Georg Brandes kuvasi 1800-luvun lopulla Friedrich Nietzschen filosofiaa aristokraattiseksi radikalismiksi, jolla hän viittasi hänen filosofiansa yksilökeskeiseen ja tavallisimmat elämän esteet ja pidikkeet ylittävään luonteeseen. Aristokratia tarkoittaa aatelistoa tai korkeinta ihmisryhmää yhteisössä, ja aristokraatti tämän ryhmän edustajaa. Nykypäivän Suomessa aatelisto ei merkitse enää käytännössä mitään, sen ryhmäkohtaiset edut on kumottu jo aikaa sitten, ja alkuperäisistä aatelissuvuista Suomessa on jäljellä enää puolet, noin 150 sukua, joihin kuuluu runsas promille Suomen väestöstä eli noin 6000 ihmistä. Kuitenkin aateli ei pienene ryhmänä vaan sen vuosittainen jäsenistön kasvu on noin puolentoista prosentin luokkaa kuten koko väestöllä Suomessa.
Joissakin maissa aatelinen järjestelmä on hyvin patrilineaarinen eli miehen kautta kulkeva, mutta joissain maissa Euroopassa aatelistitteli voi periytyä myös naisen kautta. Maissa, jossa on jäljellä vielä rippeitä sääty-yhteiskunnasta, aatelistittelejä ja sukulaisuutta aatelissukuun pidetään tärkeänä ja monesti mainitaan biografisissa tiedoissa jo siitä, jos on esimerkiksi aatelisen tittelin haltijan lapsenlapsi tai lapsenlapsenlapi. Tällainen on yleistä etenkin Britanniassa, jossa aatelilla on vielä monilla tahoilla ilmenevää valtaa. Itse olen aatelisen suvun jäsen äitini kautta. Olen aina kokenut henkisen aristokratian edustavan merkittävällä tavalla sitä, minkä miellän aatelisuudeksi.
Aristokraattinen radikalismi tarkoittaa tietoisuutta omasta taustastaan ja nousevasta kulttuuriperinnöstä, ja koska kaikki yhteiskunta ei tule samanlaisesta taustasta, on siitä jonkin verran hyötyä joissain asioissa. Mielestäni on selvää, että korkeasäätyinen tausta voi antaa lähtökohdat korkeamman sivistyksen ja henkisen tason saavuttamiselle. Onkin niin, että nykyaikana aatelinen tausta antaa etenkin mahdollisuuksia monella kulttuurin alalla pärjäämiseen, eikä se tarkoita suoraan sitä, että kaikki aatelistaustan omaavat ihmiset olisivat korkeata henkistä tai älyllistä tasoa.
On sanottava, että aristokraattiseen radikalismiin kuuluu etenkin oman taustan ja historian tunteminen, ja laajennetulla tasolla se kertoo esimerkiksi omien esi-isien historiallisen taustan ja kontekstien tuntemisesta. Kun on kosmopoliittinen tausta, antaa se virikkeet monen kansan ja kansallisuuden historian ja kulttuurin tuntemiseen. Aristokraattinen radikalismi tarkoittaa etenkin kielitaitoisuutta ja kykyä toimia eri tilanteissa.
Aristokraattinen radikalismi ei kuitenkaan tarkoita ylimielisyyttä, sillä kaikkiin ihmisiin on voitava suhtautua arvostavalla ja ystävällisellä tavalla. Kuitenkin aristokraattinen radikalismi vaatii kielitaitoisuuden, kulttuurin ja historian tuntemisen ohessa etenkin tietoisuutta omasta tehtävästään ja omasta tiestään – oman ajattelun esteenä ei tule olla mitään ja kaikki kannat tulee voida ilmaista avoimesti ja ilman pidikkeitä. Aristokraattisessa radikalismissa oman minän paremmuus ilmenee ainoastaan ajatuksien ja niiden paremmuuden kautta. Radikalismi tarkoittaa tietoisuutta omasta minästään ja ajattelustaan, jota tulee kehittää. Se tarkoittaa porvariston hajalle lyömistä.
Olli von Becker
YTM ja oikeustieteen opiskelija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti