Pelkistävä ja passivoiva yhteiskunta ja sen arvot

Yhteiskunta tarkoittaa sellaista toiminnan aluetta, jossa ihmiset voivat olla tekemisissä toistensa kanssa tiettyjen yhdessä sovittujen sääntöjen mukaisella tavalla. On esimerkiksi Rousseaun aikana puhuttu ja kirjoitettu sopimusyhteiskunnasta, joka lopettaa massojen anarkian. Olen kuitenkin tässä mielessä tästä asiasta varsin erilaista mieltä. Yhteiskunta on kuitenkin kohtalaisen hyvin muodostettu käsite. Nykypäivänä yhteiskunta ei kuitenkaan aina ota huomioon sitä, että Margaret Thatcherin sanoin, varsinaista yhteiskuntaa ei ole edes olemassa, vaan on vain yksilöitä ja yksilöistä koostuvia yhteisöjä, ja ihmisen paikka määräytyy sen kautta, kuinka menestyksekkäästi hän voi vapaana yksilönä toimia. Vaikka en täysin hyväksy Thatcherin näkemystä, niin on kuitenkin sanottava, että kollektiivin tulisi aina palvella siihen kuuluvia yksilöitä heidän omien arvojensa ja ajatustensa mukaisesti, tapahtui se sitten yhteisöjen tai jopa yhteiskunnan tasolla. Nykyaikainen skandinaavinen ”hyvinvointiyhteiskunta” pelkistää ja passivoi sen alla toimivaa ihmisten joukkoa oman ja omaan järjestykseensä kuuluvan ihmisiä ryhmittelevän manipuloijajoukon edun hyväksi. Tällaiset manipuloijat kuuluvat kommentaariaatin alaisuuteen ja he toimivat ontokratian eli olemisen vallan antamilla menetelmillä. Pelkistäminen tapahtuu esimerkiksi sellaisella tavalla, kuinka ihmisiä asetellaan lokeroihin ja rooleihin heidän valvomansa rahakirstunsa vartioinnin takia. Eli on siis selvää, että jotta päästäisiin eroon passivoivasta yhteiskunnasta, niin tulisi talous kokonaan vapauttaa eli annettava markkinoille oikeus säädellä taloutta ja taloudellisia suhteita. Oikeastaan filosofi Robert Nozickin sanoin, koko yhteiskunnaksi riittäisi niin sanottu yövartijayhteiskunta, jossa kannettaisiin huolta lähinnä ihmisen turvallisuudesta ja sopimuksien täyttämisestä. Eli nykyaikaisella yhteiskunnalla on oikeus suhtautua näin alentavasti ihmisiin, koska he vartioivat valtion ja kuntien rahakirstua. Sen takia tulisi ottaa käyttöön perustulo ja tasavero. Tasavero toisi tasa-arvoa veronkantoon ja perustulo takaisi sen, ettei yksikään jossain elämäntilanteessa oleva ihminen joutuisi puille paljaille huonon tukijärjestelmämme takia.  Yhteiskunta pelkistää ihmisiä omien tietojensa mukaiseksi puoliolevaksi olioksii, joka ei edes ole edes vapaa, hengittävä ja luova yksilö vaan tietoja, lauseita ja merkkiyhdistelmiä paperilla, jolle yhteiskunta ei anna suurempaa valtaa ja vapautta, ja joka käsitys voi heikoimmassa asemassa olevien kautta tulla tällaiselle yksilölle myös tarkaksi omakuvaksi.  Byrokratia eli toimistovalta on muuttanut Suomen yhteiskunnaksi, jossa sosiaalitantat ja aina entistä massiivisempien ministeriöiden virkamiehet määräävät sen, miten yhteiskunnassa saa olla, ja miksi yhteiskuntaan kuuluva yksilöjäsen voi itsestään rakentaa. Rahalla ei tulisi olla kuin funktionaalinen rooli – sitä käytetään vaihdon välineenä, mutta samalla aikaa yhteiskunta valvoessaan rahakirstuaan, tekee kaikesta rahaan liittyvää, ja pihtaa etenkin sellaisten ihmisten rahoja, jotka tekevät kaikkein eniten työtä nykyisen yhteiskuntajärjestelmän olemassaolon eteen. Byrokratiassa ihmisiltä voidaan pyytää sellaisia tietoja, jotka eivät todellisuudessa kuuluisi millään tavalla sen vallalle, vaan niitä tulisi pitää yksityisasioina. Ihmisten ei tulisi tarvita kertoa itsestään tietoja millekään virkamiehelle, vaan jonkinlainen henkilökorttijärjestelmä voitaisiin kehittää, jossa annettaisiin ihmisestä tietyt perustiedot, jotka ovat välttämättömiä. Yhteiskunta siis passivoi omilla suurmustekalan lonkeroillaan yksilöt siihen, ettei heidän työhalunsa ja sitä myöten ansaitsemisen halunsa voi koskaan kasvaa riittävälle tasolle yhteiskunnan sisällä. Sosiaalitukijärjestelmä on muodostettu savijalalle, se on antiikkinen ja aikansa elänyt. Samalla ihmisiä voidaan valvoa ja määritellä heidät jonkin tietyn nimikkeen tai luokan alaisiksi olioiksi, joita tuskin tulkitaan enää yksilöiksi. Yhteiskunta pitää arvoinaan pikkuporvariston ja keskiluokan arvoja. Sellaisia ovat esimerkiksi se, ettei venettä saa keikuttaa, eikä toisaalta venettä saa rannassakaan korjata, koska se olisi järjestelmän vastaisuutta. Kaikessa pitää noudattaa ylemmältä taholta tulevaa valtaa eli pääasiassa ammattiliittoja, jotka edustavat työn roolin ja merkityksen täydellistä ympäripäin kääntämistä. Eli tällaiset ihmiset, jotka tekevät työtä esimerkiksi suuressa tehtaassa, joutuvat lisätyöhalujen sijasta solidaarisuuden vuoksi mukautumaan ja alistumaan luottamusmiehien kevyesti perusteltuun luottamukseen. Eli tälläkin tavalla yhteiskunta passivoi, ei siis vaan istumaan kotona sosiaalituilla, vaan vähentämään oman työnsä laatua ja/tai määrää. Yhteiskunnan ja arvojen väliltä valittaessa, tulisi ottaa huomioon se, että yhteiskunnassa ihminen taannutetaan sosiaalipartikkeliksi, jonka rooli on vaan maksaa veroja ja näkyä elinaikansa ajan papereissa ja lanketeissa ja sitten liittyä menneiden lehtoon. Ihmisen tulisi pystyä parempaan, ja etenkin Abraham Maslow korosti kirjoituksissaan, että korkeinta ihmiselle voi olla vain itsensä toteuttaminen, jota korkeampaa arvoa ei ihmisille ole olemassa. Yhteiskunta ei salli itsensä toteuttamista eikä varsinkaan silloin, jos tuo itsen toteuttaminen on ristiriidassa jonkin yhteiskunnan ajattelu-/toiminta-/käytösdirektiivin kanssa. Eli voidaan sanoa, että Thatcherin idea on parempi kuin esimerkiksi hyvinvointiyhteiskunta, koska siinä annetaan vapaus yhteisöjen muodostamiseen ja niistä huolta pitämiseen. Yhteiskunta tulisi muuten hallitsemaan näitä instituutioita, joiden pitäisi perusajatuksensakin takia olla vapaita ja riippumattomia, ellei esimerkiksi verotukseen ja byrokratiaan tehtäisi perustavanlaatuisia muutoksia. Esimerkiksi taiteilijoille ja kirjailijoille tulisi tarjota enemmän mahdollisuuksia suuntautua työhönsä, koska nykyaikainen suomalainen yhteiskunta ei erota taiteilijoita tavallisen kotonaan pitkissä kalsareissa tukirahoilla ostettua vinukkaa juovien luusereiden joukosta. Tässäkin yhteydessä tulisi muistaa tunnustushierarkia, jossa olevien instituutioiden tulisi olla vapaita, ja niissä tulisi voida luoda ihmisyhteisöjen liitolle sellaista tulevaisuutta, joka voisi takaa myöhemmin esiin tulevaa vapautta ja luovuutta. Kuitenkin yhteiskunta pyrkii kommentoimaan ja säätelemään ihmisten yhteisöjä, joiden tulisi olla vapaita sen periaatteen mukaisesti, koska ne syntyvät ihmisten yhdessä sopimasta sopimuksesta. Eli ihmisten objektiivisiksi tulleiden arvojen tulisi olla ohjaamassa ihmisiä toisten samankaltaisesti ajattelevien ihmisten pariin, jonka kautta sopimuksen solmien he voisivat olla muovaamassa itselleen oman kaltaisensa instituution, joka olisi ihmiselle ensimmäinen yhteisö, jonka kautta hän voisi suuntautua toisiin instituutioihin kuitenkin samalla muistaen toisten instituutioiden vapauden ja riippumattomuuden. Instituutioiden tulisi olla antiautoritäärisiä, joissa yksittäiselle ihmiselle ei koskaan anneta oikeutta puuttua toisten oikeuksiin, eli pääasiassa siihen, että kaikki saisivat kokea arvojaan samankaltaisella tavalla ja suuntautua sen kautta vapauteen. Eli tavanomaiset käskyhierarkiat tulisi näistä instituutioista poistaa juuriaan myöten. Eli ihmisten on luotava omat arvonsa riippumattomasti ja ajattelematta kommentaariaatin merkitysvallallaan ohjailemaa vaikutteellisuutta, jossa ihmiseltä viedään hänen arvonvalintansa väline eli vapaus.