Tunnustushierarkia perustuu vapauteen, koska sen mukaan määritellään instituutiot siihen arvojärjestykseen, johon ne muotoutuvat, kun niiden pyyteettömyyden eli vapauden astettaan tarkastellaan. Pyyteettömyys siis tarkoittaa sitä, mitä instituutiot vaativat ihmiseltä. Voidaan myös sanoa, että henkisyyden aste on myös yksi tekijä, joka määrittää tunnustushierarkian instituutioiden järjestystä. Ruumiillisimmat ja pyyteellisimmät, voisi myös sanoa, että tarpeellisimmat ja välinearvollisimmat instituutiot ovat alimpana tunnustushierarkiassa. Kuitenkin voidaan nykypäivänä sanoa, että esimerkiksi syömisen ja juomisen yhteydessä niiden mukaiset instituutiotasot ovat tulleet pyyteettömämmäksi sen myötä, kun ihmiset ovat alkaneet kiinnittää huomiota ruokaan ja juomaan, ja kun kulttuurien tullessa enemmän tekemisiin toisten kanssa, ovat kulttuuriset tavat suuntautua ruokaan ja juomaan lisääntyneet, ja näin ollen syömisen ja juomisen vaihtoehdot ja valinnan vapaus ovat lisääntyneet ja lisääntyvät entistä enemmän. On kuitenkin siis selvää, että joissakin kulttuureissa ruoka- ja juomakulttuuri on niin suuressa roolissa, ettei niitä niissä yhteyksissä voi lähestyä pelkästään nälän ja janon tyydyttämisen välineinä. Voikin olla niin, että tämä ajatus tunnustushierarkiasta liittyy etenkin pohjoiseurooppalaiseen käsitykseen tarpeista ja ihanteista. Tarpeen ja ihanteen välinen suhde määrittää suuressa määrin sitä, miten instituutiot järjestyvät arvojärjestykseen. Ihanne on etenkin jotain henkistä, samalla aikaa, kun tarpeet liittyvät etenkin ruumiiseen. Kuitenkin tätäkään ns. dialektiikkaa ei voida ylläpitää tässä mielessä, koska vapaus ja reaktiivisuuden puute tarkoittavat aina sitä, ettei ihmistä ja hänen ominaisuuksiaan voida verrata dialektisessa tai binaarisessa suhteessa, jolloin negaatio itsen vastakohdasta määrittäisi omia aatteita ja arvoja. Eli vaikka en olekaan hyve-eetikko niin on sanottava, että Aristoteleen Nikomakhoksen etiikan käsitys hyveestä keskivälinä kahden paheen välillä on sanottava oikeaksi tavaksi vapaiden arvojen määrittämisessä. Vapaus, joka perustuu etenkin syväsymboleihin eikä vertailukohdallisiin symboleihin ei voi perustua arvojen vertailuun, koska niiden on aina ilmaistava ja ilmennettävä jonkinlaista uniikkista näkemystä arvojen määrittymiseen. Eli vertailun puute on se alkukohta, joka tulee olla alkukohtaisessa yksilöetiikassa ja arvojen määrittämisessä. Jos arvo tai ominaisuus perustuu vastakohtaan jotain toista arvollista ihannetta kohtaan, ei voi olla kyseessä arvollinen määrittyminen. Tässä mielessä voidaan siis sanoa, että etenkin rasistit, sosialistit ja feministit perustavat arvonsa epävapaaseen, suhteelliseen ja reaktiiviseen tapaan. Tunnustaminen siis on laaja-alaista yhteiskuntaan ja kulttuuriin suuntautuvaa tunnistamistoimintaa, joka siis perustuu sille kulttuurille, joka on luotu maailmaan tuhansien vuosien aikana. Ihminen saa käsityksen tunnustushierarkiasta vapaasti, jos hän suuntautuu arvoihin vapaan arvottamisen mukaisella tavalla. Instituutiot mutta etenkin ne instituutiot, jotka ovat suuressa määrin ihanteellisia, ovat itseisarvoisia ja sen takia ne eivät tarvitse pakottavia poliisi-instituutioita oman olemassaolonsa takaamiseksi. Ontokratia ja kommentaariaatti pyrkivät vaikutteellisuudella ja merkitysvallalla muodostamaan tunnustushierarkian instituutioiden keskelle arvoinstituutioita ja niitä tukevia tuki-instituutioita. Sana arvo- on tässä tapauksessa vain pinnallista, koska arvoinstituutiot koostuvat subjektiivisista mielipiteistä, joita ontokratia pyrkii ihmisiä epävapaaksi tekiessään levittämään yhteiskuntaan ja tuollaista harhaanjohdettua rahvasta ohjaavaa manipuloivaa joukkoa ovat esimerkiksi feministit, sosialistit ja rasistit. Kaikki noista ryhmittymistä eivät ymmärrä kulttuuria avaralla ja laajalla tavalla, ja ne ovat vain tuomassa ristiriitoja, suhteellisuutta ja reaktiivisuutta yhteiskuntaan, jonka tulisi olla vapaa ja suuntautua kaikille vapauden antavasti maailmaan, kulttuureihin ja ihmisiin. Kuitenkin on sanottava se, että vapaus vaikka se on tärkein periaate ideaalisessa yhteiskunnassa, on sitä tasapainotettava vastuulla, ja ontokratia pyrkii tavoittelemaan olemisen valtaa, jossa se pyrkii määrittämään vapauden ja vastuun välisen suhteen riippumattomasti preferenssiautonomiasta ja maksimointiavaruudesta, eli se antaa omalle ryhmälleen eniten vapautta ja vie vapauden niiltä ihmisiltä, jotka se laittaa näkemään vaivaa pelkästään oman olemisen valtansa takia. Ontokratia siis pyrkii antamaan olemisen valtaa omalle kommentaariaatilleen ja viemään vapaiden ja riippumattomien ihmisten arvojen merkityksen ja tekemään heistä ontokratian omien subjektiivisten mielipiteiden toteuttajan ja myötäilijän. Subjektiivisten mielipiteiden mukaisesti rasistit, sosialistit ja feministit perustavat aatteensa negaatioon eli ne ovat syntyneet halusta vastustaa jotain, kuten rasistit toisenrotuisia ihmisiä, sosialistit heitä sivistyneempiä ja varakkaampia ja feministit miehiä ja isojen poikien verkostoja. Sosiaalisesti liberaali ja taloudellisen vapauden hyväksyvä ihminen ei vastusta ketään, koska näissä asioissa annetaan rooli vapaudelle ja sille, että ihmiset voisivat tulla mahdollisimman hyvin tekemisiin toistensa kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti