Ironiasta, itseironiasta ja satiirista elämäntapana

Kun kirjoittaa otsikon mukaisista aiheista, pitäisi valita, tulisiko kirjoituksenkin olla pelkästään ironiaa, itseironiaa ja satiiria. Koska suurin osa ihmisistä ei näitä asioita ymmärrä teen poikkeuksen tässä ja pyrin suoraan ilmaisuun. Onhan ironian ja itseironian kohdalla asia niin, ettei ironia ja itseironia eikä itse asiassa satiirikaan ole sellaista, että niitä kerrottaisiin samalla tavalla esiintymislavalta tavallisen kansan ymmärtämien rahvaanomaisten ja yksilöitä pilkkaavien slapstick-vitsien tavalla. On niin, että liian tärkätyt ihmiset kuten esimerkiksi poliitikot herättävät ilmaisutavallaan tarpeen ironiaan, itseironiaan ja satiiriin. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin, että monesti sardonisen ironinen kommentti lamaa keskustelun, koska sen kautta ihmiset havaitsevat oman yksinkertaisuutensa ja pölhön vakavuuden. Eli tästä voidaan hyvin nähdä sen, että ironialla ja satiirilla arvostellaan esimerkiksi poliitikkoja, ainakin siinä tapauksessa jos he ovat tavanomaisen poliitikon tyyppiä. On selvää, että ironia ja itseironia yhdistetään Suomessa suomenruotsalaisiin ja kansainvälisesti englantilaisiin. Onkin varmaan niin, että ihmistä, joka on hyvin ironinen, ei ymmärretä kovinkaan paljon jossain raamattupiirissä tai Peräpohjolan keskustalaisten vuosikokouksessa. Monesti ironinen asenne syntyy siitä, jos ollaan jollain tavalla saavutettu oman ryhmän jonkinlainen degeneroitunut alamäki (mutta vain enemmistö tulkitsee sen näin), jossa yhteydessä ironia toimii vanhemman kulttuurin oikeudella, koska samanaikaisesti tiedostetaan, että omassa piirissä on vielä valtaa ja hyviä ominaisuuksia. Samalla tavalla kuin miten tavallinen yksikielinen suomalainen suhtautuu suomenruotsalaisiin, niin samanaikaisesti muut Euroopan kansat näkevät englantilaiset itseriittoisina, ylpeinä ja autonomiaan pyrkivinä. Mielestäni on täysin selvää, että niin suomenruotsalaisissa kuten englantilaisssa on laitaryhmiinsä nähden paljon parempia ominaisuuksia, jos tarkasteltaisiin vaikka suomenkielisten suomalaisten koko ryhmää omassa kapeassa henkisessä horisontissaan, kapeassa maailmankatsomuksessaan ja pikkuporvarillisuudessa. Ironia liittyy monesti myös siihen, että sillä voidaan puolustautua kapeakatseisia ja suvaitsemattomia ihmisiä vastaan, ja tällaista asennetta voidaan tunnistaa etenkin englantilaisissa ja ainakin korkeamman tulotason ruotsinkielisissä suomalaisissa. On mainittava sekin, että ruotsinkielisten suomalaisten ja englantilaisten keskuudessa ironiaa ymmärretään omaan lähiryhmään kuuluvien ihmisten piirissä, samalla kun ironinen kommentti, vaikka siinä ei olisi minkäänlaista omanvoitonpyydettä tai pätemisen halua, voidaan tulkita Impivaaralaisten piirissä itsekeskeydeksi ja ilkeydeksi. Mustavalkoinen suhtautuminen ja kilpaurheilun korostaminen monesti johtaa siihen, että ollaan suoria kuin ekumeenisessa piispantarkastuksessa. Nimenomaan hirmuhallitsijat ja kirkolliset piirit eivät ymmärrä ironiaa, tai ainakin heillä se on tahatonta, sellaista, jonka jotkut tulkitsevat ironisena, vaikka tarkoitusta ei siinä olisikaan. Satiiri on taitavaa asennoitumista ja sanankäyttöä vaativa huumorin laji, joka samalla tavalla niin kuin ironia tai itseironia ei ole tavallisten suomalaisten piirissä ymmärrettävä huumorin laji. Monesti se miksi suomalaiset eivät ymmärrä ja arvosta ironiaa, johtuu siitä, että kansakunnan suomenkielinen historia on niin nuori, ihmiset ovat kuin Saarijärven Paavoja ja matelevat sellaisten ihmisten edessä, joilla he kuvittelevat olevansa itseensä nähden enemmän valtaa. Eli tavanomaiset ihmiset ensin itse nostavat jonkun jalustalle ja sen jälkeen uskovat siihen, että jalustalle nostettu on itse nostanut itsensä jalustalle. Voidaan siis sanoa, että demokratian ja sananvapauden kunnioittamisen ja arvostamisen mielessä englantilaiset ovat suomenruotsalaisten ihmisten ohella kehittyneempiä etenkin tietynkaltaisten puheen sävyjen erottamisessa. Eikä välttämättä siihen tarvita edes ruotsinkielisyyttä, jo se jos on älykäs etenkin kielellisesti sekä se, jos on älykäs ja tulee historian omaavasta kulttuurisuvusta, on silloin ironia, itseironian ja satiirin ymmärtäminen helpompaa. Nimenomaan älykkyys on se piirre, joka määrittää monesti sen, pystyykö yksilö ymmärtämään ironiaa, käyttämään sitä ja arvostamaan sitä. Toisin kuin sarkasmi, mitä kaikenlaiset hempukat ymmärtävät ja arvostavat etenkin miehessä sitä, on ironian kohdalla kysymys asioihin, ilmiöihin ja reaktioihin suuntautumisesta, eikä yksilöön kohdistuvasta vinoilusta, mitä sarkasmi tyhjentävästi sanottuna on, ja miksi kaikenlaiset hempukat ylistävät ja korostavat sitä, Ironia kertoo totuuksista, samalla kun sarkasmi on yksilöön kohdistuvaa vinoilua ja nenäkästä suhtautumista. Ironia vaatii siis kulttuurin ja kielen tuntemusta, se voi myös joskus johtaa kyyniseen asenteeseen, vaikka on sanottava, että etenkin englantilaiset kokevat sen merkittävästi kulttuurinsa osaksi. Eli ironian ei tarvitse aina tarkoittaa kyynisyyttä, vaan se voi myös opettaa ihmisille jotain. Tärkein asia ironiassa on se, ettei sitä harrastava ihminen ota todellisuutta liian vakavasti: ”it may never happen” ja ”it could be worse”. Myös todellisuutta perustavasti ymmärtävä herrasmies sanoo, kun Eiffeltorni sortuu, että sitä sopi odottaa – tässä poliittisessa tilanteessa. Voidaan siis sanoa, että naisten liioittelu, pintapuolinen emotionaalisuus ja yleinen herkkänahkaisuus ei tavallisesti ylläpidä ironista asennetta. Kaikki on heidän mielestään niin TOTTA. Sanoisin myös, että yksityisyyden taju ja rajan pitäminen toisin ihmisiin kunnioituksen takia viljelee joskus ironista asennetta. Englantilaisten lisäksi alankomaalaisista sanotaan, että kaupungeissa ei pidetä verhoja ikkunoissa (enkä tarkoita huoria), koska ketään ei kiinnosta yksityisyydentajun kunnioittamisen takia toisten ihmisten asiat.

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteiden maisteri

Beckereiden ja Molanderien välisestä yhteydestä

 10. tammikuuta vuonna 1754 Pappilan tilalla Mäntsälässä syntynyt Per Adolf Molander oli ammatiltaan upseeri ja arvoltaan kapteeni. Hän kuului Anjalan liittokirjan allekirjoittajiin. Per Adolfin äiti oli os. Boisman ja tuosta Boismanien linjasta löytyy muutaman polven päässä Reinhold Tönnisson Boisman, joka oli syntynyt 1570 Revalissa ja kuoli tammikuussa 1655 Viipurissa. Boisman oli mm. Viipurin kaupungin pormestari. Tässä mielessä on havaittavaa, että Reinhold Tönnisson Boisman löytyy myös mummoni Sallin esivanhemmista. Per Adolfin ja vaimonsa Boismanin poika oli mm. Per Henrik Molander, joka oli syntynyt 31. joulukuuta 1793 Kuulialassa Pälkäneellä ja kuoli kolmas päivä 1862 Mikkelissä.  Per Henrikin von Becker-sukuinen rouva oli Eva Margareta von Becker, joka oli syntynyt 18. heinäkuuta vuonna 1805 Viipurissa. Eva Margaretan vanhemmat olivat kapteeni ja kartanoiden omistaja Abraham Gideon von Becker ja Margaretha Catharina Järnefelt. Eva Margareta  Molander kuoli 8. huhtikuuta 1895 Helsingissä. Per Henrikin ja Eva Margaretan poika oli Johan Gideon Molander, joka oli syntynyt 20. päivä maaliskuuta vuonna 1836 Ristiinassa ja kuoli 18. päivä syyskuuta vuonna 1888 Mikkelissä. Johan Gideon meni avioon Rosa von Beckerin kanssa, joka oli syntynyt 21. toukokuuta vuonna 1847 Luhangassa, jonka vanhemmat olivat Otto Reinhold von Becker ja Johanna Fredrika von Schrowe ja kuoli 16. elokuuta 1923 Mikkelissä. Johan Gideon Molanderin ja Rosa Molanderin poika oli Karl Johan Molander, joka oli syntynyt 17. helmikuuta 1883 Mikkelissä ja kuoli 11. päivä syyskuuta 1960. Karl Johan Molanderin vaimo oli Eira Emilia Sevón, joka oli syntynyt 4. toukokuuta vuonna 1888 Oulussa. Eira Emilian äiti oli Elin Leocadie Sevón, joka oli omaa sukua von Becker. Isä oli Oskar August Sevón. Esimerkiksi sukukokouksessa olleella Leo Molanderilla on siis von Becker-sukuinen (vaikka tässä kohtaa von Becker-sukuisen äidin kautta) äiti, von Becker-sukuinen isän äiti ja von Becker-sukuinen isänisän äiti. Tarkistin asian isäni sukukokouksessa kuvaamalta filmiltä, ja siinä Leo Molander kertoo olevansa kaksinkertaisesti von Becker. Tosi asiassa hän oli kolmenkertaisesti von Becker, kun äitinsä von Becker-sukuisen naisen tyttärenä lasketaan yhteen. Eva Margareta oli poikansa vaimon Rosan isän ensimmäinen serkku ja Rosa poikansa vaimon Eira Emilian äidin pikkuserkku. Esimerkiksi Heikki Koskenkylä ja Pentti Säre ovat/olivat Rosan ja Johan Gideon Molanderin tyttären nuoremman Rosan (avioliiton kautta Linsen) perillisiä ja näin ollen Abraham Gideonista ja Axel von Beckeristä alkuneiden sukuhaarojen jälkeläisiä ja "kaksinkertaisesti von Beckereitä". Kuitenkin näistä kolmesta erillisestä sukuhaarasta: Axelista, Abraham Gideonista ja Andersista samanaikaisesti alkaneen Molandereihin siirtyneen sukuhaaran jälkeläisiä on edelleen olemassa. 

On mainittava kuriositeettina, että Eva Margaretan ja Per Henrikin poika oli myös Evert Teodor Molander, jonka tytär Olga meni avioon Eino Leinon isoveljen Oskarin kanssa. 

Väitöskirjan aiheen suunnittelua

Väitöskirjani käsittelee etenkin käytännöllistä filosofiaa ja sen määrittelyä miten filosofia tulee parhaimmassa tapauksessa määritellä. Käytännöllistä filosofiaa se on sen takia, koska se käsittelee filosofian todellisen luonteen lisäksi sitä, miten valta ja oleminen ymmärretään, missä muodossa se pitäisi ymmärtää ja mitä näiden selvitysten jälkeen on tehtävä. Olen aina ihaillut, vaikka en minkään sortin vasemmistolainen ole, Marxin yksinkertaista määritelmää Teeseissään Feuerbachille, jossa hän sanoo filosofian vain tulkinneen todellisuutta, vaikka tosiasiassa tehtävänä on sen muuttaminen. Myös olen sitä mieltä, että Maon kirjoittama käsitys filosofiasta ja tieteestä, jonka mukaan kaikkia teorioita on koeteltava käytännössä on oikeanlainen tapa suhtautua filosofian teorioihin. Filosofian on siis ulotuttava ulkoiseen käytännölliseen elämään. Tämä onnistuu vain käytännöllisen filosofian avulla, koska teoreettinen filosofia on vielä käytännöllistä filosofiaakin laajemmin kieltäytynyt menemästä niiden ihmisten pariin, jotka ovat kantaneet vuosituhannet näitä samoja teorioita mukanaan. Ihmisten on siis osallistuttava filosofian määrittelemiseen. Osallistuva filosofia käsittelee sitä, miten ihmisten on yhteistoiminnassa valistuttava ryhmänä ja siihen ei voida laskea vain norsunluutorneissaan lymyileviä professoreita. Myös koko koulutusjärjestelmän on muututtava sen suuntaan, että opinnoissa korostettaisiin pelkästään soveltamista eikä elementaarista ulkolukua ja opettajien miellyttämistä. Yksi pointti tässä proggiksessa on sekin, että tavallisesti naiset kuuliaisuutensa ja vastuuksien täyttämisen halunsa takia eivät pysty muodostamaan minkäänlaista filosofiaa, jonka pitäisi olla aina vallankumouksellista, vaikka ei kuitenkaan marxilaisessa mielessä. Kommentaariaatti on välikappale olemisen vallan ja ihmisten välillä. Kommentaariaatti koostuu nykypäivänäkin suuressa määrin kulttuurimarxilaisista, jotka saavat tätä kautta aiheutettua epäsopua ja kiristämisen tunnetta suhteessa ihmisiin, jotka eivät toimi olemisen vallan ja kommentaariaatin välillä. Olemisen valta eli ontokratia tarkoittaa niitä arvoja ja niiden arvojen näkyvimpiä ilmestyksiä yhteiskunnassa, jotka saavat myös eniten huomiota itseensä sen kautta, että monet heistä sanovat vaikka suoraan rakastavansa tai pitävänsä vallasta. Olemisen valta on siis sitä, miten ihmiset tulkitsevat toisiaan, ja kuka saa eniten omakohtaista hyötyä tällaisen tulkitsemisen sisällä. On siis selvää, että tätä kehitystä on tunkenut ihmisten pariin tarkoituksella rakennettu informaatioteknologia, jonka kautta ihmiset kokevat saavansa enemmän suoranaista valtaa, joka myös mahdollistaa sen, että jonkun ei tarvitse kirjoittaa filosofisia esseitä, vaan hän voi laittaa sosiaaliseen mediaan kuvan omasta takamuksestaan. Ontofysiikka on se väline, jolla tarkastellaan olemisen järjestymistä ja toimintaa. Ontotiede taas tarkoittaa sitä, miten ontofysiikkaa voidaan tulkita, ja samalla se tarkoittaa myös sitä, että sitä kautta voidaan arvioida yhteiskunnan jäseniä ja ketkä heistä ovat vallan pitäjiä, ketkä manipuloituja, ketkä riippumattomia ja ketkä ovat vapaita. Tässä mielessä kannattaa muistaa vaikutteellisuuden käsite, joka tarkoittaa nimenomaisesti sitä, ketkä ovat alttiita ottamaan vastaan vaikutteita. Vaikute on siis asia tai käsitys joistain asioista, jonka harhaan johdettu ja manipuloitu yhteiskunnan jäsen ottaa vastaan kyselemättä tai valittamatta. Vaikutteellisuus tarkoittaa etenkin vääränlaisten arvojen omaksumista, jotka olemisen valta sanelee kommentaariaatin kautta. Tässä korostuu se, miten nykyaikainen suomalainenkin demokratia on mahdollisesti käymässä suurin askelein siihen miten esimerkiksi nuorten naisten seksuaalitalous ymmärretään. Tussunhoitomainoksia tulee televisiosta paljon, ja on varmaa, että kulttuurivaltioissa tuollaista mainostamista ei harjoiteta ainakaan yhtä laajassa muodossa. Nykyaikainen politiikka Suomessa on etenkin naisten ja vasemmistolaisten johtamaa identiteettipolitiikkaa, jossa katsotaan vain ihmisten pintapuolisia ominaisuuksia. Toisaalta, eihän Kokoomukseenkaan pääse kansanedustajaehdokkaaksi edes minun kaltainen kaveri. Jotain niin tärkeää ja kaiken muun unohtavaa siinä taustalla näyttää olevan. Olemisen vapaus tarkoittaa sitä, miten oleminen voitaisiin määritellä ilman vaikutteita, kommentaariaattia ja ontokratiaa. Siinä mielessä Suomessa vallitsee jonkinlainen tiedostettu tai tiedostamaton tätimoonika-kulttuuri, jossa lahjakkaimmat ja luovimmat ihmiset lannistetaan ja pakotetaan käymään läpi perusteellsia älyttömyyksiä, jotka luova yksilö voisi itsenäisyydessään itse oppia. Soveltava filosofia on siinä mielessä aina teorian hyödyntämistä ja tarkentamista todellisuudessa. Perusoppi-asiat, joita koulukirjat ovat täynnä eivät merkitse kenellekään muulle mitään kuin vain tätimoonikoille ja kympin tytöille, joista ei useimmissa tapauksista tule minkäänlaista merkittävyyttä minkään asian parissa. Soveltavuus tarkoittaa todellakin teorian hyödyntämistä, ja tätä ennen teoria on pitänyt voida oikeuttaa käytännöllä. Nykyaikainen koulu- ja yliopistojärjestelmä Suomessa ei todellakaan ole voinut vielä päästä siihen vapauden tilaan, että elementaarisuuksien tunkeminen opiskelijoiden päihin olisi voinut vähentyä määrässään. Kirjoitan väitöskirjan työnimen Ajattelun periaatteet, mukaisesti sitä, miten ajattelu voidaan perustaa käytännnön elämään ja millä tavalla käsitettynä filosofiasta voisi olla etua paljon laajemmalla fokuksella kuin miten tehdään tänä päivänä. On selvää, että Suomen kouluissa ja yliopistoissa opetetaan liian vähän filosofiaa. Ja sitten kun sitä opetetaan, nostellaan ylös nimiä, kirjoja, teorioita ja sitä, miten kaikki nämä ovat jotain perustavalla tavalla suurempaa kuin mihin voisi meidän päivänämme yltää. Mielestäni filosofian opiskelijoita ei tulisi lannistaa omaksumaan satavuotiaiksi eläneiden taatojen ajatuksia ja teorioita, koska se on lopulta vain tulkintaa, kommentointia ja debatointia, jotka kaikki tulisi savustaa ulos suomalaisesta yhteiskunnasta. On kuitenkin selvää, että esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa jokaisella lukion läpäisevällä yksilöllä on jonkinlainen käsitys filosofian luonteesta. Myös taidehistoriaa ja kirjallisuushistoriaa opetetaan enemmän suuremmissa kulttuurimaissa. Tässä mielessä yhtenä ajattelun periaatteena voidaan tarkoittaa sitä, miten koulu- ja yliopistojärjestelmää voitaisiin nykyisessä Suomessakin uudistaa ja rekalibroida. Kouluun olisi otettava aineeksi myös arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikki. Se käsittelee etenkin sitä, miten oppilaat voitaisiin saada altiiksi oppimaan koulussa jotain sellaista, joka merkitsisi heille itselleenkin jotain. Eli samalla kun opiskelijoille saataisiin itsenäisiä päämääriä elämässään, voisivat he itse edetä vaikka tieteellisen ajattelun parissa Olemisen vapaus tarkoittaa etenkin kansalaisyhteiskunnan piirissä olevaa vapautta, jonka olemisen valta pyrkii ihmisiltä ja heidän instituutioiltaan saamaan. Olisi siis kiinnitettävä huomio yhteiskunnan ja instituutioiden olemiseen, koska niitten kautta voidaan se, mitä yhteiskunnassa tulisi tehdä, että saataisiin mahdollistettua käytännölliset olot oppimista varten. On selvää, että koululaisten ja etenkin lukiolaisten parissa olisi saatava myös osansa työharjoittelusta, jonka avulla he voisivat jopa tienata jonkinlaisia rahoja itsensä elättämiseen. Työnantajat tulisi lainsäädännnön avulla sitoa ottamaan nuoria oppilaita oman työyhteisönsä virtojen oimaksumiseen. Ajattelun periaatteet siis tarkoittavat etenkin soveltamista, eivätkä mitään tuhansia vuosia vanhoja käsityksiä, joilla ei ole liitettä meidän päiväämme. Kuitenkin on historian puolesta sanottava se, että sen opetusta ja oppimista tulisi korostaa suomalaisissakin kouluissa mahdollisimman pitkälle, ja kun sen kautta voidaan huomata erilaisten kulttuurien ikä ja edistyksen aste, voitaisin samalla oppilaat johtaa omaksumaan vieraita kieliä ja ymmärtämään vanhempia kulttuureista. Vaikka olen toistanut tätä monesti, niin on eräs tuttavani maininnut kommentin, jonka mukaan ei tulisi olla tulevaisuuden Suomessa mikään erikoistapaus, jos joku osaa esimerkiksi seitsemää tai kahdeksaa kieltä. Osallistuva filosofia on etenkin filosofian soveltamista, koska sen avulla organisoidaan ihmisiä toimimaan omien periaatteidensa näyttämällä tavalla. Kuitenkin yksi ihminen ei tavallise4sti pysty osallistumaan, ja on mainittava nykyaikaisessa teknologiassa olevan sen hyödyn, että myös jonkinlainen eriytyneiden solujen mukainen toimintakin on mahdollistunut. Tässä yhteydessä kun havaitaan se, miten teknologia ja sen merkitys on jakaantunut, voitaisiin ajatella sitä, mikä on oikea tapa käyttää teknologiaa, koska monesti sen käyttäminen johtaa ideologisen nautinnon hakemiseen, joka on todellisuudessa päämäärien ja tavoitteiden korvaamista esimerkiksi juoruamisella, toisten haukkumisella ja toisten ihannoimisella, joka enenevämmässä määrässä perustuu etenkin naisten kohdalla ulkonäköön. On naurettavaa ajatella, että nykypäivänä monet miehet harrastavat jonkinlaista onlyfans-kulttuuria, jossa on mahdollista nähdä naisia alusvaatteisillaan maksua vastaan. Nykyaikainen instagram-kulttuuri on tosi asiassa palvelemassa sitä, miten etenkin naiset haluavat huomiota ulkonäöllään, toisin sanoen seksiä tai sen toiseen suuntaamaa halua kohtaan. Samaan voidaan laskea ne miehet, ja toisaalta myös naiset, jotka maksavat siitä, että saadaan käytettyjä alukalsareita, ja toisaalta nämä naiset, jotka harrastavat tällaista. Historian tuntemus ja sen laajuuden tunnistaminen on tärkeä asia. Siinä mielessä olen itsekin aina korostanut sukujani, mutta etenkin von Beckereitä, joiden kautta esivanhempia löytyy monelta suunnalta. Kuitenkin olen havainnut Suomessa riittämättömien ihmisten välinpitämättömyyttä sitä kohtaan, jos voidaan vaikka esimerkiksi sanoa omia esivanhempia yli tuhannen vuoden päästä. Historia on tärkeää etenkin Britanniassa, ja siellä ihmiset tietävät kymmeniä eri kuninkaita ja saati omaa taustaansa. Suomalainen kulttuuri on kliinistä, hajutonta ja mautonta kulttuuria, jossa eniten valtaa on diplomi-insinööreillä ja ekonomeilla. Jonkinlainen perustava periaatteiden tuntemus on jäänyt Suomessa vähänlaiselle huomiolle. Voidaan sanoa, että yksi ajattelun periaate on historian arvostaminen, joka tarkoittaa etenkin itseen liittyvien asioiden tunnustamista pidemmällä aikavälillä kuin esimerkiksi suomalaisten naisten lasikattoväitteillä. Suomalainen kulttuuri on juuri monessa mielessä historiaton, koska jotkut tunnistavat Suomessa vain valtiollisen itsenäisyyden ajan, ja toiset jotka näkevät vain sen ajan, kun naiset ovat olleet Suomessa tarpeeksi paljon demokraattisempia kuin muuhut verrannolliset ihmisten ryhmät. On myös tehtävä ero ajattelun ja pelkän koordinoinnin välillä. Ajattelu on etenkin kulttuurille ominaista ja avointa päättelyä, joka tunnistaa sekä uuden ja sen mikä on uudistamisen arvoista. Eli tästä huolimatta kulttuuri ei voi jumittua vain siihen, mikä on aiemmin ollut, vaan jatkuvasti tulisi miettiä sen muuttamista, jonka on tarpeen muuttua. Ajattelussa otetaan siis huomioon etenkin ajattelun periaatteet, joiden muotoilemista olen tässä alustavassa muodossa määrittelemässä. Eli voidaan nitoa yhteen jo tässä, että ajattelun periaatteille antavat pohjan etenkin reformoitu koulu ja yliopisto, historian arvostaminen ja kulttuurin tunteminen sillä tavalla, joka on sille hyötyä antavaa. Esimerkiksi kirjastoissa ja arkistoissa tarjotaan siinä mielessä hyvin perustavaa tietoa tänäkin päivänä. Tässä mielessä voidaan kirjoitetun perusteella havaita, että myös kielten on oltava ajattelun periaatteiden joukossa. On selvää, etteivät vain suomen kieli ja englanninkieli ole ainoita välineitä, joilla voidaan käsittää syvempiä periaatteita, ja siinä mielessä esimerkiksi kielten historian ja kansallisten alueiden kielten historian on kuuluttava opetusjärjestelmään mieluiten viimeistään lukiossa. On selvää, että Suomessa ei selviä kovinkaan vakavasti otettavaan käsitykseen kulttuurimme histotiasta, jos ei osaa ainakin ruotsin kieltä. Ontofysiikan kautta siis havaitaan se, miten suuresti olemisen valta tai ontokratia hyväksikäyttää etenkin välillisesti yhteiskunnan jäseniä ja miten kehittynyt olemisen vapaus on tällaisessa yhteiskunnassa. Yksi tärkeä muutos, joka tulisi saada ihmisten keskuuteen on vahventuva luontotunne ja eläimien tuntemuksen lisääntyminen. Tulisi lisätä tutkimusmäärärahoja eläinten tutkimiseen, johon ei olla mielestäni vielä riittävästi panostettu. Myös samalla tulisi miettiä uudestaan sitä, miten eläimiä käytetään hyötymuodossa. Jos kaikki ihmiset päättäisivät jättää liharuuan vain esimerkiksi kolmena tai neljänä päivää viikossa, olisi se massiivinen mullistus, ja samalla lihan syöminen voisi vähitellen hävitä samalla tavalla kuin miten on tapahtunut tupakan ostamiselle ja polttamiselle. Siinä mielessä koulutuksen, historian ja kulttuurin oheen tulisi asettaa uudenlainen käsitys eläimistä ja niiden hyötykäytöstä, jossa korostettaisiin suomalaisen antroposentrismin, joka on seurausta periuskovaisten ihmisten käsityksestä, jonka mukaan kaikki mikä maailmassa on, on olemassa vain ihmisten oman hyötymisen kannalta, haitallisuutta. Antroposentrismi tarkoittaa sitä, että ihminen käsitetään keskimmäisenä ja olennaisimpana pisteenä maailmassa ja maailmankaikkeudessa. On varmaan niin, että Yhdysvalloissakin on uskonnollisen väestönosan takia luullaan esimerkiksi, ettei maapallolla ole käynyt olentoja muualta avaruudesta. Opettaminen kouluissa perustuu siis nykypäivänäkin liian paljon perusteiden pänttäämiseen, joka ei vaadi kuin muistia ja vaatimatonta ja vastaansanomatonta asennetta näiden asioiden muistiin ottamiselle. Filosofian sen sijaan että se olisi vain tieteiden palvelustyttö tulisi sitä ohjata siihen suuntaan, että se voisi olla väliaskel teorioiden ja käytännöllisen elämän välillä. Varmasti matematiikka ja esimerkiksi teoreettinen fysiikka ovat aiheita, joissa perusteiden pänttääminenkin on välittämätöntä, vaikka on tapauksia vaikkapa Feynmanilta tai Nashilta, jotka alkoivat jo varhaisessa iässä etsiä suurempia ongelmia. On siis sanottava koordinoinnin olevan etenkin peliteorian mukaisen ohjailun negaatioon perustuvaa, relaatioon perustuvaa ja reaktiivisuuteen perustuvaa toimintaa. Aiemmin ajateltiin, etteivät naiset ole ilkeitä, kun he hoitivat vain omat asiansa, nyt on tullut selväksi, että feministien ohjaama naiskäsitys tekee naiset kaksinaamaisemmaksi ja naama punaisena omien reaktiivisten, negaatiopainotteisten ja suhteellisten periaatteiden puolesta vinkuvaksi välineeksi ja käyttäjäksi. On mainittava vuoden luontokuvaksi aikoinaan ehdolla ollut kuva Sanna Marinista ja Riikka Purrasta, joka kieltämättä hymyilytti itseänikin jonkin verran. Itse en ole koskaan pitänyt siitä, jos joku naikkonen haluaa omien pikkumaisten periaatteidensa perusteella kilpailla kanssani. Naisille sopii valtavasti sellaiset opinalat yliopistoissamme, joissa ei tapahdu suuria edistysaskeleita ja jotka perustuvat ahkeraan puurtamiseen, johon suurin osa heistä kykyjensä perusteella kykenee. Voitaisiin vaikka ajatella kemian olevan tuollainen tieteenala. Kuitenkin on mainittava lukiossa parhaan matematiikan opettajan olleen nainen ja parhaan kielten opettajan olleen mies. Naisista on siis tullut häikäilemättömiä, koska he voivat helposti omaksua sen ajatuksen, jonka mukaan miehistä valtaa tulee aina myötäillä. Kun paikalle tulee mies, joka näyttää miten asia on, vaikenevat naiset tavallisesti. Yhteiskunta on varmaankin Suomessakin rakennettu etenkin miehiselle vallalle ja sen takia suurin osa naisista eivät edes etsi sellaista osallistumista, joka sopisi heille etenkin naisina, vaikka tästä arviosta tulee jättää pois empatiaetiikasta ja synnyttämisen tekniikasta tai oikeanlaisesta imettämisestä lopputöitä kirjoittavat naiset. Olemisen vapaus tarkoittaa siis sitä, että tietynkaltaisesta olemisesta ei palkita normaaleilla vähäpätöisillä ajattelun ja toiminnan tavoilla. Siinä siis ihmiset voisivat saada enemmän hyötyä muillakin asioilla kuin esimerkiksi asemalla tai rahalla. Monessa mielessä tulot ovat yhteiskunnassa etenkin hyödyn ja puskuriefektin tasolla. Kuitenkin olen samaa mieltä Aristoteleen kanssa siitä että ajattelu tai teoreettinen mietiskely on olemisen ja ajan viettämisen tapojen joukossa ylivoimainen. Monet ovat korostaneet tieteissä ja taiteissa etenemisen olleen etenkin suuren työn kuin kaikkinaisen ylivoimaisen älykkyyden tulosta. Olemisen valta siis pitää hallussaan niitä viitekehyksiä, joita ihmiset tarvitsevat kuin sadeviitta kaikenlaista ajatteluun pyrkivää ohjausta vastaan. Auktoriteettiusko on epäilemättä syvästi monissa yhteiskuntamme jäsenissä, koska alkukantainen yhteisö tai instituutio Suomessa perustuu täsmälleen siihen, mihin esimerkiksi Durkheim ja Mauss näyttivät matalakantaisten ihmisten pyrkivän. Tulisi siis löytää täysin uudenlainen ihminen ja instituutiot hänen ympärilleen, tämä vaatisi siis totaalisen uutta ja pohjalle ulottuvaa ajattelua. Maussin ja Durkheimin kirjan nimi on Primitive classification ja tuolla kuvauksella on syvät juuret vielä nykypäivänkin kehittymättömien ihmisten keskuudessa. Tämä koskee esimerkiksi nuorten ja lasten opetusta, jossa esimerkiksi liikunnan oppituntien ryhmään valituksi tulleiden järjestys määrittää suuresti sen, ketkä saavat koulussa purjehtia rinta pullistuneena toisten, mahdollisesti liikunnassa huonompien oppilaiden edessä. Sama urheilun perusteella erotteleminen tapahtui esimerkiksi siinä, kun sellaiset oppilaat, jotka eivät saaneet vedettyä tangolla leukaa, asetettiin eri ryhmään erolleen tähän mullistavaan lahjakkuuden osoitukseen onnistuneiden oppilaiden ryhmästä. Yhteiskunnassa tulisi siis eri tavalla lahjakkaita ihmisiä pyrkiä löytämään vahvuutensa etenkin soveltamisen avulla, eikä heitä tulisi piilottaa muiden ihmisten silmistä laitoksiin. Se asia, jonka olen venäläisessä kulttuurissa hyvänä, on se, että nuoremmat ihmiset huolehtivat vanhemmista sukulaisistaan oman perheensä osana. Esimerkiksi äitini on kertonut ukkini äidin olleen aina kotona Virrantalossa ja valmistaneen lapsille ruokaa kun nämä tulivat koulusta. Myös äitini serkuille ”mummo” on jäänyt mieleen hyvin myönteisessä mielessä. Taideaineiden koulutus oppilaitoksissa on myös tärkeä asia, koska siinä jos missä luovuus tulee parhaiten esille. Voitaisiin suunnitella taideaineiden opetuksen ohella jonkinlaista yleistä luovuuden piirteiden opettamista. Olen sitä mieltä, että parhaimmassa tapauksessa kotiolot parantavat yksilön oppimisen ja koulussa olemisen halua, mutte siinä määrin kuin ongelmia on, tulisi kaikki tehdä vuoropuhelussa vanhempien tai muun suvun ja opettajien välillä. Kotoa poisottamista tulisi suosia etenkin sellaisten lasten kohdalla, jotka ovat alttiita rikolliseen toimintaan ja ajatteluun. Lisäksi kehitysvammaisten toimintakykyä tulisi voida tutkia riittävän perusteellisella tasolla ja ottaa heitä jonkinlaiseen ”normaliteetin” mukaiseen kylpyyn. Ja tarkoitan lainausmerkeillä, koska tuollainen termi on monessa mielessä hyvin haitallinen. On esimerkiksi sanottu isäni serkusta, Eskosta, joka kuoli noin 70-vuotiaana hoitokodissa, vaikka sai kuitenkin elää niin pitkään kuin itse halusi kotonaan, että häneltä oli hellästi kielletty osallistuminen Kahvimyllyn tietokilpailuihin, koska työntekijät olivat sanoneet ”Ovaskaisen voittavan aina kilpailut”. Kehitysvammaisille oppilaille voisi olla varmasti hyötyä siitä, että he saisivat kokea kuuluvansa suuremmalla tavalla joukkoon. Olen aina katunut sitä, miten me veljeni kanssa joskus siihen aikaan, kun emme mitään mistään ymmärretty, saatettiin pitää Eskoa vain vammaisena. Mummoni on aina sanonut, että miten iloinen, vitsikäs ja puhelias Esko oli, kun mummonikin keskusteli hänen kanssaan lähes päivittäin ja lähetti myös aina kaikki syntymäpäivä- ja joulutervehdykset hänelle. Esko sai elää yleiseen kuntoonsa nähden hyvän ja onnellisen elämän. Kuten jo kirjoitin, hän päätti itse yli 60-vuotiaana muuttaa palvelukotiin, varmaankin sen takia, koska halusi päästää äitinsä tämän ikään nähden suurelta rasitukselta.

Mitä Apua sinäkin voit saada?

Apu on tavallisesti sellaista, johon ei aina saa palautetta. Kuitenkin parhaimmassa tapauksessa apu on ihmisten välistä luottamusta ja sympatiaa. Monessa tapauksessa apu tulee samanlaisilta ihmisiltä. Jos on poikkeava, on silloin mahdollista havaita, ettei apua ole aina saatavilla. Siinä mielessä tavallinen ihminen reagoi etenkin tunteiden kautta. Moraalisuus ja järjen käyttäminen ovat ihmisten piirissä harvinaisempaa kuin mitä sen voi kuvitella olevan Etiikan kurssilla yliopistossa. Muistan kerran kun filosofian perusopinnoissa luennoija kysyi kuulijoilta, tukevatko he egoismia vai altruismia, oli ensimmäinen vaihtoehto suurin suosikki.

Apua on varmasti ainakin mahdollista saada, jos ihminen keskittyy vakaasti omiin pyrkimyksiinsä ja kunnioittaa samalla toisia ihmisiä. Apua on siis monesti etenkin niin sanottujen vanhan liiton miesten toimesta. Apua on aina siitä, jos suhtaudutaan ihmisin kohteliaasti ja pidättyvästi. Tämä on tietenkin omani äitini suvusta tulleiden periaatteiden tiivistelmä. Nykyaika ei suoranaisesti tue ironiaa, itseironiaa tai satiiria. 

Amerikkalaiset ovat monesti suoria, uskonnollisia ja rahasta jauhavia. He ovat suoria aivan lapsellisessa mielessä. Ja eivät todellakaan hyväksy ja ymmärrä minkäänlaista ironiaa, itse-ironiaa tai satiiria. Se on heille liian kultivoitunutta ja valtakriittistä että he voisivat sen omaksua. Myös jatkuva rahasta jauhaminen ja teeskentelevä toisten ihmisten huomioiminen ovat asioita, jotka eivät ole siirtynyt sinne vanhalta mantereelta.

Apu on siis tarvittaessa sitä, että saa koottua ympärilleen omista ajatuksista keskustelevan joukon, jolla on samat päämäärät, näin ollen Apu-lehden pyrkimys on koota ihmisiä yhteen keskustelemaan asioista, joilla on merkitystä. Esimerkiksi Saksasta Yhdysvaltoihin muuttaneen varsin tunnetun filosofin Hannah Arendtin ympärille muodostui oma ajattelukerhonsa. On olennaista, että nykypäivänäkin ihmiset ovat kiinnostuneita samoista asioista,, johon piiriin kuuluisi parhaimmassa tapauksessa oltermanneja, joiden pamppu voisi viuhua, ellei keskustelussa olla mukana riittävän painokkaalla osallistumisella.

Apu-lehti oli sellainen, mitä itse olen lukenut etenkin äitini vanhempien kotona. Siinä olivat mielenkiintoisia etenkin tietynlaiset politiikkaan liittyvät jutut ja ei ollut unohdettavissa etenkään Loka Laitisen- palsta Naisten saunassa. Tämä nykyaikainen käsitys näistä asioista on vienyt nykyistä sananvapautta yhteiskunnastamme, koska naisista on tullut eniten demokratiaa haluava ja ansaitseva ryhmittymä.

Vallantäyttäjä on sellainen poliitikko, jonka paikalle ei jää tyhjää kohtaa porkkanan tavalla kun se nostetaan vihannespenkistä. On mainittu antiikista alkaen, että valta yhteiskunnasta tulisi antaa etenkin sellaisille yksilöille, jotka haluavat valtaa vähiten. On huolestuttavaa, jos poliitikko sanoo nauttivansa vallasta paljon, koska se on korruptiota sen pahimmassa muodossaan. Siitä huolimatta suomalaiset ovat tämän entisen position naisen perässä kuin hän olisi jonkinlainen supertähti. Vallankäyttäjyyteen on vielä runsaasti matkaa tälläkin ihmisellä.

Mikä sitten on ideologista nautintoa? Se on etenkin omista päämääristään luopumista tarpeen tyydytyksen taka. Tällaiset ihmiset ajautuvat lopullisesti yhteiskunnan valtaryhmittymän alaiseksi, koska he antavat omien tarpeidensa muokattavuuskyvyn ja arvonsa sellaiselle taholle, joka pyrkii etenkin sosiaaliseen dominanssiin, valtatavoitteluun ja häikäilemättömään oman edun ajamiseen.

On perinteisesti ajateltu, että ne jotka eivät osaa ajatella, täyttävät he saman ajan omilla lyhytjännitteisillä tarpeillaan ja niiden tyydytyksellä. Ajattelussa on muistettava se piirre, että se ei saa koskaan perustua minkäänlaisiin provinsiaalisiin päämääriin ja oman edun pyrkeisiin.

Apu-lehdessä on siis olennaista se, että se tarjoaa mahdollisesti jopa vastauksia erilaisiin kysymyksiin ja olettavuuksiin. Mielestäni tällaisessakin yhteydessä voisi olla auttavaksi, miten filosofi asioihin suhtautuisi. Filosofi tarkoittaa sellaista henkilöä, joka näkee tavanomaisen ja suhteellisen paskapuheen läpi ja voi vielä parhaimmassa tapauksessa ottaa kantaa syvällisemmällä tasolla.

Paskapuhe on etenkin sellaista toimintaa ja puheen muodossa erittyvää ripulia, joka ei perustu minkäänlaiseen harkintaan ja ajatteluun. Tässä mukana voivat vaalien aikaan olla myös varsinaiset parlamenttiin päässeet poliitikot. Olen sitä mieltä, että oikeiston sijaan tätä harjoitetaan etenkin vasemmistolaisella puolella. Se on siis nalkuttamista niitä kohtaan, jotka pystyvät paremmin hahmottamaan omia arvojaan. Arvojen korostaminen on nykyäänkin harvinaista etenkin näkyvässä asemassa olevien poliitikkojen piirissä.

Se on väärä kehityssuunta, jos parlamentissa ei anneta tilaa omien arvojen mukaiseen toimintaan. Puoluekuri on se tekijä, joka on saanut ohjattua nykyisenkin hallituksen piirissä tapahtuvaa äänestämistä ja tuomassa siihen kuuluville puolueille rökäletappion seuraavissa vaaleissa.

Avun yhteydessä on tärkeää, että kaikki mahdolliset ihmiset tulevat kuulluiksi. Esimerkiksi muotinäytäntöihin ja elintarvikkeiden mainostamiseen tulisi saada rumia ja ylipainoisia näyttelijöitä, koska todellisuus vieraantuu, jos mainoksissa on aina kauniita ja hoikkia naisia, jotka levittelevät huuliaan ja saavat vaikkapa jäätelön syönnistä näkyvää orgastista mielihyvää. Ne jäätelöt kuitenkin maistuvat samalta oli mannekiini kuka tahansa. Samalla tavalla ulkonäkö korostuu suomalaisessa yhteiskunnassamme.

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteiden maisteri

Hyvässä Seurassa

Olla oikeassa seurassa on monesti asia, joka määrittelee yksilön elämän järjestyksen, halusipa sitä tai ei. Hyvä seura on sellaista, joka myös Matti Wuoren mukaan järjestyy kirjoittamisen tapahtuessa uloshengityksenä ja lukemisen tapahtuessa sisäänhengityksenä, määrittyy se kaikesta ja määrittää sitä kaikessa. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat mielestäni suurilta osin riippuvaista luovuudesta. Ja luovuuden vastakohtana on se, jos ihminen pyrkii johonkin tahdosta riippuvaiseen päämäärään. Jo Kafka ja Schopenhauer kirjoittivat siitä, ettei yksilön tule pyrkiä tahdonmukaisiin päämääriin älyä käyttämällä. Nietzschekin omaksui näitä ajatuksia. Luovuuden uhka on myös liiallinen itsekritiikki. Luovuus on sitä, että haluaa nähdä oman jälkensä jossain ilmaisun tuloksessa. Luovuus on harvinen asia.

Kun muistelen millaista porukkaa esimerkiksi ala- ja yläkoulussa oli, huomaan ettei älykkyys todellakaan ole ollut minkäänlainen aseman takaaja. Monesti varsinaiset kiusaajat ja heidän vasallinsa määrittyvät muista asioista kuin älystä. Fyysinen voima ja pärjääminen urheilussa ja liikunnassa olivat tässä primitiivisessä suosiokulttuurissa tärkeimpiä asioita.

Seurassa on tärkeää huomata myös siihen liittyvät huonot tekijät. Ei tulisi seurata laumaa silloin kun se on epä-älyllisyydessään ohjaamassa koko kollektiivia epä-älyllisyyteen ja harhaan. On osattava sanoa joillekin ilmentymille ei. Oikein mahdollinen seura on sellaista, jossa kaikki relaation suhteen pystyvät antamaan toisilleen myönteisiä asioita seurassa olemisesta.

Onko Seura-lehti siis edustamassa sellaisia asioita, jotka voisivat nostaa halua olla tekemisissä oikeanlaisen seuran kanssa. Seura tarkoittaa perustavimmillaan sitä, ettei joku ole yksin. Kuitenkin on sanottava, että monissa tapauksissa älykkäimmät ovat seurassa hiljaa ennen kuin nostavat omat korttinsa. Yksin oleminen on monissa tapauksissa hedelmällisintä aikaa kehittää omaa ajatteluaan ja luovaa työtä. Yksin oleminen on tärkeää etenkin henkisen kehittymisen kannalta. Seuran kannalta ihminen on valmis siihen vasta kun hän on edennyt minuutensa kautta omia päämääriään ja ajatuksiaan myötäillen.

On niin, että kaksi suhtautumistapaa todellisuuteen ovat ajattelu ja koordinointi. Ajattelu on pyyteetön ja sosiaalisesta dominanssista ja tahdosta riippumaton asioiden käsitystapa, joka pitää käsitteellistä ajattelua tärkeämpänä, ja sen pyrkimys on olla itsellisinä asioiden ja totuuden käsittämistä.

Koordinoinnissa taas on kyse oman provinsiaalisen mielensä kautta suuntautuvaa pseudoajattelua, jossa tärkeintä on etenkin sosiaalinen dominanssi ja toispuoleiset keinot vallan saamiseksi yhteiskunnassa, jossa tärkeintä on ahneus ja omien provinsiaalisten pyrkimysten kautta realisoituva käsitys siitä, että tällä tavalla täytyy tehdä etenkin kilpailussa ja epäsuorasti toisiin kohdistuvien reagointien kautta. Reaktiivisuus, negaatio ja relatiivisuus ovat aina koordinointiin kuuluvia lähestymistapoja. Ajattelu ei suhtaudu toisiin, ei ota jotain näkemystä vastaan asettamisen kautta ja ei koko ajan muuta käsityksiään vain olemisen vallan ja ideologisen nautinnon kohtaan suuntautumisesta.

Mitenpä olisi, jos muuttaisit käsityksiäsi Seuran takia? On kuitenkin kirjoitettava, että mitä pidemmälle viety ja läpikotaisella prosessoinnilla toteutettu maailmankatsomus on aina kehittyneempi kuin sellainen koordinointi, joka pyrkii sosiaaliseen dominanssiin ja pintapuolisimpaan itsekkääseen hyötyyn ja edun tavoitteluun.

Naisseurassa oleminen liittyy tavallisesti siihen, että siinä ollessa ihminen keskittyy etenkin vaikutuksen tekemiseen ja tekemisissä oleiluun vastakkaisen sukupuolen kanssa. Se saa tavallisesti vakuutusta omasta minästään oman sukupuolen edustajista.

Jos seura on etenkin veljeyttä ja mahdollisuuksien mukaan veljellistä rakkautta, johon eivät tietenkään rajoittuneiden ihmisten ennakkoluuloisesta koordinoinneista huolimatta kuulu minkäänlainen seksuaalisuus, on se korkeinta ystävyyttä.. Seuran suhteen olennaisin vuorovaikutuksen muoto on veljeys, koska se on puhtainta ja suorinta tapaa suhtautua toisiin ihmisiin.

Seura voi myös olla sitä, jonka voi saada esimerkiksi lemmikeistä. Kissa on aina miellyttävä elinkumppani, ja sen tapojen seurailussa voi havaita omituisuuksia, koska kissat ovat niin vapaita ne myös tuottavat toiminnallaan iloa omistajilleen. Koirissa miellyttäviä on etenkin Englannin bulldogit, jotka ovat hellyttäviä köntyksiä.

Minun perheeseeni tulee Seura-lehti. Siinä mielessä voidaan ajatella, että lehti antaa ihmisilleen seuraa vaikka ihminen olisi joskus yksin. Esimerkiksi kirjoitus kauppa-autoa ajavasta Matti Sallisesta tai kirjoitus Laukon kartanon nykyisistä omistajista Lagerstam-suvusta, ovat etenkin lämminhenkisiä tarinoita pienen ihmisen pärjäämisestä ja hyvinvoinnista nykyisessä suomaalaisessa yhteiskunnasta, jossa esimerkiksi hinnat ja inflaatio ovat nousseet sietämättömälle tasolle.

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteen maisteri

Kansakoulun perustamisesta ja sivistyslaitoksista Pertunmaalla

Pertunmaa sai ensimmäisen kansakoulunsa vuonna 1883. Kansakunnan sivistämistä pidettiin rinnakkain yhtä tärkeänä kuin miksi miellettiin taloudellinen hyvinvointi. Aikaisemmin kirkko oli järjestänyt kiertokouluja, ja monet etenkin säätyläistaustasta tulleet lapset olivat saaneet kotiopetusta etenkin tähän tarkoitteeseen palkatuilta ”informaattoreilta”. Vuonna 1866 säädettiin kansakouluasetus, joka takasi sen, että opetuksen velvoite siirrettiin kirkoilta maallisille instituutioille. Kiertokoulua käytin edelleen, ja monesti väärään suuntaan, mistä tiettyjen kunnan lasten koulunkäynti oli vielä pitkään riippuvainen.

Vuoden 1865 kunnallisasetuksen mukaan kansakoulujen perustaminen oli jätetty riippuvaiseksi kunnan päätöksenteosta. Monesti kouluhankkeiden johddannoksena olivat eristyneet valistuksen virittämät poikkeusyksilöt. Isäntien armeija oli monesti sotkemassa kouluaatetta, koska eivät halunneet kunnan menojen nousevan. Mäntyharju sai keskustaansa ensimmäisen kansakoulun vuonna 1870. Pertunmaan koulusta päätettiin lopulta vuonna 1882 pidetyssä äänestyksessä, jossa äänet jakaantuivat 119-95 koulun hyväksi.

Pertunmaalla koulun pitäminen alkoi vuoden 1883 syksyllä, kun opettajatar oli saatu pitäjään. 21 tyttöä ja 21 poikaa alloitti koulunkäymisen lokakuun toisena päivänä Tapiolan talossa. Opettajatar oli joko Rosa Lindberg tai Ina Lindberg. Kolme oppilasta viimeisteli koulunkäyntinsä vuonna 1887 käytyään neljä luokkaa ja sai tästä koulunkäynnistä päästötodistuksen. Antti Ulmanen sai perusteellisesti opintoja itseensä ja hän oli myöhemmin 15 vuotta esimiehenä kunnallislautakunnassa.

Vuonna 1884 nousi esiin tarve rakentaa oma talo koulunkäynnin tarpeisiin ja missä olisi tilaa kahden opettajattaren asumiselle. Lahtelan talon maihin pistävä Lihavan järven niemi Mikkelin maantien varrelta valittiin koulun paikaksi. Tilallinen Ville Ahvenainen vuokrasi talon kohtuullisella hinnalla eli 15 markan vuosihintaan.

Uuden Pertunmaan koulun ensimmäinen johtokunta valittiin vuonna 1887. Koulun katsottiin vaativan kahta huonetta opettajattaria varten, luokkasalia, kyökkiä ja käsityösalia. Jos opettajaksi olisi otettu mies, olisi hänelle tullut rakentaa kolme huonetta ja keittiön kattava sali. Antti Nikkinen rakensi 7800 markasta koulukartanon. Koulu näissä tiloissa alkoi vuonna 1890. Oppilaita ilmaantui paikalle niinkin paljon kuin 52. Vuonna 1885 aloitti Henrika Lehti Pertunmaan koulun opettajana. Hän jäi eläkkeelle virastaan palveltuaan yli neljäkymmentä vuotta vuonna 1926. Hänen kerrotaan sairastelleen opettajan uransa aikana vain yhden päivän..Lehti palveli myös Pertunmaan postifröökynän virassa.

Koulussa oli pian yli kahdeksankymmentä oppilasta, jolloin toimeen otettiin Lehden lisäksi toinen opettaja, ja koulun pihaan rakennettiin uusi rakennus koulun tarpeita varten. Kuorttiin koulu rakennettiin vuoteen 1899 mennessä. Koulun pitäminen tapahtui JE. Korpelalta vuokratuissa tiloissa Mattilan talossa. Kuitenkin rakennettiin uudenlainen koulurakennus Mikkeli-Heinola-maantien varteen. Koulun avajaisissa ilmestyi oppilaiksi poikia 10 ja tyttöjä 13. ¨

Nipuliin koulu perustettiin keväällä 1895, kun Nipulin kartanon isäntä Mennander halusi saada kokouksen kautta asian aikaan. Opettajana aloitti Olga Boman kesän lopussa 1896. Mansikkamäelle koulu perustettiin äänestyksellä vuonna 1897. Koskipään herra Otto von Gerdten lahjoitti koulun paikkaa varten Mansikkamäeltä yhden hehtaarin kokoisen tontin. Koulua varten tarvittu toinen hehtaari siirtyi koulun haltuun Paulamäen tilasta 200 markan hintaan.

Johan Henrik von Schrowe oli vallesmannin virkansa kautta vaikuttamassa suuresti Joutsjärven koulun perustamiseen. Joutsjärvellä kansakoulu alkoi 1894 Koljosen taloon kuuluneissa tiloissa. Opettajaksi Joutsjärvelle hankittiin Mimmi Renvall. Seuraavaksi koulua pidettiin Hoskolan talossa. Koulun johtokunta osti vuonna 1897 Taipaleen isännältä Viinamäen torpan ja alueen, joka käsitti kolmekymmentä hehtaaria. Aikaan nähden uudenaikainen koulupytinki nousi tontille vuonna 1897. Joutsjärven koulusta päästötodistuksen kautta valmistui 28.5.1898 Amalia Honkanen, Aino Sankari, Jalmari Turunen, Manne Salomaa, Alviina Marjomaa, Amanda Pöyry, Artturi ja Otto Hoskola.

Joutsjärven koulurakennus tuhoutui tulipalossa vuonna 1912 mutta rakennettiin pystyyn uudestaan seuraavana vuonna. Joutsjärven tunnetuin oppilas oli kirjailija Aku Rautala.

Vuonna 1898 määrättiin piirijakoasetuksen kautta käytännössä reaalinen oppivelvollisuus. Koulumatka ei saanut ylittää viittä kilometriä ja kun halukkaita oppilaita ilmestyi vähintään 30 oli kunnan todennettava koulun tarve perustamalla sen. Samasta asiasta jatkettiin vuonna 1921 oppivelvollisuuslailla. Sen mukaan kansakoulua nimitettiin joko täydelliseksi tai supistetuksi kansakouluksi. Pertunmaan historiassa kirjoitetaan: ”Täydellisessä kansakoulussa oli kuusi vuosiluokkaa, joista kaksi alinta muodosti alakoulun ja neljä ylintä vuosiluokkaa yläkansakoulun. Molemmissa oli oma opettaja. Alakansakoulu saattoi olla joko kiinteä 36-viikkoinen tai kiertävä 18-viikkoinen. Yläkansakoulu oli kiinteä ja kestoltaan 36-viikkoinen. Kuusi vuosiluokkaa käsittävässä supistetussa kansakoulussa opetusaika oli 40 viikkoa. Oppivelvollisuuden alaisia olivat 7-13-vuotiaat lapset.”

Kun Pertunmaa oli itsenäistynyt, sai se perinnöksi kouluja Mäntyharjulta, Hartolalta ja Joutsalta. Nämä käsittivät vuonna 1883 aloittaneen Pertunmaan koulun, toinen oli vuonna 1899 perustettu Kuortin koulu. Joutsan puolella toimessaan jatkoi Ruorasmäen kansakoulu (1913) ja Hartolalta perityt Mansikkamäen (1896), Joutsjärven (1908) ja Nipulin (1925) kansakoulut. Näiden oheen kunnan alueeseen liittyi puolet Koiraskiven ja kolmasosa Karankamäen koulusta.

Piirijaosta ja oppivelvollisuuden täytäntöönpanosta sovittiin lokakuussa 1926 kunnanvaltuustossa. Se sääti sen, ettei kenenkään koulumatka voinut olla enempää kuin viisi kilometriä, ja koulu oli perustettava, jos oppilaita oli vähintään 20. Saman vuoden syksynä koulun aloitti Pertunmaalla 78 oppilasta. Toiseksi eniten koululaisia oli Mansikkamäellä 72.

Vuoteen 1929 mennessä kansakoulunopettajia oli kunnassa 9. Vuoteen 1940 mennessä niitä oli 19. Opiskelun mahdollistamisen lisäksi 1930-luvulla vakiintui myös koulun huoltotehtävä, jonka myötä lapset alkoivat saada koulussa lämpimän aterian. Vuonna 1948 säädettiin siitä, että riippumatta omasta taustastaan koulut velvoitettiin tarjoamaan oppilailleen koulupäivinä yksi maksuton ateria.

Pertunmaalla perustettiin vuosien 1946-54-välisenä aikana Kaupinmäen, Hartosenpään, Laukkalan ja Honkaniemen koulupiirit. Kunnassa oli suurimmillaan 13 piiriä. Vielä vuoteen 1947 tultaessa oli Pertunmaalla supistettuja kouluja viisi yhdeksästä. Vuoteen 1957 tultaessa niitä oli viisi yhdestätoista.

Lauri Ihalainen niminen opettaja suunnitteli Kuorttiin palatsikoulua, joka olisi koostunut 9000 kuutiota, jonka hinta olisi ollut 60 miljoonaa markkaa. Kouluasia eteni riitelyn kautta Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jonka jälkeen koululle määrättiin Metsolan tontti. Koulun kooksi tulikin vain 3440 kuutiota, mutta se oli suurin ja modernein kansakoulu mitä alueella oli koskaan nähty.

Vuonna 1957 määrättiin kansakoululaista ja sen asetuksesta vuonna 1958. Tämä tehosti perusopetusta. Kyseisen lain mukaan kansakoulu koostui kuusivuotisesta varsinaisesta kansakoulusta ja kaksivuotisesta kansalaiskoulusta. Vuonna 1974 säädetty peruskoulu-uudistus muutti kansalaiskoulun peruskoulun yläasteeksi. Pertunmaalle perustettu kansakoulu oli suurimmillaan vuonna 1958, jolloin oppilaita oli 744.

Muuttovirta ja suurten ikäluokkien kasvaminen kun oppilaita ei enää ollut yhtä paljon aiheutti Pertunmaallakin sen, että pian sieltäkin lakkautettiin rivakalla tahdilla vuosina 1964-1972 kokonaista seitsemän kansakoulua. Oppilasmäärä laski laskemistaan ja vuonna 1970 kansakoulun oppilaitten määrä oli 77, eli oppilasmäärä laski 46 prosenttia.

Koulu Suomessa perustui 1960-luvulle asti niin kuvattuun rinnakkaiskouluun, jossa olivat väylät: kansakoulu ja oppikoulu. Oppikouluun menijät pyrkivät tavallisesti ylioppilaiksi ja koulu miellettiin alkuun oppineiston kouluksi. Viisivuotinen keskikoulu perustettiin Pertunmaalle vuonna 1964,

Peruskouluun liittyvä kehitys tapahtui Pertunmaallakin vuonna 1974. Silloin perustettiin kuusi ala-asteen koulupiiriä ja yläasteen koulupiiri. Tuossa yhteydessä englannin kielestä tuli ensimmäinen vieras kieli. Pertunmaan historian suurin rakennushanke valmistui vuonna 2008, kun kirkonkylän koulu/kirjasto perustettiin.

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteiden maisteri

Kansalaisyhteiskunta kehittyy - ja yhdistystoimintaa Pertunmaalla 1900–luvulla

Suomalaisuutta korostanut suuntaus alkoi ajamaan yhdistystoiminnan leviämistä osana omia pyrkimyksiään. Jo 1880-luvulla maaseudulla toiminta oli kohdin hyvinkin päämäärätietoista. Pertunmaan siinä muodossa kuin ihmiset sen tunnustavat, ensimmäinen organisoitu yhdistys oli Hartolan Eteläpiirin Edistysseura, joka perustettiin vuonna 1898. Seuran pyrkimys oli edistää henkistä ja aineellista vaurautta paikkakunnalla. Tähän se pyrki kirjallisuuden levittämisellä keskusteluilla, esitelmillä ja muilla kansanhuveilla. Tämän seuran perusti ja toimi sen puheenjohtajana Nipulin kartanon omistaja B.B. Mennander.

Seura saavutti 40 jäsenen koon 1900-luvun alkuun tultaessa. Seuralla oli oma lauluseura, se tilasi sanomalehtiä jäsentensä luetttavaksi ja järjesti hiihtokilpailuja, rekiretkiä ja muuta viihdytystoimintaa. Seura edisti kirjallisuuden asiaa perustamalla lainakirjaston Mansikkamäen koululle.

Ensimmäistä yhdistystoiminnan alkua Suomessa merkitsivät etenkin raittiustoiminnan pyrkeet. Raittiuden aate ei kuitenkaan saanut Etelä-Savossa yhtä suurta merkitystä kuin mitä sillä oli muualla Suomessa. Mikkelin alueen raittiusyhdistykseen kuului vuonna 1885 0,21 prosenttia väestöstä, kun taas luku koko Suomessa oli 0,37 prosenttia. Myös naiset hyväksyttiin näissä piireissä jäseniksi ja toimijoiksi kotinsa ulkopuolella.

Voidaan arvella, että kappalaisen poika maisteri Otto Cantell oli ratkaisevassa roolissa raittiusliikkeen tuomisessa Mäntyharjulle. Mies järjesti kokouksia ja kansanjuhlia, joissa pyrkimyksinä olivat säätyerojen häviäminen, sivistyksellisten pyrkimysten hyödyllisyys ja viinan kauhistuksen haitta ihmisille, perheille ja koko yhteiskunnalle. Toinen innokkaasti raittiusaatetta pitäjässä edustanut henkilö oli kansakoulunopettaja Henrika Lehti.

Santeri Alkion alulle saama nuorisoseurahanke oli merkittävässä roolissa myös Pertunmaalla ja Mäntyharjulla. Liike syntyi Etelä-Pohjanmaalla Sen pyrkimyksiä olivat nostattaa isänmaallisuutta, kristillis-siveellistä henkeä ja nostaa itseyskasvatusta ja kansalaisille kuuluvaa yleiskäyttöistä sivistystä.

Pertunmaan nuorisoseura perustettiin 25. päivä tammikuuta vuonna 1920. Seuran ensimmäinen puheenjohtaja oli Paavo Paloniemi, jota seurasivat myöhemmin asioitsija Johan Airas ja maanviljelijä Toivo Nylund. Pertunmaan suurtalollinen, Ahvenniemen ja Lahtelan isäntä Kaarlo Ahvenainen oli hankkeen innokas perustajajäsen ja innokas toimessaan. Pertunmaan itsenäistymisen jälkeen nuorisoseuria perustettiin lisää, vuonna 1926 Kuorttiin ja Ruorasmäkeen.

Helmikuun manifesti vuonna 1899 johti Suomessa adressiin, jossa vedottiin suoraan keisariin Suomen perustuslakien puolesta. Venäjä halusi siis venäläistää Suomen. Adressin allekirjoitti kaiken kaikkiaan 2763 mäntyharjulaista, joka oli noin neljännes koko Mäntyharjun asukkaista. Vaatimukset oikeuteen allekirjoittaa olivat 16-vuoden ikä, mutta säätyjen mukaista erottelua ei siinä tehty: samalla tavalla saivat kirjoittaa niin säätyläiset, työläiset, miehet ja naiset – jopa puumerkitkin hyväksyttiin kirjoitustaidottomilta.

500 jäsenen lähetystöön valittiin Mäntyharjulta isäntä J.E. Korpela, joka oli myös ensimmäinen adressin allekirjoittanut mäntyharjulainen. Keisari ei tunnetusti ottanut valtuustoa vastaan, vaikka sanoikin, ettei hän ollut heille vihainen toimistaan. Luottamus Venäjän vallanpitäjiin ja keisariin oli saanut iskun. Seuraavana tuli asevelvollisuusadressi, jossa oli kuitenkin vähemmän allekirjoittajia kuin aiemmalla adressilla.

Kun uudet väestön jäsenet saivat makunsa yhteiskunnallisesta osallistumisesta, syntyivät etenkin Maalaisliiton ja Sosiaalidemokraattien puolueet. Molemmat säilyivät pitkään etenkin oman kannattajakuntansa edunvalvojina. Pertunmaalla kehitys ei juurikaan poikennut muusta maasta. Ensimmäinen työväenyhdistys Pertunmaalle perustettiin syyskuussa 1906 Kuortin koululla. Samoihin aikoihin aloitti toimintansa Kuortin torppariosasto, jossa ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin torppari Konsta Salomaa. Myös Emil Hurri oli Pertunmaan varhaisen itsenäisyyden ajan politiikan johtomiehiä.

Työväenliikkeen suosio nousi etenkin sotien jälkeen, ja vuonna 1946 siinä oli Pertunmaalla 120 hengen jäsenistö. Sen piirissä harrastettiin myös urheilua ja vuonna 1927 oli perustettu Pertunmaan Työväen urheilijat. Seura sai uuden työväentalon vuonna 1958. Kyseistä paikkaa kutsuttiin yleisesti ”Moskovaksi”. Tanssit järjestettiin siellä kaksi kertaa viikossa. Sen ohessa oli kansalaisopintojen kursseja ja muuta urheilutoimintaa. Samassa talossa toimi myös ravintola Karhugrilli. Anni Lehtinen toimi kaksikymmentä vuotta sen ylläpitäjänä.

Heti sisällissodan päättymisen jälkeen Lihavanpään pienviljelijät, torpparit ja muut työläiset perustivat Pertunmaan työväenyhdistyksen. Se perustettiin 7.9.1919 Koivulan torpassa. Joutsan Ruorasmäen työväenyhdistys pystytettiin 13.5.1917. Puheenjohtajaksi tuli torppari Antti Salonen.

Vuonna 1907 järjestettiin ensimmäiset yksikamarisen eduskunnan vaalit Suomessa. Agitointitilaisuuksia järjestivät sosiaalidemokraattien lisäksi vanhasuomalaiset ja nuorsuomalaiset. Sosiaalidemokraatit saivat suuren vaalivoiton, ja nuorsuomalaisten huono tulos oli vielä huonompi kuin miten oli kuviteltu.

Pertunmaan piirteisiin on aina korostuneesti kuulunut ihmisten halu järjestötoimintaan. 2000-luvun puolella Pertunmaalla on 66 eri yhdistystä. Tyypillisimpiin järjestöihin ovat kuuluneet työväenyhdistys, maamiesseura ja maatalousnaiset.

Vasemmisto organisoitui hävitys sodan jälkeen, jolloin SKDL ja Suomi-Neuvostoliitti-seura saivat jäseniä ja paikallisyhdistyksiä. 1970-lukuun mennessä tulivat esimerkiksi SMP:n ja Keskustan paikallisyhdistykset, Rakennustyöläisten liiton paikallisosasto, Pertunmaan opettajien ammattiosasto, Pertunmaan kansallisseura, Suomen kristillisen liiton paikallisosasto, Kuortin nahkatyöntekijät ja kunnalliset yhdistykset.

Metsästysseurat ovat olleet Pertunmaan kaltaisella seudulla yleisiä, ensimmäinen: Pertunmaan riistamiehet näki päivänvalon 27.5.1956. Lihavanpään kylään tuli metsästysseura Pertun pojat ja Kaupin kylän seudulle Pertunmaan pohjoinen metsästysseura.

Sotaveteraanien asiaa ajamaan perustettiin aseveljien yhdistys vuonna 1941, sotainvalidit vuonna 1941, sotaveteraanit vuonna 1957 ja rintamaveteraanien järjestö vuonna 1966.

Pertunmaalla alkoi sotien jälkeen myös partiotoiminnan aktivoituminen. Perustettiin Pertunmaan Sinitytöt ja Sinipojat. Suntiona toimineen Arvo Moilasen aktivoimassa lippukunnassa oli yli 100 tyttöä ja poikaa. Partiotoiminnan suosio heitteli ja alkoi uudemman kerran vuonna 2000. Nykyisin jäseniä on noin 30.

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteiden maisteri

Suojeluskunnat, punakaartit ja punakapina Mäntyharjussa ja Pertunmaalla

Vuoden 1918 sota kosketti Mäntyharjua merkittävällä tavalla. Sen sijainti tulkittiin niin merkittäväksi, että vuosien 1914 ja 1917 välisenä ajanjaksona venäläiset tekivät siellä varsin suurimittaisia linnoitustöitä. Niiden tarkoitus oli estää vihollisen eteneminen pohjoisesta, kuten venäläiset luulivat saksalaisten hyökkäävän sieltä. Samanaikaisesti estettiin eteneminen lännestä Mäntyharjun alueen kautta kaakon suuntaan. Venäläiset sotilaat, jotka tekivät aktiivisesti linjoja, asuivat mm.. Nuorisoseurantalolla ja kansakoululla. Työtä tekivät sadat vapaaehtoiset, jotka saivat vaivoistaan hyvän ansion, koska heille maksettiin varsin hyvin. Töihin pakotetut talolliset eivät saaneet juuri minkäänlaista palkkiota ja heidän lehmiään ja hevosiaan otettiin pakko-otolla venäläisten käyttöön.

Elintarviketilanne heikentyi merkittävästi vuoden 1917 kesällä, jonka myötä epäselvyys poliittisen tilanteen tulkinnassa ja samanaikainen huono talouden tilanne aiheuttivat sen, että toisaalla alettiin perustaa suojeluskuntia ja toisaalla punakaarteja.

Mäntyharjullakin koettiin ongelmia huononevista taloudellisista oloista, johon kuului huono elintarviketilanne, ja sen pahat veljet kuten inflaatio ja työttömyys. Inflaation seurauksena omaisuus- ja tulojensaamis-suhteet vaikeutuivat ja samalla epävarmuus maailman ja valtakunnan tilasta levisi pienillekin paikkakunnille.

Venäjän vallankumous loi helpotusta ihmisten mieliin, ja samassa yhteydessä palautetut sanan-, yhdistymisen ja kokoontumisvapaus loivat ihmisten mieleen toivoa pitkäjänteisten poliittisten päämäärien toteutumisesta. Olo oli monilla porvareillakin vallankumouksellinen.

Vuoden 1917 kesän ja syksyn aikana perustettiin eteläisessä Savossa suojeluskuntia. Heikomman elämänalan ihmiset perustivat samanaikaisesti punakaarteja. Opettaja Toivo Lehtoranta oli merkittävä hahmo suojeluskunnan perustamisessa. Hän kaatui 29.4.1918 Tuohikotin taistelussa. Suojeluskunnan esikunnassa ei ollut yhden yhtä pertunmaalaista. Alkuun mäntyharjulaisilla suojeluskunnassa oli vain viisi venäläistä kivääriä. Suojeluskuntaan liittyi alkuun 120 mäntyharjulaista. Pienissä syrjäkylissäkin perustettiin punakaarteja, ja miltei kaikki porvarilliselle puolelle tulleet työmiehetkin liittyivät ennen pitkää oman aatteensa edustajien joukkoon. Niitä perustettiin myös Pertunmalle sekä Kuorttiin. Katkeruus leivättömyydestä ja työttömyydestä herättivät katkeria mielialoja.

Suomi näki katkeran sisällissotansa alun tammisunnuntaina vuonna 1918. Samalla suojeluskunnat alkoivat Mäntyharjulla riisua venäläistä vartio-osastoa aseista. Lisäksi he pidättivät paikkakunnan työväenyhdistyksen johtohenkilöitä. Mäntyharju sijaitsi Mikkelin ja Kouvolan välissä ja oli näin ollen merkittävimpiä taisteluiden alueita. Valkoiset olivat ottaneet huomioon sen, että punaiset pyrkisivät katkaisemaan valkoisten rintama-alueen Pohjanmaalta Karjalaan. Punaisten taistelunyrkki eli Helsingistä koottu päämajakomppania osallistui myös Mäntyharjun alueen tapahtumiin. Pieksämäkeläisten ja mikkeliläisten valkoisten rinnalla rynnistivät eteenpäin myös pohjalaiset ja keskisuomalaiset.

Helmikuun 3. ja 4. päivänä punaiset etenivät ilman tappioita Mäntyharjun Varpaseen ja Mouhuun. 5. päivän iltana valkoiset valtasivat uudestaan kirkon seudun ja Mäntyharjun rautatieaseman. Kuitenkin seuraavana päivänä paikkakunnan punaiset valtasivat Kymenlaakson punaisten ja mukana olleeen latvialaisen valiokomppanian kanssa seutuja takaisin. Valiokomppaniaan kuului kaikkiaan 206 sotilasta. Valkoiset joutuivat 7. päivä helmikuuta palaamaan Hietasen asemalle. Punikit elättelivät ajatuksia Mikkelin valtaamisesta, jonka jälkeen tie olisi ollut avoin myös Pieksämäelle ja Kuopioon. Tässä taistelussa on väitetty punaisten ampuneen neljätoista valkokaartin sotilasta, jotka olivat jääneet vangeiksi. Tätä seuranneet taistelut tapahtuivat Papinojan kylässä, missä valkoiset etenivät ja lättiläisistä ihmemiehistä jäi taistelukentälle peräti 16. Lättiläiset palasivat tämän jälkeen mahdollisesti Pietariin, ja veivätpä he myös mukanaan oman panssarijunansakin.

Valkoisten vallattua Kuopion, alkoi miehiä riittää myös Savon rintamalle. Pian tämän jälkeen helmikuun 14. päivänä ratsumestari Carl Malmin 1400 lukuiset joukot aloittivat vastahyökkäyksen. Alle kymmenen tuntia kestäneen sekasorron jälkeen Mäntyharju oli taas valkoisten hallussa. Mouhun ja Varpasen välillä valkoiset alkoivat ajamaan punaisia pois. Tässä taistelussa punaiset saivat osuman räjähdysaineilla lastattuun rekeen, jossa räjähdyksessä ja punaisten tulituksessa kuoli ainakin 80 valkoista.

Kuitenkin punaisten taisteluhalu vähentyi ja rivistöt heikkenivät seuranneissa tapahtumissa niin paljon, että rintama keskittyi tämän jälkeen pelkästään Mäntyharjun eteläpuolelle. Alueen taisteluiden valkoisia uhreja oli 173 kaatunutta ja punaisten tappiot 176.

Pertunmaan alueen vapaaehtoiset lähtivät suojeluskuntaan valkoisten puolelle haulikot aseinaan. Näitä miehiä oli 13. Kuortista tuli neljä miestä, Anetusta kuusi ja Kuhajärveltä yksi mies. Nämä miehet olivat pääasiassa varakkaita talollisia, näiden poikia ja yksi opettaja.

Pertunmaalaiset suhtautuivat valkoisten pyrkimyksiin ymmärryksellä ja vahvalla tuella. He esimerkiksi avustivat toimittamalla ruoka-avustuksia Mäntyharjuun. Tähän aikaan sijoittui se, miten punaiset suorittivat ryöstömurhan valkoisia sotilaita kohtaan, jonka seurauksena neljä punaisten puolelle kuulunutta teloitettiin Pertunmaalla pikaoikeuden tuotoksena. Tämä laski ymmärrettävästi punaisten mielialoja paikkakunnalla, ja paikalliset punakaartilaiset olivat sodan loppuun asti hiljaista poikaa.

Mäntyharjulaisten uhriluku oli sisällissodassa 134 henkeä, mikä oli vain yksi prosentti kokonaisesta asujaimistosta. Valkoisia kaatui ja kuoli 35 henkeä ja punaisia 84.

Valkoisia murhattiin sisällissodan aikana 21. maaliskuuta. Papistolta tulleen kertomuksen mukaan eräs paikkakuntalainen talollisemäntä ”poltettiin elävänä” Valkealassa. Suurta huomiota punikkien julmuudesta tuli Mäntyharjulla 17 valkoisen ruumiista tehdyssä ruumiinavauspöytäkirjan kautta. Kaikki heistä kuolivat joukkokidutus/-murha työssä vaivaistalon riihessä, missä heidät tapettiin teräaseilla. ”Silmä tyystin poissa ja nenä-luut murskaantuneet, aivot pursunneet ulos, jäätyneet kasvot veriset, pistimen haava katkaissut selkärangan ja selkäytimen.” Tietojen mukaan mäntyharjulaisista punaisista kuoli 31 leireillä seuraavan kesän aikaan.

Pertunmaan historiikissa kirjoitetaan: ”Heti sisällissodan päätyttyä yhdentoista valkoisten puolella kaatuneen ruumiit haudattiin kirkon viereen kunniapaikalle. Hautauksen yhteydessä vietettiin toukokuun alussa 1918 sankarihautajaisia. Vuonna 1921 pystytetyssä muistomerkissä on teksti ”Puolesta Savon ja Syntymämaan”.

Punaisten puolella tunnustusta annettiin punaisten sotilaille muistomerkillä vuonna 1949, jossa oli teksti ”Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistolle”.

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteiden maisteri

Miten Pertunmaan väestö kehittyi noin sadan vuoden ajalla alkaen 1920-luvusta

 Miten Pertunmaan väestö kehittyi noin sadan vuoden ajalla alkaen 1920-luvusta

Pertunmaalta muutti moni perhekunta tai nuorukainen pois etenkin 1960- ja -70 luvuilla. Karjalaisia siirtolaisia Pertunmaalle tuli sotien aikaan ja niiden jälkeen. Kun Pertunmaan itsenäinen kunta perustettiin vuonna 1926, liittyi siihen 1739 asukasta Hartolasta ja 347 asukasta Joutsasta, Näiden ohessa siihen liitettiin emopitäjä Mäntyharjun alue, joka koostui 2627 asukkaasta, eli Pertunmaalla oli sen historian alkuvaiheessa 4713 asukasta, Asukkaiden henkilökirjaluku vuoden  1926 lopussa oli peräti 4894 henkeä.

Sen jälkeen syntyvyys oli jonkin aikaa runsaampaa kuin kuolleisuus. Syntyvyys kuitenkin vähentyi 1920-luvun noin sadan lapsen kautta 1930-luvun alun 90 lapsen ja 30-luvun lopun 80 syntyneeseen. Pertunmaan asujaimisto olisi tavoittanut vuosien 1926-1946-välisenä ajanjaksona ainakin 400 asukkaan nousun, jos ihmiset eivät olisi muuttaneet pois, sillä tuona aikana syntyvyys oli paljon suurempaa kuin kuolleisuus. Pertunmaalla syntyneiden lasten lukumäärä oli ollut kyseisenä ajanjaksona 19,9 lasta vuodessa, kun taas kuolleiden määrä oli keskimäärin 15,5 asukasta. 

Pertunmaalla oli suhteellisen vähän muodostettuja avioliittoja, joka vei luonnollisesti syntyvyyttä alaspäin. Kuitenkin jo tuohon aikaan muuttoliike muualle oli kohtalaisen suurta ja se kosketti etenkin naimaiässä olevia kuntalaisia. Pertunmaan historiassa on hauskahko aiheeseen liittyvä lainaus: ”Pappien mukaan avioelämä aloitettiin hyvin usein jo ennen vihkimistä”. Ja tästä huolimatta suhteellisen vaatimaton lisääntyneisyys.

Kuntalaisten muuhun Suomeen kohdistuva muuttoliike oli petoksellista Pertunmaan kannalta. Lähtijöiden luku oli vuosina 1926-45 yli kuusisataa henkilöä enemmän kuin mihin tulijat riittivät. Naiset olivat tuolloinkin innostuneimpia muuttajia ja kuntaan muuttaneita oli 56,7 prosenttia naisia ja ulosmuuttaneita 56,3.

Suomalainen yhteiskunta oli vielä viime sotien aikaan agraarisvaltainen, ja koska miehillä oli tehtäviä maa- ja metsätalouden piirissä enemmän kuin naisilla, pysyivät miehet useammin kotiseuduillaan. Pulakauden vaikutuksia oli kuitenkin sekin, että vuonna 1933 muualle muuttaneita pitäjästä oli pelkästään 130 asukasta. 

Jonkinlainen maataloudesta pakeneminen oli syynä negatiiviseen muuttoliikkeeseen. Mikkelin läänin kaikki kunnat kärsivät muuttotappioista. Pertunmaallakin väestötappio oli yli 10 promillea pitäjän asukkaista. Pertunmaa oli siis hyvin tyypillinen muuttotappiokunta Mikkelin läänistä. Muuttotappio johtui mm. matalasta teollistumisen asteesta mutta myös suuresta tilattoman maalaisrahvaan määrästä. 

Vuodesta 1926 vuoteen 1939 eniten entisiä pertunmaalaisia kiinnosti Mäntyharju 296 muuttajalla, Helsinki 227 muuttajalla Heinolan maalaiskunta 195 muuttajalla. Helsingissä pertunmaalaisten suuri osa asui etenkin Sörnäisessä, tunnetulla työläisalueella. Paperitehtaat vetivät entisiä pertunmaalaisia etenkin Kuusankoskelle, Kymiin, Kotkaan ja Valkealaan. Muuttajia oli myös paljon Hollolaan ja Lahteen menijöissä. Kuopio ja Varkaus eivät olleet samalla tavalla olennaisia.

Pertunmaalle muuttajia oli etenkin lähialueen kunnista, kuten Mäntyharjulta 334 asukasta, Hartolasta 263 asukasta, Heinolan maalaiskunnasta 115 asukasta ja Joutsasta 103 asukasta. Helsingistä vuosien 1926-39 aikoina oli 70 asukasta, jotka tulivat muuttajina Pertunmaalle, joista todennäköisesti suurin osa oli paluumuuttajia. Sotavuodet toivat senkin muutoksen, että kunnan väkiluku alkoi nousta vähitellen. 

Karjalainen siirtoväki toki lisäsi väetsöä jo itsessään. Näissä sodissa pertunmaalaiset antoivat suuren uhrin, koska talvisodassa kaatui 51 kuntalaista ja jatkosodassa peräti 117. 

On huomioitava myös se, että pertunmaalaisia lähti 1800- ja 1900-luvuilla paljon myös Venäjälle etenkin Pietariin ja Inkerinmaalle, sekä Yhdysvaltoihin ja Ruotsiin. Venäjälle muuttaminen oli ymmärrettävästi yleisempää keisarin aikana. Kuitenkin Pertunmaan kirkkoherra on vielä 1940 kirjannut ylös pertunmaalaisia olevan Venäjällä 99 miestä ja 82 naista. Näistäkin suurin osa on varmasti entisiä punikkeja punakapinan ajoilta. Ruotsiin muuttaminen oli yleisempää kuin Amerikkaan pysyvästi lähteminen, ja tätä muuttoliikettä tapahtui etenkin 1970-luyvulla.

Siirtomäen paluu Karjalasta nostatti kunnan asukkaiden väkiluvun 4848 asujaan, samalla kun siirtoväkeä oli vuoden 1947 loppupuolella kaikkiaan 294 asukasta. Kuitenkin karjalaisen siirtoväen osuus oli eteläsavolaisittain varsin pieni, se oli kolme prosenttia kunnan asujaimistosta. 

Pertunmaan väestönkasvulla oli kuitenkin muukin syy karjalaisten lisäksi: sotilaiden kaipaus leipään ja naiseen. Suurten ikäluokkien aikana etenkin vuonna 1947 syntyvyys oli korkea, jolloin syntyi 131 uutta asukasta. Parhaimpina vuosina syntyvyys oli aina vähintään 100. 

Kuitenkin pian alkoi järjestelmällinen maaltamuutto, kun yhteiskunta- ja palvelurakenne muuttuivat kun esimerkiksi maatalouden sivuelinkeinot kuten uittotyöt ja metsätyöt alkoivat olla vähemmän yleisiä. Pienviljelijöiden vaatimattomat hehtaarit ja arvottomaksi tehdyt hakatut metsät eivät taanneet samalla tavalla elantoa kuin mahdollisesti oli aiemmin totuttu tai ainakin mihin totuttiin. Vuosien 1950 ja 1980 välisenä aikana pertunmaalaiset vähenivät kolmanneksella. Kun suuret ikäluokat tulivat työikään 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa, oli muutos selvä.

Vuosien 1950-1975 välisenä periodina Pertunmaan väkiluku aleni 1500 asukkaalla, vaikka syntyvyys oli 285 henkeä enemmän kuin kuolleisuus. Pertunmaan muuttotappio oli pahimmillaan vuosina 1961, 1970 ja 1974 yli sata henkeä per vuosi. 

Vuonna 1950 Pertunmaalaiset kasvoivat 101 uudella syntyneellä asukkaalla. Toisaalta vuonna 1975 tuo luku oli enää kaksikymmentä vastasyntynyttä. Vuosien 1975-1985 välisenä aikana Pertunmaan asujaimisto pieneni peräti 17,5 prosentilla. 

Maalta pakeneminen on ollut suurin Pertunmaan kunnan asujaimiston pienentäjä. Pertunmaan väkiluku pieneni vuoteen 1965 tullessa alle neljän tuhannen, vuoteen 1978 tullessa se alitti kolmen tuhannen. Alle kahden tuhannen väkiluku saapui vasta 2000-luvun alkuvuosiin tullessa. 

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteiden maisteri

Autismista ja terveydestä (Autismiliiton lehteen)

Terveys on tärkeä asia, ainakin silloin, kun se ei ilmoita ristiriitaisesta olostaan. On monesti niin, että nuoruuden kiihkossaan nuoret ihmiset unohtavat sen, mikä jokaisella ihmisellä on lopulta edessään, ja lasken tähän nuoruusharhaan myös itseni. Vain harvat pääsevät täältä ilman kolotuksia, kipuja, sairauksia ja vastustuskyvyn rajoittumista. Olisi siis muistettava se, miten jo Gaudeamus igitur-laulussa mainitaan vanhan iän tuovan vaikeudet, jotka oikeassa potenssissa johtavat lopulta elintoimintojen lakkaamiseen ja kuolemaan.

Terveydestä kannattaa pitää huolta, on fraasi, jota olen kuullut etenkin naispuolisilta ystäviltä, tuttavilta ja sukulaisilta. En ole kuitenkaan päässyt vielä tuohon tavoitteeseen, koska viina on monesti sellainen kuningas ja kauhistus, ettei se kovin helpolla päästä irti painiessaan ihmisen kanssa, jolla on monia addiktioita.

Olen joskus käyttänyt termiä geriatrikratia niistä vanhemmista ihmisistä, jotka etenkin oman maksukykynsä avulla voivat tietoisesti edistää elämäänsä niiden keinojen kautta, johon kaikilla ei ole varaa, kuten esimerkiksi lääketieteen avulla.

Geriatrikratia on nykyisin pikkuporvariston piirissä niin yleinen joukko, että nykyään ei varmaan pyritäkään elämän millainen se on, mihinkään suuriin saavutuksiin. Tärkeitä asioita ovat etenkin muija tai mies, omasta takapuolesta pusketut kakarat, pari autoa, uisteluvene, kesämökki ja valkeasta tiilestä rakennettu omakotitalo.. Ihmisten tavoitteet elämässä ovat niin samantekeviä yleiseltä asteelta katsellen, ettei voi kuin valitella ihmisrodun vaiheita ja tulevaisuutta tämän entistä enemmän luonnonvaroiltaan riistetyn planeettamme asukkaina.

Olin viime vuonna Suomen Wagner-Seuran matkalla Kööpenhaminassa, jossa ryhmässä oli selkeästi geriatrikratian jäseniä. On sanottava, että joskus muinoin ihmiset ovat tyytyneet matalempaan elinikäänsä Jumalan avulla, eli ovat ajatelleet heille lohkeavan paremmat tontit taivaassa maassa pakerretun elämän osan jälkeen.

Wagner ei itsessään ollut mikään kristillinen mies, ja onkin varmaan luultava, että Seuran jäsenet haluavat etenkin nauttia omasta maanpäällisestä elämästään enemmän. Minä en ota kantaa kumpaako näistä lähestymistavoista kunnioitan. On kuitenkin muistutettava siitä, että tällaiset geriatrikratian edustajat muistuttavat Goethen Faustia ja Prometheusta. Se on joka tapauksessa epätasa-arvoinen tapa suhtautua elämään, ja voisin sanoa esimerkiksi Peter Singerin olevan tällaista varakkuuden määrittämää toimintaperiaatetta suoranaisesti eliniän määrittäjänä vastaan elämässä.

Kuitenkin on kirjoitettava vielä vähän tästä ns. autismistani. Minun autismini on etenkin korkean toimintakyvyn autismia, jonka ansiosta olen saanut käydä lukion ja yliopiston. Minun mielestäni ainakin omassa tapauksessani autismista on enemmän hyötyä kuin haittaa.

Autismi tuo loistavan keskittymiskyvyn, josta itselleni ei ole koskaan tullut minkäänlaista ongelmaa. Muistiani pidetään vieläkin loistavana, vaikka olen huonontanut sitä viinalla ja psyykenlääkkeillä. Olen aina ihaillut etenkin sellaisia ihmisiä, joista on myöhemmin paljastunut paljon korkean toimintakyvyn autismia. Etenkin autismiin monesti liittyvistä toistuvuuksien, jatkuvuuksien ja assosiatiivisten ideoiden tunnistamisesta ja prosessoinnista on paljon iloa ja hyötyä.

Autistisen taiteilijan tai kirjailijan voi tulkita autisteiksi heidän tuottamansa taiteellisen ja kirjallisen materiaalin perusteella. Esimerkiksi Kafka on tällainen kirjailija. Monesti autistisen kirjailijan tai filosofin tuotanto voi olla hienosävyistä, originellia, tilanteisiin keskittyvää ja nimenomaan ideoita julkituovaa ajattelua ja kirjallisuutta. Esimerkiksi Kafkan yksi kuvaava pienoisromaani tai novelli kertoo siitä, miten hän heräsi vanhempiensa luota muuttuneena suureksi syöpäläiseksi. Tässä vähintäänkin implikoidaan, että päähenkilön Gregor Samsan on tehnyt hyönteiseksi hänen vanhempiensa läsnäolo ja tarkkailu. Siinä mielessä tämä Kafkan työ on myös itseironinen kuvaus siitä, miten hän jo nuorella iällä oli etääntynyt vanhemmistaan ja etenkin isästään.

Yksi autistinen taiteilija on ollut Antonio Gaudi, joka oli arkkitehti ja Barcelonan Sagrada Familian suunnittelija ja rakennuttaja. Mielestäni Gaudin autismi tulee helposti esiin etenkin Sagrada Familiasta, - se on muodoiltaan niin karnevalistisekspressiivinen, että originellia mieltä sen suunnitteluun on vaadittu. Saati sitten Picasso.

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteiden maisteri

Savon radan historiasta ja Suonenjoen osasta siinä

Voidaan hyvin sanoa, että jos Suonenjoen yhteydet muuhun maailmaan olisivat alusta asti perustuneet vain maantieyhteyksiin, olisi Suonenjoki nykyään pieni ja kuihtuva maalaispaikkakunta. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, koska Suomen rautatieverkostoa laajennettaessa toinen pääradoista eli Savon rata kulki alusta alkaen suoraan sen läpi, suuntina etelä Pieksämäellä ja pohjoinen Kuopiossa. Rautatie oli Suonejoelle alusta alkaen varsinainen kehitymisen johdanne, ja se tuotti Suonenjoelle paljon erilaista hyvää.

Ensimmäinen rautatieyhteys Suomessa avattiin vuonna 1862 Helsingin ja Hämeenlinnan välille. Silloin huomattiin se, että rautatiet olivat parempia kuin muut kulkuyhteydet tuohon aikaan, joten rahaa alkoi löytyä varsin itsessään kalliille hankkeelle. Etenkin hätäaputöiden voimilla valmistui seuraavaksi vuonna 1876 rata Turku-Riihimäki-Pietari. Tämän jälkeen komissio, joka oli suunnitellut rautateiden kulkusuuntaa, totesi että rautateiden tulisi seurata liikenteen kulkusuuntia. Samalla piti luoda yhteys kehittyneimpien kaupunkien ja Riihimäki-Pietari-radan välille. Myös vesistöjen läheisyys tuli taata ja kulkusuunnan tuli olla etelästä pohjoiseen.

Tämän kulkusuunnan mukaisia rautateitä varten syntyi kolme suunnitelmaa: Viipuri-Sortavala-Joensuu, eli Karjalan rata, Tampere-Seinäjoki-Oulu, Pohjanmaan rata ja Kotka-Kouvola-Kuopio, eli Savon rata. Nämä kolme rataa saatiin valmiiksi vuosina 1883-1894. Tässä yhteydessä tapahtui myös Suonenjoen liittäminen rautatieverkostoon. Tässä oli ollut kuitenkin epäselvyyksiä myös muualla radan ympäröivillä alueilla. Monet muut samanlaiset maalaispaikkakunnat olisivat kernaasti halunneet radan omalle alueelleen.

Säätyvaltiopäivillä käsiteltiin Savon ratahankkeeseen liittyviä asioita ensimmäistä kertaa jo vuonna 1872. Ratalinjojen suunnittelu tuli aloittaa suostumuksella. Kuitenkin anomus hyväksyttiin, vaikka asian tutkiminen oli hidasta. Vuonna 1884 syntyneessä Savon radan rautatiesuunnitelmassa oli viisi erimuotoista vaihtoehtoa linjaukselle: Mikkeli-Kangasniemi-Pieksämäki-Suonenjoki-Kuopio; Mikkeli-Haukivuori-Pieksämäki-Suonenjoki-Kuopio; Mikkeli-Juva-Joroinen-Jäppilä-Kuopio; Mikkeli-Juva-Joroinen-Leppävirta-Kuopio; Viipuri-Imatra-Puumala-Juva-Joroinen-Leppävirta-Kuopio.

Suonenjoki olisi voinut jäädä sivuun asemastaan nykyisenä rautatiekaupunkina, koska Joroista ja Juvaa säätyvaltiopäivillä edustaneet Nils Grotenfelt ja Kaarle Muttilainen olivat ajaneet määrätietoisesti rataa Joroisiin. Etenkin Grotenfelt olisi halunnut radan omille mailleen Järvikylän kartanolle Joroisissa. He olivat lähellä päästä tavoitteeseensa, koska asiaa käsitellyt komitea päätyi ehdottamaan kolmatta vaihtoehtoa, eli Juvan, Joroisten ja Jäppilän kautta kulkevaa linjaa.

Valtiopäivät kuitenkin päättivät vuonna 1885 toisin, ja rata suunniteltiin kulkevaksi nykyistä Mikkeli-Haukivuori-Pieksämäki-Suonenjoki-Kuopio-reittiä. Joroisissa ja Juvalla oli jonkinlaiset kulkuyhteydet vesiteitse. Suonenjoen hyväksi katsottiin alueen runsaat vesistöt, koska Saimaan ranta-alueita tuli paljon radan läheisyyteen. Kolmantena ratkaisevana tekijänä oli kirkkoherra

Henrik Schroderuksen läsnäolo vuoden 1885 säätyvaltiopäivillä. Radan rakentaminen aloitettiin alkutalvella 1886. Radan rakentajia oli yli kymmenen tuhatta. Ratalinja oli eroteltu kolmeksi erilaiseksi työpiiriksi ja Suonenjoki kuului niistä kolmanteen. Insinööri O. Bergbom toimi piirin johdossa. Lapiomies tienasi ratamailla 2-3 markkaa päivässä, mutta hevosella kulkeva mies saattoi saada töistään jopa kaksi kertaa enemmän.

Savon radan rakentaminen toi omat juttunsa Suonenjoen järjestykseen. Paikalliset työläiset saivat töitä, vaikka työläisiä tuli paikalle muualtakin. Suonenjoelle perustettiin väliaikainen sairastupa, joka oli tarpeen, koska esimerkiksi lavantauti riivasi radan tekijöitä. Hengenravintoa tuotattivat lukutuvat, joissa oli luettavana mm. tuoreita sanomalehtiä. Majoitusolosuhteiden takia osa työläisistä asui suonenjokelaisissa taloissa. On sanottu, että he maksoivat majoituksestaan kolme markkaa viikko.

Sellainen huono olosuhde syntyi Suonenjoelle, kun työntekijät toivat entiseen herran kukkaroon viinankäytön ja -ostamisen. Radalle tuli mittaa 274 kilometriä ja se valmistui noin kahden ja puolen vuoden rakentamisen jälkeen. Ensimmäinen juna rataa pitkin kulki ensimmäinen päivä lokakuuta vuonna 1889. Rata kulki Suonenjoen alueella kaikkiaan viidenkymmenen kilometrin matkan.

Junan suhteellisen kova vauhti saattoi olla joillekin pelottavaa, ja tästä on kirjoittanut tunnetusti myös Juhani Aho. Suonenjoella sijaitsi asemaravintola, jossa tarjoiltiin myös alkoholisperäisiä juomia. Osti sitten lipun vaikka seuraavalle pysäkille, oli mahdollista vetää kaljaa kuin sieni. Seisakkeita paikallisliikennettä varten syntyi. Lisäksi perustettiin kuusi liikennepaikkaa: Iisvesi, Salminen, Pirttiselkä, Suonenjoki, Suihkola ja Suontee. Lisäksi Salmiselle, Suonenjoelle ja Iisvedelle rakennettiin oma asemarakennuksensa. Suonenjoen asemalla myytiin vuonna 1895 7859 lippua ja tavaroita kuljetettiin 711 tonnia.

Savon rata aiheutti sen, että Suonenjoellekin rakentui oma ammattiryhmänsä, kuten asemapäälliköt, joilla kaikilla oli omanlaiset univormunsa, jotka varmasti kiinnittivät suonenjokelaisten huomion. Suonenjoen asemalle tuli radan myötä yhden veturin kattava korjaustalli.

Kun oltiin saatu valmiiksi kaikki kolme etelästä pohjoiseen kulkeva rataa, silloin alettiin tehdä suunnitelmia näiden ratojen yhdistämiseksi poikittain. Ratojen rakentaminen katsottiin olennaisen tärkeäksi etenkin talouselämän kehittymisen takia. Pieksämäki-Jyväskylä-rata valmistui vuosina 1911-1914. ¨Muiden uudistuksien tultua toteen, suonenjokelaiset pystyivät helposti tavoittamaan muut paikkakunnat Suomessa ja Venäjälläkin junateitse.

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteiden maisteri

Kaiken kallistuminen ja selviytyminen nälkätaiteilijana 2020-luvun Suomessa

Olen runsaat kymmenen vuotta sitten maisteriksi valmistunut mies, joka tulee nykyisin toimeen tuilla ja freelancerpalkkioilla. Saan myös toisinaan apua omilta vanhemmiltani. Aloitan lähiaikoina tekemään väitöskirjaani. Olen huomannut sen monen käsikirjoituksen kautta, että läpimurto kustannusmaailmaan saati sitten apurahojen saaminen on vaikeaa sellaiselle kirjailijalle, joka kirjoittaa pääasiassa itselleen. Sen takia minun on pitänyt ottaa vastaan valtion tukia. Vammaiseksikin minua on vihjailtu, vaikka vihjailuilta vie pohjan se, että älykkyysosamääräni on 150.

Olen huomannut parin edellisen vuoden aikana miten elintarvikkeiden ja viinan hinta on kasvanut Suomessamme. Tämä on tietysti monen tekijän summa, mutta kyllä politiikassa toimivien tulisi kantaa sen verran huolta siitä että kansalaiset pystyisivät ostamaan sellaista ruokaa, joka riittää nälän poisviemiseksi. Arvonlisävero on esimerkiksi kirjoissa sellainen tekijä, minkä takia ne maksavat Suomessa moninkertaisesti enemmän kuin muissa kulttuurimaissa.

Ruokakorin hinta Saksassa tai Ranskassa on moninkertaisesti pienempi kuin Suomessa. On selvää, että ruuan myyntiä ja siitä otettavaa hintaa tulisi säädellä valtion toimesta. Olen joskus kirjoittanut siitäkin, että jos isoja kauppiaita verotettaisiin enemmän, niin pienet ostoliikkeet voisivat silloin menestyä paremmin. Tässä on siis kaksiteräinen miekka – mahdollistetaanko isojen liikkeiden suuri kauppa kuluttajalle edullisemmin, vai pitäisikö pienten ja keskisuurten liikkeiden omistajia ja perustajia varjella ”pöydältä pyyhkäisy”-efektiltä, johon suuret myytävät erät ja sen takia halvemmat hinnat mahdollistavat suurliikkeenomistajan oikeuden.

Kuitenkin on sanottava, että on hyvä, että Suomessa on Pirkka-tuotemerkki, joka mahdollistaa ihmisille korkealaatuisten tuotteiden hankinnan suhteellisesti edulliseen hintaan. Pirkka mahdollistaa myös kotimaisten tuotteiden ostamisen vähävaraiselle kansalaiselle, vaikka sen lisäksi niitä on tietysti muitakin sekä K- että S-kauppojen puolella.

Monesti jos käyttää viinaa, niin pienituloisena tulee laskeskella ruokakaupassa, että rahat riittävät varmasti kaikkeen. Joskus kun saa isompia tilejä esimerkiksi kirjoituksien myymisen kautta, niin saa kaupassa olla katselematta hintoja, mutta ne ovat toistaiseksi olleet itselleni vain toisinaisia tapahtumia.

Jos jotain pitäisi yhteiskunnassa säädellä, niin se olisi kirjojen ja ruuan myynnin edistäminen pienemmilllä hinnoilla. Lisäksi viinat tulisi tuoda ruokakauppoihin ja kilpailun alaisiksi. Lisäksi voitaisiin miettiä DDR:n Interflugin kaltaista kansallistettua lentoyhtiötä, joka tarjoaisi ihmisille edullisia mahdollisuuksia matkalle lähtöön toisiin maihin. Mikä tietysti on pelkkä vitsi jutun keventämiseksi, mutta periaatteessa miettien aivan käypä idea.

Olen aina mieltänyt itseni oikeistolaiseksi, koska mielestäni oikeisto kunnioittaa yksilöä vasemmistoa enemmän. Kuitenkin olen viime aikoina huomannut sen, että säätely köyhimpien kansalaisten hyväksi ei ole mitään alhaista ja torjuttavaa matelua. Yhteiskunnan ja poliitikkojen tulee kantaa huolta siitä, että kaikki kansalaiset saavat syödä vatsansa täyteen, ja tässä esimerkiksi Pirkka voi olla asian edistämiseksi hyvinkin esillä ottamalla tähän määrätietoisen kannan.

Pirkka on ollut aina ruuan suhteen suosikkituotemerkkini Suomessa. Pirkan tulee olla vahvistamassa oikein toimivien poliitikkojen kanssa sitä, että suomalaiset ihmiset saavat edullisia ja parhaimmassa tapauksessa kotimaisista aineksista tehtyjä tuotteita kaupassa ostaakseen.

Poliitikkojen tulisi huomata se, että esimerkiksi maahanmuuttajatkin voisivat työllistyä paremmin, jos rahalle olisi edes jonkinlaista vastinetta kauppaan mennessä. Samalla jokainen suomalainen ihminen voisi olla varma siitä, että rahat eivät lopu ainakaan ruuan takia kesken. Esimerkiksi kahvipaketti voi maksaa nykyisin suomalaisissa kaupoissa yli kymmenen euroa. Lisäksi kansalaisten sivistyspyrkimysten eteen tulisi kirjojen myyntiä arvolisäveron alentamisen kautta mahdollistaa helpommaksi. Suomessa on varmasti kaikista Euroopan maista vähiten kirjakauppoja, ja nykyisetkin liikkeen pitäjät lopettavat olon käytyä vieläkin tukalammaksi.

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteiden maisteri

Saan kuntoutustukea, mutta miksi minua ei tueta kuntoutumaan?

Olen ollut kahteen kertaan psykiatrisessa pakkohoidossa vuosina 2010 ja 2013. Näiden perusteella olen voinut huomata sen, että mielenterveyskuntoutujien joukko on heikoin vähemmistö, joka yhteiskunnasta voidaan löytää. Heidän asiansa puhujia ja selvittäjiä kaivattaisiin Suomessakin.

Minä olen saanut useita vuosia sosiaaliavustusta, jota kutsutaan kuntoutustueksi. Siitä huolimatta minua ei pyritä tällä hetkellä kuntouttamaan. Minua ei ole ainakaan yhdeksään vuoteen pyritty kuntouttamaan. Onko elämäni tässä yhteiskunnassa siis aivan turhan päiten olevaa todellisuutta? Olen harkinnut turvapaikan hakemista jostain länsimaisesta kulttuurista tämän vainoamisen ja huomiotta jättämisen takia.

Olin terapiassa vuodesta 2011 vuoteen 2016, jolloin Kela tapansa mukaisesti lopetti osittaisen terapian tukemisensa, vain mainitsemalla minulla olevan ylitsekäyviä vaivoja. Sen jälkeen olen huomannut aktiivisuuteni ja toimintakykyni laskeneen. Onhan aivan selvää sekin, että ihminen jolla on huolia toisten ihmisten kanssa tekemisissä olemisesta, hyötyy siitä, jos saa ainakin kerran viikossa puhua muutaman tunnin älykkään ja ymmärtävän, omia aikeita ja puheita vahvistavan ja tulkitsevan ihmisen kanssa. Minulla oli todella hyvä terapeutti, joka pystyi omalla persoonallaan tasapainottamaan omaa luonnettani ja ulosantia.

On aivan selvää, että Kelan pitäisi luopua omasta periaatteestaan olla tukematta terapiaa tarvitsevan ihmisen terapiaa ensimmäisen viiden vuoden jälkeen. Olen jopa pariin otteeseen harkinnut työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautumista, vaikka on varmaa, että psyykkiset ongelmani ja korkea koulutustasoni eivät olisi ominaisia tekijöitä houkuttamaan aivan ketä hyvänsä työnantajien keskuudessa.

Koen, että yhteiskunta on jättänyt minut aivan yksin omien ongelmieni kanssa. Kuitenkin hoidossa olemiset ovat olleet itselleni sen verran traumaattisia, etten voisi harkitakaan enää kuin avohoitoa. Eivät ihmiset jotka poliklinikkahoitoa tarvitsevat hekään suuresti hyödy laitoksessa olemisestaan. Siellä heitä vain hillitään ja rajoitetaan rutiineilla ja annetaan välillä näkymätöntä valohoitoa ilman lupauksia mistään paremmasta.

Kokisin, että syvästi myös työelämästä tietoisen ihmisen kanssa keskusteleminen voisi olla luomassa otollista maaperää sellaiselle ihmiselle, joka on jäänyt jollakin tavalla yhteiskunnan taskuun tai ompeleiden väliin. Meitä on tässä yhteiskunnassa kymmeniä tuhansia, ja kuitenkin yhteiskunta voi olla sylkemässä meitä päin naamaa laittamalla oikeassa tapauksessa hyvinkin työssä jaksavia ihmisiä työkyvyttömyyseläkkeelle aivan kuin pelkkä nimike kuten maanisdepressiivisyys tai skitsofrenia sanelisi kaikenlaisen mahdollisen tulevaisuuden tällaisille ihmisille.

Suomen hallituksessa tulisi olla ministerin paikka sellaiselle ministerille, joka kantaisi huolta etenkin mielenterveysongelmaisten ihmisten asioista. Suomessa on varmasti ainakin 500-800 000 ihmistä, jotka ovat joskus olleet tekemisissä psykiatrien kanssa. Minä en haluaisi, että minun työskentelyn kykyni sanelisi vain joku psykiatriksi rahan takia opiskellut puoskari, ja etenkin siinä mielessä, että tällainen arviointi voidaan tehdä vaikka tunnin kestävän vastaanottoajan puitteissa.

Terapiassa olen pitänyt aina siitä, että vuosien saatossa terapeutin kanssa on voinut saada niin perusteellisen hyvän käsityksen omasta persoonallisuudesta mikä on vain mahdollista saada. Sen takia olenkin ajatellut, että terapiaa pitäisi päästä jatkamaan saman terapeutin kanssa. On kirjoitettava siitäkin, että tällaiset sanat, jotka merkitsevät jotain mielenterveysongelmia, ovat hyvin monitulkintaisia kysymyksiä, ja tässä mielessä kun psykiatria ei vertaannu vaikkapa aivokirurgiaan on keveiden ja psykiatrin omista vaivoista ja pinttymistä julkitulevien tulkintojen mahdollista ohjata sellaisia ihmisiä, jotka joutuvat näiden puoskarien mielipiteistä muokkaamaan koko oman elämänsä suuntaa.

On selvää, että psykiatrialla ja sen edustajilla on nykypäivän maailmassa aivan liian paljon valtaa. Nämä asiat, jotka psykiatria leimaa pysyviksi ja invalidisoiviksi voitaisiin kiertää sillä, kun annettaisiin näille ihmisille mahdollisuus keskustella heitä ymmärtävien ihmisten kanssa ainakin kerran viikossa.

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteiden maisteri

Mielenterveysongelmallisesti luova vai luovasti mielenterveysongelmainen?

Olen lukenut yliopistossa pääaineena filosofiaa. Se on jälkikäteen tuntunut sekä siunaukselta että turmiolta. Onhan se mukavaa, kun on olemassa ainekset ja tietämys kaikenlaisen paskapuheen kyseenalaistamiseen, mutta monet näkevät filosofian ihmiselämän vastaisuutena, jossa etenkin filosofiaa harjoittava ihminen voi ajautua ihmisten välttelemiseen ja päihteiden käyttämiseen. On siis sanottu, että filosofia voi aiheuttaa sitä harrastaville epäterveellisiä kulttuuripoliittisia tendenssejä. Kun katsoin äskettäin filosofiaa lukemaan tulleiden kuvaa netissä huomasin, että kaikki heistä näyttivät nörteiltä. Minä olen ollut aina nörtti, mutten muistuttanut tuohon aikaan ulkoisesti nörttiä, joka herätti suuresti pintapuolisten ihmisten huomion kiinnittänyttä aihetta. Koen oloni nykyään paremmaksi, koska en saa pelkästään ulkonäköön kiinnittyvää huomiota.

Luovuus tarkoittaa minulle etenkin vapautta, jossa luovuuden tuotokset ovat jotain sellaista, mikä syntyy etenkin vapaudesta ja sen hyödyntämisestä. Kulttuuri ja siitä keskusteleminen kehittyvät tavallisesti sen mukaan, millaisia asioita nostetaan keskustelun ja huomion aiheeksi. Kaikenlaiset kulttuurilehdet sulkevat sisäänsä omanlaisiaan noudatuksia ja sääntöjä, jotka sääntelevät kulttuurikeskustelua itsessään sen verran, ettei aiemmin kuin joku Paavo Haavikko ole päässyt itse määrittelemään niitä olosuhteita, missä kulttuurikeskustelu käydään. Siinä mielessä luovankin tai vielä paremmin vapaan ihmisen tulee totuttautua niihin olosuhteisiin, mikä kulttuurissa kulloinkin vallitsee. Ihminen siis on tullut määritellyksi ennen kuin hän itse on päässyt määrittelemään omaa minäänsä tai huomionsa kohteita.

Tässä mielessä etenkin Sartre määritteli ihmisen aseman toisten kanssa tekemisissä ollessa subjektiminäksi ja objektiminäksi. Toisessa ihminen havainnoi ja koko havainnointikyky on hänen oman harkintansa alainen, ja objektiminä on taas toisen, mahdollisesti täysin itsekkään ihmisen näkymä tällaiseen ihmiseen, oli hän nyt sitten narri tai vaikka filosofi.

Olemme siis monessa mielessä subjekteja ja objekteja samanaikaisesti. Meitä määritellään, ja pääsemme itse määrittelemään vain varsin vähän tässä valmiissa maailmassamme. Kirjoitin joskus teini-iässä, että ihmisen on jatkuvasti prosessoitava omia käsityksiään, ja siitä johtuen huvituin kuinka Pentti Saarikoski on joskus ennen kuolemaansa, eli paljon vanhempana kuin mitä itse olen, sanonut, että ihmisen tulee olla koko ajan ”hälytystilassa”. Tällaista ja kaikkea muuta kielitaidon puutetta ilmaisevaa sisältöä voi löytää Saska Saarikosken isästään tekemässä aforismikokoelmassa Sanojen alamainen. Saarikoski ei ollut sanankäytön ammattilainen, vain pikkuporvarillisen taustansa itseylentämä mies, joka joutui rakentamaan itsestään sellaisen rakennelman, joksi hänen isänsä ei ollut vielä lahjattomampana pystynyt tulemaan. Jo Seppo Heikinheimo on kirjoittanut tästä, että Saarikoski ei suinkaan ollut nero, ja hänen käsityksensä siitä perustui todellakin vain hänen omiin käsityksiinsä. Runonsa ovat yksinkertaisia, päiväkirjat kertomuksia alkoholismista sekä pamputtamisesta ja käännöksensä jonkinlaisia pulpfiktiivisiä vapaamuotoisia muunnelmia alkuteksteihin.

On kuitenkin olemassa hyvin monenlaista luovuutta, joku voi olla arkkitehti, kuvataiteilija, kuvanveistäjä, ohjaaja, näyttelijä, filosofi, kirjailija, tutkija, runoilija tai vaikkapa vain esimerkiksi Eino Salmelaisen malliiin runonlausuja. Olisi mielestäni tutkittava hyvin monipuolisesti luovuutta, ja harrastettava sen osia samanaikaisesti koko ajan. Kuitenkin koska kaikki eivät ole renessanssineroja, on varmaan parasta harjaantumisen jälkeen keskittyä yhteen tai muutamaan osa-alueeseen mahdollisesta luovuudesta.

On kirjoitettu paljon luovien ihmisten mielenterveysongelmista. Luovuus tarkoittaa monessa mielessä samaa kuin mielenterveysongelmainen, koska kaikki ihmiset eivät ole luovia eivätkä mielenterveysongelmaisia. Kuitenkin mitä pahemmaksi esimerkiksi kaikenlaiset ahdistukset ja masennushäriöt pahenevat yksilössä, on hänen vähemmän mahdollista saada luotua jotain pysyvänoloista luovuuden tuotetta. Luovat ihmiset kokevat tarvetta vapauteen, koska luovuus on yhtä kuin vapautta. Omien mielipiteiden ja ajatuksien julkituonti on monessa mielessä harvinaista, jonka yhteydessä monet voivat kokea sen ainakin epäsosiaaliseksi toiminnaksi, ellei sitten aivan hullun huviksi.

Saarikoskea ei voida pitää mitenkään kovin erikoisena tyyppinä, koska hänellä oli pitkälle viety halu nussia. On selvää, että mitä originaalimpi mieli ja mitä vahvemmin älyllä varmistettu henki, ei miehellä ole tapana viihdyttää naisia, ainakaan sellaisia, jotka ovat selkeästi hänen oman älynsä alapuolella, ilman riittävää henkistä kapasiteettia.

Saarikosken tuotannosta lainatut aforismit eivät ole kovinkaan kummoisesta kielitaidosta ja ajattelusta kertovia. Hänellä ei ollut luovaa kielentajua, kuten esimerkiksi Eino Leinolla tai V.A. Koskenniemellä, vaikka hän onkin päässyt Ismo Alangon lauluun ”Taiteilijaelämää” toisen näistä rinnalle. Olen lukenut John Lennonin kirjoittamaa lyhytproosaa, ja hänen töissään todellakin oli kielentajua, minkä takia hän on ansainnut paikkansa myös esimerkiksi Jim Morrisonin vierellä.

Ja Saarikosken jälkeläisen kuvaus siitä, miten lauletaan Kansainvälistä ”itku kurkussa”, kertoo vain siitä, millaista epätervettä oppia hänen perheessään on jälkeläisille annettu. Luova ihminen ei voi olla kommunisti, koska kommunistit eivät voi sietää sellaista vapautta, joka on luovalle ihmiselle ehdoton hetkestä ja tilanteesta riippumatta.

Luovuus on varmasti synnynnäistä, aivan kuten mielenterveysongelmatkin, ja pakolla itseään luovaksi säätävät ihmiset eivät tee kuin haittaa itselleen ja niille ihmisille, jotka joutuvat heidän tuotoksia seuraamaan ja mahdollisesti jopa annettava seuraamisesta maksu. Olemmeko me siis mielenterveydellisesti luovia vaiko luovasti mielenterveysongelmaisia? Voi olla, että molemmat vaihtoehdot saattavat olla samanaikaisesti tosia.

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteiden maisteri

Minä nautin kotoilusta

Nautin suuresti kotona oleskelusta, vaikka olen matkustanutkin paljon jo tähän runsaaseen kolmeenkymmeneen vuoteen mennessä. Tietyt lomat ovat silti menneet kuitenkin lähinnä vain hotellihuoneessa makoillessa. Tästä käy siis ilmi se, että tarvitsen aika paljon yksinäistä aikaa kaiken kodin ulkopuolella tapahtuvan vastapainotteeksi.

Jos kotona on kaikki tarpeellinen, ei ole mitään väliä, vaikka siellä viettäisi viikkokausia. Oma freelancerkirjailijan ja -tutkijan ura ei itsessään vaadi suuresti sellaista, että kotoa pitäisi välttämättä kovinkaan usein lähteä. Nykypäivän Suomessa ruokaakin pystyy tilaamaan kotiin suoraan kaupasta, vaan viinakauppaa ei olla kuitenkaan järjestetty samalla tavalla. Kaikkien täytyy kuitenkin siinäkin muistaa etupäässä kohtuus. Itselläni kohtuus ei ole aina vallinnut.

Tarvitsen vain kirjoja, kissan ja vähän viiniä siihen, että pystyn keskittymään omiin juttuihini, joissa kirjoittaminen ei ole yksi vähäisimmistä ajanvietteistä. Kirjoittaminen on yksinkertaisesti ihmisoikeusjuristi Matti Wuoren sanoman mukaan uloshengittämistä, samalla kun lukeminen on sisäänhengittämistä – molemmat palvelevat toistaan.

On tietysti selvää, että vaikka olisi kotona, niin sinne voi kutsua vieraita, joko kavereita tai naisia. Silloin voin keskittyä parhaiten oman arkeni pyörittämiseen. Isännöin mielelläni juhlissa, joissa on vain itselleni mieluisia ihmisiä. Hyvänpäivän tutut ovat jotain sellaista, joka ei ole minua koskaan kiinnostanut. Sen yhteydessä voi mainita sen, että kommunikaatio on minulle etenkin kiinnostavien ja stimuloivien ajatusten ilmaisua ja kuuntelua eikä vain jonkinlaista turhanpäiväistä papatusta, joka on olemassa vain sosiaalisen vuorovaikutuksen takia.

Jonkinlainen autismi on varmasti taustalla omassa ajattelussani, kirjoittamisessa ja tekemisessä. Minulta menee paljon jaksamista ja energiaa siinä, kun joudun olemaan kodin ulkopuolella tekemässä sellaisia asioita, jotka eivät minua kiinnosta, tai asioita, jotka tehdään pelkästään toisten pakottaman rutiinin takia.

Kotoiluun vaaditaan siis vain miellyttävää ruokaa pari kertaa päivässä, lasillinen viiniä silloin tällöin ja paljon kirjoja, lisäksi on mukavaa jos on kissa tai kissoja, joita voi välillä rapsutella. Kissan kehräyksen kuunteleminen tietysti tutkitun mukaan vähentää stressiä ja alttiutta sydän- ja verisuonitaudeille.

Kun asuin Siilinjärvellä, kävin monesti isoäitini luona Kuopiossa, missä saatoin viettää toistakin viikkoa. Mutta minkä takia se ei kävisi luovalle ihmiselle aikamiehyydestä huolimatta? Jos kaikki käytännön työt tehdään itsen puolesta, eikö siinä ole parhain mahdollinen vaihtoehto sille, että voi keskittyä luoviin projekteihin? Sain paljon kirjoitettua, ja minulla oli hyvin luova olo noina aikoina. Kyllähän Aleksis Kivi, Eino Leino ja Olavi Virta saivat nautittua elämästään ja työstään omien naispuolisten mesenaattiensa ansiosta – ei tarvinnut paljoa odotella eväitä, vaan ruoka ja kahvit tulivat säännöllisesti pöytään ilman pienintäkään käden heilautusta itsen osalta.

Kotitunnelma ja kotityöt tehtynä niiden toimesta, jotka ne hallitsevat, on parasta mitä luovaa työtä tekevälle miehelle voi sattua. Onhan joku, olisiko Goethe, sanonut, että tavallinen mies arvostaa tietyin väliajoin pöytään ilmestyviä kahveja ja ruokia enemmän kuin sitä, jos nainen osaisi muinaiskreikkaa. Vaikka ajattelen molemmissa olevan hyviä puolia, oli Goethe kirjoittanut noin.

Henkisen ja luovan työn tekemisessä kaikenlaiset käytännölliset asiat, jotka on vain tehtävä, vaikeuttavat rentoutta ja itseluottamusta, jota kirjalliseen työhön ja siinä onnistumiseen vaaditaan. Myös toisten ihmisten irvailulle altistuminen on omiaan vaikeuttamaan omaa luovaa työtä. Siksi nautin suuresti kotoilusta.

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteiden maisteri