Arvojen performatiivisesta roolista ja tunnetiloista kollektiivissa

Monet ihmisistä ärjähtelevät täysin turhaan omien, itse kokemiensa arvojen yleistämiseksi esimerkiksi yhteisöissään tai sitten koko yhteiskunnan sisällä. Arvojen performatiivinen rooli tarkoittaa sitä merkitystä, minkä yksilö itse antaa jollekin arvolle, joita voidaan monissa tapauksissa ilmaista absoluuttisessa roolissa, eli siten, kuin ne muka voisivat olla aina yleistettävissä kaikkien ihmisten kohdalle samalla tavalla. Varmasti nykyaikaisessa yhteiskunnassamme 2020-luvulla voidaan sanoa, että kaikki kansallisvaltioon liitettävät käsitteet kuten koti, uskonto ja isänmaa ovat vanhentuneita, eikä niitä voida performatiivisen roolinsakaan takia enää yleistää siten, että ne merkitsisivät samaa kaikille ihmisille yhteiskunnan sisällä.

Mielestäni arvot perustuvat perimmäisesti tunteisiin, ja sen takia niitä tulisi voida käsitellä tavalla, jossa niistä voitaisiin löytää objektiivista perustamateriaalia. Esimerkiksi voidaan sanoa, että suurin osa ihmisistä äänestää vaaleissakin vain tunteidensa perusteella, eli siihen harvoissa tapauksissa liittyy järkeä. Ja juuri tämän takia kouluissa pitäisi ruveta opettamaan arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä, jossa nuorille annettaisiin mahdollisuus muuntaa omia tunteiden tasolla olevia arvojaan objektiivisiksi arvoiksi, joilla on vankka perusta, sillä ilman tuota muuntamista, jota kutsun adaptiiviseksi tulkinnaksi, olisivat heidän arvonsa pelkkiä tyhjiä sanoja, miten monesti nykypäivänä asia on.

Mielestäni ihmisen tunteet eivät kaikki ole tasa-arvoisia. Niissä on paljon laadullisesti ja määrällisesti toisistaan erottuvia tunteita, joiden laadullisuutta etenkin tulisi tarkastella, koska monesti määrällisesti suuremmat arvot, jotka liittyvät etenkin ihmisen elintoimintoihin, voivat tukahduttaa ihmiseltä näköalan siihen, millaisia laadullisesti arvokkaammat arvot ovat. Laadullisesti arvokkaimpina arvoina voidaan pitää esimerkiksi taidetta, tiedettä, kirjallisuutta ja hengellisyyttä, kun taas samaan aikaan esimerkiksi ihmisen lisääntymisenhalu on ehdottomasti määrällisesti voimakkaampi mutta laadullisesti heikompi arvotunne.

Monet ihmiset, jotka eivät tajua sitä, että arvot ovat ennen objektiiviseksi tuloa täysin subjektiivisia, pahoittavat monesti mielensä siitä, jos heidän yleisenä ja ominaan tulkittuja arvoja ei hyväksytä kaikkialla, tai jos joku rikkoo näitä yleiseksi tulkittuja arvojaan. Tällaisia tilanteita on esimerkiksi molemmilla puolella puoluekenttää, sekä perussuomalaisssa että vasemmistoliitossa, ja sen takia nämä ryhmittymät ovat molemmat äärimmäistä laitaa, vaikka en kuitenkaan kannata kepua. Monesti tietyt historiaan liittyvät tulkinnat ovat omiaan pahoittamaan sellaisten ihmisten mielen, jotka luottavat kollektiiviin sekä arvoissa, että myös etiikassa. Nämä ovat niitä tunnettuja ajatuspoliiseja. Loppujen lopuksi kollektiivin arvot ovat joukkovoimalla ajettavaa massan valtaa, jota pitäisi vastustaa arvojen itsenäisellä ja vapaalla tulkinnalla. Se on itsensä kuuntelemista ja meditaatiota.

Olli von Becker

YTM