Dancy: Introduction to contemporary Epistemology

Internalismi ja eksternalismi oikeuttamisen teorioina

Internal tarkoittaa sisäistä ja external ulkoista. Oikeuttaminen tarkoittaa epistemologiassa sitä tapaa jolla väitteitä pidetään oikeina ja totuutta kuvaavina. Internalismi väittää että oikeuttamiseen johtavat sisäiset syyt kun taas eksternalismi pitää ulkoisia sisäisistä tekijöistä riippumattomia syitä oikeuttamisen syynä.

Oikeutamme tekojamme ja uskomuksiamme syiden vuoksi. Esimerkiksi minun on syytä uskoa tämän esseen tulevan arvioiduksi siinä esiintulevien ansioiden vuoksi eikä naaman perusteella. Eksternalistin mukaan oikeutan uskomukseni sen vuoksi koska opiskelen yliopistossa ja yliopistossa on tapana olla objektiivisia kun taas internalistin perustelun mukaan toivon kirjoituksen lukijan ymmärtävän minun pyrkimystäni ja vastaavan siihen.

Gettierin esimerkit näyttävät ettei sisäinen uskomus riitä oikeuttamaan uskomusta ja tekemään siitä totuuden arvoista. Totuuden arvoisuuteen näyttäisi johtavan uskomus joka ei voi olla väärin perusteltu. Väärin perusteltu uskomus on jotain mikä jättää auki mahdollisuuksia todellisuuden asiatiloille olla toisella lailla kuin miten uskomus ne esittää. Uskomus on väärin perusteltu esimerkiksi silloin kun se miten se perustelee uskomuksen tai toiminnan voisi olla toisin painavemmasta syystä. Esimerkiksi syy sille minkä vuoksi puut irtosivat rekan lavalta kuljetuksen aikana löytyy ensimmin siitä etteivät ne olleet tarpeeksi hyvin kiinnitettyjä eikä siitä ettei toinen kuljetuksesta vastanneista henkilöistä kiinnittänyt puita tarpeeksi hyvin. Myös toinen henkilö joka vastasi kuljetuksesta olisi voinut kiinnittää puut ja silloin toisen henkilön osalla havaittava omakohtainen puute ei riitä perustelemaan puiden irtoamista. Eksternalistinen selitys näyttäisi esimerkin mukaisessa tapauksessa voittavan internalistisen selityksen.

Internalistinen selitys on subjektiivinen. Se tarkoittaa että internaaliset syyt ovat subjektin omista havaitsemisen tiloista vaikuttuneita. Subjektin havaitsemisen tila voi olla esimerkiksi se tunnustaako hän jotain ulkoisessa havaittavaa perustetta toiminnalle tai uskomukselle. Esimerkiksi halu auttaa Pakistanin tulvien uhreja ei välttämättä motivoidu yksilössä pelkästään tulvien tapahtumisen vuoksi, joka ei riitä selittämään yksilöllistä halua myöntää avustus vaan tarvitaan esimerkiksi uutisten välityksellä saatu tieto, jonka on täytynyt vaikuttaa avustuksen antajaan, sillä ei voida pitää avustuksen antamiseen johtavan kehityksen osana pelkästään saatavilla olevaa tietoa tulvan jollaista ei esimerkiksi Suomessa ole tapahtunut tapahtumisesta vaan tieto on täytynyt käsitellä ja sisäistää ne avustamisen tavat jotka ovat käytettävillä ennen kuin on voinut saada halun tehdä henkilökohtaisen avustuksen.

Tässä tullaan sen kysymyksen eteen ovatko välilliset vaikuttamisen muodot ulkoisista syistä vai sisäisistä syistä aiheutuneita? Johtuuko haluni auttaa Pakistanin tulvien uhreja siitä etten voi halulleni mitään vai olenko valinnut haluni auttaa heitä. Jotta osallistumista voisi tukea ja kannustaa, ei voida ajatella että osallistuminen on jotain mikä on ilman tekemistä. Tekemisen on oltava jotain mille on valinnasta johtuva syy. Jos ajattelisimme että olemme objektiivisistä kriteereistä ohjautuvia robotteja myisimme samalla itsemme pirulle tai belsebuubille.

Voidaan tietysti kysyä minkä vuoksi haluan auttaa Pakistanin tulvien uhreja. Keventääkseni omaatuntoani vai saadakseni aikaan muutoksen? Tulisiko minun kenties luopua avustamisesta jos objektiiviset syyt perustelisivat sitä ettei avustuksella saa mitään aikaan ja ongelmat vain lisääntyisivät. Ihmisen pyrkimyksiin onkin varattava ns. idealistinen lisäys joka perustelee pyrkimyksen oikeutusta. Ihmisen pyrkiminen toiminnallaan johonkin on jalompaa kuin toteaminen ettei toiminnalla pääse mihinkään ja tavoittelukin on turhaa. Jos pyrin antamalla rahaa keräykseen auttamaan Pakistanin tulvien uhreja,luotan vaikuttamiseni tapaan koska tiedän sen luotettavaksi tai luotan sen luotettavuuteen. Tullaan kysymyksen eteen siitä mitkä kanavat toiminnalle voidaan katsoa luotettaviksi ja pyrkimystä edistäviksi. Pitäisikö hypätä kalliolta jos vain tuntuu hyvälle? Se että ylläpidetään olemisen tapaa toimimalla jotenkin vaatii jotain ympäristöiltä joissa toimitaan. Esimerkiksi luonnonkatastrofista kauhistuminen vaatii sitä ettei niitä pidetä toivottavina sillä jos ajattelisimme Pakistanin tulvien olevan toivottava asia tulisi meidän olla puuttumatta siihen ja kiitellä Pakistanin kansan onnea. Voidaan siis sanoa että haluni auttaa johtuu siitä että minulla on eksternaalinen syy olla toivomatta luonnonkatastrofien tapahtumista. Mutta voisinko ajatella toisin? Ekofasistien esimerkki osoittaa että voisin.

Ekofasistien mukaan luonnonkatastrofit ovat toivottavia ja mitä enemmän niissä kuolee ihmisiä kaikki parempaa. On vaikeaa sanoa voidaanko ekofasistien esimerkin perustella eksternaalisilla vai internaalisilla tekijöillä. Eksternaalinen selitys voisi olla se, että ekofasistit tunnollisina ihmisinä tietävät maailman väestöräjähdyksen aiheuttamat riskit. Internaalinen selitys voisi olla se, että ekofasistit kokevat arjen olevan vaarallista ja turruttavan ihmiset tuhoamaan luontoa ja kokevat siten että kaikki luonnon tuhoamisen arjen katkaisevat luonnon harjoittama tuhoajan tuhoaminen on toivottavaa. Samastunko minä siis toivoessani Pakistanin tulvien uhrien selviämistä ihmisluontoon vai ihmis”luonnosta” mahdollisesti hieman erkaantuneeseen ihmiskuntaan? Olenko subjektiivisesti vai objektiivisesti motivoitunut ja ovatko ekofasistit kylähulluja vai luonnostaan erkaantuneen ihmiskunnan omatuntoja ja linkkejä luonnon yhteyteen? Vaikka ekofasistit olisivatkin vähän vaarallisia esimerkkejä, ovat he osoitus siitä että muka laajan konsensuksen omaavista asioista on mahdollista ajatella täysin toisin. Kun sanotaan että eksternalistinen selitys usein peittää internalistisen selityksen oletetaan että ihminen on erkaantunut luonnostaan ja uskottelee itselleen subjektiivisesti vaikka objektiivisen valinnan kriteerit ovat tuolla ja kaikkialla olemassa. Missä tilanteissa objektiivinen selitys siis voisi olla väärä tai riittämätön ja yksilön omien motivaatiosta riippuvien tilojen olevan selitykseen johtavana perusteena?

Tiedon oikeuttamisessa eksternaalinen selitys on ehkä useammin totuuteen johtava kuin internaalinen selitys,mutta onko olemassa tilanteita joissa olosuhteisto voisi johdattaa uskomuksiaan oikeuttamaan pyrkivää ihmistä harhaan? Tietävätkö asiantuntijat ja tapahtuneen jo kokeneet ihmiset oikein vai onko olemassa sisäinen faktori jolla voisi olla roolinsa tiedon oikeuttamisessa? Useat puhuvat intuition voimasta ja tarkoittavat sillä sisäistä tuntemusta asioiden tiloista. Voidaankin ajatella että tietämyksellä on tapana jakaantua sen mukaan kuinka hyvin tiedetään jolloin varsinaisen objektiivisen tiedon merkitys pienentyisi. Jos tiedän että tupakoiminen on vaarallista ja aiheuttaa keuhkosyövän ja polttaisin silti luottaisin siihen että tuo mahdollisuus toteutuu vain osalla polttajista. Mutta kun en polta ja en ota kantaa siihen millainen mahdollisuus tupakoijalla on sairastua esimerkiksi keuhkosyöpään ei se millainen vaikutus toiminnalla mahdollisesti olisi riitä perustelemaan sitä miksi en polta. Motiivini voisi olla esimerkiksi se että lapsuudessa koin jotain pahaa henkilön taholta joka poltti tupakkaa, mutta tässä tullaankin kysymykseen siitä liittyykö uskomuksen hyvänä pitämiseen tai toiminnan hyväksymiseen tai suorittamiseen aina luottamus sen hyvyydestä?

Onko minun mahdollista tehdä toimintaa vaikka tiedän sen moraalisesti huonoksi? Onko olemassa moraalia joka määrittäisi toimintaani vai riittääkö uskomus toiminnan hyvyydestä esimerkiksi tilanteessa jossa toiminta tapahtuu perustelemaan toiminnan oikeutuksen? Tässä tullaan kysymykseen siitä onko olemassa eksternaalista moraalia vai onko moraalisen kokemisen taustalla moraalisten tunteiden verkosto? Moraalinen tunne on kokemus joka laajuudessaan ja muodossaan määrittelee sitä miten moraalinen kokija tunnustaa maailmaa. Jos olisi olemassa vain yksi eksternaalinen objektiivisista perusteista ohjautuva moraali ei moraalisille tunteille jäisi sijaa vaan ne koettaisiin jo valmiiksi koettuina. Onko moraalin kokeminen siis aina kokijassa vai koetussa asiassa. Onko Pakistanin tulvat itsessään huono ja epätoivottava asia vai johtaako minun kokemani moraalinen tunne minut tunnustamaan asian huonoksi? Ekofasistien esimerkki puoltaisi sitä näkemystä jonka mukaan kokemuksen pohjana olisi moraalinen tunne. Mikä siis johtaisi ihmisen kokemaan moraalisia tunteita? Selittävänä tekijänä voisivat olla esimerkiksi toiset ihmiset joihin rakennetulla luottamuksella voisi olla roolinsa moraalisessa kokemuksessa Pakistanin tulvien huonoudesta. Pakistanin tulvat ovat huono asia jos koen etten tahtoisi toisille ihmisille tapahtuvan siten kuin tulvassa on tapahtunut. Jos ajattelisin kuin ekofasistit ajattelisin että on samantekevää miten luonto ”käsittelee” ihmisiä ja olevan vain toivottavaa käsittelyn olevan usein tapahtuvaa ja voimakasta koska vain vahvimpien on kuitenkin jäätävä eloon.

Näyttää siis siltä että ihmisen luontosuhde ja ihmisen oma suhde luontoon määrittää sen onko hänellä kokemisen varaa. Mutta tekeekö juuri tuo pieni kokemisen tila ihmisen ihmiseksi? Mikä oikeastaan kertoo ihmiselle sen mikä on objektiivista ja yksityisestä kokemuksesta riippumatonta todellisuutta? Jos on jokin ulkoinen tekijä joka on objektiivinen ja subjektiivisesti neutraali, voidaan kysyä onko ihmisen pyrkimys tulla sellaiseksi vai voiko ihminen jopa olla kehittymässä suuntaan jossa hänen on valittava useammin vaihtoehtojen välillä. Aikaisempi voidaan kääntää päälaelleen siten että ekofasisteja voidaan jopa pitää ainoina jotka valitsevat ja lähes kaikkien muiden jotka kokevat myötätuntoa ja antavat yksityisiä varojaan piraattien ja mafiamiesten kontrolloimille avustusjärjestöille olevan väärässä ja toimivan oman luontonsa mukaan joka johtaa aina epäonnistumiseen ja erehtymiseen. Mutta voidaanko eksternalismi-internalismi jaottelua pitää ekofasistien ja muiden ihmisten vertaamisen välineenä? Jos ekofasisteja onkin paheksuttu nihilisteinä ja natsismin tukijoina voidaan siitä johtaa kysymys tunnistavatko he ihmisen ja toiseuden arvon vai kieltävätkö he ihmiselämän arvokkuuden ja mistä syistä he tekevät niin? Vaikka eksternalistit eivät kaikki olisikaan tunnottomia natseja ja ihmisyyden polkijoita, jättää eksternalistinen objektiivisen syyn haku tilanteissa joissa ihmisyyden on tultava esiin yksilöllisenä harkintana sijaa väitteille joiden mukaan vain internalismiin luottavat yksilöt voivat todella olla yksilöitä. Mutta onko haluni avustaa Pakistanin tulvien uhreja aina oikein ja halu olla avustamatta tunnotonta natsismia – voinko avustaa ja silti olla huono ihminen? Voinko avustaa ja toivoa sillä suuremman pahan aiheutumista tulvan uhreille? Tämän voitaisiin nähdä vaativan laajempaa tietoa siitä miten esimerkiksi hyväntekeväisyysjärjestölle annettu avustus käytetään eikä vaikuta todelliselta mahdollisuudelta ainakaan tämän esimerkin valossa. Onko annettu avustus perusteltua hyvyyden kannalta jos se menee oikeaan tarkoitukseen vai mitätöityykö se jos henkilö on antaessaan, esimerkiksi perheenisä on tyttären painostuksesta antanut, toivonut tukevansa avustuksella ongelmia alueella lisäävää järjestäytynyttä rikollisuutta esimerkiksi sen vuoksi että hän on mukana pimeässä kaupassa joka on aiheutunut tulvan vuoksi? Tämä esimerkki näyttäisi osoittavan että hyvyys on useammin teossa itsessään kuin teon aikaansaaneessa pyrkimyksessä. Esimerkiksi sotaan osallistuneet kommunistit ovat omalla panoksellaan tahdottomasti vaikuttaneet maan pelastumiseen valtaukselta vaikka heidän kokemuksensa asiaan vaikuttamisesta ei välttämättä ole ollut täysin yhdenmukainen heidät ”asettaneen” tahon kokemuksen ja pyrkimyksen kanssa. Kokemus ei siis itsessään riitä perustelemaan sitä onko se mitä yksilö tekee oikein tai väärin. Yksilö voi ohjautua tekoonsa riippumatta uskomuksistaan, esimerkiksi uskomuksestaan objektiivista totuutta kohtaan. Ihminen voi myös säilyttää uskomuksensa ja toimia silti eri tavalla ja eri pyrkimyksen eteen. Ihminen voi siis olla vaikutteellinen ja toimia jonkin valmiin, jonkin jo valmiiksi tunnustetun vuoksi. On kuitenkin ajateltava että on sitä parempaa, mitä enemmän yhdenmukaisesti ulkoinen todellisuus toteuttaa ihmisen sisäisiä malleja. Onko ihmisen tultava sisäisesti eksternaalisen todellisuuden mukaiseksi vai onko ihmisen ulkoisuuden tultava hänen sisäisyytensä ja erheittensä mukaiseksi. Tämä on internalismi-eksternalismi ongelman paradoksi. Ihmisen on jatkuvasti pyrittävä objektiivisuuteen, toteuttamaan ulkoisen todellisuuden näyttämää kuvaa asioiden tilasta menestyäkseen mutta samalla kuitenkin kuunneltava omaa ääntään ja tehtävä virheitä. Onko epäonnistuminen siis syytä ihmisen sisäisestä todentumisesta vai siitä ettei ulkoinen ole tullut tarpeeksi voimakkaasti sisäisen osaksi?

Quinen esseen Epistemology naturalized teoksessa Ontological relativity and other essays, 1969, pohjalta alettiin puhua naturalistisesta epistemologiasta, jonka mukaan ihminen on kausaalinen tiedon käsittelijä, joka ottaa vastaan tietoa ulkoisesta sensorisina stimulaatioina ja muodostaa käsityksensä siitä sen perusteella ja seurauksena. Kausaalinen tiedon teoria sanoo, että ihminen tietää että p jos sillä että p on tarpeeksi kausaalisia yhteyksiä vastaavaan asiain tilaan. Goldmanin mukaan (Epistemology and Cognition, 1986) uskomus on oikeutettu jos se on tuotettu luotettavien uskomuksia muodostavien prosessien avulla. Reliabilismi on eksternalismin alalaji, jonka mukaan se mikä tekee uskomuksesta tietoa on sen luotettava yhteys totuuteen. Goldmanin mukaan uskomuksen oikeutuksellinen status määräytyy psykologisista prosesseista jotka tuottavat tai ylläpitävät sen. Oikeutetut uskomukset tuottuvat sopivista psykologisista prosesseista kun taas ei-oikeutetut tuottuvat epäsopivista psykologisista prosesseista.

Jotkut eksternalistit ovat myös väittäneet ettei tieto tarvitse oikeuttamista. Mitä se voisi tarkoittaa? Oikeuttamaton tieto on jotain mikä tunnustetaan ilman oikeuttamista. Oikeuttaminen on syyn löytämistä, tieto joka ei tarvitse oikeuttamista katsotaan oikeutetuksi ilman erillistä syyn esiintuontia. Prosessi jossa tieto katsotaan todeksi tapahtuu ilman oikeuttamista jos prosessi etenee tiedosta automaattisesti kohti päätelmää. Silloin tiedonkäsittely olisi inherenttiä ja ihminen katsottaisiin valmiiksi tiedonkäsittelijäksi. Tieto olisi jo valmiina sisäistyneenä ihmisessä ja se vain aktivoituisi ihmisen joutuessa tekemisiin ulkoisen todellisuuden kanssa.