Kissoista ja niiden ihmisistä

Olen miettinyt viime aikoina mm. kissojen ja koirien ja kissaihmisten ja koiraihmisten välisiä eroja. On selvää, että ihmisluonne kuvastaa myös ihmisen makua kissojen ja koirien suhteen, sekä myös kissojen ja koirien luonne niiden makua ihmisten suhteen. Olen itse aina ollut korostetusti kissaihminen. Luonteeni on aina sopinut yhteen kissojen kanssa. Kissaihmiset ovat koiraihmisiin nähden avoimempia uudelle, introvertimpiä, liberaalimpia, neuroottisempia ja älykkäämpiä. Koira on yleisesti omistajalleen kuin oma lapsi, joiden kanssa pitää koko ajan harrastaa ja tehdä jotain. Kissa vaatii paljon vähemmän: sen voi jättää muutamaksi päiväksi yksinäänkin kotiin kunhan vain ruokaa on riittävästi ja hiekkalaatikko putsattu, samalla kun koiraa ei voi tavallisesti jättää yksin edes puoleksi vuorokaudeksi, koska se menettää pasmansa ja kusee ja paskoo alleen. Minä olen aina vetänyt puoleeni muita kissaihmisiä, niin mies- kuin naispuolisia. On selvää, että kissoista pitävä ihminen voi myös olla kissansa tavoin yksin pidempiä aikoja, vaikka sitten palautuisikin välillä ihmisten ilmoille ylläpitämään merkittäviä ihmissuhteita. Mielestäni voidaan sanoa etenkin pinnallisuuden ja syvällisyyden erottavan kissaihmisiä ja koiraihmisiä. Koiraihmiset pitävät merkityksettömistä yhdessä olon kokemuksista, joissa ei mennä ajattelussa tai kokemisessa liian pitkälle. Kissat ovat syvällisiä, intensiivisiä ja hakevat merkityksellisyyttä kaikesta. Koirat ovat resupekkoja, jotka touhottavat ympäriinsä ja hakevat kontaktia toisiin koiriiin ja ihmisiin. Kaikki muut kissaeläimet leijonia lukuunottamatta ovat yksineläjiä, jotka välttelevät toisia kissoja ja ajautuvat tekemisiin toistensa kanssa vain parittelun merkeissä. Kissalla on tarve viettää aikaa yksin, vaikka se hakeutuukin välillä lempeästi isäntänsä/emäntänsä pariin. Kissan on annettava elää sen omilla ehdoilla ja standardeilla, eikä sitä voida oikeastaan edes opettaa tekemään mitään mitä se ei halua. Koiraomistajat muokkaavat koiraansa/koiriansa, ja niiden on tultava ihmisten käskyjen kaltaisiksi – koiralla ei siis tavallisesti ole henkistä integriteettiä niin kuin kissalla. Tavallisemmat ihmiset pitävät koirista. Älykkäät ja herkät taiteilijaluonteet ovat aina ihailleet kissan mystisyyttä ja salaperäisyyttä, ja voidaan varmasti sanoa, että mies joka haluaa olla hellä myös naiselleen arvostaa samoja ominaisuuksia myös kissassa. Koiraihmisillä sukupuolinen vuorovaikutus on etenkin nopea ja valmistamaton sukupuoliyhdyntä, kun taas kissaihmisillä sitä edeltää paljon herkkää ja hellää koskettelua ja toiseen ihmiseen perehtymistä. Kissa on paljon koiraa aistikkaampi ja arvokkaampi eläin, joka tuntee arvonsa. On kuitenkin sanottava, että koiranaisilta irtoaa helpommin, vaikka ei se miehellekään, ainakaan minun kaltaiselleni miehelle, ole mikään arvo sinänsä. Kissalla on vaikeampi luonne, ja joku voisi sanoa sen oikuttelevan, vaikka syvällisemmällä logiikalla se toteuttaa selkeitä elämänarvoja, vaikka kehittyneisyytensä takia sitä ei ihmisten piirissä arvosteta. Jos minut olisi lapsuudesta alkaen sosiaalistettu koiraihmiseksi, en ymmärtäisi kissan sulokkuutta, rauhaa ja arvokkuutta, koska kissan ymmärtäminen vaatii syvällisempää elävien olioiden sielunmaailman ymmärtämistä. Jos kaikki osaisivat ottaa yhtä rennosti kuin kissat, ei maailmassa silloin olisi minkäänlaista ahdistusta, stressiä ja depressiota. Kuten sanoin: olen aina vetänyt puoleeni kissaihmisiä ja on samoin sanottava, että minä olen aina hakeutunut kissaihmisten pariin, silloinkin kun en ole tiennyt heilläkin olevan kissoja! Kissaihmiset hakevat merkityksellisiä ihmissuhteita ja tulevat tapaamaan heille läheisiä ihmisiä vaikka tuhansien kilometrien päähän (sic...). Kissaihmiset erottaa todellakin suuressa määrin koiraihmisistä etenkin se, että kissaihmiset hakevat syvällisempää käsitystä elämästä, samalla kun koiraihmiset hakevat elämään leveyttä ja yleisesti tunnustettavampia elämän kohtia, he ovat siis suuressa määrin konservatiivisempia kuin kissaihmiset. Kissaa on palvottu temppelieläimenä ja yliluonnollisena olentona monissa eri kulttuureissa etenkin menneinä aikoina, etenkin Aasiassa ja esimerkiksi muinaisessa Egyptissä tämä oli hyvinkin tyypillistä.

Motivaatiokirje Teatterikorkeakouluun pyrkimiselle

Haluan Teatterikorkeakouluun opiskelemaan etenkin näytelmän kirjoittamista sen takia, koska tiedän olevani hyvin kirjallisesti luova ihminen.

Olen jo ennen tätä hakua kirjoittanut useita näytelmiä ja saanut niiden kautta jonkinlaista kirjallista tunnustusta. Olen kirjoittanut paljon lehtiin ja julkaissut omia kirjojakin. Omassa blogissani, jonka löytää netistä, on miltei kaksituhatta kirjoitusta. Tiedän kirjoittaneeni paljon jo tähän ikään mennessä.

Olen suorittanut jo yli kymmenen vuotta sitten yhteiskuntatieteen maisterin tutkinnon Jyväskylän Yliopistossa. Siellä pääaineeni oli filosofia ja pitkät sivuaineet olivat elämänkatsomustieto ja antiikin kulttuuri. Filosofian valitsin pääaineekseni juuri nimenomiasesti sen vapauden ja luovan luonteen takia. Olen perehtynyt syvällisesti antiikin kulttuurin historiaan ja myös ensimmäisiin näytelmäkirjailijoihin sekä antiikin Kreikan ja antiikin Rooman alueilla.

Olen aina halunnut kuvailla ajatuksiani ja ideoitani kirjoittamisen kautta. Jos pääsisin opiskelemaan näytelmän kirjoittamista ja dramaturgiaa Teatterikorkeakouluun, kokisin suuresti luovuuttani imponoivana senkin, kun pääsisin tekemisiin myös näyttelijäopiskelijoiden kanssa. Itse olen sen verran kivikasvo, etten voi kuvitella itseäni näyttelijän roolissa, mutta olen jo tähän mennessä kulttuuripiireissä ollessani huomannut sen, että näyttelijät ovat monesti hyvin luovia ja inspiroivia ihmisiä, ainakin parhaimmat heistä. Ja näyttelijöillehän näitä näytelmiä on tarkoitus kirjoittaa ja ohjata.

Olen kiinnostunut dramaturgiaan liittyvästä tilanteiden asetteluista, koska se antaa strukturoidulle mielelle mahdollisuuden toteuttaa omia luovia suunnitelmiaan käytännössä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että voisin mahdollisesti sopia näyttelijän rooliin joissakin äärimmäistä luonnenäyttelijyyttä vaativissa rooleissa. Kuitenkin nyt pyrin pääsemään opiskelemaan etenkin näytelmän kirjoittamista ja dramaturgiaa.

Olen lukenut paljon näytelmiä, lyriikkaa ja kaunokirjallisuutta. Voin sanoa minulla olevan varsin laaja kielitaito ja osaan hyvin etenkin ruotsia, saksaa, ranskaa ja englantia, ja muutamia muita kieliä enemmän påassiivisemmalla tasolla. Pystyn työskentelemään kaikilla noilla neljällä kielellä tietysti äidinkieleni suomen lisäksi.

Inspiroiviksi esikuviksi tällä alueella miellän etenkin Kalle Holmbergin, Jouko Turkan, Kristian Smedsin ja Bergbomin. Minulla on tiettyjä persoonallisuuden piirteitä, jotka toistuvat monesti luovassa työskentelyssäni, minkä katson olevan pelkästään hyvän asian sen kannalta, koska se on lisännyt työhöni omaleimaisuutta. Olen elokuvien tekijöiden joukosta arvostanut aina etenkin Aki Kaurismäkeä ja Luchino Viscontia. Yksi merkittävä kirja, jonka olen viime aikoina lukenut on Tomasi di Lampedusan Tiikerikissa ja siihen liittyen aion kirjoittaa lähiaikoina näytelmän Maalaisritarillisuus, joka kertoo äitini suvun von Beckerien sisäisestä murroksesta parin edellisen sukupolven aikana. Näytelmän maalaisritari tulee tietysti olemaan tarinan mukainen viimeinen maalaisritari eli isoisäni Leo Virrantalo.

Olen myös miettinyt syvällisempää runoilijan ja filosofin identiteettien pohdintaa näytelmän keinoin. Varmasti äitini suku on inspiroinut minua kirjoittamaan ja tutkimaan historiaa ja en uskoisi kaukana olevan sellainenkaan hanke, jossa kronikoitaisiin näytelmän tai elokuvan keinoin pidemmän ajan osalta von Beckereiden ja sukuun liittyneiden sukujen historiaa.

Olen miettinyt esimerkiksi Carl Mestertonin Hovimäki-sarjaa ja olen sitä mieltä, että jos sarja olisi tehty ruotsinkielisenä, olisi se menestynyt aluksi Ruotsissa ja sen jälkeen se olisi menestynyt Keski- ja Länsi-Euroopassa. Ingmar Bergman on myös ollut suosikkejani näytelmän kirjoittamisessa.

Koen olevani varsin taiteellinen luonne minkä lisäksi olen tunustetusti myös taiteellisesti lahjakas luonne. Minulta sujuu luova työskentely etenkin sen suhteen, että minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja myös jonkinlaista painottumista nepsyihmisiin on joskus myös epäilty ja huomattu.Näidem pohdinta taiteen keinoin on tietysti kuulunut jo toimiini ja voi kuulua toimiini jatkossa.

Olen iäkkäämpi kuin tavallinen kouluunne pyrkijä, mutta maisterin tutkintoni ja oman luovuuteni kehittymisen myötä olen sitä mieltä, että paljon mielenkiintoisia juttuja voisi kulttuurielämäämme Suomessa tulla, jos päätätte ottaa minut opiskelemaan näytelmän kirjoittamista ja dramaturgiaa oppilaitokseenne tämän vuoden haussa. Olen kypsempi ja valmiimpi kuin suuri osa muista hakijoista. Lisäksi voin aloittaa opinnot maisteritasolta, joten voisin ottaa koulunne opit vastaan nopeammin kuin suurin osa muista hakijoista.

Näytelmä

 

Runoilija vai filosofi vai kenties jotain aivan muuta?

1. Kohtaus

(NUORI MIES kieriskelee Weltschmerzissään saatuaan ylioppilaskirjoituksensa valmiiksi. ISÄPUOLI VANHASTO katsoo televisiosta dokumenttia talon rakennuksesta ja ÄITI os. UUDESTO lukee nuoren miehen hänelle lainaamaa kirjaa. NUORI MIES nostaa kysymyksen pöydälle)

NUORI MIES

Mitä minun pitäisi tehdä nyt lukion jälkeen? Pitäisikö minun alkaa filosofiksi vai runoilijaksi? Kummassako ihminen saa vapaammin sanoa jotain olennaista? Sisimmässäni kiehuu ja haluaisin sanoa sanottavani! Maailma on yhtä kuin minä ja sen takia minua huolestuttaa prosessi joka on käynnissä sisälläni! Te kaikki suuret ajattelijat ja runoilijat menneinä aikoina! Minä haluan olla minä kaikkeuden, maailman, filosofian, ajatusten ja säkenöivyyden mielessä! Minä olen liskokuningas! Haluan olla kuin Jim Morrison ja Pentti Saarikoski. Myös viina on alkanut minulle jo maistua, kuten olette, isäpuoleni Vanhasto ja äitini Uudesto saanut huomata. Minä haluan olla tässä maailmassa isolla tavalla. Minä haluan tulla yhtä tunnetuksi kuin Donovan ja Dylan!

ISÄPUOLI VANHASTO

Luuletko todellakin saavasi jotain omaperäistä sanottua? Ei siihen jokainen ihminen pysty. Ja muutenkin uuden ja omaperäisen luominen on niin kyseenalaista ja vaarallista, etten sitä sinulle suosittelisi. Runoilijat ovat höperöjä kaunosieluja ja filosofit kynäilijöitä ja pienen näpertelijöitä. Jos kaikki ihmiset olisivat kuin he, eläisimme edelleen kivikaudella eikä ihmiset olisi toistensa kanssa tekemisissä alkuunkaan. Sinun tulee sivistyä ja vasta sitten miettiä omia luomisen pyrkimyksiä. Voisit kuitenkin keskittyä tuohon vanteeseen vyötärösi ympärillä. Mitä enemmän keskityt hengen asioihin, et koskaan tule normaalipainoiseksi. Onko tuollainen olemattomuudessa lelliminen mitään todellista olemista. Sitä paitsi kaikki on jo sanottu! Maailma on jo valmis! Mitä hyötyä tuollaisesta on tässä MEIDÄN VALMIISSA MAAILMASSAMME?! Minä en kuule sinuna paljoa mihinkään filosofioihin ja säkeistöihin luottaisi.

NUORI MIES

Mutta eiväthän kaikki ole opetelleet edes länsimaiden filosofian historiaa sanoakseen jotain omaperäistä. Eikö sellainen ajattelu, joka ei ole vaikutteellista, ole kaikista parhainta ajattelua juuri sen puhtauden ja originaalisuuden takia? Eikö sellainen ihminen ole kaikkein luovin, joka ei muistele toisten länsimaiden filosofian historiaan sattumalta jääneiden taatojen ajatuksia. Siellä ei loppujen lopulta ole PALJON mitään.

ÄITI os. UUDESTO

Kyllä sinä voit varmasti pyrkiä sanomaan ajatuksiasi, koska siinä sinulla varmasti on lahjoja, toisin kuin meidän sukulaiset ihmiset nykyisin. Serkkuni Jalovärssy esimerkiksi sanoo, että meidän on mahdollista julkaista enemmän ajatuksiamme, koska meidän sukumme historia ulottuu niin pitkälle, ja koska meidän sukulaiset ovat olleet kulttuuriestablismentin piirissä niin kauan aikaa. Saihan Jalovärssy oman runoteoksensa kustantajalle, ja onhan hän mainostanut filosofiaansakin aivan netissä asti.

NUORI MIES

Minun mielestäni Jalovärssy on teeskentelijä. Ja se haisee kuselta. Ei varmaan pyyhi pippelinsä kärkeä pissillä käynnin jälkeen. Ja ei se kuitenkaan ole edes paljoa yli neljänkymmenen, varmaan se on alkanut kalkkeentumaan jo etuajassa, ei lähelläkään vanhan miehen ikää. Muutenkin mies on jäänyt ajastaan jälkeen. Minun on kuitenkin varmaan keskusteltava myös hänen kanssaan uravalinnastani. Minä en ole lukenut yhtään Shakespearen näytelmää, vaikka olen kirjoittanut itsekin jo näytelmiä. Ja siitä huolimatta jotkut pitävät Shakespearea suurimpana poeettana. Onhan se samanniminen runoilijafilosofi ollut tv:ssäkin, eikös sen nimi ollut Ludwig Shakespeare. Itse asiassa hänen haastattelunsa tuleekin juuri nyt televisiosta. Emmekö katsoisi sen?

2. kohtaus

(LUDWIG SHAKESPEAREN monologista koostuva keskusteluohjelma television surkeimmalla teeskentelykanavalla)

LUDWIG

Tervetuloa taas kulttuurin ja filosofian korkeimpien ajatusten pariin! Teidän juontajanne taas kulttuurin moniottelija, kuivunut käpyrauhanen, suomalaisen filosofian ja runouden päävisiiri ja tuulen huuhtoma perse Kirjallisuuden ja Filosofian Emeritusprofessori Humanististen tieteiden tohtori ja filosofian tohtori Ludwig Shakespeare. Kuten tiedätte filosofia on maailman ylintä tietoa silloin kun sen välittää oikeanlainen tulkitsija ja vääryyden vastainen pelsepuubi. Samalla runous on kuin enkelten helisevää vaskea ja symbaalia oikeanlaisen sanataiteen suloisessa vikerryksessä. Filosofia on viisauden rakastamista ja samalla eniten filosofian mukaiset ihmiset ovat myös viisauden rakastamia, jotka saavat ainoina tuotua jotain omaperäistä tähän maailman tympeään jäljittelyyn ja mitättömään toistamiseen, jossa ei ole minkäänlaista henkeä ja luonnetta. Tiedämmehän sen, että jokaisen tulisi pyrkiä ajatukseen ja mitä se ajatus todella on. Se on jonkin asian toteamista siinä muodossa kuin se on itsessään (LUDWIG SHAKESPEARE hirnahtaa välillä nauramaan TODELLA hullun kuuloisesti ja katsahtaa sen jälkeen sivulleen). Mikään mikä ei ole itsessään ei todella voi olla millään tavalla niin, että se kiinnostaisi meitä filosofeja, jotka osaamme tunnustaa kaiken olennaisen maailmasta. TINGELTANGELTINGELTANGELDIIPADAAPADIIPADAAPA Ei sitä voi tämän tarkemmin, hienommin ja osuvammin sanoa! Samalla kun me filosofit tunnemme maailman ja osaamme sanoa mikä on maailmaa ja mikä ei, sanovat runoilijat sen, mikä täytyy sanoa. Filosofi siis tunnistaa sen mikä on olennaista ja runous sanoo sen kaunotaiteen muodossa. Kun ihminen on filosofi ja runoilija samanaikaisesti, DIIPADAAPADIIPADAAPATITITITYY tietää hän sen minkä on oltava ja sen mitä täytyy olemisen takia sanoa.

LUDWIG
Ja nyt otamme lähetyksen päätteeksi vastaan muutaman puhelun, ensimmäisenä meille soittaa näköjään Nuori Mies, otamme nyt hänen puhelunsa vastaan:

NUORI MIES

Hyvä korkeasti oppinut filosofi/runoilija/pelsepuubi Ludwig Shakespeare, toivottavasti en vaivaa teitä kysymyksilläni! Siitä huolimatta kehtaaan kysyä teiltä asiaa, joka koskettaa minua syvällisellä tavalla tällä hetkellä. Olen miettinyt sitä, pitäisikö minun alkaa filosofiksi, koska oleminen itsessään kiinnostaa minua, vaikka sen sanominen ei suuremmin, olen muuten melkein mykkä, mutta jaloasteisten ajatuksien pyöritteleminen päässäni kiinnostaa minua suuresti. Kehen minun pitäisi vedota?

LUDWIG

On aivan selvää, ettei joidenkin tarvitse sanoa ajatuksiaan ja silloin on parempi alkaa mykäksi filosofiksi, mitä jos keskustelisitte Käytännöllisen filosofian professori Tietoviisaan kanssa. Hän on saanut minussakin aikaan paljon nyrkkien kihinää ja väkivaltaisten ajatusten muodostumista.

NUORI MIES

Hyvä korkeasti oppinut tietäjä ja taiteen ja ajattelun suurvisiiri, kiitän teitä neuvoistanne ja ehkä minun täytyy jutella Tietoviisaan kanssa, vaikka minusta hän on joskus vaikuttanut ajattelultaan liian intuitiota korostavana, eikä hänellä aina ole aina kaikki tarvittava tieto hallussa. Olen muuten aina pitänyt ohjelmastanne. Siinä on aina niin sujuvaa ja toisia kuuntelevaa dialogia ja niin keveää ja ironista tekstiä!

LUDWIG

Nuori mies, sitähän minäkin.

3. Kohtaus

(NUORI MIES lähestyy korkeaa ja korkeasti oppinutta akateemisesti pätevöitynyttä, ironisesti julkisuudessakin näkynyttä isokokoista filosofian professori TIETOVIISASTA tämän työhuoneella Metsätalossa. NUORI MIES näkee TIETOVIISAAN työhuoneessaan, jota hän lähestyy. TIETOVIISAS kirjoittaa maanisesti koneellaan, ja NUORI MIES voi havaita, kuinka alfat, beetat ja omeegat kuin nousevat näkyviin hänen päänsä yläpuolella kun antiikin filosofia saa taas uutta tulkintaansa. NUORI MIES koputtaa oveen.)

TIETOVIISAS

Kukas siellä on? Sisään ja äkkiä!

(NUORI MIES astuu työhuoneeseen)

NUORI MIES

Professori, korkeasti oppinut filosofian arkkiatri ja kouluhallituksen ylisuperjohtaja Tietoviisas, saanko ottaa tuolin?

(TIETOVIISAS ihmettelee NUOREN MIEHEN lihavuutta ja letkauttaa)

TIETOVIISAS

Kernaasti, ottakaa kaksi, kun näette niitä tarvitsevan.

(NUORI MIES ei hätkähdä, vaan istuu yhdelle tuolille)

NUORI MIES

Voitteko korkeasti oppinut Tietoviisas kertoa minulle, pitäisikö minun alkaa filosofin uralle ja pyrkiä teidän kaltaiseenne asemaan, olettehan varmaan tietoinen, että olen jo itse aika paljon kirjoitellut ja kulttuuriepistoloitani on jo käsitelty Helsingin Sanomissa. Pitäisikö minun alkaa filosofiksi, toinen vaihtoehto on runoilijan ura. Keskustelin aiheesta jo Ludwig Shakespearen kanssa, joka ohjasi minut teidän luoksenne. Kertokaa minulle kernaasti työnne luonnetta. Olisiko minusta kenties samaan, kuin mihin ajattelijoiden korkein akatemia ja Pantheon on teitä tuohon tilanteeseen ohjannut? Onko teillä jotain ohjeita? Kuinka te estätte pyllynsilmän ympäryksen kutinan jatkuvalla ohjeella?

TIETOVIISAS

No, on sanottava, että suurin osa omasta ajastani menee tallukoiden opiskelijoiden tekstien arviointiin, kun niissä pitäisi voida jotain hyvääkin nähdä, siinä mielessä menetän ajoittain toivoni asian suhteen. Ei filosofia kuulu maamme ilmastoon ja maamme kansalaisten kansanluonteeseen, ei ole mitään tekemistä sen todellisen piirin kanssa, jonka sisällä me täällä elelemme. Ja miten tyhmiä nämä opiskelijat todella ovat – jotkut ovat pasifismia ja sosialismia tukevia ituhippejä, joille olennaista on tehdä mitä hyväänsä sellaista, jota ei voida soveltaa millään tavalla käytäntöön tai minkäänlaiseen työuraan. Minä opetan käytännöllistä filosofiaa ja se tarkoittaa sitä, että sen tulisi jollain tavalla voivan näkyä. Mutta nämä idunsyöjät korostavat vain heideggeriläistä mantra- ja loitsufilosofiaa. Tiedättekö muuten, että Ludwig Shakespeare on sukua sekä Wittgensteinille ja Williamille ja on sen takia saanut mielestäni hyvät ominaisuudet kummallekin uralle. Mutta ei kaikista ole minkäänlaiseen filosofiaan, ja voisin mahdollisesti jo nyt arvata, ettei teidänkään kannata tällaiselle uralle pyrkiä. Miksi ette tekisi jotain muuta?

NUORI MIES

Mutta eikö halu nähdä jotain korkeampaa jo itsessään mahdollista sen, että tällaisessa ihmisessä voisi olla jotain ajattelijaa ja poeettaa? Eikö halu erottaa olennainen epäolennaisesta jo itsessään kerro siitä, että tällainen ihminen haluaa tunnistaa tärkeän ja epätärkeän?

TIETOVIISAS

Olen aika varma siitä, että edes tästä lafkasta valmistuvista ei ole minkäänlaiseen olennaisen ja epäolennaisen tai tärkeän ja epätärkeän erottamiseen, näistä ei yksinkertaisesti vain ole tähän. Eikä minkäänlainen kaunomielisyys auta tässä asiassa mihinkään, tässä asiassa on tärkeintä vain se, että tietää asiansa ja miten asiat tulee tehdä. Ja nämä ovat käytännöllisesti määrittyviä asioita, joihin näistä siviilipalvelusmiehistä ei koskaan tule riittävästi olemaan. Ja jos ajatellaan sitä, kuinka harvat ovat niitä, joista tulee professoreita, se ei todellakaan edusta mitään suurehkoa prosentuaalista osuutta, ja tässä merkitsevät vain ja pelkästään prosentit. Ei kukaan pääse tähän kouluunkaan elleivät prosentit ja pisteet ole ojennuksessa. Vain prosenteilla ja pisteillä voimme arvioida opiskelijoiden pätevyyttä ja kyvykkyyttä! Kuten myös epäpätevyyttä ja epäkyvykkyyyttä. Prosenttien ja pisteiden taiturit ovat niitä, joista voi tulla jotain suurta! Ei kenestäkään muista tule mitään, koskaan.

NUORI MIES

4. Kohtaus

(NUORI MIES on matkannut maalle tapaamaan äitinsä sukulaista 14. baronetti ja kunniavarakreivi JALOVÄRSSYÄ. JALOVÄRSSY on myös suvun uusi pappiskuningas, joka on asettunut kartanoonsa, jonka voivat nähdä vain riittävän jalosta alkuperästä ja taustasta tulevat ihmiset ja heidän jalosukuiset jälkeläisensä. JALOVÄRSSY on suhtautunut aina suopeasti sukulaiseensa ja valistaa tälle sukutaustan tärkeyttä, ja miksi tämän tulisi kokea, että olemme vähän muita parempia ja silleen. Löytyy arvonimet ja vanha vaakuna, joka roikkuu useammankin kirkon ja kappelin sisällä paikallisten kappalaisten ihailtavana)

NUORI MIES

Hyvä Jalovärssy, olette äitini sukulainen, en tosin muista mitä sukua olette hänelle ja minulle, mutta ei sillä kai ole väliä niin suuremmin, kuitenkin olette aina kuvannut ja äitini on aina kuvannut minule teidän olevan korkeasta tyylistä, peri hypsous, kuten joku vanha kreikkalainen on asiaa kuvannut, oliko se Longinus vai joku muu. Olen ajautunut äidin isäpuolen, Ludwig Shakespearen ja Professori Tietoviisaan kautta tänne pohtimaan, minkälainen ura minulle parhaiten sopisi. Äiti ja Ludwig Shakespearekin puhuivat minulle tukevia sanoja, samalla kun Isäpuoli ja Tietoviisas panettelivat ja laskeskelivat prosentteja. Onko minulla niin sanottuna sukulaismiehenä mahdollista saada tietää, mitä sinä Jalovärssy asiasta ajattelet? Olet minun käsittääkseni saanut sellaisen kasvatuksen, joka on parhain mahdollinen kaltaisellesi aatelismiehelle.

JALOVÄRSSY

Hyvä sukulaispoika, en muista mitä sukua olemme keskinämme, mutta kai se on jotenkin merkityksellistä, kun olet itsekin tänne hakeutunut. Minä olen niin täydellinen kuin aatelismies voi olla, mulkkunikin on aatelista tasoa. Hyvä sukulaispoika, kun tiedät kuuluvasi ylimystöön, tiedät olevasi kaikkien raajojesi kautta todellista eliittiä. Eliitillä on aina eliitin ajatukset ja runot, ja ne pätevät vaikka kukaan ei niitä huomaisi tai tunnistaisi tai tunnustaisi. Nöyrtyy, luopuu tai suostuu ja silloin Kauhavan rauta ruostuu. Voi hyvä vapahtaja, kyllä jossakin on raja. Olet käsittänyt asian väärin, jos luulet, että meidän aatelisten tulisi ilmaista totuus, joka olisi soveltuvaa kaikille ihmisille.

NUORI MIES

Mutta....

JALOVÄRSSY

Anna minä jatkan! Nuorten nulikoiden kuten sinun tulisi etenkin osata pitää naamansa kiinni minun kaltaisteni jalojen aatelismiesten keskuudessa, sanon vain sinulle, että meidän värssyjemme ja ajatusten tulee etenkin korostaa meidän omaa säätyasemaamme, eikä siinä saa olla mitää melankolista tai muuhun luuseriuuteen viittaavaa höpötystä. Minä opin kirjoittamaan runon niin kuin se meille on, eli itsen tai omien esivanhempien ylistystä alusta loppuun asti. Omien armeijavaiheiden, naisjuttujen tai muiden suku-urhoollisuuksien korostamista sen olla pitää! Mitään heikkouteen viittaavaa et runoilijana voi itsestäsi paljastaa tai olet samanlainen nancyboy kuin mikä se, se, oliko se Morrissey, ilmeisesti kaikkien voikumistensa perusteella on.

NUORI MIES

Minä pidän Morrisseysta ja The Smithsista!

JALOVÄRSSY

Se siitä. Ajatuksien tulee olla oikeanlaisia ilmaistaviksi ja sanottaviksi. Mitään sellaista et saa sanoa, joka saa sinut tai sukusi näyttämään heikolta tai kehnolta missään mielessä. TÄRKEINTÄ ON NÄYTTÄÄ VAHVALTA JA VOIMAKKAALTA. Ja etenkin sen takia, että naaraat pysyvyät kiinnostuneina tämän takia. Millään totuudella tai lennokkuudella ei ole pienintäkään väliä, tärkeintä on oma totuus ja itsen lennokkuus. Tällä tavalla minua on opetettu sekä runottarien että filosofian parissa. Jos pätevyyttä ja kyvykkyyttä ei enää ole, eikä huomiota saa kuin oman häntänsä tietoisella nostamisella, on se tehtävä, ja suuntauduttava vain ja pelkästään siihen. Muut asiat kuten yleinen merkittävyys tai vaikuttavuus on täysi sivuseikka ja ei mitenkään olennaisen tärkeää tai merkityksellistä.

NUORI MIES

Mutta minä miltei aikaisemmin luulin, että sinäkin olisit täyttänyt joitakin suurempia vaatimuksia. Onko se oma jyvä ja sen jyvittäminen aina niin tärkeä asia, että kaikki ilmaisun ja ajattelun kriteeritkin taipuvat sen edessä? Oletko todellakin unohtanut opintojesi päämäärät, sinähän olet kuitenkin opiskellut humanistisiakin aineita?

JALOVÄRSSY

Minun värssyni ovat jaloja sen takia, koska minä itsekin olen jalo, ja sen kanssa ei ole värssyillä mitään tekemistä. Mutta sinähän tuletkin suvustamme vain äidin puolelta, joten et ole tarpeellisesti oppinut näitä asioita, vaikka isäpuolesi Vanhasto on varmasti yrittänyt painaa niitä päähäsi minunkin puolestani. Kuule sukulaispoika, loppujen lopuksi tärkeätä on vain se oma tilkku ja sen vahtaaminen herkeämättömällä tavalla. Ja sinäkin tietäisit sen, jos et olisi antanut omaa tilkkuasi pois tuollaisten yleislaatuisten pyrkimysten osoittamalla tavalla! Nyt minun täytyy mennä kuselle, kirvelee jo niin penteleen kovasti.

NUORI MIES

Olen varsin hämmästynyt. Äiti on kehunut sinua niin paljon, ja ainakin omasta mielestään aiheesta. Nyt en voi uskoa, että sinun mielestäsi ei ole mahdollisuutta tavoitella yleistä totuutta ja tuottaa ja prosessoida sitä uudelleen kaikkien ihmisten ja runottarien näyttämällä tavalla. Olen pettynyt.

(Nuori mies poistuu pappiskuninkaan kartanosta)

5. Kohtaus

(Nuori mies on muuttanut opiskelija-asuntoon toiselle paikkakunnalle. Hänellä on uusi tyttöystävä HELLINEN, jonka paras ystävä on kulttuurihistorioitsija VALMISMAAILMA. He istuvat iltaa Nuoren miehen asunnolla ja HELLINEN on huolissaan nuoren miehen pakkomielteistä, likaisuudesta ja arvaamattomasta käyttäytymisestä ja yrittää kohdella tätä kuin pientä kyltymätöntä lasta ja hellii ja halailee tätä. VALMISMAAILMA taas pilkallisesti yrittää hillitä nuoren miehen poeetan luontoa ja saamaan tämän käsittämään kaiken suhteellisuuden ja sen, että kaikki on sanottu tässä maailmassa jo aikaisemmin.)

NUORI MIES

(kyllästyneenä tyttöystävälleeen HELLISELLE) Älä roiku minun niskassani koko aikaa. En pysty muotoilemaan omia ajatuksiani, kun sinä olet koko ajan minussa kiinni. Etkö tajua, että tämä minun halailuni ja paapominen ei millään tavalla auta niihin ongelmiin, joita minulla tälläkin hetkellä on!

HELLINEN

Ei väkisin! Kyllä minä tulen paremmin toimeen VALMISMAAILMAN kanssa, hän onkin kertonut minulle paljon historiasta ja siitä, miten runouden tuhat vuotta on ollut pelkkää antiikin maailman runouden toistamista, kuten esimerkiksi Terentiuksen ja Plautuksen.

VALMISMAAILMA

Niin on. Shakespeare sai kaiken sisältönsä puhumattakaan muodosta, näytelmiinsä aikaisemmista esimerkeistä. Ei olisi pystynyt koskaan tuottamaan mitään uutta minkäänlaiseen runokieleen. Ja Eino Leinokin oli pelkkä Suomen kansan wanhan runouden toistaja. Hänkään ei ollut millään tavalla omaperäinen tai yksilöllinen.

NUORI MIES

Tuo nyt on...PASKAA! Shakespeare ja Leino loivat aivan oman runokielensä näissä kahdessa eri kielessä. Minä muutenkin ihmettelen sitä, miten sinä luulet, ettei kukaan voisi tuottaa tähän maailmaan mitään uutta tai omaperäistä!

HELLINEN

Kuule! VALMISMAAILMA on tässä oikeassa, meidän tulee vain hyväillä toisiamme ja saamme sitä kautta esiin kansamme muinaisuuden ja kansojen kohtaloa ohjanneet kansojen isät ja ajatusten Tonavat. Et sinäkään ole mielestäni pystynyt koskaan sanomaan mitään kummemmin omaperäistä. Sinä etsit sitä sinistä ajatusta, vaikka kuvittelet koko ajan kaiken sanomasi olevan jotain kovinkin uutta. Kulttuuri on pitkä prosessi, ja sinä et ole sitä prosessia itsesi kanssa perustanut.

NUORI MIES

Mutta eivätkö esimerkiksi Elegia, Nocturne ja Lapin kesä jo itsessään kerro siitä, että Leino oli käsittänyt jotain mikä oli jäänyt muilta käsittämättä? Nehän ovat niin täynnä luontotunnetta, etteivät Suomen kansan menneen ajan taatat paloviinahumalassaan koskaan tulleet lähellekään tällaisten säkeiden kirjoittamista saati niiden ulospuhumista! Ja hymyilevä Apollo kertoo jo sellaisesta inhimillisyydestä, jota menneen ajan raakalaiset eivät koskaan olisi olleet kyvyllisiä käsittämään. Viipurin vartio ja Karjalan kannas kertovat sellaisesta itsenäisyydentunteesta ja kansanrakkaudesta, jota menneen aikojen heimoihmiset eivät olisi koskaan osanneet kuvitella.

VALMISMAAILMA

Mutta Leino sai ideansa runoihin lähinnä Koskenniemeltä, vaikka se olikin häntä nuorempi...

NUORI MIES

Koskenniemeltä, siltä pieneltä sinimustalta professorilta?

HELLINEN

(Hyppää Valmismaailman kaulaan) Paremmin sinimusta, kuin mustavalkoinen, kuten sinä! Get a life and get over it!

6. Kohtaus

(NUORI MIES haluaa tietää, olisiko runoudesta hänelle työura ja voisiko joku todellakin sanoa jotain sellaista, mikä olisi uutta ja omaperäistä. Aikaisemmat kokemukset ovat tehneet hänen nahkansa paksummaksi, eikä hän enää ole varma omasta urastaan. Hän on ajautunut tapaamaan taiteilijaökapakassa istuvaa monesti julkaissutta runoilijaa KUUNVALOSONETTIA. KUUNVALOSONETTI istuu iltaa vakiopöydässään humaltuneena ja NUORI MIES tulee paikalle.)

NUORI MIES

Herra Kuunvalosonetti! Olen runotaiteenne suurin ihailija ja olen lukenut kaikki kokoelmanne! Sallitteko minun istua alas, vaikka tällaisen kulttuurialhaison jäsenen seura voi jollain tavalla haitata teidän magnifiittisen suuruutenne esiin tuloa ja saamaansa tunnustusta. Saanko tarjota seuraavan kierroksen

(KUUNVALOSONETTI nostaa päätään. Ilmeisesti hän on jo paljon enemmän kännissä kuin mitä NUORI MIES oli odottanut. Hän kuitenkin heilauttaa kättään ja laskee NUOREN MIEHEN pöytäänsä)

KUUNVALOSONETTI

Olen varmaan juonut jo aika paljon. Paljonko kello on?

NUORI MIES

Se alkaa tulla puoli kaksi. Täällä on jo puolityhjää.

KUUNVALOSONETTI

Hyvä on. Mitä nuori mies haluaa?

NUORI MIES
Olen jo vedonnut niin moneen läheiseltä tuntuneeseen ihmiseen elämäntehtäväni suhteen ja saanut kuitenkin osakseni vain itsetietoista ja itsekeskeistä kerskailua ja oman minän korostamista. Voisitteko te Finlandia-palkinnon voittaneena runoilijana kertoa minulle, onko mahdollisuutta saada aikaan jotain uutta runotaiteen ja filosofian alalla, jota ei vielä aikaisemmin olisi ollut sanottu? Olisiko minun elämälläni merkitystä, jos alkaisin kulkea tietä runottarien ja suurten ajattelijoiden näyttämällä tavalla? Olisiko minun mahdollista sanoa jotain merkittävää, jota kukaan vielä aikaisemmin ei olisi sanonut? Voisiko minulla olla jokin tarkoite elämässä?

KUUNVALOSONETTI

Tarjoaisiko nuori mies minulle alkuun yhden paukun. Olen kuluttanut jo rahani. Viina on nykyään kovin kallista Suomessa.

NUORI MIES

Tietysti. Mitä suuri poeetta haluaa juoda.

KUUNVALOSONETTI

Emmekö ottaisi absinttia, näin alkuun!

(NUORI MIES käy hakemassa baaritiskiltä juomat ja palaa pöytään runoilijan seuraan)

NUORI MIES

Ettekö nyt voisi vastata minulle? Näytätte olevan jo aikalailla kännissä.

KUUNVALOSONETTI

Mitä mies halusikaan tietää? En monesti pidä siitä, jos minua häiritään kun olen keskittymässä luomistyöhöni.

NUORI MIES

Mutta ettehän ole julkaissut mitään ainakaan kahdeksaan vuoteen!

KUUNVALOSONETTI

Se on sivuseikka. Nuori mies, hakekaa minulle lisää juotavaa!

NUORI MIES menee taas baaritiskille hakemaan juomaa ja palaa lasien kanssa pöytään, missä suuri runoilija KUUNVALOSONETTI on torkahtelemassa.)

NUORI MIES

Voisimmeko palata asiaan?

KUUNVALOSONETTI

Mihin ihmeeseen? Tämä Moonlight speakeasy on menossa kiinni. Sanokaa konstaapeleille että haluan putkaan ainakin vähemmän likaisen patjan. Nyt hyvää yötä!

(Samalla KUUNVALOSONETTI nuukahtaa istualleen, ja keskustelu on päättynyt. NUORI MIES odottaa poliisit, ohjeistaa heidät KUUNVALOSONETIN kertomalla tavalla ja lähtee yöhön, kuunvaloon. Hän on pettynyt ja tämä pettymys on ollut varmaan suurin kaikista hänen kokemistaan pettymyksistä).

NUORI MIES

7. Kohtaus

(NUORI MIES on menettänyt kaiken toiveensa omiin periaatteisiinsa ja omaan tiehensä. Taiteilijakapakassa hänelle on varmistunut se, ettei mikään mitä hän on arvostanut enää ollut mitenkään tärkeätä tai arvokasta. Jyrkässä nousuhumalassa hän ajautuu aluueelle jossa asuu ja vetäytyy lähiökapakkaan, missä kalja on halvempaa kuin taiteilijakapakassa, no väki on erilaista, mutta hän haluaakin tässä kuulla ja nähdä jotain sellaista, joka ei ole aikaisemmin ollut hänelle tyypillistä. Taiteilijakapakkaan hän ei voi enää muutenkaan mennä, koska hän ei enää voi pitää itseään minkäänlaisena filosofina tai runoilijana saati taiteilijana. Nämä kokemukset ovat murtaneet hänet täysin. Mitatessaan baaritiskillä viidennentoista tuopin pohjaa, hän näkee pöydässä fyysisen työn tekijä SIKANISKAN ja asettuu pöytään)

SIKANISKA

MÖÖÖÖÖÖÖÖ. Kuka sie olet?

NUORI MIES

Olen henkisen työn harrastaja, joka on huomannut tulleensa harhaanjohdetuksi.

SIKANISKA
Mie oun ojankaivaja. Mittee sie halluusit tietee?

NUORI MIES

Haluan tehdä täydellisen muutoksen ja alkaa tekemään jotain sellaista, jolla on merkitystä. Henkisten ja kulttuuristen parafraasien kuvittelu ja niiden pyörittely on lopulta yhtä valheellista kuin teologian opiskeleminen ja papiksi ryhtyminen. Voisitteko te opettaa minulle ojankaivamista. Se kuulostaa minusta hyvin mielenkiintoiselta ja antoiselta aiheelta.

SIKANISKA

Sie näätät aevan joltai herraspoijalta. Ee sellaset meeijän ammatissa pärjee.

NUORI MIES

Mutta voisin muuttua. Olen saanut vakiintuneen käsityksen siitä, että se on paljon merkityksellisempää kuin totuuden ja todellisuuden pohtiminen, saati sitten omien säkeiden muotoilua runomuotoon. Olen hyvin intrigued teidän elämänasenteeseenne.

SIKANISKA

Sinun pittee ensin ruveta käämään salilla. Ei tuollainen pullukka outolempi muuten meijän ammatissa pärjee. Onko sulla ees minkäänlaesta tietoo miten lapioota pietään käessä?

NUORI MIES
Sen opettelu kuulostaa minun mielestäni niin mielenkiintoiselta ja suurelta, että olen valmis oppimaan. Sen takia haluan että otatte minut oppiinne. Minä haluan ryhtyä ojankaivajaksi. Se tuntuu minusta nyt siltä, mitä haluan loppuelämäni tehdä. Haluan sittenkin olla jotain aivan muuta!

LOPPU

Komedian keinot ja miten Shakespearen näytelmän "Mitta mitasta" ("Measure for measure") huumori toimii meidän ajassamme

 Shakespearen näytelmää Mitta mitasta (Measure for measure) voidaan nimittää tragikomediaksi. Se siis yhdistää samanaikaisesti sekä tragedian että komedian tyylipiirteitä. Näytelmä sisältää paljon väkivallan uhkaa, seksiä ja korruptiota. Näytelmässä esiaviollinen seksi näyttäytyy kaikenlaisen heikkouden symbolina. Kaikkialla lilluu uhka kielletystä seksuaalisesta aktiviteetista ja sen seurauksista. Aatelismies Claudio uhkaa menettää päänsä esiaviollisesta seksistä. Tämän tuomitsija Angelo vaatii Claudion sisarelta nunna Isabellalta esiaviollista seksiä ja tämän neitsyyden veljensä pään varjelusta. Samalla kaupungin herttua piiloutuu seuraamaan väkensä moraalin kuntoa tekeytymällä yksinkertaiseksi munkiksi.

Korruptoitunut herttuan korvaaja Angelo näyttäytyy epämoraalisena ja turmeltuneena virkamiehenä, joka tuomitsee samanlaisesta synnistä miehiä kuolemaan kuin mitä hän on itse valmis harrastamaan. Lisäksi tämä on hylännyt oman mielitettynsä sen takia, koska veljensä kuoleman takia tämä ei olisi voinut tuoda Angelolle riittävän suuria myötäjäisiä. Shakespeare on kirjoittanut näytelmänsä esikuvinaan roomalaiset Plautus ja Terentius, etenkin Plautuksen Eunukkia voidaan pitää esikuvana. Lisäksi näytelmän rakenne muistuttaa paljon Gianbattista Giraldin Epitiaa. Lisäksi näytelmä muistuttaa Ibsenin Haamuja, Brieux'n Damaged goodsia ja Tolstoin Redemptionia. Mitta mitasta-näytelmää voidaan kutsua niin sanotuksi problem playksi, joita Shakespearen tuotannossa edustaa tämän lisäksi mm. All well's that ends well.

Näytelmä kuvaa poliittista kaksinaismoralismia ja oikeuslaitoksen rappiota. Se kuvaa samanaikaisesti oikeanlaisen ja toivotun käytöksen palkitsemista ja samalla väärän ja epämoraalisen käyttäytymisen tukahduttamista ja patoamista. Pääosa näytelmässä on sillä, mihin nussiminen ja sen halu ohjaa ihmisiä yhteiskunnassa. Siinä kuvataan sitä prosessia, missä avioliiton ulkopuolisia seksisuhdeita pyritään hillitsemään, rajoittamaan ja siitä rankaisemaan. Se kertoo vinosta maailmasta, jossa poliitikot pettävät, oikeuslaitos jauhaa tyhjää kaikessa toiminnassaan, kaikilla on lukuisa lauma salarakkaita, korruptio vallitsee ja alamaailma juhlii omaa valta-asemaansa ja vapaata toimintaansa. Mitta mitasta on rietas, vinksahtanut, mustanpuhuva tragikomedia, jossa myös nauretaan ja vitsaillaan paljon. Näytelmän päähenkilö ja vallankäyttäjä Herttua Vincentio on menettänyt pelinsä hallinnan ja esimerkiksi lainmukaisuus ei enää kiinnosta ketään hänen alamaisistaan. Prostituutio rehottaa, ja kaikki ihmiset haluavat päästä naimaan. Hän on jollain tavalla monimielinen hahmo, joka valtiovierailulle lähtiessään jääkin seuraamaan tilannetta munkiksi naamioitumalla. Hän kertoo alussa luottavansa hänen tuuraajaansa Angeloon, vaikka hän sisimmässään ja omassa moraalitunnossaan ajatteleekin tämän olevan ulkokultainen paskaperse, joka on samassa moraalisessa rappiossa kuin alemmatkin virkamiehet, kuten esimerkiksi alemman ministerin ja alaisen irvikuvaa esittävä kakkosmies Escalus. Angelo määrää laitakaupungin bordellit suljettavaksi, vaikka kuitenkin antaa keskustan bordellien jatkaa toimintaansa samalla aikaa. Angelo haluaa Isablella-neitsyen sänkyynsä niin että tämä saisi sillä pelastaa veljensä pään ja hengen. Herttuan suunnitelman mukaan tehdään niin sanottu vaihdokkaan temppu, ja Angelolle paritetaankin hänen hylkäämänsä Mariana ilman että tämä saa aluksi edes tietää asiaa.

Näytelmän suurin klovni Lucio kertoo vitsejä ja valehtelee eri suuntiin, hän myös käyttää ehkä härskeintä kieltä näytelmän kaikista hahmoista ja on sen takia tietyllä tavalla koominen ja hauska. Lopussa Lucio joutuu naimaan ilotytön, jolle tämä on aiemmin tehnyt lapsen. Konstaapeli Lonkka on tyhmä imbesilli, joka ei pysty hillitsemään rouva Ylikypsän ja tämän viinurin Pompeius Perän juonittelua. Ylivartija osoittautuu luonteeltana hyväksi ja kunnioitettavaksi mieheksi. Yksi mielenkiintoinen hahmo näytelmässä on suurta valtaa käyttäväksi suurrikolliseksi paljastuva Barnardine, joka on jatkuvasti humalassa, ei pelkää mitään ja ohjailee muka häntä kohtaan valtaa käyttäviä vankilan työntekijöitä.

Näytelmän komiikka alkaa ensimmäisen näytöksen toisessa kohtauksessa, kun Lucio, tämä iloluonteinen nuorimies keskustelee kahden muun aatelismiehen kanssa. Puheet satirisoivat sotilaan luontoa ja etenevät uskonnon, rukoilemisen ja kaikenlaisten pyhien asioiden todellisen arvon pohdinnan tasolle. He satirisoivat myös kymmentä käskyä ja arvelevat sotilaiden pudottaneen siitä pois ainakin kohdan ”Älä varasta”, koska tunnetusti tuohon aikaan armeija ja sotilaat ryöstivät kaikki paikkakunnat, jotka ne sattuivat sotatilassa valtaamaan. Lopulta ”rouva Ratto” eli bordellin emäntä Rouva Ylikypsä tulee paikalle, ja keskustelu siirtyy veneraalisten tautien tasolle, jossa mainitaan muun muassa kuppaan viittaava ”harvennut hiuskruunu”. Rouva Ylikypsä toteaa lakonisesti: ”Yhden vie sota, toisen kuppa, kolmannen hirsipuu ja loput köyhyys: hyvästi asiakkaat! Pompeius ja Ylikypsä kommentoivat Angelon päätöstä lopettaa laitakaupunkien ilotalot ja ovat epäselviä siitä, voivatko he jatkossa ansaita elantoaan parittamisesta kuten siihen asti. Pompeius toteaa keskikaupungin ilotaloista, joita Angelo ei ollut määrännyt suljettavaksi, että ”ne saavat jäädä siemenpuiksi”.

Herttua Vincentio puhuu seuraavassa kohtauksessa Isä Tuomaksen kanssa ja perustelee tälle haluavansa jäädä kaupunkiin seuraamaan tapahtumia undercover-munkkina. Hän on huolestunut laista ja moraalista sekä yleisestä jumalattomasta menosta kaupungissa. Ironisesti hän kertoo liian löysistä ohjista ja puhuu myös vitsasta ja piiskasta.

Toisen näytänön ensimmäisessä kohtauksessa tuodaan esiin mm. yksinkertainen konstaapeli Lonkka, jonka kustannuksella ilotalon viinuri Pompeius Perä vitsailee, ja kerrotaan mm. rouva Ylikypsällä olleen peräti yhdeksän aviomiestä. Kohtauksessa puhutaan mm. pahamaineisista hyväkkäistä, jotka voivat myös olla hyvämaineisia pahakkaita. Kohtauksessa Escalus ja Tuomari haluavat käydä kiinni yhteisön epämoraalisuuteen ja esittävät hyvin kovia lausuntoja mm. Pompeiuksesta, jonka sukunimi tulee esiin tässä kohtauksessa.

Toisen näytöksen toisesssa kohtauksessa kohdataan hauska sparrauskohtaus, kun Lucio, tämä iloluonteinen nuorimies sparraa personal trainerina Isabellaa, kun tämä yrittää neuvotella Angelon kanssa veljensä pään ja hengen pelastamisesta. Isabella toteaa: ”Laupias luoja, kiivas rikkilieskasalamasi iskee kirvestäkin uhmanneeseen ikitammeen ennemmin kuin heikkoon myrttiin. Mutta ihminen – mitä tekee ihminen? Koreilee korskeana hetken vallantunnossaan, uhkuu varmuutta osaamattta edes aavistaa, miten läpinäkyvä ja heikko perimmiltään on, temppuilee korkeampansa edessä kuin kiukustunut apina, niin että enkelitkin ratkeavat itkuun – vaikka ne kuolisivat nauruun, jos vain pystyisivät siihen niin kuin ihminen.”

Kolmannen näytöksen ensimmäisessä kohtauksessa munkiksi naamioitunut herttua valistaa nuorta aatelismiestä Claudiota: ”Sinussa menetän vain tyhjää, johon houkat takertuvat kaikin voimin; olet henkäys vain, jota taivaan voimat viskelevät armoillaan piinaten lakkaamatta tomumajaa, jossa asustat. Kuolemalle olet pelkkä narri: kuvittelet juoksevasi pakoon, mutta joka askeleella kiidät sitä kohti.” ”Onnesta et tiedä mitään, sillä ajat kaikin voimin takaa sitä, mitä vielä olet vailla, ja unohdat sen, mitä sinulla jo on.” ”Et ehdi olla nuori etkä vanha: elät elämääsi päivätorkun verran, jolloin ihmisiät vilahtavat unissasi; ihana nuoruus menee kerjätessä armopalaa vaivaiselta vanhuudelta; ja kun satut rikastumaan vanhana, olet jo kadottanut kauneutesi, intohimot, ruumiinvoimat, joilla rikkauksista voisit nauttia. Mitä virkaa siis on sillä, jota elämäksi kutsumme? Tuhat kuolemaa se kätkee sisäänsä; silti kuolemaa me pelkäämme, vaikka se viimein tekee meistä samanarvoisia.”

Isabella toteaa samassa kohtauksessa: ”Rohkenetko sinä kuolla? Kuolemassa pahinta on odotus, ja yhtä paljon kärsii kengän alle rusentuva kuoriainen kuin jättiläinen kuolinkouristuksissaan.” ”Jalo mies ei suostu pelastamaan henkeään alhaisilla rohdoilla.”

Claudio toteaa siskolleen: ”On kauhistavaa kuolla.”, johon siskonsa toteaa hänelle: ”Ja iljettävää elää häpeässä.” Herttua haastattaa Lucion tehdessä samalla kommenttejaan parittaja ja viinuri Pompeiusta, Lucio toteaa mm. ”Miten jaksaa pikku herkkupalani, sinun emäntäsi? Vieläkö hän on alalla? Pompeius vastaa: ”Asia on niin, herra, että emännän lihatiskiltä loppui tarjottava ja hän päätyi itse höyrypataan hoitelemaan lihojaan”, mihin Lucio vastaa ”Sepä hyvä; niin pitää ollakin, kuinkas muutenkaan. Se on maailman meno, että tuoreinkin huora kuluu kuppaiseksi parittajaämmäksi. Tyrmäänkö olet matkalla?” Samassa kohtauksessa Lucio käyttää värikästä kieltä kuvatessaan Claudion rikosta ”työntänyt suppilonsa pulloon ja täyttänyt” ja ”avannut housunnapin”.

Neljännen näytännön toisessa kohtauksessa parittaja Pompeius auttaa ylivartijaa ja Hornalaa mestaamisessa, joka vastaa kysymykseen kyvykkyydestään lyödä pää poikki, että: ”Jo vain, poikamieheltä, mutta ukkomies on vaimonsa pää, enkä minä kuuna päivänä löisi naisen päätä poikki.” Lisäksi Pompeius laskee leikkiä Hornalan kanssa mestaajien ammattiylpeydestä ja sen olemassaolosta. Pompeius toteaa myös: ”saappaathan tekevät miehen. Eli varkaalle käyvät jokaisen kunnon miehen saappaat.” Pompeius kertoo myös seuraavan vitsin: ”Kyllä minä hänelle (mestaajalle) apumieheksi rupean, sillä pyöveli osoittaa työssään enemmän katumusta kuin parittaja: hän pyytää ahkerammin anteeksi asiakkailtaan.”

Neljännen näytöksen kolmannessa kohtauksessa Pompeius ja Hornala haluavat teloittaa suurrikollinen Barnardinen ja puhuvat varsin keveään mieleen tämän teloituksesta: Barnardine sanoo: ”Mitä miehiä te olette?” Pompeius siihen: ”Hyvät ystävänne, pyöveli ja apumies . Olkaatte niin höveli ja nouskaa, niin saadaan teiltä henki pois.” Lucio toteaa samassa kohtauksessa Herttuasta ja Claudiosta, jonka luulee tulleen teloitetuksi, että: ”Hän olisi yhä elossa, jos se vanha hölmö, hämärien polkujen herttua, olisi jäänyt kotiin.”

Neljännen näytöksen neljännessä kohtauksessa Lucio paljastaa tietämättään oman valapattoutensa aviottoman lapsen tunnustamisessa, joka johtaa hänet näytelmän lopussa avioon kyseisen ilotytön kanssa. Tässäkin toistuu Shakespearen komedioissa käytetty luuloteltujen identiteettien näkökulma ja asetelma.

Viidennen näytöksen ensimmäisessä ja ainoassa kohtauksessa käydään humoristisesti läpi Marianan siviilisäätyä, jossa käy ilmi, ettei tämä ole niin neitsyt, rouva kuin leskikään. Lucio kommentoi tähän Marianaa ”hutsuksi”, koska ei tiedä siviilisäätyään. Samassa yhteydessä Mariana kertoo humoristisesti, että ”Olen maannut mieheni kanssa, mutta mieheni ei tiedä maanneensa minun kanssani”. Samaan Lucio kommentoi ”äijän” olleen humalassa.

Samassa kohtauksessa vielä munkkina toimiva herttua kertoo: ”Työasiani toivat minut tänne Wieniin, missä olen nähnyt turmeluksen kuplivan ja kihisevän siihen malliin, että lopulta se kuohui yli: lakeja on kyllä riittämiin, mutta rikoksille löytyy tukijoita, niin että säännöt riippuvat kuin sakkotaulut parturiliikkeen seinällä: ei vain varoituksena vaan pilkattavana.” Ja ennen kuin munkki paljastaa todelliset kasvonsa Lucio riemastuu: ”Noh, noh, noh, hyvä herra! Hyi hitto teitä1 Mokoma kaljupää, valepukki lurjus, että oikein hupun alle pitää piiloutua! Näyttäkää roistonnaamanne, tai rutto teidät perii. Näyttäkää kapinen koirankuononne, niin pääsette kohta hirteen!”

Lopussa korostuu Shakespearen komedioille tyypillisen sosiaalisen sovituksen ja sosiaalisen harmonian restauraation mukainen loppuratkaisu, kun peräti kolme paria löytää toisensa herttuan aikamoisen despoottisella käskyllä. Lopun naimakaupat olivat tiettyyn aikaan hyvin komedialle soveltuva lopetus.

On kyseenalaista ajatella, miten näytelmän aiheina oleviin asioihin suhtauduttaisiin nykypäivänä ja miten näytelmän komiikka vaikuttaisi nykypäivänä. Ollaanhan jo viimeistään 1960-luvun jälkeen siirrytty pois lakiin rinnastuvasta sovinnaisesta moraalista, vaikka onhan tietysti ihmisten riettaus vieläkin huumorin ja moralisoinnin aihe. Riettailla ihmisillä puuttuu toiminnasta ja käyttäytymisestä jonkinlainen hillinnän repertuaari, joka tekee heidän kuvaamisestaan monesti hyvin koomista ja hauskaa. Ihmisten paheiden ja heikkouksien kuvaaminen käy monesti itseironian, ironian ja satiirin välineeksi. Silloin ollaan siis kiinnostuneita hyveellisyyden ja paheellisuuden välisestä erosta ja voitaisiin varmaan sanoa jonkinlaisen ihanteellisuuden tason ja tarpeiden tason välisestä kahtiajaosta. Näytelmän moraalinen kaaos on omiaan antamaan virikkeitä siitä, miten nykypäivänä tietyt asiat, joissa Shakespearen näytelmissä rangaistaan kuolemalla, ovat monesti korruption ja kaksinaamaisuuden takia sormien läpi katsottavia asioita, kuten Juha Hurmeen mainiossa esipuheessa tuodaan moneen kertaan esiin. Seksuaalisuus on tietysti aina ollut yksi koomisen huvin aiheista, ja sitä se on myös tässä kyseisessä näytelmässä.

Näytelmän koomiset keinot sisältävät paljon tyypittelyä, eli hahmojen yksinkertaistamista tiettyihin luonnetta kuvaaviin piirteisiin. Sanaleikkejä, nopeita sananvaihtoja ja monimielisyyksiä. Siinä on paljon hyvinkin mustaa huumoria, jossa esimerkiksi elämän arvoa kohtaan suuntaudutaan hyvinkin nihilistisellä tavalla. Näytelmä on osittain täynnä satiiria, johon liittyy myös väliajoin eri hahmojen kertomat moraaliset alentamis- ja ylentämissaarnat. Herttuan piilottautuminen munkiksi ja Isabellan ja Mariannan vaihdokkuus luovat väärinkäsitystä ja tilannekomiikkaa. Ennen kaikkea huumoria luodaan etenkin kärjistämisen ja liioittelun kautta, mikä on omiaan luomaan koomisesti käsitettäviä tilanteita.

Liperiläinen sivistyneistö jalkautuu kansan pariin – esimerkkinä kansanrunoilija Antti Puhakka

Aleksanteri Toisen valtaanastuminen 1800-luvun puolessavälissä merkitsi Suomelle aikakautta, jossa saatiin ajettua eteenpäin paljon erinäisiä kansallisuuteen liittyviä hankkeita JV Snellman oli katsonut myöhempää Antonio Gramscin näkemystä noudattaen, että sivistyneistön tulisi organisoitua ajamaan yhteisen suomalaisen kansan asiaa levittämällä kansallisuuteen liittyviä historiallisia ja kulttuurisia näkökohtia. Snellmanin mukaan sivistyneistön tulisi palvella etenkin kansaa, koska sivistyneistö on itsessään muotoutunut kansan parhaimmista ominaisuuksista. Snellmanin mukaan sivistyneistön tulee olla yhteydessä alimpaankin rahvaaseen ja tuettava sen noususta kansallisuusaatteen osoittamalla tavalla. Etenkin kielen tulisi yhdistää ihmisiä toisiinsa, olivat he millä tasolla hyvänsä yhteiskunnan hierarkiassa.

Liperiläisiä Snellmanin aatteen edistäjiä löytyi etenkin Europaeuksen ja Hällströmin perheistä. Nämä perheet olivat merkittäviä yhteiskunnallisen keskustelun virittäjiä pitäjässä jopa kahden sukupolven aikana. Vanhinta sukupolvea edustivat tuomari Johan Edvard Hällström Simananniemeltä ja rovasti Anders Johan Europaeus, joka ei ollut hänkään alkuperäisiä paikallisia. Nämä kaksi miestä olivat suuresti osallisina siinä, että Liperiin saatiin ensimmäinen kansakoulu.

Snellman korosti ajattelussaan etenkin sitä, että suomen kieli tulisi kohottaa omasta rahvaankielen asemastaan kaikenlaisen sivistyselämän ja hallinnon kieleksi. Näitä pyrkimyksiä palveli merkittävänä askeleena vuoden 1863 kieliasetus, jossa ihmisille annettiin mahdollisuus kirjoittaa asiakirjat suomen kielellä, jos nämä sattuivat suomen kieltä riittävän hyvin kirjoittamaan ja ymmärtämään. Suomen kielen osaamisen pakollisuus kaikille virkamiehille seurasi tätä kieliasetusta vasta jonkin aikaa myöhemmin.

Ajan säätyläistön tapaan Simananniemen Hällströmien ja Isopappilan Europaeuksien vanhemman polven seurustelukieli oli vielä ruotsi, vaikka molempien sukujen myöhempien polvien jäsenet osasivat kuitenkin mallikkaasti myös paikallisen ja ympäröivän rahvaan yleiskieltä. Suomen kielen kirjoittamisessa hekin kuitenkin kohtasivat ongelmia, koska kirjakieli ei ollut vielä kokonaan syntynyt, ei ollut vakiintuneita ohjeita oikeinkirjoituksen suhteen saati vielä se, että opetustakaan ei paljon suomen kielessä noin aikoina paljon ollut.

Koska nämä säätyläiset olivat oppineet perusteellisesti ruotsin kielen kirjoittamisen, aiheutti repaleisen suomen kirjakielen kirjoittaminen suuriakin ongelmia. Esimerkiksi tuomari Hällströmin jälkikasvussa tämä ilmeni siten, etteivät kaikki sisarussarjan lapset asemansa tai ikänsä puolesta viitsineet opetella suomen kieltä eivätkä myöskään ottaneet juuri millään tavalla osaa suomalaisten kansallistumispyrkimyksiin ja suomen kielen edistämiseen. Kuitenkin nuorimmat sisarussarjassa, jotka olivat suuntatuneita lääkärinammattiin, ottivat innokkaasti vastaan aatteet, joissa Snellman oli jo laittanut yhden eteen.

Joensuussa piirilääkärinä toiminut Henrik Hällström ja hänen lankonsa Edvard Winter laativat tuossa vaiheessa jo leikkauspöytäkirjansakin suomen kielellä. Viimeiseksi mainittu kirjoitti sittemmin lääketieteen väitöskirjansa suomen kielellä, joka oli ensimmäinen tätä kielen laatua.

Rovasti Europaeus kuoli vuonna 1870 ja hänen jälkeensä nuorempi pölvi otti vastuun tämän periaatteiden ja ihanteiden ajamisessa ja toteenpanossa. Näitä olivat Nora, Tekla ja Matti Europaeus (jälkimmäinen myöhemmin Äyräpää) ja Alma, Gertrud jka K. Adolf Hällström. K. Adolf ja Matti olivat lisäksi opiskelutovereita Helsingissä. Europaeusten sisarussarjan Anttolan hovia viljellyt Anders Theodor oli myös innokkaasti mukana näissä sisarustensa hankkeissa. Myös Alma Hällströmin puoliso apupappi Johan Henrik Ilvonen otti osaa samoihin jaettuihin pyrkimyksiin.

Näiden nuorten ihmisten suomalaisen kulttuurin arvostus korosti alkuun kotiseutua ja sen suloutta eikä niinkään paljon suomen kieltä ja siihen liittyviä pyrkimyksiä. Ylioppilas Waldemar Churberg Vaasasta oli fennomaanisten aatteiden edustaja Liperissä opiskellessaan paikkakunnalla suomen kieltä. Liperissä tapaamiensa suomenmielisten kanssa hän perusti Suomalaisen lukuseuran. Seuran pyrkimyksenä oli totuttaa jäsenet vastavuoroiseen kommunikaatioon suomen kielellä, julkaisipa seura myös omaa suomenkielistä lehteä, jonka nimi oli Pikku. Lukuseuran kokouksiin laadittiin myös puheita, keskusteltiin fennomaniasta ja siihen liittyvistä aatteista ja korostettiin kansansivistystä tärkeänä pioneerityönä.

Lukuseurassa ei suinkaan vain puhuttu vaan näitä aatteita toteutettiin ja haluttiin toteuttaa myös käytännössä. Jo ennnen sitä kun Waldemar Churberg tuli pitäjään, olivat muut fennomaanit osaltaan kantaneet huolta kirkonkylän kansakoulun opetuksesta. Pitäjässä oli ollut aiemmin kirjasto, joka oli lopetettu. Nyt nämä nuoret ihmiset alkoivat koota entisen tilalle uutta kansankirjastoa. Alkusyksyllä vuonna 1871 luovuttivat nämä nuoret ihmiset kirjastonpohjavarat pitäjäläisille. Ohjesääntö määräsi, että kirjastoa kaitsi ”joku Liperin pitäjän sivistyneistä naisista”. Näistä yksi oli Gertrud Hällström, joka vastasi kirjastosta 34 vuoden ajan. Kirjaston kokoelmia lisättiin viettämällä kansankirjaston syntymäpäivää iltajuhlan mielessä vuodesta 1871 alkaen, josta koituneet tulot lahjoitettiin kirjastolle. Kolme vuotta perustamisen jälkeen kirjastossa oli jo yli 400 kirjaa.

Kirjaston hyväksi tehdyn työn lisäksi, kesäjuhlat kantoivat merkitystä, jossa talonpoikaisväestö ja säätyläiset lähentyivät siinä toisiaan. Tästä oli seurauksena se, että lukuseuraa lähenivät myös ihmiset matalemmista säätyoloista, ja vuoden 1875 juhlissa tuotiin esiin myös talonpoikaisten ihmisten mielipiteitä. Tämän laajemmantasoisen osallistumisen seurauksena vuosijuhlan luonnetta muutettiin jokakesäiseksi kansanjuhlaksi, jossa pidettiin erilaisia kilpailuja, puheita, esitelmiä ja musiikkia. Korkeasti oppineen Matti Äyräpään aloitteesta juhlassa alettiin pitää naisten ja miesten käsityönäyttelyitä, joihin osallistuminen ei katsonut säätyä. On sanottu, että näyttelytöitä oli paljon ja niiden laatu oli korkealuokkaista.

Ensimmäinen kesäjuhla kokosi yli tuhat osanottajaa, joka kertoo -juhlien suuresta suosiosta pitäjäläisten keskuudessa. Heitä saatiin säädystä riippumatta mukaan myös juhlien järjestelijöihin. Esimerkiksi yhdessä juhlatoimikunnassa oli mukana talollisen poika, kutojan leski ja maanmittarin apulainen. Talonpoikia oli juhlissa palkintotuomareina ja toimitsijoina. Tästä ja erään Papelonsaaresta kotoisin olevan Pekka Toivasen esimerkistä voidaan havaita, että pitäjäläiset olivat ottaneet kansansivistystyön lämpimästi vastaan. Kyseinen Toivanen piti juhlissa tavallisesti puheen.

Antti Puhakka – talonpoikainen kansanrunoilija ja valtiopäivämies Pohjois-Karjalasta

Antti Puhakka edusti tyypillistä talonpoikaisten kansanrunoilijoiden kirjoittamistyyliä, jossa kirjoituksen konkreettisena lähtökohtana on esimerkiksi kansalainen, joka vaikuttaa jotenkin paheksuttavalta, ympäristössä havaittu asiapuutos tai ajankohtainen huomattava henkilö tai tapahtuma. Puhakan balladimaiset tunnelmarunotkin ovat tiettyjen tulkitsijoiden mielestä hyvinr realistisia ja arkipäiväisiä niiden sävyn kannalta. Puhakan ensimmäit runot, joita ei julkaistu sanomalehdissä, sisälsivät itseensä etenkin kotiseudun henkilöitä ja tapahtumia.

Noin 1840-luvun puolesta välistä alkaen Puhakan runotaiteeseen tuli aiheita, joilla oli enemmän yleistä mielenkiintoa. Hän halusi kertoa suomenkielisen kansan tarpeista virkamiehille ja valistaa omaan yhteiskuntaluokkaansa kuuluvia runoilemalla sanomalehtien, koulujen ja valtiopäivien tarpeellisuudesta ja suomen kielen sorretusta asemasta. Samanlaisia valistuspyrkimyksiä voidaan löytää hänen tuotannostaan myös uskonnollisissa ja tunnelmarunoissa.

Puhakan tärkeimmät runot ovat syntyneet 1860- ja -70-luvulla. Silloin runojen aihepiiri oli myös laajimmillaan. Kaksi kolmasosaa hänen runoistaan on kirjoitettu kalevalamitalla. Tunnelmarunoista ja uskonnollisista runoista voi havaita jonkinlaiset virikkeet virsirunoudessa ja kansanlauluissa. Puhakan runot ovat tavallisesti pitkiä ja laveita, joissa monissa suuntaudutaan aiheen ulkopuolelle ja hakoteille.

Muita Puhakan runon virikkeitä löydetään virsikirjasta, Kalevalasta, sanomalehdistä, Raamatusta, kirjasista ja lukemistoista, joissa oli kansantajuisia kirjoituksia maantieteestä ja historiasta sekä otteita myös toisten runoilijoiden runotaiteesta. Puhakka eteni lopulta sellaiseen asemaan yhteisen kansan keskuudessa että hänenkin runojaan lopulta jäljiteltiin.

Puhakka omisti suhteellisen paljon kirjoja ja lainaili niitä ympäri Liperin pitäjää. Hänen kirjastonsa sisältö ei ole kuitenkaan tiedossa. Hän luki sanomalehtiä ja tilasi ainakin Maamiehen ystävää, Mehiläistä ja Suometarta. Lisäksi hän luki varmasti vuonna 1874 perustettua Karjalatar-lehteä. Puhakka lähetteli runojaan sanomalehtiin ja sai sitä kautta laajaa mainetta itselleen. Hän sai myöhemmin myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran jäsenyyden. Hän toimi myös talonpoikaissäädyssä säätyvaltiopäivillä moneen otteeseen.

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteiden maisteri

Kaavin vanhoista kirkoista ja varhaisista kirkonmiehistä

Joidenkin tietojen mukaan Kaavi sai ensimmäisen pappinsa ja ensimmäisen kirkon niinkin varhain kuin vuonna 1650. Kuitenkin eräs tutkija on tuonut esiin Liperin kirkkoherra Dannenbergin toteamuksen 17. päivältä elokuuta vuonna 1722, jonka mukaan ”Kaavia oli alettu rakentaa vuonna 1671”. Tätä voidaan varmaankin pitää oikeana arviona. Liperin kirkonkirjoihin sisältyy kirkkoherra Petter Posseniuksen laatima pappisluettelo, jonka mukaan ”Samoihin aikoihin kuin tämän Pitäjän Emäkirkko on rakennettu, kuuluu Herra Laurentius Berg rakennuttaneen kappelikirkon Kaaville”, joka tukee olettamusta siitä, että Kaaville on rakennettu ensimmäinen kirkko vuonna 1671.

Monien muiden vanhojen puukirkkojen tavalla Kaavin kirkko rapistui kymmenissä vuosissa korjauskelvottomaksi huonon hoidon takia. Maaherra kirjoitti kirjeessään kuninkaalle maaliskuussa 1747, että Kaavin kirkko oli ollut rappiollisessa kunnossa ainakin kaksikymmentä vuotta ja sen pilarit, katot ja seinät olivat romahtamaisillaan. Tämän takia maaherra anoi kuninkaalta lupaa uuden kirkon rakentamiseen Kaaville. Hän ehdotti lisäksi maanlaajuisen kolehtin keräämistä kirkon rakentamisen vaatimia rahoja varten, koska suurin osa kaavilaisista oli varattomia ja etenkin isonvihan aika oli köyhdyttänyt heitä entisestään.

Uusi kirkko rakennettiin entisen rappeutuneen kirkon paikalle, nykypohjalta katsoen kotiseutumuseon (joka oli entinen viljamakasiini) ja sankarihautojen väliselle alueelle. Kirkonr rakennustyötä johti vuosina 1749-1751 Augustus Sorsa, joka oli kotoisin Liperin Taipaleelta. Kyseisestä Kaavin toisesta kirkosta, joka ei pysynyt sekään käyttökunnossa paljon ensimmäistä pidempään oli kolmannessa kirkossa säilynyt muistona eräässä laudassa ollut muistokirjoitus: ”Byggm. Augustus Sorsa Anno 1749-1751. Petrus Possenius Pastor in Libelitz. Martinus Kiljander sacell. In Cavi.”

Edellä mainitussa toteamuksessa siis todetaan Sorsan rooli toisen kirkon rakentamisen johtajana, Petrus Posseniuksen rooli Liperin tuolloisena kirkkoherrana sekä Martin Kiljanderin rooli tuolloisena Kaavin kirkon kappalaisena. Kyseinen lauta ja sen muistokirjoitus on säilynyt sen takia, koska kolmannen kirkon rakentamisessa haluttiin hyödyntää kaikki entinen, toisen kirkon rakentamisessa käytetty puutavara.

Toisessa Kaavin kirkossa, ”Sorsan kirkossa” järjestettiin toinen päivä elokuuta vuonna 1812 kokous, jossa kerrottiin pitäjän kasvaneen väestöpohjan ajaneen ohi liian pienenä pidetystä toisesta kirkosta. Sen lisäksi kirkon ikkunat ja katto olivat menneet niin rappiolle, että niiden korjaus tulisi maksamaan liian paljon. Tämän takia seurakuntalaiset asettivat toiveen, jonka mukaan Kaaville pitäisi rakentaaa uusi, kolmas kirkko, joka kattaisi seurakuntalaisten nopeasti kasvaneen väestön tarpeet. Samassa yhteydessä väitettiin että yksi kolmannes noihin aikoihin jumalanpalvelukseen tulleista oli tilan ahtauden takia joutnut jäämään kirkon ulkopuolelle, kun pitäjän väkilukukin oli kasvanut jo 4500 henkeen.

Uusi kirkko tuli rakentaa kaikkien mielestä puusta, kuten aiemmatkin kirkot, koska kivikirkon rakentaminen olisi tullut aivan liian kalliiksi seurakunnalle. Keisarillinen intendentin konttori Turussa valmisti uuden kirkon piirrokset arkkitehti Pehr Granstedtin johdolla arkkitehti A.W. Arpen toimiessa avustajana. Kaavilaisille annettiin myös mahdollisuus perehtyä kirkon piirtustuksiin ja esittivätpä he lisäksi toivomuksen, että kirkosta tulisi 20-seinäinen tai -kulmainen. Tällä tavalla seiniä varten käytetyt tukit voisivat olla miltei puolta lyhempiä ja tukkien käsittely voisi olla yksinkertaisempaa kuin 12-kulmaista kirkkoa rakennettaessa. Jälkimmäisenä mainittu tyyli oli noina aikoina yleinen kirkkoja rakennettaessa. Tuon aikuinen Kaavin kirkkoherra ja myöhempi lääninrovasti, innolla rakennushankkeessa toiminut Samuel Kiljander kävi itse viemässä kirkon rakentamiseen tarvittavat asiakirjat Kuopion maaherran kansliaan.

Luvan saamisen jälkeen kirkon rakentaminen alkoi välittömästi ja töitä johti rakennusmestari Karp. Adam Forsman Tuusniemeltä aloitti samanaikaisesti puusepän työt. Kaavin kolmas kirkko saatiin pystyyn vuonna 1817, mutta jo parin vuoden aikana ennen sitä jumalanpalveluksia pidettiin keskeneräisessä kirkossa. Entisestä kirkosta uuteen otettiin saarnatuoli, jonka huonon kunnon ja sopimattomuuden takia sekin kuitenkin korvattiin myöhemmin uudella. Kyseistä vanhaa saarnatuolia pidettiin uudessa kirkossa ihmisten näkyvillä lukkarinpenkkinä. Uudemman kirkon kellotapuliin laitettiin niin sanottu musta tuoli eli häpeäpenkki, joita käytettiin Suomessa etenkin 1600-luvulle. Edellisen vanhemman kirkon alttaritaulu, Vapahtaja ristillä, otettiin uuteen kirkkoon, vaikka sekin oli kirkon tavalla pahoin turmeltunut. Taidemaalari Adolf von Becker maalasi vuonna 1884 kirkkoon uuden alttaritaulun viettäessään kesää Luikonlahden Virrantalossa pikkuserkkunsa Kaavin nimismies Reinhold Octavius von Beckerin luona.

Kaavin komea ja rakennustaiteellisesti ansiollinen kolmas kirkko tuhoutui tulipalon seurauksena vuonna 1982. Kuitenkin samoihin aikoihin kirkon kanssa rakennettu kellotapuli säilyi vahingoittumattomana. Kellotapuli oli aiemmin käytössä kirkkoherran pappilan vilja-aittana. Tapulissa on kaksi kelloa, joista vanhempi ja pienempi on vuodelta 1729 ja suurempi on valettu Turussa vuonna 1798. Kolmas kello, jota on kutsuttu malmikelloksi ja joka on valettu Juankoskella, ei ole enää nykyisin käytössä: Se on nykyään säilötty Kaavin kotiseutumuseoon.

Kaavin varhaiset kirkkoherrat

Kaavi sai itsenäisen kirkkoherrakunnan vuonna 1802. Niihin aikoihin Kaavin kappeliseurakunnan viimeinen kappalainen vuodesta 1746 alkaen virassa ollut Mårten Kiljander oli jo ikivanha ja sairaalloinen. Tämän takia hänen poikansa Samuel Kiljander oli toiminut apulaispappina seurakunnassa vuodesta 1794 alkaen. Nuorempi Kiljander nimitettiin seurakuntalaisten toivomuksesta uudeksi ja ensimmäiseksi kirkkoherraksi Kaaville vuonna 1805. Samuel Kiljander oli kyvykäs ja pidetty pappismies, joka valittiin kirkkoherranviran ohessa Ylä-Karjalan rovastikunnan lääninrovastiksi vuonna 1813. Hän kuoli vuonna 1829, mihin päättyi myös neljässä polvessa jatkunut Kiljander-suvun jäsenten Kaavin seurakunnan kirkkoherrana toimiminen. Heitä olivat Mårten A. Kiljander (1679-1710), Anders Kiljander (n. 1720-1743), Mårten Kiljander (1746-1794) ja Samuel Kiljander (1794-1829). Näiden lisäksi nuorimman Kiljanderin pojat Anders, Georg ja Samuel olivat ylimääräisinä pappeina Kaavilla.

Kiljanderin suvun jälkeen uudeksi kirkkoherraksi Kaaville valittiin Johan Adofl Ottelin, joka pysyi virassaan peräti 54 vuotta. Ottelin muistutti siinä mielessä Liperin rovasti Europaeusta, että hän halusi sielunpaimenena toimimisen lisäksi hoitaa virkamiehenä seurakunnan taloudellisia ja hallinnollisia asioita. Ottelinin aikana Niemen pappila muodostui tunnetuksi sivistyksen keskukseksi, jossa kestitettiin lukuisia kulttuuri- ja taide-elämän ammattilaisia.

Ottelin ajoi muun muassa kansansivistykseen liittyviä asioita ja kysymyksiä. Myös Kaavin ensimmäinen kansakoulu perustettiin Ottelinin ajaessa asiaa. Se rakennettiin vielä pappilan maalle. Kaikesta kuntaa edistävästä toiminnastaan Ottelin sai kuntalaisten laajan luottamuksen ja arvostuksen.

Kaavin varhaiset kappalaiset

On pidetty mahdollisena sitä, että Kaavilla on jo vuodesta 1650 alkaen toiminut pappi, joka on aluksi palvellut kappeliseurakunnassa vaikkakin ilman kirkkoa. Kaavin ensimmäinen kirkko rakennettiin Liperin kolmannen kirkkoherran Berghin aloitteesta. Hänen vävykseen on jossain yhteydessä mainittu kappalaisena Liperissä toiminut Georgius. Akiander on arvioinut, että tämä mies oli Georg H. Schyttenius, joka todellakin toimi 1600-luvun lopussa Liperin kappalaisena.

Niin sanottu ruptuurisota alueella vaikutti myös seurakunnan toimintaan, eikä sen aikana Kaavillakaan ollut käytännössä minkäänlaista kirkollista toimintaa. Georgiuksen seuraaja oli vuodesta 1679 alkaen Mårten A. Kiljander, joka virassa toimimisen aikana vastasi kaikesta seurakunnan toimintaan liittyvästä Kaavilla. Hän oli tehnyt sopimuksen Liperin kirkkoherra Georg Sundiuksen kanssa siitä, että hän sai myös hoitaa kaikki kirkkoherran tehtävät Kaavilla. Sundiusta on myöhemmin syytetty kaikenlaisista virkavirheistä.

Mårten A. Kiljander sai palkkanaan kaikki kirkkoherralle kuuluvat saatavat Kaavilta. Lisäksi hän sai osan deputaatista, jolla tarkoitettiin tietynkaltaista papeille luonnossa suoritettavaa veron kantoa. Sundiuksen jäätyä pois virastaan Liperin papit vaativat kaikki heidän mukaan itselleen kuuluvat etuisuudet takaisin itselleen. He onnistuivat tässä tavoitteessa, kun Kiljanderin vävy Clemens Fabritius tuli kappalaiseksi appensa jälkeen. Fabritius menehtyi isonvihan aikaan vuonna 1720, jolloin hänen seuraajakseen tuli vanhemman Kiljanderin poika Anders Kiljander, joka toimi virassa vuodesta 1720 vuoteen 1743. Hänen ajaltaan ovat myös ensimmäiset Kaavilla laaditut kirkonkirjat: rippikirja vuodelta 1741 ja historiankirja eli syntyneiden, vihittyjen ja ja kuolleiden luettelo vuodelta 1720.

Kaavin järjestyksessä viimeinen kappalainen ennen oman seurakunnan perustamista oli isoisänsä kanssa samanniminen Mårten Kiljander, joka toimi virassaan vuodesta 1746 vuoteen 1805. Hänen toimikaudestaan tuli siis todella pitkä, jopa 59 vuotta, minkä vuoksi hän tarvitsi aiemmin mainitulla myöhemmin poikansa apua viran hoidossa. Kaavin hautausmaalla löytyy monta Kiljanderia, jopa aidatuissa haudoissa.

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteiden maisteri

Vesiliikenne ja sen kehittyminen Luhangassa 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa

Luhanka sijaitsee kauniin vesivarannon rannalla, jota Päijänteeksi kutsutaan. 1800-luvulla teitä ei käytännössä kunnassa ollut, ja 1900-luvullakin niitä ei ollut paljon. Päijänne tarjosi talvisin tasaisen jäätien ja kesäisin sisävesilaiva- moottorivene-, pikkulaiva, vene- ja kirkkovenetiet. Luhankalaiset veneet saivat pitkään huomiota myös muissa rantapitäjissä, ja pitkään ajateltiin, että Luhanka-nimi olisi tullut kornetti Reethin hienostolaivojen luisista hankaimista, joita kutstuttiin luuhankaimiksi.

Erittäin tärkeän liikennevälineen roolissa olivat kirkkoveneet, joita oli kaikilla kyläkunnilla. Judinsalossa oli 1900-luvun alussa kaksikin kirkkovenettä, joiden nimet olivat Lauri ja Kukko. Kukko oli kyläläisten käytössä vielä niinkin kauan kuin vuonna 1908. Avosalmelta tulleilla oli kirkkovene, johon mahtui 30 henkeä. Kolkanlahtelaisilla vene poikkesi siten, että sen ylälaita oli värjätty valkoiseksi, sitä kutsuttiin Kolkan kutvelolaidaksi. Ennen kuin uusi kirkko rakennettiin Luhankaan 1890-luvun alussa näillä mahtavilla kirkkoveneillä kilpailtiin nopeudessa aina pyhäaamuisin. Kirkon rakentaminen kesti noin kolme vuotta ja sinä aikana kuntalaisten into kirkossa käymiseen oli lopahtaa kokonaan. Samalla aikaa monet isot talot ottivat käyttöönsä yksityisiå eri tilojen omistukseen kuuluneita entiseen nähden pienempiä kirkkoveneitä. Sellaisia oli mm. Nisulassa, Ruohtulassa, Mäkelässä, Kivilaaksolla, Lempäässä ja Jutilassa jne. Voidaan nähdä, että kirkkoveneiden aikakausi loppui Luhangassakin 1900-luvun toiselle kymmenykselle tuloon mennessä. Uuden ajan tuomat uudistukset, kuten polttomoottori ja höyrykone lopettivat monta tällaista manuaalista projektia.

Tietyissä kunnissa Päijänteen rannalla oli käytössä yhteiseen käyttöön tarkoitettuja suuria veneitä. Esimerkiksi Padasjokilaisilla oli pitäjänvene, jolla liikennöitiin Padasjoen ja Sysmän välillä. Sysmässä taas oli käytössä Pulkkilansalmen lossi, josta voidaan jossain mielessä käyttää pitäjänveneen termiä. Luhangassa ei tiettävästi ole ollut pitäjänvenettä, koska tarvetta suurten ihmismäärien yhteiskuljetukseen ei ollut silloinkaan.

Oolannin sodan aikaan putkahti Päijänteelle alueen ensimmäinen höyrylaiva, jonka nimeksi annettiin Suomi. Valtio takasi sille myös laivasillat. Luhangassa sellainen oli Judinsalon laituri, joka otettiin käyttöön tarkastuksen jälkeen kymmenes päivä lokakuuta vuonna 1857. Seuraavalla vuosikymmenellä ilmeni eripuraa koskien laitureiden huoltoa. Snellman puolusti erillisiä kuntia asiassa ja vaati vuonna 1864 senaattorina laiturien hoidon siirtämistä valtion tehtäväksi. Kuitenkin vain kolme vuotta oli kulunut sen kommentin jälkeen, kun vain Anianpellon laivasillasta oli tehty valtion hoidettavaksi. Luhankaan se aiheutti sekaannusta, etenkin kun Suomi ei ollut täyttänyt lupaustaan käydä Judinsalon laiturissa, minkä takia 1867 luhankalaiset eivät enää halunneet rakentaa uutta laivasiltaa ja entisen kunnostaminenkin tapasi kuntalaisten piirissä vastustusta, koska liikenne siihen oli niin hiljaista

Suomi-laiva ei tahtonut ottaa kovin hevillä matkustajia mutta ei etenkään talonpoikia, koska valituksia asiasta ilmeni sanomalehdistössä. Esimerkiksi nimimerkki S.J. Kirjoitti vuonna 1858 yhden valituksen, että Suomi ei ollut tullut hakemaan matkustajia Judinsalon laiturista. Kertomansa mukaan herrasväet oli haettu veneillä kyytiin, mutta talonpojat saivat itse soutaa laivan perässä. Muut laivat olivat seuranneet samaa mallia. Yksi pitäjäläinen oli epäillyt sen taustalla olevaksi syyksi sen, että laivalaiturit olivat varsin huonossa kunnossa. Mutta laivaan pääseminen ei ollut ainoa ongelma, vaan vaikeuksia tuli myös laivalta pois pääsyssä. Suomi oli esimerkiksi vuoden 1858 kesällä vienyt 36 luhankalaista, jotka olivat tulleet markkinoilta Jyväskylässä, Suopellon laituriin Sysmässä, ”josta he sitten joutuivat kävelemään mnta väärää virstaa kotiinsa”, kuten Luhangan historiikissa mainitaan. Luhangan historiikissa kirjoitetaan myös: ”Sama matkakuvaus kertoo laivassa vietetystä huonosta elämästä: Meikäläiselle sydänmaalaiselle pisti silmään kuin silloin Jyväskylän markkinoille sain nähdä kuinka Mäntsälän pitäjän miehet löivät kolmella lehdellä korttia höyryssä, ja se näytti olevan paljasta viekkautta, jolla veivät miltä rahat miltä lakkarikellon, kuin saivat jonkun heikkopäisen raiskan kimppuunsa”.

Höyrylaiva Suomen lisäksi muut höyrylaivat pistäytyivät vain Luhangan Judinsalon saaren päässä olevassa laivalaiturissa, vaikka sekin oli jo vuonna 1875 kovasti korjaamista kaipaava. Kun tältä laivasillalta ei ollut tieyhteyttä muuhun pitäjään, oli laivayhteyden tuoma hyöty varsin pieni etenkin keskustan ja Tammijärven asukkaille. Noihin aikoihin alettiin rakentaa laivalaitureita myös kirkonkyläläisille ja tammijärveläisille.

Ensimmäinen Luhangan alueella säännöllisesti kuljeskellut laiva oli puusta tehty siipiratasalus Seura. Ennen kuin säännöllinen reittiliikenne alkoi, kävivät Tammijärven ja kirkon laitureissa myös alukset Toivo ja Aallotar. Reitit Tammijärven ja kirkonkylän laitureille piti matkustajien ja alusten turvallisuuden takia viitoittaa ja harata, vaikka reitit eivät olleet kovin karikkoisia. Vuonna 1892 anottiin luotsihallitukselta Hopeasalmi – Tammilahti -. kirkonkylä – Vuoksensalmi-reitin ruoppausta ja viitoittamista. Tämä toistettiin vuonna 1901. Kuitenkin senkin jälkeen ihmisten piti odottaa kolme vuotta ennen kuin suoritettiin tutkimus ja katselmus. Väylän peraaminen suoritettiin vuonna 1906, jossa yhteydessä löydettiin Karjosalmesta kivi. Tämän takia liikennöimisen aloittaminen siirtyi seuraavaan vuoteen, jonka jälkeen kaikki Päijänteen laivat saattoivat käydä kaikissa pitäjän kolmessa laiturissa.

Viitoitettua reittiä ajoi ensimmäisen kerran Lainetar. Vilkkaimpina aikoina Tammilahden laiturissa kävivät säännöllisesti Vellamo, Taru, Tiirismaa ja Suomi. Laivasilloista Tammilahti oli edullisimmalla paikalla – sinne johti hyvänlaatuinen tie ja siellä oli meijeri ja myllyjä. Meijeristä voi vietiin lauantaisin Lahteen.

Päijänteellä oli jo 1880-luvulla yllä kova kilpailu matkustajien tavoittelemisessa. Kuuluisia olivat ainakin Tandefeltin ja Konkolan matkustajahöyrylaivat. Nämä kävivät kirkonkylän laiturissa samaan aikaan kun Aallotar ja Lainetar poikkesivat tavallisesti Tammilahden laiturissa. Ensimmäinen yksityisessä käytössä ollut höyrylaiva oli Dahlströmien omistuksessa ollut Pontus. Se liikkui pääasiassa kartanon ja kirkonkylän väliä, kirkonkylään ei noihin aikoihin mennyt edes maantietä. Pontus oli lähinnä kartanon asioilla ja joskus sillä ajettiin huvimatkojakin ja siihen sai kyytiin 30 ihmistä, aivan kuten aiemmin kyläkuntien kirkkoveneilyssä.

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteiden maisteri