Arvofilosofiasta ja etiikasta

Arvofilosofia ja etiikka ovat filosofian osa-alueita, joihin olen perehtynyt syvällisimmin ja joiden piirissä tapahtuvaa ajattelua olen eniten seurannut. Arvo tarkoittaa jotain arvostettavan asian funktiota. Voimme puhua esimerkiksi perinteisistä arvoista, joita voidaan katsoa edustavan antiikkiset koti, uskonto ja isänmaa. Tässä kohtaa on kuitenkin tarpeellista havaita, ettei nykypäivänä nykypäivän erikoistuneessa kulttuurissa voida puhua tiukasti tietyistä sanoista joidenkin arvojen määreinä, koska erikoistumisen myötä ihmisten sanoille antamat merkitykset ovat muuttuneet ja tulleet heterogeenisemmäksi. Miten siis voitaisiin määrittää joitain arvoja sellaiseen positioon, jossa niistä voitaisiin puhua ja kirjoittaa yleispätevässä mielessä. Tämän yhteydessä on tarpeellista pohtia arvojen syntyä ja alkuperää. Arvo syntyy hermostollisesta impulssista, joka näyttää suhteen johonkin asiaan tietynkaltaisessa hermollisessa kategoriassa ja signaaliavaruuden osissa, ja yleispiirteisesti voidaan nähdä, että joku tietty asia tuottaa ihmiselle mielihyvää. Tämä mielihyvä ei suinkaan tarkoita tavallisista hedonistisista nautinnoista etsittävää tarpeen tyydytystä, vaan korkeimmat arvot ilmenevät tarpeen kategoriaa korkeammalla tasolla edustavasta ihanteiden kategoriasta. Ihanne on tarvetta korkeampi arvollinen kategoria. Ihanne voi olla esimerkiksi isänmaanrakkautta, perhekäsitys, tieteen ja taiteen tuottamisen ideaali tai esimerkiksi jonkinlainen eettinen käsitys, joka voi liittyä monenlaisiin kompleksisen ihmiselämän tapahtumisen tilanteisiin. Arvo syntyy siis arvotunteesta, jotka jakautuvat moneen kategoriaan sen mukaan, miten voimakkaita ne ovat kvantitatiivisesti ja kvalitatiivisesti. Määrällinen suuruus ei kuitenkaan aina tarkoita sitä, että tällainen arvo olisi arvokkaampi kuin toinen, joka ilmenee mahdollisesti etenkin laadullisesti, kvalitatiivisesti. Arvot tulevat maailmaan tunteiden välityksellä, jossa merkitystä on ihmisen erottelukapasiteetin tasolla ja eheydellä. Kaikki arvot, ja etenkin määrällisesti ylivoimaiset arvot, eivät ole objektiivisia eikä niillä ole potentiaalia ilmetä ihmiselämässä muuten kuin subjektiivisesti ja siten ettei niitä voida yleistää tasariippuvaiseen yhteiselämään toisten ihmisten kanssa. Eli objektiivisimmat arvot ovat tärkeimpiä, pysyvämpiä ja iättömämpiä. Erottelukapasiteetti tarkoittaa ihmisellä olevaa kykyä erotella tärkeimmät eli objektiiviset arvot vähemmän merkittävistä subjektiivisista arvoista. Arvot ovat universaalisia ja tämä malli voidaan yleistää kaikkien ihmisyhteisöjen kohdalle, vaikka arvot lopulliseen muotoon tuovat adaptiivinen tulkinta ei kuitenkaan toimi kaikenlaisissa kulttuureissa, joissa ei esimerkiksi aina pystytä toimimaan objektiivisesti ja sen takia kaikenlaiset viriliteetin, nussimisen ja lasten hankkimisen arvot, jotka pysyvät aina subjektiivisella tasolla sen takia, koska ne eivät ole merkittäviä, ovat yleisimpiä tällaisissa kulttuureissa, jotka eivät pysty universaaliseen objektiivisuuteen. Adaptiivinen tulkinta seuraa erottelukapasiteetin tulkinnasta. Adaptiivisessa tulkinnassa arvot arvioidaan niiden pysyvyyden ja arvokkuuden kautta ja sen myötä ne saavat myös päivittäisessä elämässä näkyviä edustumia ja ilmentymiä. Objektiivisten arvojen viimeinen erottelu tapahtuu preferenssiautonomian kautta, eli siinä valitaan sen perusteella, miten vastuun ja vapauden välinen kahtiajako määrittyy näiden arvojen positiivisen ja negatiivisen piirteen kautta. Objektiivinen arvotunteen kautta tullut arvo tarkoittaa etenkin vapautta ja nöyryyttä, itsenäisyyttä ja sinnikkyyttä tarkoittavaa termiä. On siis arvioitava yhteiskunnan piirissä, millaisia termejä voidaan yleistää tiettyihin arvoja tarkoittaviin määreisiin. Onkin varmaan niin, että koska kulttuuristen instituutioiden tulee olla riippumattomia ja itsenäisiä, on sanottava, että arvojen yleistäminen tulisi aina tehdä instituutioiden sisäisesti, siten, etteivät joihinkin toisiin instituutioihin liittyvät arvot alkaisi kommentaariaatin vaikutteellisuuden välityksellä vaikuttaa toisiin instituutioihin ja alkaa muodostamaan riippuvuussuhteita ennen täysin itsenäisten ja riippumattomien instituutioiden välille. Instituutioiden itsenäisyys ja riippumattomuus ovat tärkeitä asioita sen takia, koska ihmiselämään lopultakin tullut ja sitä kehitystä edelleen tukeva erikoistuminen tarkoittaa sitä, että ihmiset voivat toimia pienoisyhteisöissä oman erikoistumisensa ja tietämyksensä kannustamana. On siis selvää, että jonkinlaiset perusarvoina kutsuttavat arvot ovat peräisin kommentaariaatin ohjailemasta vaikutteellisuudesta, joka siis pyrkii erillisten arvo- ja tuki-instituutioiden muodostamisella muodostamaan riippuvuussuhteita instituutioiden välille siten, että tietyt instituutiot alkavat käyttämään toisia suurempaa valtaa siinä, kun he määrittelevät sanoille ja käsitteille merkityksiä. Eli vaikutteellisuus tarttuu ihmiseen merkitysvallan kautta, joka tarkoittaa sitä, kun käsitteelliset yhteydet ja niiden muodostamisessa tarvittavat välineet tulevat yhden yhteiskunnallisen yhteenliittymän säädeltäväksi. Tämä tarkoittaa esimerkiksi isänmaallista tai uskonnollista kiihkomielisyyttä mutta toisaalta se voi tarkoittaa myös esimerkiksi matalakulttuurin ja sosiaalidarwinismin leviämistä yhteiskunnassa kuten esimerkiksi sosialistisen ja kommunistisen maailmanjärjestyksen piirissä. On siis selvää, että ihmisten tietyt arvotunteet ovat toisia tärkeämpi ja sen takia arvojen havainnoiminen ja kehittäminen liittyy aina jonkinlaiseen aristokraattisuuteen, ja tärkeimmät ihmiset ovat niitä, jotka pystyvät arvollisessa mielivallassa ja vaikutteellisessa kommentaariaanisuudessa näkemään ja valitsemaan arvot, jotka ovat kaikkein tärkeimpiä ja objektiivisia. Kuitenkaan arvojen aristokraattisuus ei tarkoita sitä, että tietyt samasta piiristä tulevat ihmiset olisivat aina toisia parempia muodostamaan arvoja, vaan se tarkoittaa sitä, että tällaisia ihmisiä, jotka ovat vapaita renessanssi-ihmisiä, voi tulla kaikista yhteiskunnan luokista, vaikka tietynkaltaisissa yhteiskunnissa siitä on tietysti tehty himpun verran vaikeaa. Kuitenkin arvojen luominen ja tunnustaminen on tärkein asia ihmiskunnan historiassa, ja sen takia kaikki vapauteen mutta etenkin yksilönvapauteen pyrkivät uudistamisyritykset ovat tärkeitä sivilisaatiossa ja siinä tunnustushierarkiassa, joka määrittelee instituutiot järjestykseen niiden vapauden ja etenkin henkisen vapauden mutta myös henkisen korkeuden ja arvokkuuden kautta.

Etiikka tarkoittaa moraalisääntöjen kokoelmaa, joka voidaan yleistää myös esimerkiksi kaikenlaisten yhteisöjen kohdalle. Esimerkiksi Immanuel Kant tarkoitti kategorisella imperatiivilla sellaista moraalisääntöä, joka olisi yleistettävissä kaikenlaisten ihmisten kategorioiden kohdalle. Esimerkiksi sellainen kuin, käytä aina ihmistä päämääränä itsessään eikä välineenä joidenkin päämäärien saavuttamiseen. Voidaan katsoa, että esimerkiksi Mooseksen lait olisivat välineitä moraaliseen päättelyyn, joka voi olla yleistämiskelpoista varsin monissa yhteiskunnissa. Kuitenkin etiikkaakin voidaan soveltaa, jolloin siinä otetaan inklusiivisesti huomioon erilaiset ihmisten ryhmät ja kategoriat, joita ei aina tavallisessa objektiivisuuteen pyrkivässä etiikassa oteta aina niin hyvin huomioon. Mielestäni eettisiä käsityksiä ei voida yleistää samassa mielessä kuin esimerkiksi arvofilosofiassa voidaan pyrkiä löytämään mahdollisuuksia objektiivisten arvojen löytämiseen. On siis selvää, että etiikka on jotain, jonka ihmiset päättävät keskenään, eikä sillä ole samanlaista alkuperää ihmisen aivotoiminnassa kuin esimerkiksi arvoilla on. On siis selvää, että etiikka päätetään instituutioiden sisällä, jotka muodostuvat muotoonsa arvojen mutta etenkin objektiivisten arvojen tunnustamisella ja tunnistamisella. Arvot siis antavat mahdollisuuden sille, että voidaan löytää sellainen vapaa moraalitila, jossa voidaan itse määritellä itselle riittävät moraaliset säädökset, jotka suhtautuvat kaikkiin ihmisiin sekä instituution sisällä sekä myös toisten instituutioiden sisällä samalla tasa-arvoisella tavalla.