Suomennos valtaneuvos kreivi Johan Paulinus Lillienstedtin (1655-1732) runosta

Valitus Iriksen poissaolosta

Oi taivas tee rauha meidän kanssamme rutostasi
ja elämäni keski joka alhainen on!
Mikään ei voi sammuttaa tultani
kun olin poissa raatelin itseäni
Kerro Irikselle, että olen edelleen uskollinen
ja minun kammottava kohtaloni säilyi ajassa
Mitkä alukset repivät tuskalla täytettyä elämää
Koska se ketä en rakasta luonani on
On sietämätöntä minulle kärsiä
pehmeä tuska joka lisääntyy hetki hetkeltä
kaikki minun kaipuuni sattuu ja jättää minut raivoisaksi
oi kauhea kohtalo, sinä et voi sitä korjata
että kovuutesi tulee kaikeksi siksi joka on syynä
kaikkeen kipuuni, hiljentymiseeni, katumiseeni ja vaikerointiin
Lopeta elämäni jota jaksan vaivalloisesti
Minun päiväni on kaikessa, minun aurinkoni on ajettu alas
Havaitsen vain säälittävän yöni
Minun kaipuuni on mennyt, minun haluni on mennyt
Poissa on iloni, sen ruoka on ainoa hyveeni
Ruoka on se ja ainoa jonka sydämeni hyväksyy
Ainoa peite joka silmilleni on
Ainoa jolle minun sieluni ja henkeni kumartaa
Jonka laatuista ei laaja maa päällään kanna
Sinä outo paikka josta hyvät nykyisin nauttivat
Joka viljelee sitä mikä on otettu minulta pois
Oi puhu toki kyyneleistä jotka silmistäni valuvat
Ja kaikesta siitä surusta, jonka sydämessäni kannan
Sano Iris, miten surullinen sieluni sinua kaipaa
Kerro minkä tuskani on tuonut sieluuni
Sano miten elämäni on muuttunut jatkuvaksi valitukseksi
Kaikki sinä tuntina jolloin näin hänet viimeksi
Korkeissa metsissä, varjoisissa rikkaissa lehdoissa
Joilla on onni nähdä Iris päivittäin
Kukkien seassa minä, kuten aina nähtynä
silmäparit jotka ovat kiehtaisseet minut
sinä vihreä tanner, jonka voit onnekkaasti nimetä
Polkea voit keveätä jalkaasi
Puhutaan siitä ahdistuksesta, jonka hän kuussa jätti minulta
kerro kidutuksesta josta kukaan ei tiedä
Selkeä aurinko, kuten kaikki näyttää näkyvän
Yhdellä silmäyksellä sekä minä että Iris katsomme
Kaikki mitä tiedät, mitä teet ja rukoilet
Anna nyt minulle todellinen todistaja
Kuitenkin todistan missä huokaisin ja ammuin
Iriksen vuoksi surullisesta rinnastani
Siinä hetkessä missä istuin väsyneenä ja yksinäisenä
Huoli ja ahdistus, ilman mukavuutta
Mutta taivas, kuten pitää sinun kuitenkin antaa päivän nousta
Mutta saan kuitenkin uuden kerran Iriksen nähdä
Kun pitää hänen uudestaan katseensa minuun suunnata
Ne kuitenkin, mutta en koskaan hymyile
Ne jotka eivät ole minua, eivät löydä mitään peitettävää
Kaikesta maan hyvästä on arvioitava
Valitettavasti, taivas, anna minun pitää se päivä
Valitettavasti, anna minun saavuttaa se päivä pian
Kuin magneetti tumman vuoren kuiluissa
Kaikki kaipuu nousee ylös pitkin pohjan vuoria
Joka laulustaan kesäkukan päätä nostaa
Ja yö ja päivä siirtyvät kohti omaa valoaan
Kuten syötti ja olki rangaistuksen kaipuussa
Tehty kauniista karhunkivestä
Joten minun täytyy myös levätä jatkuvassa huolehtimisessa
Siihen asti kunnes näen jälleen Iriksen