maanantai 11. marraskuuta 2013

Runoja osa 2

Osan aikaa

Heinäkuun 2. 2013
Mansikoita räystäskourussa
vettä perunamaalla
kaikki löytää paikkansa
lanta alkoi haista vuoksesi
et voinut estää kasvua
luonnon kiertokulku voitti teidät
Voittaako se myös minut?
Nurmipeite vierii lasten jalkojen alla
se ottaa kaikesta otteen
paitsi linnusta joka lensi sen ylitse
sen vuokra on vain osa-aikainen
on iloista olla vain ”osan aikaa”
kaikki me lopulta olemme osa-aikaisia
otamme toistemme ajasta vain osan
Luokassa Runot | Muokkaa | Ei kommentteja »

Kaupungista ja maaseudusta meissä

Kesäkuun 27. 2013
Kivijalkakaupasta poistuttaessa
ei tule mieleen perunan hinta eri paikoissa
Kaupunkilaiseen voi luottaa
kaikki me jaamme toistemme ongelmat
kaikki kohtaavat samat häikäisevät valot
ja kaikilta ne vaativat yhtä paljon
Kun savolainen sanoo: ”Mittee kuuluu?”
hän varaa asiansa murrealueen sisäiseksi asiaksi
sen vuoksi savolaisen voi jättää huomiotta
eivät nämä ihmiset osaa elää kaupungissa
Loppujen lopuksi maalaisten ihmisystävällisyyden taustalla on kateus
Kaupunki on paikka jossa kateutta ei ole
Luokassa Runot | Muokkaa | Ei kommentteja »

Vielä neuroottisesta sukulaisesta

Kesäkuun 27. 2013
Kun joku ei elä hänen neuroosiensa kautta
hän pahoittaa mielensä
laukku putoaa varmasti
rahat putoavat varmasti
lasit kaatuvat varmasti
taudit tarttuvat varmasti
Kaikki ihmiset ovat itsekkäitä
Ihmiset eivät halua tehdä hyviä ja kestäviä tuotteita
Vieras ihminen on vähintäänkin varas
Kohta ne ovat kaikki kuin kerjäläisiä
Minä sanon EI kaikelle ja kaikille
ostan VAIN halvinta
ja epäilen kaikkea
jopa ihmisten ystävällisyyttä
Mitä tahansa pahaa voi tapahtua.
Luokassa Runot | Muokkaa | Ei kommentteja »

Eräs neuroottinen sukulainen

Kesäkuun 27. 2013
Rahat pitää laittaa pussiin eikä taskuun
kun ne voivat taskusta tippua
Laukkua ei saa laittaa pöydälle
koska se voi pudota sen päältä
Ravintoloitsijoiden pöytiin voi vapaasti
asettua ostamatta mitään
1.50 on liian paljon kahvikupista
ja 3.30 bussilipusta
Yleisen vessan pintoihin ei saa koskea paljaalla kädellä
ystävälliselle tuntemattomalle ei tule olla ystävällinen
Aina pitää saada puhua savvoo
Tupakkaa ei saa tiputtaa maahan koska syttyy tulipalo
Wc:n raikastimia ei saa käyttää koska ne voivat pudota
Luokassa Runot | Muokkaa | Ei kommentteja »

Naiseni liikkeitä

Kesäkuun 27. 2013
Naisella on kuset housuissa
Tottumattomuus huumeisiin on kai syynä
Nouse nyt
tee minulle englantilaista aamiaista
Katselen naisen verkkaista käyntiä suihkuun
Hei mulla ei oo puhtaita vaatteita”
No voi vittu, ei satu olemaan mullakaan
Nainen on alasti kunnes vaatteet kuivuvat
Näky on varsin keskinkertainen
häppärit ovat levällään, pömppiksen
päällä ovat verttyneet tissit
ja perse: se muistuttaa vanhaa
verttynyttä jalkapalloa
Annan naiselle kuivia vaatteita
aamuhetkemme jatkuu sopuisasti
Luokassa Runot | Muokkaa | Ei kommentteja »

Homonen

Kesäkuun 27. 2013
Tiedät hyvin sen mitä sinulle tekisin
Ja ei, en pyytäisi valssiin
se olisi nopeampi toimitus
eikä orkesteria tarvittaisi
Kyllä mummon piirakat kelpaavat
mutta kirjoitukseni eivät
Pyytäisin ennen tätä sinulta uutta arviota
Miten haluaisit että sen teen
olisiko lierihattu päässä kaatuminen mukavaa
Vai otettaisiinko mukaan vielä toinen pelimanni
Luokassa Runot | Muokkaa | Ei kommentteja »

Yksityinen: Itsemurha ilman itsemurhaa

Kesäkuun 27. 2013
Ampuisin itseni jos minusta olisi siihen
Kaikki se häpeä jossa olen uinut
eihän se kuitenkaan lopulta merkitse mitään
Maailma ja minä ovat yhtä
ja siksi minua kauhistuttaa
se kehitys joka on käynnissä sisälläni
Elämä voittaa toki miltei aina veljensä
Pysyminen tässä elämässä on tietynlainen päätös
Miten käsitellä häpeän tunteensa
Ja miten olla tunnustelematta
pelkän häpeän tunteen lävitse
asioita
On kai tehtävä niin tai tehtävä
toisin ja lakata olemasta.
Luokassa Runot | Muokkaa | Ei kommentteja »

Paha maa

Kesäkuun 27. 2013
Onko tämä paha maa?
Miten hyvyys määrítellään
jos se tehdään sisältäkäsin
on maan oltava paha
Kumpiko niistä on absoluuttisempi käsite
luulisin pahan olevan sellainen
jos hyvä on vaan relatiivista
ja paha on absoluuttisuudessaan läsnä kaikkialla
silloin meillä on enemmän pahuutta
ja mitä muutakaan se olisi:
lasten pahoinpitelyt, työttömyys,
palkkaerot, lasten ja vammaisten hyväksikäyttö,
huumeidenkäytön lisääntyminen
Tarvitseeko sanoa enää muuta?
Luokassa Runot | Muokkaa | Ei kommentteja »

Chasing cars

Kesäkuun 27. 2013
Miksi ihmiset pitävät ikkunoita verhoissaan?
Haluavatko he silti näyttää vaikka peittelevät
vai vaivaako heitä ekshibitionismi
joka puhkeaa aina kun verhot voi avata
Kartan raiskaavia autoja
diplomaattiautoja joista kurkistaa ostettu perhe
kovaa kulkevia autoja ja polkupyöräilijöitä
joilla on aina minua enemmän kiire jonnekin
Miksi ihmiset ajavat
vaikka tietävät toisten pääsevän paikkoihin helpommin
On ajettava jotain
raiskattava vaikka autoa
kun ei ole muutakaan
Nämä neropatit jotka eivät pysähdy
jalkakäytävän edessä
voisi laittaa suoraan helvettiin.
Luokassa Runot | Muokkaa | Ei kommentteja »

Kohtaavat

Kesäkuun 27. 2013
Voi kun et tulisi vastaan
minua niin hävettää edellinen
varmaan nauraisit jos kohtaisimme
se on suurin ja pahin pelkoni
Toisaalta,
jos kohtaisimme saisimme nähdä toisemme
Onko se senkään jälkeen vain kielteistä
Et sinäkään silloin käyttäytynyt
täysin moitteettomasti ja siivosti
Minulla on paha tapa avautua
kunpa senkin saisi hoitaa lääkityksellä
ja vaikka ryhmäterapialla tai akupunktiolla
Sanoit sinäkin jotain ylimääräistä
kummanko meistä tulisi vältellä toista
En ole yksin rikosteni kanssa.
Luokassa Runot | Muokkaa | Ei kommentteja »

Nomadien koston kaupunki

Kesäkuun 27. 2013
Nomadit luovat ylleni
koston kaupunkia
ne käyvät päälleni
erilaisina
kantaen päällään
eri joukkueiden paitoja
ja syömällä
erilaisia perinneruokia
Käyn niihin kiinni,
kun ne vain
näyttävät tarpeeksi
erilaisiksi tarkoitetuilta
Jääkö kaupungista
muuta kuin nimi
kun nomadit vain käyvät
siellä kääntymässä?
Elämän kiertolainen
minäkin olen ollut:
kahdeksan asuntoa
viidessä vuodessa
Kaipa nomadit haluavat
estää paikalleen jähmettymiseni
Ne haluavat kaikkien
kulkevan
kulkevan, ilman
päätöstä.
Luokassa Runot | Muokkaa | Ei kommentteja »

Ilta tuli

Kesäkuun 25. 2013
Ilta luo päivälle loppua
se tuli nopeammin kuin salama
Ylitän minimalistisen taivaan kuuntelemalla Glassia
Rahat eivät riitä junalippuun
viimeinen terapiakerta jää väliin
ne ovat tuntuneet kovin tuskallisilta
miksi minä enää olisin terapioitavien sakissa
yritän kovasti käsitellä ongelmiani yksin
ongelmat ovat esteitä askeleen pituudelle
kävelin joskus ehkä viisi senttiä kerrallaan
Kun näkee vähä vähältä enemmän
ei lopulta voi aina erehtyä
Erehtyminenkään ei aina ole askellusta suota kohden
se voi jopa tarjota suuremmat saappaat
millä ottaa parempia askeleita
ja käydä eteenpäin ilman hiertymiä
on oltava tarvittavan hellä itselleen
Luokassa Runot | Muokkaa | Ei kommentteja »

Mummo tuli

Kesäkuun 25. 2013
Mummo tuli takaisin haudalta
ei lähtenyt parvekkeen ”pätsiin”
Arvasi varmasti
että siellä mistä hän tuli
on moni parhaillaan samassa paikassa
Elävän ja kuolleen raja on selkeä
tahdon pysytellä visusti tällä puolella
ja siksi minua eivät hautuumaat näe
Luin kirjasta logiikkaa käsittelevän artikkelin
Se pysyttelee harmaan alueen sisällä
Tämäkin runo on elämän ruisleipää
arkista ja siksi pysyvää
Mummo asettui tv:n ääreen
hän karauttelee kurkkuaan
ja pääsee perille nykyajasta
Luokassa Runot | Muokkaa | Ei kommentteja »

Sanani hautaantuvat ja nousevat

Kesäkuun 25. 2013
Mummo lähti haudalle
kertoo ukille terveisiä
Minä kirjoitan sanoilleni hautaa
johon kaatua
Kaikki me teemme itsellemme tien
ei kukaan ole pelkästään vaikutettava
Nainen ulkoiluttaa viittä koiraa
tai ehkä koirat ulkoiluttavat häntä
Minä ulkoilutan sanojani
ja lauseita
älkää vaivaantuko niistä, kiitos
Oidipus on todella kaikille meille läsnä
Freud ei ollut pelkkä vanha pervo
kuitenkin arvostan Jeesusta enemmän
Silti Mooseksen laki on kummallinen
En tunne sitä omakseni
Luokassa Runot | Muokkaa | Ei kommentteja »

Tärkeitä asioita osa VII

Kesäkuun 24. 2013
Jos
tulet
nyt
et
löydä
mitään
koska
kaikki
on kadonnut
ole
tulematta
niin
muut
näkevät
sen
mitä
ei
näkyisi
jos
olisit
tullut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti