Muistiinpanoja ja lainauksia kirjoista Johdatus oikeuteen ja oikeudelliseen ajatteluun (Pia Letto-Vanamo), Oikeus ja julkisuus (Sampo Mielityinen toim.) sekä Johdatus rikosoikeuteen (Sakari Melander)

Valtionkin vallankäyttöä rajoittaa laki (oikeusvaltioperiaate)

Ranskan suuri vallankumous – periaate egalite – yhdenvertaisuus

Aikaisemmin joka säädyllä omat oikeusnorminsa ja tuomioistuimensa

Vallankumouksen jälkeen oikeudesta tuli kansallista, valtion asettamaa ja kaikille samaa

Kansallisella kielellä kirjoitettu laki ja kansallisen lain tulkintaan liittyvää oikeutta

Nykyaikainen oikeus edellyttää valtiota sen lainsäädäntöä, tuomioistuimia ja täytäntöönpanoviranomaisia

Valtiollisen oikeuden rinnalle ovat tulleet ylikansalliset ja valtioiden väliset oikeudet

Euroopan unionin oikeus ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kyseenalaistaneet jotkut oikeuden tulkinnat

Euroopan ihmisoikeussopimuksen ratifioiminen vuonna 1990 ja Suomen perustuslaki 2000 tuoneet voimaan tärkeitä yleisiä periaatteita

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla oikeudenmukainen oikeudenkäynti (fair trial) tullut tärkeäksi

Good governance, corporate governance

Kysymys siitä, mistä oikeus voi saada hyväksyttävyytensä

Keskiaikaisissa lakiteksteissä useita kerrostumia, mm. kanoninen kirkollinen olkeus

Rätt oikeudenkäyntimenettely yleisesti laista puhuttaessa lag

Varhainen oikeus ei perustunut esivaltaan ja sen tahtoon vaan se liittyi yhteisön tai sen johtavan ryhmän tahdonmuodostukseen.

On myös erilaisiin standardeihin kuten hyvään asianajotapaan liittyvää pehmeää oikeutta (soft law)

Yhä useammin tarvitaan tuomarin aktiivista roolia: laajaa harkintaa ja periaatteiden välistä punnintaa

Lain perusta lepää menettelyissä: se vaatii yhteiskunnan jäsenten oikeudellista yhdenvertaisuutta, poliittisia perusoikeuksia, demokraattisesti valittua kansanedustuslaitosta ja vireää kansalaisyhteiskuntaa

Kun ei ole muuttumatonta arvojärjestystä, oikeudelliset menettelyt ovat tärkeitä

Prodin (2000) mukaan ei ole yksilöstä riippumattomia oikeudenmukaisuuskäsityksiä, ja kun ei ole mitään yleisesti tunnustettua oikeusetiikkaa, on vaikeaa päättää esimerkiksi eutanasiaa ja luonnonsuojelua koskevista asioista.

Nykyaikana ei ole samanlaista lain käyttöön liittyvää itsetietoisuutta, joka vallitsi luonnonoikeuden aikana.

Oikeuden tehtävä alkaa silloin kun erilaiset arvo-orientaatiot aiheuttavat erilaisia ryhmien ja yksilöiden välisiä ristiriitoja. Silloin eri alojen oikeusperiaatteet eivät luo arvoja vaan ohjaavat yksilöiden ja ryhmien välisten ristiriitojen selvittämistä. Näin toimivat esimerkiksi uskonnonvapaus, omantunnonvapaus tai sananvapaus. Ne eivät pyri määräämään identiteettiä perustavia arvoja vaan varmistamaan että yksilöt ja ryhmät voivat tehdä omia valintojaan.

Oikeusvaltioperiaate ja vallanjako-oppi. Vallan kolmijako Suomessa. Valta tulee jakaa toisistaan riippumattomien toimijoiden kesken väärinkäytösten estämiseksi. Lainsäädäntövalta, toimeenpitovalta ja tuomiovalta. Perustuslain 3§

Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, korkeimpana korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.

Erityistuomioistuimet: työtuomioistuin, markkinaoikeus ja vakuutusoikeus. Rikosasioiden erityistuomioistuin on valtakunnanoikeus

Turun, Vaasan, Rovaniemen, Itä-Suomen ja Helsingin hovioikeudet

Euroopan unionin tuomiovaltaa ylläpitävät unionin tuomioistuin ja unionin yleinen tuomioistuin: neuvoo tuomioistuinta miten unionin lainkäyttöä tulisi tulkita

Euroopan neuvoston tärkein toimielin on Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Venetsian komissio (European commission for democracy through law) neuvoo jäsenvaltioitaan saattamaa oikeudelliset ja institutionaaliset rakenteensa vastaamaan eurooppalaisia ihmisoikeuksien demokratian ja oikeusvaltion standardeja.

Yhdistyneiden kansakuntien merkittävin oikeudellinen elin on kansainvälinen tuomioistuin (International court of justice). Keskittyy valtioiden välisten kiistojen ratkaisemiseen.

Kansainvälinen rikosoikeustuomioistuin (International criminal court) tuomitsee vakaviin kansainvälisiin rikoksiin syyllistyneitä henkilöitä.

Kaksi ylintä laillisuuden valvontaviranomaista eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri

Oikeusvaltio on alun perin saksalainen käsite, joka omaksuttiin sen jälkeen Suomessakin (Rechtsstaat), tarkoittaa suurin piirtein samaa kuin Rule of law. Julkisen vallankäytön rajojen määrittely lailla ja oikeudella.

Leges fundamentales

Hallinnon lainalaisuusperiaate: tarkoittaa että viranomaisten on noudatettava voimassaolevia oikeusnormeja: julkishallinnon aina voitava perustaa toimintansa laissa määriteltyyn toimivaltasäännökseen mikäli yksilön oikeudellisesti suojattuun asemaan puututaan.

Valtion ja kansalaisyhteiskunnan välinen vuoropuhelu: Tuori, demokraattinen oikeusvaltio. Sen ainesosia ovat, kuten perinteisessäkin oikeusvaltiokäsitteessä, perusoikeudet ja hallinnon lainalaisuus

Perustuslain 17§ takaa oikeuden omaan kieleen ja yksilön kielellisiä oikeuksia

culpa dolus, bona fides, ne bis in idem

Englannissa ns. common law on syntynyt ja kehittyy edelleen etenkin tuomioistuinratkaisujen eikä lainsäännön pohjalta.

Tulkinta on oikeusnormilauseiden kuten lakien säännösten merkityssisältöjen täsmentämistä. Vasta tulkinnan avulla tuomari saa selville oikeusnormin. Kun puhumme Suomen oikeusjärjestyksestä viittaamme Suomen oikeuteen ennen muuta niihin normeihin, joista oikeus muodostuu. Suomessa voimassa olevat lait ovat niin sanotusti oikeuslähteitä. Niiden avulla saadaan tietoa oikeusnormeista. Laki on normien ilmaisu kielellisessä muodossa ja normin selville saamiseksi tarvitaan tulkintaa.

Lainoppi ei kuvaile vaan ehdottaa minkälainen hyvän oikeusjärjestyksen tulisi olla

Normatiiviset, kriittiset/kriittisnormatiiviset ja realistiset oikeusjärjestyksen teoriat

Hans Kelsenin Stufenbau-teoria tunnetuin normatiivinen teoria. Keskeisenä elementtinä perusnormi, josta kaikki muut normit aiheutuvat.

Toinen on HLA Hartin tunnistamissääntöön perustuva teoria. Tunnistamissäännön avulla voidaan määritellä mitkä normit kuuluvat oikeusjärjestykseen ja mitkä eivät. Oikeuspositivismi siis käsittää nykyaikaisen oikeuden normatiiviseksi ilmiöksi ja sijoittaa oikeuden erityiseen normien maailmaan. Hartin ja Kelsenin teorioissa kolme peruspiirrettä:Oikeus ymmärretään ensinnäkin positiiviseksi eli asetetuksi oikeudeksi joka perustuu ennen muuta lainsäätäjä ja tuomareiden päätöksiin. Se ei näin ollen hyväksi ajatusta ikuisista kaikkina aikoina pätevistä luonnonoikeudellisista periaatteista, jotka muodostaisivat kaiken oikeuden normatiivisen ytimen ja näin rajoittaisivat lainsäätäjän tai tuomarin toimintaa. Toiseksi kyse on kaksijakoisesta käsityksestä todellisuudesta: tosiasioiden eli olemisen (sein) ja normien eli pitämisen (sollen) maailmat. Kolmanneksi oikeuspositivismille on tyypillistä ajatus oikeusjärjestyksestä itsenäisenä normijärjestyksenä joka on erillinen esimerkiksi moraalisista normeista.

Kriittisnormatiivisten teorioiden mukaan oikeus tarvitse lisäkriteerin. On esimerkiksi mahdollista että pätevyys riippuu viime kädessä luonnonoikeudellisista periaatteista. Tällöin puhutaan ns. klassisesta luonnonoikeudesta jossa luonto viittasi lakien hallitsemaan maailmankaikkeuteen. Ihmisellä oli siinä oma luonnollinen paikkansa ja päämääränsä (telos). Luonnollisia lakeja noudattava ihminen eli hyvää elämää ja toteutti näin ihmisen telosta. Hobbes, Locke, Rousseau, Tuomas Akvinolainen. Uuden ajan luonnonoikeudessa luonto objektivoitui ja samalla alkoi olla kyse ihmisen subjektiivisesta luonnosta. Näin ollen luonnonoikeuteen kuuluvat luonnolliset lait koostuivat yleisistä moraaliperiaatteista jotka ymmärrettiin ulkoapäin annettuina rajoina ja pätevyysehtoina inhimillisen lainsäätäjän säätämille laeille. Kriittinen oikeuspositivismi kuuluu näihin. Normin muodollinen pätevyys ei riitä vaan tarvitaan myös sisällöllinen pätevyys. Niinpä kun traditionaalisessa oikeuspositivismissa oikeusjärjestys perustuu tietoiseen inhimilliseen toimintaan ja erityisiin oikeuden asettamiskriteereihin eli eduskunnan ja tuomarien päätöksiin sekä jyrkkään erotteluun yhteiskunnallisen olemisen ja normatiivisen pitämisen välillä samoin kuin oikeusjärjestyksen ja moraalijärjestyksen välillä, Tuori hyväksyy vain ensimmäisen. Ns. tasoittelu- tai tasoteoria

Syvärakenteessa normatiivisia, käsitteellisiä ja menetelmällisiä ainesosia: oikeusperiaatteet, käsitteelliset välineet, rationaliteettimuoto.

Itse asiassa kriittinen oikeuspositivismi kiistää oikeuden ja moraalin jyrkän eron mutta kunnioittaa samalla nykyisen oikeuden positiivista luonnetta. Moraali ei määrittele positiivisen oikeuden pätevyyskriteereitä ulkoa käsin ajasta ja paikasta riippumattomina universaaleina periaatteina.

Sisällöllisen pätevyyden eli hyväksyttävyyden mittapuut löytyvät oikeusjärjestyksen avaamisesta syvyyssuunnassa.

Laki on normin ilmaisu kielellisessä muodossa

Oikeuslähteet jaetaan heikosti ja vahvasti velvoittaviin sekä sallittuihin oikeuslähteisiin.

Vahvasti velvoittavia oikeuslähteitä ovat kirjoitettu laki ja maan tapa. Perustuslaki, säädös, pykälä, momentti, kohta, alakohta. Vahvasti velvoittavia ovat myös EU-asetukset ja implementoidut direktiivit sekä ratifioidut kansainväliset sopimukset.

Perustuslain 1§ ”Suomen valtiosääntö on vahvistettu tässä perustuslaissa”-

Perustuslain 2§ 3 momentti ”Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Julkisen vallankäytön tulee perustua lakiin”.

Ero sääntöjen ja periaatteiden välillä. Oikeusperiaatteista puhutaan sekä oikeusnormeina että oikeuslähteinä, joista oikeusnormit (normikandidaatit) saavat tukea. Periaatteiden olemus on usein venyvä. Useita periaatteita voidaan joutua punnitsemaan toisiaan vastaan. Tarvitsee tukea lainsäädännöstä sen esitöistä ja oikeuskäytännöstä. EU-oikeuden etusijaperiaate tulkinnassa.

Referenssi tai viittausmenetelmä

Transkriptio eli toistaminen kun EU-laki sisällytetään sellaisenaan kansalliseen lakiin.

Transformaatio muuntaminen

Yksi transformaation alalaji on EU-oikeuden ja kotimaisen lainsäädännön välisen normiharmonian toteaminen. Lainsäädäntö vastaa jo EU.oikeuden vaatimuksia. Ns. passiivinen transformaatio

Valtiosopimus voi olla kahdenkeskinen, monenvälinen tai yleinen

Valtiosopimusten asema osana kansallista oikeusjärjestystä määritellään joko monismin tai dualismin avulla. Monismi valtiosopimusoikeudessa tarkoittaa että valtiosopimukset ovat sellaisenaan osana myös kansallista oikeusjärjestystä. Dualismissa vaaditaan valtiosopimukseen sitoutumisesta erillisen toimenpiteen. eli voimaansaattamissäädöksen. Blankettisäännös: On sisällytettynä lakiin.

Euroopan ihmisoikeussopimus; Oikeus elämään (2 artikla) Oikeus vapauteen ja turvallisuuteen (5 artikla) Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin (6 artikla) Oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta (8 artikla) Kielletään myös kuolemantuomio, kidutus, pakkotyö ja orjuus

Yksilövalitukset EIS:n välineenä

Istanbulin sopimus Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuva väkivalta ja perheväkivalta

Heikosti velvoittavia oikeuslähteitä ovat lakien esityöt ja ylimpien tuomioistuinten ennakkopäätökset.

Sallitut oikeuslähteet ovat oikeustieteellinen kirjallisuus ja siinä esitetyt lakien soveltamiseen liittyvät kannanotot. Muita sallittuja lähteitä ovat muun muassa ministeriöiden antamat ohjeet ja oppaat sekä muiden kuin korkeimpien oikeusasteiden ratkaisut ja vakiintunut hallintokäytäntö.

Pehmeä oikeus – soft law – Viranomaisten tai yksityisten organisaatioiden päättämistä ohjeista erilaisista standardeista tai niin sanotuista hyvistä käytänteistä. EU:n päätöslauselmat, tiedonannot, käytännesäännot, ohjeet, suuntaviivat ja puiteohjelmat

Yleisiin oppeihin kuuluvat kullekin oikeudenalalle (rikosoikeus, sopimusoikeus, ympäristöoikeus jne.) ominaiset käsitteet ja oikeusperiaatteet. Oikeuskäsitteet esim normeina kuten tahallisuus tai tuottamus

Oikeudelliset normit ja yhteiskunnalliset tosiasiat kuten avioliitto kolmanneksi voivat jäsentää oikeusnormien sääntelykohdetta esimerkiksi työsuhdetta

Periaate voi viitata joko Tuorin tarkoittamiin pintatason normeihin tai oikeuskulttuurin tasoisiin normatiivisiin ilmiöihin.

Tulkintateoriat joilla pyritään helpottamaan valintojen tekemistä. Niissä on kysymys kriteereistä joilla tietty tulkinta voidaan valita muiden joukosta. Tuomarille on katsottu sallituiksi esimerkiksi semanttiset eli kielelliset tulkinnat toisin sanoen sanamuotoon liittyvät tulkinnat. Historialliset argumentit liittyvät ns. lainsäätäjän tahtoon, sitä voidaan pyrkiä selvittämään etenkin lainsäädännön esitöiden kautta. Oikeussystemaattisilla argumenteilla voidaan viitata esillä olevan oikeudellisen kysymyksen paikkaan oikeudellisessa systematiikassa, esim onko kyseessä työoikeuden vai yleisen sopimusoikeuden alainen kysymys. Teleologisella argumentilla viitataan lain tavoitteeseen tai päämäärään. Oikeudenkäytön yhtenäisyyden ja ennakoitavuuden samoin kuin asianosaisten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen vuoksi viitataan usein ns. vakiintuneeseen tulkintaan.

Normien välisten ristiriitojen ratkaisemiseen on myös luotu periaatteita: lex posterior, lex superior

Perustuslain 107 § mukaan säännöstä joka on ristiriidassa perustuslain tai muun lain kanssa ei voi säätää.

EU-oikeuden tulkintaan liittyy periaate – yhdenmukaisen tulkinnan periaate eli tulkintavaikutus

Lex specialis periaate tarkoitetaan normien (erityisnormi syrjäyttää yleisnormin) normihierarkiassa samalla tasolla olevien säännösten (erityissäännös syrjäyttää yleissäännöksen) sekä lakien (erityislaki syrjäyttää yleislain) välisiin loogisiin ristiriitoihin.

Euroopassa on kaksi suurta oikeudellista traditiota: englantilainen common law ja mannereurooppalainen civil law

Common law on syntynyt ja kehittyy tuomioistuinten antamien ratkaisujen pohjalta. Tämä erottaa Englannin tapauskohtaisen lainsäädännön esimerkiksi Suomen oikeudesta. Oppineiden oikeus Ius Commune

Corpus juris civilis Justinianus Roomalainen oikeus, paikallinen oikeus, kanoninen oikeus, feodaalioikeus

Civil Law-järjestelmän tunnusmerkit: Ranskan siviililakikirja (Code Civil) vuodelta 1804 ja Saksan siviililakikirja (Bürgerliches Gesetzbuch) vuodelta 1900. Kasuistisuus: sidoksissa yksittäisiin tapauksiin

Digesta osana roomalaista oikeutta. Roomalainen oikeus oli ennen muuta yksityisoikeutta. Perhe- perintö ja testamenttioikeus. Omistusta koskeva oikeus oli kehittynyttä ja erityisen korkeatasoista oli sopimusoikeus Sopimusten pätevyyden arvioimisessa tärkeää bona fides eli vilpitön mieli.

Glosaattorit 1100- 1200-luvuilla ja post-glosaattoreihin eli konsiliaattoreihin 1300- ja 1400-luvuilla.

Oppineiden oikeus yliopistoissa ius commune yleinen oikeus

Common law oikeuskäytännön historiaa, tuomioistuinratkaisuista syntynyttä oikeutta

Stare decisis, The doctrine of precedent

Jutun ratkaiseva momentti ratio decidendi

Iustum pretium Oikeudenmukainen hinta

Oikeusjärjestys: voimassaolevien oikeusnormien kokonaisuus

Oikeusjärjestelmä avulla pyritään systematisoimaan normiaineistoa ennen muuta jakamalla se eri oikeudenaloihin

Kauppiaat kävivät kauppaa universaalin Lex mercatorian avulla

Personae, res, actiones: Ihmiset, esineet, oikeudenkäynnin asianosaisilta vaaditut kannetoimet

Oikeuslähteiden useat perusteet – polysentria

Oikeudelliset käsitteet (sopimus) ja periaatteet (sopimusvapaus)

Suomen oikeusjärjestelmä jaetaan yksityisoikeuteen ja julkisoikeuteen Uudempia oikeuden aloja ympäristöoikeus ja viestintäoikeus

Jaon taustalla ns subjektiteoria jonka mukaan oikeussuhdetta pidetään julkisoikeudellisena, jos oikeussuhteen osapuolena on julkinen vallankäyttäjä (esim valtio tai kunta) tässä omaisuudessa. Muutoin oikeussuhde on yksityisoikeudellinen. Yksityisoikeus jakaantuu yleiseen yksityisoikeuteen eli siviilioikeuteen ja erityiseen yksityisoikeuteen eli vero-oikeuteen.

Siviilioikeuden päälohkot ovat varallisuusoikeus sekä perhe- ja jäämistöoikeus. Varallisuusoikeus jakautaa esine- velvoite- ja immateriaalioikeuteen. Esineoikeus koskee esineoikeuksia eli omistukseen ja rahoitukseen liittyviä kysymyksiä. Velvoiteoikeus käsittelee subjektiivisia saamis eli velvoiteoikeuksia. Siinä on kysymys velkasuhteesta: sen synnystä, sisällöstä, muuttumisesta ja lakkaamisesta suhteen osapuolten eli oikeutetun ja velvoitetun näkökulmasta. Immateriaalioikeus koskee nimensä mukaisesti immateriaalioikeuksia, jotkaa ovat varallisuusarvoisia yksinoikeuksia.

Talousoikeuden alla kauppaoikeus, vakuutus ja vahingonkorvausoikeus työoikeus ja ympäristöoikeus

Kauppaoikeus sisältää yhteisöoikeuden kuluttajaoikeuden ja markkinaoikeuden.

Suppea mieli valtio-oikeus sisältää valtiosääntö hallinta ja finanssioikeuden. Jos julkisoikeus jaetaan yleiseen ja erityiseen menee yleisen julkisoikeuden määrittelyn alle valtiosääntö hallinto sosiaali ja eurooppaoikeus. Erityiseen julkisoikeuteen kuuluvat finanssi kunnallis kirkko ja finanssihallinto-oikeus

Tässä jaottelussa rikos- ja prosessioikeus muodostavat oman julkisoikeuden alansa.

Rikosoikeus on oikeusjärjestyksen alue, joka sääntelee rikosoikeudelliseen vastuuseen liittyviä kysymyksiä, rikoksiksi katsottavia tekoja ja seuraamusjärjestelmää. Prosessioikeus koskee oikeuslaitosta eli

Kansainvälinen oikeus on valtioiden ja muiden kansainvälisen oikeuden subjektien välisiä suhteita sääntelevien oikeusnormien ja oikeudellisten käytäntöjen kokonaisuus sekä sitä koskeva oikeudenala.’

Valtiosääntöoikeuden piiriin kuuluvat Suomen valtiosääntöön liittyvät säädökset samoin kuin eurooppalaiset ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset.

Hallinto-oikeus on oikeusjärjestyksen julkishallintoa koskeva osa-alue jonka sisällön muodostavat julkishallintoa ja viranomaisten toimintaa koskevat oikeusnormit, oikeusperiaatteet ja hallinto-oikeudelliset suhteet ja oikeuskäytäntö. Finanssioikeus on oikeudenala joka koskee julkista taloutta eli valtion ja kunnan taloutta.

Insolvenssioikeus velka-asioissa

Tuorin oikeuden tasot ja Wlhelmssonin sosiaalinen siviilioikeus

Access to justice eli oikeudensaanti Rule of law oikeudenkäytön saatavuus

Tuomioistuimeen pääsy access to courts

Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin (access to fair trial)

Vaihtoehtoinen riidanratkaisu Alternative dispute resolution

Kuluttaja-asiamies kuluttajariitalautakunta ryhmäkanne ryhmävalitus

Sovittelu

Välimiesmenettely

 

Muistiinpanoja kirjasta Oikeus ja julkisuus

Julkisen ja yksityiseb välinen raha koskee sekä sitä mitä ja miten yksityisestä henkilöstä voidaan julkisesti kertoa että sitä millaisia tietoja hänestä voidaan kerätä erilaisiin rekistereihin.  Lex hymy rikoslain 24 pykälä vuonna 1975

General data protection regular EU 2016 Suomi 2018

Julkinen/salainen

Tärkein oikeudellinen väline salaisen alueen suojaamiseksi on laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) Julkisuuslaki jota on uudistettu vuonna 2019

Julkinen/tabut

Julkinen/tuntematon Taiteen rajat, Neitsythuorakirkko 2008

Oikeus pääsyyn

Oikeus saatavuuteen

Kehitys uhkaa perinteisten uutismedioiden uskottavuutta

Oikeus yksityisyyteen

Oikeudenkäynnin julkisuus

Oikeusturvan ja demokratian tae

Painovapauslaki ja mielipiteen ilmaisua koskeva perustuslaki

731/1999 perustuslaissa vahvistetaan tämä

Tällä hetkellä oikeudenkäyntien julkisuutta sääntelee kolme keskeistä lakia, laki oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa (370/2007) laki oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa (381/2007) ja laki viranomaisten toiminnan (621/1999)

Suomen perustuslain 21 § säädetään oikeudenkäyntiä koskevista perusoikeuksista siten että niihin kuuluu oikeus saada asiansa käsitellyksi toimivaltaisessa ja riippumattomassa tuomioistuimessa ilman aiheetonta viivytystä. Pykälän toisessa momentissa säädetään nimenomaisesti oikeudenkäynnin julkisuudesta sitenm että siitä kuten muistakin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeista säädetään lailla. YK kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan yleissopimukseen (1966) Suomi liittyi 1976

Nuoret ihmiset demokraaattisen yhteiskunnan moraali, yleisen järjestyksen ja kansallinen turvallisuus ja ihmisten yksityiset asiat voivat rajoittaa oikeudenkäynnin julkisuutta

Syyttömyysolettama kaikkia on pidettävä ensisijaisesti syyttöminä kunnes tuomioistuin toisin todistaa. Todetaan muun muassa YKN kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa Euroopan unionin perusoikeuskirjassa ja Suomen esitutkintalaissa. Keskeinen rikossäännös on rikoslain 24:8ssä (879/2013) säädetty yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen. Istuntokäsittelyjen kohdalla pääsääntönä on asian julkinen käsittely kun taas kirjallisen käsittelyn kohdalla asian julkisuutta tarkastellaan asiakirjajulkisuuden kautta.

Tuomioistuimet jaetaan yleisiin tuomioistuimiin, hallintotuomioistuimiin ja erityistuomioistuimiin. Yleisiä tuomioistuimia ovat käräjäoikeudet, hovioikeudet ja korkein oikeus. Hallintotuomioistuimia ovat hallinto-oikeudet ja korkein hallinto-oikeus (julkisen vallan käyttöä koskevat asiat).

Käsitteellisesti tehdään ero yleisöjulkisuuden ja asianosaisjulkisuuden välillä. Julkisella käsittelylä tarkoitetaan yleensä yleisöjulkisuutta eli sitä miten asiaan nähden ulkopuolinen voi saada tietoja asian käsittelystä tai tulla seuraamaan istuntokäsittelyä.

Asianosaisjulkisuus puolestaan viittaa siihen miten oikeudenkäynnin asianosaiset saavat tietoa ja voivat osallistua oikeudenkäyntiin. Asianosainen on käsite, jolla tarkoitetaan oikeudenkäynnin osapuolia. Riita-asiassa käräjäoikeudessa asianosaisia ovat oikeudenkäynnin vireille laittanut kantaja ja se johon vaatimukset kohdistuvat eli vastaaja. Rikosasiassa asianosaisia ovat rikoksesta syytetty eli vastaaja sekä syyttäjä. Ennen syytteen nostamista käytetään termiä epäilty. Lisäksi asianosaisena voi olla rikoksen uhri josta käytetään termiä asianomistaja tai muu henkilö jolla on rikoksen johdosta vaatimuksia. Hallinto-oikeudessa asianosaisena normaalitapauksessa se, joka on tehnyt valituksen hallintopäätöksestä.

Asianosaisella on oikeus saada tieto kaikesta oikeudenkäynnissä esitetystä, vaatimuksista, perusteluista ja todisteluista. Tämä niin sanottu kontradiktorinen periaate perustuu oikeudenmukaisena oikeudenkäynnin vaatimukseen ihmis- ja perusoikeutena. Asianosaisen oikeutta saada tieto oikeudenkäyntiaineistoon sisältyvästä seikasta voidaan rajoittaa vain aivan erityisin perustein, jotka liittyvät valtion turvallisuuteen tai henkilön turvallisuuteen. Vaikka asianosaisen tiedonsaannista ja oikeudesta osallistua istuntoihin käytetään termiä asianosaisjulkisuus kysymys ei oikeastaan ole julkisuudesta sanan varsinaisessa merkityksessä.

Kuka tahansa voi tehdä niin sanotun asiakirjapyynnön viranomaiselle eli pyytää kopiota viranomaisen hallussa olevasta asiakirjasta. Tällainen pyyntö ei kuitenkaan tee pyytäjästä asianosaista, joten asiakirjan salassapitoa ei voi tällä tavoin kiertää.

Oikeudenkäyntiä koskevat yksilöintitiedot kuten käsittelevät tuomioistuin asian tai päätöksen yksilöintinumero asianomaisten nimet, asian laatu kuten rikosnimike sekä hallintoprosessissa valituksen kohteena olevan päätöksen tehnyt viranomainen ovat julkisia tietoja (ns. diaarijulkisuus).

Arveluttavuus , seksirikokset, ei aina saa julkaista rikollista sanomalehdessä

Neuvottelusalaisuus tuomareilla

Tuomioistuimen ratkaisu on lähtökohtaisesti aina julkinen (niin sanottu ratkaisujulkisuus) Silloinkin kun ratkaisun julkisuutta osittain rajoitetaan, sovelletut lainkohdat ja ratkaisun lopputulos ovat julkisuus.

Tuomioistuimen tulee joissain salaisen käsittelyn tapauksissa laati julkinen tiedote

Todistaminen on laissa ei saa kuitenkaan kuvata tai äänittää

Kokonainen suljettu käsittely on käräjäoikeuksissa harvinaista. Voidaan sulkea osittain

Hallintoasiat ja muutoksenhakulautakunnat

Normaalisti hallinto-oikeudenkäynti saa alkunsa siten että hallintoviranomaisen kirjallisesta päätöksestä valitetaan hallinto-oikeuteen- Siten lähtökohta on kirjallinen päätös ja päätöstä edeltävä viranomaisen saama hankkima tai tekemä selvitys. Kirjallisessa menettelyssä monet oikeudenkäyntiä koskevat periaatteet ovat samoja kuin yleisissä tuomioistuimissa. Esimerkiksi kontradiktorinen periaate eli periaate vastapuolen kuulemisesta on tärkeä. Kuuleminen hallinto-oikeuksissa toteutetaan pääsääntöisesti kirjallisesti, lähettämällä asiakirjoja tiedoksi asianosaisille. Hallinto-oikeudet voivat myös hankkia selvitystä muilta tahoilta, erityisesti viranomaisilta, mikä myös tapahtuu kirjallisesti.

Julkisuuslaki: Hallintotuomioistuimissa asiakirjojen julkisuus on tärkeämpää kuin istuntokäsittelyjen julkisyys. Asiakirjojen julkisuutta koskee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta. Tämän niin sanotun julkisuuslain tavoitteena on toteuttaa avoimuutta viranomaisten toiminnassa, edistää ihmisten vapaata mielipiteen muodostamista ja mahdollisuutta valvoa viranomaisten toimintaa sekä turvata heidän oikeuksiaan. Merkitys oikeudenkäyntien julkisuuden sääntelyssä.

Salassa pidettäviä asiakirjoja ovat muun muassa asiakirjoja jotka koskevat ulkopolitiikkaaa, suhteita ulkovaltoihin ja kansainvälisiin järjestöihin, valtion turvallisuutta, maanpuolustusta, turvallisuutta, vaaratilanteisiin varautumista ja onnettomuustutkintaa, talouspoliittisten päätösten valmistelua, rahoitusmarkkinoiden ja vakuutustoiminnan valvontaa, julkisyhteisöjen toimintaa markkinoilla palvelujen tarjoajina tai tilaajina, liikesalaisuuksia, erilaista tutkimusta, opinnäytteitä, oppilaan työn arviointia ja niin edelleen.

Vahva salassapito: henkilön terveys, vammaisuus, sosiaalihuolto, sosiaalituet, kuntoutus sekä seksuaalinen suuntautuminen ja käyttäytyminen. Henkilön taloudellinen tilanne

Esitutkinta, syyteharkinta, tuomioistuinkäsittely ja rangaistuksen täytäntöönpano’

Rikosten tutkinta ei ole julkista, koska se tekisi niiden käsittelyn mahdottomaksi.

(460/2003) 4§ Pitää olla päätoimittaja joka vahtii

Journalistisesta työstä aiheutuva rikosvastuu ratkaistaan rikoslain (39/1889) Työntekijän vastuuta koskeva niin sanottu isännänvastuu soveltuu kuitenkin myös muihin kuin tiedotusvälineen työntekijöihin.

Jos viranomaisten on vaikeaa löytää rikoksen tekijää on se esitutkintalain (805/2011) 10§

Suhteellisuusperiaatteesta seuraa että vähäisestä sananvapauden loukkauksesta ei voida säätää tai tuomita ankaraa vankeusrangaistus tai suurta korvausvelvollisuutta.

Suomen perustuslain (731/1999) 12 § turvattuun sananvapauteen kuuluu olennaisena osana myös viranomaisten toiminnan julkisuus (621/199))

Oikeudenkäynnin julkisuusperiaate on osa yleistä viranomaisten toiminnan julkisuusperiaatetta ja keskeinen osa oikeusvaltiota. Oikeudenkäynnin julkisuus turvataan kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa, Suomen perustuslaissa, sekä oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetussa laissa (370/2007)ja oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019)

Tiedotusvälineiden toimintaa ei sitten ohjaa vain voimassa oleva lainsäädäntö vaan myös journalistin ohjeet ja niitä tulkitsevan julkisen sanan neuvoston ratkaisukäytäntö ja neuvoston antamat lausunnot.

Virheellisen tiedon korjaaminen, oikaisu, vastine

Journalistien itsesäätelyjärjestelmä

Julkisen sanan neuvoston toimivalta liittyy kaikkiin tiedotusvälineisiin

Avoimuus ja läpinäkyvyys kaavoitusoikeudessa

Maankäyttö ja rakennuslaki (132/1999) on keskeisin kaavoitusta ohjaavasta sääntö

Kaavoitus on yhdyskuntasuunnitteluun kuuluvaa toimintaa, jossa erityisesti maankäyttöä ja rakentamista varten luodaan oikeusvaikutuksia sisältäviä suunnitelmia maa-alueiden käytöstä. Kaavat muodostuvat kartalle piirretystä maankäyttösuunnitelmasta, kaavamerkintöjen sanallisista selityksistä sekä asemakaavakartalle kirjoitetuista kaavamääräyksistä. Kaavoituksella rajoitetulle alueella osoitetaan maa-alueiden eri käyttötarkoitukset sekä annetaan noiden alueiden käyttöön liittyviä yksityiskohtaisia määräyksiä.

Kaavoituksella ratkaistaan erilaisten toimintojen sijoittumisen mahdollisuuksia. Kyseessä on monelta osin erisuuntaisten intressien yhteensovittaminen ja konfliktien ratkaisu. Kaavoituksella on myös keskeinen vaikutus maan taloudelliseen arvoon, sillä erityisesti yksityiskohtaisissa kaavoissa osoitetulla rakennusoikeuden määrällä tai muulla kaavassa osoitetulla alueen käyttötarkoituksella on keskeinen merkitys maa-alueen hyödynnettävyyteen.

Maankäyttö- ja rakennuslain 4§ säätää alueiden käytön suunnittelujärjestelmästä eli kaavajärjestelmästä.

 

Kunnan alueiden käytön järjestämiseksi ja ohjaamiseksi laaditaan yleiskaavoja ja asemakaavoja. Yleiskaavassa osoitetaan alueiden käytön pääpiirteet kunnassa. Asemakaavassa osoitetaan kunnan osa-alueen käytön ja rakentamisen järjestäminen.

 

Yhteinen yleiskaava

Maakuntakaava

Valtioneuvosto voi hyväksyä alueiden käyttöä ja aluerakennetta koskevia valtakunnallisia tavoitteita

Avoimuus ja läpinäkyvyys suunnittelussa – Maankäytön suunnittelulla erityisesti asemakaavoituksella on keskeinen vaikutus maapohjan käyttömahdollisuuksiin ja sitä kautta sen arvoon. Yksityiskohtaisen kaavoituksen laatiminen alueella saattaa moninkertaistaa maa-alueen arvon.

Kaavoituksesta päätetään kuntien ja maakuntien liittojen demokraattisesti valituissa poliittisissa toimielimissä.

Kaavoitusoikeus on osa ympäristöoikeutta. Ympäristöoikeuden näkökulma oikeuteen on ympäristölähtöinen. Ympäristöoikeuden alaan luetaan vakiintuneesti ympäristön tilaan vaikuttavaa toimintaa ja käyttäytymistä olennaisesti ohjaava sääntely.

Ympäristöoikeus on myös tapana jaotella toiminnallisesti. Tällöin nähdään että ympäristöoikeuden normistoilla yhtäältä säännellään ympäristön käyttöä mutta toisaalta myös edistetään ympäristön suojelua.

Kyseessä voi olla esimerkiksi rakentamisen ja suojelun välinen punninta.

Ympäristöoikeuteen luetaan siis ympäristönkäytön suunnittelua koskeva sääntely eli maankäyttö  ja rakennuslakiin perustuva kaavoitus. Myös kiinteistöjä koskeva sääntely kuuluu suureksi osaksi ympäristöoikeuteen.

Luonnonvarojen hyödyntämistä säännellään esimerkiksi metsälaissa (1093/1996), maa-aineslainsäädännössä ja kaivoslaissa (621/2011) Myös metsästys ja kalastuslainsäädäntö on osa tätä ympäristöoikeuden lohkoa.

Luonnonvarojen hyödyntämisestä voidaan erottaa ympäristönkäytön tai ympäristön muuttamisen sääntely johon luetaan kuuluvaksi ennen muuta erilaisten rakentamishankkeiden toteuttamista koskeva lainsäädäntö.

Maankäyttö ja rakennuslain 1§ säätää lain yleisistä tavoitteita. Alueiden käyttö ja rakentaminen on järjestettävä niin että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Lain yleisenä tavoitteena on myös turvata jokaisen osallistumismahdollisuus asioiden valmisteluun, suunnittelun laatu ja vuorovaikutteisuus, asiantuntemuksen monipuolisuus sekä avoin tiedottaminen käsiteltävinä olevissa asioissa.

Lain yleisenä tavoitteena on siis paitsi kestävän kehityksen turvaaminen myös osallistumismahdollisuuksien sekä avoimuuden takaaminen maankäytöstä ja rakentamisesta päättäessä.

Osallistumismahdollisuuksien takaaminen ja avointa toimintatapaa koskeva maankäyttö ja rakennuslain tavoite toteuttaa osaltaan Suomen perustuslain (731/1999) 20§ ympäristöoikeuden vaatimusta jonka mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.

Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Perustuslain lisäksi velvoite yleisön osallistumisoikeuksien turvaamiseen ja tiedonsaannin avoimuuteen ympäristöä koskevassa päätöksenteon sääntelyssä tulee Århusin ympäristösopimuksesta.

Maankäyttö ja rakennuslain 6§ sisältyy vuorovaikutus ja tiedottamisvelvollisuus

Ajankohtaisista kaavoitushankkeista tiedotetaan yleensä paikallisissa sanomalehdissä, kunnan nettisivuilla ja kerran vuodessa julkaistavassa kaavoituskatsauksessa. Tähän tiedottamiseen velvoittaa maankäyttö ja rakennuslain 7§ jonka mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä.

Osallisuuden ja avoimuuden näkökulmat

Maankäytön suunnittelujärjestelmä muodostuu niin sanotusta kaavahierarkiasta

 Yleispiirteisemmästä suunnitelmasta yksityiskohtaisempaan

Hierarkian muodostavat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, maakuntakaava, yleiskaava sekä asemakaava.

Kaavahierarkiaan liittyy myös syrjäyttämisvaikutus. Yksityiskohtaisempi kaava syrjäyttää voimaan tullessaan alueellaan yleispiirteisemmän kaavan.

Suomessa ei varsinaisesti ole valtakunnantasoista kaavoitusta mutta maankäyttö ja rakennuslakiin sisältyy valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden järjestelmä. Sen tarkoituksena on vaikuttaa yksityiskohtaisemman kaavoituksen taustalla valtakunnallisesti merkityksellisten tavoitteiden asettamiseen.

Tavoitteet voivat koskea asioita joilla on: aluerakenteen, alueiden käytön taikka liikenne tai energiaverkon kannalta kansainvälinen tai laajempi kuin maakunnallinen merkitys 2) merkittävä vaikutus kansalliseen kulttuuri- tai luonnonperintöön tai 3) valtakunnallisesti merkittävä vaikutus ekologiseen kestävyyteen, aluerakenteen taloudellisuuteen tai merkittävien ympäristöhaittojen välttämiseen.

Kullakin kaavatasolla on omat sisältövaatimuksensa ja oikeusvaikutuksensa joista säädetään maankäyttö ja rakennuslaissa.

Sisältövaatimukset määrittävät oikeudellisesti sitovalla tavalla kaavan reunaehtoja ja sisältöä. Oikeusvaikutukset puolestaan määrittävät sitä, millainen on kaavan oikeudellisesti sitova ohjausvaikutus tarkemmille kaavatasoille ja viime kädessä kaavan kohteena olevan ympäristön maankäyttöön, rakentamiseen tai suojeluun.

Maakuntakaavassa yksilöidään ja konkretisoidaan valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet maakunnallisiksi periaatteiksi ja aluevarauksiksi. Maakuntakaava sovittaa yleispiirteisesti yhteen paikallisia maakunnallisia ja valtakunnallisia tavoitteita

Maakuntakaavan sisältövaatimukset: huomio maakunnan tarkoituksenmukaiseen alue ja yhdyskuntarakenteeseen, alueiden käytön ekologiseen kestävyyteen, ympäristön ja talouden kannalta kestäviin liikenteen ja teknisen huollon järjestelyihin, vesi ja maa-ainesvarojen kestävään käyttöön, maakunnan elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin, maiseman, luonnonarvojen ja kulttuuriperinnön vaalimiseen sekä virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyyteen.

Vaihemaankuntakaava voi koskea esimerkiksi vähittäiskaupan suuryksiköiden sijoittumisen ohjausta, liikenne ja energiahuoltoverkostoja tai turvetuotantoalueita.

Yleiskaavan tehtävänä on yhdyskunnan eri toimintojen, kuten asutuksen, palveluja ja työpaikkojen sekä virkistysalueiden sijoittamisen yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteensovittaminen.

 Yleiskaava ohjaa asemakaavojen sovittamista.

Yleiskaavan keskeisimmät oikeusvaikutukset liittyvät kaavahierarkiaan eli yleiskaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi.

Ehdollinen rakentamisrajoitus

Asemakaava on kaavahierarkian yksityiskohtaisin osa ja yhdyskuntasuunnittelun keskeinen väline. Sillä osoitetaan tarpeelliset alueet eri tarkoituksia varten sekä ohjataan maankäyttöä ja rakentamista suhteellisen yksityiskohtaisesti ja paikallisten olosuhteiden edellyttämällä tavalla.

Asemakaavan oikeusvaikutuksista keskeisin on rakentamisrajoitus

Kuntien suhteellisen itsenäistä harkintavaltaa kutsutaan kuntien kaavamonopoliksi eli kunnan oikeudeksi päättää alueensa suunnittelusta yleiskaavaa ja asemakaavaa käyttäen.

Kaavoitus on osallistavan suunnittelun ja ympäristöarvioinnin yhdistävää hallintomenettelyä.

Hallintomenettelyn lopputuloksena syntyvässä päätöksessä hyväksytään kaavakartta aluevarauksineen sekä kaavaselostus. Kaavaselostus on kaavaan sisältyvä sanallinen selostus. Kaaavaselostus on kaavaan sisältyvä sanallinen selostus, jossa esitetään muun muassa kaavan tavoitteiden, eri vaihtoehtojen ja niiden vaikutusten sekä ratkaisujen perusteiden arvioimiseksi tarpeelliset tiedot. Yhteenveto kaavoituksen eri vaiheissa esitetyistä mielipiteistä. Ilmenee myös valitun kaavaratkaisun keskeinen sisältö ja perusteet kaavaratkaisun valinnalle, selvitys siitä miten vaikutusselvitysten tulokset ja eri mielipiteet on otettu huomioon sekä selvitys niistä toimenpiteistä joilla aiotaan ehkäistä kaavan toteuttamisesta  mahdollisesti aiheutuvia haitallisia ympäristövaikutuksia.

Kaavoitusprosessin aloitus-, valmistelu-, ehdotus- ja hyväksymisvaihe.

Aloitusvaihe sisältää tavoitteiden määrittelyn, vireilletulosta ilmoittamisen , Osallistumis ja arviointisuunnitelman (OAS) laadinnan, ja OAS nähtäville. Osallistuminen tässä sisältää palautteen annon osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Valmisteluvaihe sisältää kaavaluonnoksen valmistelun, kaavaluonnos ja valmisteluaineisto nähtäville, ehdotusvaiheen. Osallistuminen tässä sisältää yleisötilaisuudet/julkiset työpajat, viranomaisneuvottelun ja mielipiteiden esittämisen kaavaluonnoksesta

Ehdotusvaihe sisältää kaavaehdotuksen valmistelun ja kaavaehdotus nähtäville. Osallistuminen tässä sisältää muistutusten jättämisen kaavaehdotukseen, viranomaisneuvottelun ja lausunnot

Hyväksymisvaihe sisältää että kunta/maakunta hyväksyy kaavan ja tiedottaminen. Osallistuminen sisältää mahdollisen muutoksenhaun.

Kuntalain (410/2015) mukaisesti kaavan hyväksymispäätöksen pöytäkirja on pidettävä tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Eurooppalainen tietosuojalaki viittaa niin kutsuttuun oikeuteen tulla unohdetuksi ja sen toteuttamiseen hakukoneen ylläpitäjän toimesta. Oikeus tulla unohdetuksi nousi yleiseen tietoisuuteen viimeistään Euroopan Unionin tuomioistuimen toukokuussa 2014 antaman Google.tuomion (c-131/12) sekä EU:n tietosuojauudistuksen myötä.

Google-tuomio tarkoitti hakukoneen ylläpitäjän vastuuta sen suorittamasta henkilötietojen käsittelystä sekä sitä, että yksittäisen henkilön vaatimuksesta henkilön nimellä muodostuvista hakutuloksista voidaan joutua poistamaan linkki kolmannen tahon julkaisemaan sisältöön kuten verkossa saatavilla olevaan lehtiartikkeliin.

Henkilötietodirektiivi (95/46/EY)

Euroopan unionin tuomioistuin päätyi siihen, että hakukoneen ylläpitäjä on velvollinen poistamaan linkkejä internetsivuihin jotka sisältävät henkilöä koskevaa vanhentunutta tai epäolennaista tietoa.

Tiedotusvälineiden toiminnassa on huomioitava yksityisyyden suoja eikä sen loukkaaminen ole sallittua.

Puhutaan alustataloudesta, jossa internetalustat toimivat osapuolten yhteen saattajina ja markkinapaikkoina – yleensä nojaten itse erilaisiin henkilötietojen hyödyntämisen liiketoimintamalleihin.

Internetin uusista toimijoista on oikeudellisesti puhuttu tietoyhteiskunnan palveluina.

Tavoitteena on yhtäältä yksilön määräysvallan ja toimintamahdollisuuksien turvaaminen digitalisaation edetessä, toisaalta erityisesti lasten suojelu nykyisessä viestintäympäristössä ja verkkopalveluissa.

Hakukone määrittyy Google.tuomiossa linjatulla tavalla tietosuojalainsäädännön kautta vastuulliseksi toimijaksi.

Eurooppalainen tietosuojasääntely rakentuu henkilötietojen käsittelyn, lainmukaisuuden ja reiluuden varaan. Rekisterinpitäjäksi kutsutaan sitä tahoa joka päättää henkilötietojen käsittelyn tarkoituksesta ja keinoista, joskin näistä voi olla myös lainsäädäntöä.

Sääntely takaa yksilölle eli tietosuojatermein rekisteröidylle erilaisia oikeuksia henkilötietojen käsittelyssä. Erityissääntely koskee niin kutsuttuja arkaluonteisia henkilötietoja kuten etnistä alkuperää, vakaumusta, terveyttä tai seksuaalista suuntautumista koskevia tietoja. Tällaisten henkilötietojen käsittely on lähtökohtaisesti kielletty, ja niiden käsittelylle on tavallista tiukempia ehtoja. Myös esimerkiksi rikostuomioita koskevasta tiedonkäsittelystä on erityissääntelyä. Unohdetuksi tulemisen oikeuden taustalla olivat etenkin silloisen tietosuojadirektiivin 6, 12 sekä 14 artiklat. Henkilötietodirektiivinen 6 artikla velvoitti jäsenvaltiot säätämään siitä, että henkilötiedot ovat asianmukaisia ja olennaisia eivätkä liian laajoja käsittelytarkoitukseensa sekä täsmällisiä ja tarvittaessa päivitettyjä, minkä lisäksi oli varmistettava virheellisten tai puutteellisten tietojen poistaminen tai oikaiseminen.

Direktiivin 12 artiklan mukaan jäsenvaltioiden tuli taata henkilölle oikeus saada rekisterinpitäjältä tapauskohtaisesti sellaiset tiedot oikaistuiksi, poistetuiksi tai suojatuiksi, joiden käsittely ei ollut direktiivin mukaista. Rekisteröidyn oikeus vastustaa henkilötietojensa käsittelyä turvattiin direktiivin 14 artiklassa. Unohdetuksi tulemisen oikeudella oli jo direktiivin aikaan vahvat yhteydet perus- ja ihmisoikeuksiin etenkin yksityisyyden suojaan.

Rekisterinpitäjä kontrolloi poistopyyntöjä

Henkilötietodirektiivin 29 artiklan mukainen EU:n tietosuojatyöryhmä alkoi koordinoida Google.tuomion toimeenpanoa ja julkaisi ohjeistuksen arvioinnin tueksi. Google-tuomion ja sitä koskevan ohjeistuksen mukaan poistopyyntöjä koskevassa arvioinnissa on huomioitava monia tekijöitä. Punnintaan voivat vaikuttaa esimerkiksi tietojen faktapohjaisuus ja ajankohtaisuus, henkilötietojen arkaluonteisuus, alaikäisten suojelu ja poistopyynnön tarkoittaman henkilön asema julkisuudessa sekä se, liittyykö tieto henkilöön yksityishenkilönä tai ammattilaisena.

EU-tuomistuin: arkaluonteisten tietojen käsittely (C-136/17) sekä sääntelyn maantieteellinen ulottuvuus (C-507/17). Molemmat ratkaisut ovat vuodelta 2019.

Etenevä digitalisaatio

Artikla oikeudesta tietojen poistamiseen sivu 91

Lisäksi unohdetuksi tulemisen oikeus nivoutui perustuslaissa turvattuihin yksityiselämän suojaan 10§ ja sanavapauteen 12§

Suomessa yleisön tiedonsaantioikeuden suhdetta yksilön yksityisyyden suojaan punnittiin korkeimmassa hallinto-oikeudessa tapauksessa KHO 2018:112. Tietosuoja-asetus oli käsittelyn kuluessa jo tullut sovellettavaksi mutta asiaa arvioitiin vielä henkilötietolain nojalla.

tarpeellisuus henkilötietojen käsittelyn tarkoituksen kannalta

Lainsäädännössä käytetään yritystoiminnan, elinkeinotoiminnan ja liiketoiminnan käsitteitä rinnakkain, päällekkäinen ja osittain sekavasti. Elinkeinotoiminnan käsite ilmenee perustuslain (731/1999) 18§ ja elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annetusta laista (122/1919). Elinkeinotoiminta on joskus jaoteltu liiketoimintaan ja ammattitoimintaan.

Keskeiset yritystoimintaa harjoittavat oikeushenkilöt ovat osakeyhtiö ja osuuskunta

Liikesalaisuudet ovat tietoa, jonka leviämistä ulkopuolisille yritys haluaa estää. Niiden suojaamiseksi annetun sääntelyn tarkoituksena on kannustaa yrityksiä riskinottoon investoimalla innovaatioihin ehkäisemällä innovaatioiden valumista oikeudettomasti ulkopuolisille.

Jotta tieto voidaan luokitella lainsäädännön mukaiseksi liikesalaisuudeksi, tiedon on oltava ensinnäkin salaista toisin sanoen yritys ei halua sitä julkaista, toiseksi tiedolla on oltava taloudellista arvoa ja kolmanneksi tiedon haltijan on tullut tehdä kohtuullisia toimenpiteitä pitääkseen tiedon salaisena.

Direktiivi (EU) 2016/943 julkaisemattoman taitotiedon ja liiketoimintatiedon (liikesalaisuuksien) suojaamisesta laittomalta hankinnalta, käytöltä ja ilmaisemiselta (liikesalaisuusdirektiivi) on saatettu Suomessa voimaan elokuussa 2018 voimaan tulleella liikesalaisuuslailla (595/2018). Liikesalaisuuslailla yhtenäistettiin liikesalaisuuksia koskevaa sääntelyä, jota aikaisemmin pidettiin epäyhtenäisenä sääntelyn pirstoutuneisuuden takia.

Liikesalaisuuslain soveltamista kattaa vain elinkeinoelämän liikesalaisuuksien ja teknisten ohjeiden suojan (liikesalaisuuslain 1 §) Liikesalaisuuslailla tarkoitetaan (2§) tietoa.

a)       joka ei ole kokonaisuutena tai osiensa täsmällisenä kokoonpanona ja yhdistelmänä tällaisia tietoja tavanomaisesti käsitteleville henkilöille yleisesti tunnettua tai helposti selville saatavissa

b)      jolla a alakohdassa tarkoitetun ominaisuuden vuoksi on taloudellista arvoa elinkeinotoiminnassa ja:

c)       jonka laillinen haltija on ryhtynyt kohtuullisiin toimenpiteisiin sen suojaamiseksi

Jotta kyseessä siis olisi liikesalaisuus, edellytetään että tiedon salassapidolla on merkitystä liikesalaisuuden haltijan eli yrityksen toiminnan kannalta. Yrityksellä tulee olla intressi pitää yritystoimintaa koskeva tieto salassa.’

Salassapitotahto. Jotta tietoa voi pitää liikesalaisuutena vaaditaan että yritys pyrkii pitämään elinkeinotoimintaa koskevan tiedon salassa. Rajoitettu henkilöpiiri

Taloudellinen arvo. Toiseksi salassapidolla on oltava yrityksen elinkeinotoiminnassa taloudellista arvoa.

Kohtuulliset toimenpiteet. Kolmantena vaatimuksena on ´, että tiedon laillinen haltija on ryhtynyt kohtuullisiin toimenpiteisiin tiedon salassa pitämiseksi.

Liikesalaisuuslain 3 ja 4 § kielletään liikesalaisuuden oikeudeton hankkiminen ja sen yritys

Liikesalaisuuslaissa määritellään myös tilanteita joissa liikesalaisuuden hankkiminen ei ole oikeudetonta (3§) Sallittua on liikesalaisuuden hankkiminen itsenäisesti keksimällä tai luomalla. Samoin liikesalaisuuden hankkiminen on sallittua jos hankinta on tapahtunut havainnoimalla tutkimalla, purkamalla tai testaamalla sellaista tuotetta tai esinettä joka on asetettu yleisön saataville tai joka on laillisesti sellaisen tahon hallussa jolla ei ole velvollisuutta rajoittaa liikesalaisuuden hankkimista. Reverse engineering jossa tieto esimerkiksi laitteen toimintaperiaatteista saadaan selville purkamalla ja analysoimalla itse laite – edellyttäen että se on vapaasti hankittavissa.

Kolmanneksi mainitaan lainkohdassa ne tilanteet, joissa työntekijät tai heidän edustajansa ovat käyttäneet tiedonsaanti- ja kuulemisoikeuttaan ja siten saaneet tietoonsa liikesalaisuuden. Esimerkiksi yhteistoimintamenettelyn yhteydessä työntekijät tai heidän edustajansa voivat saada tietoonsa liikesalaisuuksia tavalla joka ei ole oikeudeton. Tällöin heillä on vastaavasti yhteistoiminnasta yrityksissä annetussa laissa (334/2007) säädetty salassapitovelvollisuus.

Tietyt henkilötahot: Liikesalaisuuslain antama suoja koskee liikesalaisuuksia jotka on saatettu toisen henkilön tietoon tietyissä tilanteissa (4§) Säännöksessä on otettu huomioon oikeushenkilömuotoinen yritystoiminta, jossa yrityksen johto on erotettu yrityksen jäsenistä. Henkilö joka toimiessaan yhteisön tai säätiön hallintoneuvoston tai hallituksen jäsenenä, toimitusjohtajana, tilintarkastajana tai selvitysmiehenä taikka niihin rinnastettavassa tehtävässä on saanut tietoonsa liikesalaisuuden, ei saa oikeudettomasti käyttää tai ilmaista sitä.

sama koskee liikesalaisuutta, joka on tullut toisen tietoon yrityksen saneerausmenettelyn aikana.

Myöskään ne henkilöt jotka ovat saaneet tiedon liikesalaisuudesta suorittaessaan tehtävää toisen puolesta taikka muuten luottamuksellisessa liikesuhteessa eivät saa oikeudettomasti käyttää tai ilmaista liikesalaisuutta. Juristit, arkkitehdit, suunnittelijat, tekniset konsultit esm.

Liikesalaisuutta loukkaavat tuotteet. Liikesalaisuutta loukkaavien tuotteiden tuotanto, tarjoaminen ja saattaminen markkinoille sekä liikesalaisuutta loukkaavien tuotteiden tuonti, vienti ja varastointi tällaisia tarkoituksia varten katsotaan liikesalaisuuden oikeudettomaksi käyttämiseksi, jos henkilö tietää tai hänen pitäisi tietää että kysymys on liikesalaisuutta loukkaavasta tuotteesta (Liikesalaisuuslain 4§)

Väärinkäytöksen paljastaminen ja sananvapauden käyttäminen. Liikesalaisuuden hankkiminen, käyttäminen tai ilmaiseminen ei ole kuitenkaan oikeudetonta, jos liikesalaisuus on hankittu, sitä on käytetty tai se on ilmaistu yleisen edun suojaamista varten väärinkäytöksen tai laittoman toiminnan paljastamiseksi.

Säännökseessä on kyse siis whistleblowingin suojaamisesta: oikeudesta paljastaa yritystoiminnan väärinkäytöksiä ilman yrityksen rangaistustoimien uhkaa. Liikesalaisuuden hankkiminen käyttäminen tai ilmaiseminen ei myöskään ole oikeudetonta jos se ei ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä sananvapauden käyttämisenä (liikesalaisuuslain 5§)

Liikesalaisuuden rikkomisen ja oikeudettoman hyödyntämisen seuraamukset ovat tuomioistuimen asettama kielto, käsky korjaaviin toimenpiteisiin, käyttökorvauksen määrääminen, hyvitys ja vahingonkorvaus oikeudettomasta käytöstä sekä rikosoikeudelliset seuraamukset.

Kielto. Liikesalaisuuslain 8§ mukaan tuomioistuin voi sitä, joka vastoin liikesalaisuuslain säännöksiä on hankkinut tai ilmaissut liikesalaisuuden tai käyttänyt sitä, kieltää ryhtymästä liikesalaisuutta loukkaavaan tekoon tai jatkamasta tai toistamasta liikesalaisuutta loukkaavaa tekoa. Myös väliaikainen kielto on mahdollinen lain 9 § nojalla. Tuomioistuin voi kieltää henkilöä myös ryhtymästä sellaiseen loukkaavaan tekoon, johon hän ei ole vielä ryhtynyt. Oikeudenloukkaajaa, joka on hankkinut liikesalaisuuden oikeudettomasti, voidaan myös kieltää ilmaisemasta tai käyttämästä liikesalaisuutta.

Korjaavat toimenpiteet. Kieltoseuraamuksen lisäksi tuomioistuin voi myös määrätä, että liikesalaisuutta loukkaava tuote vedetään pois markkinoilta tai että se muutetaan tai hävitetään. Tuomioistuin voi myös määrätä oikeudenloukkaajaa kokonaan tai osittain tuhoamaan liikesalaisuuden sisältävät tai sen käsittävät asiakirjat, esineet, materiaalit aineet tai sähköiset tiedostot taikka luovuttamaan ne kokonaan tai osittain liikesalaisuuden haltijalle (liikesalaisuuslain 8§)

Käyttökorvaus. Tuomioistuin voi määrätä kiellon tai korjaavien toimenpiteiden määräämisen sijaan käyttökorvauksen (liikesalaisuuslain 10§) Käyttökorvaus voidaan määrätä seuraavien edellytysten täyttyessä. 1) vastaaja ei alkaessaan käyttää liikesalaisuutta tiennyt eikä tämän olisi pitänyt tietää että liikesalaisuus oli saatu taholta, joka oli oikeudettomasti käyttänyt liikesalaisuutta tai ilmaissut sen 2) kiellon tai korjaavan toimenpiteen toteuttaminen aiheuttaisi vastaajalle kohtuutonta haittaa ja 3) käyttökorvaus liikesalaisuuden haltijalle arvioidaan kohtuulliseksi.

Hyvitys ja vahingonkorvaus oikeudettomasta käytöstä Oikeudenloukkaaja joutuu suorittamaan liikesalaisuuden haltijalle ainakin kohtuullisen hyvityksen liikesalaisuuden käyttämisestä – myös silloin kun liikesalaisuuden haltija ei ole kärsinyt tappiota oikeudenloukkaajan toiminnasta. Tämän lisäksi liikesalaisuuden haltijalla on oikeus korvaukseen kärsimästään todellisesta vahingosta täyden korvauksen periaatteen mukaisesti (liikesalaisuuslain 11§)

Yritykset ja niitä koskevat perustiedot on rekisteröitävä kaupparekisteriin joka on yrityksiä koskevien tietojen perusrekisteri, josta jokaisella on oikeus saada tietoja. Valtakunnallista kaupparekisteriä pitää työ ja elinkeinoministeriön alainen Patentti- ja rekisterihallitus (kaupparekisterilain (129/1979) 1 §)

Yritysten ilmoitusvelvollisuus kaupparekisteriin perustuu yrityksen oikeudelliseen muotoon tai yritystoiminnan laatuun. Osakeyhtiöt, osuuskunnat, avoimet yhtiöt ja kommandiittiyhtiöt sekä tietyin edellytyksin myös yksityiset elinkeinonharjoittajat. Kaupparekisteriin merkitään lisäksi muun muassa valtion liikelaitoksen ja ulkomaisen elinkeinonharjoittajan suomalaisen sivuliikkeen tiedot (kaupparekisterilain 3-13 d §)

Ilmoitettavat ja rekisteröitävät tiedot. Ilmoitusvelvollisuus koskee laissa yksilöityjä perustietoja ja tiettyjä erityistilanteita kuten sulautumista ja muuta yritysrakenteen muuttamista, selvitysltilaa ja konkurssia. Kaikkien elinkeinonharjoittajien on kuitenkin aina ilmoitettava: toiminimi, toimiala, kunta josta toimintaa johdetaan (yksityinen elinkeinonharjoittaja, henkilöyhtiä ja liikelaitos) tai yhtiöjärjestyksessä tai säännöissä määrätty kotipaikkana oleva Suomen kunta (esimerkiksi osakeyhtiö tai osuuskunta), osoite (postiosoite tai käyntiosoite)

Oikeushenkilömuotoisen yrityksen (lukuun ottamatta säätiötä ja yhdistystä) perusilmoituksessa on lisäksi aina oltava KS: s. 105!

Tilinpäätös ja toimintakertomus. Yritysten antaman taloudellisen ja muun informaation ydin on tilinpäätöstä ja toimintakertomusta koskevissa säännöksissä. Säännökset perustuvat Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2013/34/EU tietyntyyppisten yritysten vuositilinpäätöksistä, konsernitilinpäätöksistä ja niihin liittyvistä kertomuksista, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/43/EY muuttamisesta ja neuvoston direktiivien 78/660/ETY ja 83/349/ETY kumoamisesta (tilinpäätösdirektiivi) joka on saatettu Suomessa voimaan kirjanpitolailla (1336/1997) ja kirjanpitoasetuksella (1339/1997)

Tilinpäätösdirektiivin 30 artikla velvoittaa tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen julkaisemiseen. Tilinpäätösdirektiivi koskee kuitenkin vain osakeyhtiöitä sekä sellaisia henkilöyhtiöitä, joiden kaikki vastuunalaiset yhtiömiehet ovat osakeyhtiöitä. Siten kunkin kansallisen lainsäätäjän harkinnassa on miten laajalle rekisteröinti ja julkistamisvelvollisuus ulotetaan muihin yrityksiin, joita kirjanpitolaissa kutsutaan kirjanpitovelvollisiksi. Suomessa lähtökohtana on sangen kattava julkisuus.

Rekisteröintivelvollisuus. Jokaisen kirjanpitovelvollisen tilinpäätöstietojen julkisuus on kuitenkin Suomen oikeusjärjestyksen pääsääntö. Julkisuutta on pidetty tärkeänä etenkin osakeyhtiöissä ja muissa sellaisissa yrityksissä joissa omistajilla on vain rajoitettu vastuu yhtiön velvoitteista. Julkisuus on näin ”hinta” rajoitetusta vastuusta. Osakeyhtiöt ja osuuskunnat ovat näin liiketoimintansa laajuudesta riippumatta velvollisia toimittamaan tilinpäätöksensä ja toimintakertomuksensa patentti ja rekisterihallitukselle (kirjanpitolain 3 luvun 9§, osakeyhtiölain 8 luvun 10 § ja osuuskuntalain 8 luvun 10 §) Ehdoton rekisteröimisvelvollisuus ulottuu lisäksi direktiivin mukaisesti sellaiseen henkilöyhtiöön (avoin yhtiö ja kommandiittiyhtiö) jonka vastuunalaisena yhtiömiehenä on osakeyhtiö tai mainitunlainen henkilöyhtiö (kirjanpitolain 3 luvun 9§) Toisaalta vaikka liiketoiminnan harjoittajan yhteisömuoto ei sinänsä velvoittaisikaan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen rekisteröimiseen saattaa toiminnan laajuus olla itsessään peruste tähän. Rekisteröintivelvollisuus on kirjanpitolain 3 luvun 9§ asetettu kaikille pienyritystä suuremmille kirjanpitovelvollisille eli niille joissa on sekä päättyneellä että sitä välittömästi edeltäneellä tilikaudella ylittynyt vähintään kaksi seuraavista rajoista (kirjanpitolain 1 luvun 4 a §): liikevaihto 12 miljoonaa euroa, tase 6 miljoonaa euroa, palveluksessa keskimäärin 50 henkilöä.

Määräaika. Pääsääntönä on että tilinpäätös ja toimintakertomus ilmoitetaan rekisteröitäväksi Patentti ja rekisterihallitukselle kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä (kirjanpitolain 3 luvun 9§). Koska nämä asiakirjat laaditaan viimeistään neljän kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä (kirjanpitolain 3 luvun 6 §) jää rekisteröinti-ilmoituksen tekemiselle aikaa vähintään kaksi kuukautta. Joissakin yhteisölaeissa on erityisiä säännöksiä rekisteri-ilmoituksen määräajasta. Yhteisölaki syrjäyttää tältä osin kirjanpitolain erityissäädöksenä. Osakeyhtiössä ja osuuskunnassa erityinen määräaika on kaksi kuukatta tilinpäätöksen vahvistamisesta (osakeyhtiölain ja osuuskuntalain 8 luvun 10§)

Rekisteri-ilmoitus. Rekisteröitävä tilinpäätös toimitetaan patentti ja rekisterihallitukselle jäljennöksenä (kirjanpitolain 3 luvun 9§) Alkuperäiset asiakirjat sisältyvät tasekirjaan, joka jää kirjanpitovelvollisen säilytettäväksi. Kirjanpitolain 3 luvun 12§ edellytetään että patentti ja rekisterihallitukselle kaupparekisteriin rekisteröitäväksi ilmoitettavaan tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen liitetään jäljennös tilintarkastuskertomuksesta. Tällaista liitettä ei luonnollisesti tarvita, jos asianomaisen kirjanpitovelvollisen kirjanpitoa, tilinpäätöstä ja hallintoa ei tarkasteta tilintarkastuslain mukaisesti.

Julkistaminen ja jäljennösten antaminen. Kaupparekisteriin ilmoitettu tilinpäätös ja siihen liitetty toimintakertomus merkitään rekisteriin ja tieto merkinnästä kuulutetaan Kaupparekisterilehdessä. Tilinpäätös on julkinen yleisölle, sillä kaupparekisterilain 1 § nojalla jokaisella on oikeus saada tietoja kaupparekisteriin tehdyistä merkinnöistä ja siihen liittyvistä asiakirjoista kuten tilinpäätöksestä tulee pyydettäesssä antaa jäljennös sähköisessä muodossa (kaupparekisteriasetuksen (208/1979) 29 §)

Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vahvistamisen ja rekisteriin ilmoittamisen välinen aika voi olla pitkä, esimerkiksi osakeyhtiössä jopa yli kolme kuukautta. Taloudellista asemaa ja tulosta koskevien tietojen ajantasaisuus on kuitenkin tärkeää yrityksen ulkopuolisille tahoille. Jotta ulkopuolinen voisi saada käyttöönsä tilinpäätökseen tai toimintakertomukseen sisältyvän tiedon jo ennen asianomaisen asiakirjab rekisteröintiä, kirjanpitolain 3 luvun 11§ velvoitetaan myös ne jotka kuuluvat 3 luvun 9 § tarkoitettuihin rekisteröintivelvollisiin antamaan pyynnöstä jäljennös tilinpäätöksestään ja toimintakertomuksestaan kunnes tilinpäätös on saatavissa rekisteristä.

Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen omatoiminen julkistaminen. Kirjanpitovelvollinen voi esimerkiksi internetsivuillaan itse julkistaa tilinpäätöksensä ja toimintakertomuksensa sen lisäksi, että ilmoittaa sen kirjanpitolain 3 luvun 9§ mukaisesti rekisteröitäväksi ja siten virallisesti julkistettavaksi (kirjanpitolain 3 luvun 10 §). Tähän ei kuitenkaan ole velvollisuutta ellei siihen ole erikseen velvollisuutta, Omatoiminen julkistaminen on tilinpäätöksen asettamista yrityksen sidosryhmien, kuten omistajien ja työntekijöiden tai yleisön saataville. Myös tähän tilinpäätökseeen on liitettävä tilintarkastuskertomus (kirjanpitolain 3 luvun 12§) jos tilinpäätös on tilintarkastettu.

Asetuksessa (EU/20177/1129) arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla ottamisen yhteydessä julkistettavasta esitteestä (esiteasetus) säädetään esitteen julkaisemiseen liittyvistä velvollisuuksista. Asetuksena se on suoraan sovellettavaa oikeutta. Säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien arvopapereiden liikkeeseenlaskijoita koskeviin tietoihin liittyvien avoimuusvaatimusten yhdenmukaistamisesta annettu direktiivi 2004/109/EY (avoimuusdirektiivi) sääntelee puolestaan arvopaperimarkkinoiden liikkeeseenlaskijoiden tiedonantovelvollisuuksia sen jälkeen, kun arvopaperit on laskettu esitteen mukaisesti liikkeelle.

Avoimuusdirektiivi sisältää säännökset muun muassa liikkeeseenlaskijoiden vuositilinpäätöksestä ja puolivuotiskatsauksesta. Tämän lisäksi avoimuusdirektiivissä on sääntelyperusta huomattavien ääniosuuksien ilmoittamiselle eli liputusvelvollisuudelle. Direktiivi on saatettu voimaan säännöllisen tiedonantovelvollisuuden osalta arvopaperimarkkinalain 746/2012 7 luvussa sekä liikeeseenlaskijan säännöllisestä tiedonantovelvollisuudesta annetussa valtiovarainministeriön asetuksessa 1020/2012 ja liputusvelvollisuuden osalta arvopaperimarkkinalain 9. luvussa sekä huomattavien omistus- ja ääniosuuksien ilmoittamisesta annetussa valtionvarainministeriön asetuksessa (1021/2012).

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) No 596/2014 markkinoiden väärinkäytöstä (markkinoiden väärinkäyttöasetus) ja arvopaperimarkkinalain 6 luku asettavat arvopapereiden liikkeeseenlaskijalle jatkuvan velvollisuuden julkistaa mahdollisimman pian sisäpiiritieto joka koskee suoraan kyseistä liikkeeseenlaskijaa. Velvollisuuden tarkoituksena on turvata kaikkien sijoittajien yhdenvertainen, tasapuolinen ja samanaikainen mahdollisuus arvopaperia koskevaan tiedonsaantiin. Julkaistavan tiedon tulee olla luotettavaa, kattavaa, oikea-aikaista ja vertailukelpoista millä pyritään siihen, että sijoittajilla on käytettävissään riittävät tiedot perustellun arvion tekemiseksi liikkeeseenlaskijasta ja sen arvopaperista.

Tämän sääntelyjärjestelmän mukaisesti arvopaperin liikkeeseenlaskijan keskeinen tiedonantovelvollisuus muodostuu listautumisvaiheessa. esitteestä ja tämän vaiheen jälkeen toisiaan tukevista säännöllisestä ja jatkuvasta tiedonantovelvollisuudesta. Tiedon julkistamisella tarkoitetaan tällöin tiedon toimittamista keskeisille tiedostusvälineille sekä asettamista saataville liiikkeeseenlaskijan internetsivuille. Liikkeeseenlaskijan on lisäksi toimitettava pörssitiedotteena julkistettavat tiedot valtiovarainministeriön nimeämään tiedotevarastoon, jonka kautta tiedon katsotaan tuleen myös finanssivalvonnalle sekä helsingin pörssille.

Säännöllinen tiedonantovelvollisuus. Arvopaperimarkkinalain 7 luvun mukaisella säännöllisellä tiedonantovelvollisuudella tarkoitetaan arvopaperin liikkeeseenlaskijan taloudellsiesta asemasta ja tuloksesta säännöllsiesti julkistettavia tietoja. Säännöllinen tiedonantovelvollisuus sisältää puolivuosikatsaukset, tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sekä muita säänneltyjä tietoja. Vaikka liikkeeseenlaskijoilla ei enää ole avoimuusdirektiiviiin ja arvopaperimarkkinalakiin perustuvaa velvollisuutta julkistaa osavuosikatsauksia tilikauden ensimmäiseltä kolmelta ha yhdeksältä kuukaudelta monet pörssiyhtiöt kuitenkin julkistavat niitä vapaaehtoisesti.

Jatkuva tiedonantovelvollisuus. Säännöllisen tiedonantovelvollisuuden ohella arvopaperin liikkeeseenlaskirjaa koskee jatkuva tiedonantovelvollisuus josta säädetään pääasiallsiesti markkinoiden väärinkäyttöasetuksessa ja johon viitataan arvopaperimarkkinalain 6 luvussa. Jatkuvalla tiedonantovelvollisuudella tarkoitetaan jatkuvaa tarpeenmukaista julkista tiedottamista asioista, jotka liikkeeseenlaskijan oman arvion mukaan ovat olennaisia yhtiön arvopaperin arvon muodostuksen kannalta.

Sisäpiiritieto

Tulosvaroituksen antaminen s. 111

Immateriaalioikeudet ovat oikeuksia jotka antavat haltijalleen yksinoikeuden hyödyntää oikeuden suojaamaa kohdetta. Yksinoikeus merkitsee yhtäältä oikeudenhaltijan mahdollisuutta hyödyntää eli hyväksikäyttää kohdetta itse, mihin yleensä liittyy myös oikeuden luovutusoikeus (positiivinen oikeutus) Toisaalta se merkitsee oikeutta kieltää muita toimimasta suojan piiriin kuuluvalla tavalla eli oikeudenhaltijalla on kielto-oikeus (negatiivinen oikeutus)

Yksinoikeuden kohde vaihtelee eri suojamuodoissa: immateriaalioikeudet voivat suojata keksintöä (patentti ja hyödyllisyysmalli), luovan ilmaisun muotoa (tekijänoikeus ja sen lähioikeudet) tuotteen muotoilua (mallioikeus) tavaran alkuperää (tavaramerkkioikeus) tai yritystä itseään (toiminimioikeus).

Patentti on viranomaisen antama määräaikainen yksinoikeus keskinnöstä hyötymiseen, Suomessa keksintöön voidaan myöntää patentti jos keksintö on uusi, keksinnöllinen ja luonteeltaan tekninen (patenttilain (550/1967) 1§). ks sivu 112!

Patenttimaksut (patenttilain 40 §)

Tavaramerkki sivu 113!

Johdatus rikosoikeuteen

Yksityisoikeuteen kuuluuvat muun muassa varallisuusoikeus ja perheoikeus. Julkisoikeuteen kuuluvat mm. valtiosääntöoikeus ja hallinto-oikeus. Rikosoikeus on oma oikeudenalansa.

Rikosoikeus ja prosessioikeus ovat erittäin läheisessä kytköksessä toisiinsa. Rikosprosessi taas tuo rikosoikeuden ihmisten arkipäivään. Rikosprosessioikeus käsittää sen prosessuaalisen ja institutionaalisen normiston jonka kautta rikosvastuu käytännössä toteutetaan ja kohdennetaan. Rikosprosessi käsittää esitutkinnan, syyteharkinnan, oikeudenkäynnin tuomioistuimessa sekä rangaistuksen täytäntöönpanon.

Rikosoikeudella kytköksiä myös yksityisoikeuteen. Vahingonkorvausoikeus lähellä rikosoikeutta.

Rikosoikeuden kansainvälistyminen ja eurooppalaistuminen on avannut rikosoikeutta kansainvälisen oikeuden ja eurooppaoikeuden suuntaan.

Rikosoikeuden, rikosoikeudellisten esitysten sekä rikosoikeudellisten oikeustapausten ymmärtäminen edellyttää tiettyjen perustavien rikosoikeudelliseen järjestelmään kuuluvien käsitteiden ja määritelmien ymmärtämistä. Rikosoikeudessa keskeinen laki on rikoslaki RL.39/1889

Rikosoikeus jaetaan perinteisesti yleiseen ja erityiseen osaan. Rikosoikeuden yleinen osa käsittää rikosvastuun yleisiä edellytyksiä koskevat yleiset opit sekä seuraamusjärjestelmän. Rikosoikeuden yleisiin oppeihin luetaan esimerkiksi syy-yhteyttä, kausaalisuutta, laiminlyönnin rangaistavuutta, tahallisuutta, tuottamusta, vaarantamisvastuuta, yritystä ja osallisuutta koskevia oppeja. Suomessa yleisiä oppeja koskevat säännökset uudistettiin vuoden 2004 alusta (HE 44/2002 vp, L 515/2003). Yleisiä oppeja koskevat säännökset sisältyvät rikoslain 3-5 lukuun.

Rikosoikeuden tai rikoslain erityinen osa käsittää yksityisiä rikoksia koskevat säännökset sekä niiden tulkintaa koskevan käytännön ja doktriinin. Erityisen osan säännöksissä määritetään, mikä käyttäytyminen on rangaistavaa. Erityiseen osaan sisältyy säännöksiä esimerkiksi henkirikoksista (tappo, murha, surma) väkivaltarikoksista (pahoinpitely) seksuaalirikoksista, omaisuusrikoksista, talousrikoksista, ympäristörikoksista, työrikoksista, arvopaperimarkkinarikoksista ja huumausainerikoksista.

Kaikkiaan Suomen rikoslakiin sisältyy 41 lukua jotka sisältävät säännöksiä erinäisistä rikoksista. Näistä rikoksista säädetään rikoslain 11-51 luvussa.

Yleisten oppien ja erityisen osan ohella rikosoikeudellinen seuraamusjärjestelmä on olennainen osa rikosoikeutta. Seuraamusjärjestelmä on olennainen osa rikosoikeutta. Seuraamusjärjestelmän alaan kuuluvat rikosoikeudellisten seuraamusten lajit, niitä koskevat säännökset ja opit, rangaistuksen määräämistä koskevat säännökset ja opit sekä rangaistuksen täytäntöönpanoa koskevat säännökset ja opit. Rangaistuksen täytäntöönpano voidaan lukea myös rikosprosessioikeuteen mutta vakiintunemmin se luetaan osaksi rikosoikeutta.

Neljäntenä rikosoikeuden osa-alueena voidaan puhua kansainvälisestä ja eurooppalaisesta rikosoikeudesta. Kansainvälinen rikosoikeus on osa kansainvälistä oikeutta ja se käsittää kansainvälisiä rikosoikeudellisia yleissopimuksia, kansainvälisiä rikostuomioistuimia sekä tiettyjä kansainvälisiä rikoksia koskevat opit ja käytännön.

Eurooppalainen ro. Euroopan neuvosto ja Euroopan unioni

EU:ssa toteutettu rikosoikeudellinen yhteistyö taas jaetaan aineellisen rikosoikeuden lähentämiseen ja rikosprosessuaaliseen yhteistyöhön. Aineellisen rikosoikeuden lähentäminen kohdistuu ennen muuta rikossäännösten tunnusmerkistöihin ja seuraamuksiin. Käsitteellä aineellinen rikosoikeus tarkoitetaan näin EU:n järjestelmässä lähinnä rikoslain erityistä osaa, mutta osin myös seuraamusjärjestelmää, kun lähentämisen kohteena ovat tiettyjen rikosten lajit ja niitä koskevat seuraamukset. Rikosprosessuaalinen yhteistyö taas kohdistuu jäsenvaltioiden toimivaltaisiin viranomaisiin esimerkiksi päätösten ja tuomioiden vastavuoroisen tunnustamisen tasolla. Tarkoituksena on helpottaa esimerkiksi rikoksentekijöiden luovuttamista jäsenvaltiosta toiseen.

Rikollisuuden määrittelyn suhteen merkityksellinen on rikoskäyttäytymisen käsite. Sillä tarkoitetaan sellaista yhteisön sääntöjen moitittavaksi katsottua rikkomista, joka herättää muissa yhteisön jäsenissä paheksuntaa. Usein tällainen toiminta on myös yhteisön virallisten normien vastaista. Nämä viralliset normit löytyvät keskeisesti rikoslaista.

Rikollisuuden ymmärtäminen yhteiskuntaan ”normaalisti” kuuluvaksi ei merkitse että rikollisuuteen suhtauduttaisiin hyväksyvästi. Kysymys on vain siitä, että yhteiskunnassa esiintyvän rikollisuuden ymmärretään olevan jotakin sinänsä tavallisesti yhteiskuntaan kuuluvaa eikä jotakin yhteiskunnan ulkopuolista pahaa.

Kriminologia on yhteiskuntatieteisiin kuuluva tieteenala, joka tutkii muun ohessa rikoskäyttäytymisen sosiaalisia syitä. Kriminologiassa rikollisuuden syitä on pyritty selittämään monenlaisin teorioin.

Evoluutiokriminologiassa ihmsiten käyttäytymistä ja valintoja selitetään evoluution seurauksena ihmislajille kehittyneiden käytttäytymispiirteiden avulla. Voidaan esimerkiksi katsoa, että aggressiivinen käyttäytyminen on ihmiselle luontaista käyttäytymistä.

Valikoitumisteorioissa esitetään että tietyt ihmiset syyllistyvät rikoksiin muita useammin henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi.

Sosiaalisen paineen teoriassa taas esitetään että yhteiskunnallisten olosuhteiden seurauksena ihmiset valitsevat rikosten tekemisen. Teorian klassisessa muodossa on esitetty että kulttuuri asettaa ihmisten tavoitteeksi vaurastumisen mutta se on todellisuudessa mahdollista vain harvoilla. Kun vaurauden tavoittelu muodostuu vaikeaksi se aiheuttaa yksilöissä turhautumista. Turhautuminen taas purkautuu vaihtoehtoisina ratkaisuina, joista rikoskäyttäytyminen on yksi.

Sosiaalisen kontrollin teorian mukaan taas rikoskäyttätymiseen vaikuttavat yksilöllä olevat halut ja tarpeet joita pyritään tyydyttämään. Tässä voidaan turvautua myös rikollisiin keinoihin. Sosiaalinen kontrolli joka sisältää myös viranomaisten toteuttamat toimet, voi pyrkiä hillitsemään rikollisten keinojen käyttöä ja rikoksentorjunnassa kannattaisi teorian mukaan keskittyäkin sellaisiin sosiaalisen kontrollin keinoihin jotka ehkäisevät parhaiten rikoskäyttäytymistä.

Oppimisteorioiden mukaan rikoskäyttäytymistä opitaan ryhmässä ja sosiaalisissa tilanteissa ja rikoksen tekemisen mahdollistaa rikoksen tekemiseen vaadittavan käyttäytymismallin omaksuminen. Oppimisteorioiden puitteissa voidaan esimerkiksi pyrkiä puuttumaan tilanteisiin, joissa nuoret omaksuvat eri viiteryhmissä malleja rikoksen tekemiseen.

Vielä voidaan mainita leimaamisteoria jolloin leimaamisella viitataan siihen miten rikokseen syyllistynyt yksilö muiden silmissä leimataan rikolliseksi. Jos yhteiskunnassa yksilö nähdään ja koetaan rikollisena tämä vaikuttaa myös hänen käsitykseensä itsestään ja rikollinen toiminta voi jatkua herkemmin.

Pluralismi – rikollisuutta voidaan selittää usein eri tavoin.

Kriminaalipolitiikalla viitataan laajimmillaan kaikkiin niihin toimiin joilla pyritään vaikuttamaan rikollisuuteen. Osa laajempaa yhteiskuntapolitiikkaa.

Rikollisuuteen vaikuttaminen: alkoholipolitiikka, liikennepolitiikka, koulutuspolitiikka, terveydenhoidolliset, sosiaalipoliittiset, yhdyskuntasuunnitelmalliset toimenpiteet.

Rikosoikeuden näkökulmasta keskeinen kriminaalipolitiikan keino on oikeudellinenm rikoslain säätäminen. Säätämällä ja ylläpitämällä rikosoikeudellisia säännöksiä, kriminalisointeja rangaistusuhkineen ja rangaistuksia koskevia yleisiä säännöksiä, toteutetaan kriminaalipolitiikkaa. Kaiken rikosoikeudellisen lainsäädännön tavoitteena on pyrkiä vaikuttamaan rikollisuuteen. Tavoitteena on nimenomaan vähentää rikollisuutta.

Kriminaalipolitiikassa on kuitenkin vakiintuneesti lähdetty siitä, että rikosoikeudellinen lainsäädäntö on vain yksi ja usein melko vähämerkityksinen keino kriminaalipolitiikan keinovalikoiman muodostamassa kokonaisuudessa.

Rikoslakipolitiikka, rangaistusasteikkopolitiikka

1960-70-luvun taitteessa alettiin vaatia arvotietoisempaa lähestymistapaa kriminaalipolitiikkaan koska rikollisuuden vastaista taistelua korostanut näkökulma olisi periaatteessa sallinut mitkä hyvänsä keinot, kunhan ne vain olisivat tehokkaita. Arvotietoisempi lähestymistapa sen sijaan antoi eväitä pohtia tietyn sinänsä kenties tehokkaankin keinon aiheuttamia seurauksia sekä näiden seurausten mahdollista kohtuuttomuutta taikka näistä seurauksista mahdollisesti aiheutuvia liiallisia kustannuksia. Alettiin puhua muun muassa järkiperäisestä kriminaalipolitiikasta, jolla tarkoitettiin ennen muuta arvo- ja vaikutustietoisuutta sekä myös vaihtoehtotietoisuutta. Lisäksi rikollisuuden vastaiseen taisteluun sisältyvä rikollisuuden eliminoimisen tavoite nähtiin epärealistiseksi. Eliminoimisen sijasta tavoitteeksi asetettiinkin rikollisuuden minimoiminen.

Rikollisuuden vastaisen taistelun sijasta kriminaalipolitiikan päätavoitteiksi asetettiin 1) rikollisuudesta ja sen torjumisesta aiheutuvien kustannusten ja haittojen minimoiminen (minimoimistavoite) sekä 2) näiden kustannusten oikeudenmukainen jakaminen eri osapuolten kesken (jakamistavoite)

Rikoksen uhri, tekijä ja uhkaa pelkäävät – kustannukset

EU:ssa ei ainakaan toistaiseksi ole omaksuttu erityisen johdonmukaista tai laaja-alaista kriminaalipoliittista lähestymistapaa ja linjaa.

Yleinen oikeustaju, kansan oikeustaju – yksilöiden ja ihmisryhmien välillä kuitenkin eroja.

Kyselytutkimuksissa ilmennyt että suurin osa vaatii kovempia rangaistuksia (ks. kyselytutkimus ja tuomarit 19-20

Yleisen oikeustajun määrittäminen vaikeaa esimerkiksi tiedonsaannin kannalta

Kansalaisaloite 53§ 3 momentti, tärkeä väline kansalaisten mielipiteen keräämisessä

Rikoslain muutokset valmistellaan pääasiallisesti oikeusministeriössä. Oikeusministeriön kriminaalipolitiikka  ja rikosoikeusosastolla on rikosoikeuden yksikkö jossa työskentelevät rikosoikeudelliseen lainvalmisteluun erikoistuneet virkamiehet vastaavat pääasiallisesti rikoslakiin kohdistuvien lainsäädäntöuudistusten valmistelusta.

Myös rikosoikeudelllinen lainvalmistelu käynnistyy normaalin lainvalmistelun tapaan lainvalmistelua koskevasta aloitteesta. Aloite lainvalmisteluun voi johtua esimerkiksi hallitusohjelmaan tehdystä kirjauksesta, eduskunnan lausumasta, kansalaisaloitteesta, sidosryhmän aloitteesta taikka ministerin tai ministeriön omasta esimerkiksi voimassa olevan lainsäädännön vaikutusten seurantaan pohjautuvasta aloitteesta.

Lainvalmistelussa ensimmäinen vaihe on esivalmistelu, jossa kerätään tietoa lainvalmistelua koskevassa aloitteessa tarkoitetusta teemasta ja suunnitellaan tulevan lainvalmisteluhankkeen tavoitteet, toteutustapa ja aikataulu. Esivalmistelun jälkeen toteutettavassa perusvalmistelussa toteutetaan varsinaista lainvalmistelutyötä joko virkatyönä tai valmistelutyötä toteuttamaan asetetun työryhmän toimesta. Useimmiten varsinaisessa valmistelutyössä valmistellaan luonnos hallituksen esitykseksi. Perusvalmistelun jälkeen alkaa lausuntomenettely, jonka aikana keskeisiltä sidosryhmiltä pyydetään lausuntoja valmisteltuun hallituksen esitysluonnokseen. Saatu lausuntopalaute otetaan huomioon lausuntomenettelyn  jälkeisessä jatkovalmistelussa, jolloin tavallisesti virkatyönä valmistellaan asiassa annettava hallituksen esitys. Esityksen valmistumisen jälkeen hallitus päättää valtioneuvoston yleisistunnossa hallituksen esityksen antamisesta eduskunnalle.

Eduskunnan istunnossa käytävä lähetekeskustelu

Rikoslakia koskevien muutosesitysten mietintövaliokunta on eduskunnan lakivaliokunta joka käsittelee muun muassa perhe, jäämistö, velvoite ja esineoikeutta, rikos- ja prosessioikeutta, tuomioistuimia, sekä vankeinhoitoa koskevaa lainsäädäntöä.

Nykyisin on lisäksi melko tavallista että rikosoikeudellisia lainsäädäntöehdotuksia käsitellään eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Perustuslakivaliokunnan tehtävänä on antaa lausuntonsa sen käsittelyyn tulevien lakiehdotusten ja muiden asioiden perustuslainmukaisuudesta sekä suhteesta kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin.

Rikosoikeudellisessa lainvalmistelussa Euroopan unionin oikeus on keskeisessä asemassa. Euroopan unionissa toteutetaan rikosoikeudellsita yhteistyötä jäsenvaltioiden kesken. Tämän yhteistyön päämuodot ovat vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta toteuttava viranomaisyhteistyö sekä aineellisen rikoslainsäädännön lähentäminen. Aineellisen rikoslainsäädännön lähentäminen tarkoittaa että unionissa annetaan rikosoikeuden alaan kuuluva direktiivi jossa jäsenvaltiot velvoitetaan tiettyä rikoslajia koskevaan vähimmäissääntelyyn.

Kansalaisaloite 50 000 suomalaisella oikeus tehdä aloite uuden lain hyväksymisestä. kansalaisaloitelaki (12/2012) ks. 24 ja 25

Kriminalisointiperiaatteet kertovat mikä on kiellettävää. Oikeushyvien suojelun periaate, ultima-ratio periaate,  hyöty-haitta punninta.

Oikeushyvien suojelun periaatteen mukaan rikosoikeutta on lupa käyttää vain oikeushyvien suojeluun. Oikeushyvän käsitteellä tarkoitetaan vakiintuneesti oikeudellisesti suojattua intressiä. Määritelmä ei ole tarkoittanut oikeushyvän sisällöllistä määrittämistä. Oikeushyvien suojelun periaatteen keskeisin merkitys onkin siinä että se vaatii lainsäätäjää arvioimaan ja perustelemaan minkä vuoksi tietyn teon rangaistavaksi säätäminen on perusteltua ja mitä oikeudellisesti suojattua tai suojaamisen arvoista intressiä rikossäännöksellä on tarkoitus suojata. Periaatteella on näin kriittinen ulottuvuus. Rikossäännöksen suojaama kohde voi olla perustuslain 2 luvussa tarkoitettu perusoikeus.

Esimerkiksi rikoslain 21 luvussa rangaistavaksi säädetyt henkeen ja terveyteen kohdistuvat teot suojaavat perustuslain 7§ 1 momentissa tarkoitettua oikeutta elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Kaikki oikeushyvät eivät kuitenkaan välttämättä palaudu perustuslaissa suojattuihin perusoikeuksiiin. Esimerkiksi rikoslain 50 luvun 2 a § tarkoitetun huumausaineen käyttörikoksen rangaistavaksi säätämisen perustelut palautuvat ennen muuta huumausaineisiin liittyvään paheksuttavuuteen joskin säännöksen taustalla on myös terveydellisiä tavoitteita.

Ultima ratio-periaate edellyttää rangaistavaksi säätämisen ja yleisesti rikosoikeudellisen järjestelmän käyttämistä vasta viimesijaisena keinona. Periaatteen ydinsisällön mukaan rikosoikeutta on lupa käyttää vain, jos käsillä ei ole toista rikosoikeutta moraalisesti hyväksyttävämpää ja sitä tehossaan kohtuullisissa määrin lähestyvää ja kohtuullisin kustannuksin toimeenpantavissa olevaa järjestelmää. Periaate ei lähtökohtaisesti rajaa rikosoikeudelle vaihtoehtoisia keinoja, kunhan ne täyttävät edellä mainitut hyväksyttävyyttä tehokkuutta ja kustannuksia koskevat edellytykset. Vaihtoehtoisia keinoja voivat näin olla esimerkiksi vahingonkorvaus tai muut yksityisoikeudelliset toimenpiteet, hallinnolliset seuraamusmaksut, viranomaisten toteuttamat velvoittavat toimet, kuten tietyn luvan peruuttaminen, vaihtoehtoinen sääntely tai sosiaalipoliittiset toimenpiteet.

Ultima ratio-periaate on rikosoikeudellisen järjestelmän käytön rajoitusperusteena erityisen tärkeä. Sen edellyttäessä rikosoikeuden käytön viimesijaisuutta se samalla asettaa vaatimuksen kriittisyydestä rikosoikeudellista järjestelmää kohtaan. Ajatus on että yhteiskunnallisiin ongelmiin ja moitittaviin käyttäytymismuotoihin tulisi ensisijaisesti puuttua muilla kuin rikosoikeudellisilla toimenpiteillä Tämä taas on seurausta siitä, että rikosoikeutta on perinteisesti pidetty eniten yksilön vapauspiiriin puuttuvana keinona.

Hyöty-haitta-punninnan periaate on kriminalisointiperiaaatteista käytännönläheisin. Se edellyttää että kriminalisoinnista on aiheuduttava enemmän haittaa kuin hyötyä. Periaatteen on katsottu laajentavan näkökulman rikosoikeuteen kokonaisyhteiskunnalliseksi koska sen puitteissa voidaan ottaa huomioon lähtökohtaisesti kaikenlaisia kriminalisoinneista aiheutuvia hyötyjä ja haittoja. Periaate on lisäksi hyvin käytännönläheinen sen edellyttäessä kriminalisoinnin mahdollisten vaikutusten ennakollista pohdintaa. Periaate on käytännössä osoittautunut usein merkitykselliseksi etenkin tiettyjen ongelmalliseksi koettujen rikossäännösten valmistelun ja eduskuntakäsittelyn yhteydessä. Esimerkiksi prostituutioon liittyviä mahdollisia rikossäännöksiä on lainvalmistelussa pohdittu laajasti hyöty-haitta punninnan näkökulmasta.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on käytännössään (alun perin PeVM 25/1994 vp) muotoillut perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset. Perustuslaissa eri perusoikeuksien suoja ja vaikutuksen taso on perusoikeuksia koskevissa säännöksissä toteutettu hierarkkisesti.  Tietyt perusoikeussäännökset ovat ehdottomia eikä niitä voida rajoittaa. Ehdottomat perusoikeudet on muotoiltu perustuslaissa kielloiksi. Tällainen on esimerkiksi perustuslain 8 § tarkoitettu rikosoikeudellinen laillisuusperiaate- Muita kuin kieltomuotoon muotoiltuja perusoikeuksia voi rajoittaa perustuslakivaliokunnan muotoilemien perusoikeuksien rajoitusedellytysten asettamien vaatimusten täyttyessä – olkoonkin että tällöinkään rajoittaminen ei ole suotavaa koska lainsäätäjän tulisi toki pyrkiä sellaisiin lainsäädäntöratkaisuihin jotka eivät rajoita yksilön perusoikeuksia-

ks. sivu 28!

Perusoikeuksien rajoitusedellytyksiin kuuluvat esimerkiksi lailla säätämisen vaatimus sekä tarkkarajaisuus- ja täsmällisyysvaatimus. Ne edellyttävät perusoikeuden rajoituksen toteuttamista eduskuntalailla ja rajoituksen muotoilemista tarkkarajaiseksi ja täsmälliseksi. Rikosoikeudessa samaa edellyttää pääjaksossa 4 käsiteltävä rikosoikeudellinen laillisuusperiaate. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan käytännössä etenkin tarkkarajaisuus ja täsmällisyysvaatimus on muodostunut ehdotetun rikosoikeudellisen lainsäädännön valtiosääntöoikeudellisen arvioinnin suhteen merkitykselliseksi. Perusoikeuksien rajoitusedellytyksiin kuuluu myös hyväksyttävyysvaatimus. Rikosoikeuteen suhteutettuna se edellyttää että kriminalisoinnille ja rikosoikeudelliselle seuraamussääntelylle on oltava esitettävissä painava yhteiskunnallinen tarve ja perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävä peruste. Kysymys on käytännössä oikeushyvien suojelun periaatetta pitkälti vastaavasta edellytyksestä. Perustuslakivaliokunnan käytännössä on esimerkiksi katsottu että ehdotetulle seksuaalista ahdistelua koskevalle rikossäännökselle oli hyväksyttävät ruumiillisen koskemattomuuden ja seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaamiseen liittyvät periaatteet (PeVL 6/2014 vp) Toisaalta valiokunta on esimerkiksi katsonut että päiväsakon rahamäärän kaksinkertaistamista koskeva ehdotus ei täyttänyt hyväksyttävyysvaatimuksen asettamia edellytyksiä koska ehdotusta perusteltiin lähes yksinomaan valtiontalouden sopeuttamistoimilla eivätkä mainitut perusteet olleet valiokunnan mukaan hyväksyttäviä perusteita rikosoikeudelliselle seuraamussääntelylle (PeVL 9/2016 vp)

 

Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate rikosoikeudellinen legaliteettiperiaate Nulla poena sine lege

Säädetään perustuslain 8 §:sää

Laillisuusperiaatteesta otettiin säännös kirjoitettuun lakiin 1990-luvun alussa toteutetun perusoikeusuudistuksen yhteydessä. Uudistetut perusoikeuksia koskevat säännökset tulivat voimaan 1.8.1995 ja tuosta lähtien Suomessa on ollut perustuslaissa (ennen 1.3.2000 Suomen hallitusmuodossa) rikosoikeudellista laillisuusperiaatetta koskeva säännös. Vaikka Suomen lainsäädäntö ei siis ennen 1.8.1995 sisältänyt kirjotettua säännöstä rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta. Suomen rikosoikeus kuitenkin perustui laillisuusperiaatteen asettamiin vaatimuksiin. Pohja valistusajassa vaikka voidaankin jotenkin johtaa Antiikin Kreikkaan ja Roomaan. PJA Feuerbach

Oikeusvaltiossa julkisen vallankäytön on perustuttava lakiin Perustuslain 8§

Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen keskeinen tarkoitus onkin nimenomaan oikeusturvan ja ennakoitavuuden turvaamisessa.

Ihmisten tulee ennakolta tietää mikä on sallittua ja mikä rangaistavaa

Demokraattisen oikeusvaltion rikosoikeudellinen järjestelmä on rakennettu siten, että mielivaltainen ja ennakoimaton rikosoikeudenhoito ei ole mahdollista.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artikla ja YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 15 artikla sisältävät rikosoikeudellista laillisuusperiaatetta koskevan määräyksen. Periaatteen sisällön on vakiintuneesti katsottu kattavan neljä vaatimusta, joita toisinaan kutsutaan myös laillisuusperiaatteen alaperiaatteiksi. Nämä neljä vaatimusta ovat kirjoitetun lain vaatimus, epätäsmällisyyskielto, analogiakielto ja taannehtivan rikoslain kielto.

Perustuslain 8§ mukaan ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella jota ei tekohetkellä ole laissa rangaistavaksi säädetty. Lailla tarkoitetaan nimenomaisesti eduskunnan säätämää lakia.

Niin sanotun blankorangaistussääntely usein merkitsee rangaistavan käyttäytymisen aineellisen alan määrittämistä muualla kuin eduskuntalain tasoisessa säätelyssä. Kysymys on esimerkiksi sääntelystä, jossa rikoslaissa säädetään tietyn lain ja sen nojalla annettujen asetusten rikkominen laajasti rangaistavaksi. Rikoslaki sisältää avoimen rangaistussäännöksen eli niin sanotun blankorangaistussäännöksen mutta rangaistavan käyttäytymisen aineellinen sisältö määrittyy käytännössä rikoslain ulkopuolisen lainsäädännön kautta. Tällainen säännös on esimerkiksi rikoslain 23 luvun 1§ tarkoitettu liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Säännöksen mukaan rangaistaan sitä, joka tienkäyttäjänä tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tieliikennelakia tai ajoneuvolakia taikka niiden nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä tavalla, joka on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle. Rikoslaki sisältää asiaa koskevan rangaistussäännöksen rangaistusuhkineen mutta ne aineelliset normit joiden rikkominen on rangaistavaa löytyvät tieliikennelaista, ajoneuvolaista ja niiden nojalla annetuista asetuksista.

Blankorangaistustekniikan käyttäminen on jännitteistä rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen näkökulmasta. Eduskunnan mukaan syytä suhtautua torjuvasti. Johtuu käytännöllsiistä seikoista. Esimerkiksi tieliikennelaki ja ajoneuvolaki sisältävät huomattavan suuren määrän sääntelyä, jota ei olisi tarkoituksenmukaista tai edes mahdollista sisällyttää rikoslakiin.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan käytännössä on kuitenkin rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta johtuvista syistä asetettu tiettyjä vähimmäisvaatimuksia blankorangaistussääntelyn käyttämiselle. Nämä vähimmäisvaatimukset koskevat muun muassa sääntelyn edellyttämien valtuutusketjujen täsmällisyyttä ja rikoslain ulkopuolisen rangaistavuuden aineellisen alan ilmaisevien säännösten täsmällisyyttä. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä näille edellytyksille on myös annettu keskeinen merkitys. Esimerkiksi ratkaisussa KKO 2015:22 jo lainvoiman saanut rikostuomio purettiin koska teon rangaistavuus oli perustettu Helsingin kaupungin liikennelaitoksen antamaan Metrojunankuljettajan toimintaohjeeseen eikä ollut rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen edellyttämällä tavalla, selvää, että mainitun toimintaohjeen rikkominen oli liikenneturvallisuuden vaarantamisella rangaistavaa etenkin kun toimintaohje ei sisältänyt minkäänlaista viittausta rikoslain liikenneturvallisuuden vaarantamista koskevaan säännökseen eikä edes mainintaa toimintaohjeen vastaisen toiminnan rangaistavuudesta.

Laillisuusperiaatteen sisältämän analogiakiellon mukaan rikosoikeudellista säännöstä ei saa soveltaa tapaukseen johon se sananmuotonsa mukaan ei sovellu mutta joka näyttäisi olevan samankaltainen kuin säännöksessä nimenomaisesti tarkoitettu tilanne. Kissat ja koirat junassa. Koirien kuljettaminen kielletty

ks. 35-36!

Epätäsmällisyyskiellosta on muodostunut eräs keskeisimmistä rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen ulottuvuuksista. Se onkin yksilön kannalta usein varsin keskeinen, koska se nimensä mukaisesti edellyttää rikosoikeudelliselta sääntelyltä riittävää täsmällisyyttä. Epätäsmällisyyskiellon tausta-ajatuksena on , että yksilöllä tulee olla kyky tietää rikosoikeudellisen säännöksen olemassaolosta ja sisällöstä. Kun rikosoikeudelliset säännökset laaditaan mahdollisimman selkeiksi kunnioitetaan yksilön kykyä toimia rationaalisena ja autonomisena yksilönä. Kunkin rikoksen tunnusmerkistö on ilmaistava riittävällä täsmällisyydellä siten että säännöksen sanamuodon perusteella on ennakoitavissa onko jokin toiminta tai laiminlyönti rangaistavaa. Valiokunnan muotoilu korostaa rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen tausta-arvoja, oikeusturvaa ja ennakoitavuutta.

Epätäsmällisyyskielto lähtökohtaisesti edellyttää että rikosoikeudellisiin säännöksiin ei saisi sisältyä avoimia tekotapatuntomerkkejä.

Taannehtivan rikoslain kielto nimensä mukaisesti tarkoittaa että rikokseen syylliseksi saa tuomita vain sellaisen teon perusteella joka on tekohetkellä rangaistavaksi säädetty- Kielto liittyy keskeisesti yksilön autonomian, toiminnan ennakoitavuuden ja oikeusturvan vaatimuksiin.

Taannehtivan rikoslain kiellosta on yksi tärkeä poikkeus. Rikoslain 3 luvun 2§ tarkoitettu lievemmän lain periaate. Periaatteen mukaan jos rikoksen tekemisen jälkeen voimaan tullut uusi laki johtaisi syytetylle lievempään lopputulokseen uutta lakia on sovellettava. Jos taas muuttuneen lain seurauksena rangaistavuus on ankarampaa, on sovellettava vanhaa lakia. Lievemmän lain periaate siis sallii syytetylle lievemmän rikosoikeudellisen sääntelyn taannehtivan soveltamisen. Periaate ei kuitenkaan ole poikkeukseston.

Rikosvastuu edellyttää aina sekä rikosvastuun yleisten ja erityisten edellytysten täyttymistä. Rikosvastuun erityiset edellytykset ilmaistaan tietyn toiminnan rangaistavaksi säätämistä koskevissa kriminalisointisäännöksissä, erityisissä väärätunnusmerkistöissä.  Rikoslain 11-51 luvun kriminalisointisäännökset. Nämä rikoslain erityisen osan vääryystunnusmerkistöt ovat kuitenkin itsessään sisällöllisesti tyhjiä, koska niiden soveltaminen edellyttää aina näiden tunnusmerkistöjen kannalta merkityksellisten rikosvastuun edellytysten täyttymistä. Rikosvastuun keskeisimmät yleiset edellytykset taas on kuvattu rikoslain 3-5 luvussa. Erityisen osan kriminalisointisäännökset sisältävät rangaistusasteikon, mutta rikosoikeudellisia rangaistuksia koskevat yleiset säännökset taas löytyvät rikoslain 2, 2a, 2 b, 2 c ja 6 luvuista.

Asiaa voidaan havainnollistaa esimerkillä. Tappoa koskevan rikoslain 21 luvun 1§ mukaan joka tappaa toisen on tuomittava taposta vankeuteen määräajaksi, vähintään kahdeksaksi vuodeksi. Säännös kertoo meille siitä, mitä ei saa tehdä. Rikoslain 21 luvun 1 § sisältämä erityinen vääryystunnusmerkistö sinäsnsä varsin selväsanaisesti välittää sen lukijalle tiedon siitä että toista ei saa tappaa. Jos vääryystunnusmerkistössä tarkoitettu teko, toisen tappaminen, on kuitenkin tapahtunut säännös ei vielä kerro meille erityisen paljon siitä, millä edellytyksillä tiettyyn henkilöön voidaan kohdentaa surmaamisteosta seuraava rikosoikeudellinen vastuu.

Ensinnäkin on syytä huomata että säännöksessä käytetty verbi tappaa edellyttää seurauksen aiheutumista. Säännöksen soveltaminen näin edellyttää, että ihmisyksilö on menehtynyt. Säännöksen soveltaminen edellyttää näin seurauksen kuoleman aiheutumista. Kysymyksessä on siis seurausrikos. Toiseksi säännöksen sanamuodossa käytetään ilmaisua tappaa toisen. Ilmaisu merkitsee että kuoleman on aiheuduttava toiselle yksilölle. Säännös ei näin sovellu varsin luonnollisesti – itsensä surmaamiseen. Kolmanneksi säännöksessä käytetään ilmaisua joka tappaa toisen. Ilmaisulla joka viitataan tietyn ihmisyksilön toteuttamaan toimintaan jonka seurauksena on toisen menehtyminen. Ilmaisu kertoo meille näin siitä ett’ surmaajan toiminnan ja toisen menehtymisen välillä on oltava syy-yhteys. Neljänneksi ilmaisu joka tappaa toisen ei suoraan kerro meille mitään siitä, millä tavoin toisen kuolemaan johtaneen toiminnan toteuttaneen henkilön on suhtauduttava säännöksen edellyttämään seuraukseen. Rikoslain 3 luvun 5§ 2 momentin mukaan jollei toisin säädetä, rikoslaissa tarkoitettu on vain tahallisena rangaistava. Tappoa koskevassa säännöksessä ei toisin säädetä eli siinä ei ole mainintaa teon tuottamuksellisesta rangaistavuudesta minkä vuoksi tappoa koskevan säännöksen soveltaminen siis edellyttää tekijän tahallista toimintaa. Viidenneksi on otettava huomioon että tappo on seurausrikos ja seurausrikosten tahallisuudesta säädetään rikoslain 3 luvun 6§. Jonkin tässä säännöksessä tarkoitetun tahallisuuden asteen on sovelluttava tapaukseen jotta vastaaja voitaisiin tuomita taposta. Kuudenneksi on edellytettävä että käsillä ei ole rikoslain 4 luvussa tarkoitettu vastuusta vapauttava peruste tai muu vastuusta vapauttava peruste, joka voi vapauttaa tekijän uhkaavalta rikosvastuulta. Seitsemänneksi tappoa koskevan säännöksen rangaistusasteikko on vankeutta vähintään kahdeksan vuotta. Enimmäisrangaistuksesta säännöksessä ei mainita mitään. Kysymys on kuitenkin määräaikaisesta vankeusrangaistuksesta jonka enimmäismäärä rikoslain2 c luvun 2§ 2momentin mukaan on 12 vuotta. Tappoa koskevan säännöksen rangaistusasteikko on näin vankeutta 8-12 vuotta. Kahdeksanneksi vastaajalle on vielä mitattava oikeasuhtainen rangaistus rangaistusasteikon mahdollistamisen puitteissa. Tätä koskevat säännökset löytyvät rikoslain 6 luvusta.

 

Teon käsite. Rikosoikeudellisen arvioinnin kohteena on teko. Suomalaisessa rikosoikeudessa vahvana lähtökohtana onkin tekorikosoikeuden periaate. Rikosoikeudellinen moitearvostelu kohdistetaan aina tehtyyn konkreettiseen tekoon ja laiminlyöntiin. Tekorikosoikeudellinen painotus merkitsee irtautumista tekijärikosoikeudellisesta näkökulmasta. Tekijärikosoikeudessa moitittavuusarvostelu taas kiinnittyy tekijään liittyviin piirteisiin esimerkiksi tekijän yleiseen asosiaalisuuteen tai hänen pahoihin aikomuksiinsa.  Tämä ei kuitenkaan tarkoita että tekijään liittyvät seikat olisivat rikosoikeudellisessa arvioinnissa kokonaan vailla merkitystä. Tietyt henkilöön liittyvät seikat esimerkiksi syyntakeettomuus tai alentuntu syyntakeisuus voivat esimerkiksi vähentää syyllisyyttä tai poistaa syyllisyyden tiettyyn tekoon. Tekorikosoikeuden periaatteeseen sitoutuminen ei myöskään estä nuorten lievempää kohtelua rikosoikeudellisessa järjestelmässä.

Rikosoikeudessa ilmaisulla teko on kaksi merkitystä. Ensinnäkin sillä viitataan rikosoikeudellisesti merkitykselliseen käyttäytymiseen joka voi ilmetä joko aktiivisena tekemisenä tai laiminlyöntinä. Tällöin ilmaisua teko käytetään rikosoikeudellisesti merkityksellisen toiminnan tai laiminlyönnin yläkäsitteenä. Toiseksi käsitteellä viitataan nimenomaan rikosoikeudellisesti merkitykselliseen aktiiviseen tekemiseen. Tilanne on sinänsä käsitteellisesti epäjohdonmukainen, koska ilmauksella teko viitataan sekä rikosoikeudellisesti merkitykselliseen joko aktiivisena tekemisenä tai laiminlyöntinä ilmenevään käyttäytymiseen että rikosoikeudellisesti merkitykselliseen aktiiviseen tekemiseen. Ruotsissa tilanne on kielellisesti selkeämpi koska yläkäsitteenä erotetaan rikosoikeudellisesti merkityksellinen teko (gärning) joka voidaan toteuttaa joko aktiivisella teolla (handling)  tai laiminlyönnillä (underlåtenhet).

Rikosoikeudellisesti merkityksellisen teon on oltava kontrolloitu. Tahdottomat esimerkiksi pakkoliikkeistä johtuvat ruumiinliikkeet refleksiliikkeet tai esimerkiksi hypnoosissa tehdyt teot eivät ole rikosoikeudellisesti merkityksellisiä tekoja. Rikosoikeudellisesti merkityksellinen teko edellyttää että tekijää voidaan moittia hänen teostaan joka aktiivisessa tekemisessä ilmenee kontrolloidusti toteutettuna ruumiinliiikkeenä.

Rikosoikeudellinen vastuu edellyttää aina joko aktiivista tekemistä tai laiminlyöntiä. Useimmiten kysymys on aktiivisesta tekemisestä. Henkilö esimerkiksi surmaa toisen. Rikosoikeusteoriassa on tarkasteltu rikosoikeudellisesti merkityksellisen teon käsitettä filosofisen teon teorian ja sosiaalisen teon teorian näkökulmasta. Filosofisessa teon teoriassa erotellaan perusteot eli primääriteot rikosoikeudellisesti merkityksellisistä teoista. Veitsellä toteutetussa surmaamisteossa primääritekoina voitaisiin pitää keittiön vetolaatikon avaamista ja veitsen nostamista keittiön laatikosta kun taas rikosoikeudellisesti merkityksellisenä tekona pidettäisiin vain kädenliikettä, jolla veitsi isketään toisen henkilön rintaan.

Sosiaalisen teon teoriassa ei sen sijaan eroteta primääritekoja ja rikosoikeudellisesti merkityksellisiä tekoja vaan painotetaan sitä, että teko on sosiaalisesti merkityksellistä inhimillistä käyttäytymistä. Sosiaalinen teon teoria painottaa toimintaa kokonaisuudessaan toiminnan sosiaalista merkitystä sekä sitä, että rikosoikeudellisesti merkityksellisessä toiminnassa on kysymys hallitusta tai hallittavissa olevasta sosiaalisesti merkityksellisestä käyttäytymisestä. Edellä mainittua esimerkkiä käyttäen toisen henkilön veitsellä toteutetun surmaamisteon arvioinnissa ei ole merkityksellistä erottaa tekoa jolla laatikko avataan sekä veitsi nostetaan laatikosta, ja tekoa, jolla veitsi isketään uhrin rintaan. Toimintaa arvioidaan kokonaisuutena.

Teon teoriat ovat myös käytännössä merkityksellisiä kun tietyn teon tai laiminlyönnin rikosoikeudellista merkitystä arvioidaan. Sosiaalisen teon teoria antaa laajemmat mahdollisuudet arvioida teko ajallisesti laajempana sosiaalisesti merkityksellisenä kokonaisuutena.

Teon käsite on merkittävä myös rikosoikeudellisen vastuun rajaamisen kannalta. Suomalaisessa rikosoikeudessa rankaistaan vain ihmisen teoista. Oikeushenkilön esimerkiksi osakeyhtiön toteuttamat teot, jos sellaisista voitaisiin puhua, eivät voi tulla nykyisen rikosoikeudellisen järjestelmämme puitteissa rangaistaviksi. RL 9 luvussa säädetään kuitenkin oikeushenkilön rangaistusvastuusta ja luvun säännösten mukaan oikeushenkilön toiminnassa tehdystä rikoksesta oikeushenkilö voidaan tuomita yhteisösakkoon. Nykykäsityksen mukaan oikeushenkilö ei kuitenkaan ole rikoksen tekijä vaan se voidaan tietyin edellytyksin tuomita yhteisösakkoon sen toiminnassa tehdystä rikoksesta. Näin itse rikokseksi katsottava teko ymmärretään oikeushenkilön rangaistusvastuun järjestelmässäkin ihmisen toteuttamaksi teoksi tai laiminlyönniksi.

Varsin monet rikosoikeudellisesti merkitykselliset teot voidaan toteuttaa myös laiminlyönnillä. Rikoslaki sisältää ensinnäkin tiettyjä tekoja, jotka voidaan toteuttaa vain laiminlyönnillä. Kuten pelastustoimen laiminlyönti ja törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen. Niin sanottuja varsinaisia laiminlyöntirikoksia.

Rikosoikeudessa tunnetaan myös niin sanottu epävarsinaisen laiminlyöntirikoksen käsite. Epävarsinaisella laiminlyöntirikoksella tarkoitetaan tilannetta jossa tekijää voidaan rangaista laiminlyönnistä sellaisen rikostunnusmerkistön perusteella, jossa laiminlyöntiä ei ole nimenomaisesti mainittu. Kysymys on tällöin tietyn rikostunnusmerkistössä rangaistavaksi säädetyn teon toteuttamisesta laiminlyönnillä. Kysymys seurausrikoksista., joissa rangaistus voidaan saada joko aktiivisella tekemisellä tai laiminlyönnillä.

Epävarsinaiset laiminlyöntirikokset eroavat siis varsinaisista laiminlyöntirikoksista siinä että ne kohdentuvat rikossäännöksiin jotka voidaan toteuttaa joko aktiivisella tekemisellä tai laiminlyönnnillä.

Valtaosan seurausrikoksista voikin toteuttaa aktiivisen tekemisen lisäksi myös laiminlyönnillä. Poikkeuksen muodostavat niin sanotut omakätiset rikokset kuten rattijuopumus tai ajo-oikeudetta ajo, joiden osalta vastuu epävarsinaisesta laiminlyöntirikoksesta ei voi tulla kysymykseen. Lisäksi erityisen osan tunnusmerkistöt on saatettu laatia siten, ettei laiminlyönti ole yleisten tulkintaperiaatteiden mukaisesti sijotettavissa sanamuodon merkityssisältöön. Esimerkiksi rikokset jotka edellyttävät kehottamista, houkuttelemista , kokoukseen osallistumista, kuljettamista, käyttämistä tai tiettyjen antamista, eivät voi juuri tulla toteutetuiksi laiminlyönnillä. Pääsääntöisesti epävarsinainen laiminlyöntirikos käytännössä liittyykin eräisiin tuottamuksellisiin loukkaamisrikoksiin kuten kuolemantuottamukseen tai vamman aiheuttamiseen.

Koska epävarsinaista laiminlyöntirikosta ei voi erottaa erityisen osan tunnusmerkistöjen tasolla, asiasta säädetään rikosoikeudellisen vastuun yleisiä edellytyksiä koskevissa säännöksissä. RL 3:3.2 sisältää epävarsinaisia laiminlyöntirikoksia koskevan perussäännöksen. Säännöksen mukaan laiminlyönti on rangaistava myös jos tekijä on jättänyt estämättä tunnusmerkistön mukaisen seurauksen syntymisen. Lisäksi edellytetään että tekijällä on ollut tähän erityinen oikeudellinen velvollisuus joka voi perustua 1) virkaan, toimeen tai asemaan 2) tekijän ja uhrin väliseen suhteeseen 3) tehtäväksi ottamiseen tai sopimukseen 4) muuhun näihin rinnastettavaan syyhyn. Siinä onko käsillä erityinen oikeudellinen velvollisuus vahinkoseurauksen estämiseen on kysymys niin sanotusta vastuuasemaopista. Se jolla on ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus estää seurauksen syntyminen on vastuuasemassa.

Vastuuasema voidaan jakaa suojeluvastuuseen ja valvontavastuuseen. Suojeluvastuussa on kysymys tiettyyn henkilöön kohdistuvasta edellytyksestä suojella tiettyä henkilöä tai tiettyjä henkilöitä erityyppisiltä vaaroilta ja tilanteilta. Tyyppiesimerkkinä on vanhemman suojeluvastuu lapsestaan. Valvontavastuu taas tarkoittaa henkilön velvollisuutta valvoa vaaran lähdettä ja estää ne loukkaukset jotka ovat peräisin hänen valvomastaan lähteestä. Valvonta- ja suojeluvastuu voivat kohdentua myös samaan kohteeseen. Esimerkiksi vanhemmalla on velvollisuus suojella lastaan (suojeluvastuu) sekä myös valvoa lapsen itsensä tekemisiä (valvontavastuu).

Vastuuasema voi perustua ensinnäkin virkaan, toimeen tai asemaan. Toiseksi vastuusaseman voi perustaa tekijän ja uhrin välinen suhde. Kolmanneksi vastuuasema voi perustua tehtäväksi ottamiseen tai sopimukseen. Neljänneksi vastuuasema voi perustua tekijän vaaraa aiheuttaneeseen toimintaan.

Viidenneksi vastuuasema voi perustua muuhun edellisiin rinnastettavaan syyhyn.

Rangaistavaksi säädetyt teot voidaan jakaa tekorikoksiin ja seurausrikoksiin. Lisäksi vaarantamisrikoksia voidaan pitää omana kategorianaan.  Tekorikoksissa edellytetään aktiivista tekemistä eikä edellytetä että rangaistavaksi säädetystä toiminnasta aiheutuu mitään seurausta. Tyyppiesimerkki rattijuopumus. Tekorikoksia voidaan pitää myös eräänä vaarantamisrikosten luokkana.

Seurausrikoksissa erityisissä tunnusmerkistöissä on nimenomaisesti mainittu itse teosta erillinen ulkoinen seuraus, jonka syntymistä tunnusmerkistön toteutuminen edellyttää. Esimerkiksi tappoa koskeva RL 21:1 on tyypillisesti seurausrikos. Olennaista on kuoleman aiheuttaminen tahallisella menettelyllä. Seurausrikosten suhteen on merkityksellistä arvioida tekijän toiminnan syy-yhteyttä aiheutuneeseen seuraukseen.

Rikosoikeustieteessä on muutamia syy-yhteyden arviointiin liittyviä malleja. Ekvivalenssiteoria, säännönmukaisten edellytysten teoria ja niin sanottu INUS-malli. Olennaista on hahmottaa että rikosoikeudellisessa syy-yhteysarvioinnissa on aina kysymys rikosoikeudellisesti arvioitavan teon ja aiheutuneen seurauksen välisen syy-yhteyden oikeudellisesta arvioinnista, joka ei välttämättä kaikissa tilanteissa voi olla samanlaista kuin syy-seuraussuhteen luonnontieteellinen arviointi.

Perinteisesti rikosoikeudessa on rangaistu seurausten aiheuttamisesta. Seurausvastuusta on liikuttu hiljalleen kohti vaarantamisvastuuta. Ainakin tilastoidun rikollisuuden valossa suurin osa rikollisuudesta on rikollisuutta jossa vastuu määräytyy seurauksen syntymisestä riippumatta. Riittää että oikeushyvää vaarannetaan.

Ensinnäkin voidaan puhua niin sanotuista ja jo edellä mainituista tekorikoksista, joiden osalta tekojen vaaraa aiheuttava luonne on oletettu eivätkä nämä rikossäännökset sisällä mitään vaarantamista ilmaisevaa kriteeriä. Esim. rattijuopumus

Toinen kategoria on konkreettista vaaraa edellyttävät tunnusmerkistöt. Näissä tapauksissa vaara ilmaistaan suoraan erityisen osan tunnusmerkistössä. Kolmas kategoria on abstraktit vaarantamisrikokset. Niissä konkreettisen vaaran käsilläoloa todellisessa yksittäistapauksessa ei edellytetä. Edellytetään että teko sellaisenaan on omiaan aiheuttamaan vaaraa. Esim tieliikennelain rikkominen. Myös käytännössä edellytetään tiettyä yleistävää vaarallisuuden arviointia tapauskohtaisesti. Yksittäistapauksissa edellytetään että teon on oltava yleisesti sen luonteinen että mahdollisuus vahinkoon on olemassa.

Syyllisyysperiaate. Rangaistavan käyttäytymisen edellytyksenä on, että teko osoittaa tekijässä sellaista syyksiluettavuutta johon on perusteltua ja hyväksyttävää kohdentaa rikosvastuu. On voitava osoittaa tekijän suhtautuneen tekoon tavalla joka aiheuttaa rikosoikeudellisen moitearvostelun.

Rikos fyysinen teko ja tiedollinen/tahdollinen suuntautuminen tekoon.

Syyllisyysperiaate nulla poena sine culpa, ei rangaistusta ilman syyllisyyttä

Yksilön toimintavapauden ja autonomian kunnioittaminen. vastuullisuus ja valinnat

Valtiosääntöoikeudellisesti syyllisyysperiaate voidaan kytkeä perustuslain 1§ 2 momenttiin, jonka mukaan valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden. Ihmisarvo on perustuslaissa myös kytketty yksilön autonomiaan ja valinnanvapauden kunnioittamiseen.

Toisintoimimine ja syyllisyysperiaate

Toisintoimimismahdollisuuden asettaminen syyllisyysperiaatteen vuoksi syyksiluettavuuden edellytykseksi edellyttää tuottamuksesta riippumattoman eli niin sanotun ankaran vastuun kieltoa rikosoikeudessa. Rikosoikeudellinen vastuu toisin sanoen aina edellyttää tekijältä tietynlaista moitittavaa suhtautumista tehtyyn tekoon. Tahallisuus ja tuottamus. Jos ankara vastuu rikosoikeudessa sallittaisiin, rikosoikeudellinen järjestelmä ei kunnioittaisi yksilön autonomiaa ja valinnanvapautta. Tuottamuksesta riippumatonta rikosoikeudellista vastuuta voidaan näin pitää selkeästi syyllisyysperiaatteen vastaisena.

Suomen rikosoikeus on vahvasti sitoutunut syyllisyysperiaatteeseen. RL 3:5.1:n mukaan rangaistusvastuun edellytyksenä on tahallisuus tai tuottamus. Tuottamuksesta riippumatonta rikosoikeudellista vastuuta ei näin Suomen rikosoikeudessa tunneta. Suomessa asetetaan myös tahallisuusvastuu yleiseksi säännöksi. RL 3:5.2 mukaan jollei toisin säädetä rikoslaissa tarkoitettu teko on vain tahallisena rangaistava. Tämä tarkoittaa, että tietyn teon tuottamuksellinen rangaistavuus on aina nimenomaisesti säännöksessä mainittava. Jos taas rikoslain erityisen osan  säännöksessä ei mainita syyksiluettavuusvaatimuksesta mitään, teko on vain tahallisena rangaistava.

Tahallisuus on rikosoikeuden keskeisimpiä käsitteitä, mutta samalla myös yksi vaikeimmista. Arkikielessä tahallisuudella viitataan usein tietyn lopputuloksen tahtomiseen ja sen tietoiseen tavoitteluun taikka tietyn toiminnan tekemiseen tietoisesti. Määritelmä paljastaa että tahallisuus pitää sisällään sekä tahdollisen volitiivisen ja tiedollisen ulottuvuuden. Rikosoikeudellinen tahallisuus kohdistuu joko seurauksiin tai olosuhteisiin. Esim. tappo seuraustahallisuus

Alle 16 vuotiaan seksuaalinen rikos olosuhdetahallisuus

Olosuhdetahallisuuden suhteen nimenomaan tahallisuuden tiedollinen puoli onkin merkityksellinen. Tahallisuus kohdistuu esimerkiksi siihen tietääkö tekijä kantavansa repussaan erittäin vaarallista huumausainetta.

Rikoslain tahallisuutta koskeva säännös (RL 3:6) koskee vain seuraustahallisuutta. Säännöksessä määritellään tahallisuuden muodot, joita ovat tarkoitustahallisuus, varmuustahallisuus ja todennäköisyystahallisuus.

Tarkoitustahallisuudella tarkoitetaan tilannetta, jossa tekijä on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen. Esim päähän ampuminen.

Varmuustahallisuudella taas tarkoitetaan tilannetta, jossa tekijä on pitänyt seurausta varmana tai tekoonsa varmasti liittyvänä. Auton räjäyttäminen

Todennäköisyystahallisuus määrittää tahallisuuden alarajaa. Tahallisuuden alarajan määrittäminen on tärkeää koska se usein samalla merkitsee myös rangaistavan käyttäytymisen alarajaa. Tämä johtuu siitä että tahallisuusvastuu on edellä esitetyn mukaisesti pääsääntö suomalaisessa rikosoikeudellisessa järjestelmässä ja tuottamuksellisen toiminnan rangaistavaksi säätäminen ei ulotu yhtä laajalle.

Rikoslain 3 luvun 6§ seuraustahallisuuden alaraja määritetään niin sanotun todennäköisyystahallisuusmallin kautta. Todennäköisyystahallisuuden ollessa käsillä kysymys on tilanteesta, jossa tekijä on pitänyt seurauksen aiheutumista varsin todennäköisenä.

Olosuhdetahallisuus ja todennäköisyystahallisuus

Tuottamus on Suomen rikosoikeudellisessa järjestelmässä toinen mahdollinen syyksiluettavuuden muoto. Koska rikoslaissa pätee yleinen tahallisuusvastuu, tuottamuksellinen käyttäytyminen on aina erikseen rangaistavaksi säädettävä. Joskus tämä tehdään säätämällä sekä tahallisesta että tuottamuksellisesta toiminnasta samassa rikossäännöksessä. Esimerkiksi hengen suojaksi on säädetty tahallisena rangaistava tappoa koskeva kriminalisointi (RL 21:1) sekä sen törkeä ja lievä tekomuoto, murha (RL 21:2) ja surma (RL21:3). Kuolemantuottamukset on säädetty rangaistaviksi omina tekoinaan kuolemantuottamuksen kriminalisointina (RL 21:8) ja sen törkeänä tekomuotona (RL 21:9).

Tuottamus on siis syyksiluettavuuden toinen muoto tahallisuuden ohella ja sillä tarkoitetaan huolimattomuutta – sitä että tietyssä tilanteessa ei ole toimittu riittävän huolellisesti. Tuottamuksesta säädetään RL 3:7:ssä. Tuottamuksessa erotetaan tavallinen tuottamus ja törkeä tuottamus. Törkeä tuottamus on lähempänä tahallisuutta ja tietyissä tunnusmerkistöissä se on rinnastettu tahallisuuteen erityisen osan tunnusmerkistön syyksiluettavuutta koskevassa vaatimuksessa. Törkeää tuottamusta ja sen arviointia koskee RL 3:7.2 jonka mukaan huolimattomuuden törkeysarvioinnissa on otettava huomioon rikotun huolellisuusvelvollisuuden merkittävyys, vaarannettujen etujen tärkeys ja loukkauksen todennäköisyys, riskinoton tietoisuus sekä muut tekoon ja tekijään liittyvät olosuhteet.

Tuottamuksessa erotetaan teon (objektiivinen) huolimattomuus ja tekijän (subjektiivinen) huolimattomuus. Tekijän menettely on rikosoikeudellisesti arvioiden huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan. Olosuhteiden edellyttämällä huolellisuudella tarkoitetaan teon huolimattomuutta. Kysymys on siitä että toimitaan lainsäädännössä vahvistettujen huolellisuusvelvollisuuksien vastaisesti. tieliikenne, työturvallisuus, vaarallisten aineiden käsittely, vaarallisen koneen asennus tai käyttöohje. huolellisuusvelvollisuus voi myös perustua vakiintuneeseen tapaan tai käytäntöön kuten hyvään asianajotapaan. Olennaista on että toimitaan asetetun tai noudatetun huolellisuusvelvollisuuden vastaisesti.  Tietoinen riskinotto tai tiedostamaton huolimattomuus.

Tekijä. Edellä on korostettu että suomalaisessa rikosoikeudessa noudatetaan tekorikosoikeuden periaatetta. Arvioinnin kohteena on rikosoikeudellisesti merkityksellinen teko. Puhutaan tekosyyllisyydestä jolloin tarkoitetaan syyllisyyttä jota teko tekijässään ilmentää.

Rikosoikeudellinen vastuuikäraja ja nuorten erityiskohtelu

 

Rikosoikeudellinen vastuu edellyttää riittävää henkistä kypsyyttä. Ei olisi syyllisyysperiaatteen mukaista kohdentaa rikosoikeudellista vastuuta yksilöihin jotka eivät ole kypsyystasoltaan sellaisessa vaiheessa, että rikoisoikeudellisen moitearvostelun kohdentaminen heihin olisi kohtuullista ja oikeudenmukaista.

Suomen rikosoikeudellisessa järjestelmässä rikosoikeudellinen vastuuikäraja on 15 vuotta (RL.3:4.1)

YK lapsen oikeuksien yleissopimus

 

Mielentila

Rikosoikeudellisen vastuun edellytyksenä on että tekijä on syyntakeinen. Täysi ymmärrys. Syyntakeettomuus ja alentunut syyntakeisuus.

Tekijä, avunantaja ja yllyttäjä

Syyllisyysperiaate edellyttää että yksilöiden rikosvastuu määräytyy oikeudenmukaisesti suhteessa siihen panokseen, jonka he ovat rikoksen tekemiseen antaneet.

Yksilö voidaan tuomita rikoksesta tekijänä, avunantajana tai hänet voidaan tuomita yllytyksestä tiettyyn rikokseen. Lisäksi rikosoikeudessa tunnetaan niin sanottu välillinen tekeminen.

Rikoskumppanuus tarkoittaa tilannetta jossa kaksi tai useampi ovat tehneet teon yhdessä. Rikoskumppanuus edellyttää yhteisymmrrystä. Subjektiivisessa merkityksessä se tarkoittaa että oma toiminta yhdessä muiden kansssa kattaa rikostunnusmerkistön.

Avunantajalla tarkoitetaan sitä, joka ennen rikosta tai sen aikana neuvoin, toimin tai muulla tavoin tahallaan auttaa toista rikoksen tai sen rangaistavan yrityksen tekemisessä. Lievempää.

Suomessa avunantovastuun ala on melko kapea koska tekijävastuu on määritelty suhteellisen laajaksi. Asiaan vaikuttaa se, että tekijävastuu ei välttämättä edellytä varsinaisen teon tekemiseen osallistumista.

Yllyttäjä on rikoksen henkinen alkuunpanija. Yllyttäjä on näin se joka saa aikaan rikoksentekopäätöksen tekijässä. Yllytyksestä rikoksentekopäätös.

Välillinen tekeminen

Vastuusta vapauttavat periaatteet

Hätävarjelu (RL 4:4) ja pakkotila (RL 4:5) Rikosoikeudessa tunnetaan myös lakiin kirjaamattomia vastuuvapausperusteita. Esimerkiksi loukatun suostumus on tällainen peruste.

Vastuusta vapauttavat perusteet ovat kriminaalipoliittisesti ja koko rikosoikeudellisen järjestelmän toiminnan uskottavuuden kannalta tärkeitä. Rikosoikeudellisen järjestelmän tulee toimia tavalla jossa rikosvastuuta toteutetaan vain silloin kun siihen on syytä ja kun rikosvastuun toteuttaminen täyttää oikeudenmukaisuuden asettamat vaatimukset.

Rangaistusteoriat

rangaistusteoria tarkoittaa teoriaa rikosoikeuden tai rikosoikeudellisen järjestelmän käytön perusteista. Hieman täsmällisemmin voidaan sen sijaan sanoa, että rangaistusteoria muodostaa perustan koko rikosoikeudelliselle järjestelmälle, sen periaatteille sekä erilaisille yksityiskohdille. Rikosoikeudellisen järjestelmän käyttö.

Sovitusteorioiden mukaan rangaistuksen oikeutus saadaan tehdystä teosta. Sovitusteoriat eli retributiiviset teoriat ovat korostuneesti orientoituneet tapahtuneeseen rikokseen. Historiallisesti sovitusteoriat perustettiin usein esimerkiksi jumalan sanaan, jolloin rikos ymmärrettiin synniksi ja rangaistus tuon synnin sovitukseksi. Nyttemmin sovitusteorioissa on tavallisempaa perusta rangaistuksen oikeutus joko yleispätevään eettiseen lakiin tai oikeudelliseen ajatukseen rikoslain sitovuudesta ja siitä seuraavaan oikeuspositivistiseen rangaistuksen oikeutukseen. USA oerustetaan esimerkiksi rikoksentekijän rikosteollaan saavuttamaan epäoikeudenmukaiseen hyötyyn tai etuun suhteessa muihin samojen sääntöjen mukaan toimiviin. Unfair advantage-teoriat. Epäoikeudenmukainen etu joka saavutetaan nimenomaan muiden, sääntöjä noudattavien kustannuksella riistetään rikoskentekijältä rangaistuksella pois.

Kun rangaistuksen oikeutus saadaan tehdystä rikoksesta, teoriat eivät voi tarjota mitään rajoituksia rikosoikeudellisen järjestelmän suhteen. Myöskään ajatus rikoksentekijän saamasta perusteettomasta edusta tai hyödystä ei ole erityisen realistinen. Esim henkirikos.

 Preventioteoriat ovat tulevaisuuteen suuntautuneita rangaistusteorioita. Yleispreventiiviset teoriat ja erityispreventiiviset teoriat. YPT tarkastelevat rangaistuksen vaikutusta laajalti, ennen muuta rangaistuksen yhteiskunnallisia vaikutuksia. EPT teorioissa huomio sen sijaan kiinnitetään rikoksentekijään.

YPT suorin ja välittömin muoto on pelotuspreventio joka on tavallinen esimerkiksi angloamerikkalaisessa rangaistusteoriassa jolloin puhutaan deterrence-teorioista. Rangaistuksen tarkoituksena on saada aikaan pelotevaikutus, joka estää potentiaalisia rikoksentekijöitä tekemästä rikoksia. Rikoksia tehdään siis kaiken kaikkiaan melko vähän suhteessa rikoksentekomahdollisuuksiin. vallitsevana preventiivisten teorioiden muotona voidaan Pohjoismaissa pitää niin sanottua positiivista yleispreventiota.

Positiivinen yleispreventio ulottaa vaikutuksensa välillisempiin ja kenties hieman hankalammin mitattavissa ja määriteltävissä oleviin seikkoihin. Rangaistuksen tarkoitukseksi voidaan ymmärtää esimerkiksi moraalin ylläpitämisen tai sisäistämisen tukeminen. Jopa moraalia luova vaikutus on joskus ymmärretty rangaistuksen tarkoitukseksi tietyissä tilanteissa.  Ensinnäkin on mahdollista että ihmiset sisäistävät ,lainsäädännön sisältämät normit omiksi toimintamalleikseen ja alkavat noudattaa niitä. Toiseksi normien noudattaminen voi perustua niiden legitiimiksi kokemiseen. Jos normit ovat syntyneet esimerkiksi demokraattisebn parlamentaarisen päätöksentekomenettelyn puitteissa niiden legitiimiksi kokemiseen. Jos normit ovat syntyneet esimerkiksi demokraattisen parlamentaarisen päätöksentekomenettelyn puitteissa niiden noudattaminen voi pohjautua tämän järjestelmän ja sen tuottamien normien legitiimiksi kokemiseen. Kolmanneksi normien noudattaminen voi perustua muodollisen auktoriteetin kunnioittamiseen. Laki on laki ja sitä on noudatettava. Neljänneksi normien noudattaminen voi olla seurausta tapaa luovasta vaikutuksesta: lainsäädäntöä on tavattu noudattaa. Liikennesäännöt esm.

Kolmantena rangaistusteorioiden linjana nykyisin usein käsitellään kommunikatiivisia teorioita, joilla on yhtäläisyyksiä välillisen yleisprevention kanssa. Kommunikatiivinen rangaistusteoria pyrkii välittämään moitearvostelua tekijälle sekä tiettyyn vastavuoroiseen dialogiin tekijän kanssa. Tässä suhteessa kommunikatiivinen teoria eroaa puhtaan ekspressiivisistä teorioista, jotka pyrkivät vain moitteen välittämiseen ilman vastavuoroista kommunikaatiota. Rikosoikeus on tietyn poliittisen yhteisön yhteistä oikeutta joka välittää kansalaisille arvoja jotka ovat tai joiden pitäisi olla kansalaisille yhteisiä. Kansalaisten kunnioittamiseen perustuvaan sääntöjen ymmärtämiseen ja siihen pohjautuvaan noudattamiseen.

Rikosoikeudellinen seuraamusjärjestelmä

Kun rikosoikeudessa puhutaan rangaistuslajeista, niitä koskevista säännöksistä, periaatteista ja käytänteistä sekä rangaistusten määräämiseen liittyvistä kysymyksistä, käytetään vakiintuneesti ilmaisua rikosoikeudellinen seuraamusjärjestelmä. Rikosoikeudellinen seuraamusjärjestelmä = rangaistavaksi säädettyjen tekojen johdosta aiheutuvien seuraamusten kokonaisuus. Myös viitataan siihen, että rikosoikeudellisia seuraamuksia ja niiden määräämistä koskevat säännökset muodostavat johdonmukaisen kokonaisuuden. Rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän tehtävänä on lähtökohtaisesti varmistaa että rikosoikeudellisia normeja noudatetaan. Preventiivinen tehtävä.

Nyttemmin rikosoikeudelliseen seuraamusjärjestelmään on lisätty uusia seuraamuslajeja. Ennen muuta yhdyskuntaseuraamusten käyttöä on lisätty. Esim yhdyskuntapalvelu, nuorisorangaistus ja valvontarangaistus. Kehitys ei sinänsä ole merkinnyt hoitosuuntauksen paluuta vaan kysymys on pikemmin ollut siitä, että seuraamusjärjestelmässä on alettu kehittää vaihtoehtoja ehdottomalle vankeudelle.

Rikosoikeudelliseen seuraamusjärjestelmään kuuluu myös ajatus siitä, että se perustuu asteittain ankaroituville seuraamuksille. Lievempi – ankarampi.

Sakkorangaistus on varallisuuteen kohdistuva rikosoikeudellinen seuraamus. Se merkitsee puuttumista tuomitun perustuslain 15 §:ssä turvattuun omaisuuteen.  Lievin rikosoikeudellinen seuraamus. Toinen peruspilari vapauteen kohdistuvan vankeusrangaistuksen ohella.

Rikesakko on kiinteämääräinen varallisuuteen kohdistuva seuraamus joka määrätään vähäisistä rikkomusluonteisista teoista yksinkertaisessa ja selvässä asiassa. Lievin seuraamuslaji.

Käytännössä rikesakko on säädetty eräiden järjestyslain, jätelain, alkoholilain ja kalastuslain lievien rikkomusten seuraamukseksi. Liikennevirhemaksu

Sakko

Sakkorangaistus on rikesakkoa ankarampi varallisuuteen kohdistuva rikosoikeudellinen seuraamus. Suomessa on käytössä niin sanottu päiväsakkojärjestelmä, josta säädetään RL 2 a luvussa. Jos erityisen osan rikossäännöksen rangaistusasteikossa on mainittu sakko seuraamuksensa, tarkoitetaan nimenomaan päiväsakkojärjestelmän tarkoittamaa sakkorangaistusta.

Päiväsakon enimmäis- ja vähimmäismäärästä säädetään RL 22:1.1ssä. Säännöksen mukaan sakko tuomitaan päiväsakkoina, joiden vähimmäismäärä on yksi ja enimmäismäärä 120. Jos tekijä tuomitaan samalla kertaa kahteen tai useampaan sakkorangaistukseen, yhteisen sakkorangaistuksen enimmäismäärä on RL 7:3.2 mukaan 240 päiväsakkoa vähimmäismäärän ollessa tällöinkin yksi. Päiväsakon rahamäärä tärkeä. Tärkeätä maksukyky. yhdenvertaisuuden vaatimukset. Ajatuksena on että yksi päiväsakko vastaisi yhtä kuudeskymmenesosaa sakotettavan keskimääräisestä kuukausitulosta, josta on vähennetty tietyt verot ja maksut sekä kiinteä peruskulutusvähennys jonka tämänhetkinen suuruus on 255 euroa. Sakon maksaminen perustuu nettoperiaatteeseen. Myös sakotettavan elatusvelvollisten määrä vähentää päiväsakon rahamäärää. Alin päiväsakon määrä on kuusi euroa. verotuksen mukaiset tulot.

Sakon kokonaismäärä saadaan kun kerrotaan yhteen päiväsakon lukumäärä päiväsakon rahamäärällä.

Muuntorangaistus ja vankeus ks. sivu 75

Vankeusrangaistus

Vankeusrangaistus on kouriintuntuvin rikosoikeudellinen seuraamus sen puuttuessa perustuslain 7 § 1 momentissa tarkoitettuun henkilökohtaiseen vapauteen. Vankeusrangaistus merkitsee tarkoitukselllista yksilön vapauden riistämistä minkä vuoksi sitä tulisi käyttää mahdollisimman säästeliäästi.

Ehdollinen vankeus

Vankeusrangaistus voi olla joko ehdollinen tai ehdoton. Ehdollisella rangaistuksella tarkoitetaan yleisesti rangaistusta, jota ei panna täytäntöön tuomion tultua täytäntöönpanokelpoiseksi vaan rangaistuksen täytäntöönpano on tietyn koeajan riippuvainen tekijän käyttäytymisestä. Ehdolllinen rangaistus toimii näin varoituksena ja koeaika tulevan käyttäytymisen lainmukaisuuden kannustimena. Ehdolliselle rangaistuksella on näin varsin vahva erityispreventiivinen painotus sen pyrkiessä saamaan aikaan muutoksen nimenomaan siihen tuomitun käyttäytymisessä.

Ehdollinen vankeus merkitse vankeusrangaistuksen tuomitsemista siten että rangaistuksen täytäntöönpano lykätään koeajaksi. Tämä koeaika on vähintään vuosi ja enintään kolme vuotta. Ehdollinen vankeus voidaan määrätä täytäntöönpantavaksi jos ehdolliseen vankeuteen tuomittu tekee koeaikana rikoksen josta tuomioistuimen harkinnan mukaan hänet olisi tuomittava ehdottomaan vankeuteen. Tällöin täytäntöönpantavasta rangaistuksesta ja koeajalla tehdystä rikoksesta tuomittavasta rangaistuksesta määrätään yhteinen ehdoton vankeusrangaistus. Konkreettisesti tuomittavan vankeusrangaistuksen kesto ei saa olla yli kahta vuotta. 18-vuotiaat

Oheisseuraamus ehdollisen vankeuden ohessa. Ehdollisen vankeuden oheisseuraamuksia ovat sakko ja yhdyskuntapalvelus. Joskus myös valvonta. Ehdollinen vankeus ja oikeusseuraamus on vakavampi kuin ehdollinen vankeus.

Ehdoton vankeusrangaistus merkitse vankeusrangaistuksen suorittamista vankilassa. Ehdoton vapaus ei käytännössä merkitse koko vankeusajan suorittamista vankilassa vaan ehdottomasta vankeudesta vapaudutaan ehdonalaiseen vapauteen. Jäännösrangaistus ks sivu 79

Ehdoton vankeus voi olla myös elinkautinen. Murhasta (RL 21:2) ja terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta (RL 341:1.2) elinkautinen on säädetty ainoaksi rangaistukseksi  mutta se on mahdollinen myös tietyistä muista rikoksista joiden rangaistusasteikossa elinkautinen vankeus on määritelty enimmäisrangaistukseksi. Esimerkiksi RL 11:1;ssä tarkoitetun joukkotuhonnan rangaistusasteikko on vankeutta vähintään neljäksi vuodeksi ja enintään elinkaudeksi.

Yhdyskuntaseuraamusten asema ja tavoitteet

Yhdyskuntapalvelu ja valvontarangaistus. Myös ehdollinen vankeus voidaan lukea yhdyskuntaseuraamukseksi. YKS varoitus vankilaan joutumisesta.

Rikoksentekijän henkilökohtaisten piirteiden tai ominaisuuksien ei haluttu vaikuttavan tuomittaviin seuraamuksiin ja niiden sisältöön.

yhdyskuntaseuraamusten käyttöönoton pääasiallisena syynä voidaan pitää niiden vaikutusta rikoksen uusimisen riskiin. Tutkimusten perusteella yhdyskuntaseuraamusten vaikutus rikoksen uusimisen ehkäisemiseen on parempi kuin ehdottoman vankeusrangaistuksen. Yhdyskuntaseuraamukset mahdollistavat myös rangaistukseen tuomitun tavallisen elämän jatkumisen aivan eri tavoin kuin ehdoton vankeusrangaistus, minkä vuoksi niiden perus- ja ihmisoikeusvaikutuksia voidaan tästä näkökulmasta pitää ehdotonta vankeutta vähäisempinä.

Yhdyskuntaseuraamusten määräämiseem edellytyksist’ säädetään rikoslaissa ja näiden seuraamusten sisällöstä ja täytäntöönpanosta (400/2015) Yhdyskuntaseuraamusten yleinen tavoite on sinänsä sama kuin rikosoikeudellisten rangaistusten yleisesti: tavoitteena on rangaistuksen tåytäntöönpanon aikana tukea tuomittua hänen sosiaalisen selviytymisensä edistämiseksi. sekä lisätä hänen valmiuksiaan elää rikoksetonta elämää-

ks. sivu 82

Yhdyskuntapalvelu oli ensimmäinen Suomessa käyttöön otettu yhdyskuntaseuraamus jollei ehdollista vankeutta lasketa mukaa. Yhdyskuntapalvelu otettiiin Suomesssa käytttöön vuonna 1991 ensin alueellisena kokeiluna mutta vuonna 1997 yhdyskuntapalvelu vakiinnutettiin pysyväksi osaksi rikosoikeudellista seuraamusjärjestelmää. Ehdottoman vankeusrangaistuksen käytön vähentäminen. Selviytyminen ja vastuu.

Yhdyskuntapalvelu on ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta tuomittava rangaistus. Se käsittää vähintään 14 ja enintään 240 tuntia valvonnan alaisena tehtävää, säännöllistä palkatonta työtä. Tästä enintään 30 tuntia voidaan suorittaa osallistumalla päihdeongelmien vähentämiseen tähtääviin tai muihin uudisrikollisuutta ehkäiseviin toimintaohjelmiin.

Yhdyskuntapalveluun tuomitaan rikoslain 6 luvun 11 § mukaan enintään kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistuksen sijasta jollei käsillä ole nimenomaisesti määriteltyä yhdyskuntapalvelun esteperustetta. Tällainen peruste voi olla tekijälle tuomittu ehdoton vankeusrangaistus tai valvontarangaistus taikka aiemmat yhdyskuntapalvelurangaistus tai muu painava syy.  ks sivu 83 Yhdyskuntapalvelu tuomitaan enintään kahdeksan kuukauden vankeuden sijasta. Kun tuomioistuin tuomitsee tekijän yhdyskuntapalveluun se tuomitsee tekijän ensin ehdottomaan vankeuteen mutta tuomitsee tekijän tämän jälkeen tuomitun ehdottoman vankeuden sijaan yhdyskuntapalveluun. Pääsäännön mukaan yksi päivä vankeutta vastaa yhtä tuntia yhdyskuntapalvelula. Eniten rattijuopumusrikoksisssa.

Toinen yhdyskuntaseuraamus on valvontarangaistus joka lisättiin osaksi Suomen rikosoikeudellista seuraamusjärjestelmää vuonna 2011. Valvontarangaistus on seuraamusmuoto jossa siihen tuomittu suorittaa rangaistuksen kotonaan siellä asuen, mutta häneen kohdistetaan rangaistuksen aikana sähköistä valvontaa ja muita valvontatoimenpiteitä. valvontarangaistus sijoittuu asteittain ankaroituvassa seuraamusjärjestelmässä yhdyskuntapalvelun ja ehdottoman vankeuden väliin. Myös valvontarangaistuksen tarkoituksena on korvata osa lyhyistä ehdottomista vankeusrangaistuksista.

Valvontarangaistus tulee yhdyskuntapalvelun tapaan tuomittavaksi ehdottoman vankeuden sijasta. Ehdoton vankeusrangaistus, jonka sijaan valvontarangaistus tuomitaan voi olla enintään kuuden kuukauden mittainen. Valvontarangaistus on myös tarkoitettu ensisijaiseksi suhteessa ehdottomaan vankeusrangaistukseen ja enintään kuuden kuukauden ehdottoman vankeuden sijaan tuomitaan valvontarangaistukseen, jollei tekijää voida tuomita yhdyskuntapalveluun ja jollei käsillä ole valvontarangaistuksen nimenomaisesti määriteltyä esteperustetta.

ks sivu 85

Yhdistelmärangaistus on uusi vuoden 2018 alusta rikoslakiin lisätty vaarallisille rikoksenuusijoille tarkoitettu seuraamuslaji. Yhdistelmärangaistus voidaan RL 2c:11:n mukaan tuomita tiettyihin vakaviin rikoksiin syyllistyneelle rikoksenuusijalle, jota on pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaukselle. Yhdistelmärangaistus muodostuu tapaukseen sovellettavan rikossäännöksen rangaistusasteikon puitteissa tuomittavasta rangaistuksesta sekä sitä välittömästi seuraavasta vuoden mittaisesta valvonta-ajasta.

Yhdistelmärangaistus on jännitteinen rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen asettamien vaatimusten kanssa, koska se mahdollistaa tuomittuun kohdennettavien toimenpiteiden keston yli rikossäännöksen rangaistusasteikossa mainitun enimmäisajan. Sååntely voi ylittää tuomitsemisajan.

Yhdistelmärangaistus muodostuu siis vankila-ajasta ja sen jälkeen toteutettavasta vuoden valvonta-ajasta. Vankila-aika on aina ehdotonta vankeutta eikä yhdistelmärangaistukseen tuomitulla ole mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen vapauteen tai valvottuun koevapauteen. Valvonta-aika alkaa välittömästi vankilassa suoritetun rangaistuksen jälkeen. Valvonta-ajan sisältö vaihtelee ja se määritellään muun muassa vangin yksilöllisen riskiarvion perusteella. Valvottavan keskeisimmät velvollisuudet valvonta-aikana ovat asunnossa pysyminen määrättyinä aikoina, päihteettömyys valvonta-aikaan liittyvissä tilaisuuksissa, osallistuminen kuntoutukseen tai muuhun toimintaan sekä sitoutuminen sähköiseen valvontaan esimerkiksi jalkapannan avulla.

Yhdistelmärankaisuulla tarkoitetaan rikoksen uusimista. Vaarallisia rikoksenuusijoita varten.

Rangaistuksen määräämisen käsite

Rangaistuksen määräämisellä viitataan siihen tuomioistuimessa tapahtuvaan toimintaan jossa päätetään rikoksen johdosta langetettavasta rangaistuksesta.

Ei vain ankaruus. Tapaukseen sovellettava rangaistusasteikko ja päätettävä myös asiassa tuomittavan rangaistuksen lajista. Rangaistuksen mittaaminen on vain yksi. Rangaistuksen määräämisellä laajassa merkityksessä tarkoitetaankin kaikkia näitä osaratkaisuja; asteikon vahvistumista, lajinvalintaa, rangaistuksen mittaamista sekä rangaistuksesta tehtäviä vähennyksiä (esim. tutkintavankeuden ajan vähentäminen tuomittavasta rangaistuksesta).

Suppea merkitys. rangaistuksen mittaaminen. ks sivu 89

Lajinvalinnassa on kysymys tilanteesta jossa tapaukseen soveltuvan rangaistusasteikon vahvistamisen jälkeen huomataan että asteikko sisältää useampia rangaistuslajeja. Esimerkiksi varkautta koskevassa RL 28:1 ssä asteikko on sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta, joten varkaudesta voidaan tuomita joko sakkoon tai vankeuteen. Vankeus voi olla joko ehdollinen tai ehdoton. Ehdottoman vankeuden sijaan varkaudesta tuomittu voidaan tuomita yhdyskuntapalveluun tai valvontarangaistukseen. Tuomioistuimen on tällaisessa tilanteessa tehtävä päätös siitä, minkä lajiseen rangaistukseen tekijä tuomitaan.

Pääsääntöisesti kysymys on sellaisen rangaistuslajin valinnasta, joka vastaa tekijälle syyksiluetun teon moitittavuutta. Tässä suhteessa lajinvalintaa koskevaa kysymystä ei voi täysin erottaa jäljempänä tarkasteltavasta rangaistuksen mittaamisesta. Lainsäädännössä on myös erityisiä lajinvalintasäännöksiä, jotka tulevat tiettyjen seuraamusten suhteen sovellettavaksi. Esimerkiksi lajinvalinta sakon ja vankeuden välillä on tilanne jota koskien lainsäädäntö ei sisällä erityistä lajinvalintasäännöstä. Tuomioistuin tekee tällöin ratkaisun yleisten mittaamisperusteiden nojalla keskittyen teon moitittavuuteen ja sitä ilmentävään oikeasuhtaiseen rangaistukseen. Lajinvalinta ehdolisen ja ehdottoman vankeuden välillä taas tehdään noudattaen edellä vankeusrangaistusta koskevan tarkastelun yhteydessä esiteltyjä rikoslain 6 luvun 9§ noudatettuja perusteita. Yhdyskuntapalvelua ja valvontarangaistusta koskevat myös omat lajinvalintaperusteet, joista säädetään rikoslain 6 luvun 11 ja 11 a §:ssä.

Rangaistuksen mittaamisella tarkoitetaan rangaistuksen ankaruudesta päättämisestä konkreettisessa tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa. Suhteellisuus ja yhdenvertaisuusperiaate.

Sp: rangaistuksen tulee olla oikeassa suhteessa rikoksen vakavuuteen nähden. Oikeudenmukainen suhde toisiinsa nähden.

Suhteellisuusperiaatteen oikeudenmukaisuutta toteuttava luonne todetaan nimenomaisesti periaatetta koskevassa RL 6:4:ssä jonka mukaan rangaistuksen tulee olla oikeudenmukaisessa suhteessa säännöksessä mainittuihin perusteisiin.

Oikeasuhtaisuusarviointi

Toinen keskeinen rangaistuksen mittaamisperiaate on yhdenvertaisuusperiaate. Rikosoikeudessa puhutaan usein rangaistuskäytännön yhtenäisyydestä mutta perustuslain 6 § ssä tarkoitettu yhdenvertaisuusperusoikeus niin ikään edellyttää rikoksista tuomittavien rangaistusten yhdenvertaisuutta. PL 6.1 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Yhdenvertaisuus pitää sisällään ensinnäkin asiallisen ulottuvuuden ks sivun 93

Rikosprosessilla tarkoitetaan lailla järjestettyä menettelyä, jossa ratkaistaan kysymus syytetyn eli rikosasian vastaajan rikosoikeudellisesta vastuusta väitetyn rikoksen johdosta. Rikosprosessissa syyte joko hylätään eli vastaaja vapautetaan rikosvastuusta tai siinä vahvistetaan ne toimenpiteet joihin tapahtuneen rikoksen johdosta on ryhdyttävä. Jälkimmäisessä tilanteessa tietty rikos luetaan rikosasian vastaajalle syyksi ja hänet tuomitaan sen johdosta rangaistukseen.

Rikosprosessioikeus kuuluu prosessioikeuteen. Aineellinen oikeus kuten rikosoikeus sisältää harvoin aineellisen oikeuden täytäntöönpanon ja sitä koskevaan menettelyyn liittyviä normeja. Prosessioikeudessa on pelkistetysti kysymys niiden normien kokonaisuudesta jotka sääntelevät lainsoveltamismenettelyjä. ja niissä noudatettavia käytänteitä. Aineellisen oikeuden soveltamistilanteet voivat koskea erilaisia konfliktitilanteita tai tapahtunutta rikosta. Sekä siviiliprosessi että rikosprosessi kuuluvat yleisten tuomioistuinten käsiteltäviin asioihin. Yleisiä tuomioistuimia Suomessa ovat käräjäoikeudet, hovioikeudet ja korkein oikeus.

Suomessa rikosasioiden käsittelyssä noudatetaan niin sanottua akkusatorista menetelmää- Akkusatorisessa menetelmässä syyttäminen ja todisteiden hankinta kuuluvat tuomioistuimen ulkopuoliselle taholle. Tuomioistuin on tässä järjestelmässä myös sidottu asianosaisten vaatimuksiin, mikä merkitsee jäljempänä tarkemmin käsiteltävää syytesidonnaisuutta- Akkusatorinen menetelmä yleensäkin korostaa syyttäjälaitoksen asemaa rikosprosessin toimijana. Vastakohta akkusatoriselle menetelmälle on inkvisitorinen menetelmä, jossa tuomioistuin sekä johtaa oikeudenkäyntiä että huolehtii oikeudenkäyntiaineiston hankkimisesta ja asian selvittämisestä.  AJ parempi kuin IJ

Esitutkintaviranomaiset

Esitutkinta on rikosprosessin ensimmäinen vaihe. Esitutkinnan ensisijaisena tavoitteena on riittävä selvityksen hankkiminen rikosasian syyteharkintaa ja oikeudenkäyntiä varten. ks 99

Esitutkintaviranomaisten on toimitettava esitutkinta kun sille toimitetun ilmoituksen perusteella tai muuten on syytä epäillä että rikos on tehty.  Pelkkä poliisille tai muulle esitutkintaviranomaiselle tehty tutkintapyytä ei välttämättä johda esitutkintaan koska esitutkintaviranomaisella on harkintavaltaa esitutkinnan aloittamisen suhteen

Tutkintakynnystä ei kuitenkaan ole asetettu korkealle- Varmuutta tai suurta todennäköisyyttä rikoksen tekemisestä ei vaadita. Pelkkä väite rikoksen tapahtumisesta ei riitä täyttämään on syytä epäillä kynnystä, vaan esitutkinnan aloittamispäätökselle on voitava esittää asianmukaiset ja konkreettiset perustelut.

Esitutkinnassa on hankittava riittävästi selvitystä rikoslain syyteharkintaa ja oikeudenkäyntiä varten. Esitutkinnassa voidaan selvityksen saamiseksi suorittaa useita esitutkintatoimenpiteitä. Yleensä esitutkinta aloitetaan kuulustelemalla asianomistajaa eli rikoksen uhria. Lisäksi kuulustellaan rikoksesta epäiltyä ja todistajia. Esitutkinnan pakkokeinot. Pakkokeinojen käyttäminen edellyttää ensinnäkin aina rikosta tai epäiltyä rikosta ja niillä pyritään rikosprosessin häiriöttömän kulun turvaamiseen, todisteiden talteen ottamiseen tai varmentamiseen. varmistamaan rikoksella loukatun oikeustilan palauttamiseen, rikoksella saadun hyödyn poisottamiseen ja estämään rikolllisen toiminnan jatkaminen. Toiseksi pakkokeinojen käyttö on usein sidottu epäillyn rikoksen vakaavuuteen tai törkeysasteeseen.

Esitutkinta päättyy joko siihen että asia toimitetaan syyttäjälle syyteharkintaa varten tai siihen että asia päätetään saattamatta sitä syyttäjän käsiteltäväksi. Jos asia saatetaan syyttäjälle syyteharkintaa varten, esitutkintaviranomainen on esitutkinnan jälkeen päätynyt siihen että jotakuta on edelleen syytä epäillä rikoksesta. Jos taas esitutkintaviranomainen ei esitutkinnan jälkeen toimita asiaa syyttäjälle, tutkinnassa on selvinnyt että rikosta ei ole tehty tai asiassa ei voida nostaa ketään vastaan syytettä.  Sillä että asiassa ei voida nostaa ketään vastaan syytettä viitataan esimerkiksi tilanteeseen jossa on ilmennyt että rikoksen on tehnyt alle 15-vuotias lapsi tai että epäilty on kuollut. Esitutkintaviranomaisella on myös tietyt mahdollisuudet esimerkiksi rikoksen vähäisyyden takia luopua toimenpiteistä jolloin asiaa ei myöskään saateta syyttäjän harkittavaksi.

SYYTEHARKINTA
Syyttäjänviranomaiset

Syyteharkinnasta vastaavat aina syyttäjänviranomaiset. Itsenöäinen syyttäjälaitos on valtion viranoaminen ja osa oikeuslaitosta. Syyttäjälaitos on hyvin keskeinen rikosoikeudenhoidon viranomainen, jonka merkitys rikosprosessissa on huomattava. Syyttäjä on ainoana viranomaisena mukana rikosasian koko käsittelyketjussa: esitutkinnassa, syyteharkinnassa ja asian tuomioistuinkäsittelyssä. Voidaankin sanoa, että rikosoikeudellisen järjestelmän toiminta ja tehokkuus rakentuu pitkälti syyttäjälaitoksen ja syyttäjien toiminnan varaan. Vuodesta 1997 Suomessa on toiminut itsenäinen syyttäjälaitos, joka tällä hetkellä on organisoitu yhdeksi virastoksi, Syyttäjälaitokseksi. Syyttäjälaitosta johtaa valtakunnansyyttäjä, joka perustuslain 104§ mukaan toimii ylimpänä syyttäjäviranomaisena. Syyttäjälaitos on organisoitu niin että Suomi on jaettu syyttäjäalueisiin, joilla toimii johtava aluesyyttäjä ja aluesyyttäjiä.

On huomattava että syyttäjän riippumattomuus ei ole yhtä vahvaa kuin tuomarin riippumattomuus. Valtakunnansyyttäjä voi esimerkiksi ottaa itse ratkaistavakseen alaiselleen kuuluvan asian (devoluutio-oikeus) määrätä alaisensa ajamaan syytettä, jonka nostamisesta hän on päättänyt (substituutio-oikeus) tai antaa alaiselleen syyttäjä syyttäjänmääräyksen jolla hän määrää asian tämän syyteharkintaan.

Syyttäjän tehtävänä on huolehtia rikosvastuun toteuttamisesta hänen käsiteltävänään olevassa asiassa. Rikosvastuu = rikoksesta seuraa lain tarkoittama rangaistus. Syyteharkinnassa syyttäjä ratkaisee, nostetaanko epäillystä rikoksesta syyte. Syyteharkintaa ohjaava keskeinen periaate on niin sanottu objektiivisuusperiaate. Sen mukaisesti syyteharkinta on suoritettava puolueettomasti ja harkinnassa on otettava huomioon myös selvitys jonka puhuu syytteen nostamista vastaan.

Syyteharkintaa ohjaa syytepakkoperiaate. Syyttäjän on nostettava syyte epäillystä rikoksesta, jos onn olemassa todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syytetyn tueksi.

Rikosasian käsittely tulee vireille käräjäoikeudessa syyttäjän toimittamalla haastehakemuksella. Käräjäoikeus antaa tämän jälkeen asiassa haadteen. Puolustautumisoikeus. Rikosprosessissa noudatetaan myös kontradiktorista periaatetta eli vastapuolen kuulemisperiaatetta.

Asian varsinaista käsittelyä kutsutaan pääkäsittelyksi. Rikosasian pääkäsittely on suullinen, välitön ja keskitetty. Jura novit curia-periaate

Koska rikosprosessissa on mahdollista tuomita vastaaja hänen perusoikeuksiinsa puuttuvaan rikosoikeudelliseen rangaistukseen, rikosprosessiin liittyy erityisiä oikeusturvatakeita. Rikosprosessia koskee yleisesti perustuslain 21 § turvattu oikeusturvaperusoikus joka merkititsee oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeiden turvaamista rikosprosessissa. Rikosprosessin kannalta merkittäviä oikeusturvatakeita ovat lisäksi esimerkiksi käsittelyn suullisuus, oikeus saada tarvittaessa julkisen vallan kustannuksella oikeudellista apua ja oikeus itse valita oikeusavustajansa ja neuvotella tämän kanssa luottamuksellisesti. Oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskeva keskeinen määräys on Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla jolla on ollut ja on laajaa merkitystä Suomessa. Syyttömyysolettama,. Itsekriminointisuoja. Sen mukaisesti kenelläkään ei ole velvollisuutta edistää oman syyllisyytensä selvittämistä. Näyttökynnys Näyttöenemmyysperiaate In dubio pro reo-periaate