Miten oltaisiin tultu toimeen ilman sosialismia, feminismiä ja pride-kulkueita – näissä erotetaan osia ihmisen kokonaisuudesta ja yhteiskunnan laeista

Sosialismi, feminismi ja pride-intoilijat muodostavat päivässämme suuren osan koko Suomessa tapahtuvasta politiikan retoriikasta ja niistä puhumisen tavoista, joilla poliittista järjestelmää pidetään kasassa. Näissä kaikissa kolmessa ryhmässä on kyse siitä, että tällaisten ryhmittymien ihmiset asettavat itsensä heikon asemaan yhteiskunnassa vaikka he itse monessa mielessä hallitsevat sitä tapaa, joilla heistä itsestään voidana yhteiskunnassa puhua ja mainita. Nämä ryhmät ovat tunnettuja siitä, että he pyrkivät tuomaan yhteiskuntaan no-no-puheenaiheet ja no-no-sanat. Monesti näissä ryhmissä on etenkin poliittisen retoriikan edustajia, jotka näiden ryhmien näytellyn marttyyrin ja heikomman aseman myötä pystyvät julkaisemaan paskapuhettaaan missä yhteydessä hyvänsä. Eli heidän edustamansa puhetavat ovat sellaisia, jotka kaikki yhteiskunnat jäsenet ovat ainakin pakotettuja hyväksymään. Esimerkiksi Saksassa suhtaudutaan näihin ryhmiin eri tavalla, he koostuvat täysin erilaisista ihmisistä ja esimerkiksi sosialismin edustajat eivät tavallisesti ole tätä Suomen esimerkin mukaista kevytviihteen edustajien kanssa bailaavan huulipunaryhmän edustajia. Feminismiä ilmenee Saksassa äärimmäisen vähän, ja se varmasti johtuu siitä, että saksalaisten kulttuuripiirteet eivät suosi naiskeskeisyyttä, jonka vallassa mielestäni yhteiskunnan ja politiikan virallisesti hyväksymän puhetavan myötä Suomikin on tänä päivänä. Kaikki eurooppalaiset korkeakulttuurit ovat mieskeskeisiä kulttuureita ja tiedän sen, että monessa näistä todelliset naiset katsovat etenkin Ruotsiin ja Suomeen liittyvää naiseuden korostamista politiikan yhteydessä varsin nenänvarttaan pitkin. Kyllähän tämän tietysti havaitsee monessa maassa sen kautta, millaisia naiset kussakin ovat, voidaan sanoa, että jonkinlainen perinaiseus on kadotettu tai ainakin sen sallitaan tulevan esiin vain sellaisissa tilanteissa kun yritetään perustella sitä, miksi naiset ovat kaikin tavoin hienotunteisempia ja parempia ihmisiä kuin miehet. Mielestäni näiden alussa mainitun kolmen ryhmän edustajat ovat väärässä etenkin sen kautta, että he erottavat jonkun ihmisyyteen liittyvän ominaisuuden irralleen kaikesta muusta ominaisuudellisesta. Sosialismeilla kyse on yhteiskunnan heikoimmasta osasta, feminismillä naisista ja pride-ihmisillä omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan. Haluan tässä kuitenkin ennen kaikenlaista paskanviskomista todeta, että hyväksyn tietysti kaikenlaiset seksuaalivähemmistöjen edustajat. Pointtini heidänkin kohdallaan minulla on se asenne, jonka olen äidiltäni oppinut, ja joka mielestäni kertoo merkittävällä tavalla siitä, miten esim. äitini suvun, Beckerien, piirissä on aina toimittu. Tuollainen ominaisuus kuin seksuaalinen suuntautuminen on tämän mukaan oma asia, eikä sitä tarvitse sen takia muille ihmisille korostaa. Minun mielestäni on äärimmäisen rahvaanomaista kulkea kulkueissa ja tuoda tässä yhteydessä yhtä ihmisyyteen liittyvää ominaisuutta kaikkien tietoon, aivan kuin se olisi joku uusi asia ihmiskunnan historiassa. Onkin tosiaan varmaan niin, että tämän asian korostajat ovat sosialisteja ja muita vasemmistolaisia, joissa esimerkiksi vaikka isukki on ollut niin suvaitsematon, että tästä on jäänyt pysyvä tarve toitottaa tätä asiaa muille ihmisille. Suvaitsevaiset ihmiset kuten minä ja minun vanhempani ja heidän sukunsa ovat aina suvainneet tällaisen asian, ehkä sen takia, että emme millään tavalla profiloidu työväenluokkaan. Tuo Pridekailotus on samanlaista kuin etenkin työväenluokan miesten keskuudessa korostettava kaikenlaisen kilpailullisuuden ja ruumiillisuuden yhteydessä esiin tuleva suvaitsematon heterouden todistelu ja toitottaminen ja kaikkia homoudesta epäileminen. Samassa henkisessä kategoriassa nämä kuitenkin ovat. Jos ajatellaan sosialismia, Loka Laitinen totesi monta vuotta sitten, että kaikki hänen tuntemansa (ja hän todellakin tunsi suomalaiset poliitikot ja politiikan) demaripoliitikot ovat ammattipoliitikkoja, jotka eivät monessa tapauksessa ole koskaan joutuneet elämään minkäänlaisella ”pienellä” palkalla, mitä he marttyyrin asemassaan lietsovat ja korostavat, että jonkun ihmisen työnteon laadulla ja määrällä ei olisi minkäänlaista suhdetta siihen, paljonko hän saa työstään palkkaa. Nykypäivän ontokratia on tällä uhriksi asettautumisella oman paikkansa yhteiskunnassa hakeneita naisia ja feminiinisiä miehiä, jotka haluavat vähentää yhteiskunnassa tehtävän työn määrää ja laatua luottamusmiespolitrukeillaan ja kaikenlaisilla vasemmistolaisesti suuntautuvilla journalisteilla ja tutkijoilla, joilla ei ole muuta tekemistä kuin jankuttaa tätä uhrin ja marttyyrin asemaa sellaisille ihmisille, joilla sattuu oleman hieman heitä henkisesti kehittyneempi tapa nähdä politiikka saati sitten työnteko. Feministit korostavat sitä, että on jotenkin poikkeuksellista ja hienoa, jos on sattunut syntymään naiseksi, ja sen takia jo pelkästään tämän asian toitottamisella voidaan nykyään luoda suurin osin vaikka kokonainen poliittinen ura. Mitä tapahtuisi, jos joku perustaisi miesten asian puolueen näiden esimerkin mukaan? Sellaista ei kuitenkaan tapahdu, koska miehillä ei ole koskaan ollut tarvetta korostaa sukupuoltaan politiikan teon yhteydessä. Olen myös sitä mieltä, että etenkin Kokoomuksessa suvaitaan nykypäivänä myös naiset, ja he eivät useimmiten vaadi itselleen minkäänlaista erityiskohtelua ja voivat toimia vapaasti samanlaisten poliittisten arvojen edistämisen eteen, eikä kukaan sitä heiltä kiellä. Sanna Marin ja hänen kevytviihdetaiteilijansa edustavat selkeimmin tällaista ontokraattista olemisen valtaa hallussaan pitävää elementtiä yhteiskunnan sisällä, koska tällaisille ihmisille on olennaisen tärkeää, että he saavat esiintyä ”mielipiteineen” julkisuudessa ja relata mahdollisimman paljon ja monissa yhteyksissä. Marinkin pitää yllä mediaimagollaan omaa ryhmittymäänsä, mikä on muodostettu kaikkea entistä ja parempaa vastaaan asettumisella ja esimerkiksi Kokoomusta vastaan vaalitenteissä ja eduskunnassa hyökkäämällä ja räksyttämisellä. Kyseisellä Marinilla ei varmasti ole minkäänlaista kykyä sanella suoraan omia poliittisia tavoitteitaan, ellei se tehdä yhteydessä oikeistolaisiin ja heitä vastaan reaktiivisesti ja relatiivisesti suuntautumalla ja asennoitumalla. Sosialistit siis haluavat mahdollisimman paljon ”kivaa” ja samalla he ovat tuhonneet yhteiskunnasta oikean tavan arvioida yksilön tekemän työn määrää ja laatua, koska siihen he ovat palkanneet ammattiyhdistysbyrokraatit, joiden toiminnan ylläpitäminen jopa valtion rahoilla on sellaista mafiatoimintaa, mitä ei esimerkiksi yleisesti korkeamman työetiikan maissa kuten Saksassa kauaa katseltaisi. Feministit katsovat että on jotenkin erityisen hienoa syntyä etenkin naiseksi, ja sen takia, koska näillä ihmisillä ei ole riittävästi kykyjä pärjätä miesten keskuudessa ja miesten aiemmin muodostamissa yhteisöissä on tämänkin takia koko ajan intettävä, että mies ei pysty samaan kuin nainen, samalla kun huulipunapoliitikot ovat todenneet että nainen pystyy mihin hyvänsä ja nämä mainos- markkinointi- ja sisällöntuotantoihmiset ovat tosiaankin ottaneet pyrkimykseksi korostaa yhteiskunnassa etenkin naisten ja tyttöjen asemaa, vaikka se on ollut vähintäänkin kaksikymmentä vuotta ainakin sillä tasolla kuin miesten ja poikien asema. Samalla on jätetty ihan täysin omiin oloihinsa jollain tavalla luokkaopetuksesta kärsivät ja sellaiset ihmiset, joilla ei ole sietokykyä jatkaa peruskoulua täysi-ikäiseksi asti. Onhan sanottava, ja tällekin asialle ei ole tehty mitään, vaikka ilmiö on nähty ainakin kolmekymmentä vuotta, että pojat lukevat nykyään ennätysvähän kirjoja jo pelkästään koulussa. Marin haluaisi samanlaista eliittiä näistä prideryhmän ja paremmin toimeen tulevien ”työläisten” muodostamista ryhmistään. Mielestäni politiikkaa ei voi tehdä relatiivisesti tai reaktiivisesti. Silloin olisi kyseessä vain subjektiivisten arvojen mukaan tehtävä politiikka, joka koskee vain nautintoa, hedonismia, mukavaa olemista ja kaiken työn helpottamista korkeampien periaatteiden kustannuksella. Objektiiviset arvot ovat yleisiä ja asioita koskevia arvoja, jotka ovat ja suhtautuvat myös kannattajaansa oikeimmalla tavalla. Esimerkiksi yksityisyyden ja sen periaatteen, että ihmisillä saa olla omat asiansa, eikä niitä tarvitse kenellekään perustella tai selittää, kannalta on sanottava, että sosialistit, feministit ja pride-väki korostavat koko ajan sitä, että kaikki yksityinen on poliiittista ja siinä koetaan juuri katkeruutta itseä paremmin itsensä kantavia ihmisiä kohtaan. Mielestäni, jos ei pysty sopeutumaan siihen, miten työn määrä ja laatu arvioidaan, jonka myötä yleisestä arvioinnista muodostuu palkka, tai jos ei pysty sopeutumaan siihen, että jos keskitytään kykyihin ja lahjoihin itkemisen sijaan, että naiset voivat toimia kaikkialla miesten keskellä, ja vain heikot rupeavat siinä etsimään itselleen erikoisasemaa esimerkiksi naiseksi martyroitumisen yhteydessä. Seksuaalisuutensa toitottaminen muille ihmisille on mielestäni vastenmielistä ja rahvaanomaista siitä huolimatta, onko kyseessä hetero tai homo/lesbo, ja kyllähän se on niin, ettei noissa piireissä paljon kulttuurisukujen jäseniä liiku. Yleisesti noista kolmesta ryhmästä voidaan sanoa, että he ovat tuoneet rahvaanomaisen ja työetiikan vastaisen suuntauksen kaikkeen Suomessa tehtävään politiikkaan ja koska suurin osa ihmisistä on heikompia kuin muut, haluavat he heikommuutensa takia itselleen erikoisaseman, jota esimerkiksi Marinin mediaspektaakkelipersoonallisuus ja hänen hakuisuutensa siihen, on osoittanut. Ja kaikissa näissä ryhmissä on aina suosittu marsseja ja mielenosoituksia - eli joukkovoiman avulla lahjakkaampia, ahkerampia, yläluokkaisempia ja herkempiä ihmisiä kohtaan suuntautumiseen. Eli mielestäni sukupuolta ei tarvitse yhteiskunnassa korostaa vaan lahjakkuutta. Mielestäni työn laadussa ja määrässä ja työetiikassa on tarkasteltava asiaa etenkin niiden näkökulmasta, jotka voivat työpanosta parhaiten arvioida, je ne eivät ole ammattiyhdistyksiä. Sukupuolista suuntautumista ei tarvitse korostaa siinä mielessä, aivan kuin siinä poikkeavuus olisi joku uusi asia ihmisten historiassa. Yleensäkin seksin ja sukupuolen korostaminen yhteiskunnassa perustuu pride-ihmisten yhteydessä pelkästään siihen, että he eivät ole täysin hyväksyneet itseään, aivan kuin sama toteutuu työväenluokkaisessa homovastaisuuskulttuurissa, jossa omaa heterouttaan on todisteltava paremmaksi koko ajan, koska muuten (näidenkin heikkojen ihmisten) voisi olla mahdollista, että muuttuisi yllättäen homoksi haluamattaan. Mielestäni jokaisen varteenotettavan poliittisen suuntauksen tulisi suuntautua ihmiseen kokonaisuudessaan ja siinä tulisi koko ajan tavoitella jonkinlaista tasaista ihmiskuvaa.

A ma petit

Je avoir un besoin de toucher tendre, ton cul ta peau si douce et ton cul serré J'aimerais venir à toi encore et encore Et tes yeux, toute leur gloire Et puis : courir à travers Paris, sauter d'un toit à l'autre Comment peux-tu être si tendre et aimant que je revienne toujours vers toi Mais je n'appartiens à nulle part : je suis un vagabond et un bohème Ma mission est de parcourir de longs pays et terres et de rêver de toi

Der Schloss

Das beste Schloss ist das wo Sie beiwohnst, Tausenden Hektaren welcher hat durch, harten Fickend zu dieses Geschlecht gekommen sind, Mein Geschlecht ist voll auf Säufer und Verrückt, – wenn Man will ganz nett sein, Und neues Blätter hatte nicht etwas neues, von dieses Geschlecht gebracht, Kalte und grausames Weiber, und wettbewerbsfähige und hartes Männer, Meine Mutter ist Kalt und Nervös, wie ein Königin Elizabeth, und das ist warum, Ich kann nicht meine Freude zurückhalten, wenn Du gebt milch zu ein Kindlein von deine Brust, Alles anderes habt kein Bedeutung wie ein Pfarz, Wie der Petoman wirklich machte, Luft komme aus von seine Arschloch, Unser Offizier-Vergangenheit scheint wie ein Traum, Eigenschaften zum Beispiel wie muss man Hart sein, zu jede Schicksal in jedes Umfeld, Ehre und Pflicht sind teures wörter welchen du muss erinnern, Gehorsam ist auch ein Wort, welch Man muss nicht übertreten, Aber wenn man gehorsam muss sein, ein laut, Falsett-Stimme Man, mit Schnurrbart kommt oft vor.

Om jag kunde

Om jag kunde bli bättre för mig själf, förbättra min själ för dins skull, min egenskaper är fästans från andra värld, som tittar över andliga fester som har inte slut, som är inte alls so fredliga och tomma, och som droger sig själf över strander, och skrattar till sig själf över rander, Min själ flyger över min andliga fälter, och kallas nägon som har inte ansikt, hennes ansikt har ingen färg och form, Sex och vapen har varit min största glädjepack, Några människor har kallat mig trollkarl, men jag kan transformera mig själf över och över igen, Jag är en kameleont. Mina ögonen har inte likgiltiga färg.

Runo

Nostaako maine tai kunnia ihmistä mihinkään, jos emme itse pyri niitä edistämään, onko teoillamme jotkut annetut arvot, joita edistää miekat toisten kilpiin kalkkuen, antaako kiitos jotain lopullista katoamatonta, joka veressä vaikuttaisi, sellaista, joka jäisi vielä sukupolvien päästä, elämään henkisissä toiminnoissa, ja kun ihmiset vilkaisevat vuosisatojen päästä, valapattojen vaakunaa vanhaa, muistettaisiin suvun vanhojen taattojen, tekeytymät takana taivalten, jota suku vääryydellä aateloitu, muistelisi huononnuttuaan isistä suurista, antaako kuitenkaan isän itseparemmuus korokkeen korkean, jolle ei voisi korota, josta arvo katoaa, kun naamiot napataan naamoilta, ja annetaan minän naamiottoman näkyä, vieläkö kunnianmies voi kantaa itsensä ilman rahvaan, keskiluokan kehittymätöntä scornia, törkyä, epäolennaista pahaa karmaa, joka tulee vastaan myös kuin ominaisuudet hyvät, mutta kun sinä tulet, olen minä aina vastassa, ja vaikka kaatuisit edessä kiviin, nostaisin sut aina ylös, ja muistuttaisin sinua siitä, että noin kauriinomaisen näköinen hauras kauneus, tulee vain isistä arvokkaimmista.

Sotilaallisuus ja liberalismi – eurooppalaiset taistelevat omien kotimaidensa suvereeniteetistä Ukrainassa

Ukrainan myötä kaikki länsimaiset valtiot voivat todeta olevansa Putinin sotilaallisen hyökkäyksen alaisena. Ukraina on aina pyrkinyt pois ”kohtalonyhteydestään” Venäjän kanssa, ja suuntaunut voimakkaasti koko länsimaiseen maailmaan. Olen miettinyt, että Suomessakin kaivataan vakavasti sellaista kasvatusta, jonka olemme itse käyneet läpi aiemmin ja jonka nuorempamme käyvät läpi parasta aikaakin. Mielestäni peruskoulun laajentaminen lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin oli erittäin typerä temppu parlamentissa jatkuvasti pienenevän sosialistiryhmittymän toimesta. Hyvinvointiyhteiskunta on pitkään suomalaisessa talous- ja sosiaalipolitiikassa ilmennyt rakenne, jonka myötä mahdollisuus laajalle ulottuvaan kapitalismiin on aina löyhentynyt. Koska ihmiset monesti ajattelevat, että kun kaiken hoitaa valtio, ei siinä esimerkiksi oppimisen ja koulutuksen kautta saada parhaimpia tuloksia siinä mielessä, että lapset ja nuoret voisivat oppia omia kiinnostuksen kohteitaan niitä korostavissa oppilaitoksissa Eli mielestäni ainakin alkuun lukiot voitaisiin yksityistää ja erikoistaa ne omiin tiedon alueisiin. Jos ammattikouluissakin saa valita oman alansa, niin miksei siihen voisi antaa mahdollisuuden lukioissakin. Kognitiivinen tonaalisuus on termi, jota olen käyttäyt siinä, kun olen miettinyt, miten esimerkiksi peliteoriaa hyödyntäen voitaisiin ottaa selvää tietynlaisista oikean vastauksen ja väärän vastauksen logiikasta. Siinä siis suhtauduttaisiin vastauksiin suhteellisesti sen huomioiden, millainen etäisyys tietynlaisella vastauksella on toiseen vastaukseen, ja millainen etäisyys vastaukselle on keskeiseen toonikaan. Eli taloudellinen ja sosiaalinen liberalismi vaatii sitä, että liberalismi ulottuu myös kouluihin, ja muunlaisella tavalla siellä voitaisiin toteuttaa vapaampaa koulutusta siinä mielessä, että annettaisiin enmmän vastauksia tenteissä, eikä oppilaita turhan takia pakotettaisi istumaan luokassa keskitysleirimäisellä tavalla. Tässä itsenäisen työn lisäämisen pyrkimyksessä voitaisiin ottaa mallia esimerkiksi IB-kouluista, joita jo maassamme on. Mielestäni oikean ja väärän vastauksen logiikan tarkastelun lisäksi voitaisiin luokkatilanteessa vähentää opettajan hitlerimäistä auktoriteettia esimerkiksi siten, että opettajat ja oppilaat vaihtaisivat paikkojaan aina tietyin välein. Tässä nuorille opetettaisiin mahdollisuuksia siihen, että he voisivat kehittyä oman mielenkiinnonkohteensa tutkimisessa, ja opettajat saisivat mahdollisuuden optimoida luokkatilanteen jännitteitä ja asetelmia. Peliteoriaa tulisi etenkin hyödyntää siinä, kun oppilaat valitsevat ja toisaalta myös kuvittelevat aiheuttavansa jonkinlaisen reaktion opettajassa, joka on mielestäni auktortieetin miellyttämisenä täysin tuthaa. Meidän tulisi länsimaissa pitää huoli siitä, että kunnioitamme yksilöitä ja heidän valintojaan. Kuitenkin kun erään entisen lakia lukeneen presidenttimme väitöskirjan nimi mainitsee, tulisi liberaalissa ja demokraattisessa yhteiskunnassa kuitenkin korostaa myös sotilaallisia arvoja. Näitä ovat esimerkiksi uhrivalmius tai uhrautuminen ja kaiken likoon laittaminen. Mielestäni liberaalisuus ja sotilaallisuus eivät sulje toisiaan pois, mitä urhoollinen Ukrainan kansa tuo tällä hetkellä tietoomme. Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija

Arvot tekevät meistä arvokkaita

Jokainen ihminen tarvitsee arvoja, joilla ohjailla elämää. Monessa mielessä arvot, ainakin silloin kun ne ovat kunnollisia arvoja, ovat pyyteettömiä välineitä, joiden arvostaminen on mahdollista sen takia, koska ihmiset pystyvät erottelemaan erilaisia asioita niin käytännöllisellä kuin abstraktilla tasollakin. Arvon kokeminen perustuu etenkin asioiden merkittävyyden erotteluun. Jotkut asiat ovat niin arvokkaita, että niitä voidaan kokea pelkästään henkisellä tai abstraktilla tasolla ja tavalla. Tavallisesti Suomessa on käytetty litaniaa isänmaan, kodin ja uskonnon puolesta. Kuitenkin voidaan sanoa, että arvojen tulee jollakin tavalla muuttua erilaisissa yhteyksissä. Esimerkiksi voidaan mainita vähemmistöt, kuten homot, lesbot, transihmiset, maahanmuuttajat ja mielenterveyskuntoutujat. Jos ihminen ei ole sellaisessa asemassa, että se voisi tunnustaa jonkinlaisen arvon omakseen, on silloin käytettävä hyväksi instrumentaalisia eli käytön muodon huomioivia arvoja. Esimerkiksi vaikka Suomeen tulevan maahanmuuttajan on omaksuttava joko suomen tai ruotsin kieli, eikä siinä asetuta pakottamaan ottamaan suomen kieltä ensimmäiseksi kielekseen, vaikka suomenpuhujia on Suomen väestöstä suurin osa. Mielestäni arvotustoiminta, jossa ihminen pyrkii löytämään itselleen arvoja, alkaa sisäisesti koetuista arvotunteista, joissa esimerkiksi jonkinlainen koettu asenne tai suhtautumistapa asioihin saa ihmisen psyykeessä voimakkaamman tunnon kuin joku toinen asenne. Kuitenkin voidaan sanoa, että ihmiset kokevat tavallisesti arvojaan samalla tavalla, vaikka jotkut ihmiset, jotka eivät ole riittävän vahvoja henkisesti, voivat olla alttiita omaksumään välinearvoisia arvoja tai sellaisia arvoja, joiden mukaan he tiedostamattomasti toimivat ja sahaavat siinä omaa oksaansa. Arvoihin on monesti liitetty termi pluralismi, joka tarkoittaa monien arvojen hyväksyntää yleisellä tasolla. Kuitenkin mielestäni arvot voidaan jakaa subjektiivisiin ja objektiivisiin arvoihin. Subjektiiviset arrvot ohjaavat ihmisiä vaikutteellisuuteen ja toimimaan toisten valtapäämäärien osoitttamalla tavalla. Nämä jotka vaikutteellisuuden kautta hallitsevat subjektiivisia arvon kokijoita, koska he eivät vaadi ihmisiltä suurempia ominaisuuksia. Objektiiviset arvot ovat siis niitä arvoja, joiden toteutuessa ihmiset voivat alkaa suuntautumaan oikeisiin ja olennaisiin asioihin. Eli objektiviisuus on aina sen laatuista, että arvojen saavuttamiseksi ihmisen on kasvettava henkisesti ja kyettävä syvällisemmällä tasolla arvottamaan itse, kun taas toisaalta subjektiivisia arvoja ja niiden omaksuntaa ohjaa monesti esimerkiksi ruumiilliset tunteet, elintasoestetiikka ja kaikki muu ihmisen huoltoon kuuluva. Eli voidakseen kokea oikeita arvoja ja tuntea itsensä sen takia kompetentiksi kulttuurin ja ihmiskunnan periaatteita arvostavaksi henkilöiksi, on arvottamiseen kiinnitettävä huomiota. Näin ollen leipä ja sirkushuvit pitäisi unohtaa, ja muistaa keisarin uudet vaatteet. Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija

Mielisairauden kokemisesta

Jo 1960-luvulla Ronald Laing aloitti Britanniassa mullistavan työskentelynsä lähinnä skitsofrenia-diagnoosin saaneiden potilaiden parissa. Hänen työnsä oli mullistavaa sille omaisena piirteenä olleen potilaiden kanssa keskustelun kanssa. Hän oli aiempien psykiatrien työstä huomannut, etteivät psykiatrit edes jokaisessa tapauksessa keskustelleet ollenkaan potilaittensa kanssa. Laing antoi potilaiden puhua omista asioistaan itselleen ominaisella tavalla. Tästä seurauksena oli se, että potilaat stabilisoituvat yllättävän nopeasti ja pääsivät lähtemään sairaalasta. Kuitenkin myöhemmin huomattiin muutos, joka varmasti johtui skitsofreniapotilaiden eristäytymisestä ja heidän käyttäytymisensä omalaatuisuuksista, että useimmat heistä palasivat myöhemmin kohtalaisen nopeasti sairaalaan. Tuosta Laing sai käsityksensä siitä, että terapeuttinen vuorovaikutus ja mahdollisesti sitä seuraavat hyvät ja tukevat ihmissuhteet olivat pohjana mielenterveydelle. On sanomattakin selvää, että Laing kannatti avohoitoa ja terapiassa käymistä ennen kuin varsin turhaa ajanvietettä turhanpäiväisen osastolla maleksimisen mukaan. Laingin jälkeen nykymuotoisen psykiatrian ja mielisairaidenhoidon kriitikoita on ilmennyt useampia esimerkkinä vaikka Thomas Szacz, ja on kuitenkin kirjoitettava, että antipsykiatrinen liike on 60-luvulla alkaneen vastakulttuurin myötä saavuttanut joitain tavoitteita mielisairaanhoidon uudistamisessa. Olen itse ollut kaksi kertaa mielisairaalassa vuonna 2010 ja 2013. Sen jälkeen olen tullut täysin hyvin toimeen omien ongelmieni kanssa terapian ja lääkityksen avulla. On selvää, kuten Laing on todennut, että jossain vaiheessa skitsofreenikot olivat lääkäreille kuin vähempiarvoisia ihmisiä, ja ei ole kauaa siitä, kun mielisairaita Suomessakin vietiin kaukaisiin saariin pois ihmisten näkyvistä. En ole seurannut Suomessa tehtyä mielenterveyspolitiikkaa, koska olen näiden laitoskokemusten jälkeen yrittänyt pitää huomioni muualla. Voidaan kuitenkin sanoa, että Britanniassa toista vuosikymmentä oppositiossa oleva Labour otti jo vuosia sitten opposition tavallisesti muodostamaan varjohallitukseen mielenterveyspolitiikasta vastaavan varjoministerin, jonka laiseen uudistukseen ei ainakaan Suomessa ole vielä päästy. Ja vaikka ei enää ollakaan samassa tilanteessa kuin viisikymmentä vuotta sitten, niin on tavallista, että tänäkin päivänä psykiatrian suljetulla osastolla oleva potilas saa tavata lääkäriä korkeintaan yhden kerran viikossa, jos sitäkään. Myös mielisairaanhoitajien työ on varsinaista syyllistämistä. Olen esimerkiksi huomannut, että jos potilaan itsetuntoa ja omanarvontuntoa ei ole täysin murrettu, niin hoitajat kyllä pyrkivät sen tekemään. Itselläni on ollut pyrkimys pienestä lapsesta alkaen liittämään tiettyjä käyttäytymisen ja olemisen piirteitä laajempiin kulttuurisiin viitekehyksiin ja yhteyksiin. Muisttan eräänkin maalaisjunttihoitajan, jolla ilme muuttui, kun sanoin jonkin asian vertauksessa siiheen, miten 1800-luvulla saksalaisissa yliopistoissa on toimittu. Mielisairaan kokemus suljetulla osastolla on monesti se, että ihminen pyritään kuvaamaan epämoraalisena. Jos on mieleltään sairas, on monen työntekijän mielestä samalla myös paha ihminen! Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija

Sivistyksen puutteesta ja epä-älyllisyydestä kouluissamme

Kertoo jo Suomen poliittisen järjestelmän sisällöttömyydestä ja instituutioimme nuoruudesta, että esimerkiksi eduskunnassa on käsittääkseni suurin osa sosiaalipolitiikan maistereita, diplomi-insinöörejä ja kaikenlaisia ”soteammattilaisia”. Britanniassa vanhan konservatiivikaartin edustaja Sir John Stokes totesi, kun Leon Brittanistä tehtiin ministeri, että hänen sijaansa ministeriksi olisi tullut ottaa punaverinen, verevä englantilainen mieluiten maata omistavasta landed gentrystä. Maamme nuoruuden takia Kokoomuksen oikeistosiivessäkin on paljon nousukkaita ja muita sivussa kyydittäviä. Britanniassa lähes kaikki pääministerit ovat opiskelleet yliopistossa joko PPE:tä, eli filosofiaa, politiikkaa ja taloustiedettä tai Literae Humaniores-ohjelmaa eli samaa joka tunnetaan nimellä Classics. Nykyaikainen politiikka on sotkeutunut liian svyälle sosiaaliseen mediaan ja ideologiseen nautintoon, jonka myötä myös tarve sille, että korkeammassa asemassa olevat olisivat lahjakkaampia kuin muut, on vähentynyt huomattavasti. Otetaan nyt vaikka esimerkiksi huulipunahallituksemme johtaja Sanna Marin. Onhan se tietysti selvää, että jo yliopistotasolla opiskelijapopulaatiossa on paljon enemmän keskiluokkaa, naisia ja jopa rahvasta. Tiedän yhdenkin yhtä vuosikurssia minua nuoremman ihmisen, joka tuli yliopistoon lukemaan filosofiaa, koska ei päässytkään opiskelemaan aerobiccia! Suomalainen sosialismi, feminismi, liitot ja kaikenlaiset luottamusmiespolitrukit ovat todellakn saaneet aikaan sen, ettei ole muodikasta vaatia ihmisltä kovaa panostusta siihen, tekivät sitten mitä hyvänsä. Ideologinen nautinto jyllää ontokratiassa, eli porukassa jolla on eniten olemisen valtaa. Nämä ovat näitä uudenmuotisia feministisiä ja sosialistisia samppanjan kurlaajia, jotka elävät suurremmin instagramissa olevissa kuvissaan kuin millään todellisen elämän tasolla. Markkinointi, mainonta ja sisällöntuottaminen ovat uudenaikaisia aloja, joiden piirissä ei todellakaan minkäänlainen sivistys jyllää. Nämä ontokratian hempukat ovat monesti hyvinkin tyhmiä ja sivistymättömiä, mutta heille ei saa sitä sanoa, koska itse pääministeri kuuluu tuohon samaan porukkaan ja on itse antanut mandaatin omaan viiteryhmäänsä kuuluville ihmisille. On ennen kuulumatonta, että jonkun maan pääministeri on nykyään peräti muotiguru, jonka ulkonäöstä ja pukeutumisesta kannattaa ottaa mallia – älylllisiä ja henkisesti kehittyneitä ajatuksia ei toki ole, josta häntä voitaisiin matkia. Kouluissa tämä sivistyksen puute näkyy etenkin siinä, ettei kukaan opettajista millään tasolla halua ottaa todellista vastuuta lasten ja nuorten tulevaisuudesta ja virikkeistä. Kaikki tehdään mieluummin kivuttomasti ja kun homma on tehnty, saadaan kuitenkin palkka ja lopusta voi ”herrat” vastata – ei kuulu meille! Ja se, että jopa opettajat lakkoilevat väliajoin, osoittaa sen, millainen porukka nykyään nuorempia kansalaisia opettaa. Opettajalla, jos kenellä tulisi olla pyrkimys sivistykseen, sen keräämiseen ja levittämiseen. Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija

Ylitsepääsemättömyyden harhasta selviämisestä

Muistan diplomi-insinööri-sedästäni, kun hän totesi kerran kaikkien ongelmien olevan inhimillisellä paneutumisella selvitettäviä. Kuitenkin monet ihmiset ajattelevat joidenkin asioiden olevan ehdottomia eikä neuvoteltavia. Tässä ajattelutapa monesti perustuu jonkinlaiseen totaalisuuteen ja absoluuttisuuteen. Tämän ajattelutavan mukaan kaikkia tekoja ja ajatuksia voidaan aina vertailla kaikkien muiden samanlaisiin kokemuksiin. Tässä ei oteta huomioon yksilöä ja hänen toimintavalmiuksiaan. Mielestäni jokainen yksilö on uniikki ilmestys ja sen takia kaikkien tulisi suuntautua omiin asioihins ja omiin ongelmiinsa itsensä kautta. Mielestäni siinä miten ihminen ponnistelee itseään eteenpäin erilaisissa yhteisöissä tarvitaan etenkin yksilöllistä harkintaa. Olen monesti käyttänyt esimerkkinä tästä Juha Hurmetta, jonka toisen käden sotmet ovat surkastuneet, niin, että hänen täytyy kirjoittaa teoksensa puhtaaksi yksisormi-menetelmällä. Hänkin on osoitus siitä, miten paljon ja miten hienoa tekstiä joku ihminen voi saada paperille huolimatta hänen omista käytännöllisistä puutteistaan. Aina olisi mietittävä vaihtoehtoja ja soveltavuutta. Tämä tarkoittaa tässä sitä, että ei ihminen, joka ei pysty tekemään jotain asiaa samalla tavalla kuin suuri osa muista ihmisestä, ole kuitenkaan täysin aseeton jossain asiassa, joiden yhteydessä esimerkkejä toimintaan riittäisi ja paljon. Omia voimia ja ominaisuuksia voi hyödyntää ja kehittää milloin hyvänsä, koska mielestäni yhteiskunnan jäsenyys ei tarkoita sitä, että kaikkien ihmisten tulisi jakaa jonknlainen jaettu henkinen intimiteetti. Mielestäni kehittyneen ja erikoistuneen yhteiskunnan piirre on se, että jokainen voi keskittyä sellasiin asioihin elämässä, jotka ovat hänen mukaansa tosia ja kiinnostavia. Mielestäni kaikkien ihmisten ei tarvitse valita mielenkiinnonkohteitaan sen perusteella, mistä muut ovat kiinnostuneita. Huumorin mainiten, voi sanoa, että mielestäni kehittyneen huumorintajun omaava ihminen ei naura täsmälleen kaikille samoille asioille kuin ihmisten enemmistö. Monesti huumorintajun aineksetkin oteraan pelkästään jaetuista pikkuporvarillisista ennakkoluuloista. Eli koska voidaan kuvitella monia kulkuväyliä samoihin tavoitteisiin ja erilaisia tapoja tehdä ja pyrkiä, voidaan sanoa, että mahdollisesti etiikankin piirissä, että normatiivisen etiikan sijaan tulisi ajatella etenkin soveltavan etiikan hyviä puolia. Soveltavuus etiikassa eli siinä opissa, millaisia asioita arvostamme ja teemme, tarkoittaa sitä, ettei kaikkia ihmisiä tuomita normatiivisesti, vaan pitää aina katsoa tällaisen yksilön ominaisuuksia ja pyrkimyksen jaloutta ja kehittyneisyyttä. Jonkinlainen normiin perustuva etiikka varmaan auttamatta tarvitaan yhteiskunnassa sen voimassa pysymissen takia, mutta on huomattava kuitenkin se, että normeistakin voidaan etiikan yhteydessä puhua ja niitä arvostella, ainakin siinä mitassa, jos ne rajoittavat suuresti tietynlaisia olosuhteita. Kohtuuttomuus toisia ihmisiä kohtaan on monesti epäoikeudenmukaista ja väärin. Tulisi mieluummin tehdä kaikki voitavansa ja olla tiukka omien kriteeriensä suhteen, ja toisaalta olla riittävän suvaitsevainen toisia ihmisiä kohtaan, koska ihmisyyden ja siihen liittyvät ominaisuudet jaamme lopulta kaikki. Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija