Maksimointiavaruudesta, preferenssiautonomiasta ja objektiivisten arvojen ristiriidattomuudesta

Maksimointiavaruus tarkoittaa sellaista abstraktia aika-avaruuden muotoa, jossa voidaan arvioida arvojen hyvyyttä ja huonoutta. Koska korkeimmat kulttuurit ovat myös eniten universaalisia kulttuureita, tulee korkeimpien arvojen, joita voidaan kutsua arvoiksi eikä pelkiksi subjektiivisiksi mielipiteiksi, olla universaalisesti päteviä siten, että niitä voidaan yleistää käytettäviksi kaikilla puolin maailmaa erilaisten ihmisten keskuudessa. Maksimointiavaruuden ulottuvuudet määrittävät sen, onko arvo erittäin hyvä, hyvä, huono tai erittäin huono. Vain erittäin hyviä ja hyviä arvoja voidaan päästää adaptiivisen tulkinnan ja joukkopriorisoinnin kautta vapaiden ihmisten yhteiskunnassa käytettäviksi. Erittäin hyvä on pätevä kaikilta osiltaan, ja sitä yleisesti käyttävät vain riippumattomat vapaat ihmiset, jotka useimmiten ovat myös sellaisissa ammateissa, joiden kautta he voivat pysyä tietoisina niistä arvoista, joita he omaksuvat käytettäviksi toiminnan perustana. Hyvät arvot käyvät hyvin riippumattomille ihmisille, jotka eivät kuitenkaan ole täysin vapaita, mutta pystyvät auttavasti ajattelemaan itsenäisesti. Huonot arvot ovat kommentaariaatin ja ontokratian manipuloimien ihmisten arvorepertuaariin ja monessa tapauksessa ne ovat ainakin osittain pelkkiä subjektiivisia mielipiteitä. Erittäin huonot arvot ovat etenkin partikulaarisia, kohdittaisia, subjektiivisia ja pyyteellisiä, ja niitä pyrkii vapaiden ja riippumattomien ihmisten piiriin tuomaan ontokratia ja sen ohjailema kommentaariaatti. Huonot ja erittäin huonot arvot ovat siis pelkästään mielipiteitä ja sen takia ne ovat ristiriidassa kaikkien muiden subjektiivisista mielipiteistä elävien ihmisten mielipiteiden kanssa. Maksimointiavaruudessa arvo siis venytetään ja levitetään äärimmilleen, minkä jälkeen voidaan havaita yleisellä tasolla se, mitä jokin arvoksi tuleva määrittyy silloin, kun siitä tehdään universaalista. Preferenssiautonomia tarkoittaa siis sellaista instrumenttia, jossa määrittyvät se vapaus ja vastuu, jotka ovat yhteiskunnallisten oikeuksien ja periaatteellisesti vapauksien kaksi puolta. Vapaudessakin, joka on peustavin arvo, on sellaisia piirteitä, joiden kautta se voidaan avata näiksi kahdeksi puoleksi, eli vapaudeksi ja vastuuksi, ja ne ovat siis esimerkiksi Isaiah Berlinin käyttämän negatiivinen vapaus-positiivinen-vapaus-jaottelun mukaisia vastapooleja. Oikeanlaisen arvon tullessaan määritellyksi vapauden ja vastuun kautta tulee löytää tasapainopisteensä, jotta se voisi olla yleistettävissä adaptiiviseen tulkintaan ja joukkopriorisointiin. Objektiivisten arvojen ristiriidattomuus tarkoittaa sitä, että tällaisen arvon tulisi voida olla yleistettävissä kaikkiin tilanteisiin ja alueisiin. Sen takia siis arvojen tulee olla yleisiä eli ne eivät voi asettaa ristiriitaa suhteessa toisiin vapaasti arvoja hahmottaviin ihmisiin, eli toisin sanoen tiettyjen arvojen mukaisen käytöksen, toiminnan ja ajattelemisen on voitava antaa mahdollisuus toisille ihmisille toimia samanlaisten ja samojen periaatteiden näyttämällä tavalla. Esimerkiksi sosialismi ei ole ristiriidaton ja objektiivinen aate, koska se ei tunnusta sitä, että joillakin ihmisillä on ominaisuuksia, jotka eivät ole sopusoinnussa sen periaatteiden kanssa, kun taas samalla aikaa markkinatalouden tuoma vapaus ja lopulta henkinen vapaus, on sopivaa kaikille, koska kaikille annetaan samanlainen alkutilanne yhteiskunnassa toimimiseen. Arvoja voidaan myös tulkita tietynlaisen helppousindeksin kautta, jossa mitataan sitä, miten arvoja tulisi ohjata ja muokata, jotta yhteiskunnallinen toiminta ja esimerkiksi yrittäjänä toimiminen voi yhteiskunnassa olla helppoa. Arvo on siis objektiivinen, kun sen yleistäminen kaikille ihmisille ei tuota ihmisten keskuuteen epäsopua, eli toisin sanoen vapaus on voitava hyväksyä kaiken yhteiskunnallisen toiminnan pohjalle, koska se on täysin ylivoimainen aate, jonkinlaista ”tasa-arvoa” korostavien sosialistien aatteeseen nähden, joiden edustama tasa-arvo ei edes ole mitään tasa-arvoa, koska se aiheuttaa esimerkiksi lakkojen kautta yhteiskunnan keskuuteen epäsopua ja anarkiaa. Objektiiviset arvot ovat siis niin yleisiä, että ne voivat mahdollistaa sen, että yhteiskunta toimii ja sen keskelle ei synny anarkiaa. Mielestäni esimerkiksi Saksassa tämänkaltainen vapaus ja kapitalismi ovat taanneet varsin toimivan ja yhdessä sopivan yhteiskuntamallin.

 

Runo

 En ole mikään taivastelija

olen enemmän naimastelija

panen röökin korvan taa

en pane merkille miten se saa

tökkään ulokkeella

viehin runokkeella

nousee veri kohti päätä

parempaa naimisen säätä

en odota sitä miten

vaikka tekisin kuinka siten

laukkaa Pegasos pitkin kenttiä

ilman sitä ylimääräistä tenttiä

löytäisinkö aikaa itselleni

hattivatille, omalle tötsälleni

voisin itseni sinulle antaa

kutitella kohti kaaresi rantaa

pitkin puuta pitämyksen

mieleni aatteiden itämyksen

voisin sanoa ja saada

en kuitenkaan itseäni raada

nousee tötsä lopulta ylös

kesäisen metsän sulon kyrös

kun yö on rauhainen tasa

eikä pelkkä emootioiden kasa

tämä on mieleni piteytymä

ajatusteni kirkkaan kiteytymä

ruumiini nuoren siteytymä

voisin silloin itse voittaa

voiton sulon säveltä soittaa!

Itsenäisyyspäivän puhe

Itsenäinen kansakuntamme saavuttaa pian sadan ja kolmen vuoden iän. Se tarkoittaa sitä, että olemme vielä nuori valtio verrattuna muihin Keski- ja Pohjois-Euroopan kulttuurikansoihin. Sen takia onkin olennaista käydä hieman läpi sellaisia asioita ja ongelmia, jotka koskettavat Suomeamme tällä hetkellä. Yksi näkyvä asia tällä hetkellä on televisiossa näkyvät tussunhoitomainokset. Missään muussa maassa ei ole valtion, liike-elämän ja kansalaisyhteiskunnan taholta koettu niin suurta kiinnostusta ja asiantuntijuutta pilluuteen kuin nykyisessä Suomessamme. Tämä naisten kaikenlaisen intiimisyyden tuominen päivittäiseen julkisuuteen kertoo vain siitä, kuinka suuri valta kaikenlaisella pissien housussa olemisen estämisellä on nykypäivän Suomessa. Tämä kertoo myös siitä, kuinka huonosti Suomen miehet osaavat nykyään pitää vaimoväen kurissaan. Se että kaikkien ihmisten täytyy tietää tampoonit, virtsankarkailusuojat ja emätinpuikot lähes joka toisessa television mainoksessa, kertoo siitä, että naisten vapaudet ja hyvänoloisuus ovat menneet yhteiskunnassa liian pitkälle. Esimerkiksi minä en ole koskaan puhunut vastakkaisen sukupuolen kanssa kuukautisista ja meikeistä, kuten jotkut feminiiniset miehet jatkuvasti ilmeisesti tekevät. Se, että naisten pillunhuolto on viety niin pitkälle, kätkee sisäänsä poikien ja miesten heikon aseman nyky-yhteiskunnassamme. Suomen pitäisi myös harkita uudelleen ns. liittoutumattomuuttaan, sillä Venäjän uhka alkaa olla pian sellainen tosia-asia, että Natoon liittymisellä voitaisiin pelastaa paljon. Suomessa meidän tulisi luopua hyvinvointiyhteiskunnasta, siirtyä yksityistämiseen ja tehdä maastamme moderni markkinatalous, mikä on ollut totuutta Euroopan kulttuurimaiden piirissä jo satoja vuosia. Vain kapitalismin käyttöönotolla voimme päästä eroon niistä sosialistisista käytänteistä, jotka tälläkin hetkellä mahdollistavat sosialistien vallassaolon parlamentin minoriteettiryhmittymänä. Meidän tulisi siirtyä Suomessa kaksipuoluejärjestelmään, joka ei antaisi sosialisteille mahdollisuutta päästä hallituspuolueeksi nykyisten likaisten poliittisten pelien avulla. Suomen koulut tulisi yksityistää ja erikoistaa ne palvelemaan eri tavoin lahjakkaita olevien nuorten ja lasten tarpeita. Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetus tulisi yhdistää, koska ne molemmat käsittelevät maailmankatsomuksia sekulaarissa yhteiskunnassamme. Myös filosofian opetusta tulisi lisätä ja asettaa se alkamaan jo alakoulussa. Koulussa oppilaiden tulisi joskus vaihtaa roolia opettajan kanssa, ja sitä kautta oppia opettamaan oppimisen lisäksi. Myös taidehistoriaa tulisi opettaa pakollisena aineena koulussa esimerkiksi Britannian malliin. Opettajien tulisi olla vaihtuvia tutkijoita ja freelancereita. Perustuslaissa tulisi määrittää enimmäismäärä kansanedustajien kausille, etteivät he korruptoituisi. Tiedepolitiikassa tulisi suosia yhteiskunnallisesti merkittäviä aiheita esimerkiksi väitöskirjan tekemisessä. Ihmisten tulisi valita joko vapaus tai verotus. Reaktiivisesta eli subjektiivisesta politiikan tekemisestä tulisi päästä eroon, ja opettaa jo kouluissa arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Populaarikulttuuri on joskus hyväksi

Tänään uutisoitiin, että aasialaisten kielten suosion on kasvanut Suomessa populaarikulttuurin ansiosta. Olen kulttuurin arvostuksestani huolimatta sitä mieltä, että populaarikulttuuri voi etenkin nuorelle ihmiselle olla kasvattavaa. Se voi antaa oikeanlaisia virikkeitä myöhempään sivistymiseen. Populaarikulttuuri tarkoittaa nimensä mukaisesti kansankulttuuria. Sen on siis voitava olla helposti omaksuttavaa ja käsin kosketeltavaa. Populaarikulttuuri onkin tavan mukaan Suomessa suositumpaa kuin korkeakulttuuri. Minkäs takia Pekat ja Pätkät ovat niin suosittuja? Mielestäni populaarikulttuurissa voidaan ilmaista hyvin etenkin kuvailtavaa tunnetta. Tunteen kuvaaminen on populaarikulttuurissa tyypillistä ja piirteellistä, jonka takia se herättää pinnallisia tunteita. Ihmiset myös saavat helpommin tunnereaktioita populaarikulttuurista kuin korkeakulttuurista. Esimerkiksi Bachin fuuga tai Munchin ”Huuto” ei herätä kaikissa sen olennaisiin piirteisiin suuntautuvaa mielenkiintoa, koska niiden ymmärtäminen on vaikeampaa ja ehkä hienosyisempää. Populaarikulttuuri onkin sen takia suosittua etenkin nuorten ihmisten keskuudessa. Ja sen takia se on hyvä väline hyvän maun pariin pyrkimisessä.

Pianisti David Helfgottista kertova elokuva ”Loisto” oli yksi tekijä, joka nuorempana teini-ikäisenä ollessani johdatti minut pianonsoiton pariin. Koivusalon elokuva Sibelius antoi vihiä siitä, millaista taide-elämä ja kehittynyt taiteilijan temperamentti ja vapaus voivat olla. Dokumentit Sartresta ja Nietzschestä kertoivat siitä, miten filosofoiminen voi syntyä pienistä asioista ja tavallisen elämän ja arjen täyttävistä yksityiskohdista – suuret asiat ja kysymykset ovat koko ajan kaikessa läsnä! Wittgensteinista kertonut elämäkerrallinen kirja kertoi siitä suuresta intohimosta, joka voi johdattaa filosofin ongelmiensa pariin ja niiden läpi – karkea ihminen kuten Ludwig W:kin saattoi kosketella totuutta! Nykyään olen filosofi, väitöskirjan tekijä, varsin taitava pianonsoittaja ja paljon nuoresta iästäni huolimatta julkaissut kirjailija ja taiteilija. Ja mitä hienointa, katson toisinaan vieläkin Loistoa, Sibeliusta, dokumentteja ja elämäkerrallista kirjaa Wittgensteinista. Niitä hienoja alkukohtia, jotka johdattivat minua keskenkasvuisena kohti taidetta ja filosofiaa ja sitä intohimoa, joka voi nostattaa ihmisen yksinkertaisista asioista kohti vaikeampaa.  Kouluttautumisen ei tarvitse tarkoittaa sitä, etteikö voisi katsoa joskus vaikka vain helppouden takia Spede Pasasen elokuvia. Kritiikki on väärässä, jos se haluaa verrata korkeakulttuuria ja populaarikulttuuria toisiinsa.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Hintaa vai ei

Olen pannut merkille etenkin lentokoneissa ja junien business-luokassa Suomessa, että ilmaiset kahvit ja teet saavat ihmiset ravaamaan vuoroin juomakannuilla ja vuoroin laskemaan litrakaupalla nesteitä rakostaan vessassa. Jopa lentokoneessa mustikkamehu on niin suosittua, että sitä juodaan monta kupillista, kun se on ilmaista! Olen aina lentokoneessa ollut pahoillani siitä, että kerjääjät viivyttävät maksullisen juomatarjoilun alkamista omalla mustikkamehun vonkumisellaan. Saman piirteen voi havaita minkä tahansa laisten vaalien aikana, kun ilmaiset grillimakkarat ja hernekeittokupposet saavat aikaan pitkiä jonoja tuulipukukansaa. Suomalaiset arvostavat sitä, jos jotain saa ilmaiseksi. Isäni täti kertoi, että oli nähnyt kotikuntansa ruokajonossa kulkiessaan siitä ohi, paikkakunnan varakkaimman talon isännän ja emännän. Eli leipä voidaan käydä joskus varallisuudesta huolimatta ottamassa köyhien suista.

”Ei se ole ilmainen!”, sanoi Deutsche Bahnin virkailija minulle Berliinin päärautatieasemalla, kun kysyin, onko aseman verkko maksullinen. Ikään kuin se tekisi biteistä arvokkaampaa, jos yhteydestä joutuu maksamaan! Mutta Keski-Euroopassa asian arvo ilmenee sen kautta, jos siitä joutuu maksamaan, ja monesti, mitä enemmän sitä parempi. Monesti ihmiset kehuskelevat sillä, kuinka kalliilla lääkärillä on käynyt tai kuinka kalliita tuotteita poikaystävä on hänelle ostanut. Tietysti äärimmilleen tämä hinnan arvostaminen on mennyt rapakon takana, Amerikan Yhdysvalloissa.

Mielestäni tavaroiden ja asioiden hinnalla kerskuminen ja niiden huutelu on varsin rahvaanomaista, nousukasmaista. Onhan tärkeää onko raha uutta vai vanhaa. Itse katson nenänvarttani pitkin rahasta jauhavia keskiluokan edustajia. He ovat varsin muovisia ja uusia.

En usko siihen, että kulttuureja voitaisiin täysin täsmällisesti vertailla toisiinsa jonkinlaisen hierarkia-arvon perusteella. Kuitenkin Kadonneen jäljillä-niminen sarja herättää ristiriitaisia tunteita. Toisinaan ärsyttää se, jos siinä käydään Keski-Euroopan kulttuurimaissa uusien kontaktien toivossa nuuskimassa kunnollisten ihmisten asioita. Ja vielä kameroiden kanssa! Porilaisten marssi sopisi musiikiksi, kun reppana lähtee lopussa teennäisesti luvan saatuaan tapaamaan ”sukulaistaan”. Toisaalta silloin, jos ihmiset menevät Suomea köyhempiin maihin tai etsimään köyhemmistä maista peräisin olevia sukulaisiaan, tulee joskus jopa myötätunto sitä koskien, että etsityt ihmiset voivat edistää elämäänsä tällaisella kontaktilla.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Subjektiivisuus, ideologia, tunteet, impersonaalisuus ja ironia

 

Subjektiivisuus on etenkin jotain sellaista, mikä ei ole yleistä ja mikä ei voi saada yleistä ja pyyteetöntä merkitystä. Esimerkiksi ruumiin toiminnot ovat jotain sellaista, joka on vähiten pyyteetöntä ja näistä toiminnoista syntyvät relaatiot ja toiminnan muodot ovat vähiten pyyteetöntä. Kuitenkin voidaan sanoa, että kapitalismi ja ihmisten muuttuneet elinolot ovat tuoneet ruumiin toimintojen ympärille muodostuneet toiminnot enemmän valintaa sisältäviksi eli toisin sanoen enemmän pyyteettömämmiksi. On selvää, että materia on enemmän epävapaata kuin henkinen ja sen takia henkiset instituutiot ovat korkeammalla tasolla tunnustushierarkiassa kuin materiaaliset, tarpeisiin perustuvat instituutiot. Esimerkiksi seksin halu on subjektiivinen mielen ailahdus, jossa pyritään sovittamaan oma tarve sopiviin toisten ihmisten tarpeiden kanssa. Kuitenkaan kiihottuminen ei ole riippuvaista toisista ihmisistä ja sen takia kontakti vaatii jonkinlaisen pyyteellisen sopimisen määreen. Kuitenkin esimerkiksi uskominen tietynlaiseen Jumalaan on pyyteetöntä, koska uskonnon taso ei vaadi ihmiseltä esimerkiksi ruumiillista kiihottumista, vaan suhde Jumalaan on tavallisesti pelkästään henkisellä aktivoituva päättely, josta seuraa valitseminen eli tietynlaisen jumalsuhteen valitseminen. Kiihottumisessa ja seksuaalisessa miellyttämisessä, joka vaatii aina vähintään kaksi osapuolta, on tyypillistä että jommankumman osapuolen mieltymykset saavat jäädä heikompaan asemaan ja vähemmälle huomiolle. Se jos molemmat väittävät olevansa tyytyväisiä on kyse pelkästään tietynlaisesta parittamisesta, jossa molempien osapuolien itsekkyys saa pysyä vallassa. Toisaalta suhteessa Jumalaan ja uskontoon, toinen osapuoli ei vaadi ihmiseltä samanlaista miellyttämistä, koska uskonnot ovat avoimia kaikille. Myös kaikenlainen luovuus ja korkeakulttuurin laatiminen ja ylläpitäminen ovat avoimia harrasteita, joihin ihminen voi vapaasti pyrkiä ilman jonkinlaista mielipiteiden komiteaa, joka voisi olla sanelemassa mikä on oikeaa ja mikä väärää. Ideologia tarkoittaa jonkinlaista poliittista päämäärää ja arvojen kokoelmaa, jota pyritään puolueiden kautta tuomaan esiin. Ideologia voi määräytyä objektiivisista tai subjektiivisista mielipiteistä ja arvoista. Näistä vain objektiiviset arvot ovat aitoja arvoja. Se näkyy esimerkiksi jo siinä, kun nähdään, että subjektiivisissa arvoissa on kyse aina joidenkin tahojen tai ihmisten miellyttämisestä ja kaupanteosta tarpeiden välillä. Objektiiviset arvot ovat yleisiä, pyyteettömiä ja ristiriidattomia, mikä tarkoittaa sitä, että niissä annetaan suurin valta ja rooli vapaudelle, joka tarkoittaa vapautta valita. Subjektiiviset arvot korostavat miellyttämistä ja materian kautta tulevia obligaatioita. Eli voidaan sanoa, että objektiiviset arvot ovat enemmän ihanteita, samalla kun subjektiiviset arvot ovat lähes aina vain tarpeita, ja niissä korostetaan sosialismin tavalla vain materiaalisten asioiden paremmuutta suhteessa henkisiin asioihin. Nämä subjektiiviset arvot siis kieltävät korkeimmat valinnan alaiset asiat, ja korostavat materiaalista välttämättömyyttä asioissa. Ne eivät yleensäkään näe sitä, että jotkut asiat voisivat olla pyyteettömiä ja sen takia niissä voisi olla enemmän vapautta valita kuin asioissa jotka ovat etenkin pyytellisiä,tarpeellisia ja enemmän riippumattomia valinnasta ja vapaudesta. Subjektiiviset arvot liittyvät aina etenkin ontokratiaan eli olemisen valtaa korostavaan ihmisryhmään ja toisaalta näiden ihmisten motivoimaan kommentaariaattiin, jonka tarkoitus on asettaa pyyteellinen ja subjektiivinen marginaali kaikkiin sellaisiin asioihin, jotka edustavat yhteiskunnassa vapautta ja henkistä korkeutta. Kommentaariaatti hyödyntää vertailukohdallisia symboleita, joista se johtaa arvoinstituutioita ja asettamiskonstantteja, joista se johtaa tuki-instituutioita, tietynlaisia arvoinstituutioita suojelemaan tarkoitettuja poliiseja. Arvoinstituutiot sisältävät subjektiivisia arvoja, jotka on päästetty ilman adaptiivista tulkintaa ja joukkopriorisointia yhteiskuntaan. Tämän kommentaariaatti on toteuttanut vaikutteellistamalla subjektiiviseksi jääneitä arvotunteita, jotka ovat tulleet subjektiivisiksi arvoiksi, eli ne ovat tulleet pyyteellisiksi, eli ne haluavat kaikesta palkkion, eli ne eivät tarjoa ihmisille vapautta valita vaan ne antavat itsensä välttämättömyyksinä. Tämä voi tarkoittaa materialistista kommunismia tai esimerkiksi yhden uskontokunnan oikeutta korostavaa teokratiaa, kuitenkin kommentaariaatin järjestelmässä vertailukohdalliset symbolit ovat aina relatiivisia ja reaktiivisia, ne syntyvät siitä, kun ne havainnoivat ihmisten tarpeita ja ihanteita, ne eivät siis anna ihmisen muodostaa itse suhdetta syväsymboleihin vaan ne antavat itsensä ihmisille annettuna, jossa ei ole sijaa valinnalle. Vertailukohdallinen symboli on siis opportunismia ja kommentointia, se ei siis ole itselähtöinen symboli, vaan sen edustama totuus murenisi esimerkiksi sotatilan seurauksena, koska ihmiset alkaisivat suhtautumaan arvoihinsa vakavammalla tavalla. Vertailukohdallinen symboli on siis reaktiivinen symboli, koska se syntyy siitä, kun se kommentoi ja vertailee itseään vakavempiin ihanteista syntyviin arvoihin ja symboleihin. Syväsymbolit ovat ihanteista syntyviä symboleita, joihin tunnustushierarkian arvot ja niihin perustuvat instituutiot syntyvät. Syväsymbolit ovat jotain sellaista, joka säilyisi aina ihmisten keskuudessa vaikka niitä ei korostettaisi millään näkyvällä tavalla. Maailmassa on mielestäni entistä vähemmän ihmisiä, jotka keskittäisivät toimintansa itselähtöisesti, vaan sellaisia ihmisiä on entistä enemmän, jotka kommentoivat toisten ihmisten toimintaa suhteellisesti ja reaktiivisesti. Koko vasemmistolainen politiikka perustuu itselähtöisten ja vapaiden oikeistolaisten politiikan osa-alueiden kommentointiin ja niille vinkumiseen. Objektiiviset arvot voivat luoda ihmiselle oikeanlaisen maailmankatsomuksen ja maailmankuvan, joka perustuu oikeanlaiseen arvohorisonttiin, jossa henkisille arvoille annetaan suurin rooli. Kaikenlainen vasemmistopolitiikka perustuu materiaalisten ns. välttämättömyyksien korostamiselle, jossa millekään korkeammalle ei anneta suurempaa roolia eikä edes mahdollisuutta elää. Kuitenkin on niin, että ihmisyksilöille tulisin arvojen kohdalla antaa mahdollisuus luoda niihin omanlainen näkökulma performatiivisen roolin korostamisella, mutta kuitenkin tulisi olla varovainen, ettei omat käsitykset anna kommentaariaatille ja ontokratialle mahdollisuutta johdattaa tällaisia vapaita aatteita ideologiseen nautintoon, jossa sosialistit nappaavat hyödyn ideologian muodossa, samalla kun itsenäisiä käsityksiä omaava ihminen saa tyytyä tikkariin politiikan edistämisen sijaan. Kommentaariaatti voi siis antaa jonkinlaiselle ruodusta poikenneelle taholle mahdollisuuden edistää subjektiivisten arvojen eli sosialistien mielipiteitä, mutta heidän ideologiansa ei etene todellisen politiikan teon asteelle, vaan he joutuvat tyytymään niin sanotusti grillimakkaraan tai hernekeittokupposeen. Ihmisillä on emootioita, jotka ovat eritasoisia, joista korkeimmat emootiot voivat edetä arvotunteiden tasolle. Arvotunteet kertovat etenkin arvojärjestyksestä ja henkisistä arvoista. Näiden emootioiden laatu on jotain erilaista kuin tyypillisimmät asiat, joille emotionaalisimmat ihmiset itkeskelevät ja mistä he vaikuttuvat. Siinä olennaisin asia on arvontunto eli korkeammanlaatuisen arvon tunnistaminen. Tämä tunnistaminen tapahtuu etenkin preferenssiautonomiaa, adaptiivista tulkintaa ja joukkopriorisointia hyväksikäyttämällä, jossa preferenssiautonomia määrittää arvon positiivisuuden tai negatiivisuuden, adaptiivinen tulkinta sopeuttaa tai kuolettaa arvotunteen, ja joukkopriorisoinnissa ne asettuvat tunnustushierarkian eri tasoille. Impersonaalisuus tarkoittaa etenkin sitä, että arvot ja objektiivisuus eivät ole riippuvaisia minkäänlaisista henkilökohtaisista valinnoista ja päätöksistä. Se tarkoittaa sitä, että arvojen laatu määrittyy korkeammasta kulttuuri- ja henkisestä perinnöstä, joka on mahdollistanut ihmisille vapauden ja valinnan mahdollisuuden. Eli tunnustushierarkian tasoja pitää kunnioittaa mutta samalla muistaa se, että kaikissa niistä on voitava olla mahdollisuuksia valita vaihtoehtojen väliltä. Ironia tarkoittaa sitä, että jos sanotaan jotain, mutta samanaikaisesti merkitys jää ilmaisematta. Se siis tarkoittaa etenkin sellaista huumorin muotoa, jossa korostetaan sen tärkeyttä, että asioissa voi olla eri merkityksiä, jos niitä ei oteta liian vakavasti. Tämän takia kommentaariaatin vaikutteellisuudessa hyödyntämä merkitysvallan tavoittelu on etenkin sellainen asia, että siinä ironialle ja monesti myös henkilökohtaisemmin itseironialle on paljon sijaa, ja ehkä vielä näitäkin korkea-arvoisempi vallan kommentoinnin muoto on satiiri, joka valitettavasti jää monessa sellaisessa kulttuurissa, joka ei ole vanha, pienen eliitin ymmärrettäväksi ja harrastettavaksi. Vaikutteellisuus pyrkii usuttamaan subjektiiviset arvot yksioikoisen merkitysvallan kautta ihmisten katsottavaksi, mutta siinäkin voidaan jokaisella instituutiotasolla käyttää ironiaa, joka tekee vakavuuden ja yksioikoisuuden naurunalaiseksi, ja monesti on niin, että naurua jonkinlainen pakottava yhden totuuden järjestelmä ei voi helposti kauaa sietää. Sen takia satiirikot ja ironikot ovat monesti jääneet totalitaristisesti eli subjektiivisen välttämättömyyden kautta ajattelevien ihmisten poljettavaksi. Satiiri, ironia ja itseironia liittyvät etenkin avoimiin henkisiin järjestelmiin, ja objektiivisuuden peruspiirre on olla avoin kaikkia kohtaan.

 

Vapaudesta ja yhteiskunnallisesta sääntelystä

Vapaus tarkoittaa valinnan mahdollisuutta. Valinta kohdistuu erilaisiin vaihtoehtoihin, jotka määrittelevät monesti ajattelua tai toimintaa. Voidaan esimerkiksi sanoa, että vapaus kohdistuu vaikkapa itse valittua uskontokuntaa kohtaan tai esimerkiksi vapaan markkinatalouden tarjoamaan tuotteiden moninaisuutta kohtaan, jossa ihminen saa itse valita tuotteensa useiden vaihtoehtojen joukosta. Vapaus on suurimmillaan silloin, kun valintaan kohdistuu entistä suurempi pyyteettömyys eli valinnan vaihtoehdon helppous, eli se, että on mahdollista mahdollisimman helpolla muutoksella aikaansaada valinta erilaisten vaihtoehtojen väliltä. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi kaupankäynnissä sitä, että hinnat ovat kilpailukykyisiä, eli jotain tiettyä tuotetta ei myydä sen markkinahintaa korkeammalla hinnalla. Kuitenkin hintojen keinotekoinen muuttaminen on sääntelyä, jota ei pitäisi vapaassa markkinataloudessa harrastaa. Eli voidaan sanoa, että hintojen tulisi määräytyä tuotteiden saaman suosion ja tuotettavuuden välisestä suhteesta.

Eli jos ajatellaan yhteiskuntaa tunnustushierarkiana, tulisi kiinnittää huomio siihen, että valintoja voitaisiin tehdä riittävän laajalla alueella ja monet erilaiset vaihtoehdot huomioiden. Esimerkiksi politiikan piirissä vaihtoehtojen tarjoaminen on johtanut Britanniassa siihen, että esimerkiksi tietyt satiiriset puolueet kuten Monster raving loony-party on etabloitunut järjestelmään haastamaan merkittävimmät yksilöpoliitikot heidän omissa vaalipiirissään. Eli voidaan sanoa, että yksioikoisuutta ja vakavuutta kritisoivat ja naurunalasoivat asenteet asioihin suhtautumisessa, eli ironia ja satiiri, ovat tärkeitä piirteitä yhteiskunnassa sen takia, koska ne ylläpitävät valintaa, eli voidaan sanoa, että ironia ja satiiri ovat kulttuurisesti korkeimpia kuvaamisen tapoja, jotka jatkavat elämistään etenkin yhteiskunnallisen vapauden takia ja ansiosta.

Esimerkiksi Seppo Heikinheimo kuvaa muistelmissaan tilannetta sovietin aikaisessa Moskovassa, jossa sirkus mainosti itseään termeillä ”Hyvää neuvostosirkuksen vuosipäivää”; jonka ihmiset olivat alkaneet ymmärtämään ironian mielessä. Koska Neuvostoliitto on järjestelmä, jossa on historian aikana käytetty eniten sääntelyä, voidaan havaita, että ironia ja satiiri toivat ihmisille mieleen paremmat ajat. Sen takia on tärkeää, että satiiria ja ironiaa harrastetaan, sillä ne ylläpitävät mahdollisuutta vapaudelle.

Mielestäni esimerkiksi rakentamisessa tulisi käyttää vähemmän sääntelyä. Toinen asia on luvat esimerkiksi jonkinlaisen elinkeinon harjoittamiseen. Kuitenkin voidaan sanoa, että yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ylläpitää hintojen sääntely esimerkiksi lääkkeiden tapauksessa. Mielestäni myös tietynlaiset surrogaattituotteet kuten nikotiinipurkkakin on esimerkki lääketuotteesta, jota tulisi säädellä. Onhan selvää, että on ristiriitaista, että samalla kun yhteiskunta poistaa edellykkeitä tupakan käyttämiselle ja ostamiselle Suomessa, niin että se samalla antaa nikotiinipurkan hinnan kohota paljon tupakan hintaa korkeammalle asteelle. Myös alkoholittomien oluiden hintaa on parasta säännellä.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

 

Lineaarisesta transepookkiharhasta

Lineaarinen transepookkiharha tarkoittaa sitä väärentynyttä käsitystä, jonka mukaan ihmiset voitaisiin palauttaa tiettyyn kulttuuriseen epookkiin tai aikakauteen. Epookkeja määrittää aina etenkin henkinen kulttuuri, kuten taide, tiede ja filosofia. Kuitenkin välineellinen järki ja teknologia ei ole se asia, joka määrittäisi kokonaisuudessaan palautettavasti jotakin aikakautta. Ei voida sanoa, että koska sata vuotta sitten ei ollut tietokoneita eikä internetiä, että meidän aikamme olisi ehdottomasti parempi kuin aika esimerkiksi sata vuotta sitten. Kuitenkin tieteen ja teknologian kehitystä voidaan kuvata varmaankin jonkinlaisella helppousindeksillä, joka kuvaisi sitä, miten tietyt tieteen tutkimat asiat ovat parantaneet elinolosuhteita ja esimerkiksi keskimääräinen elinikäkin on ainakin länsimaissa noussut.

Kuitenkaan kovat tieteet eivät määrittele sitä, mikä on jonkun ajan henki tai tiettyä epookkia määrittävä kulttuurinen tuuli. Helppousindeksi on asia sinänsä, johon voidaan metrittää tietyt elämän helppoutta määrittävät tekijät. On mielestäni niin, että teknologia ja välineellinen järki voivat passivoida ihmisiä viihtymään omassa ala-arvoisessa viihdekulttuurikuplassaan. On siis luotava kirjallisuutta ja taidetta ja filosofiaa, joka voisi antaa tietylle aikakaudelle nimen ja sisällön.

Vaikka teknologia ei kuljeta ihmistä koko ajan parempaan päin, voimme kuitenkin ottaa oppia aikaisemmista kulttuurikausista sen mukaan minkälainen eetos niillä on omiin päiviimme nähden ollut. Oswald Spengler, ehkä aikamme tunnetuin kulttuurifilosofi, nimitti antiikin Kreikan kulttuurin eetosta apolloniseksi, arabialaisen korkeakulttuurin eetosta maagiseksi ja länsimaisen korkeakulttuurin eetosta faustiseksi. On varmaan niin, että länsimaisestakin korkeakulttuurista voidaan yleisesti puhua epookkina, jonka pohjasäikeet luotiin antiikissa ja jonka periaatteet renessanssi palautti Eurooppaan. Kuitenkin nykypäivänä esimerkiksi Suomen tapauksessa, erilaiset kieli- ja kulttuuripiirit Euroopan sisällä laativat myös esimerkiksi suomenkielistä kirjallisuutta.

Eurooppalainen korkeakulttuuri on lannistanut niin kommunismin kuten kansallissosialismin, joista kommunistit olisivat samaistaneet eurooppalaiset ihmiset märehtiväksi kantturalaumaksi, ja kansallissosialistit olisivat Mannerheimin sanoin tehneet muista Euroopan kansoista ”valkoisia neekereitä” Saksan palvelukseen. Euroopan Unionin on ylläpidettävä eurooppalaista ja länsimaista kulttuuriperinnettä estämällä sodan ja tukemalla sitä, että kaikki pienetkin kansat saavat oman vuoronsa eurooppalaisista arvoista keskusteltaessa.

Eli kaikki mikä on todellista kulttuuria, kirjallisuutta, filosofiaa ja taidetta, kantaa merkkiä omasta ajastaan samalla kun se tunnustaa yhteistä antiikista alkanutta länsimaista kulttuuriperintöä. Eli laulakaa, juokaa, luokaa ja naikaa. Pyrkikää erottamaan erityinen ja yleinen. Löytäkää oma äänenne ja omin tapanne julkaista havaintoja ja tulkita samalla aikaa. Välineellinen järki voi olla estäväkin tekijä kulttuurin luomisessa, mutta toisaalta esimerkiksi käsikirjoituksen tekeminen on tänä päivänä helpompaa kuin sata vuotta sitten.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Minä olen hyvä siinä ja siinä!

On naurettavaa ja epätodellista, miten jotkut ”nuoret ammattilaiset” pyrkivät omaa itseään mainostamaan. Curriculum Vitae ja kaikenlaiset omien nettisivujen ylistävät lauseet ovat tyypillisiä ihmisille, jotka ovat päässeet vain tekemisiin itseään vaikutusvaltaisempien ihmisten kanssa. Esimerkkinä vaikka: ”Ulosantini ja kirjoittamiseni on sellaista ja sellaista hyvää”. Olisi muistettava se tosiasia, että monet nosteessakin olevat yksilöt menettäisivät oman vaikutusvaltansa, jos ihmiset päättäisivät muuttaa omia mieltymyksiään. On naurettavaa ajatella, että kaikki mahdollinen tekemiseen ja ajattelemiseen liittyvä hyvä liittyisi aina etenkin jonkinlaisiin ihmisiin, esimerkiksi sellaisiin, jotka ovat saaneet ylitettyä kustannuskynnyksen julkaisumaailmassa.

Mielestäni kaikkiin ihmisiin liittyy tietynlainen potentiaali, joka kokemuksella ja työn teolla voi muuttua paremmaksi tai huonommaksi. Kuitenkin voidaan sanoa, että joka ikisessä ihmisessä on jotain hyvää mutta toisaalta myös jotain huonoa. Onkin niin että itsen kehumiset tai vaihtoehtoisesti listan rakentaminen tilauksesta itseä kehuvista ihmisistä ja heidän harakanvarpaistaan, on tarkoitettu pelkästään luomaan sen kaltainen kuvitelma, että tällainen ihminen olisi korvaamaton ja hän olisi itse rakentanut oman menestyksensä.

On selvää, että tässäkin maassa työpaikat ja opiskelupaikat jaetaan sen mukaan, kuka on kategorisesti omassa alassaan keskimääräistä parempi. Tässä voi kuitenkin vaikuttaa se, missä tilanteessa ihminen on ja miten hän on nepotistien mielestä toiminut aikaisemmissa yhteyksissä. Tämähän on aivan kuin pillunsaanti. Luonnollinen valitsija valitsee kumppanin, joka on hänen mielestään paras. Kuitenkin tämä parhauden kokemus ei liity muuhun kuin luonnollisen valitsijan hormonitoimintaan. Aivan samalla tavalla itsen kehuminen perustuu siihen, jos on päässyt johonkin kategoriaan sisälle, eli monissa tapauksista siitä, että vanhemmat ja kokeneemmat alan ihmiset ovat kehuneet tai katsoneet tällaisen ihmisen jonkin tarpeen mukaan poikkeukselliseksi.

Auktoriteeteilta arvostuksen saaminenkin jää tietyn kapean kategorian sijaiseksi. Ei voida sanoa, että jos on päässyt johonkin piireihin, että oma status ja menestys johtuisi siitä. Kuitenkin on valitettavan totta, että jatkuva ja sinnikäs itsen kehuminen ja joksikin nimittäminen johtaa siihen, että tällaisesta asiasta tulee estämättä totuus ainakin joidenkin ihmisten silmissä.

Mielestäni keinotekoisesti rakennettu status on suuri ongelma yhteiskunnassamme. Tällaiset ihmiset voivat sanoa uskovansa, vaikka ”oikeudenmukaisuuteen” tai ”tasa-arvoon” mutta kuitenkin he haluavat kehua itseänsä ja esittää itseään erityiskohtelun ansaitsevana. Monestihan tällainen menestyminen vaatii sitä, että on oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja on osannut verkostoitua. Kuitenkaan riippumattomuutta ja itsepyrkimystä ajattelussa ja toiminnassa tämänkaltaisella itsensä edistämisellä ei tavallisesti saa.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Runo

 Siivet jotka sinulta silloin sain

eivät sitten kuitenkaan kanna aina main

ne olivat heikot ja liian harvat

kuin ohuet abessinialaisen kisun karvat

yritin aina lentää ja liitää

kun samalla kaikki aika kiitää

yritin aina luoksesi pyrkiä

kohtaloa synkkää eteenpäin tyrkkiä

olit minulle kuin kuni kaiken

täydellisyys muodossa naisen

et antanut minulle mahdollisuutta

et ainakaan ilman tahdollisuutta

kaikki oli liian laimeaa ja tummaa

kantoi kaikki karmean toteuden summaa

oli luonani aina aiheesi aave

kaiken olleen aiheen pitkittynyt saade

nyt yritän luontoani pitkittää

omaa heikkoa ja arkaani sitkistää

joutuisinko vielä eteesi käymään

kaiken paitsi vielä kuitenkin näkymään

voisinko vielä edessäsi kunnolla olla

ilman että olisin samoin kuten nyt, hunningolla

on viina ja lääkkeet minut pitkälle vienyt

kaiken kivun ja tuskan kuitenkin sietänyt

olisiko minulla kuitenkin vielä tilaisuus

kuin kaikella kunnon kullalla annettu pinnan silaisuus

siipeni vielä kantavat hetken verran

ainakin vielä tämän yhden kunnon kerran

 

Unto Savonpoika

 Olen vain Unto, poika Savosta

olen kuitenkin myös isosta talosta

Savoa olen kulkenut laidasta laitaan

mittaillut tiloja aidasta aitaan

En koe Savoa huonommaksi kuin muutakaan

vaikkei minulle ole aina suotu luutakaan

Savo on suuri muistoissa minun

lauluissa Ahlqvistin ja Pakarisen pirun

Ei Leskisen Juicekaan ollut huono

Juankosken mökistä tuonon

Pidän myös arvossa Pasasta,

tuota vääräleukaa herkkää

haistelen monesti alueeni kuusien kerkkää

On mulle Savo ehkä ainoa kaikista

jossa parhaimmat ovat myös naisista

Runo

Elää kulttuuribolsevikki helppoa elämää

ilman mitään kulttuurikeskustelua terävää

eivät kirjat minua haittaa

vaikka sinunlaisesi niitä uuniin laittaa

ei tarvitse rakentaa tänne mitään kirjastoa!

ei kosketa mikään kulttuurinen tätä ilmastoa

On paljon lorukirjoja ja aapisia

meille vieraiden aatteiden vaalimisia

pitäisi laittaa kaikki rahat ruokaan

ei tuo taide makaroonilaatikkoa vuokaan!

eikö voisi kirjoista luopua

aatteista omaksutuista suorasti suopua

Paideia ja Humanitas ovat tälle vieraita sanoja

mieluummin komentelee ja käskee kuin kanoja

tuomitsen kaikesta ylimmältä tasolta

ei tämä litania kuitenkaan ketään kasvata

Runo

 Olen, olen kuitenkin vain Kulkija-Kalle

tuntuu elämäni vaan loputtomalle

olen kulkenut, kulkenut ja käynyt

sanonut itselleni: siinä vaan räydyt

kulku on verissä vaikka vaan

tiet tunnetut läpi maan

jouduttaa tietäni uhkaava vaara

lammen kultaisten kalojen naara

joudunko aina vain kulkemaan ja käymään

kaikille aina samoin näkymään

on minulla kuitenkin päässäni tavoite

etelän ja pohjoisen suuri, mahtava navoite

sen kun löydän ja saan

saan nähdä - olen kulkenut läpi maan.

Jan Patockan kirjasta Negativni Platonismus käännöksiä sivut 1-2 ensimmäisestä artikkelista

Jan Patockan kirjasta Negativni Platonismus käännöksiä sivut 1-2 ensimmäisestä artikkelista

Metafysiikan alkuperä, ongelmat, sukupuutto ja kysymys siitä, voiko filosofia elää sen perusteella

Kaikkien syvällisten erojen lisäksi, jotka erottavat filosofiset pohdinnat nykyään 1800-luvun filosofiasta, on olemassa useita yhdistäviä artikkeleita. Heidän joukossaan on tietoisuus siitä, että filosofian metafyysinen jakso on ohi. Elämme suuren jakson lopussa tai ehkä jopa sen jälkeen, kun se on ohi. Ilma, joka on puhuttu hänen jälkeensä sattuneiden katastrofien suurelle seismografille, on täynnä surua. Mutta entä nolla, jota myydään niin ikuisesti, että historiasta on jäljellä vain kasa? Kukaan ei tiedä tarkalleen, koska edes kysymystä ei ole vielä esitetty niin kuin sen pitäisi olla. Erilaiset filosofiset koulut ja suunnat nuhtelevat todennäköisemmin metafysiikkaa tappavana aseena. Jokaista positiivisen tieteen rajat ylittävää filosofiaa pidetään yleensä metafyysisenä. Tämän kaavan mukainen metafysiikka on epäselvyys, väärä syvyys, sekularisoitu teologia, vanhentunut musiikkitiede. Ristiriidat alkavat kuitenkin tässä vaiheessa: mikä on tieteellistä? Onko mahdollista ajatella positivistien kanssa joukkoa aistinvaraisia ​​lähestymistapoja ja tämän kuvauksen keinoja? Silloin meillä on edessämme vain tiede praeteritolle, joka on olennaisesti suhteellisen epätäydellistä, vaikka se pyrittäisiin vakiinnuttamaan yhtenäiseksi tieteeksi. Tai haluamme olla aktiivisia marxilaisten kanssa, minä johdan myös tulevaisuuden tiedettä, väittäen paitsi lausunnon myös elämän ainutlaatuisuuden - johdannon koko väitteeseen. Sitten tämän tieteen on luotava itse totuus. Hänen on ehdottomasti ylitettävä vain annettu, vaikka hän noudattaa hänen ohjeitaan ja ei myönnä mitään muuta kuin aistillisen.

 

Viola Renvallin runoja käännettynä

Lantti

 

Näen sanojen kimaltavan kädessäsi

kun pelkän kolikon tiputat huolettomasti maahan

Nälkäinen lapsi, köyhä mies sen näkevät

Ainokainen kolikko tekee heidän nälästään lopun

Sinulla on niin monta sanaa pois annettavaksi

Minulla on lopulta kädessäni vain yksi

Minä en tiedä siitä onko sana kultaa

mutta se on palava, painava ja kuuma

Kerran lasken sen alas polkuni viereen

Ja joku löytää sen, en tiedä kuka

Mutta kävelen pois tyhjin käsin tänä iltana

kun valot syttyvät kaukaisessa kodissa

 

Vain näkymä

 

Ahdistuneiden ajatusten on työnnyttävä kauas

Vain selkeät ja yksinkertaiset saavat jäädä

Kävelen hiljaa kevään hehkun alla

Kannan kädessäni vain ainoan yrtin

Vain näkymä joka hyrisi laitumella

seuraa minua kotiin tummuvassa päivässä

 

Kun tuuli oli nuori

 

Kun tuuli oli nuori ja kun olin itse nuori

tasankojen aamu oli meidän oma

Silloin laulu kaikui avaruudesta ja aurinko paistoi

ja unikonpunainen liekehtivä teini

Mutta tuuli on vanha ja ei laula enää

ja minä itse olen kyllästynyt kulkemaan

Minä istun pilarien varjossa iltaa vasten

Mutta valonvalta kukkii muille

Ja hän joka on tuulen ja minun tytär

punoksessa unikonpunainen nauha

nyt vaeltaa hän kauan leiskuvalla tasangolla

emme ole koskaan pystyneet unohtamaan

Etkö tiennyt että kauneus

asui täällä?

Kalasti näissä vesissä,

nukkui näissä aitoissa

lypsi lehmiä karkeissa vaatteissa

nauhat ajelivat ja nostivat pensaita sadonkorjuun aikana

Etkö tiennyt että kauneus

meni pitkin näitä teitä

kutsuivat kiharaisia lampaita

mursi kuusen oksat lauantain portaille

lämmitti saunan pyhäpäivän iltana

Kauneutta et kohtaa missään

niin yksinkertaisen uskovaisella sydämellä kuin täällä

niin syvän vakava ja väärentämätön

kuin sitten nuoret tytöt paljain jaloin

täytti hinkit kaivolla

ajoi karjan ulos aurinkoisena aamuna

 

Kevään käki on nuorten kaipuu

niiden nuorten jotka ovat vankeja

liitossa puutarhan, suvun, uskollisuuden

Joku huutaa heidän rinnoissaan ja ei saa koskaan ääntä

Liukuu pois epäilyttävässä hymyssä

puoliksi surumielinen

kun käet huutavat keväässä

 

Viesti

 

Kohti hämärää kun kuu roikkuu paljailla oksilla

ja pajuoksat värisevät illan kylmyydessä

lähetän sinulle näkymättömän viestin

Oli vahva kuin kevät, rakasti, älä anna vuosien hukuttaa sinua!

Oli onnekas myös melankoliassa, sinä joka asut viisaudessa!

Ole hyvä, tunnen sinut ja tiedän että hyvyys on sinun tapasi!

Aina voin ottaa kätesi omaan käteeni.

Niin ystävinä oleminen kuin me, on ehkä harvinaista

ja ehkä lahja, jolla on korvaamaton arvo.

Ajattelin paljon tästä tänä huhtikuun iltana,

kun viileä kuu paistaa paljailla oksilla.

Rakkauteni koskettaa otsaasi, mieltäsi.

Älkäämme koskaan lopettako toistemme rohkeutta.

 

Se mikä tapahtuu

 

Se mikä tapahtuu on kaikkinaan todellisuuden ulkopuolella

Vaikka ostan maitoa ja paistan leipää olen siinä sisällä

Lämmin hymy, säde tuntemattomalta tähdeltä.

Kukaan ei tiedä, kukaan ei tiedä. Mutta valo elää täällä.

Kun nostan kasvoni lempeässä hehkussa

Toivotan vain yhtä asiaa: pystyä muokkaamaan siunaustasi,

armonne, näkymättömyytesi, läsnäolosi kasvaa.

Todellisuuden vaipassa minun täytyy pukeutua työpäiväni.

Mutta epätodellisuus on minulle todellisempaa

kuin mitä kosken.

En vain ymmärrä sen totuutta.

Siksi en ole saarnaaja.

Vain unelmoijat kohtaavat aamunkoiton

hitaasti laulavat näkymättömässä lähteessä.

 

Kolme väriä

 

Meidän yksinäisyytemme takia

meidän surumme yhteisyyden takia

meidän kirpeiden ajatustemme takia

sytytän tämän kynttilän

Tässä pyhyydessä kädet tarttuvat käsiin

Ilo istuu pöydässä kotona

Kukaan ei ajattele pahaa toisesta

Valo tulee palamaan lämpimällä loistolla.

Tummien teiden takia

portaattomille merille,

metsien hautovan melun vuoksi

ja pakanoiden melankolia

Sytytän tämän kynttilän.

Neliön neliön läpi

syttyy viikonloppu

tien ja veden syvyyden allekirjoittaminen,

allekirjoittamalla pimeyden huokaukset,

allekirjoittanut retkeilijä ilman maalia.

Jumalan käsittämätöntä tarkoitusta varten

Hänen olemuksensa rikkauksien puolesta,

Hänen armostaan

ja hänen iankaikkisen armonsa tähden

Sytytän tämän kynttilän

Tavaten joulun juhlasanoja

menneisyyden renkaan sisällä

Luulen, että Hän, joka on tulossa,

Sillä, jolla yksin on valta

anna kynttilöiden syttyä

myös pimeissä maailmoissa

meissä.

 

Vanhasta sanasta

 

Uskollisuus.

Vanha sana.

Melkein unohdettu.

Taistelee kuin vasikannahka.

Rauhallinen ja aito.

Mistä se puuttuu

elämä on revitty.

 

Satu

 

Koko päivän pienet lapset odottivat

että satu kerrottaisiin heille

He painoivat tylpät nenänsä ikkunaa vasten

ja katsoivat kohti metsää,

missä polku juoksi hämärään.

Vanha mies tuli tielle.

Mutta hän ei ollut saagan vanha mies.

Vain Johansson kuten kaikki tiesivät.

Iltaa kohti kuu liikkui.

Mutta se ei ollut Kuu ja satu,

vain todella ystävällinen vanha kuu.

Lannistuneina lapset päästivät sisään ulvovan kissan.

Se ei ollut kissa saagassa,

vain jokapäiväinen leikattu Murre.

Pienet lapset odottivat koko päivän.

 

Ja mitä voimme oppia tästä tarinasta?

 

Kun olin pieni

 

Kun olin pieni, soudin järvellä.

Se oli sininen ja siinä oli vihreitä rantoja.

Valkoiset pilvet vierittivät minua.

Ja veneessäni oli punaiset airot.

Joku oli kanssani veneessä ja lauloi.

Ja kappale sai minut nauramaan.

Mutta en muista mitään sanoja

eikä sitä miksi laulajaa kutsuttiin.

Hänellä oli raidallinen hame ja kiiltävä rannekoru.

Ja minä rakastin häntä.

Mutta en tiedä kuka hän oli.

Vene saapui laiturille,

ja siellä seisoi iso koira.

Se sanoi hyvin selvästi: tervetuloa!

Tiesin, että koirat eivät osanneet puhua,

mutta muistan, että koira toivotti minut tervetulleeksi.

Muistan sen parhaiten,

ja että se oli ruskea ja valkoinen.

 

Kun olin pieni, tunsin koiran joka puhui.

 

Tasapainopisteen relevanssista ja preferenssiautonomiasta

Preferenssiautonomia tarkoittaa preferenssien itsenäistä hahmottumista ja hahmottamista. Preferenssi voi suuntautua joko vapauteen tai vastuuseen tai esimerkiksi prosentuaalisesti osaan kummastakin. Voidaan mielestäni sanoa, että sekä yhteisö että yksilöt voivat seurata tässä preferenssien valinnassa tietynlaista tasapainopistettä, joka määrittää sekä yhteisön että yksilöiden koostumusta ja muotoa. Tasapainopiste tarkoittaa sitä vapauden ja vastuun määrää, joka yhteisössä on oltava, jotta sen toiminta ja olemassaolo voisi säilyä, ja jotta se ei milloinkaan ajautuisi varsinaiseen anarkiaan, missä preferenssiautonominen valinta ei enää olisi mahdollista. Voidaan sanoa, että se, jos ihmiset päättäisivät aina valita toimintansa käyttäen vapautta, eivät yhteisöön liittyvät vastuut kuten esimerkiksi työn tekeminen tai verojen maksaminen enää toteutuisi yhtä voimakkaalla tavalla, joka voisi ylläpitää yhteisön toimintaa ja olemassaoloa. Toisaalta jos yhteisössä yksilöt päättäisivät valita aina vastuun, voisivat tietynlaiset velvollisuuteen ja itsensä kieltämiseen liittyvät asiat lisääntyä, jolloin esimerkiksi voitaisiin katsoa, että tällainen yhteisö voisi ajautua ristiriitaan toisien yhteisöjen kanssa, josta voisi syntyä esimerkiksi, vaikka sotatila useampien valtioiden ja yhteisöjen välille. Tasapainopiste tulisi määrittää aina yksilön kokemusrekisteristä käsin, koska sen määritteleminen yhteisöstä käsin voisi olla rikkomassa esimerkiksi yksilönvapauden periaatteen mukaista yksilön käsitettä yhteisössä. Koska yksilö on yhteisön keskeinen elementti, ei voida sanoa, että yksilö voitaisiin yhtenäistää yhteisön periaatteisiin ja tarkasti määriteltyihin tarpeisiin. Ei voida esimerkiksi sanoa, että yksilöiden tulisi määräytyä yhteisöstä siinä määrin, kun määritellään sitä, millaisia vapauden ja vastuun tarpeita yhteisö tarvitsee, yksilön tarpeiden on aina oltava korkeammalla sijalla. Esimerkiksi yksilön oikeus valita vapauden ja vastuun väliltä esimerkiksi elämäntilanteen tai elämänasenteen tapauksessa on tärkeää, koska onhan selvää, ettei yhteisön sisällä voida muotoilla sitä, millaisia elämänvalintoja yksilöt valitsevat ja millaisia elämänasenteita ja -aatteita heillä on. Kuitenkin tasapainopiste on tärkeä myös yksilön kannalta, koska ihmisellä on binaarinen taipumus valita toimintansa suuntaa vapauden ja vastuun kautta. Tämä taipumus perustuu Isaiah Berlinin määrittelemän binaarisuuden negatiivinen vapaus ja positiivinen vapaus, kautta. Ihmisillä on taipumus haluta vapautta johonkin ja vapautta jostakin. Vapaus johonkin on todellista vapautta ja vapaus jostakin on loppujen lopuksi aina vapautta jostakin. Yksilön tulee kuitenkin korostaa molempia vapauksien puolia, koska nämä vapaudet määrittelevät suuressa määrin sitä, kuinka paljon yhteisössä tehdään työtä ja millä tavalla tämä työnteko on määrittelemässä ihmisten oikeutta työntekonsa laadun määrittelyyn.

KuPSin on saatava materiaaliset edellytykset kansalliselle dynastialle ja kansainväliselle menestykselle

Seinäjoelle on viimeisten vuosien aikana rakennettu moderni neljästä yhtenäisestä katsomosta koostuva jalkapallostadion, jota tulisi pitää esimerkkinä sille, mihin Kuopiossakin tulisi pyrkiä. Veikkausliigan kärkeen ja eurooppalaisten sarjojen karsintoihin etabloitunut Kuopion Palloseura tarvitsee enemmän tukea kaupungilta, yrittäjiltä, jalkapallon seuraajilta ja lajille uusilta ihmisiltä. Tänä vuonna Kuopion Palloseura selätti Eurooppaliigan karsinnoissa Slovan Bratislavan Slovakiasta ja FK Suduvan Liettuasta ja pääsi Eurooppaliigan play-off kierrokselle. Nyt seura on hankkinut päävalmentajakseen Simo Valakarin, joka on aikaisemmin tehnyt kunnollista työtä etenkin Seinäjoen Jalkapalloklubin kanssa.

Seura tarvitsee enemmän tukea kaupungilta siinä, että Kuopioon saataisiin lopultakin rakennettua kansainväliset standardit täyttävä ja eurosarjojen jatkokierroksia varten riittävä ja pätevä stadion ja siihen kuuluvat yritystilat. Jalkapallo on saamassa Suomessakin suurempaa roolia ja siihen liittyvä liiketoiminta on nykyisin suurempialaista kuin koskaan aikaisemmin. Kuopion tulisi panostaa KuPSiin, koska se on ainoa talousalueemme korkeimmalla tasolla toimiva seura, joka edustaa kansainvälisesti laajalti arvostettua urheilulajia. Jalkapallo on liiketoimintana kasvattanut vaikutusvaltaansa viime aikoina, ja sen takia tarvitaan kaupunkia auttamaan seuraa saamaan riittävän hyvät puitteet toimintansa jatkamiseksi ja laajentamiseksi.

Myös tarvitaan yrittäjiä entistä enemmän takaamaan laajentuvan toiminnan puitteet ja jatkamisen mahdollisuudet. Kaupunkilaisia ja koko maakunnan asukkaita tarvitaan edustamaan alueemme urheilullista johtajaa sen entistä enemmän kehittyvässä toiminnassa ja laajenevassa kansallisessa ja kansainvälisessä merkityksessä.

Viime vuonna, kun KuPS voitti Veikkausliigan puhuttiin kannattajien ja kaupunkilaisten keskuudessa jopa siitä, että nyt voitaisiin luoda jonkinlainen kuopiolainen dynastia suomalaiseen jalkapalloon. Tuo tavoite ei ole kaventunut sillä, että seura sijoittui tänä vuonna liigassa kolmanneksi, ja kampesi kaksi merkittävää eurooppalaista seuraa laulukuoroon Eurooppaliigan karsinnoissa. Olisi kysyttävä kaupungin ja alueen yrittäjiltä, päätöksentekijöiltä ja kuluttajilta, olisiko heistä parempi, että alueella olisi uusi urheilullinen veturi, jonka avulla kaupunki ja koko Savo voisi saada huomiota kansainvälisillä kentillä kansallisen menestyksen lisäksi.

Itse olen kannattanut KuPSia Kuopiossa syntyneenä ja Siilinjärvellä kasvaneena. Olen itse lapsena nähnyt KuPSin rämpimisen Veikkausliigassa, tippumisen kakkosdivisioonaan ja hissiliikkeen Veikkausliigan ja ykkösdivisioonan välillä. Mikäli kaupunki ei lisää tukeaan omaa kasvokuvaansa kohtaan, voi olla, että jossain vaiheessa näkisimme taas nuo kaksituhattavuoden alun rämpimiset. Mutta jos haluamme mahdollistaa kuopiolaisen dynastian maamme jalkapallossa, tulisi päättäjien, yritysten ja lajin harrastajien yhtyä pikaisesti uuden valakarimaisen ohjelman taakse siinä, kun yritetään muodostaa jalkapallosta alueen tärkein laji ja KuPSista alueen tärkein edustaja kansainvälisen jalkapallon, maailman tärkeimmän urheilulajin loistavalle areenalle.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Arvotunne, arvojen johdannaiset, adaptiivinen tulkinta ja joukkopriorisointi konkretiassa

Arvotunteet tarkoittavat konkreettisten arvojen ja arvostusasenteiden alkukohtia ihmisen hermostossa. Arvotunne määräytyy ponnekkuutensa ja painavuutensa kautta, mutta ennen kaikkea arvokkuutta ilmaisevasti tyylillisesti ambivalentilla tavalla, jossa arvotunteet saavat merkitystä myös muiden kuin voimakkuutensa kautta, ne ilmenevät etenkin arvollisesti poikkeavalla tavalla. Merkitystä ilmaisevia asioita ihmisen hermostossa ovat etenkin voimakkuus mitallisuuden mielessä, mutta toisaalta myös arvollisuus ja arvokkuus laadullisuuden mielessä. Voidaan esimerkiksi sanoa, että tietyt subjektiiviset arvotunteet ja arvostusasenteet ovat voimakkuudeltaan suurempia kuin objektiiviset, yleiset ja pyyteettömät arvot. Voidaankin sanoa, että pyyteellisyys aiheuttaa arvotunteissa sen, että ne ilmenevät voimallisesti suuremmalla tavalla kuin pyyteettömät arvot, sen takia pyyteettömät arvotunteet vaativat lujempaa ja tarkempaa arviointia ja tunnistamista. Koska pyyteelliset ja subjektiiviset arvotunteet ovat voimallisesti suurempia aiheutuu siitä se, että ne ovat myös alttiimpia kommentaariaatin vaikutteellisuudelle ja merkitysvallalle. Arvorealisaatio tapahtuu siis siinä, kun vielä tunnistamattomassa merkitysalueessa olevat arvot johdetaan adaptiiviseen tulkintaan, joka vahvistaa sen, onko arvo objektiivinen ja pyyteetön vai subjektiivinen ja pyyteellinen. Arvorealisaatioon kuuluu myös se, että ontokratian johtama kommentaariaatti pyrkii vaikutteellistamaan nämä arvotunteet ennen kuin niistä tulee todellisia arvoja. Objektiivisiksi arvoiksi etenevät arvotunteet ovat tärkeämpiä kuin subjektiivisina pysyvät arvotunteet, koska niitä voidaan niiden pyyteettömyyden takia pitää todellisina arvotuksen aiheina, tunnustushierarkiassa ja sen sisältämien instituutioiden keskellä. Arvotunteiden pohdinta vaatii siis etenkin laadullisuuden pohdintaa, koska ihmisillä on valmis taipumus tunnistaa arvotunteet niiden voimakkuuden kautta ja sen takia suurin osa ihmisistä on taipuvainen kommentaariaatin ohjaamaan vaikutteellisuuteen. Ontokratia on se ihmisryhmä, joka pitää nimensä mukaisesti hallussaan olemisen valtaa, eli se voi sen myötä keskittyä manipuloimaan toisia ihmisryhmiä oman asemansa paremmuuden takia. Kommentaariaatti on se ihmisryhmä, joka on riippuvainen ontokratiasta ja se toimii eräänlaisessa kaposuhteessa toisiin ihmisiin, jotka eivät aina ole yhtä epävapaita. Kommentaariaatti ylläpitää ontokratian kautta ideologista nautintoa, jossa se antamalla massoille omia subjektiivisia arvojaan, säilyttää ainoana ideologian totuuden poliittisessa prosessissa. Näillä subjektiivisilla arvoilla ja itse tavoitetulla ideologiallaan kommentaariaatti pyrkii vaikutteellistamaan vapaita ihmisiä, ja muodostamaan heille oman merkitysvaltansa mukaisia käsitteitä. Kommentaariaatti siis pyrkii etenkin manipuloimaan ihmisiä tunnistamaan subjektiivisia arvoja, jotta heistäkin tulisi pyyteellisiä ja ahneita, ja jotta he tämän takia olisivat avoimempia kommentaariaatin ja ontokratian subjektiivisille arvoille. On siis tärkeää, että objektiivisuuteen pystyvät ihmiset voisivat olla tietoisia omien arvojensa paremmuudesta ja objektiivisuudesta, ja sen takia heidän tulisi etenkin pysyä avoimena ja tietoisena omista arvoistaan, joista ei voida ruveta pitämään kauppatarvikkeina tai oman pyyteellisen etunsa tavoittelemisen välineinä. Mitä siis on tämä laadullisuus? Laadullisuus tarkoittaa sitä, että objektiiviset ja pyyteettömät arvot ovat niin sanotusti tehty erilaisesta fabriikista kuin subjektiiviset ja pyyteelliset arvot. Ne ovat siis hermollisesti erilaatuista ainetta. Onhan ihmisellä hermostossa taipuvaisuus erotella erilaisia voimakkuuksia, joista arvojen laatu voi motivoitua. Arvo on siis etenkin jonkinlainen asenne toimimiseen jossain suhteessa, mutta toisin kuin tavalliset asenteet, jotka ovat joskus este ajattelun ja etenkin syvemmän tietoisuuden tiellä, ovat nämä asenteet sellaisia, jossa ne eivät syyllisty kapeakatseiseen oman edun ajamiseen ja nepotismiin. Arvojen johdannaiset ovat etenkin sellaisia entiteettejä, joissa kommentaariaatti on kehittänyt subjektiivisista arvotunteista omia vertailukohdallisia symboleitaan, joiden ympärille on tarkoitus liittää uusia subjektiivisia arvotunteita. Syväsymboli on taas sellainen symboli, joka perustuu objektiivisuudelle, ja ne tulevat esiin etenkin sen myötä kun adaptiivinen tulkinta tavoittaa arvojen objektiivisuuden. Vertailukohdallisuus tarkoittaa sitä, että tuollainen symboli on ominainen asettamaan itselleen vastinparin, jonka toiminnasta se reaktiivisesti motivoituu. Syväsymboli on entiteetti itsessään ja itselleen, koska se ei ole asetettu jonkin vastakkaisen olion tai asian olemassaolosta. Symbolisuus on siis etenkin sitä, että sillä on merkitysarvo ihmisen hermostossa eikä vain sattumanvaraisesti muodostuvassa kollektiivisessa tietoisuudessa. Syväsymbolit siis ovat motivoituneet etenkin objektiivisista arvoista ja asenteista, eivätkä ne pyyteellisesti hae hyötyä itselleen subjektiivisista arvoista. Arvojen johdannaisia tulisi siis tarkastella tarkemmin, koska ne eivät ole pyyteettömiä ja ne pyrkivät kehittämään entistä enemmän teitä vaikutteellistamiseen ja merkitysvallan hakemiseen objektiivisten ja pyyteettömien arvojen kustannuksella. Adaptiivinen tulkinta on siis etenkin tulkinnallista ja merkityksellistä sopeuttamista, esimerkiksi jonkinlaiset arvot kuten vapaus eivät ole vielä valmiita omimpaan merkitykseen ennen kuin ne ovat yleistettynä adaptiivisen tulkinnan kautta objektiiviseksi ja joukkopriorisoinnin kautta yleiseksi. Adaptiivisessa tulkinnassa tarkistetaan maksimointiavaruuden kautta se, onko arvo erittäin hyvä, hyvä, huono tai erittäin huono. Sillä tarkistetaan se, onko arvo sopiva tulemaan yleiseksi ja pyyteettömäksi, onko sillä potentiaalia olla ristiriidaton siten, että se voisi olla kaikille ihmisille yhtä hyvä. Joukkopriorisoinnissa arvot yleistetään riittävän yleisiin ja objektiivisiin muotoihin, jotta niitä voitaisiin käyttää yleisessä yhteiskuntaelämässä. Arvotunne on siis hermostollinen impulssi, joka on tunnistettava määrällisyydessä ja laadullisuudessa. Adaptiivinen tulkinta määrittää sen maksimointiavaruuden kautta, onko käsite ja arvo ristiriidaton, yleinen, objektiivinen ja pyyteetön. Joukkopriorisointi yleistää samanmerkityksiset käsitteet yhdeksi ja yleistää ne yhteiskuntaelämään. Arvojen johdannaisia kuten vertailukohdallisia symboleita tulisi varoa, koska ne ovat omiaan yleistämässä arvojen tulkintaa subjektiivisiin ja määrällisesti voimakkaampiin arvoihin.

Trump ei tehnyt Yhdysvaltoja ”mahtavaksi”

Mielestäni Donald Trumpin hienoin esiintyminen oli vuonna 1992 kuvatussa Yksin kotona- Eksynyt New Yorkissa-elokuvassa, jossa hän ohjasi Plaza hotellissa harhailleen nuoren Kevinin respaan. Ja mitä parasta, Trump oli lähes koko kohtauksen selkä päin kameraan. Trumpin edustama ”Make America Great Again”-politiikka on jäänne menneen ajan suuramerikkalaisesta juntteilusta, jolle ei olisi toivonut enää tänä aikana suotavan suurta tilaa. Trumpin antama tuki rasistisille ääriryhmille ja poliisien mustiin suuntaamalle teurastamiselle kertoo paljon siitä, mitä ei toivoisi enää tänä päivänä voitavan korkeimmalta poliittiselta taholta odottaa ja pitää oikeana.

Trump on myös väheksynyt koronaviruksen suojaamiskeinoja ja mahdollisesti ollut tartuttamassa itse saamaansa virusta omiin tukijoihinsa oman välinpitämättömyytensä ja pöyhkeytensä takia. Vaikka valkoiset ovat enemmistönä Yhdysvalloissa, on hänen muihin väestönryhmiin kohdistamansa väheksyntä ja syrjintä ollut törkeää. Muistan miten keskustelin vuoden 2016 marraskuussa Pariisissa erään mustan neidon kanssa, joka sanoi Trumpin tuottavan häpeää kaikille amerikkalaisille. Trumpin pöyhkeys ja halu keskittyä vain koko kansan yhden osan asioiden ajamiseen oli tuottanut tällekin neidolle suurta ahdistusta ja epähyvinvointia.

Amerikka voi olla parhaimmillaan sillä tavoin, kun se säilyttää yhteyden eurooppalaisiin kantaisiinsä ja ei ole pöyhkeilemässä ja asettumassa kaikkien muiden kansakuntien ja tahojen päälle. Trumpin suurimmat kannatusalueet kertovat siitä, että hänen kannattajansa ovat etenkin lännen ja keskilännen tietoisuudestaan rajoittuneita – yokeleita ja sikaniskoja, jotka eivät ole koskaan käyneet Euroopassa tai miettineet sitä, miten Yhdysvaltojen olisi ulkosuhteitaan parhaimmassa muodossa hoidettava.

Trump olisi voinut hyvin olla Amerikan pitkäaikainen presidentti, jolloinkin 1800-luvulla, jolloin tuollaiset kulttuurista itsekeskeisyyttä korostavat puheet olisivat vielä voineet olla hyvinkin ymmärrettäviä ja oikeaksi katsottavia. Kuitenkin Amerikassa on nykyään niin paljon toisistaan erottuvia väestönryhmiä, ettei kulttuurinen nepotismi voi enää olla siellä sallittua. Tai voivathan jotkut sen sallia, mutta kuitenkin nykyaikana, kun kaikilla on oikeus äänestää, ei se voi saada siellä suurempaa elämisen mahdollisuutta.

Joe Biden on varmasti presidentti, joka jatkaa etenkin Bill Clintonin perintöä. Hän varmasti osaa hoitaa Yhdysvaltojen ulkosuhteet paremmin kuin kulttuurisesti nepotistinen keskilännen maalaisjunttien suosima Trump. Myös on hienoa, että Yhdysvaltoihin on lopulta saatu naispuolinen varapresidentti, sillä siellä ei ole samanlaisia totalitaristifeministejä kuin esimerkiksi Suomessa.

Trump oli liian yhtä kansanosaa edustava presidentti, jonka takia hän ei moninaisessa Amerikassa enää saanut mahdollisuutta toiseen presidenttikauteen. Hänen presidentinvaalien ratkeamisen jälkeen tekemät kommentit, jotka ovat suunnattu murtamaan demokratian uskottavuutta ja ovat sitä vastaan, kertovat että harkintakyky on saattanut horjua.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Itsestään käsin tulkitsemisesta ja kollektiivisesta narsismista

Kollektiivinen narsismi tarkoittaa omalle sisäryhmälle tai ryhmille annettavaa kohtuutonta arvonantoa, joka voi johtaa individuaaliseen narsismiin ja epätasa-arvoisuuteen suhteessa toisiin ryhmiin ja ryhmien edustajiin. Voin sanoa, että olen kokenut tämän ilmiön toisessa toiseen asteen koulussani Kuopion Lyseossa. Siellä ihmiset kuvittelivat selkeästi olevansa toisia parempia ja mm. eräs ruma tyttö tuli kerran käytävässä puhumaan vieressä olleelle ihmiselle ja hehkuttamaan sitä, miten hänen mukaansa Lyseossa opettajat tekivät oppilaille vaikeampia kysymyksiä, ja miten nämä oppilaat olivat sen takia todistetusti toisia lukiolaisia parempia. Kollektiivinen narsismi vallitsee monesti sellaisissa paikoissa, joihin kaikki eivät pääse yhtä helposti, ja sen takia voidaan sanoa, että kollektiivinen narsismi vallitsee etenkin sellaisissa paikoissa, joihin pääsy on vaatinut kanttia, vaikka nämä, esimerkiksi lukiolaiset, eivät menestyisikään esimerkiksi ylioppilaskirjoituksissa yhtä tasaisen korkealla asteella.

Itsestä käsin tulkitseminen tarkoittaa monesti sitä, miten jotkut ihmiset, jotka ovat taipuvaisia sosiaaliseen manipulointiin, tekevät monesti arvioita itsestään esimerkiksi tiiveimmän oman sosiaalisen ympäristönsä kautta. Eli tällaiset ihmiset ovat taipuvaisia asenteeseen: kun raaputat nyt selkääni, niin minä raaputan myöhemmin sinun selkääsi. Tällainen asenne tarkoittaa sitä, että tällaiset ihmiset saavat vapaasti jatkaa esimerkiksi toisiin ihmisiin suuntautuvaa epätasa-arvoista toimintaansa, koska he voivat saada samalla tavalla sosiaaliseen manipulointiin taipuvalla asenteellaan ja toiminnallaan aina samanlaisen vahvistuksen ja hyväksynnän samalla tavalla kapeakatseisilta ja epäoikeudenmukaisilta ihmisiltä.

Monet ihmiset siis haluavat pitää itsellään myönteisen minäkuvan, joka voi johtaa oman ryhmänsä yliarviointiin ja yliarvostuksen. Tämä voi myös johtaa siihen, että ihmiset kokoavat taaksensa ryhmän, jonka kautta hän voi aina todeta olevansa oikeassa, koska tällainen ryhmäkäyttäytyminen perustuu aina oman hyötynsä ja hyvänsä ylläpitämiseen. Sen takia kaikenlainen ryhmäkäyttäytyminen tulisi aina ottaa huomioon siinä, miten ihmiset arvottavat toisia ihmisiä.

Kaikenlainen ihmisten ja ryhmien arvottaminen tulisi aina tehdä riippumattomasti ja vapaasti. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisten on voitava joskus tajuta se, että he voivat olla väärässä tai että heidän ryhmästänsä heijastuva minäkäsitys voi joskus antaa heille virheellistä informaatiota asioita ja ihmisiä koskien. Inhimillisyys ja hyvyys siis tarkoittavat sitä, että ihmisen on voitava joskus luopua oman sisäryhmänsä näkökannoista asioita koskien ja olemaan riippumattomasti oman sosiaalisen piirinsä kantaa huomioimatta. On voitava siis olla yksilö ja inhimillinen ja tuollainen inhimillisyys vaatii aina sitä, että on voitava asettautua toisen ihmisen näkemykseen asioita ja ihmisiä koskien.

 

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Ajattelun rajoista ja instituutioiden kehittämisestä ja varjelemisesta

Miten voitaisiin suhtautua instituutioihin siten, että niiden ei tarvitsisi olla rajoittamassa ihmiseen ja yksilöön liittyvää potentiaalia, ja miten ne voisivat samanaikaisesti olla tukemassa kaikenlaista ja monipuolista ajattelua ja henkistä työskentelyä? Instituutioiden tulisi mielestäni muodostaa samanaikainen ja yhtäaikainen kokonaisuus, jossa ei saisi olla ristiriitaista heittelehtimistä, eli kaikkien instituutioiden tulisi olla luonteeltaan sellaisia, että ne tukisivat yhtenäistä ja rajoiltaan selvää ihmisyksilöä yhteiskunnassa.

Olisi siis sovittava siitä, millainen on yhteiskunnan sisällä olevan yksilön valta ja olemus, jota instituutioiden tulisi samanaikaisesti tukea. On siis selvää, että yksilöä tulisi lähestyä etenkin vapauden ja itsen kehittämisen näkökulmasta. Yhteiskunnan ei tulisi instituutioidensa kautta olla pakottamassa yksilöitä vapautensa menettämiseen, koska vapaus on ristiriidattomin, pyyteettömin ja yleisin periaate.

Esimerkiksi kaikenlaiset feministiset pakottamisjärjestelmät, joista vanhin löytyy antiikin Kreikan komediakirjailijan Aristofaneen näytelmästä Lysistrate, jossa naiset kehittivät menetelmän miestensä hallitsemiseen, tulisi lopettaa. Myös on sanottava, että työntekijäjärjestöjen valta tulisi suomalaisessa yhteiskunnassa lopettaa, koska on selvää, etteivät minoriteettisosialistit edusta kansakunnasta niin suurta osaa, että he voisivat suoranaisesti olla sanelemassa kaikesta siitä, mitä yhteiskunnassa tehdään ja miten siinä toimitaan. Ajattelulle olisi annettava näkyvämpi rooli kaikenlaisten ay-liitteiden sijasta. Loppujen lopuksi kaikenlaiset liitteet rajoittavat ajattelua.

Myös on selvää, että tämän porukan sanelema valta, jota edustavat luottamusmiehet, nämä Sovietin aikaiset politrukit, eivät edusta kaikkien työntekijöiden mielipidettä siitä, miten esimerkiksi työaika tulisi suomalaisessa yhteiskunnassa muodostaa. Mielestäni kahdeksan tunnin työpäivä on suurimmassa osassa aloista täysin inhimillinen, eikä työpäivä voi muodostua vain makoilusta ja kahvin juomisesta.

Olisi kehitettävä jonkinlaiset periaatteet, joiden ympärille yhteiskunta ja sen perusta eli yksilö tulisi muodostaa. Yksilö ja yksilönvapaus ovat tärkeimmät periaatteet. Yksilöille on annettava mahdollisuus työskennellä ja sitä myöten kehittää itseään sekä muodostaa itselleen parempaa tulevaisuutta. Sosialistit ovat aina olleet piikki yhteiskunnan lihassa, sen takiakin, että ne ovat voineet hallita ay-liikettä Suomessa. Ay-liikkeiden valtaa tulisi vähentää ja lisätä paikallista sopimista.

Yksilöiden kehittämistä ei tulisi missään tilanteessa Suomessa väheksyä. Jotta kaikki instituutiot voivat palvella tätä päämäärää, ja jotta yhteiskunta voi toimia yhteen suuntaan ei voida ajatella, että vähemmistössä olevat tahot voisivat ohjailla yhteiskuntaa ja pysäyttää se esimerkiksi lakkoilun avulla. Kaikki inhimillinen oleminen perustuu työhön, joko henkiseen tai fyysiseen työhön. Työtä ei tulisi väheksyä, sillä emme voi ruveta viettämään pelkästään vapaa-aikaa. Enemmänkin tulisi valvoa ja antaa ohjeita, miten vapaa-aika tulisi parhaimmillaan viettää. Itsensä kehittäminen voi edistyä etenkin vapaa-aikana, jolloin voisi kehittää itselleen myös parempaa työtä.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Kenen edut etenevät huomaamatta ilman poliittista prosessia

Kenellä Suomessa on nykyisinkin eniten valtaa, ja valtaa siitä huolimatta, millainen koostumus eduskunnassa on erilaisten puolueiden edustajia, ja mitkä ovat näiden ryhmittymien voimasuhteet? Se jolla on eniten valtaa on etenkin poliittinen vasemmisto, eli sosiaalidemokraatit ja Vasemmistoliiton kaikenlaiset kommunistit. Tämä liittyy siihen, miten näillä tahoilla on vieläkin työmarkkinajärjestöjen kuten SAK:n valta, vaikka itse asiassa vasemmistolaiset ovat vähemmistöasemassa parlamentissa, eivätkä ne pystyisi kaatamaan keskustaoikeiston reversiota, mikäli nämä päättäisivät toimia yhtenäisesti ja yhdessä rintamassa vasemmistoa vastaan.

Suomalainen ”hyvinvointiyhteiskunta” perustuu kaikenlaisiin vasemmistolaisiin käytänteisiin ja vasemmiston näkökulmien kautta luotuihin työtehtäviin ja asemiin. Esimerkiksi opettajiksi tulisi saada enemmän miehiä, koska nykyaikainen täti Moonika-kasvatus ja -varhaiskasvatus ovat ohjaamassa nuoria ihmisiä sosialismiin ja feminismiin.

Se käsitys, että kasvatus ja koulutus Suomessa ovat jonkinlaisia maternaalisuuteen perustuvia juttuja on asia, joka on aiheuttanut paljon ongelmia, ja mm. sen, että naiset ovat niin suuressa enemmistössä esimerkiksi korkeakouluissamme. Tietyt koulutuksen ja työalat ovat naisten hallinnassa ja samaan aikaan vasemmistolaiset vinkuvat, että niilläkin aloilla, joilla on perinteisesti ollut eniten miehiä, pitäisi olla enemmän naisia ja nimenomaisesti kehottaa ja kannustaa naisia hakeutumaan tällaisille aloille.

On naurettavaa, että jotkut sosialistipoliitikot etenkin Sanna Marinin ja Li Anderssonin johdolla ovat uskottelemassa, että Suomessa naisten asema on vieläkin niin huono, että tarvitaan jonkinlaisia etenkin tyttöihin ja naisiin suuntautuvia voimentavia ”girl power”-hankkeita. Pojat ovat esimerkiksi lukemisen ja itsensä sivistämisen kannalta niin heikossa asemassa nyky-Suomen kouluissa, että pitäisi pikemminkin vahvistaa heidän asemaansa tyttöjen sijasta. Mutta joillakin naispuolisilla sosialistipoliitikoilla on niin heikko itsetunto, että he kokevat naisten ja tyttöjen olevan toistuvasti heikommassa asemassa kuin miehet ja pojat – mutta asia ei kuitenkaan niin ole. On selvää, että pojille ja miehille tulisi enemmän tuottaa voimentamista koulutuksiin hakeutumisessa kuin miten on nykyisin.

Eli voidaan sanoa, että etenkin naisten ja tyttöjen sekä sosialistipuolueiden luottamusmiesvalta ja oikeus säätää työntekoa ja sen määrää Suomessa kertoo siitä, että sosialisteilla on toistuvasti enemmän valtaa Suomessa kuin keskustaoikeistolla ja tämä johtuu siitä, millaiset rakenteet Suomeen on aikaisempien sukupolvien aikana luotu. Vapaa markkinatalous ja suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ovat vastakkaisia käsitteitä, eikä Hayekin ja Margaret Thatcherin muotoista oikeistolaispolitiikkaa voida Suomessa toteuttaa ennen kuin hyvinvointiyhteiskunnasta on luovuttu. Pitäisi etenkin luopua siitä ajatuksesta, että eri ihmisten ryhmien eteneminen suomalaisessa yhteiskunnassa olisi jatkuvasti riippuvaista kaikenlaisesta sääntelystä kuten girl power-hankkeista.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Henkisestä aristokratiasta ja aristokraattisesta radikalismista

Georg Brandes kuvasi 1800-luvun lopulla Friedrich Nietzschen filosofiaa aristokraattiseksi radikalismiksi, jolla hän viittasi hänen filosofiansa yksilökeskeiseen ja tavallisimmat elämän esteet ja pidikkeet ylittävään luonteeseen. Aristokratia tarkoittaa aatelistoa tai korkeinta ihmisryhmää yhteisössä, ja aristokraatti tämän ryhmän edustajaa. Nykypäivän Suomessa aatelisto ei merkitse enää käytännössä mitään, sen ryhmäkohtaiset edut on kumottu jo aikaa sitten, ja alkuperäisistä aatelissuvuista Suomessa on jäljellä enää puolet, noin 150 sukua, joihin kuuluu runsas promille Suomen väestöstä eli noin 6000 ihmistä. Kuitenkin aateli ei pienene ryhmänä vaan sen vuosittainen jäsenistön kasvu on noin puolentoista prosentin luokkaa kuten koko väestöllä Suomessa.

Joissakin maissa aatelinen järjestelmä on hyvin patrilineaarinen eli miehen kautta kulkeva, mutta joissain maissa Euroopassa aatelistitteli voi periytyä myös naisen kautta. Maissa, jossa on jäljellä vielä rippeitä sääty-yhteiskunnasta, aatelistittelejä ja sukulaisuutta aatelissukuun pidetään tärkeänä ja monesti mainitaan biografisissa tiedoissa jo siitä, jos on esimerkiksi aatelisen tittelin haltijan lapsenlapsi tai lapsenlapsenlapi. Tällainen on yleistä etenkin Britanniassa, jossa aatelilla on vielä monilla tahoilla ilmenevää valtaa. Itse olen aatelisen suvun jäsen äitini kautta. Olen aina kokenut henkisen aristokratian edustavan merkittävällä tavalla sitä, minkä miellän aatelisuudeksi.

Aristokraattinen radikalismi tarkoittaa tietoisuutta omasta taustastaan ja nousevasta kulttuuriperinnöstä, ja koska kaikki yhteiskunta ei tule samanlaisesta taustasta, on siitä jonkin verran hyötyä joissain asioissa. Mielestäni on selvää, että korkeasäätyinen tausta voi antaa lähtökohdat korkeamman sivistyksen ja henkisen tason saavuttamiselle. Onkin niin, että nykyaikana aatelinen tausta antaa etenkin mahdollisuuksia monella kulttuurin alalla pärjäämiseen, eikä se tarkoita suoraan sitä, että kaikki aatelistaustan omaavat ihmiset olisivat korkeata henkistä tai älyllistä tasoa.

On sanottava, että aristokraattiseen radikalismiin kuuluu etenkin oman taustan ja historian tunteminen, ja laajennetulla tasolla se kertoo esimerkiksi omien esi-isien historiallisen taustan ja kontekstien tuntemisesta. Kun on kosmopoliittinen tausta, antaa se virikkeet monen kansan ja kansallisuuden historian ja kulttuurin tuntemiseen. Aristokraattinen radikalismi tarkoittaa etenkin kielitaitoisuutta ja kykyä toimia eri tilanteissa.

Aristokraattinen radikalismi ei kuitenkaan tarkoita ylimielisyyttä, sillä kaikkiin ihmisiin on voitava suhtautua arvostavalla ja ystävällisellä tavalla. Kuitenkin aristokraattinen radikalismi vaatii kielitaitoisuuden, kulttuurin ja historian tuntemisen ohessa etenkin tietoisuutta omasta tehtävästään ja omasta tiestään – oman ajattelun esteenä ei tule olla mitään ja kaikki kannat tulee voida ilmaista avoimesti ja ilman pidikkeitä. Aristokraattisessa radikalismissa oman minän paremmuus ilmenee ainoastaan ajatuksien ja niiden paremmuuden kautta.  Radikalismi tarkoittaa tietoisuutta omasta minästään ja ajattelustaan, jota tulee kehittää. Se tarkoittaa porvariston hajalle lyömistä.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Kaarlo Kramsulle

Hullu olit sä mies

kaikki sen jo heti ties

toit kuitenkin jotain maailmaan

näyn mielestä taaimmaan

oli sun Pegasokses vahva ja varma

ei ollut ilmaisusi koskaan arka

näytit meille elämän pimeän puolen

tiedän sen nyt kun kohta kuolen

oli antanut hukka hampahansa

ja ilves varmimman katseistansa

nuijamies sä olit pimeä ja suuri

ei muuttanut mitään morfiinikuuri

nyt iloitsen nimestäsi jalosta

ei poistu muistosi tästä talosta!