Uskonto ja elämänkatsomustieto on yhdistettävä samaksi oppiaineeksi

Suomessa uskontoja opetetaan koulussa vieläkin tunnustuksellisena aineena. Eli pitää kuulua johonkin uskonnolliseen kuntaan ennen kuin aine annetaan ihmiselle kysymättä ja annettuna. Mielestäni nykypäivässä, kun uskonnollisesta tunnustuksellisuudesta on tullut vapaaehtoista ja yksityistä, niin tulisi myös tehdä uskonnon opettamisesta vapaaehtoista ja ei-tunnustuksellista. Mielestäni aiemmin uskonnottomille opetettua elämänkatsomustietoa voitaisiin hyödyntää siinä, kun uskontoa ja uskonnon opettamista sekularisoitaisiin, eli elämänkatsomustiedon opettamiseen tulisi lisätä uskontojen opettaminen. Kuitenkin tulisi miettiä sitä, miten voitaisiin opettaa etiikkaa,, joka sisältäisi parhaimmat puolet sekä uskonnollisesta ja sekulaarista ihmistieteestä tullutta etiikkaa. Eli koska sekä uskonnot että elämänkatsomustieto käsittelevät maailmankuvia, niin niitä voitaisiin helposti ymmärrettävällä tavalla yhdistää ja näin ollen laajentaa koululaisten maailmankuvaa, koska monet suhtautuvat uskonnon opetukseen siten, ettei siitä ole heille minkäänlaista tarvetta. Uskonnot perustuvat tietynlaisiin perinteisiin myytteihin ja vanhoihin kirjoituksiin, joita on pitkään tulkittu ja minkä takia ne myös ovat reaktiivisia, eli sellaisia maailmankuvien osia tai arvoja, joissa ei ole säilynyt mitään alkuperäisessä muodossa. Eli yhteisessä elämänkatsomustiedon ja uskonnon opetuksessa voitaisiin hahmottaa ja pyrkiä avaamaan noita alkuperäisiä myyttejä ja kertomuksia. Mielestäni uskontojenkin alkuperä on sosiaalisessa ympäristössä ja sen takia tulisi nuorille opettaa aatteiden ja maailmankuvien alkuperää eli genealogiaa. Eli tässä oppiaineessa voitaisiin siis antaa opetusta tavalla, jossa tarkasteltaisiin aatteita ja maailmankuvia monelta kantilta. Myös uskontojen kohdalla tulisi opettaa sitä, miten uskonnot ovat saaneet alkunsa ja mikä niiden kehittymisessä, kasvamisessa ja leviämisessä on ollut erityistä ja muista uskonnoista poikkeavaa. Eli uskonnon ei tulisi opetuksessa olla tunnustuksellista, ja toisaalta voitaisiin myös tämän oppiaineen sisällä esittää maailmankuvien kritiikkiä, joka onnistuisi esimerkiksi nimikkeen arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikki, alla. Voidaan ajatella esimerkiksi sitä, että tietyt uskontoihin liittyvät asiat voitaisiin jättää tämän uuden oppiaineen sisällä valinnaiseksi ja näin ollen, kun lukiot on yksityistetty, voitaisiin tarjota useampia kursseja tietyntyylisistä erikoistuneemmista asioista, joita kaikki voisivat oikeassa koulussa opiskella. Elämänkatsomustieto käsittelee maailmankuvia, aatteita ja uskomuksia, kun taas uskonto tunnustuksellisena oppiaineena käsittelee lähinnä miltei kaikissa kursseissaan uskontoa, jota ei kyseenalaisteta, eli opetetaan esimerkiksi sakramentteja ja erillisten kommentaattorien ylös kirjaamia asioita, jotka todellakin perustuvat pelkästään aiempien vuosisadan aikana uskontoon tulleisiin kommentteihin ja marginaalimerkintöihin. Eli mielestäni esimerkiksi Jeesusta ei voida kunnolla pitää auktoriteettina, jos hänen sanoistaan ja teoistaan ei voi saada täydellistä tietoa. Eli vaikka olenkin kirkon jäsen, katson, että loppujen lopuksi, Jeesusta kunnioittaen, voitaisiin saada uskonnoille erilaisia ja nuorempia esikuvia ja auktoriteetteja. Ja se on sadistista, jos ihmiset haluavat jatkuvasti yleistää itsensä vastaamaan uskonnollisia esikuvia, koska jäljittely ei milloinkaan ole luontaisesti uskonnollista tunnetta, vaan se on kommentaariaatin ohjailemaa merkitysvaltaa ja vaikutteellisuutta. On siis suhtauduttava, jos haluaa pysyä liitteessä kirkkoon, kaikkeen uuteen suvaitsevaisella asenteella ja pyrkiä löytämään hengellisyyden arvoja nykypäivästä, mutta toisaalta ei tule hyväksyä sitäkään, jos uskonto perustuu ikivanhoihin kirjoituksiin, joita kommentoimalla koetaan, että siinä saadaan taivasosuus. Mielestäni uskontojen ja uskonnollisten tunteiden olemassaoloon vaikuttavin tieto ja merkitys saadaan, kun katsotaan ihmistä ja annetaan heille mahdollisuus näyttää oma luonteensa. Eli ihminen voi toteuttaa uskontoaan päivittäisesti, vaikka hän ei olisikaan koskaan käynyt kirkossa. Elämänkatsomustiedolla pitäisi siis valvoa sitä, ettei uskonnon opetus siirtyisi tunnustukselliseksi. Pikemminkin tulisi antaa nuorien luettavaksi esimerkiksi Christer Kihlmanin rohkeita, ironisia ja tunnustuksellisia romaaneja ja kertomuskokoelmia. Toinen vastaava on Henrik Tikkasen osoitesarja. Koulutustoimeen liittyvät määrärahat jäisivät ylijäämäisiksi, koska opettajien määrä putoaisi. Lisäksi yhteiskunnallisen erikoistumisen on taattava opiskelijoille mahdollisuudet suuntautua mielenkiinnonkohteisiinsa syvällisesti ja asiantuntijamaisesti, ja koulut tulisi järjestää siten, että suhteellisen pienen etäisyyden sisällä sijaitsisi kaikkia reaaliaineita, matematiikkaa, kieliä ja äidinkieltä opettavia oppilaitoksia, jotka lukiotasolla määräisivät sen, minne lukioon tulevat tulisi sijoittaa. Kuitenkin olisi parasta, ettei nuorten tarvitsisi muuttaa kauaksi kotoaan, jolloin lukioiden on tehtävä vilkasta yhteistyötä alueen muiden koulujen ja koulutusviranomaisten kanssa. Myös vanhanaikainen opetussuunnitelma tulisi poistaa alkuun ainakin toisen asteen kouluista, joilla tarkoitan tässä lukioita. Kuitenkaan koulutusviranomaisten ei tulisi olla sellaisessa asemassa tai roolissa, jossa he voisivat vaikuttaa opetuksen sisältöön, jonka pitäisi määräytyä sen mukaan, kuinka moni yläasteikäinen lapsi on suuntautunut tietynlaisen taiteen tai tieteen alaan. Kuitenkin jotta ehkäistäisiin se, että pojista tulee diplomi-insinöörejä ja tytöistä kirjallisuuden tai psykologian maistereita. Kouluissa tulisi siis viljellä mahdollisimman monia aloja mahdollisimman monille ja erilaisille oppijoille. Eli kouluissa tulisi herättää oppilaat ottamaan selvää asioista siten, että heidän tiedonhalunsa ei koskaan tukahtuisi. Onkin siis niin. että pojille pitäisi opettaa enemmän kieliä ja äidinkieltä, kun taas tytöille tulisi opettaa fysiikkaa ja matematiikkaa. Tämä kahden aineen yhdistäminen tulisi tehdä brasilialaisen filosofi Paulo Freiren pedagogiikan mukaisesti. Eli tietoa ei anneta säilöön kuten paskantaessa pönttöön, eikä sitä myöskään vetäistä vessanpytystä alas. Freireläinen pedagogiikka tukee vapaata oppijuutta ja erilaisista taustoista tulevien ihmisten oikeutta oppimiseen. Lukiossani oli englannin kielen opettajana mies, ja matematiikan opettajana nainen, - koin, että nuo olivat kaksi parhainta opettajaa koko lukioaikanani. On siis sanottava, että monesti itseään liian älykkäänä pitävä opettaja ei ole paras mahdollinen pedagoogikko, koska hän ei lähde opetuksessa liikkeelle perustavimmista periaatteista. Suomen vanhanaikaista uskonnollisuutta ja sen mukaista opetusta pidetään Keski-Euroopassa poikkeavana piirteenä, aivan kuin ripillä käyminen ei muka tarjoaisi uskovaiselle riittävää tietoa, jota kuitenkin vain harvat tarvitsevat tietoa uskonnosta elämänsä aikana. Uskonnon tulee siis olla riittävällä tavalla yhteiskunnallista ja siihen tulisi voida yhdistää kussakin ajassa elävien uskovaisten uskontoon tuomat muutokset, joiden pitäisi leimallisesti näkyä uskonnossa, -esimerkiksi homoavioliitot ovat yksi tällaisista vapautta yhteiskuntaan lisäävistä edistysaskeleista ja reformaation aluista.  Toisaalta myös mielipiteitä aborttia kohtaan tulisi voida ohjata oikeaan suuntaan. Uskonnolliset tunteet mutta myös muuhun suunnatut emootiot ovat tavallisesti määräämässä siitä, miten ihminen toimii suhteessa uskontoon. Myös kuten Yuval Noah Harari kertoo kirjassaan 21 oppituntia maailman tilasta siitä, miten äänestämispäätöksetkin yhteiskunnissa perustuvat suurella enemmistöllä tunteisiin, eli ei kysytä, mitä mieltä sinä olet, vaan miltä sinusta tuntuu. Liberaalin demokratian tulee ylläpitää järjellistä asennetta suhteessa arvoihin, jolloin liberaalin demokratian sisällä on suhtauduttava vähemmistöryhmiin myönteisellä tavalla. Suvaitseva ihminen on kiinnostunut ainakin kansansa lähiympäristöstä tulevien maahanmuuttajien asioista. Mielestäni liian suuresti kansalaisista poikkeavia ihmisiä ei tule ottaa vastaan, koska se vain eskaloi rikollisuutta ja ymmärtämättömyyttä ihmisten keskuudessa, jolloin voi havaita haljakan veren punan Tiber-joessa. Maahanmuuttajatkin voidaan jakaa sekä kehittyneisiin tai kehittyviin vähemmistöihin. Kehittyneillä ryhmillä on tiedollista, toiminnallista ja moraalista kompetenssia toimia oikein valtaryhmän sisällä. Toisaalta kehittyvät vähemmistöt ovat sellainen ryhmä, jonka jäsenistä ei vielä ole tarvittavaan kompetenssiin yhteiskunnan sisällä, ja sen takia mahdolliset maahanmuuttajarikolliset tulisi sisällyttää vielä matalammalla oleviin kategorioihin, jonka yhteydessä karkotus on yksi keino saavuttaa tasapainoa yhteiskunnassa.