Kansakoulun perustamisesta ja sivistyslaitoksista Pertunmaalla

Pertunmaa sai ensimmäisen kansakoulunsa vuonna 1883. Kansakunnan sivistämistä pidettiin rinnakkain yhtä tärkeänä kuin miksi miellettiin taloudellinen hyvinvointi. Aikaisemmin kirkko oli järjestänyt kiertokouluja, ja monet etenkin säätyläistaustasta tulleet lapset olivat saaneet kotiopetusta etenkin tähän tarkoitteeseen palkatuilta ”informaattoreilta”. Vuonna 1866 säädettiin kansakouluasetus, joka takasi sen, että opetuksen velvoite siirrettiin kirkoilta maallisille instituutioille. Kiertokoulua käytin edelleen, ja monesti väärään suuntaan, mistä tiettyjen kunnan lasten koulunkäynti oli vielä pitkään riippuvainen.

Vuoden 1865 kunnallisasetuksen mukaan kansakoulujen perustaminen oli jätetty riippuvaiseksi kunnan päätöksenteosta. Monesti kouluhankkeiden johddannoksena olivat eristyneet valistuksen virittämät poikkeusyksilöt. Isäntien armeija oli monesti sotkemassa kouluaatetta, koska eivät halunneet kunnan menojen nousevan. Mäntyharju sai keskustaansa ensimmäisen kansakoulun vuonna 1870. Pertunmaan koulusta päätettiin lopulta vuonna 1882 pidetyssä äänestyksessä, jossa äänet jakaantuivat 119-95 koulun hyväksi.

Pertunmaalla koulun pitäminen alkoi vuoden 1883 syksyllä, kun opettajatar oli saatu pitäjään. 21 tyttöä ja 21 poikaa alloitti koulunkäymisen lokakuun toisena päivänä Tapiolan talossa. Opettajatar oli joko Rosa Lindberg tai Ina Lindberg. Kolme oppilasta viimeisteli koulunkäyntinsä vuonna 1887 käytyään neljä luokkaa ja sai tästä koulunkäynnistä päästötodistuksen. Antti Ulmanen sai perusteellisesti opintoja itseensä ja hän oli myöhemmin 15 vuotta esimiehenä kunnallislautakunnassa.

Vuonna 1884 nousi esiin tarve rakentaa oma talo koulunkäynnin tarpeisiin ja missä olisi tilaa kahden opettajattaren asumiselle. Lahtelan talon maihin pistävä Lihavan järven niemi Mikkelin maantien varrelta valittiin koulun paikaksi. Tilallinen Ville Ahvenainen vuokrasi talon kohtuullisella hinnalla eli 15 markan vuosihintaan.

Uuden Pertunmaan koulun ensimmäinen johtokunta valittiin vuonna 1887. Koulun katsottiin vaativan kahta huonetta opettajattaria varten, luokkasalia, kyökkiä ja käsityösalia. Jos opettajaksi olisi otettu mies, olisi hänelle tullut rakentaa kolme huonetta ja keittiön kattava sali. Antti Nikkinen rakensi 7800 markasta koulukartanon. Koulu näissä tiloissa alkoi vuonna 1890. Oppilaita ilmaantui paikalle niinkin paljon kuin 52. Vuonna 1885 aloitti Henrika Lehti Pertunmaan koulun opettajana. Hän jäi eläkkeelle virastaan palveltuaan yli neljäkymmentä vuotta vuonna 1926. Hänen kerrotaan sairastelleen opettajan uransa aikana vain yhden päivän..Lehti palveli myös Pertunmaan postifröökynän virassa.

Koulussa oli pian yli kahdeksankymmentä oppilasta, jolloin toimeen otettiin Lehden lisäksi toinen opettaja, ja koulun pihaan rakennettiin uusi rakennus koulun tarpeita varten. Kuorttiin koulu rakennettiin vuoteen 1899 mennessä. Koulun pitäminen tapahtui JE. Korpelalta vuokratuissa tiloissa Mattilan talossa. Kuitenkin rakennettiin uudenlainen koulurakennus Mikkeli-Heinola-maantien varteen. Koulun avajaisissa ilmestyi oppilaiksi poikia 10 ja tyttöjä 13. ¨

Nipuliin koulu perustettiin keväällä 1895, kun Nipulin kartanon isäntä Mennander halusi saada kokouksen kautta asian aikaan. Opettajana aloitti Olga Boman kesän lopussa 1896. Mansikkamäelle koulu perustettiin äänestyksellä vuonna 1897. Koskipään herra Otto von Gerdten lahjoitti koulun paikkaa varten Mansikkamäeltä yhden hehtaarin kokoisen tontin. Koulua varten tarvittu toinen hehtaari siirtyi koulun haltuun Paulamäen tilasta 200 markan hintaan.

Johan Henrik von Schrowe oli vallesmannin virkansa kautta vaikuttamassa suuresti Joutsjärven koulun perustamiseen. Joutsjärvellä kansakoulu alkoi 1894 Koljosen taloon kuuluneissa tiloissa. Opettajaksi Joutsjärvelle hankittiin Mimmi Renvall. Seuraavaksi koulua pidettiin Hoskolan talossa. Koulun johtokunta osti vuonna 1897 Taipaleen isännältä Viinamäen torpan ja alueen, joka käsitti kolmekymmentä hehtaaria. Aikaan nähden uudenaikainen koulupytinki nousi tontille vuonna 1897. Joutsjärven koulusta päästötodistuksen kautta valmistui 28.5.1898 Amalia Honkanen, Aino Sankari, Jalmari Turunen, Manne Salomaa, Alviina Marjomaa, Amanda Pöyry, Artturi ja Otto Hoskola.

Joutsjärven koulurakennus tuhoutui tulipalossa vuonna 1912 mutta rakennettiin pystyyn uudestaan seuraavana vuonna. Joutsjärven tunnetuin oppilas oli kirjailija Aku Rautala.

Vuonna 1898 määrättiin piirijakoasetuksen kautta käytännössä reaalinen oppivelvollisuus. Koulumatka ei saanut ylittää viittä kilometriä ja kun halukkaita oppilaita ilmestyi vähintään 30 oli kunnan todennettava koulun tarve perustamalla sen. Samasta asiasta jatkettiin vuonna 1921 oppivelvollisuuslailla. Sen mukaan kansakoulua nimitettiin joko täydelliseksi tai supistetuksi kansakouluksi. Pertunmaan historiassa kirjoitetaan: ”Täydellisessä kansakoulussa oli kuusi vuosiluokkaa, joista kaksi alinta muodosti alakoulun ja neljä ylintä vuosiluokkaa yläkansakoulun. Molemmissa oli oma opettaja. Alakansakoulu saattoi olla joko kiinteä 36-viikkoinen tai kiertävä 18-viikkoinen. Yläkansakoulu oli kiinteä ja kestoltaan 36-viikkoinen. Kuusi vuosiluokkaa käsittävässä supistetussa kansakoulussa opetusaika oli 40 viikkoa. Oppivelvollisuuden alaisia olivat 7-13-vuotiaat lapset.”

Kun Pertunmaa oli itsenäistynyt, sai se perinnöksi kouluja Mäntyharjulta, Hartolalta ja Joutsalta. Nämä käsittivät vuonna 1883 aloittaneen Pertunmaan koulun, toinen oli vuonna 1899 perustettu Kuortin koulu. Joutsan puolella toimessaan jatkoi Ruorasmäen kansakoulu (1913) ja Hartolalta perityt Mansikkamäen (1896), Joutsjärven (1908) ja Nipulin (1925) kansakoulut. Näiden oheen kunnan alueeseen liittyi puolet Koiraskiven ja kolmasosa Karankamäen koulusta.

Piirijaosta ja oppivelvollisuuden täytäntöönpanosta sovittiin lokakuussa 1926 kunnanvaltuustossa. Se sääti sen, ettei kenenkään koulumatka voinut olla enempää kuin viisi kilometriä, ja koulu oli perustettava, jos oppilaita oli vähintään 20. Saman vuoden syksynä koulun aloitti Pertunmaalla 78 oppilasta. Toiseksi eniten koululaisia oli Mansikkamäellä 72.

Vuoteen 1929 mennessä kansakoulunopettajia oli kunnassa 9. Vuoteen 1940 mennessä niitä oli 19. Opiskelun mahdollistamisen lisäksi 1930-luvulla vakiintui myös koulun huoltotehtävä, jonka myötä lapset alkoivat saada koulussa lämpimän aterian. Vuonna 1948 säädettiin siitä, että riippumatta omasta taustastaan koulut velvoitettiin tarjoamaan oppilailleen koulupäivinä yksi maksuton ateria.

Pertunmaalla perustettiin vuosien 1946-54-välisenä aikana Kaupinmäen, Hartosenpään, Laukkalan ja Honkaniemen koulupiirit. Kunnassa oli suurimmillaan 13 piiriä. Vielä vuoteen 1947 tultaessa oli Pertunmaalla supistettuja kouluja viisi yhdeksästä. Vuoteen 1957 tultaessa niitä oli viisi yhdestätoista.

Lauri Ihalainen niminen opettaja suunnitteli Kuorttiin palatsikoulua, joka olisi koostunut 9000 kuutiota, jonka hinta olisi ollut 60 miljoonaa markkaa. Kouluasia eteni riitelyn kautta Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jonka jälkeen koululle määrättiin Metsolan tontti. Koulun kooksi tulikin vain 3440 kuutiota, mutta se oli suurin ja modernein kansakoulu mitä alueella oli koskaan nähty.

Vuonna 1957 määrättiin kansakoululaista ja sen asetuksesta vuonna 1958. Tämä tehosti perusopetusta. Kyseisen lain mukaan kansakoulu koostui kuusivuotisesta varsinaisesta kansakoulusta ja kaksivuotisesta kansalaiskoulusta. Vuonna 1974 säädetty peruskoulu-uudistus muutti kansalaiskoulun peruskoulun yläasteeksi. Pertunmaalle perustettu kansakoulu oli suurimmillaan vuonna 1958, jolloin oppilaita oli 744.

Muuttovirta ja suurten ikäluokkien kasvaminen kun oppilaita ei enää ollut yhtä paljon aiheutti Pertunmaallakin sen, että pian sieltäkin lakkautettiin rivakalla tahdilla vuosina 1964-1972 kokonaista seitsemän kansakoulua. Oppilasmäärä laski laskemistaan ja vuonna 1970 kansakoulun oppilaitten määrä oli 77, eli oppilasmäärä laski 46 prosenttia.

Koulu Suomessa perustui 1960-luvulle asti niin kuvattuun rinnakkaiskouluun, jossa olivat väylät: kansakoulu ja oppikoulu. Oppikouluun menijät pyrkivät tavallisesti ylioppilaiksi ja koulu miellettiin alkuun oppineiston kouluksi. Viisivuotinen keskikoulu perustettiin Pertunmaalle vuonna 1964,

Peruskouluun liittyvä kehitys tapahtui Pertunmaallakin vuonna 1974. Silloin perustettiin kuusi ala-asteen koulupiiriä ja yläasteen koulupiiri. Tuossa yhteydessä englannin kielestä tuli ensimmäinen vieras kieli. Pertunmaan historian suurin rakennushanke valmistui vuonna 2008, kun kirkonkylän koulu/kirjasto perustettiin.

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteiden maisteri

Kansalaisyhteiskunta kehittyy - ja yhdistystoimintaa Pertunmaalla 1900–luvulla

Suomalaisuutta korostanut suuntaus alkoi ajamaan yhdistystoiminnan leviämistä osana omia pyrkimyksiään. Jo 1880-luvulla maaseudulla toiminta oli kohdin hyvinkin päämäärätietoista. Pertunmaan siinä muodossa kuin ihmiset sen tunnustavat, ensimmäinen organisoitu yhdistys oli Hartolan Eteläpiirin Edistysseura, joka perustettiin vuonna 1898. Seuran pyrkimys oli edistää henkistä ja aineellista vaurautta paikkakunnalla. Tähän se pyrki kirjallisuuden levittämisellä keskusteluilla, esitelmillä ja muilla kansanhuveilla. Tämän seuran perusti ja toimi sen puheenjohtajana Nipulin kartanon omistaja B.B. Mennander.

Seura saavutti 40 jäsenen koon 1900-luvun alkuun tultaessa. Seuralla oli oma lauluseura, se tilasi sanomalehtiä jäsentensä luetttavaksi ja järjesti hiihtokilpailuja, rekiretkiä ja muuta viihdytystoimintaa. Seura edisti kirjallisuuden asiaa perustamalla lainakirjaston Mansikkamäen koululle.

Ensimmäistä yhdistystoiminnan alkua Suomessa merkitsivät etenkin raittiustoiminnan pyrkeet. Raittiuden aate ei kuitenkaan saanut Etelä-Savossa yhtä suurta merkitystä kuin mitä sillä oli muualla Suomessa. Mikkelin alueen raittiusyhdistykseen kuului vuonna 1885 0,21 prosenttia väestöstä, kun taas luku koko Suomessa oli 0,37 prosenttia. Myös naiset hyväksyttiin näissä piireissä jäseniksi ja toimijoiksi kotinsa ulkopuolella.

Voidaan arvella, että kappalaisen poika maisteri Otto Cantell oli ratkaisevassa roolissa raittiusliikkeen tuomisessa Mäntyharjulle. Mies järjesti kokouksia ja kansanjuhlia, joissa pyrkimyksinä olivat säätyerojen häviäminen, sivistyksellisten pyrkimysten hyödyllisyys ja viinan kauhistuksen haitta ihmisille, perheille ja koko yhteiskunnalle. Toinen innokkaasti raittiusaatetta pitäjässä edustanut henkilö oli kansakoulunopettaja Henrika Lehti.

Santeri Alkion alulle saama nuorisoseurahanke oli merkittävässä roolissa myös Pertunmaalla ja Mäntyharjulla. Liike syntyi Etelä-Pohjanmaalla Sen pyrkimyksiä olivat nostattaa isänmaallisuutta, kristillis-siveellistä henkeä ja nostaa itseyskasvatusta ja kansalaisille kuuluvaa yleiskäyttöistä sivistystä.

Pertunmaan nuorisoseura perustettiin 25. päivä tammikuuta vuonna 1920. Seuran ensimmäinen puheenjohtaja oli Paavo Paloniemi, jota seurasivat myöhemmin asioitsija Johan Airas ja maanviljelijä Toivo Nylund. Pertunmaan suurtalollinen, Ahvenniemen ja Lahtelan isäntä Kaarlo Ahvenainen oli hankkeen innokas perustajajäsen ja innokas toimessaan. Pertunmaan itsenäistymisen jälkeen nuorisoseuria perustettiin lisää, vuonna 1926 Kuorttiin ja Ruorasmäkeen.

Helmikuun manifesti vuonna 1899 johti Suomessa adressiin, jossa vedottiin suoraan keisariin Suomen perustuslakien puolesta. Venäjä halusi siis venäläistää Suomen. Adressin allekirjoitti kaiken kaikkiaan 2763 mäntyharjulaista, joka oli noin neljännes koko Mäntyharjun asukkaista. Vaatimukset oikeuteen allekirjoittaa olivat 16-vuoden ikä, mutta säätyjen mukaista erottelua ei siinä tehty: samalla tavalla saivat kirjoittaa niin säätyläiset, työläiset, miehet ja naiset – jopa puumerkitkin hyväksyttiin kirjoitustaidottomilta.

500 jäsenen lähetystöön valittiin Mäntyharjulta isäntä J.E. Korpela, joka oli myös ensimmäinen adressin allekirjoittanut mäntyharjulainen. Keisari ei tunnetusti ottanut valtuustoa vastaan, vaikka sanoikin, ettei hän ollut heille vihainen toimistaan. Luottamus Venäjän vallanpitäjiin ja keisariin oli saanut iskun. Seuraavana tuli asevelvollisuusadressi, jossa oli kuitenkin vähemmän allekirjoittajia kuin aiemmalla adressilla.

Kun uudet väestön jäsenet saivat makunsa yhteiskunnallisesta osallistumisesta, syntyivät etenkin Maalaisliiton ja Sosiaalidemokraattien puolueet. Molemmat säilyivät pitkään etenkin oman kannattajakuntansa edunvalvojina. Pertunmaalla kehitys ei juurikaan poikennut muusta maasta. Ensimmäinen työväenyhdistys Pertunmaalle perustettiin syyskuussa 1906 Kuortin koululla. Samoihin aikoihin aloitti toimintansa Kuortin torppariosasto, jossa ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin torppari Konsta Salomaa. Myös Emil Hurri oli Pertunmaan varhaisen itsenäisyyden ajan politiikan johtomiehiä.

Työväenliikkeen suosio nousi etenkin sotien jälkeen, ja vuonna 1946 siinä oli Pertunmaalla 120 hengen jäsenistö. Sen piirissä harrastettiin myös urheilua ja vuonna 1927 oli perustettu Pertunmaan Työväen urheilijat. Seura sai uuden työväentalon vuonna 1958. Kyseistä paikkaa kutsuttiin yleisesti ”Moskovaksi”. Tanssit järjestettiin siellä kaksi kertaa viikossa. Sen ohessa oli kansalaisopintojen kursseja ja muuta urheilutoimintaa. Samassa talossa toimi myös ravintola Karhugrilli. Anni Lehtinen toimi kaksikymmentä vuotta sen ylläpitäjänä.

Heti sisällissodan päättymisen jälkeen Lihavanpään pienviljelijät, torpparit ja muut työläiset perustivat Pertunmaan työväenyhdistyksen. Se perustettiin 7.9.1919 Koivulan torpassa. Joutsan Ruorasmäen työväenyhdistys pystytettiin 13.5.1917. Puheenjohtajaksi tuli torppari Antti Salonen.

Vuonna 1907 järjestettiin ensimmäiset yksikamarisen eduskunnan vaalit Suomessa. Agitointitilaisuuksia järjestivät sosiaalidemokraattien lisäksi vanhasuomalaiset ja nuorsuomalaiset. Sosiaalidemokraatit saivat suuren vaalivoiton, ja nuorsuomalaisten huono tulos oli vielä huonompi kuin miten oli kuviteltu.

Pertunmaan piirteisiin on aina korostuneesti kuulunut ihmisten halu järjestötoimintaan. 2000-luvun puolella Pertunmaalla on 66 eri yhdistystä. Tyypillisimpiin järjestöihin ovat kuuluneet työväenyhdistys, maamiesseura ja maatalousnaiset.

Vasemmisto organisoitui hävitys sodan jälkeen, jolloin SKDL ja Suomi-Neuvostoliitti-seura saivat jäseniä ja paikallisyhdistyksiä. 1970-lukuun mennessä tulivat esimerkiksi SMP:n ja Keskustan paikallisyhdistykset, Rakennustyöläisten liiton paikallisosasto, Pertunmaan opettajien ammattiosasto, Pertunmaan kansallisseura, Suomen kristillisen liiton paikallisosasto, Kuortin nahkatyöntekijät ja kunnalliset yhdistykset.

Metsästysseurat ovat olleet Pertunmaan kaltaisella seudulla yleisiä, ensimmäinen: Pertunmaan riistamiehet näki päivänvalon 27.5.1956. Lihavanpään kylään tuli metsästysseura Pertun pojat ja Kaupin kylän seudulle Pertunmaan pohjoinen metsästysseura.

Sotaveteraanien asiaa ajamaan perustettiin aseveljien yhdistys vuonna 1941, sotainvalidit vuonna 1941, sotaveteraanit vuonna 1957 ja rintamaveteraanien järjestö vuonna 1966.

Pertunmaalla alkoi sotien jälkeen myös partiotoiminnan aktivoituminen. Perustettiin Pertunmaan Sinitytöt ja Sinipojat. Suntiona toimineen Arvo Moilasen aktivoimassa lippukunnassa oli yli 100 tyttöä ja poikaa. Partiotoiminnan suosio heitteli ja alkoi uudemman kerran vuonna 2000. Nykyisin jäseniä on noin 30.

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteiden maisteri

Suojeluskunnat, punakaartit ja punakapina Mäntyharjussa ja Pertunmaalla

Vuoden 1918 sota kosketti Mäntyharjua merkittävällä tavalla. Sen sijainti tulkittiin niin merkittäväksi, että vuosien 1914 ja 1917 välisenä ajanjaksona venäläiset tekivät siellä varsin suurimittaisia linnoitustöitä. Niiden tarkoitus oli estää vihollisen eteneminen pohjoisesta, kuten venäläiset luulivat saksalaisten hyökkäävän sieltä. Samanaikaisesti estettiin eteneminen lännestä Mäntyharjun alueen kautta kaakon suuntaan. Venäläiset sotilaat, jotka tekivät aktiivisesti linjoja, asuivat mm.. Nuorisoseurantalolla ja kansakoululla. Työtä tekivät sadat vapaaehtoiset, jotka saivat vaivoistaan hyvän ansion, koska heille maksettiin varsin hyvin. Töihin pakotetut talolliset eivät saaneet juuri minkäänlaista palkkiota ja heidän lehmiään ja hevosiaan otettiin pakko-otolla venäläisten käyttöön.

Elintarviketilanne heikentyi merkittävästi vuoden 1917 kesällä, jonka myötä epäselvyys poliittisen tilanteen tulkinnassa ja samanaikainen huono talouden tilanne aiheuttivat sen, että toisaalla alettiin perustaa suojeluskuntia ja toisaalla punakaarteja.

Mäntyharjullakin koettiin ongelmia huononevista taloudellisista oloista, johon kuului huono elintarviketilanne, ja sen pahat veljet kuten inflaatio ja työttömyys. Inflaation seurauksena omaisuus- ja tulojensaamis-suhteet vaikeutuivat ja samalla epävarmuus maailman ja valtakunnan tilasta levisi pienillekin paikkakunnille.

Venäjän vallankumous loi helpotusta ihmisten mieliin, ja samassa yhteydessä palautetut sanan-, yhdistymisen ja kokoontumisvapaus loivat ihmisten mieleen toivoa pitkäjänteisten poliittisten päämäärien toteutumisesta. Olo oli monilla porvareillakin vallankumouksellinen.

Vuoden 1917 kesän ja syksyn aikana perustettiin eteläisessä Savossa suojeluskuntia. Heikomman elämänalan ihmiset perustivat samanaikaisesti punakaarteja. Opettaja Toivo Lehtoranta oli merkittävä hahmo suojeluskunnan perustamisessa. Hän kaatui 29.4.1918 Tuohikotin taistelussa. Suojeluskunnan esikunnassa ei ollut yhden yhtä pertunmaalaista. Alkuun mäntyharjulaisilla suojeluskunnassa oli vain viisi venäläistä kivääriä. Suojeluskuntaan liittyi alkuun 120 mäntyharjulaista. Pienissä syrjäkylissäkin perustettiin punakaarteja, ja miltei kaikki porvarilliselle puolelle tulleet työmiehetkin liittyivät ennen pitkää oman aatteensa edustajien joukkoon. Niitä perustettiin myös Pertunmalle sekä Kuorttiin. Katkeruus leivättömyydestä ja työttömyydestä herättivät katkeria mielialoja.

Suomi näki katkeran sisällissotansa alun tammisunnuntaina vuonna 1918. Samalla suojeluskunnat alkoivat Mäntyharjulla riisua venäläistä vartio-osastoa aseista. Lisäksi he pidättivät paikkakunnan työväenyhdistyksen johtohenkilöitä. Mäntyharju sijaitsi Mikkelin ja Kouvolan välissä ja oli näin ollen merkittävimpiä taisteluiden alueita. Valkoiset olivat ottaneet huomioon sen, että punaiset pyrkisivät katkaisemaan valkoisten rintama-alueen Pohjanmaalta Karjalaan. Punaisten taistelunyrkki eli Helsingistä koottu päämajakomppania osallistui myös Mäntyharjun alueen tapahtumiin. Pieksämäkeläisten ja mikkeliläisten valkoisten rinnalla rynnistivät eteenpäin myös pohjalaiset ja keskisuomalaiset.

Helmikuun 3. ja 4. päivänä punaiset etenivät ilman tappioita Mäntyharjun Varpaseen ja Mouhuun. 5. päivän iltana valkoiset valtasivat uudestaan kirkon seudun ja Mäntyharjun rautatieaseman. Kuitenkin seuraavana päivänä paikkakunnan punaiset valtasivat Kymenlaakson punaisten ja mukana olleeen latvialaisen valiokomppanian kanssa seutuja takaisin. Valiokomppaniaan kuului kaikkiaan 206 sotilasta. Valkoiset joutuivat 7. päivä helmikuuta palaamaan Hietasen asemalle. Punikit elättelivät ajatuksia Mikkelin valtaamisesta, jonka jälkeen tie olisi ollut avoin myös Pieksämäelle ja Kuopioon. Tässä taistelussa on väitetty punaisten ampuneen neljätoista valkokaartin sotilasta, jotka olivat jääneet vangeiksi. Tätä seuranneet taistelut tapahtuivat Papinojan kylässä, missä valkoiset etenivät ja lättiläisistä ihmemiehistä jäi taistelukentälle peräti 16. Lättiläiset palasivat tämän jälkeen mahdollisesti Pietariin, ja veivätpä he myös mukanaan oman panssarijunansakin.

Valkoisten vallattua Kuopion, alkoi miehiä riittää myös Savon rintamalle. Pian tämän jälkeen helmikuun 14. päivänä ratsumestari Carl Malmin 1400 lukuiset joukot aloittivat vastahyökkäyksen. Alle kymmenen tuntia kestäneen sekasorron jälkeen Mäntyharju oli taas valkoisten hallussa. Mouhun ja Varpasen välillä valkoiset alkoivat ajamaan punaisia pois. Tässä taistelussa punaiset saivat osuman räjähdysaineilla lastattuun rekeen, jossa räjähdyksessä ja punaisten tulituksessa kuoli ainakin 80 valkoista.

Kuitenkin punaisten taisteluhalu vähentyi ja rivistöt heikkenivät seuranneissa tapahtumissa niin paljon, että rintama keskittyi tämän jälkeen pelkästään Mäntyharjun eteläpuolelle. Alueen taisteluiden valkoisia uhreja oli 173 kaatunutta ja punaisten tappiot 176.

Pertunmaan alueen vapaaehtoiset lähtivät suojeluskuntaan valkoisten puolelle haulikot aseinaan. Näitä miehiä oli 13. Kuortista tuli neljä miestä, Anetusta kuusi ja Kuhajärveltä yksi mies. Nämä miehet olivat pääasiassa varakkaita talollisia, näiden poikia ja yksi opettaja.

Pertunmaalaiset suhtautuivat valkoisten pyrkimyksiin ymmärryksellä ja vahvalla tuella. He esimerkiksi avustivat toimittamalla ruoka-avustuksia Mäntyharjuun. Tähän aikaan sijoittui se, miten punaiset suorittivat ryöstömurhan valkoisia sotilaita kohtaan, jonka seurauksena neljä punaisten puolelle kuulunutta teloitettiin Pertunmaalla pikaoikeuden tuotoksena. Tämä laski ymmärrettävästi punaisten mielialoja paikkakunnalla, ja paikalliset punakaartilaiset olivat sodan loppuun asti hiljaista poikaa.

Mäntyharjulaisten uhriluku oli sisällissodassa 134 henkeä, mikä oli vain yksi prosentti kokonaisesta asujaimistosta. Valkoisia kaatui ja kuoli 35 henkeä ja punaisia 84.

Valkoisia murhattiin sisällissodan aikana 21. maaliskuuta. Papistolta tulleen kertomuksen mukaan eräs paikkakuntalainen talollisemäntä ”poltettiin elävänä” Valkealassa. Suurta huomiota punikkien julmuudesta tuli Mäntyharjulla 17 valkoisen ruumiista tehdyssä ruumiinavauspöytäkirjan kautta. Kaikki heistä kuolivat joukkokidutus/-murha työssä vaivaistalon riihessä, missä heidät tapettiin teräaseilla. ”Silmä tyystin poissa ja nenä-luut murskaantuneet, aivot pursunneet ulos, jäätyneet kasvot veriset, pistimen haava katkaissut selkärangan ja selkäytimen.” Tietojen mukaan mäntyharjulaisista punaisista kuoli 31 leireillä seuraavan kesän aikaan.

Pertunmaan historiikissa kirjoitetaan: ”Heti sisällissodan päätyttyä yhdentoista valkoisten puolella kaatuneen ruumiit haudattiin kirkon viereen kunniapaikalle. Hautauksen yhteydessä vietettiin toukokuun alussa 1918 sankarihautajaisia. Vuonna 1921 pystytetyssä muistomerkissä on teksti ”Puolesta Savon ja Syntymämaan”.

Punaisten puolella tunnustusta annettiin punaisten sotilaille muistomerkillä vuonna 1949, jossa oli teksti ”Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistolle”.

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteiden maisteri

Miten Pertunmaan väestö kehittyi noin sadan vuoden ajalla alkaen 1920-luvusta

 Miten Pertunmaan väestö kehittyi noin sadan vuoden ajalla alkaen 1920-luvusta

Pertunmaalta muutti moni perhekunta tai nuorukainen pois etenkin 1960- ja -70 luvuilla. Karjalaisia siirtolaisia Pertunmaalle tuli sotien aikaan ja niiden jälkeen. Kun Pertunmaan itsenäinen kunta perustettiin vuonna 1926, liittyi siihen 1739 asukasta Hartolasta ja 347 asukasta Joutsasta, Näiden ohessa siihen liitettiin emopitäjä Mäntyharjun alue, joka koostui 2627 asukkaasta, eli Pertunmaalla oli sen historian alkuvaiheessa 4713 asukasta, Asukkaiden henkilökirjaluku vuoden  1926 lopussa oli peräti 4894 henkeä.

Sen jälkeen syntyvyys oli jonkin aikaa runsaampaa kuin kuolleisuus. Syntyvyys kuitenkin vähentyi 1920-luvun noin sadan lapsen kautta 1930-luvun alun 90 lapsen ja 30-luvun lopun 80 syntyneeseen. Pertunmaan asujaimisto olisi tavoittanut vuosien 1926-1946-välisenä ajanjaksona ainakin 400 asukkaan nousun, jos ihmiset eivät olisi muuttaneet pois, sillä tuona aikana syntyvyys oli paljon suurempaa kuin kuolleisuus. Pertunmaalla syntyneiden lasten lukumäärä oli ollut kyseisenä ajanjaksona 19,9 lasta vuodessa, kun taas kuolleiden määrä oli keskimäärin 15,5 asukasta. 

Pertunmaalla oli suhteellisen vähän muodostettuja avioliittoja, joka vei luonnollisesti syntyvyyttä alaspäin. Kuitenkin jo tuohon aikaan muuttoliike muualle oli kohtalaisen suurta ja se kosketti etenkin naimaiässä olevia kuntalaisia. Pertunmaan historiassa on hauskahko aiheeseen liittyvä lainaus: ”Pappien mukaan avioelämä aloitettiin hyvin usein jo ennen vihkimistä”. Ja tästä huolimatta suhteellisen vaatimaton lisääntyneisyys.

Kuntalaisten muuhun Suomeen kohdistuva muuttoliike oli petoksellista Pertunmaan kannalta. Lähtijöiden luku oli vuosina 1926-45 yli kuusisataa henkilöä enemmän kuin mihin tulijat riittivät. Naiset olivat tuolloinkin innostuneimpia muuttajia ja kuntaan muuttaneita oli 56,7 prosenttia naisia ja ulosmuuttaneita 56,3.

Suomalainen yhteiskunta oli vielä viime sotien aikaan agraarisvaltainen, ja koska miehillä oli tehtäviä maa- ja metsätalouden piirissä enemmän kuin naisilla, pysyivät miehet useammin kotiseuduillaan. Pulakauden vaikutuksia oli kuitenkin sekin, että vuonna 1933 muualle muuttaneita pitäjästä oli pelkästään 130 asukasta. 

Jonkinlainen maataloudesta pakeneminen oli syynä negatiiviseen muuttoliikkeeseen. Mikkelin läänin kaikki kunnat kärsivät muuttotappioista. Pertunmaallakin väestötappio oli yli 10 promillea pitäjän asukkaista. Pertunmaa oli siis hyvin tyypillinen muuttotappiokunta Mikkelin läänistä. Muuttotappio johtui mm. matalasta teollistumisen asteesta mutta myös suuresta tilattoman maalaisrahvaan määrästä. 

Vuodesta 1926 vuoteen 1939 eniten entisiä pertunmaalaisia kiinnosti Mäntyharju 296 muuttajalla, Helsinki 227 muuttajalla Heinolan maalaiskunta 195 muuttajalla. Helsingissä pertunmaalaisten suuri osa asui etenkin Sörnäisessä, tunnetulla työläisalueella. Paperitehtaat vetivät entisiä pertunmaalaisia etenkin Kuusankoskelle, Kymiin, Kotkaan ja Valkealaan. Muuttajia oli myös paljon Hollolaan ja Lahteen menijöissä. Kuopio ja Varkaus eivät olleet samalla tavalla olennaisia.

Pertunmaalle muuttajia oli etenkin lähialueen kunnista, kuten Mäntyharjulta 334 asukasta, Hartolasta 263 asukasta, Heinolan maalaiskunnasta 115 asukasta ja Joutsasta 103 asukasta. Helsingistä vuosien 1926-39 aikoina oli 70 asukasta, jotka tulivat muuttajina Pertunmaalle, joista todennäköisesti suurin osa oli paluumuuttajia. Sotavuodet toivat senkin muutoksen, että kunnan väkiluku alkoi nousta vähitellen. 

Karjalainen siirtoväki toki lisäsi väetsöä jo itsessään. Näissä sodissa pertunmaalaiset antoivat suuren uhrin, koska talvisodassa kaatui 51 kuntalaista ja jatkosodassa peräti 117. 

On huomioitava myös se, että pertunmaalaisia lähti 1800- ja 1900-luvuilla paljon myös Venäjälle etenkin Pietariin ja Inkerinmaalle, sekä Yhdysvaltoihin ja Ruotsiin. Venäjälle muuttaminen oli ymmärrettävästi yleisempää keisarin aikana. Kuitenkin Pertunmaan kirkkoherra on vielä 1940 kirjannut ylös pertunmaalaisia olevan Venäjällä 99 miestä ja 82 naista. Näistäkin suurin osa on varmasti entisiä punikkeja punakapinan ajoilta. Ruotsiin muuttaminen oli yleisempää kuin Amerikkaan pysyvästi lähteminen, ja tätä muuttoliikettä tapahtui etenkin 1970-luyvulla.

Siirtomäen paluu Karjalasta nostatti kunnan asukkaiden väkiluvun 4848 asujaan, samalla kun siirtoväkeä oli vuoden 1947 loppupuolella kaikkiaan 294 asukasta. Kuitenkin karjalaisen siirtoväen osuus oli eteläsavolaisittain varsin pieni, se oli kolme prosenttia kunnan asujaimistosta. 

Pertunmaan väestönkasvulla oli kuitenkin muukin syy karjalaisten lisäksi: sotilaiden kaipaus leipään ja naiseen. Suurten ikäluokkien aikana etenkin vuonna 1947 syntyvyys oli korkea, jolloin syntyi 131 uutta asukasta. Parhaimpina vuosina syntyvyys oli aina vähintään 100. 

Kuitenkin pian alkoi järjestelmällinen maaltamuutto, kun yhteiskunta- ja palvelurakenne muuttuivat kun esimerkiksi maatalouden sivuelinkeinot kuten uittotyöt ja metsätyöt alkoivat olla vähemmän yleisiä. Pienviljelijöiden vaatimattomat hehtaarit ja arvottomaksi tehdyt hakatut metsät eivät taanneet samalla tavalla elantoa kuin mahdollisesti oli aiemmin totuttu tai ainakin mihin totuttiin. Vuosien 1950 ja 1980 välisenä aikana pertunmaalaiset vähenivät kolmanneksella. Kun suuret ikäluokat tulivat työikään 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa, oli muutos selvä.

Vuosien 1950-1975 välisenä periodina Pertunmaan väkiluku aleni 1500 asukkaalla, vaikka syntyvyys oli 285 henkeä enemmän kuin kuolleisuus. Pertunmaan muuttotappio oli pahimmillaan vuosina 1961, 1970 ja 1974 yli sata henkeä per vuosi. 

Vuonna 1950 Pertunmaalaiset kasvoivat 101 uudella syntyneellä asukkaalla. Toisaalta vuonna 1975 tuo luku oli enää kaksikymmentä vastasyntynyttä. Vuosien 1975-1985 välisenä aikana Pertunmaan asujaimisto pieneni peräti 17,5 prosentilla. 

Maalta pakeneminen on ollut suurin Pertunmaan kunnan asujaimiston pienentäjä. Pertunmaan väkiluku pieneni vuoteen 1965 tullessa alle neljän tuhannen, vuoteen 1978 tullessa se alitti kolmen tuhannen. Alle kahden tuhannen väkiluku saapui vasta 2000-luvun alkuvuosiin tullessa. 

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteiden maisteri

Autismista ja terveydestä (Autismiliiton lehteen)

Terveys on tärkeä asia, ainakin silloin, kun se ei ilmoita ristiriitaisesta olostaan. On monesti niin, että nuoruuden kiihkossaan nuoret ihmiset unohtavat sen, mikä jokaisella ihmisellä on lopulta edessään, ja lasken tähän nuoruusharhaan myös itseni. Vain harvat pääsevät täältä ilman kolotuksia, kipuja, sairauksia ja vastustuskyvyn rajoittumista. Olisi siis muistettava se, miten jo Gaudeamus igitur-laulussa mainitaan vanhan iän tuovan vaikeudet, jotka oikeassa potenssissa johtavat lopulta elintoimintojen lakkaamiseen ja kuolemaan.

Terveydestä kannattaa pitää huolta, on fraasi, jota olen kuullut etenkin naispuolisilta ystäviltä, tuttavilta ja sukulaisilta. En ole kuitenkaan päässyt vielä tuohon tavoitteeseen, koska viina on monesti sellainen kuningas ja kauhistus, ettei se kovin helpolla päästä irti painiessaan ihmisen kanssa, jolla on monia addiktioita.

Olen joskus käyttänyt termiä geriatrikratia niistä vanhemmista ihmisistä, jotka etenkin oman maksukykynsä avulla voivat tietoisesti edistää elämäänsä niiden keinojen kautta, johon kaikilla ei ole varaa, kuten esimerkiksi lääketieteen avulla.

Geriatrikratia on nykyisin pikkuporvariston piirissä niin yleinen joukko, että nykyään ei varmaan pyritäkään elämän millainen se on, mihinkään suuriin saavutuksiin. Tärkeitä asioita ovat etenkin muija tai mies, omasta takapuolesta pusketut kakarat, pari autoa, uisteluvene, kesämökki ja valkeasta tiilestä rakennettu omakotitalo.. Ihmisten tavoitteet elämässä ovat niin samantekeviä yleiseltä asteelta katsellen, ettei voi kuin valitella ihmisrodun vaiheita ja tulevaisuutta tämän entistä enemmän luonnonvaroiltaan riistetyn planeettamme asukkaina.

Olin viime vuonna Suomen Wagner-Seuran matkalla Kööpenhaminassa, jossa ryhmässä oli selkeästi geriatrikratian jäseniä. On sanottava, että joskus muinoin ihmiset ovat tyytyneet matalempaan elinikäänsä Jumalan avulla, eli ovat ajatelleet heille lohkeavan paremmat tontit taivaassa maassa pakerretun elämän osan jälkeen.

Wagner ei itsessään ollut mikään kristillinen mies, ja onkin varmaan luultava, että Seuran jäsenet haluavat etenkin nauttia omasta maanpäällisestä elämästään enemmän. Minä en ota kantaa kumpaako näistä lähestymistavoista kunnioitan. On kuitenkin muistutettava siitä, että tällaiset geriatrikratian edustajat muistuttavat Goethen Faustia ja Prometheusta. Se on joka tapauksessa epätasa-arvoinen tapa suhtautua elämään, ja voisin sanoa esimerkiksi Peter Singerin olevan tällaista varakkuuden määrittämää toimintaperiaatetta suoranaisesti eliniän määrittäjänä vastaan elämässä.

Kuitenkin on kirjoitettava vielä vähän tästä ns. autismistani. Minun autismini on etenkin korkean toimintakyvyn autismia, jonka ansiosta olen saanut käydä lukion ja yliopiston. Minun mielestäni ainakin omassa tapauksessani autismista on enemmän hyötyä kuin haittaa.

Autismi tuo loistavan keskittymiskyvyn, josta itselleni ei ole koskaan tullut minkäänlaista ongelmaa. Muistiani pidetään vieläkin loistavana, vaikka olen huonontanut sitä viinalla ja psyykenlääkkeillä. Olen aina ihaillut etenkin sellaisia ihmisiä, joista on myöhemmin paljastunut paljon korkean toimintakyvyn autismia. Etenkin autismiin monesti liittyvistä toistuvuuksien, jatkuvuuksien ja assosiatiivisten ideoiden tunnistamisesta ja prosessoinnista on paljon iloa ja hyötyä.

Autistisen taiteilijan tai kirjailijan voi tulkita autisteiksi heidän tuottamansa taiteellisen ja kirjallisen materiaalin perusteella. Esimerkiksi Kafka on tällainen kirjailija. Monesti autistisen kirjailijan tai filosofin tuotanto voi olla hienosävyistä, originellia, tilanteisiin keskittyvää ja nimenomaan ideoita julkituovaa ajattelua ja kirjallisuutta. Esimerkiksi Kafkan yksi kuvaava pienoisromaani tai novelli kertoo siitä, miten hän heräsi vanhempiensa luota muuttuneena suureksi syöpäläiseksi. Tässä vähintäänkin implikoidaan, että päähenkilön Gregor Samsan on tehnyt hyönteiseksi hänen vanhempiensa läsnäolo ja tarkkailu. Siinä mielessä tämä Kafkan työ on myös itseironinen kuvaus siitä, miten hän jo nuorella iällä oli etääntynyt vanhemmistaan ja etenkin isästään.

Yksi autistinen taiteilija on ollut Antonio Gaudi, joka oli arkkitehti ja Barcelonan Sagrada Familian suunnittelija ja rakennuttaja. Mielestäni Gaudin autismi tulee helposti esiin etenkin Sagrada Familiasta, - se on muodoiltaan niin karnevalistisekspressiivinen, että originellia mieltä sen suunnitteluun on vaadittu. Saati sitten Picasso.

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteiden maisteri

Savon radan historiasta ja Suonenjoen osasta siinä

Voidaan hyvin sanoa, että jos Suonenjoen yhteydet muuhun maailmaan olisivat alusta asti perustuneet vain maantieyhteyksiin, olisi Suonenjoki nykyään pieni ja kuihtuva maalaispaikkakunta. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, koska Suomen rautatieverkostoa laajennettaessa toinen pääradoista eli Savon rata kulki alusta alkaen suoraan sen läpi, suuntina etelä Pieksämäellä ja pohjoinen Kuopiossa. Rautatie oli Suonejoelle alusta alkaen varsinainen kehitymisen johdanne, ja se tuotti Suonenjoelle paljon erilaista hyvää.

Ensimmäinen rautatieyhteys Suomessa avattiin vuonna 1862 Helsingin ja Hämeenlinnan välille. Silloin huomattiin se, että rautatiet olivat parempia kuin muut kulkuyhteydet tuohon aikaan, joten rahaa alkoi löytyä varsin itsessään kalliille hankkeelle. Etenkin hätäaputöiden voimilla valmistui seuraavaksi vuonna 1876 rata Turku-Riihimäki-Pietari. Tämän jälkeen komissio, joka oli suunnitellut rautateiden kulkusuuntaa, totesi että rautateiden tulisi seurata liikenteen kulkusuuntia. Samalla piti luoda yhteys kehittyneimpien kaupunkien ja Riihimäki-Pietari-radan välille. Myös vesistöjen läheisyys tuli taata ja kulkusuunnan tuli olla etelästä pohjoiseen.

Tämän kulkusuunnan mukaisia rautateitä varten syntyi kolme suunnitelmaa: Viipuri-Sortavala-Joensuu, eli Karjalan rata, Tampere-Seinäjoki-Oulu, Pohjanmaan rata ja Kotka-Kouvola-Kuopio, eli Savon rata. Nämä kolme rataa saatiin valmiiksi vuosina 1883-1894. Tässä yhteydessä tapahtui myös Suonenjoen liittäminen rautatieverkostoon. Tässä oli ollut kuitenkin epäselvyyksiä myös muualla radan ympäröivillä alueilla. Monet muut samanlaiset maalaispaikkakunnat olisivat kernaasti halunneet radan omalle alueelleen.

Säätyvaltiopäivillä käsiteltiin Savon ratahankkeeseen liittyviä asioita ensimmäistä kertaa jo vuonna 1872. Ratalinjojen suunnittelu tuli aloittaa suostumuksella. Kuitenkin anomus hyväksyttiin, vaikka asian tutkiminen oli hidasta. Vuonna 1884 syntyneessä Savon radan rautatiesuunnitelmassa oli viisi erimuotoista vaihtoehtoa linjaukselle: Mikkeli-Kangasniemi-Pieksämäki-Suonenjoki-Kuopio; Mikkeli-Haukivuori-Pieksämäki-Suonenjoki-Kuopio; Mikkeli-Juva-Joroinen-Jäppilä-Kuopio; Mikkeli-Juva-Joroinen-Leppävirta-Kuopio; Viipuri-Imatra-Puumala-Juva-Joroinen-Leppävirta-Kuopio.

Suonenjoki olisi voinut jäädä sivuun asemastaan nykyisenä rautatiekaupunkina, koska Joroista ja Juvaa säätyvaltiopäivillä edustaneet Nils Grotenfelt ja Kaarle Muttilainen olivat ajaneet määrätietoisesti rataa Joroisiin. Etenkin Grotenfelt olisi halunnut radan omille mailleen Järvikylän kartanolle Joroisissa. He olivat lähellä päästä tavoitteeseensa, koska asiaa käsitellyt komitea päätyi ehdottamaan kolmatta vaihtoehtoa, eli Juvan, Joroisten ja Jäppilän kautta kulkevaa linjaa.

Valtiopäivät kuitenkin päättivät vuonna 1885 toisin, ja rata suunniteltiin kulkevaksi nykyistä Mikkeli-Haukivuori-Pieksämäki-Suonenjoki-Kuopio-reittiä. Joroisissa ja Juvalla oli jonkinlaiset kulkuyhteydet vesiteitse. Suonenjoen hyväksi katsottiin alueen runsaat vesistöt, koska Saimaan ranta-alueita tuli paljon radan läheisyyteen. Kolmantena ratkaisevana tekijänä oli kirkkoherra

Henrik Schroderuksen läsnäolo vuoden 1885 säätyvaltiopäivillä. Radan rakentaminen aloitettiin alkutalvella 1886. Radan rakentajia oli yli kymmenen tuhatta. Ratalinja oli eroteltu kolmeksi erilaiseksi työpiiriksi ja Suonenjoki kuului niistä kolmanteen. Insinööri O. Bergbom toimi piirin johdossa. Lapiomies tienasi ratamailla 2-3 markkaa päivässä, mutta hevosella kulkeva mies saattoi saada töistään jopa kaksi kertaa enemmän.

Savon radan rakentaminen toi omat juttunsa Suonenjoen järjestykseen. Paikalliset työläiset saivat töitä, vaikka työläisiä tuli paikalle muualtakin. Suonenjoelle perustettiin väliaikainen sairastupa, joka oli tarpeen, koska esimerkiksi lavantauti riivasi radan tekijöitä. Hengenravintoa tuotattivat lukutuvat, joissa oli luettavana mm. tuoreita sanomalehtiä. Majoitusolosuhteiden takia osa työläisistä asui suonenjokelaisissa taloissa. On sanottu, että he maksoivat majoituksestaan kolme markkaa viikko.

Sellainen huono olosuhde syntyi Suonenjoelle, kun työntekijät toivat entiseen herran kukkaroon viinankäytön ja -ostamisen. Radalle tuli mittaa 274 kilometriä ja se valmistui noin kahden ja puolen vuoden rakentamisen jälkeen. Ensimmäinen juna rataa pitkin kulki ensimmäinen päivä lokakuuta vuonna 1889. Rata kulki Suonenjoen alueella kaikkiaan viidenkymmenen kilometrin matkan.

Junan suhteellisen kova vauhti saattoi olla joillekin pelottavaa, ja tästä on kirjoittanut tunnetusti myös Juhani Aho. Suonenjoella sijaitsi asemaravintola, jossa tarjoiltiin myös alkoholisperäisiä juomia. Osti sitten lipun vaikka seuraavalle pysäkille, oli mahdollista vetää kaljaa kuin sieni. Seisakkeita paikallisliikennettä varten syntyi. Lisäksi perustettiin kuusi liikennepaikkaa: Iisvesi, Salminen, Pirttiselkä, Suonenjoki, Suihkola ja Suontee. Lisäksi Salmiselle, Suonenjoelle ja Iisvedelle rakennettiin oma asemarakennuksensa. Suonenjoen asemalla myytiin vuonna 1895 7859 lippua ja tavaroita kuljetettiin 711 tonnia.

Savon rata aiheutti sen, että Suonenjoellekin rakentui oma ammattiryhmänsä, kuten asemapäälliköt, joilla kaikilla oli omanlaiset univormunsa, jotka varmasti kiinnittivät suonenjokelaisten huomion. Suonenjoen asemalle tuli radan myötä yhden veturin kattava korjaustalli.

Kun oltiin saatu valmiiksi kaikki kolme etelästä pohjoiseen kulkeva rataa, silloin alettiin tehdä suunnitelmia näiden ratojen yhdistämiseksi poikittain. Ratojen rakentaminen katsottiin olennaisen tärkeäksi etenkin talouselämän kehittymisen takia. Pieksämäki-Jyväskylä-rata valmistui vuosina 1911-1914. ¨Muiden uudistuksien tultua toteen, suonenjokelaiset pystyivät helposti tavoittamaan muut paikkakunnat Suomessa ja Venäjälläkin junateitse.

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteiden maisteri

Kaiken kallistuminen ja selviytyminen nälkätaiteilijana 2020-luvun Suomessa

Olen runsaat kymmenen vuotta sitten maisteriksi valmistunut mies, joka tulee nykyisin toimeen tuilla ja freelancerpalkkioilla. Saan myös toisinaan apua omilta vanhemmiltani. Aloitan lähiaikoina tekemään väitöskirjaani. Olen huomannut sen monen käsikirjoituksen kautta, että läpimurto kustannusmaailmaan saati sitten apurahojen saaminen on vaikeaa sellaiselle kirjailijalle, joka kirjoittaa pääasiassa itselleen. Sen takia minun on pitänyt ottaa vastaan valtion tukia. Vammaiseksikin minua on vihjailtu, vaikka vihjailuilta vie pohjan se, että älykkyysosamääräni on 150.

Olen huomannut parin edellisen vuoden aikana miten elintarvikkeiden ja viinan hinta on kasvanut Suomessamme. Tämä on tietysti monen tekijän summa, mutta kyllä politiikassa toimivien tulisi kantaa sen verran huolta siitä että kansalaiset pystyisivät ostamaan sellaista ruokaa, joka riittää nälän poisviemiseksi. Arvonlisävero on esimerkiksi kirjoissa sellainen tekijä, minkä takia ne maksavat Suomessa moninkertaisesti enemmän kuin muissa kulttuurimaissa.

Ruokakorin hinta Saksassa tai Ranskassa on moninkertaisesti pienempi kuin Suomessa. On selvää, että ruuan myyntiä ja siitä otettavaa hintaa tulisi säädellä valtion toimesta. Olen joskus kirjoittanut siitäkin, että jos isoja kauppiaita verotettaisiin enemmän, niin pienet ostoliikkeet voisivat silloin menestyä paremmin. Tässä on siis kaksiteräinen miekka – mahdollistetaanko isojen liikkeiden suuri kauppa kuluttajalle edullisemmin, vai pitäisikö pienten ja keskisuurten liikkeiden omistajia ja perustajia varjella ”pöydältä pyyhkäisy”-efektiltä, johon suuret myytävät erät ja sen takia halvemmat hinnat mahdollistavat suurliikkeenomistajan oikeuden.

Kuitenkin on sanottava, että on hyvä, että Suomessa on Pirkka-tuotemerkki, joka mahdollistaa ihmisille korkealaatuisten tuotteiden hankinnan suhteellisesti edulliseen hintaan. Pirkka mahdollistaa myös kotimaisten tuotteiden ostamisen vähävaraiselle kansalaiselle, vaikka sen lisäksi niitä on tietysti muitakin sekä K- että S-kauppojen puolella.

Monesti jos käyttää viinaa, niin pienituloisena tulee laskeskella ruokakaupassa, että rahat riittävät varmasti kaikkeen. Joskus kun saa isompia tilejä esimerkiksi kirjoituksien myymisen kautta, niin saa kaupassa olla katselematta hintoja, mutta ne ovat toistaiseksi olleet itselleni vain toisinaisia tapahtumia.

Jos jotain pitäisi yhteiskunnassa säädellä, niin se olisi kirjojen ja ruuan myynnin edistäminen pienemmilllä hinnoilla. Lisäksi viinat tulisi tuoda ruokakauppoihin ja kilpailun alaisiksi. Lisäksi voitaisiin miettiä DDR:n Interflugin kaltaista kansallistettua lentoyhtiötä, joka tarjoaisi ihmisille edullisia mahdollisuuksia matkalle lähtöön toisiin maihin. Mikä tietysti on pelkkä vitsi jutun keventämiseksi, mutta periaatteessa miettien aivan käypä idea.

Olen aina mieltänyt itseni oikeistolaiseksi, koska mielestäni oikeisto kunnioittaa yksilöä vasemmistoa enemmän. Kuitenkin olen viime aikoina huomannut sen, että säätely köyhimpien kansalaisten hyväksi ei ole mitään alhaista ja torjuttavaa matelua. Yhteiskunnan ja poliitikkojen tulee kantaa huolta siitä, että kaikki kansalaiset saavat syödä vatsansa täyteen, ja tässä esimerkiksi Pirkka voi olla asian edistämiseksi hyvinkin esillä ottamalla tähän määrätietoisen kannan.

Pirkka on ollut aina ruuan suhteen suosikkituotemerkkini Suomessa. Pirkan tulee olla vahvistamassa oikein toimivien poliitikkojen kanssa sitä, että suomalaiset ihmiset saavat edullisia ja parhaimmassa tapauksessa kotimaisista aineksista tehtyjä tuotteita kaupassa ostaakseen.

Poliitikkojen tulisi huomata se, että esimerkiksi maahanmuuttajatkin voisivat työllistyä paremmin, jos rahalle olisi edes jonkinlaista vastinetta kauppaan mennessä. Samalla jokainen suomalainen ihminen voisi olla varma siitä, että rahat eivät lopu ainakaan ruuan takia kesken. Esimerkiksi kahvipaketti voi maksaa nykyisin suomalaisissa kaupoissa yli kymmenen euroa. Lisäksi kansalaisten sivistyspyrkimysten eteen tulisi kirjojen myyntiä arvolisäveron alentamisen kautta mahdollistaa helpommaksi. Suomessa on varmasti kaikista Euroopan maista vähiten kirjakauppoja, ja nykyisetkin liikkeen pitäjät lopettavat olon käytyä vieläkin tukalammaksi.

Olli von Becker

Yhteiskuntatieteiden maisteri