Aika on mielenkiintoinen asia, koska sitä ei koskaan meinaa olla tarpeeksi. Määritämme monesti itseämme ajan kautta, ja ihmisen elämäkin on monesti tavallisesti määritelty iän mukaan. Esimerkiksi isäni äitiä, mummoa, ei liiemmin ikä haittaa, - hän on jo runsaat kahdeksankymmentä, mutta kuitenkin nauraa ja on iloinen kuin kaksikymmenvuotias. Toisaalta itse olen ollut niin tosikko ja konservatiivi, että monet ovat pitäneet miltei kaksin verroin ikäistäni vanhempana. Onkin monesti niin, että ikä on pelkkä numero, ainakin niille, jotka eivät anna sen merkitä, ja voivat olla omia itsejään silloinkin, kun muut sanovat heidän aikansa tulleen luetuksi.
Ajan filosofia on tavallisesti pyrkinyt muodostumaan sen miettimisestä, missä vaiheessa ihminen on ajan sisällä, onko olemassa mennyt, tuleva ja nykyhetki. Siinä myös mietitään sitä miten aika tulisi kokea, onko se esimerkiksi jatkuva kulkeva jatkumo vai vain tietynlainen kesto, kuten sitä on määritellyt ranskalainen filosofi Henri Bergson 1900-luvun alussa. Ajan mittaamisessa on käytetty historian saatossa paljon kaikenlaisia välineitä. Ennen ajan kulkemista laskettiin pitkässä määrin luontoa havainnoimalla. Sitten ovat kehittyneet kaikenlaiset kronografit ja kellot, jotka laskevat aikaa mekaanisesti.
On kuitenkin sanottava, että niinhän se on, kaikki on rajallista, ja sen takia tulisi hyväksyä se, että kaiken on tapahduttava ajan sisällä, vaikka en kuitenkaan tiedä olisivatko ihmiset onnellisempia ja vapaampia, jos emme laskisi ihmisten ikää vuosien, vaan esimerkiksi viisauden tai onnellisuuden kautta. Olen aina ollut sitä mieltä, ettei esimerkiksi ihmisen nuoruuden perusteella pystytä määrittämään hänen henkistä tasoaan, vaikka on kuitenkin sanottava, että nuoret ovat monesti matalamman kehitystasonsa takia riippuvaisia ikäisistään, ja sen takia tietty elämänviisaus ei ole tavallisissa jullikoissa esillä, ja sen takia he määrittyvät monesti suuresti iästään. Mutta poikkeuksiakin on.
Ajan filosofiassa voitaisiin mielestäni helposti kysyä sitä, onko aika kuten me sen koemme, ja minkälaisia ovat sellaisen ajan ulokkeet, jotka määrittelevät sen meidän kokemuksestamme riippumatta. Empiristit ja kovan tieteen ystävät tietysti sanovat, että aikaa tulee mitata yhdenmuotoisesti ja mekaanisesti, siten, ettei sen vaikutuksesta voida kieltäytyä. Kuitenkin esimerkiksi kristinuskon yhden hihhulijaoksen, amishien, mukaan ajan yhtenäisestä kulusta voidaan ja pystytään kieltäytymään, eikä aika ole heille mikään pysyvä ongelma siinä mielessä, etteivät he pystyisi elämään tavalla, jonka he kokevat itselleen parhaaksi.
Kuitenkin aika kulkee, jos pystyy pitäytymään sen tahdissa ja tekemään elämästään täyttävää. Onkin varmasti niin, että ne jotka jäävät jumiin laskeskelemaan ajan kulua eivät lopulta saa suurtakaan irti elämästään. On nähtävä myös ajan ylittävä asioiden muodostumisen taso ja oltava valmis tekemään merkittäviä päätöksiä, jotka voivat olla tukemassa korkeammalle tasolle pääsemisessä.
Olli von Becker
YTM
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti