Eräs keskeneräinen näytelmä

BOHEMIAN COLOURS

Näytelmä

OLLI VON BECKER

1. kohtaus: tapaaminen sateisella kadulla

Henkilöitä: Henrik, kustantajan edustaja

Vettä oli satanut jo pari vuorokautta. Kaduille oli muodostunut isoja lätäköitä joita urheat jalkaisin kaupungin katuja suunnistavat ihmiset pyrkivät väistelemään. Kello oli jo neljä iltapäivällä ja pimeä oli jo alkanut laskeutumaan tähän kaupunkiin, joka sijaitsee Suomen länsiosan keskellä. Runoilija ja romaani- ja näytelmäkirjailija Henrik Adlerstjerna, 24-vuotias nuori ahavoituneen näköinen mies kulki pitkin kaupungin pääkatua. Hän oli pukeutunut vaaleaan ulsteriin ja vaaleisiin aasinnahkahousuihin, jaloissa hänellä oli violetit tennarit, joista toisten nauhat olivat aukia. Yhtäkkiä kiinnittäessään huomiotaan vastaantulevaan ihmismassaan, Adlerstjerna näki edessään tutun hahmon: ”Edvard! Minne olet menossa? -Terve Henrik, toimiston piti muuttaa eilen, ne ahdistavat nyt meitä aika saatanallisella tavalla.

-Kuinka niin, mitä on tapahtunut?

-Natsit heittivät eilen polttopullon toimistoon. Tuli saatiin sammumaan omin voimin mutta ne jättivät oveen viestin, jossa kertoivat tulevansa takaisin ellei toimintamme lopu heti.

-Eikö puolustajat ole aktiivisena tällä alueella? Hehän luultavasti lopettaisivat tuollaisen uhkailun alta aikayksikön?

-Ne siat toimivat todennäköisesti suoraan ”Härmäläisten” alla. Jos heidän toimintansa ei auttaisi, saisivat he todennäköisesti saman aikaan lainsäädännöllisellä ulottuvuudella.

-Ne kirotut härmäläiset! En kokisi pahana, mikäli ne kaikki katoaisivat tästä maasta.

-Niin me emme pian enää ole suomalaisia vaan kaikki palaamme härmäläisyyteen.

-Meidän on pidettävä puoliamme, emme saa alistua niiden uhkailuihin. Ne kuitenkin ovat henkisesti meitä matalemmalla tasolla.

-Totta. Sinun käsikirjoituksesi ovat todella edistämässä tätä pyrkimystä

-Mitä niille muuten kuuluu? Ovatko ne jo menneet seulasta läpi?

- Sinun dystopiasi härmäläisestä Suomesta on jo painossa ja näytelmäsi. Maallinen maattomassa on jo toisen kustannustoimittajan luettavana. Siinä voi tosin mennä kauemmin tämän muuton vuoksi.

-Hyvä Edvard! Olen kiitollinen tästä uroteosta. Ihmiset tulevat kynäni ansiosta havaitsemaan mikä meitä kaikkia odottaa ellemme laita stoppia tälle kehitykselle.

-Se on toki totta. Eivät sinun opintosi ole menneet hukkaan. Oletko muuten harkinnut kirjoittavasi Suomen viimeaikaisen poliittisen historian ajaketta? Sinun lahjasi riittäisivät hyvin siihen.

-Niin pitäisi näyttää ihmisille se, miten tuo kaikki on ollut laskelmoitua ja lopulla kuitenkin johtunut ihmisten yksinkertaisista käsityksistä poliittisen päätöksenteon luonteesta.

-Mutta nyt Edvard – anteeksi – minun on nyt mentävä, tapaan perheen äitini luona. Hyvää jatkoa ja ollaan tekemisissä jatkossakin.

-Hyvää jatkoa sinullekin Henrik. Ja rohkeutta!

2. kohtaus: Perhe-päivällinen Valtakatu 23

Henkilöitä: Henrik, Elise Adlerstjerna, Thomas Adlerstjerna, Anna Lizarus, Ossian Adlerstjerna, Dia af Danviken

Vanha uusrenessanssin tyylisuuntaa noudattava talo välkehti valoissaan Valtakadun varrella. Tässä talossa ei todella asunut talonmiehen lisäksi rahasta köyhiä ihmisiä. Adlerstjernan suku oli omistanut talosta useita asuntoja vielä 1950-luvulla. Sen jälkeen omistus oli kutistunut yhteen 400 neliöiseen asuntoon, jossa asui Henrikin Adlerstjernan äidin Elisen lisäksi kaksi tätiä ja välillä perheen nuorimmainen poika, Ossian. Perhe oli kokoontunut pöytään lukuunottamatta perheen isää, teollisuuspohatta Jürgeniä, joka oli kuollut hämärissä olosuhteissa myrkytykseen edellisenä vuonna. Pöydän päässä istui perheen äiti, lähes kuusikymppinen Elise ja hänen vieressään vasemmalla puolella istui vanhin poika Thomas, pankkiiri, ja hänen edessään seuralaisensa Anna Lizarus kuvankaunis brunetti punaisessa hameessa ja mustassa poolopaidassaan. Annan vieressä istui Ossian, filosofian opiskelija, ja Thomaksen vieressä Ossianin edessä istui Dia af Danviken, vanhaa taalainmaalaista aatelissukua edustava parikymppinen tyttö, johon Ossianilla oli ollut vaikea suhde jo vuoden ajan. Henrik istui vastakkaisessa päässä pöytää äitiinsä nähden. Palvelustyttö, jonka äiti oli palkannut perheen kokoontumisia ja muita tärkeitä illallisia varten toi pöytään alkukeiton, jota kaikki alkoivat kauhoa suuhunsa äidin sanottua kaikille Bon Apetit, hyvää ruokahalua.

-Mitä sinä Ossian olet viime aikoina tehnyt? Sinä et ole kertonutkaan itsestäsi pitkään aikaan, Thomas kysyi pikkuveljeltään.

-Ääh, filosofia on tuntunut niin tylsältä, siihenkin pitäisi saada mielestäni jotain merkittävämpää, satoja vuosia sitten eläneiden peruukkipäiden jälkeenjääneiden teosten nuuskiminen ei ole sellaista merkittävää. Kysy veli mielummin Henrikiltä, hänhän sai aikoinaansa stipendinkin tuollaisesta nuuskimisesta.

-Sinun pitäisi Ossian havaita, että filosofiaakin voi hyödyntää luovemmin kuin vain pelkästään raatojen tutkiskeluun. Minä sain mielestäni muodostettua sellaisen uudenlaisen määritelmän filosofiasta, joka on liitteessä politiikkaan joka herätti älyllisesti riippumattomissa ihmisissä tuen luottamuksen lisäksi, Henrik puhui.

-Niin Henrik puhuu taas siitä ainaisesta osallistumisestaan! Ei sillä ole saatu ainakaan vielä aikaan esimerkiksi parempia suhteita tässä poliittisessa tilanteessa riippumattomina pysyviä kansakuntia kohtaan, Thomas tuhahti.

-Pitääkö teidän lapsosten aina vaan ajautua puhumaan politiikasta, äiti puuttui. Ettekö vain voisi kertoa miten teillä henkilökohtaisesti menee? Mikä esimerkiksi sinut Ossian ja Dia taas vei yhteen, kun teillä oli vielä viime vuonna niitä vaikeuksia?

-Äiti, minä en vaan voinut pysyttäytyä erossa Diasta, sittenkään kun tulin takaisin Pariisista.

-Muuhun asiaan Ossian ei tainnutkaan mieltään rasittaa Pariisin ”lomallaan”, Thomas irvaili. Vai saitko veli hyvä todella sen ”suuren teoksesi” valmiiksi, hän jatkoi näytellen samalla lainausmerkkejä.

-Älä kiusaa veljeäsi Thomas, äiti sanoi. Mitä sinulle Dia kuuluu, onko Ossian kohdellut sinua kauniisti?

-Meillä menee ihan hyvin Dia täräytti kärkkäästi. Meitä ei kai oltu tarkoitettu olemaan erossa. Minä ainakin kaipasi Ossiania valtavasti kun hän lähti Pariisiin. En ole ollut sen jälkeen Danvikenissäkään niin usein kuin olin ollut aikaisemmin.

-Meillä menee ihan hyvin, Ossian tiivisti. Mutta miten sinä Thomas olet saanut pidettyä tuon Annasi kuvioissa näinkin kauan?

-Me tasapainotamme toisiamme, Anna sanoi, laitettuaan ensin katkarapukeittoa suuhunsa. Hän pyyhki lautasliinalla suupieliään ja lisäsi: Minä pidän häntä maan tasalla siten ettei hän uppoudu täysin noihin pörssikursseihinsa ja indekseihinsä.

-Anna on minun pikkutaiteilijani, hän pitää minua kulttuuritoimintojensa tasalla.

-Miten sinun viime näyttelysi meni, äiti kysyi viitaten miniäänsä.

-Olisi se voinut mennä paremminkin, mutta sain minä myytyä pari taulua, ja ainakin ruotsalainen ja norjalainen toimittaja tekivät näyttelystä jutun lehteensä, Anna totesi.

-Ei Anna voi saada mitään aikaiseksi taiteellaan niin kauan kuin se on mitä on, Henrik täräytti pöydän päästä. Ja niin kauan kuin Thomas on rahan vallassa kuin hänen nuorikkonsa ei saa taiteeseensa poliittista kantaaottavuutta. Vai mitä sinä Anna kuvittelet saavasi aikaan porverillisilla maisemillasi ja asetelmillasi, sinähän vielä kuitenkin tulet poliittisesti aktiivisesta perheestä. Sinun pitäisi saada vertauskuvallisuutta töihisi, näyttää sellaisia symbolisuuksia joita ihmiset eivät tavallisesti herkiä ajattelemaan, Henrik jatkoi.

-Älä kiusaa Annaa, äiti koitti sovitella.

-Sinun pitäisi äiti ymmärtää, että Henrik on nykyisin kaikessa niin syvällä politiikassaan, ettei häntä saada siitä eroon edes täällä, isäukon valvovien silmien alla, Thomas hymähti ja vilkaisi huomiota herättävästi äiti Elisen takana seinällä olevaan suureen Jûrgeniä esittävään muotokuvaan.

-Sinä et Thomas ymmärtänyt koskaan isäukkoa. Luuletko sinä, että hän todella halusi yhtään johtoon omasta tahdostaan? Henrik latasi kiihtyneenä. Ainakin hän ei maininnut sinua esimerkkinä viimeisessä tahdossaan, vaikka sinä meistä ainoana juokset pörssikurssien perässä.

-Mitä sinä Henrik muka isästä tiedät? Ei hän ainakaan ollut samanlaisia vastustuskannan miehiä kuin joihin sinä nykyisin kuulut. Luuletko saavasi kirjasi moneenkaan ikkunaan? Se viedään tiskienkin alta pois kun KOP ja Härmäläiset saavat kuulla sen sisällöstä. Onhan tuollainen aktivismi sööttiä tavallaan, mutta kuitenkin sinä lyöt toiminnallasi omia kannattajiasi tulevaisuuden suhteen. Haluatko sinä todella päätyä telkien taa samalla tavalla Niinivaaran tavoin, isoveli saarnasi.

-Emmekö me voisi jättää politiikan sivuun tässä pöydässsä lapset, äiti Elise yritti sovitella.

-Hyvä on, Thomas sanoi.

-Kunhan Thomas jättää tuon mielistelemisensä minun kuulleni, Henrik vastasi pöydän päästä.

Ja niin Adlerstjernan poliittisesti ja ideologisesti epäsuhtainen ja ristiriitainen perhe jatkoi lauantaipäivällistään kaikessa rauhassa kosketellen vain sellaisia puheenaiheita jotka eivät herättäneet heissä suurempia tunteita.

3. kohtaus: Tapaaminen ravintolassa, Ravintola Kilipukki

Henkilöitä: Alex von Doblens, Gita Nozens

Alex von Doblens seisoskeli ravintola Kilipukin edustalla odotellen nuorta naista, joka oli herättänyt hänen kiinnostuksensa riippumattomuudellaan, itsenäisyydellään ja räväkkyydellään. Hän oli pukeutunut mustaan nahkatakkiin ja mustiin farkkuihin. Hänellä oli hipstermalliset 1,5 plussan vahvuiset silmälasit ja hän pureskeli odottaessaan purukumia. Kello oli noin viisi ja hän oli sopinut naisen kanssa syövänsä päivällistä ravintolassa. Odoteltuaan noin vartin verran, Gita Nozens käveli pitkin ravintolan edessä olevaa ylämäkeä. He halasivat ja vaihtoivat tällaisiin tapaamisiin tavanomaisesti kuuluvat kohteliaisuudet ja siirtyivät sisälle ravintolaan, joka tarjoili tavanomaisia suomalaisia herkkuja. He olivat valinneet juuri tämän ravintola, koska kumpikaan heistä ei ollut alkuperältään suomalaisia. Doblensin suku oli alkuperäisin Puolaan liitetystä Sleesiasta ja Gitan isoisä oli ollut Puolasta Varsovan läheltä paennut juutalainen emigrantti, jonka suku oli sen jälkeen jäänyt Suomeen. Alex ja Gita olivat asuneet suurimman osan tähänastisesta elämästään Saksassa. Suomeen he olivat tulleet asuttuaan Düssseldorfissa samassa kommuuniasunnossa Henrikin serkun Bertil Adlerstjernan kanssa, joka oli Suomessa syntynyt suomalainen.

He menivät sisään ravintolaan ja ottivat kahden hengen pöydän, jonka Alex oli aiemmin päivällä varannut.

-Otetaan alkuun kanttarellisalaattia, Alex sanoi

-Otetaan vaan, Gita rohkaisi ja lisäsi: Eikö pääruuaksi kävisi poronlihakeitto?

-Kyllä se käy minulle, ja juodaan tänään vain piimää

Kaksikko syventyi tilauksen tehtyään toisiinsa ja kyselivät toisiltaan viimeaikaisia kuulumisia, oman ja perheenjäsenten terveyttä yms. opintojen vaiheista. Alex ei kuitenkaan voinut olla tiedustelematta Gitalta poliittisista asioista.

-Miten sinä äänestit eduskuntavaaleissa, minä äänesti Bertiliä, hänhän meinasi päästä Kuusiston vanavedessä läpi.

-Minä en ole nähnyt Bertiliä kuukausiin. Hänellä on kaiketi ollut vaikeuksia isänsä kanssa. Hänhän teki Bertilin perinnöttömäksi . Muistan kuitenkin jo níistä ajoista kun opiskelimme yhdessä Düsseldorfissa sen, miten lahjakas ja selkeä puhuja hän oli. Luonnollisesti hänkään ei ole käsittääkseni voinut katsoa hyvällä Härmäläisiä ja Kokoomuksen ja Kepun yhdistymistä Kansalliseksi Oikeistopuolueeksi. Voi että minä vihaan amerikkalaisia, he näyttävät vievän Saaristo etunenässä maatamme kohti turmiota. Minä äänestin Simo Lehtosta, hän on tietääkseni hyvissä väleissä Kuusiston kanssa.

-Lehtonen on kyllä hyvä ja asiallinen mies, Alex totesi. Oletko saanut kirjallisia töitäsi julki, hän lisäsi kysyen.

-Olen valmistellut pamflettia ulkopolitiikan oikeasta suunnasta tässä poliittisessa tilanteessa. Tiedät varmaan hyvin, että olen opiskellut kansainvälistä politiikkaa lukioiästä alkaen.

-Tiedän kyllä, Alex vastasi.

-Kuusisto on hahmotellut linjan oikein. Suomen pitäisi pysyä erossa Yhdysvaltojen valitettavasti tällä hetkellä johtamasta ulkopolitiikan linjasta ja pyrkiä läheisempään suhteeseen toisten Euroopan maiden vapaiden oppositioiden kanssa ja rohkaista vielä vapaina pysyviä valtioita ja niiden päämiehiä pysymään lujina Yhdysvalloista riippumattomina vapaina kansakuntina. Suomen pitäisi keskittyä tuottamaan lähinnä toisten Euroopan kansojen tarvitsemia tuotteita, vahventaa yhteyttä Saksaan ja Iso-Britanniaan ja lopettaa amerikkalaisten tuotteiden monopolistisen mainostamisen Suomessa. Yhdysvaltain ei tulisi olla keskeisimmässä asemassa Suomen ulkosuhteissa. Oppositio siellä on jo täysin hiljennetty ja sen takia oikeamman suhteen löytäminen on alun alkaen mahdotonta. KOP ja härmäläiset ovat EU-vastaisuudessaan täysin rähmällään niitä päin. Vapaan opposition Suomessa on pyrittävät yhteyteen Euroopan kansojen vapaiden oppositioide kanssa tai niiden kansojen kanssa, jotka jotenkin arvioiden ovat vielä pystyneet pysymään vapaina.

-Siinä olet Gita oikeassa, näkee hyvin että olet aina pystynyt näkemään asiat valtalinjasta nähden riippumattomalla tavalla. Et maininnut sitä, että Yhdysvaltojen arabimaissa ja kehitysalueilla käymät sodat on mielestäni saatava loppumaan ja kristillisen Euroopan on pyrittävä muodostamaan liennyttäviä suhteita muslimimaihin, vaikka tosin uskonnolliset mielipiteet eivät enää saa olla vaikeuttamassa kansalaisten ja kansakuntien saamia arvioita Euroopassa ja Euroopan ulkopuolella.

-`Niin, esimerkiksi Balkanilla tulisi pyrkiä alueen kehitysmahdollisuudet huomioiden ottamaan samankaltainen linja kuin Irlannin pohjoisosassa. Ihmisiä tulisi pyrkiä yhdistämään eroja kunniottaen ja huomioiden eroja sopeutuvien sekulaaria kansalaisuskontoa tunnustavien henkilöiden sisälle sopimaan yhdessä yhteiselämästään samoilla alueilla. Gita lisäsi maistettuaan ensin pöytään tuotua kanttarellisalaattia. Tämä on muuten mahtavan hyvää, hän totesi salaatista.

-Niin toki. Pitäisi pyrkiä muodostamaan yhteenliittymä vapaiden kansojen ja oppositioiden välille, joka voisi olla edistämässä tämän tietynlaisen kansalaisuskon levittämistä. Tietysti se tulisi poikkeamaan uskonnollisista liikkeistä ja politiikkaa ja uskontoa sekoittavista liikkeistä siten, että kaikki muu kuin edistyksellinen rationalismi olisi siitä poissuljettua.

-Edistyksellinen rationalismi? Tarkoitatko sillä siis sitä, että ensisijaisesti suosittaisiin Euroopan sisäistä integraatiota vapaina pysyvien kansojen viitekehyksessä?

-Sitä juuri tarkoitan. Pitäisi antaa preferenssiä eurooppalaisille tuotteille, siitäkin huolimatta vaikka kuluttajan ostovoima kärsisi hetkellisesti.

-Se on kyllä totta, Suomi on unohtanut täysin vaikuttavat siteensä maanosaan johon se kuuluu, Alex totesi samalla kun tarjoilija jo toi poronlihakeittoannokset pöytään.

-Oletko keskustellut Vanhaportissa kavereittesi kanssa siitä Henrikin näytelmästä ja Henrin oopperasta. Niistä tulisi varmasti varsinaisia jymypaukkuja. Kyllä Maatiainen valahtaisi kalpeaksi jos ne näkisi tai kuulisi.

-Alex ryysti keittoa lautasliina kaulassaan ja rykäisi: Kyllä Henrikin ensimmäinen näytelmä onkin jo painossa, mutta se ei varsinaisesti ota vielä kantaa Maatiaiseen. Se kertoo lähinnä meidän asemastamme tässä poliittisessa tilanteessa. Jos haluat tavata Henrin sitä oopperaa koskien on hän luultavasti Hughn bändin keikalla parin tunnin päästä Kaijakassa. Se on kyllä varsinainen satiirin riemunäytös. Maatiainen ei uskalla näyttää naamaansa julkisesti sen ensinäytöksen jälkeen.

-Kuka siihen on kirjoittanut tekstit, libreton, Gita kysyi innostuneena.

-Henri, Henrik ja Albert. He ovat kirjoittaneet sen kolmistaan, Alex vastasi.

-Hienoa! Siitä tulee varmasti oikea jymypaukku, Gita huudahti samalla kun kauhoi keittoa suuhunsa.

Kohtaus 4.: Kommuuniasunto Vanhaportti 54

Henkilöitä: Michael McDough, Henrik Adlerstjerna, Albert von Dohna, Alex von Doblens, Sonja Lepalus, Stiina Alapassi

Vanhan jugendtalon yläkerrassa paloi valoja. Siellä valvottiin toisella puolella katua asuvien henkilöiden mukaan päivästä ja yöstä toiseen, mikä ei onneksi haitannut alakerran naapuria, joka asui suurimman osan vuodesta Madeiralla. Pitkähiuksinen mies mustassa villakangastakissa astui huoneistoon sisään ja kuuli keittiöstä naurua ja lasien kilinää: mies meni keittiöön ja näki siellä kolme taiteilijan näköistä miestä kahden naisen kanssa.

-Hei Michael, missä olet ollut koko päivän, yksi heistä kajautti tultuaan käytävään vastaan.

-Olin ystävän luona Helsingissä, Albert.

-Hei Michael, tule joukkoon tummaan, toinen heistä kehotti ja kaikki kolme miestä halasivat vuorotellen sisään tullutta miestä.

-Michael, meillä on tänään hienoja vieraita: tässä on Alexin ystävä filosofian laitokselta, Lepaluksen Sonja, Henrik sanoi ja mies ja Lepalus kättelivät toisiaan.

-Tämä toinen neiti on Albertin ystävä kustannustoimistosta, Stiina Alapassi. Hän hyväksi Albertin poliittisen pamfletin painettavaksi ”Liskolle”, Henrik jatkoi ja taas mies kätteli ja nyt toista naista.

-He ovat saaneet kuulla meidän asumisjärjestelystämme ja he halusivat tulla keskustelemaan ja vaihtamaan mielipiteitä filosofiasta, politiikasta ja kirjallisuudesta meidän kanssamme.

Miehet istuivat vierekkäin toiselle puolelle pöytää, kaatoivat laseihinsa kuka vodkaa, kuka absinttia ja pyysivät naisia istumaan alas pöydän toiselle puolelle. Naiset istahtivat alas ja kaatoivat pöydällä olleista pulloista laseihinsa punaviiniä.

-Oletteko te todella täällä tekemässä taidetta vai pelkästään vallankumousta, Lepalus aloitti.

-Siihen on vaikeaa vastata, sillä meidän mielestämme taiteen ja vallankumouksen tekeminen ovat hyvin suuressa määrin saman asian eripuoleisia osia, Henrik aloitti. - Me olemme kasvaneet tekemään vallankumousta, Albert jatkoi. Kukaan meistä ei saanut koulussa hyvää arvosanaa käytöksestä, hän jatkoi naurahtaen.

-Se sinun pamflettisi, jossa osoitat Maatiaisen täydellisen piittaamattomuuden kansakunnan arvoista on ehkä parasta poliittista proosaa mitä olen lukenut ehkä vuosiin, Alapassi totesi viitaten Albertiin.

-No en minä tiedä, Maatiainen vain on todella huono auktoriteetti ja minun kaltaiseni kapinallinen saa hänestä loistavan maalin, en panisi pahakseni jos joku todella listisi sen tyypin.

-Älähän nyt Albert, Henrik rauhoitteli, alentaisimme itsemme jos alkaisimme taiteen sijasta käyttää arkaaista voimaa näitä taantumuksellisia vastaan, hän jatkoi.

-Sinä Alexkin olet kirjoittanut hienosti tuon järjestelmän täydellisestä moraalisesta alakantaisuudesta ja primitiivisyydestä, Lepalus totesi. Mutta mikseivät Henri Savert ja Hu Fetal ole täällä? Se ooppera tulee varmaan olemaan parasta mitä poliittiselta satiirilta voi Suomessa toivoa.

-Henri on Hughn kanssa Kaijakassa, Hu esiintyy siellä yhtyeensä kanssa.

-Vai niin, mitä uutta he ovat viime aikoina äänittäneet?

-Sanoisin että ”Some of these days” on heidän viime aikojen parasta lyriikkaa.

-Me voimme mennä katsomaan heidän keikkaansa, jos haluatte, tytöt.

-Keskustellaan ensin myös filosofiasta, tarkemmin sanoen poliittisesta filosofiasta. Minua kiinnostaa se miten te koette yhteiskunnallisen vapauden ja vastuun dikotomian esimerkiksi nyt, kun Maatiainen on joutunut uudistamaan virkamieskuntaa ja kierrättämään ministereitään?

-No mielestäni, Alex aloitti, yhteiskunnallinen vapaus on etenkin sitä, ettei se yhteiskunta jossa ihminen toimii ei rajoita hänen toimintaansa sosiaalisena toisten parissa toimivana ihmisenä. Ihmisellä on tarve olla tekemisissä toisten ihmisten kanssa ja saada heiltä hyväksyntää ja ymmärrystä. Yhteiskunnallinen vapaus on sitä, että yhteiskunnallisessa elämässä nuo sosiaaliset funktiot voivat sopivassa määrin täyttyä. Yhteiskunnallinen vastuu on sitä, että pidetään huolta siitä, että sosiaalinen toiminta voi esteittä jatkua riippumatta ihmisten sekundaarisen tason eroista ja dispositionaalisista poikkeavuuksista.

-Yhteiskunnallinen vapaus on siis oikeutta sosiaaliseen ihmisyyteen ja vastuu siitä, että kantaa huolta tuon sosiaalisuuden toteutumisen oikeista ja riittävistä perusteista. Alex jatkoi.

-Ette varmaan usko, että Yhdysvaltoihin kallellaan oleva yhteiskuntajärjestelmä voisi kunnioittaa kaikkien mahdollisuutta sosiaalisesti tyydyttävään elämään, Alapassi kysyi.

-Yhdysvaltojen vaikutus toki rajoittaa kaikkien ihmisten mahdollisuutta kokea olevansa sosiaalisesti kotonaan Suomessa, Henrik totesi.

-Virkamieskunnan säännöllinen uudistaminen voisi olla edistämässä valtakeskittymien liiallisen totaalisuuden vähentämisessä, Michael lausui. Ministereiden kierrättäminen ei kuitenkaan mielestäni voi muuttaa Maatiaisen valtapyrkimyksiä. Uusista ministereistä ja entisestä kansanedustajasta tulee vain verenhimoisempia entisiä ministereitä.

-Mitä ihminen voisi esimerkiksi Suomessa tehdä että voisi kokea itsensä vapaammaksi, Lepalus kysyi.

-Vastaus siihen on varmasti itsensä pettäminen tai todellisesti vaikuttavaan toimintaan ryhtyminen. Me olemme toistaiseksi pysytelleet välillisesti vaikuttavissa keinoissa ja olemme jättäneet ”suoran vaikuttamisen” puolustajille. Väkivalta on siinä hyväksyttävä, koska härmäläisten nahkapäät harjoittavat sitä päivittäin KOP:n riemumielisellä legitimaatiolla.

-Voiko taide olla täysin vapaa tällaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa ja mitä taiteen vapaus todella onkaan, Alapassi kysyi.

-Taide muuttuu tällaisella aikakaudella varsin poliittiseksi, mikä on hyvä asia, mikäli taidetta arvotetaan avantgardistisin periaattein, mutta porvarillisten ihmisten mielihyvää tuottavaksi kotieläimeksi sitä ei tällaisina aikoina voi risteyttää, Albert lateli.

- Taiteen tehtävä voi tänä päivänä olla vain järkyttäminen, julma järkyttäminen ja olemassaolevien valtarakenteiden tuima vavistelu, sen takia koska valta nykymuodossaan on järjenvastaista ja siksi ristiriidassa taiteen olemuksen kanssa, Henrik jatkoi hörpättyään ensin absinttilasinsa tyhjäksi.

-Niin, meidän pitää pirstoa entisen hallinnon todellisuusrakenteet kappaleiksi, Albert innostui.

-Vain siten me voimme kokea olevamme jotenkin vapaita, Henrik jatkoi.

-Mihin etenkin ihmisten olisi kiinnitettävä huomio yhteiskunnallisissa instituutioissa voidakseen kokea olevansa vapaita, Lepalus kysyi.

-Suuri enemmistö ei tahdo todellista vapautta, se pysyy mielummin aloillaan kuin tekee jotain hyvän asian eteen. Valveutuneiden ihmisten tulisi kiinnittää huomionsa vaikutteellisuuden ilmiöön, siihen miten he kokevat arvotunteita ja miten heidän käsityksensä todellisuudesta muotoutuu siten tunnustushierarkioiksi, Alex avautui.

-Alex väittää että arvotunteellista valtaa ohjailee kommentaariaatti, joka muotoilee kullekin asialle siihen kuuluvan sisällöllisen merkitysvallan, Henrik jatkoi.

-Oletko sinä Alex kirjoittanut tuon uusimpaan kirjaasi, Lepalus kysyi.

-Olen kyllä,

, se on vielä pöytälaatikossa. Se on romaani ja muistuttaa rakenteessaan Sartren Inhon ja sen päähenkilön Antoine Roquentinin elämää Bouvillessä Normandiassa.

-Sinä ja sinun Sartresi! Michael huudahti

-Alexilla on saksalaiseksi aivan liiallinen ranskalaisuuskompleksi, vaikka tietysti kaikki hyvä ranskalainen kaunokirjallisuus on hyvinkin poliittista ja vaikka hänen oma filosofinen järjestelmänsä onkin varsin omaperäinen ja intelligentti, Michael jatkoi.

-Mennään Kaijakkaan katsomaan Hughn bändin esitystä, Henrikin on jo