Kevät istuu kiven takana
lunta varjossaan
Hän viheltää juureksen, kuin jäykän ruohon
korsi suussaan
siltä tuntuu
että harmaa salvia kysyy muurahaiselta
mikä se on
siltä tuntuu
suon päällä olevat hyttyset alkavat tanssia!
Ensikesäinen vasikka katsoo välkähtämättömin silmin
kohti maata
Hänen suurissa tummissa silmissään ui maa
ja vattupensaikon vaahto
ja kevään väritön hyttynen lentää pois koivikon vihreästä lehdestä
leikkiäkseen siellä
joka oli yksi metsän sokeasta vedestä
Makeaa on avata portti hevosille haassa
Hämärässä seisoo ja näkee heidän tummat lämpimät vartalot
muiden tuoksu lehdissään niistä käsin
ja seuraavana aamuna kun aurinko, teki heidät terveiksi
löydä heidät taas!
Kuin hyttynen tulen sisällä -
polttopuun laulu!
kuulin porisevan äänen monina öinä
kun lämpö nousi ylös mielestäni kipuna nuoruudestani
Nyt kuulen laulun palavasta polttopuusta
kun nyyhkivän nuori hämärä
äänettömästi painaa jäistä paukkua kohti ikkunaa
Koti ja nuoruus! Molemmissa kasvaa laulut
avannosta ongittu turska tai kevään hengitys
aina auki olevalla suulla
Sateen harmaa iltamessua soittaa
metsässä
Minun lamppuni valo pitää
sen reunat
kuin sydämessäni
Ïltapäivä vastaa suurella hiljaisuudella
joka taipuu siitä lähtien
MELODIOITA
1.
Aurinko
haavoittaa sen kanavan ikkunaan
Linnut
pitävät melodian soljunnasta
Pimeistä pimein metsikkö
Yhdellä pistolla ovat sateenpisarat painettu
sumuisessa ilmasta kostuneessa kankaassa
Kuinka auringon valo ei tule hammastelluksi
vastustamaton valo
ja joustavasti ääni nousee
2.
Palokärki lentää
kuin sinkoutuneena lensi kohti aaltoja
tahra aamun sarastuksen lehtikullasta
ympäri tylsää kiertoa
kehräytyneenä ulos
heti kadon kuituun
3.
Katse kohti lintujenlaulun kupolia
siellä virtaa valo tuhansissa korsivarjeluissa
kaikki on kudottu yhteen
ja on taas niin kuolemanhiljaista
välimatkan päässä toisistaan
4.
Se hehkuu kuin metalliset siivet
sateessa
kun verho vetäytyy kohti aurinkoa
kaikkien puiden ympärillä loistekranssi yhteenkudottuna
melodioista
joka kuolee ja syntyy kahisevassa häkissä
5.
Lintu -
jonka laulu huiluu iltapäiväkylmän lopussa
liekeissä kuin purkitetussa elämässä
kuoli, helposti kuin korut
menneen asian kuolema
kahina pimentyy
Tämä köyhyys joka tuli minulle
hiljaisissa lapsenvuosissa
on aarre jonka salaan ahneasti
Tylsien teiden kiima
hevoset kuin höyry ilta-auringossa
sumu järvien päällä
piilottaa sen mitä tuskin tiedän kaivata:
piilottaa itse minun kaipuuni
Unessa tuoksuu hän laineilta
poissa ja koti kun yö ja pohja
laaja ja luja avaruus
nostaa vipua
Herkuleksen tähtikuvalle
Tuoksuu poissa kokonaiselta unohdukselta
mahtava, rikas, luotu hirviö valosta
tuhlaavia toiveita ajasta
paisunut uppoamaan
kohtalonsa alla
Tuoksuu poissa siten ettei ole
siellä lait lyödään ylös Eroksen valkenemisesta
vain koti ja yö -
jumalten uni
vähän kuin kuolema
Kuin koukkaus pimeydessä loistaa lamppu parvekkeella
tuuli pyörähtelee puutarhassa. Sen suhina
on kuin sekava sukellus unessa
särkynyt tyhjennysmeren melusta
jatkuvasti yössä
Räikkälinja kiristyy meluäänen renkaassa
ja muistelen menneen ajan merta tummempana kuin korvien surina
kuin surina puutarhassa joka varjostuu ilman loppua
ja poltetut pistävät ja vajoavat ilman taukoa
pimeälle tai valolle joka loistaa
sokeista silmistä hopeistetussa katseessa
Olkoon kaikki päivät samanlaisia ja aamupäivä
kuin lintujen liverrys alla tämän iltapäivän puheessa
- Poppelipuut valoisassa illuusiossa
nousee kultaiset keskikesän loput
taivaissa varjoinen ja liekihtelevä sininen
Olkoon kaikki päivät samanlaisia ja aamupäivä
ilmoitus tulevien, lukuisien vuosien riemusta
- lyhyet varjot, äidit joukkoavat ohi
vapaat kädet kuluttavat vapaita tunteja
valkoisen jasmiinin ja läheisen meren tuoksu.
Olkoon kaikki päivät samanlaisia, lisäksi eroamispäivä
lyhyt ja valmiiksi poissa kaipuussa, joka jäi paikalleen
joka silitti sitä muistamaan keskeneräisen ilon
päivien kultainen ketju
onnellisena kuin taivaat, varjoinen ja liekittelevä sininen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti