Symbolien ja arvojen vertailusta - arvostelma ja arvostelmasta pidättyminen

Symbolit tarkoittava viittauskohteita, jotka kertovat jotain ja edustavat ajatuksien ja arvojen lähtökohtia, ja vaikuttamalla symboleihin, vaikutetaan kaikkeen ajatteluun, mitä ihmiset harrastavat. Symboli siis edustaa jotain todellisessa ilmiömaailmassa ja niiden olemassaolo perustuu siihen esitietoisuuteen, joka ihmisillä on ajatusmaailmassaan. Arvo tarkoittaa jotain sellaista arvotunteista tullutta, johon ihminen suuntaa arvostuksen ja merkityksen tunteitaan. Merkitys on arvoja ja symboleita rajaava käsite, joka tarkoittaa sitä, mitä jokin ilmaisu merkitsee ja minkälaisen arvopeitteen jokin asia saa. Symboli voi olla esimerkiksi ruoka tai vapaus tai ihmiselämän arvo. Vertailukohdalliset symbolit tarkoittavat sen kaltaista keinotekoista viittauskohteiden todellisuutta, jossa symboleista on tehty relatiivisia ja suhteellisia. Se esimerkiksin voi tuoda tietyn symbolin merkityksen kategoriaan uusia ja tarpeettomasti symbolitodellisuutta vääristäviä vertaistodellisuuksia. Esimerkiksi, vaikka symbolien todellisuuden tulisi edustaa perustavinta ajatuksien todellisuuden tasoa, voi se muuttua siten, että esimerkiksi aatteet ihmisen vapaudesta ja sen muodosta tai ihmisen arvosta voivat muuttua sellaisen seikan takia, joka vaikuttaa yleisluontoisesti kaikkiin symboleihin ja niistä aiheutuviin instituutioihin. Tämä vaikuttava elementti, joka vaikutteellistaa ihmisten ajatustapoja, ja ohjaa heidän kokemiaan merkityksiä, on nimeltään kommentaariaatti, kommentoivien ja marginaaliin kirjoittavien ihmisten ryhmä, jonka tarkoitus on pitää ihmiset epävapaina. Kommentaariaatti pyrkii suhteellistamaan symbolien todellisuutta eli se kirjoittaa niiden marginaaleihin lisäyksiä, jolloin se vaikutteellistamalla joidenkin ihmisten ajatukset tai instituutiot pyrkii niistä käsin vaikuttamaan toisiin instituutioihin, symboleihin, arvoihin ja ajatuksiin. Kun kommentaariaatti vaikutteellistaa instituution ja sen perustavimmat arvot ja niiden pohjalla olevat symbolit, pyrkii se silloin muodostamaan ristiriitaisuuksia ja subjektiivisiuuksia niiden arvojen joukkoon, jotka ovat instituutiota perustettaessa todettu objektiivisiksi. Tämän takia yhteisö tai instituutio alkaa voimaaan pahoin ja suuntaamaan ristiriitaisuuttaan toisiin instituutioihin, joka vastaavasti mullistaa tunnustushierarkian järjestyksen ja alkaa pitää sitä hallinnassaan. Tunnustushierarkia, joka parhaimmassa muodossaan tarkoittaa sellaista instituutioiden järjestystä, joka ei ole hierarkkinen tai alistava, vaan koko muodossaan vain pyyteellisyyteen ja pyyteettömyyteen perustuva järjestys, alkaa silloin muodostaa hierarkkista arvojärjestystä, joka perustuu aina jonkin instituutioiden ja arvojen tason ylivoimaisuuteen toisiin nähden. Se voi esimerkiksi alkaa korostamaan uskonnon tai vaikkapa tavanomaisten ruumiintoimintojen tasoa, eli se pyrkii muokkaamaan tiettyjä instituutioiden tasoja pyyteellisiksi, jolloin ne alkavat elämään toisten instituutiotasojen alueella ja viemään niiltä niille kuuluvaa merkitysarvoa. Eli kommentaariaatti elää merkitysvallasta, jonka takia se ei voi suhtautua instituutioihin pyyteettömästi vaan kaikki instituutiotasot ovat sille potentiaalisia merkitysvallan tavoittelun kohteita. Eli kommentaariaatti alkaa vertailemaan symboleita ja arvoja sen mukaan, miten se voi tavoitella niistä omakohtaista, itselleen koituvaa hyötyä. Eli se voi ruveta esimerkiksi korostamaan korkeakulttuurin asemaa jonkinlaisen poliittisen järjestelmän alaisena propagandatuuttina, tai väheksymään ehkäisyn ja terveellisen ravinnon roolia ihmisten elämissä esimerkiksi uskonnollisen vallankäytön oikeuttamiseksi ja legitimoimiseksi. Eli se alkaa muodostamaan binaarisia vastakohdinpareja, jossa se asettaa toisen korkeammalle tasolle, ja se tätä kautta pyrkii tyhjentämään toisen instituution toiminnan edellytykset ja tekemään siitä oman instituutionsa keppihevosen. Toinen asia on arvostelma ja arvostelmasta pidättyminen ja tätä asiaa voidaan ajatella esimerkiksi sen kautta, ettei kaikissa tilanteissa yksilöiden tarvitse tehdä arvoihin perustuvia arvostelmia toisista ihmisistä. Esimerkiksi tilanne yliopiston kahvilassa: pari opettajaa keskusteli keskenään ja alkoivat arvostelemaan minua: "ei ole lähellekään mensan tasoa!". Tuo on yksi hyvä esimerkki siitä, millaisia koulutuksellisissa instituutioissa työskenetelevät ihmiset eivät voi olla. Jokaisen oppilaan ja opiskelijan potentiaali pitäisi tunnustaa ja odottaa kaikista pelkästään hyvää, eikä etenkään alkaa arvostelemaan opiskelijoita heidän taitojensa osalla. Monet sivistyneet kirjoittajat ovat korostaneet sitä, ettei ihmisiä tulisi asettaa yhteisöelämässä itseä heikompaan asemaan ja ei etenkään jatkaa sitä, jos jotkut ihmiset ovat asettaneet jonkin ihmisen itseä heikompaan asemaan. Eli ihmisiä ei tulisi tarpeettomasti arvostella, ellei siihen ole syynä esimerkiksi vaikka yliopiston pääsykoe  tai väitöskirjan tarkastaminen. Arvostelmasta pidättyminen tarkoittaa sitä, ettei ihmisiä arvostella tarpeettomasti, eli on sanottava, että jokaisessa sosiaalisessa tilanteessa kaikkien yksilöiden tulisi olla anonyymeja kaikessa sellaisessa mikä ei suoranaisesti ilmene tuollaisessa sosiaalisessa tilanteessa, esimerkiksi yksilön oman ulosannin kautta. Esimerkiksi voidaan sanoa, että sivistynyt ihminen ei  kuulustele toisia ihmisiä heidän asioidensa suhteen missään tilanteessa vaan antaa yksilöille tilaa. Myöskin voidaan sanoa, että ihmisten yksityisiä tietoja ei tarvitse repiä sellaisissa tilanteissa, joiden kannalta ne eivät ole relevantteja, kuten esimerkiksi työhaastattelussa.