Miksi minä eroan

Monesti sanotaan, että aspergerihmiset poikkeavat muista etenkin sen takia, miten he noudattavat sääntöjä ja periaatteita. Pahimmassa tapauksessa, jos henkilöllä ei ole liiemmin älyä, heistä voi tulla pahimpia banaalia pahaa toistavia kapoja. On siis sanottava, ettei joidenkin sanojen tai pintapuolisten asenteiden muuttamisella oteta osaa asioihin ja periaatteisiin, jotka ovat asioiden takana. Eli voidaan sanoa, että jos seuraa vain sääntöjä ja periaatteita, ei silloin voi syntyä mitään uutta ja luovaa. Siinä mielessä on siis mietittävä sitä, miten sääntöjä ja periaatteita tulee soveltaa ja miten niistä tulee etsiä pohjaavimman lain malleja. On siis sanottava, että monesti asioita ja ihmisiä koskettavat monet erilaiset periaatteet. Yhteiskunnan sisällä pitäisi siis ohjata ihmisiä siitä, miten heidän tulee voida tulkita ja soveltaa arvoja. Ilman soveltamista ei mielestäni ole minkäänlaista yhteyttä yksilöiden ja periaatteiden välillä. Soveltaminen siis kiinnittää huomion itse asiaan, ilmiöön tai tilanteeseen. Soveltava etiikka ja sen alainen bioetiikka tutkivat arvoja ja eettistä harkintaa kiinnittämällä huomion itse asiaan. Eli toisin sanoen: lait ovat varmasti sellaisia asioita ja periaatteita, joiden noudattaminen on olennaista, mutta muissa tapauksissa periaatteille ei tarvitse antaa liian suurta arvoa ainakaan siinä mielessä, että periaatteita ja sääntöjä ylistettäisiin itsessään aivan kuin ne olisivat syntyneet muusta kuin ihmisen ajattelusta. On kuitenkin sanottava, että yksilöt itse saavat sopeutua myös esimerkiksi uskonnollisiin periaatteisiin, jos kokevat siihen tarvetta. Minua on aina kiehtonut filosofiassa sen vapaus. Filosofian sisällä etenkin kehitetään ja käytetään käsitteitä, joiden avulla kuvataan maailmassa ja ihmisessä tapahtuvia ilmiöitä. Ihminen voi siis filosofian sisällä käsittää maailman haluamallaan tavalla, vaikka mielestäni pyrkimyksen tulee aina suuntautua tosiasioihin ja faktuaalisuuteen. Filosofia ei ole minkäänlainen luonnontieteiden aputyttö, vaan filosofiassa filosofilla on paljon laajempi valta omaan asiakokonaisuuteensa kuin varsinaisilla tieteillä. On selvää, ettei nykypäivänä voida sanoa, että filosofille riittäisi vain filosofia, kuten vaikkapa Aristoteleen aikana, vaan nykypäivänä kaikki erikoistieteet ovat kehittyneet filosofiasta. Filosofiassa käsitteiden luomisen ohessa tärkeätä on etenkin periaatteiden ja perustavimpien periaatteiden luominen ja käsittäminen. Siinä mielessä filosofia on monilta puoliltaan enemmän sukua taiteille kuin erikoistieteille. Filosofiassa siis ihminen luo taiteiden tavalla oman käsityksensä maailmasta. Siinä mielessä kannatan Paul Feyerabendin luomaa tietoteoreettista anarkismia, koska mielestäni ihmisille on annettava oikeus päättää totuuden ja tiedon lähteensä itse, eikä niitä välttämättä tarvitse koko elämässä jatkuvasti keskenään vertailla. Samoin ihmisille on annettava oikeus tulkita ja kuvata maailmaa haluamallaan tavalla. Siinä mielessä on naurettavaa, miten n-sanaa kauhistellaan, ikään kuin tuollaisen sanan käyttäminen määritellään sisältämään jotain kokonaisvaltaista maailmankatsomusta. Tuollainen sanojen kieltäminen on vastoin sananvapautta ja toisaalta se myös tarkoittaa sitä, että poliitikoilla, joita jotkut mainostavat keskimääräistä älykkäämmiksi, ei ole parempaa tekemistä kuin olla puuttumassa merkityksettömään sanojen käyttämiseen, voitaisiin vaikka sanoa, että poliitikot suhtautuvat n-sanaan samalla tavalla kuin esimerkiksi keskiajalla suhtauduttiin syntiin. Se on siis s-sana ja vertaantuu analogisessa suhteessa siihen tapaan, jolla poliitikot n-sanan kiellettävyyttä höpöttävät. Mielestäni hyveitä tai paheita ei voida kuvata sanoilla, vaan niitä voidaan ainoastaan kuvailla, ja tuossa kuvailussa olennaista on se, ettei poliitikkojen sanoja pelkistetä kansalaisille, aivan kuin ne olisivat joltain moraalisesti korkeammalta taholta tulevia sääntöjä. Eikö poliitikoilla ole parempaa tekemistä, kuin suhtautua tällaisella iänikuisella tavalla kansalaisiin? Se miten poliitikot ja politiikan tekeminen nähdään kertoo paljon siitä, millä tavalla kansalaiset näkevät itsensä. Ihminen on aistiva, kokeva, tunteva, järkeilevä ja itse omat arvonsa ja moraalinsa määrittelevä olento, eivätkä poliitikot ole ihmisten esimiehiä. Jos kyse on vain poliittisen korrektisuuden ja retoriikan korjaaminen, ei se liity millään tavalla sellaisiin periaatteisiin, jotka koskevat ihmisten toimintaa. Se aika on mennyt jo satoja vuosia sitten, jolloin kansalaisten parhaimmisto täytti politiikan tekijöiden ryhmän. Naurettavia koulukiusaajia ja kapoja ovat sellaiset ihmiset, jotka kokevat tarvetta toistella jotain sääntöjä, kuten ”älä koskaan lausu n-sanaa” omassa elämässään sen takia, jos pääministeri on tällaisen korkealaatuisen periaatteen parlamentissa toistanut. Poliitikkojen toiminta perustuu lakiin, vaikka he virallisesti ovatkin päättämässä uusista laeista. Kuitenkin käsitys siitä, miten lakeja säädetään ei tee kansanedustajista yhtään sen korkea-arvoisempia ihmisiä kuin muistakaan. Kuitenkin on sanottava, että kansanedustajat valitaan tänä päivänä lähinnä epäolennaisten periaatteiden määräämänä. Nykypäivänä korkeakulttuurisuus ja älykkyys ovat pikemminkin haittoja kuin hyötyjä poliitikon virkaan pääsyssä. Se miten lakia säädetään tarkoittaa useimmiten sitä, mikä on lain käsitteellisen sisännön ja käsittämisen muoto. On varmaan niin, että oikeustiedettä opiskelleet ovat perinpohjaisimmin pyrkineet lain käsitteen ymmärtämiseen, eikä tuon käsitteen ymmärryskyky ole yhtä hyvä kuin vaikka sosiaalipolitiikkaa opiskelleilla. Laki on toiminnan muodon ohjain. Se määrittää inhimillisen toiminnan rajoja, vaikka se ei kuitenkaan sano Mooseksen lakien tavoin, mitä pitäisi tehdä tai ei tehdä. Siinä mielessä soveltavalle etiikalle on oltava nykyaikana tilaa filosofian opiskelussa, koska se määrittää myös oikeusfilosofiassa sitä, mikä on lain ja ihmisen toiminnan välinen raja. Oikeutta on etenkin se, kun oikeudenmukaisuus toteutuu, ja rikoslailla ja muilla laeilla pyritään määrittelemään lain ja oikeuden vastaisten tekojen seurauksia. Obstinate on englanniksi termi, josta pidän. Se tarkoittaa refusal to change course, eli omalla tiellä pysymistä, joka ei vaikutu merkityksettömistä asioista, jotka ovat oman tien kulkemisen esteenä. Mielestäni lain käytön ja tietyssä mielessä etiikan tulisi perustua siihen, miten voidaan määritellä lakia noudattava eettinen ihminen, jonka ei kuitenkaan tarvitse ajatella lakia oman toimintansa häirikkövaikutteena. Tähän liittyy esimerkiksi se, miten Britanniassa tavalliset passipoliisit eivät kanna aseita, koska siellä on edistytty sen kanssa, miten kunnollinen kansalainen noudattaa lakia ilman tarvetta siihen että pitäisi käyttää estämisiä ja pelotteita lain inforcementissa. Katson, että poikkean monista ihmisistä siinä mielessä, että noudatan periaatteitani ilman niiden saaman reaktion jonkinsuuntaista suuntaa. Olen sisäistänyt omat periaatteeni niin perustavasti, että minun ei tarvitse muuttaa toimintaani muiden ihmisten useimmiten pintapuolisten reaktioiden perusteella. Siinä mielessä jotkut ovat sanoneet minulle, että minulla on tuomarin tai syyttäjän luonteenlaatu, jonka takia olen oikeusfilosofian lisäksi perehtynytkin jo aika perusteellisella tavalla oikeustieteeseen. Eli mielestäni oikeudenmukainen ja moraalinen ihminen ei tarvitse vahvennekkeita esimerkiksi kansanedustajilta oman toimintansa tai jopa oman kielenkäyttönsä takia. N-sanan paheksuminen ja sen käytön moralisointi tarkoittaa vain sitä, että ministerit Orpon johdolla ovat kuin koululaista toruvia opettajia, jotka kuvittelevat yhden sanan, tilanteen, ilmiön tai tapahtuman kieltämisellä poistavansa rasistiset asenteet maasta. Enemmän kuin tuijotetaan yhtä sanaa, pitäisi mielummin hahmottaa sitä, miten ihmiset käsittävät toisenlaiset ihmiset. Ja vaikka monet voisivat sanoa seuraavaksi kirjoitetun olevan rasismia, niin mielestäni ihmisillä on jokaisessa kulttuurissa pyrkimys esimerkiksi tekemisissä olemiseen itseään muistuttavien ihmisten kanssa, olivat nämä sitten millaisia hyvänsä. Jokaisessa kulttuurissa on ainakin jonkinlaisena paineena tai tarpeena jopa tiedottomasti oman kulttuurinsa säilyttämisen pyrkimys, ja vaikka vasemmistolaisintellektuellipiireissä korostettaisiin kaikkea vierasta oman sijaan, ovat keskimääräisemmät ihmiset aivan erilaisia. Useimmat ihmiset eivät kauhistele ”n-sanaa” ja eivät liitä rasismin poistamisen tarvetta esimerkiksi feminismin edistämisen pyrkimykseen. Minä katson olevani itsevarma jollain tavalla ja se liittyy etenkin itseni tuntemiseen perinpohjaisella tavalla. On aivan selvää, että pikkuihmiset alkavat kommentoimaan ja karsastamaan yksilöä, jolla on kanttia sanoa asiat niin kuin ne hänen mielestään ovat, ja ei omaksumaan esimerkiksi toiminnassaan malleja ympäröivästä yhteisöstä. Rasismi on väärin ja matalamielinen asennoituminen ja ajattelutapa, mutta on oltava jonkinlaista tervettä järkeä, ja poliitikkojen tulisi käsittää se, ettei kansalaisia saa väheksyä jonkinlaisen kouluopettajan moralisoinnin ja ohjaamisen tavalla. Itsevarma ihminen, ainakin silloin jos kyse on aidosta itsevarmuudesta, tekee ja sanoo asiat sillä tavalla, jonka itse kokee oikeana. Minulla on paljon projekteja, joista suurin osa liittyy kirjoittamiseen, ja olen mielestäni joskus hyvinkin tehokas kirjoittamisessa. Reinhold von Beckerin elämänkerta ilmestyy todennäköisesti vuoden lopussa, ja onhan se hyvä saada myös rahallista vastinetta omista jutuistaan. En ole viimeaikoina kirjoittanut juuri kolumneja, vaikka lehtikontakteja on, mikä johtuu ehkä jonkinlaisen masennuksen korostumisesta. Lisäksi minua ärsyttää se, miten lyhyitä riekaleita kolumnien pitää nykyään lähes kaikissa suomalaisissa lehdissä olla. Jonkinlaisen itsevarmuuden ansiosta minulla on myös kyky ilmaista ainakin omasta mielestäni varsin itsenäistä ja omaperäistä ajattelua, minkä ääneen toteaminen ei kyllä kuitenkaan ole kovin omaperäistä. Minua on ärsyttänyt se, kun eräs entinen opettajani on saanut jostain käsityksen, että olisin hyve-eetikko. Mielestäni hyveitä on olemassa, mutta niitä ei muuten kuin Virtus-sanan tavalla tulisi pelkistää yksittäisiin sanoihin. Jos tuijotetaan etiikassa pelkkiä sanoja, niin sen kohdalla uhkaa käydä niin, että siitä tulee keskusjohtoista päättelyä, joka ei muista sananvapautta eikä anna suurta arvoa kansalaisten autonomialle – toisin sanoen, perustavasti esimerkiksi Carl Schmittin mukaan politiikassa olevat entiset teologiset käsitteet alkavat tulla esille, ja poliitikot kuvittelevat olevansa vain omien ”tiimiensä” käskyttäjiä. Mikä sitten on poliitikon tai vaikka kansanedustajan tehtävän luonne? Hänen on päästävä käsiksi omaan sisäiseen todellisuuteensa ja oltava aito omien arvojensa suhteen – ts. hänen on sanottava ja kirjoitettava niin kuin hän ajattelee. Ja on varmaa, että ihmiset arvostavat sitä, jos kaikenlaiset ja kaikilla tavoilla ajattelevat ihmiset sanovat asiansa suoraan ja omalla kielellään ainakin sen sijasta, että kapeakatseisen poliittisen korrektisuuden sijaan kiellettäisiin joitain sanoja tai keskityttäisiin muihin merkityksettömiin asioihin. Poliitikon tulee olla itsevarma ja olla valmis sanomaan omat arvonsa koska hyvänsä. On kuitenkin niin, että parlamentissa on myös ihmisiä, jotka eivät kykene ominaisuuksiltaan vallankäyttöön. Nämä muuttavat mielipiteitään ympäristöjen ja toisten ihmisten sanojen välillä, ja korkeintaan kommentoivat ja suhtautuvat suhteellisesti toisten ihmisten arvoihin negaatiota käyttäen. Monen vasemmistolaisen poliitikon arvot käsittävät nykyään lähinnä kaiken Kokoomuksesta ja Perussuomalaisilta tulevan relatiivinen arviointi, hurskastelu ja itseään moraalisesti parempana pitäminen. Loppujen lopuksi tietyssä mielessä sellainen ihminen, joka on obstinate on paljon aidompi ja rehellisempi ihminen kuin näm kapot, jotka discipliinaavat heidän mielestään korkeammalta ja tärkeämmältä taholta tulevia sääntöjä omiin ympäristöihinsä räksyttävällä ja pseudomoralisoivalla tavalla. Tietysti periaatteiden, arvojen ja kehittävien asenteiden löytäminen vaatii jonkin verran vaivaa ja älyä, mitä tietysti kaikilla ei ole. Mielestäni kouluissa voitaisin opettaa arvojen asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä, jossa perehdyttäisiin etenkin käsitteen käsitteeseen, jolla parannettaisiin ja kehitettäisiin lasten ja nuorten kykyä muodostaa arvoja ja sen jälkeen hallussapitää niitä. Poliittinen agitointi ei ole monastikaan Suomessa kovin pitkälle kehittynyttä, koska toisaalta ihmiset eivät ole tarpeeksi kehittyneitä, ja toisaalta sen takia, koksa poliitikot ja sellaiseksi pyrkivät toistuvasti aliarvioivat ”tiimejä” ja äänestäjiään. Poliitikassa tulisi käsitellä periaatteita ja jatkuvasti kiinnittää huomio siihen, mikä on käsitteen käsite ja mikä on olennaista ja tarpeellista esiintuontiin ja toisaalta mikä on epäolennaista lillukanvarsiin tarttumista ja turhaa jätkyttelyä. Koska demokratiassa ei voida ennakoida sitä, miten kehittynyt ihminen tulee politiikkaan, koska esimerkiksi nykyiset eduskuntadebatin määrittelevät ohjeet eivät mahdollista esimerkiksi sitä, miten merkityksetöntä puhetta voitaisiin ehkäistä, niin on selvää, että tuon henkisen ja arvollisen kehittymisen vaihetta tulisi tehdä jo koulussa. Elämänkatsomustieto ja uskonnon opetus tulisi yhdistää esimerkiksi moraalitieteiden nimikkeen alle. Myös oppilaiden esteettistä tajua ja tärkeää kauneuden käsitettä varten ainakin lukioissa tulisi opettaa myös esimerkiksi taidehistoriaa. Esimerkiksi Britanniassa taidehistoriaa on opetettu toisen asteen kouluissa jo iät ajat. Luonnontieteet tulisi yhdistää yhden oppiaineen alaiseksi ja siihen tulisi sisällyttää opetusta myös tieteenfilosofiasta. Historian opetuksen tulisi sisältää historianfilosofiaa. Toisen asteen koulut tulisi yksityistää ja luopua kokonaan valtakunnallisesta opintosuunnitelmasta. Koulut siis tulisi perustavalla tavalla erikoistaa opettamaan itsensä näköisiä opintokokonaisuuksia, jolla ne voisivat erottua toisistaan. Itsenäiseen ajatteluun liittyy aina asioiden ja ilmiöiden kyseenalaistamista, koska ilman jonkin vaikka perustavan asian kyseenalaistamista ajattelu jää vaillinaiseksi ja pintapuoliseksi, ja sen takia pikkuporvarit kauhistelevat sitä, jos joku yksilö kykenee ilmaisemaan hyvin perinpohjaisella tasolla esimerkiksi oman visionsa yhteiskunnan muodosta ja rakenteesta. Esimerkiksiki ns. hyvinvointivaltiosta on tullut sellainen molookki, jota pidetään pyhänä asiana. Tällä hetkellä Suomessa vasemmistolaiset moralisoivat oikeistoa siitä, että oikeistolla on oikeiston arvot, ja että minkähän takia he kehtaavat olla muuttamassa yhteiskunnan sellaisia rakenteita, jotka ovat vasemmiston luomia, ja he näin lisäksi haluaisivat rajoittaa sen keskustelun määrää ja lajia, jota eduskunnassa käydään. He haluavat siis, että ns. hyvinvointiyhteiskunnasta tehtäisiin kyseenalaistamaton asia, jota ei saa millään lailla tutkia tai muuttaa. Vasemmisto pyrkii siis vähentämään sanan- ja ajatuksenvapautta.