Tulen toisaalta ultraporvarillisesta kodista, josta kuitenkin äidin kautta olen omaksunut isoisältäni paljon perinteisestä aristokratiasta. Isäni puoli on porvarillista ja jossain määrin myös asenteissa ja tavoissa pikkuporvarillista. Esimerkiksi isäni äiti kuvittelee puhuvansa kaikkien ihmisten puolesta ”Meijän kaikkien pittää”, tunkee nenänsä kaikkien muiden asioihin ja jakaa ihmiset mustavalkoisesti hyviin ja huonoihin. Hän on esimerkiksi minulle sanonut useaan kertaan ”etteivät kaikki ihmiset saa kunnollisia töitä” ja tämän pitäisi nähtävästi riittää minulle palautteeksi siitä, etten minä voi koskaan löytää koulutustani vastaavaa työtä. Takertuvat vanhempani ovat pakottaneet minut asumaan lähellä itseään jo pitkän aikaa, ja aion tämän takia muuttaa lähiaikoina muualle. Minusta on tullut niin passiivinen esimerkiksi kodinhoidon puolesta, että jälleen itsenäistyminen voisi palvella suurempaa päämäärää. Myös isäni äiti on erittäin takertuva, ja on mm. mustavalkoiseen tyyliinsä sanonut, että katuisin seuraavaa kauemmaksi suuntautuvaa muuttoani ”koko loppuelämäni” ja on mm. sanonut ilmeisesti välittävään tyyliinsä, että hänelle ei tarvitse sen jälkeen soitella. Itse asiassa tämä vuorovaikutukseni tämän ihmisen kanssa lisäsi minulle motivaatiota hakeutua muualle. Minä en tarvitse kaikkia tanttoja, jotka kuvittelevat tietävänsä minun paikkani valmiiksi tässä maailmassa, ja että minusta ei olisi muuhun kuin heidän almujensa ja huostansa alla olemiseen. On sanottava, että isäni äidin maailmankuva vaikuttaa minusta tällä hetkellä todella kuvottavalta – hän kuvittelee olevansa luonnollinen valitsija, jossa maailmassa vain paremmille sallitaan itsenäinen oleminen ja eläminen, ja huonommalle osalle kuuluu almujen vastaanottaminen ja huostan alla oleminen. Hän on suuntautunut lapsien ja kehitysvammaisten hyysäämiseen ja vain erittäin hyvät ihmiset ovat kyvyllisiä elämään erossa hänestä. Olen aina suuntautunut itsenäisyyteen, autonomiaan ja vapauteen. Olen myös kehittänyt itsessäni jonkinlaisen vastustuskannan sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka ovat karkeita arvioissaan ja jotka eivät suhtaudu kaikkiin ihmisiin samanlaisin periaattein. Vapaus on ehdotonta ja kaikille mahdollista. Myös itsen kehittämisen ei tulisi olla suljettua yhdeltäkään ihmiseltä yhteiskunnassa. Tämä pikkuporvarillisuuden ja aatelisuuden eroaminen suvuissani näkyy esimerkiksi sillä tavalla, että asenne alkoholin suhteen poikkeaa. Vaikka äitini äiti oli aikaisemmin raittiuslautakunnan puheenjohtaja, ei hän tai ukkini koskaan suhtautunut suvaitsemattomalla tavalla alkoholin käyttöön. Liberaalisuus, joka tarkoittaa monesti vapaamielisyyttä esimerkiksi alkoholin käyttöön tuli esiin äitini vanhemmissa, joista ei kuitenkaan kumpikaan ollut itse varsinaisia otti-ihmisiä. Toisaalta vastakkainen, mahdollisesti körttiläisyydestä vaikuttunut käsitys vallitsee isäni puolella, mutta etenkin hänen äidissään. Tämä ihminen vääntää itkua ja kirjoittaa päiväkirjaansa samana toistuvia siunailuja esimerkiksi minun alkoholin käytöstäni. EI ole ollut yhden yhtä tilannetta, etten olisi saanut kuulla moralisointia viinankäytöstä tämän ihmisen toimesta. Hän ei tajua sitä, että viinankäyttö on varsin yleistä maailmassa, eli hänen mielestään kaikkien häntä lähellä olevien pitäisi olla samanlaisia siveyden sipuleita, kuin miksi hän itse kokee itsensä. Minä en yleensäkään ymmärrä sellaista asennetta, jossa kielletään jokin sellainen asia tai käyttäytyminen, jota ei kuitenkaan itse olla koskaan kokeiltu. Eli hänkään ei ole sanojensa mukaan koskaan juonut viinaa, mutta hän väittää olevansa sen takia niin tietäväinen sen pahuudesta. On selvää, että genetiikka ja historia vaikuttaa myös viinan käyttöön – ovathan äidin puoleiset esivanhempani käyttäneet alkoholia satoja vuosia ja joissain linjoissa varmaan vähintään pari tuhatta vuotta, esimerkiksi reininviini on varmaan maistunut baltiansaksalaisille esi-isilleni ja siitä ei ole varmaan tehty suurempaa meteliä. Kuitenkin isäni puolella on tyypillistä maalaisväestöä, jonka piirissä on vielä 1900-luvulla moralisoitu viinaa, ja viinan laatukin on varmaan ollut pääasiallisesti kirkasta. Viinan käyttöön on liittyneet tietyt stigmat, joita on pidetty yllä kritisoimalla yhteisön viinan käyttäjiä kuten nyt minua ja aiemmin isäni enoa, joka kuoli viinaan, ja jota sen takia vielä tänäkin päivänä kritisoidaan esimerkiksi isäni toimesta. Isäni äiti ei tajua, että aristokratia on nauttinut suvaitsevaisessa ympäristössä alkoholista jo iän päivät, ja hän yrittää vain taivutella itseänikin samankaltaisiin asenteisiin, jossa alkoholin käytöstä tulisi kokea häpeää ja tunnustaa se aina hänen moralisoitavakseen. Aristokratiaan liittyy liberaalisuuteen olennaisena osana kuuluva avoimuus erilaisille asioille ja ihmisille. Eli vanhakantainen, monesti kirkollisuuteen liittyvä moralisointi ei ole tavallisesti vallinnut aristokratian piirissä. Koen itseni liberaaliksi ja avoimeksi, minkä lisäksi kunnioitan hyvää yleissivistystä ja historian tuntemusta. Olen myös huomannut, että isäni körttiläisesti orientoituneissa tölliläissuvuissa myöskin halveksutaan vanhakirkolliseen tapaan näyttelyä ja draamaa, esimerkiksi kun olen puhunut jonkun elokuvan juonesta ja päähenkilöistä, on isäni äiti tavallisesti maininnut, että ”sehän on vaan näyteltyä”, ja tämän takia hän ei myöskään pidä kaunokirjallisuudesta, koska siinäkin kaikki on ”keksittyä” ja isäni maininnan mukaan ”utopistista”. Olen mielestäni nämä erot havaittuani pystynyt ottamaan eroa isäni suvun vanhoillisuuteen ja lähestynyt äitini suvun periaristokratiaa. Aristokratia on perinteitä ja suvaitsevaisuutta, samalla kun isäni puolen körttiläisyys on mustavalkoisten ohjeiden kautta tapahtuvaa prosessuaalisuutta, jossa ei lopulta ole suvaitsevaisuutta eikä edes perinteitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti