Alkukohtaisesta yksilöetiikasta

Mielestäni kaikki aikaisemmin hallinneet eettiset järjestelmät ovat puutteellisia siinä mielessä että ne pyrkivät alistamaan ihmisen itsensä alle ja muodostamaan yhteisöjä, joita kukaan ei voi hyväksyä. Eettiset järjestelmät ovat läpi länsimaisen filosofian ja maailman uskontojen historian perustuneet alistamisjärjestelmiin, missä kommentaariaatti on ohjannut instituutiot toisiaan vasten ja laittanut jotkin instituutiot ja elämän osa-alueet alistussuhteeseen toisiinsa nähden. Etiikan ei siis tulisi olla sellaista, että se käyttäisi hyväkseen ihmisen vapautta omien päämääriensä hyväksi ja näin ollen veisi ihmisiltä heidän vapautensa. Ihmistä ei voida alistaa ryhmän ja yhteisön jäsenenä minkäänlaisen moraalisen järjestelmän alaiseksi. Kaiken on alettava yksilöstä - yksilö on alkukohta etiikalle. Tärkeimmät käsitteet ovat yksilö ja vapaus. Yksilö tarkoittaa ihmisolemisen perusyksikköä, joka tulee ennen yhteisöä ja kollektiivia. Vapaus tarkoittaa yksilön olemisen olosuhdetta, joka antaa ihmiselle mahdollisuuden valita, ajatella ja toimia. Alkukohtainen yksilöetiikka tarkoittaa etenkin sitä, ettei siinä ilmene alistamista ja valtasuhteita, se on siis täysin vapaa tapa toimia moraalisesti. Siinä ihmisten tekoja ja ajatuksia arvostellaan yksilöstä käsin. Vapauden maksimointiteorian mukaisesti ihmisten vapautta on laajennettava sitä myöten, kunhan se ei tee haittaa toisten ihmisten samanlaiselle vapaudelle. Eli tämän eettisen järjestelmän mukaan arvioidaan ihmisiä huomioiden heidät yksilönä. Eli samalla kun arvostetaan yksilön käsitettä tulee myös arvostamaan vapautta, joka mahdollistaa suhtautumisen yksilön käsitteeseen ja toisinpäin. Keinotekoiset porvarilliset moraalit ovat sellaisia eettisiä järjestelmiä, jossa arvostetaan ihmisten vertailua, jotka ihmiset sitä myöten päätyvät epätasa-arvoiseen rooliin sekä yhteiskunnan että eettisen järjestelmän sisällä. Eli ihmiset monesti arvioivat toisia ihmisiä ja itseään erilaisten indeksien eli määritteiden kautta. Tästä ihmiseloon tulevat vertailukohdalliset symbolit, jotka tarkoittavat vertailullisia todellisuuden alkukohtia, jossa ihmisiä arvioidaan sen myötä miten he suhtautuvat erilaisiin asioihin, eli kommentaariaatti ryhtyy vaikutteellistamaan ihmisiä omaksumaan vertailukohdallisten symbolien tarjoaman näkökulman todellisuudesta. Tällaiset ihmiset, jotka saavat osakseen sen suunnattoman massan sokean arvostuksen, jota kommentaariaatti ohjailee, kutsutaan ontokraateiksi, eli olemisen vallan haltijoiksi, jota kautta he saavat ihmisten välillisen ohjailun kautta ideologista nautintoa, joka on korruptoitunut vallantäyttäjätendenssi, jossa harmaat eminenssit saavat ideologista nautintoa toisiin ihmisiin vaikuttamisesta. Alkukohtaisen yksilöetiikan tarkoitus on kieltäytyä kommentaariaatin vaikutuksesta ja luottaa vapaisiin yksilöihin eettisen toiminnan perustana. Eli argumentoin sen puolesta, että ihmisillä on tietylle tasolle kehityttyään mahdollisuus arvioida ja suunnitella sekä omaa että toisten toimintaa oman minänsä kautta ilman sitä, että siihen tuotaisiin yhteisö ja yhteiskunta. Voidaan siis sanoa, että ihmisen eettisen toiminnan perustavuus määrittyy etenkin sitä kautta, miten hän on voinut omaksua eettisiä ohjeita esimerkiksi itsensä sivistämisen kautta ja vasta sitten tullut ilman poikkeamista kokonaiseksi yksilöksi, joka pystyy päättämään omista asioistaan ja arvoistaan. Eli voidaan sanoa, että alkukohtainen yksilöetiikka tarkoittaa etenkin sellaista etiikkaa, joka katsoo jokaisen ihmisen olevan samalla tavalla yksilö, missä järjestelmässä yhdenkään yksilön oikeuksia ei voida vähentää toisen yksilön kustannuksella. Mikä siis on kollektiivinen tapa lähestyä todellisuutta: siinä kaikille annetaan samat periaatteet toimintaan ja ajatteluun ja siinä tasapäistetään jokaista ihmistä yhtä voimakkaasti omaksumaan kollektiivin välimallin säännöt. Yksilöetiikassa ihmisten toimia, ajatuksia ja arvoja tulkitaan ensisijaisesti hänen omien motiiviensa ja päämääriensä kautta, jossa arvio tehdään etenkin yksilökohtaisen tulevaisuuteen suuntautumisen kannalta. Tällaiseen tulkintaan siis ei voida tuoda minkäänlaista yhteisöllistä viitekehystä, koska kaikki toiminta tulkintaan yksilön omista periaatteistaan käsin. Eli voidaan sanoa, että epäeettisesti tai rikollisesti toimivat ihmiset ovat omaksuneet jonkinlaisen tarpeellisuuden yhteisöstä, jossa motiivit monesti liittyvät rahaan ja oman aseman parantamiseen. Eli on sanottava, että etiikassa ei voi olla yhteisöllistä viitekehystä, vaan kaiken tulisi perustua  sen kaltaisten yksilöiden olemassaoloon, jotka kantavat yhteisön käsitteen sisältöä itsessään. Alkukohtainen yksilöetiikka ei siis ole sellainen eettinen järjestelmä, joka tulisi jostain objektiivisena, mutta se voidaan objektivisoida sen myötä, kun ihmiset alkaisivat tutkia enemmän yksilön käsitettä ja sitä vapautta, mikä yksilön käsitteeseen liittyy. Yksilöetiikan mukaan yksikään yksilö ei ole toista huonompi eikä toista parempi, jokainen kehitysmaiden lapsi on yhtä arvokas kuin länsimainen investointipankkiiri.  Kun mietitään sitä, miten ihmisiä tulisi priorisoida silloin kun joidenkin yksilöiden päämäärät ovat vastakkaisessa suhteessa toisiinsa, tulisi pyrkiä siihen, että joukkopriorisoinnin ja maksimointiavaruuden käsitteiden avulla tuollaisia arvoja ja päämääriä tulisi arvioida sen mukaan miten ne voidaan yleistää kaikkien ihmisten kohdalle. Eli mitä universaalimpi yksilön tavoittelema päämäärä on, niin sitä suopeammin sen tavoittamiseen tulisi suhtautua. Eli esimerkiksi on tärkeämpää jos kehitysmaan lapsi saa ruokaa kuin että länsimainen pohatta saa uuden auton. Kuitenkin, koska tällaiset päämäärät ovat monesti helppoja asettumaan vastakkain tulisi katsoa, että tietynlainen toiminta ja päämäärät tulisi sijoittaa yhteiskunnassa omiin instituutioihin, jotka olisivat erikoistuneita ja jotka tarjoaisivat ihmisille oikeanlaisen mahdollisuuden harrastaa omien päämääriensä tavoittelua. Eli mahdollisimman monille päämäärille ja tavoitteille tulisi yhteiskunnassa antaa tilaa ja ei tulisi tuomita ja kieltää yksilön omasta suuntautumisesta alkaneita tarpeita ja suuntautumisia. Ja ihmisten toimia ja käyttäytymistä ei tulisi arvioida sen mukaan, mitä muut ihmiset sanovat tai ovat mieltä. Eli voidaankin sanoa, että yhteiskunnallisen toiminnan arvottamista varten tulisi asettaa tietynlainen eksentrisyyspykälä, joka takaisi sen, ettei yhteiskunnassa tehtäisi alentavia ja häiritseviä arvioita poikkeavalla tavalla toimivista tai käyttäytyvistä yksilöistä. Eli voidaan sanoa, että alkukohtainen yksilöetiikka liittyy etenkin siihen, kun yksilön oikeuksia ja vapauksia pyritään yhteiskunnassa edistämään. Esimerkiksi elinkeinovapautta ja oikeutta toimia anonyymisesti tulisi yhteiskunnassa tukea. Myös ilmaisun ja ajatuksenvapautta tulisi korostaa, mutta etenkin sitä oikeutta, joka jokaiselle ihmiselle on annettu sen takia, että kenenkään ei tulisi yhteiskunnassa joutua alentavan tai halventavan kohtelun kohteeksi, eikä sellaista saisi tapahtua etenkään julkisessa tilassa ja kansalaisyhteiskunnan osa-alueilla. Yksilöetiikan alkukohta on siis se, että yksilö saa vapaasti toimia yhteiskunnassa ja muilla elämän osa-alueilla kunhan hänen toiminnassaan on sivistyksen, inhimillisyyden ja suvaitsevaisuuden viitekehys. Myöskään moraalisen toiminnan akteja ei voida kollektiivisesti yleistää ennen kuin yksilö on saanut jonkinlaisen arvon ja saattanut sen objektiiviseksi adaptiivisen tulkinnan kautta, vaikka myös tulkinnallinen sopeuttaminen voi monesti liittyä etenkin yhteisön toimintaan. Adaptiivinen tulkinta tarkoittaa prosessia, jossa yksilön arvotustoiminnassa oleva subjektiivnen arvotunne ohjataan objektiiviseksi arvoksi, siinä määrin kuin arvotunteessa voi olla objektiivisuutta. Eli alkukohtainen yksilöetiikka liittyy etenkin siihen, että yksilöillä on mahdollisuutta omaksua pysyviä arvojen alkuja ja johdattaa ne objektiiviseen muotoon, koska yksilöiden osana on tulla objektiiviseksi. Tulkinnallinen sopeuttaminen taas tarkoittaa sitä, kun subjektiiviset arvot saavat intersubjektiivisen muodon, eli se on esivaihe adaptiiviselle tulkinnalle.