Ontokratia on siis sellaisten ihmisten ryhmittymä, joka pitää tärkeänä sitä, että se saa monopolisoida olemisen omalla olemisen vallallaan. Se siis pyrkii määrittelemään omilla vähä-älyisillä ja henkisesti kehittymättömillä tavoillaan sen, mitä oleminen on ja miten sen tulisi olla. Tavallisesti vain vapaat ja riippumattomat ihmiset pystyvät muodostamaan olemisen oikeimman muodon. Olemiseen kuuluu työ ja vapaa-aika, joissa molemmissa keskeisin tavoite on vaivannäkö. Ihmisten ei tulisi vapaa-ajallaan vain lekotella, nukkua ja seurata viihdettä. Ihmisten tulisi niiden sijaan kehittää itseään ja opiskella koko ajan. Tästä on hyötyä jo senkin kautta, jos yhteiskunta koottaisiin asiantuntijoista, että ihmiset kamppailisivat koko ajan sen mukaan, että heistä voisi tulla parempia ammattilaisia omalla alallaan. Ontokratia pyrkii siis muodostamaan oman hallitsevan positionsa ja sosiaalisen hegemonian itse määrittelemällään kuvalla vapaudesta ja olemisesta. Kun ontokratia hyödyntää kommentaariaatin vaikutteellisuutta, pyrkii se työntämään ihmisten objektiivisten arvojen tilalle omia subjektiivisia mielipiteitään. Subjektiivinen mielipide on reaktiivinen sen takia, koska se miltei aina määrittyy vastapositiosta eli binaarisesta vastakohtaparista. Näin ollen se on myös suhteellinen, koska sen voimasuhteet muuttuvat sen myötä, kun suhteelliset linkit voimistuvat. Subjektiiviset mielipiteet eivät siis ohjaa itseään vaan niiden olennaisuudet muuttuvat, kun itsestä riippumaton vastakohta lisää valtaansa. Tällainen järjestelmä siis perustuu aina jonkinlaiseen vastakohdan demonisointiin. Tästä esimerkkinä voitaisiin käyttää esimerkiksi naisten ja miesten halua edustaa jonkinlaista oman sukupuolensa ihannekuvaa – nämä molemmat määrittyvät siitä, millainen toinen sukupuolen edustaja on eikä siinä ole minkäänlaista itseohjautuvuutta. Ontokratia pyrkii villitsemään esimerkiksi sukupuolten välisiä eroja ja muodostamaan selkeitä ryhmiä yhteisön sisään. Ontokratian ihanne on henkisesti tyhjä oleminen, johon eivät liity muut kuin citymarketti, omat kakarat, puoliso ja parhaimmat ystävät. Se ei siis vaadi minkäänlaista henkistä kyvyllisyyttä. Ja mitä parhainta, tuollainen oleminen pitää vielä määrittää sillä, että valtio ja kunnat maksavat tällaisesta tyhjästä olemisesta. Pahinta ontokratiassa on kuitenkin se, että se vapaa-ajan monopolisoinnillaan pyrkii yhdistämään näitä piirteitä myös ihmisten työelämiin, jonka se suorittaa lakoilla, taulukkopalkoilla ja luottamusmiespolitrukeillaan. Ontokratia haluaa ihmisten tekevän mahdollisimman vähän työtä ja sen tilalle se tuo vähä-älyisimmät tavat viettää vapaa-aikaa ja arkea. Mielestäni kouluissa tulisi opettaa arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä, jolloin he voisivat tajuta sen, millaiset asiat ovat haitallisia ja mihin ihmisten tulisi kiinnittää huomionsa. Ihmiset tulevat onnellisiksi, kun he voivat nähdä vaivaa oman kehittymisensä ja sivistämisensä eteen.
Olli von Becker
YTM ja oikeustieteen opiskelija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti