Runo

Kirjoja, joiden ei tule antaa tulla esineiksi, joskus auringonvalo jo keltavoittanut, syksy tulee ja pidän siitä, kun tummuneet lehdet loiskuvat ja laiskuvat kadulla tuulessa! ja pimeät illat ja viilentyneet kelit, pakottavat hakeutumaan viltin alle, mustaa teetä ja mustaa mieltä, neuroleptit kun loppuvat, loppuu kognitio, ja sitten on taas maanisuus ja pää sekaisin ketkä ovat sekavoittaneet minut kuitenkin voittanut, ei voittaneet luen ja puhun kuin ruuneperi, sivistyssanat ja bon motit lentelevät ja latina on kuin ruispuuroa, ranska kuin puolukkapuuroa, ja se suuri saksan bretzel, mutta mitä on tämä runous, sillä ei ainakaan elä, vaikka esikoinen voisi tuoda mainetta juurikinko teit sen minulle en voi uskoa sinua, tee se uudelleen.