaisilla käsitteilä, jossa pitää keskittää huomio ja pyrkimys siihen, kuinka eksaktisti ilmiöitä, ihmistä ja maailmaa kuvataan. Käsitteen määrittely kertoo aina siitä, että filosofi on alkanut uudestaan lähenemään todellisuutta. Mielestäni filosofian ja etenkin filosofisen etiikan piirissä tapahtuva käsitteisiin juuttuminen jopa tuhansien vuosien ajaksi ei tunnista sitä luontoa filosofiasta, joka ei ole esimerkiksi käsitteellistä realismia. Jos tuijotetaan pelkästään sanoihin kuten vaikkapa hyve-etiikan mielessä, on uhka siihen, että niiden merkitystä muutetaan merkitysvallalla, jota kommentaariaatti ja sitä ylempi ontokratia ohjailevat vaikutteellisuudella. Sen pyrkimys on tehdä kaikki olemisen vallan alaiseksi ja sellaiseksi, joka palvelee yhteiskunnallisen valtaryhmittymän tarpeita. Olemisen valta siis tarkoittaa kaikenlaista epäolennaisuutta, jolla ihminen täyttää elämänsä. Koska ontokratia haluaa vähentää filosofian valta-asemaa yhteiskunnassa, pyrkii se määrittelemään esimerkiksi etiikan käsitteet uudelleen merkityksessään. Ja ne jotka hallitsevat sanoja hallitsevat monet myös äkkiä ajattelua. Filosofian on oltava sellainen vallan keskittymä, josta ontokratian muodostamaa peruskansalaista voidaan lähestyä, ja kysyä, haluaisiko tällainen ihminen mielummin käsittää periaatteita eikä olla itsekkäiden ihmisten manipuloimana. Filosofi ei voi sietää manipulointia, koska silloin hänen ajattelunsa ei voi olla vapaata. Voidaan sanoa, että koko filosofian historiakin on, siitä huolimatta vaikka on filosofisesti sivistävää olla tietoinen siitäkin, toisten ihmisten manipuloitavana olemista. Filosofien on asetuttava merkitysasemiin ja taisteltava ontokratian kommentaariaatin kautta muodostamaa merkitysvaltaa ja vaikutteellisuutta vastaan. Silloin filosofiasta lähtee myös sen historian aikainen iätön luonne, ja 1800-lukukin on näiden hempukoiden mukaan jo aivan liian kaukaista aikaa näiden käsitettäväksi. Ontokratia on olemisen vallan valtaryhmittymä, joka käyttää usein kommentaariaattia, toisten ihmisten arvosteluun ja tulkintojen tekoon tarkoitettua instrumenttia pyrkimyksessään vaikutteellisuuden ja siitä johtuvan merkitysvallan tavoitteluun. Siinä mielessä filosofiaa voidaan verrata sotimiseen, että siinä pyritään pitämään riittävän suuri arvo merkiykselle. Kuitenkin myös jokaisen vapaan yksilön toimintaan liittyy tietynlainen performatiivinen rooli, joka tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yksilöiden tulee voida vapautensa säilyttämisen takia ironisoida ja satirisoida omaa elämäänsä, koska vapaankaan yksilön tai filosofin ei tarvitse antaa oman todellisuutensa tulla liian vakavaksi ja yksioikoiseksi. Nimenomaan ontokratia pyrkii siihen, että totuus saisi yksioikoisen ja kapojen ohjaileman yksipuolisen näkemyksen todellisuuteen, joten voidaan sanoa ironian ja satiirin aina kuuluvan ihmisten vapauteen ja etenkin ilmaisuvapauteen. Filosofien tulisi siis vapaasti ilmaista omia ajatuksiaan totuudesta, todellisuudesta, ihmisestä ja maailmasta. Tämä luonnistuu etenkin sen myötä, kun omia ja toisten ajatuksia ei trivialisoida tai suhteellisteta esimerkiksi vaikka johonkin tiettyyn historian vaiheeseen tai muoti-ilmiöön. Filosofilla ei myöskään voi olla keinotekoisia rajoitteita ja eston tapahtumia sen suhteen, kuinka he todellisuutta tulkitsevat. Ajattelun on oltava vapaata ja vain silloin se voi tulla esiin ajatteluna, jolla on todellista muutospotentiaalia esimerkiksi politiikan mielessä. Samalla kun filosofit nimensä mukaisesti rakastavat viisautta, on heidän oltava myös taistelijoita, koska yhteiskunnan kehittyminen ja politiikan muodostuminen vaativat taistelua. Filosofian tehtävä on etenkin murtaa ontokraattiset käsitykset siitä, mikä on kannatettavaa ja hyvää yhteiskunnassa ja politiikassa. Ja siihen tarvitaan vapautta ja toisten ja oman vapauden hyväksymistä. Mielestäni politiikan tehtävä on etenkin se, että sen tulee antaa ihmisille mahdollisimman suurta vapautta ja tietysti myös valvoa tuon vapauden toteutumista ja siinä tietysti myös siihen ja sen seurauksiin liittyvää sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Ontokratia pyrkii jäädyttämään tietyt arvot ja instituutiot, joita se alkaa valvoa vartijainstituutioiden kautta. Ontokratia etsii siis vain omaa hyötyään ja siitä seuraavaa ideologista nautintoaan. Ideologinen nautinto tarkoittaa siis etenkin muodissa olevaa ajattelua, jonka toteutumisesta siihen sokeasti johdetut ja omasta tyhmyydestään oireilevat ihmiset alkavat nauttimaan elämästä, joka ei ole rehellinen ihmisten kokonaisuuden todellisuudelle. Voidaan sanoa, että tänä päivänä etenkin kuva- ja spektaakkelitodellisuuden muodostamiseen pyrkivät ihmiset, kuten mainostajat ja sisällöntuottajat ovat ontokratian välittämässä vaikutuksessa tomivia ihmisten ryhmiä. Näille ihmisille on tyypillistä, että he ajattelevat oman arveluttavan toimintansa olevan täysin oikeutettua kaikissa yhteyksissä, ja etenkin oikeutetumpaa kuin muiden ryhmien toiminta. Tähän tietysti liittyvät myös vasemmmistolaiset ja punavihreät poliitikot ja toimittajat ja etenkin feministiset poliitikot, jotka ovat varsinainen ristiriitainen kokonaisuus itsessään. Tässä voidaan havaita se, miten esimerkiksi sokraattinen ironia, jonka filosofien tulisi hallita, on jotain mitä ontokraatit eivät voi omassa totisessa vakavuudessaan ymmärtää. Heille on niin selvää se, mitä saa mahdollisesti sanoa ja mitä ei voi missään nimessä sanoa tai tuoda esiin. Ontokratia siis muodostaa omat arvonsa, jotka eivät kuitenkaan ole todellisia arvoja, koska ne eivät ole itseisarvoisia ja niiden varjeluun tarvitaan omat järjestelmänsä, jonka kautta tehdään merkittävästi päättelyä sen suhteen, ketkä voivat ontokratian kautta saada ideologista nautintoa, sillä jos asettuu ristiriitaan näitä ihmisiä kohtaan, on silloin monesti monet työskentely- ja opintomahdollisuudet menetetty. Ontokratiakin perustuu siihen tavallisten ihmisten keskuudessa olevaan tosiasiaan, ettei riippumaton ja vapaa ajattelu ole Suomessa vielläkään mitenkään arvostettua saati yleistä harrastetta. Filosofien on siis sanottava totuus ja oltava siinä täysin riippumaton mihinkäänpainostusjärjestelmään nähden. Filosofin on oltava riippumaton ja tajuttava se, ettei vieläkään yhteiskunnassa ole tyypillistä, mitä antiikissa jo sanottiiin, että filosofeja haluttaisiin päätöksentekoon. Filosofien on totuuden kertomisella johdatettava itsensä sellaisiin paikkoihin, joihin epärehelliset ihmiset eivät ole heitä suoraan päästämässä. On katsottava mikä on tärkeää ja mikä on tärkeämpää kuin yhteiskunnan tietyille osille kommunikoitu olemisen vallan mahdollisuus, joka ei vaadi nykypäivänä muuta kuin mielikuvien ja vaikutteiden välittämistä, naisen sukupuolta ja tiukkaa pyrkimystä sopeutua esimerkiksi itsensä kanssa syvässsä ja perusteellisessa ristiriidassa olevaan feministiseen nais- (ja nykyisin valitettavasti myös mies-)järjestelmään. Filosofian ja filosofien tehtävä on kaivaa totuus esiin tästä olemisen vallan epäolennaisuuksien muodostamasta Baabelin tornista, joka kyllä sortuu, jos ihmiset alkaisivat käyttää reilummin omaa järkeään kaikenlaisten mielikuvien ja vaikutteiden sijaan. Yhteiskunta haluaa oman olemassaolonsa takia, mikä ei kuitenkaan ole samanlaista Suomen ulkopuolella, tuottamaan kansalaisille arvojen alkuja ja toimintadirektiivejä, jotka kehittymättömimmät ihmiset omaksuvat, koska heillä ei ole kykyä omien arvojen tuottamiseen ja he vain vastaanottavat ja imaisevat arvot itselleen ulkopuolelta, toisista ihmisistä, toisten ajatuksista ja toisten ajatuksien kuvittelemisesta. Suurin osa ihmisten vuorovaikutuksesta tapahtuu manipuloinnin ja itsekkäiden halujen pohjalla. Nimenomaan tästä filosofien tulee voida poiketa ja kehittää riippumatonta ajattelua. Tavanomaiset filosofian opiskelijat, tavalliset Matit ja Maijat, omaksuvat ja innostuvat aiemmin eläneiden filosofien sanoista ja käsitteistä, ja eivät todellakaan muistuta todellista arvoja ja todellisuutta luovaavia filosofeja. Filosofin tulee muodostaa omat käsitteensä ja muodostaa oma maailmankatsomusjärjestelmänsä. Filosofin tulee olla täysin välinpitämätön suhteessa aiemmin eläneiden taatojen ajatteluun ja sen kommentoimiseen. Filosofi, joka kommentoi, ei ole mikään todellinen filosofi, vaan hänkin voi tavoitella ainakin tiedostamatta olemisen valtaa ja sitä kautta saatavaa ideologista nautintoa, jonka tavoittelemiseen etenkin naispuoliset ja henkisesti feminiiniset opiskelijat saattavat jopa tahtomattaan ajautua. Naistoimittajat, sosiaalipolitiikan ja sosiologian tutkijat, sisällöntuottajat, tubettajat, podcastien pitäjät, mainostajat ja ”influensserit”ja ”julkisuuden henkilöt” pitävät ontokratiaa yllä, ja esimerkiksi Sanna Marin pääministerinä toimiessaan antoi siunauksen tuolle porukalle oman julkisuudessa nähdyn toimintansa kautta. On kirjoitettava sekin, että totuus ei ole aina pinnalta havaittavissa, se on monissa tapauksissa ilmiöiden, ihmisten ja kokemusten taustalla, josta se pitää hakea riittävän perustavalla harkinnalla. Tähän tarvitaan filosofiaa.