lauantai 23. marraskuuta 2013

Suunnitelmia

En todellakaan tiedä mitä nyt kirjoittaisin. Varmaankin pitäisi pohtia päihderiippuvuutta, skitsoaffektiivista häiriötä ja ahdistuneisuuskohtauksia. Jotkut kuitenkin sanovat, että nuo aiheet tulisivat liiaksi iholle, ts. olisivat siis liian henkilöön meneviä aiheita tässä yhteydessä käsiteltäviksi. Luulen kuitenkin, että kaikki se mitä olen kirjoittanut, ainakin kaunokirjalliset tekstit, ovat saaneet osansa noista persoonallisuuteeni kuuluvista komponenteista. Olen ollut jokseenkin jonkinlaisen henkisen lamaannuksen tilassa saatuani kuukausi sitten maisterin paperit laitokselta. Nyt näyttää siinä suhteessa jo vähän paremmalta ja olen saanut jo luetuksi joitakin filosofisiakin tekstejä. Haikeuden ja tyhjyyden kokemukset ovat siis kuitenkin olleet vallitsevina valmistumisen jälkeen, pitäisi siis keksiä jonkinlaista mielekästä tekemistä, siis joko opiskelua tai töitä. Kirjoittaminen sopii mielestäni minulle, ja siksi tulevan opiskelun tai työn tulisi mieluiten sisältää sitä ja olla luonteeltaan mahdollisimman itsenäisen toiminnan mahdollistavaa. Haluaisin pohtia novelleissani sitä miten ihmiset voivat olla monissa tilanteissa itsekkäitä ja havaita vain oman egoistisen hyötynsä, vaikka toisaalta myös altruismin kuvaus kiinnostaisi minua. Tuntuu siltä että pystyn aika helposti muodostaa satiirisia karikatyyrejä, joku voisi varmaan sanoa tämän perusteella että inhimillinen pahuus ei ole muodoissaan minulle vierasta. Runoissa haluaisin vielä satirisoida kaikkia mahdollisimman huonoja inhimillisiä asenteita todellisuuteen ja toisiin ihmisiin yleensä. Olen saanut toisen kirjan valmiiksi ja toimitan sen todennäköisesti omakustanteena läpi painosta. Teksti ei ole kokonaisuutena tarpeeksi kypsää siihen, että sen voisi kuvitella menevän läpi kustantajien julkaisukynnyksen. Aion suorittaa vielä ainakin kasvatustieteen, kirjallisuuden ja kauppatieteiden opintoja, kasvatustiedettä tarvitsen mahdollisia opetustehtäviä varten, kirjallisuutta tarvitsen oman kirjallisen ilmaisuni kehittymisen ja kirjallisuuden tuntemuksen lisäämisen vuoksi ja kauppatiedettä tahdon opiskella, koska se voisi tarjota tulevaisuudessa mahdollisuuksia jonkinlaisiin konsultin tehtäviin yritysmaailman sisällä. Eurooppaan suuntautuen ensi vuonna, aion joko tehdä väitöskirjan filosofiasta tai opiskella toinen tutkinto joko oikeustieteessä tai kirjallisuudessa. Todennäköinen suuntautumismaa on Englanti. Haluaisin kirjoittaa ensimmäistä näytelmääni eteenpäin ja romaanin suunnittelu on jo käynnissä. Olen myös suunnitellut lastenkirjaa ja pohtinut teemoja dekkaria varten, pitäisi vain päättää mistä aloittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti