Jotain filosofiastani

Oleminen tarkoittaa yleisimmin sitä, että ihminen on tietoinen omasta toiminnastaan ja ajattelustaan. Oleminen on siis tietoista toimintaa, vaikka ontokratian ihmiset ajattelevat toisin ja heidän mukaan toimiminen perustuu monessa mielessä juuri tiedostamattomaan toimintaan ja jopa jonkinlaiseen ”ajatteluun”. Periaate tarkoittaa sellaista ihmisen mielessä olevaa johdetta, jonka on tarkoitus antaa neuvoja siinä miten ihminen kohdistaa toimintaansa, eli jossain mielessä se voi vaikuttaa siihen, millä tavalla ihminen kokee. Parhaimmassa tapauksessa tulisi käyttää vain riittävässä määrin perusteltuja periaatteita. Olemisen periaate siis tarkoittaa sitä, miten ihminen haluaa käsitellä omia tiedostettuja kokemuksiaan. Valta tarkoittaa sitä, että sen avulla voidaan ohjata toisten ihmisten ajattelua ja toimintaa. Olemisen valta siis tarkoittaa sitä, miten olemisen yhteydessä käytetään valtaa, eli toisin sanoen muokataan sitä käsitystä, joka ihmisillä on olemisen suhteen. Vallattomat ihmiset ovat ainoita, jotka pyrkivät ”vaikuttajiksi”, joka tarkoittaa nimenomaan sitä, ettei heillä ole valtaa eikä heillä ole myöskään puolueetonta näkemystä', joka tukisi heidän kuvitelmaansa itsestään ”vaikuttajina”: Jos joku botoksinaama on ”vaikuttaja”, niin voidaan miettiä sitä, millaiset ihmiset häntä ”vaikuttajana” nimittävät. Vallattomat ahneesti valtaa tavoittelevat ihmiset siis muodostavat olemisen vallan, jossa on enemmän tiedostamattomia ajatuksia ja pyrkimyksiä kuin tietoisia pyrkimyksiä. Ontokratia eli olemisen valta kuitenkin asettaa vapaille olemisen vapautta tavoitteleville ihmisille joukkovoimansa takia rajoitteita, ja ne nimenomaan pyrkivät tekemään olemisen vapaudesta mahdotonta, koska he rajoittavat sen näille botoksinaamoille ja sannamarineille. Olemisen valta perustuu etenkin siihen, että se houkuttaa tyhmiä ihmisiä oman pinnallisuutensa kautta, jonka kautta voidaan huomata sekin, että uusi syvällisyys ja new depth eivät ole sen pyrkimysten joukossa. Olemisen valta siis perustuu etenkin seksiin, ulkonäköön, päihteisiin, muotiguruuteen, setaan ja kaikkeen epätärkeään ja epävakavaan. Naisten joukossa ontokratia ilmenee etenkin siinä mielessä, kun naiset arvioivat ja kadehtivat toisiaan ulkonäön, iän ja seksuaalisen houkuttavuuden kautta. Nykyaikainen yhteiskunta ja kaikenlaiset sosiaaliset mediat ovat aiheuttaneet sen, että vaikka minkälaista sontaa kurkustaan videolle tunkevat ”vaikuttajat” saavat ääntä kuuluviin, ja mikä hulluinta, jotkut samanlaiset ihmiset alkavat kutsumaan heitä tuolla nimikkeellä. Ajattelu käsittää etenkin kaiken sen, miten ihminen käyttää ajattelussa tietämiään kokemuksia ja periaatteita. Kokemuksen käsite ei itsessään ole ihmistä johtamassa parempaan suuntaan eli olemisen vapauteen, vaan siihen nähden tulee käyttää myös tiettyjä periaatteita. On tiedettävä se, mikä on tietämisen arvoista. Kuitenkaan periaate ei tarkoita suoranaisesti kokemuksien rajoittamista vaan välinettä, jolla kokemuksia koetaan. Olemisen valta siis tarkoittaa sellaista tahattomasti elävää ihmisten ryhmittymää, joka pyrkii tunkemaan itseään arvokkaammat asiat itsensä ja oman joukkovoimansa alle. Arvokkaampaa on etenkin se, minkä historia antaa ihmisille omien periaatteiden noudatuksia. Ontokratia hyödyntää ihmisten arvojen ja arvonäkemysten väärentämisellä omaa valtaansa ja tässä tärkeitä käsitteitä ovat merkitysvalta, vaikutteellisuus ja kommentaariaatti. Ontokratia toimii etenkin toisten ihmisten ja heidän arvojensa kommentoimisessa, joka tekee näistä vaikutteellisia, minkä taas mahdollistaa merkitysvallan kehittyminen. Voidaan sanoa esimerkiksi se, että ihmisten yleissivistyksen taso laskee jo esimerkiksi median toiminnan takia. Jos katsotaan, että laaja kulttuurinen ja historiallinen yleissivistys ei ole minkään arvoista, niin on varmaa, että tällainen yleisenä annettu näkemys alkaa myös vaikuttaa ainakin suurimpaan osaan väestöstä. Jos joku naikkonen tai mehumaijamies otetaan vastaan vaikuttajana, on se sen osoitus, ettei nykyaikainen yhteiskunta arvosta suurta yhteiskunnallista ja kulttuurista sivistyneisyyttä. Tämä tulee esiin esimerkiksi joissakin matkaohjelmissa. Jaakko Selinillä on yleissivistystä, laajaa kulttuurintuntemusta ja sopeutumiskyvykkyyttä, samalla kun sohvasurffaajat ja etenkin se enemmän kameran edessä oleva nainen on tosi rahvaanomainen, sopeutumiskyvytön ja yksinkertaisen oloinen sekä omaan rallienglantiinsa kielissä rajoittuva. Sama on Race across the world ohjelmassa ollut tyttöpari. Nämä wannabehelsinkiläiset toistelevat väliin englanniksi joitain kommenttejaan, ikään kuin se kuuluisi hienommalta kuin täysin puhdas suomen kielen käyttäminen. Se myös kertoo siitä, että esimerkiksi ranskan, saksan ja ruotsinkielen osaaminen on nykyään huomattavan rajoittunutta, vaikka sitten asuisi pääkaupunkiseudulla. Ontofysiikka kuvaa olemisen toimintaa ja miten olemista voidaan käsitellä. Ontodike eli olemisen oikeus on etenkin sellainen määrittävä tekijä, jossa määritellään se, millainen ihmisen vapauden ja olemisen annetaan olla. Tässä mielessä olennaista on ontokratian vastustaminen, kommentaariaatin tuhoaminen ja merkitysvallasta kieltäytyminen. Esimerkiksi on naurettavaa, että nykypäivänä vaikkapa yliopistossa opiskelevat ihmiset sotkevat omaa yleissivistystään kaikenlaiseen alhaisimpaan populaarikulttuuriin, joka koetaan joskus jopa varsinaista tieteellistä sivistystä tärkeämmäksi. Ajattelu on siis etenkin ontofysiikan osa mutta ontofysiikka on myös ajattelun osa, eli soveltavan filosofian mukainen asennoituminen alkaa ontofysiikan tuntemisesta, samalla kun ontofysiikka on ajattelun kohde. Ontofysiikka siis määrittelee sen todellisuuden, jonka yhteydessä voidaan tarkastella ajattelun periaatteita. Eli soveltavan filosofian periaatteet tulevat esiin ontofysiikan näyttämällä tavalla. Ontotiede tarkoittaa sellaista ajatuksen menetelmien soveltamista, joka auttaa tuomaan esiin olemisen periaatteet, kunhan se ensin toimiin olemisen vapauden eikä vallan kautta. Ontotiede on siis sellainen olemista käsittelevä maailmankatsomus joka autenttisimmillaan, eli silloin, kun ontokratia ei rajoita sen näkemystä, korostaa olemisen vapautta. Olemisen vapaus antaa siis ihmiselle puolueettoman tavan suhtautua olemiseen ja olemisen käsittelemiseen ontotieteen menetelmillä. Tiede siis tarkoittaa sellaista menetelmien ja käytäntöjen kokoelmaa, joka auttaa pääsemään uudenlaisiin päätelmiin ja rakentamaan laajempia teoreettisia kokonaisuuksia olemisesta ja yhteiskunnasta. Teoreettinen filosofia on etenkin aivojumppaa, joka ei käytännössä uudistu edes muutamassa sukupolvessa. Käytännöllinen filosofia käsittelee olemisen periaatteita sen takia, koska se ottaa kantaa yksilöön etenkin yhteisöllisenä oliona yksilöyden lisäksi. ”Vaikuttajat” käyttävät merkitysvaltaa, joka johtaa ihmiset entistä ohkaisempaan yleiseen maailmankatsomukseen. Lisäksi mainostamisessakin voidaan edistää pintapuolisia ja älyttömiä arvoja. Olemisen valta siis on etenkin sitä, että se pitää yllä tietynlaista käsitystä yhteiskunnassa vallitsevista arvoista. Siinä mielessä, koska olemisen valta ei ole ontotieteen mukainen käsitys yhteiskunnasta, tulisi kaikkien riippumattomien ja vapaiden ihmisten pyrkiä siitä eroon ja ei asettua sen yksinkertaiselle tavalle määritellä ihmistä ja todellisuutta. Kommentaariaatti on sukua proletariaatille ja esimerkiksi kulttuurimarxilaiset ihmiset, joita nykyään on paljon myös esimerkiksi Vihreässä puolueessa, ovat edistämässä kaiken turhan edesauttamisessa, jossa kaikki korkeampi ja etenkin historiallisesti arvokas pääoma pyritään madaltamaan kaikkein primitiivisempien ihmisten ymmärrettäväksi ja tasolle. Ontokratia on siis se valtaa hallussaan pitävä ryhmittymä, joka tukee voimakkaasti etenkin itseään, ja kommentaariaatti on ontokratian juoksupojat, jotka toteuttavat heille annettua matalan asteista käsitystä maailmasta ja ihmisestä. Ihminen pyrkii parhaimmassa tapauksessa vapaaseen arvojen määrittämiseen ja niiden yksilölliseen tunnustamiseen. Kuitenkin joillakin, joita kiinnostaa enemmän ideologinen nautinto, ovat omiaan menettämään omat arvonsa vähemmän olennaisen takia. Mainitsen esimerkin ideologisesta nautinnosta: mummoni on moneen otteeseen kertonut, että häntä ärsyttää ihmiset joilla on paljon tatuointeja, kuitenkin samassa talossa asuu leipuri, joka oli joskus tuonut mummolle jonkinlaiset hillopitkon, ja heti mummolta sanojensa mukaan unohtui se, että leipurilla on käsivarret täynnä tatuointeja. Samalla tavalla ideologiseen nautintoon sortujat tekevät sen etenkin tiedostamattaan. Eli merkitysvallasta, joka tarkoittaa sanojen ja asioiden merkityksen käyttämistä vallan tavoittelemista varten, syntyy etenkin ideologista nautintoa, samalla kun vapaa ihminen ei voi tunnistaa tai hyväksyä mitään merkitysvallan kautta, koska suurin osa ihmisistä on kuitenkin väärässä. Tässä mielessä on korostettava etenkin sitä, että merkityksessä ei voida nähdä mitään vallan aihetta, ja ainakin on sanottava, että merkityksessä ja sen arvioinnissa ei voida millään tavalla laskea valtaa, koska monet asiat ovat sellaisia, ettei niiden tietäminen ja tunteminen ole yleistä. Merkitykset tulevat monesti etenkin historiasta, jota suurin osa ihmisistä ei tunne. Race across the world Suomessa oli tässä mielessä vain yksi sivistyneempi pariskunta, joka koostui arkkitehdista ja hänen naisystävästään. Merkitysvaltaa on etenkin se, jos voidaan avata jonkinlainen viite, joka kertoo suoraan jonkin asian merkityksen. Etenkään yksilöt eivät voi arvioida merkitystä vallan kautta, koska merkitys on aina henkilökohtainen, ja esimerkiksi minä tulkitsen aina kaikkien muiden ihmisten reaktiot sen tärkeimmän asian kautta mitä teen – eli kirjoitan. Minä en tiedä, miksi minun pitäisi olla kiinnostunut ajattelemaan jotain sellaisia asioita, joihin jotkut epäolennaisuuksiin keskittyvät ihmiset viittaava.t Minä en yleensäkään ole koskaan ajatellut jotain häpäisemisen kautta. Ja minun puhettani ei voi rajoittaa, vaikka joku olisi kuuntelemassa ja ajattelemassa että minä puhuisin etenkin jostain tietystä asiasta. Kommentaariaatti vetää marginaalin kaikkeen sanottuun ja kirjoitettuun, minkä lisäksi se tietysti vaikuttaa myös taiteen ja musiikin kautta. Mutta kommentaariaatti ei muodosta itsenäisiä ja vapaita käsityksiä asioista, vaan se keskittyy rajoittamaan ja monopolisoimaan kaikkea vapaata ilmaisua. Kommentaariaatti hallitsee suuressa määrin myös esimerkiksi koululaitosta, jossa ihmiset pakotetaan tipoittain annettavaan tietoon, elementaarisuuksiin, ajattelun rajoittamiseen, soveltamiskyvyn rajoittamiseen ja auktoriteettiuskoon. Kaikkia kouluaineita tulisi opettaa syvällisemmällä tasolla, vaikka samanaikaisesti voitaisiin myös miettiä sitä, että koululaiset ja opiskelijat saisivat erikoistua varhaisemmassa vaiheessa omiin mielenkiinnonkohteisiinsa. Olemisessa on siis olennaisinta tavoittaa kaikkein riippumattomin tapa suhtautua olemiseen, silloin virikkeitä olemiseen ei voida saada mistään muualta kuin omista arvoistaan. Arvot perustuvat tavallisesti arvotunteisiin, jotka jakaantuvat määrällisesti suuriin ja määrällisesti vähäisempiin sekä arvollisesti pieniin ja arvokkaampiin arvoihin. Esimerkiksi lisääntyminen ja nussiminen on etenkin alhaisempien arvojen toteuttamista, koska tällaisessa tribalismissa ei todellakaan toteuteta minkäänlaisia älyllisiä ja henkisiä arvoja, mikä on monesti syynä siihen, että tavalliset ihmiset kokevat tärkeimmäksi aktiviteetikseen lisääntymisen ja surkeiden ja tyhmien ihmisten maailmaan tuomiseen. Arvojen kohdalla olennaisinta on siis se, että myös niiden tunnistajassa tulee olla arvokkaampaa substanssia, jonka takia esimerkiksi Voltaire arvosti demokratian sijaan valistunutta yksinvaltiutta. Voltaire on etenkin esimerkki vallan kritisoinnista ja käsittelemisestä. Siinä mielessä Suomessakin toteutetaan edelleen sellaista arvon annon ja moraalisen arvioinnin mittaria, jonka mukaan näkyvässä ylemmäksi katsotussa asemassa toimivien ihmisten sanat ja moraaliset arviot otetaan enemmän moraalisena arvioina kuin esimerkiksi se, minkä joku, vaikka valistunutkin kadun mies olisi sanonut. Moraalinen arviointi, koska kansan enemmistö ei ole muuttunut epähengelliseksi kirkosta eroamisesta huolimatta, suunnataan nykyisin sekulaarempiin hahmoihin, eli heiltä halutaan samalla tavalla moraalista ohjausta ja periaatteita, joita on aiemmin etsitty kirkkoherroista, rovasteista ja kappalaisista. Tämä on monessa mielessä syy siihen, minkä takia ihmiset arvostavat toisten ihmisten ohjeita enemmän kuin omaa harkintaansa ja omia, parhaimmassa tapauksessa oikein tunnistettuja arvojaan. Eli jotkut katsovat edelleen, että ohjeita olemiseen tulee etenkin joltain pseudokirkkoherralta. Ajattelun periaatteita siis ovat etenkin ne asiat, jotka tekevät ajattelusta riippumatonta. On kuitenkin mainittava sekin, että suhtaudun tähän soveltavan filosofian ajatusrakennelmaan etenkin ajatuskokeena, koska mielestäni tällaisia maailmankatsomuksen arvosteluja voidaan tehdä vain subjektiivisella tasolla. Kuitenkin minä olen maininnut sen ja mainitsen vielä uudestaan, että ihmisten on pyrittävä pääsemään objektiivisiin arvoihin, valitsemalla ne oikein ja käsiteltävä niitä oikein joukkopriorisoinnin ja adaptiivisen tulkinnan kautta. Arvotunteet ovat siis alussa vielä subjektiivisia, kuten niiden vääntymät pysyvät subjektiivisina, mutta arvokkaimmat arvotunteet kuitenkin voivat tulla objektiivisiksi etenkin sen kautta, kuinka niitä käsitellään yhteiskunnassa ja miten niille löydetään omat vastinkohtansa elämässä. Ihmiset voidaan jakaa ryhmiin sen mukaan, miten tällainen ihminen tunnistaa ja tunnustaa omat arvotunteensa. Naiset ovat valitettavasti vieläkin riippuvaisempia toisista ihmisistä ja toisten ihmisten mielipiteistä ja ajatuksista kuin omistaan, ja tämän takia esimerkiksi ”Suomen entisellä pääministerillä” on instagramissa miljoona seuraajaa, joista varmasti ainakin 4/5 osaa on naisia, jotka häntä palvovat kaikkein pintapuolisimpien seikkojen ja syiden takia. Tämä nainen on sanonut ”kaipaavansa valtaa”, joka jo kertoo sen, että kyseessä on vallaton nainen, sellaisessa toimessa oleva ihminen, jossa hänen porkkanansa tultua nostetuksi maasta, ei porkkanan kokoista koloa jää. Hän on siis etenkin vallantäyttäjä, joita parlamentissa Suomessakin olevista ihmisistä on ainakin ¾ osaa. Ontokratiaa edustavat siis vallattomat naiset, vaikka miehiäkin kuuluu tuohon ryhmään, sekä kaikenlaiset vallantäyttäjät, jotka pyrkivät tekemään itselleen suurempaa merkitystä kuin mitä todellisuus parhaimmillaan kertoo toisella tavalla. Tiede siis tarkoittaa sellaisia totuuden havainnoinnissa käytettyjä menetelmiä, jotka voidaan yleistää. Tässä mielessä ontotiede tarkoittaa niitä ajattelun periaatteita, joita voidaan käyttää soveltavan ja käytännöllisen filosofian välineinä. Ontotiede siis käsittelee olemisen periaatteita, joita voidaan yleistää ja kvalisoida. Historialla on mielestäni tärkeä arvo ihmisen päätelmissä, arvioissa ja tavoissa. Siinä mielessä voidaan sanoa, etä historia on sellainen asia, jonka oikeassa tapauksessa kaikkein arvokkaimmat ihmiset tunnistavat. Olen esimerkiksi itse yhtä läheinen isoisäni isoisän isoisän isälle kuin omille vanhemmilleni. Tiedän heidän vaiheensa ja sen takia heillä on tärkeä osa omassa historiassani, joka on samalla myös sukuni ja sukupiirini historiaa. Voidaan sanoa, että kun ontotiede käsittelee olemista ja sen modifikaatioita yhteiskunnassa, niin se ottaa huomioon historian ja traditiot. Esimerkiksi minulla on tullut tärkeäksi myös ruotsin kielen osaaminen, koska sukulaiseni ovat puhuneet sitä monessa polvessa peräkkäin ensimmäisenä kielenä. Se on kuitenkin unohtunut viimeisen parin sukupolven aikana, vaikka voin sanoa äitinikin osaavan sitä kuin toista äidinkieltään. Miksi tarvitaan ontotiedettä? Se johtuu etenkin siitä, että olemista ei olla vielä tutkittu riittävästi tarkasti määritellyillä käsitteillä ja menetelmillä. Ontokratia ja ontoeleuteria ja niiden välinen ontofysiikka ovat siis tärkeitä olemisen tieteen eli ontotieteen käsitteitä ja menetelmiä. Nämä käsitteet esiintyvät siis etenkin kulttuurin- ja historiantutkimuksessa. On mainittava Heideggerin pyrkineen määrittelemään jollain tavalla olemisen tiedettä, mutta hän ei kaikessa sekavuudessaan osannut määritellä käsitteellisiä välineitä riittävällä ja oikealla tavalla. Ontofysiikkaan kuuluu siis syvällisesti myös kommentaariaatin, vaikutteellisuuden ja merkitysvallan käsitteet. Kommentaariaatti on ihmisten ryhmä, jotka eivät vapaudettomuutensa takia pysty itse olemaan vapaita ja he suuntaavat vaikutteellisuutta eli epäoriginaaliksi tulemista ihmisiin ja kulttuurimuodostelmiin, ja liite jonka he onnistuvat vapauden keskelle laittamaan määrittyy etenkin merkitysvallan kautta. Merkitysvalta on etenkin sellaista valtaa, joka suuntaa arvojen juuriin yhteiskunnassa, eli syväsymboleihin. Kommentaariaatti rakentaa kaikki arvojen ja instituutioiden symbolit vertailukohdallisiksi symboleiksi, jolla he pyrkivät siihen, että instituutiot eivät voisi olla rauhassa autonomisia vaan kilpailisivat koko ajan toisia instituutioita ja omaa instituutiotaan vastaan. Vertailukohdallinen symboli tarkoittaa etenkin kilpailua ja epävapautta. Vertailukohdallisuus muodostaa arvoinstituutioita, joita suojelemaan kommentaariaatin jäsenet muodostavat poliisin lailla toimivia tuki-instituutioita, joilla he pyrkivät suojelemaan status quota, vaikka antaisivat ihmisille instituutioissa oikeuden tavoitella aina täydellisintä anarkiaa. Syväsymbolit ovat parhaimmassa tapauksessa itsenäisten ja vapaiden arvojen tukikohtia, jotka toimivat varsinaisella symbolien tasolla, eli siis sillä tavalla ettei niitä tarvitse koko ajan käsitellä ja että ne eivät sorru sillä tavalla, jos välinpitämätön ihmismassa ei halua niitä tunnistaa. Arvot sijoittuvat parhaimmassa tapauksessa instituutioihin sillä tavalla, ettei niitä vapaana ollessaan tarvitse puolustaa millään poliisi-instituutioilla. Syväsymbolit ovat siis tärkeimpien arvojen osalla itseriippuvaisia, eli niitä ei tarvitse innostaa toimimaan jotain vastaan eikä niitä tarvitse pakottaa toimimaan vapaiden arvojen ja instituutioiden mukaisesti, koska se on niiden toiminnassa annettuna. Niitä ei siis tarvitse perustella kenellekään, ja sen takia ne eivät kuulu nuorisokulttuuriin ja epäolennaiseen materiaaliin, jota ei voida perustella esimerkiksi historian kannalta. Vertailukohdalliset symbolit ovat siis etenkin puskureita, joilla pyritään ohjailemaan ihmisiä ja asioita oikeaan suuntaan. Ne siis liittyvät merkittävällä tavalla etenkin porvarilliseen kulttuuriin, jota vastaan voidaan asettaa esimerkiksi boheeminen vapaaehtoinen köyhyys, joka kieltäytyy täysin koko porvarillisesta kulttuurista ja vertailukohdallisista symboleista, jollaiseksi voidaan nimetä esimerkiksi vaikka auto tai talo. Syväsymboli on siis sellainen näkymä, joka parhaimmassa tapauksessa merkitsee arvojen arvokkainta ja vapainta tunnistamista. Arvokkuus on mielenkiintoinen kysymys, mutta on sanottava järjenkäytön tavallisesti paljastavan sen, mikä on olennaista ja mainitsemisen arvoista. Arvot silloin kun ne valitaan valmiiksi rajoitettuina ovat etenkin tunteellisuutta sen matalimmalla ja naismaisimmalla tavalla tulkittuna. Esimerkiksi lisääntyminen on sellainen piirre, joka tulee joillekin ajankohtaiseksi sen takia, koska heistä ei ole mihinkään arvokkaampaan. Ontokratia, kommentaariaatti, vaikutteellisuus ja merkitysvalta ovat siis sellaisia asioita, jotka johtavat ihmiset muoti-ilmiöihin ja epävapauteen. On mainittava esimerkiksi yläasteaikani älykkäimmän pojan olevan nykyään diplomi-insinööri ja mielestäni hänessä oli pokkaa silloisen pokemon-villityksen aikaan, kun hän ei varmaan ainoana luokan poikana ala-asteella ei ottanut korttien vertailuun ja vaihtamiseen osaa. Hänessä oli henkistä kanttia jo silloin, vähän päälle kymmenen vuotiaana. Olemisen vallan mukainen toiminta on vain koordinaatiota eikä ajattelua, jossa reaktiivisuus, suhteellisuus ja negaatio ovat tärkeitä toiminnan periaatteita. 

Muistoja Arthur-kissasta eli kaikkien aikojen parhaimmasta ystävästäni 1999-2012

Arthur tuli minun ja perheeni elämään keväällä 1999. Arthur oli syntynyt neljä kuukautta aiemmin abessinialaisten kissojen perheeseen Siilinjärven Vuorelassa. Kasvattaja oli äitini työkaveri. Arthur oli riistanvärinen: hänen isänsä oli samoin riistanvärinen samalla kun äitinsä oli sininen. Isän nimi oli Onni, joka oli voittanut toistasataa palkintoa kissanäyttelyissä. Äidin nimi oli Helmi. Kissakatras koostui riistanvärisistä, punaisista ja sinisistä pennuista. Minä olin tuolloin kymmenvuotias, ja olin jo pitkään halunnut kissan. Ensiksi olin ajatellut persialaista kissaan, mutta käynti katsomassa abessinialaisia pentuja sulatti sydämeni. Maksoin Arthurista 2500 markkaa, jotka rahat tulivat omasta jemmastani. Minulla oli jo kymmenvuotiaana omia rahoja useita tuhansia markkoja, kun säästin kaikki mahdolliset rahat jotka sain. Kun haimme Arthurin, maukui hän sydäntä särkevästi autossa, johon itsekin reagoin voimakkaasti empatian varassa varsin pienenä lapsena. Kuitenkin hän sopeutui pian perheeseemme, kun oli käynyt perusteellisesti läpi asunnon Toivalassa. Arthur oli terhakka, sopeutumiskykyinen, villi mutta toisaalta myös lempeä ja älykäs kissa. Arthur tykkäsi nukkua vieressäni, tyynyn päällä tai jalkopäässä omaa sänkyäni, ja jos hän huomasi tyynyn päällä ollessaan, että minua rupesi nukuttamaan suuresti, siirtyi hän itse sängyn jalkopäähän. Arthur piti pihan valvomisesta sekä kotona ja mökillä. Hän ei suuresti sietänyt muita kissoja, etenkään sen jälkeen kun oli tottunut olemaan ainoa kissa perheessämme. Arthur valloitti vaivatta perheemme sydämet, ja hänelle syntyi omanlaisensa kissa-ihminen-suhteensa kaikkiin perheemme jäseniin, ja voin epäilemättä sanoa, että kaikki perheemme jäsenet ovat nyt kissaihmisiä Arthurin myötä. Päätin itse hänen nimensä, kun oltiin plärätty almanakkoja. Arthur oli korostuneesti koiraskissa ja halusi hallita itse omia tonttejaan. Kun vein hänet valjaissa mökillä ulos, otti hän tavallisesti suuren spurtin eteenpäin, kun lähdimme kulkemaan mökkitielle. Hän juoksi niin pitkällä edessä, ettei flexissä riittänyt nauhaa. Lisäksi hänelle oli tyypillistä, että hän yritti kiivetä tien varressa olevaan puuhun, vaikka onneksi sain hänet tavallisesti otettua kiinni korkeintaan noin kahden metrin korkeudelta. Arthur ei pelännyt koiria, vaan pikemminkin koirat pelkäsivät häntä. Hän ei pitänyt melua pitävistä ihmisistä, eikä etenkään lapsista. Esimerkiksi enoni Markun lapset pelottivat Arthuria, ja tavallisesti hän sähisi lapsille, jos nämä yrittivät häntä lähestyä. Arthur karkasi pariin otteeseen Toivalassa, vaikka molemmilla kerroilla taisi olla talvi, ja saimme sen takia hänet nopeasti kiinni. Kuitenkin eräänä kesänä tätini mies tyhmyydessään käynnisti Arthurin vieressä moottorisahan, niin tietysti Arthur meni valjaistaan läpi ja pakeni. Isäni oli ottanut vastuuta Arthurista ja hän juoksi remonttivyö heiluen ja kilisten Arthurin kiinni, kun tämä oli juossut naapurin pihojen kautta Kiikkutielle talon edessä. Arthur ei siis pitänyt kovista äänistä, ja en ole täysin varma onko tämä piirre tullut hänen rodustaan vai siitä, mihin hän oli tavallisesti tottunut. Arthur siis suhtautui hyvin lempeästi kaikkiin perheemme jäseniin ja sulatti todella kaikkien sydämet minun lisäkseni. Arthur piti kissarotunsa mukaisesti korkeista paikoista ja hänen ponnistamiskykynsä oli valtaisan suuri huomioiden hänen kokonsa. Frans de Waal on hyvin kuvannut sitä, miten ihmiset vähättelevät eläinten inhimillisiä piirteitä ja eivät aina pyri eläimiä ymmärtämään. Arthur kuitenkin oli minun paras ja toisinaan ainoa kaverini, jonka muisto ei ole missään vaiheessa minulta unohtunut. Kun yliopiston aikaan tulin porukoille, nousi Arthur aina leivinuunin päällä olevasta isäni rakentamasta sängystään ylös ja tuli tervehtimään minua ja yleisesti samalla myös nuoli minun kasvojani ja hiuksiani. Arthur oli mukana myös silloin, kun olin psykiatrisessa hoidossa Siilinjärven Tarinan sairaalassa, kun äitini ja veljeni tulivat käymään luonani hän mukanaan. Minusta tuli syvällisesti kissaihminen etenkin sen takia, koska koin Arthurin merkityksellisimpänä kaverina ja toisinaan myös ainoana kaverina. Arthur osasi kissojen tavalla havainnoida omia mielentilojani ja tuli monesti lohduttamaan minua silloin. Monissa pettymyksissä ja elämän kolhuissa Arthur oli aina se, jolle pystyin uskomaan omat itkemiseni. Arthurin kautta ymmärsin sen, että eläin voi olla samalla tavalla ihmisen paras ystävä kuin ihminenkin. Nyt en ole saanut pidettyä liikutustani kasassa, koska selailin valokuvakirjaa Arthurista ja viimeisellä sivulla oli äitini kirjoittama kortti, jossa luki ”Arthur nukkui pois 4.4.'2012”. Tuo kortti on nyt tuonut minut mainitsemaan piirteitä hänestä ja hänen elämästään. Arthurista tuli nopeasti perheenjäsen, ja näin usein hänen istuvan isäni vieressä sohvatuolin nojalla ja äitini vieressä sohvalla. Luulen, että Arthur saattoi pitää perheessämme enemmän äidistäni kuin minusta. Arthur piti yhdestä sukumme kissaihmisestä eli Aino-tädistä. Jotain tekemistä asialla on varmaan sen kanssa, että hänellä oli monesti hiuslakkaa hiuksissaan, jonka takia Arthur monesti tykkäsi hänen hiustensa nuolemisesta. En ole koskaan voinut unohtaa Arthuria enkä koskaan pystyisi häntä unohtamaan. En tiedä, olisiko minun tullut olla mukana reissulla, jossa Arthur siirtyi taivaaseen, koska koin oloni niin liikuttuneeksi ja herkentyneeksi hänen sairautensa takia, että koin tilanteen olevan minulle liian vaikea. En koskaan unohda sitä, kun näin vanhempieni auton kaartavan risteyksestä näkymättömiin Arthur mukanaan. Äitini on kuitenkin kertonut, ja niinhän sen on tietysti täytynyt ollakin, että sekä hän että isäni silmät eivät olleet kyynelemättömät tilaisuudessa kun Arthur ohjattiin taivasmatkalleen. Toivon, että Arthurilla on kaikki kunnossa ja hyvin taivaassa, minne minäkin toivon mukaan tulevaisuudessa siirryn hänen ja isovanhempien seuraan. On mainittava, että isoisäni Arvi, joka kuoli vuonna 2001, huomasi sen miten tärkeä Arthur oli minulle, ja kysyi vielä kuolinvuoteellaankin minulta Arthurin kuulumisia. Se on yksi asia, jonka kautta olen aina ukkiani tottunut kaipaamaan. Arthur toimi myös hiirestäjänä vanhempieni luona, vaikka hän ei rotukissana niitä syönytkään, vaan laittoi ne jääkapin eteen, kuin kerätäkseen omistajilleen varantoa tulevaisuuden kannalta. Naapurin Pete-kissaa Arthur ei sietänyt, vaikka Pete oli tavallisesti vain hämmästynyt siitä miten pihalla ollessaan Arthur ei todellakaan katsellut omalle reviirilleen tulijoita. Arthur oli korostuneesti rotukissa ja abessinialainen, eli hän piti jonkinlaista etäisyyttä ihmisiin ja nautti etenkin uunin päällä omassa sängyssään nukkumisesta. Arthur oli myös varsin hurja joskus etenkin leikkiessä, koska hän käytti tarvittaessa kynsiään, hampaitaan ja takajalkojaan. Se oli kuitenkin aina vain leikkiä. Arthur piti etenkin sian sydämestä, joka oli todellakin hänen herkkujaan. Toinen herkku oli silakkafileet. Arthur ei tavallisesti ollut nirso ruuan suhteen, vaan hän söi Shebaa, Whiskasia, Latzia ja muita täysin mielellään. Arthurin pelkäämättömyydestä ja yleensäkin siitä, etteivät kissat tavallisesti pelkää mitään, kertoo se, että kun sukulaisperheen schäferi oli mukana heidän kanssaan meidän mökillä käydessä, makasi se alakerrassa lattialla ja Arthur tuli venytellen yläkerrasta: koira oli kuono kiinni maassa, kun Arthur tuli ja nuuskien kulki koiran ympäri. Selvää oli se, että hurtta pelkäsi enemmän Arthuria kuin toisin päin. Kuitenkin kerran, kun Arthur oli ollut mökillä alakerrassa ja katsellut ikkunasta mökkitien suuntaan, löydettiin hänet etsinnän päätteeksi yläkerrassa eräästä sängystä kaikkien peittojen alle menneenä. Olen myöhemmin ajatellut, että hän näki mahdollisesti karhun tai hirven, koska siinä paikassa ne ovat joskus menneet aina tien yli. Arthur oli rohkea kissa, joka ei tavallisesti vierastanut kuin ihmisten aiheuttamaa metakkaa. Noin kolmentoista vuoden ajan Arthur oli perheemme täysivaltainen jäsen, johon etenkin vanhempani kiintyivät etenkin niihin aikoihin, kun olin muuttanut jo pois kotoa. En tiedä sitä, olisiko Arthur voitu vielä pelastaa, jos hänet olisi toimitettu kissojen aivokirurgin potilaaksi pääkaupunkiseudulle, mutta sekin olisi varmasti ollut vaikea toimenpide, jonka onnistumisesta ei olisi ollut varmaa tietoa, olen kuitenkin nyt onnellinen, että olin mukana halaamassa ja silittelemässä Arthuria hänen viimeisiin tunteihinsa asti, ja vanhempani hänen pois nukkumiseensa asti. Olen täysin sitä mieltä, että jonkinlainen ikuinen elämä taivaassa missä kissat ja heidän omistajansa taas kohtaavat on täysin oikeanalainen näkemys, ja varmasti minäkin tapaan Arthurin jälleen siellä sitten kun se aika tulee. Toivon, että taivas on kohdellut Arthuria hyvin ja hän on ollut jo yli neljäntoista vuoden ajan seuraamassa minun ja perheeni vaiheita pilven reunalla. Arthurin jälkeen minulla on ollut Alma-kissa syksystä 2018 alkaen, ja hänkin on jo miltei yhdeksän vuotta vanha. Hänestä on tullut samalla tavalla perheenjäsen, ja kaikki suhtautuvat häneen samalla tavalla kuin miten itse Almaan suhtaudun. Alma on minun keskimmäinen hoidokkini, koska en aio hankkia ihmislapsia.  Arthurin ja yleisesti kaikkien taivaaseen siirtyneiden kissojen elämä on muodostunut minulle hyvin tärkeäksi ja en voisi harkitakaan koiran ottamista, koska ne ovat kissoihin nähden todella tyhmiä ja sosiaalisessa hierarkiassa roikkujia, jotka nuuhkivat toisensa peräpuolia. Kissa on itsenäinen, vapaa, omilla ehdoilla kiintyvä ja sosiaaliset hierarkiat sivuun jättävä eläin, jonka takia kissojen puuhia on niiden vapaan luonteen takia miellyttävää seurata. Myös koska kissaa ei voi pakottaa pitämään jostain ihmisestä, on niiden hellyys ja lempeys aina merkkinä siitä, että tällaisessa ihmisessä on jotain ja ehkä myös kissan luonnetta vastaavia piirteitä. Arthur oli etenkin minun kissani. En ole, enkä koskaan voi unohtaa hänen muistoaan. Hän oli etenkin ystävä, joka kantoi aina huolta minunkin emotionaalisen hyvinvointini eteen. Samalla tavalla tekee nykyään Alma, jolla on tapana tulla aina viereeni sänkyyn nukkumaan kun asettaudun sängyn päälle vaikka päivälläkin. Kissoista on eräässä tiedelehdessä kirjoitettu äskettäin siten, että kissaeläimet olisivat täydellisin eläinmaailman osamuoto. En voi olla muuta kuin puoltavaa mieltä

, koska olen itse Arthurin ja Alman kautta huomannut niiden poikkeuksellisuuden ja sen miten niiden reaktiot joissain tilanteessa lähenevät ihmisten reaktioita. Pitäisi kaivella Arthurin sukupuita, jotka ovat äitini luona porukoilla. Arthurilla kuitenkin oli aatelisena kissana pitkä esivanhempia osoittava sukupuunsa. Abessinialaisia kissoja on pidetty joissain kulttuureissa kuten muinaisessa Egyptissä pyhinä eläiminä ja temppelikissoina. Minä olen kissojeni kautta huomannut sen, miksi asia todellakin on näin. Kissoja täydellisempiä eläimiä ei ole ja tähän lasketaan myös ihmiset.

En tiedä, voinko näin vähäisillä ylös kirjatuilla muistoilla riittävästi korostaa Arthurin arvoa, mutta kirjoitan niitä tarvittaessa lisää.

Lepää rauhassa rakas Arthur, minä tulen ja me tulemme perässä!

Ontotieteestä, ontofysiikasta, ontoeleuteriasta ja ontokratiasta

Olen suunnitellut uudenlaista tapaa suuntautua filosofiaan ja etenkin sen merkitsevään osaan, joka on etenkin käytännöllistä filosofiaa. Oleminen yhteiskunnassa ja käytännön elämässä tarkoittaa etenkin sitä, mitä minä nimitän termillä ontofysiikka. Onto- tarkoittaa olemista ja fysiikka toiminnan olemista ja olemisen toimintaa. Olen suunnitellut käyttäväni kaikesta tästä termiä ontotiede, joka siis tarkoittaa etenkin olemisen tutkimista. Oleminen on siis mielestäni toimintaa, joka on spontaania mutta suunniteltua, harkittua ja järkevää. Esimerkiksi oman alkuperänsä mukaisesti toimiminen on siis jotain sellaista, jota voidaan tutkia ontotieteen antamin välinein. Esimerkiksi se, jos ihminen pyrkii olemaan yhteydessä historiaan, on se silloin ontotieteen tutkima asia, koska ontotiede tarkoittaa monessa mielessä juuri ihmisen elämän ja olemisen yhteyttä historiaan. Ontofysiikka tarkoittaa olemisen rakennetta silloin kun se on asetettu mahdollisimman suureen potenssiin, ja samanaikaisesti ontotiede tarkoittaa tuon ontofysiikan tutkimista. Fysiikka on siis perinteisessä mielessä etenkin kaikenlaista toimintaa kuvaava tieteenala, ja liitteessä olemiseen se on etenkin olemisessa olevaa toimintaa. Miksi ihmiset toimivat ja minkä kannalta ja huomioonottaen tapahtuva toiminta on järkevintä ja voidaanko olemiseen liittyvää toimintaa arvottaa jollain tavalla – tämä on se, mitä ontotieteen on tarkoitus tutkia. Ontologia on pelkästään oppi olemisesta, mutta kun siihen tuodaan fysiikka, voidaan antaa perustavia arvioita siitä, millaista toimintaa yhteiskunnassa voitaisiin suosia. On varmaan niin, että oma alkuperäni on jollain tavalla motivoinut ontotieteen tutkimista, mutta ei siinä mielestäni ole mitään suurta vikaa, koska esimerkiksi ontotieteen sijoittuminen ihmistieteiden kenttään tarkoittaa nimenomaisesti esimerkiksi sitä, että siinä otetaan huomioon etenkin kulttuuriset ja historialliset muodostelmat, ja siinä mielessä ontotiede tutkii etenkin sitä, miten ihmisen ja yksilön toiminta, - ontofysiikka – vaikuttaa kulttuurisiin ja historiallisiin muodostelmiin, vaikka tässä olen käyttänyt käsitettä, jonka käyttöä suuresti vierastan, eli vaikuttamista. Vaikutteellisuus on etenkin jotain sellaista, joka monesti aiheuttaa sen, ettei ihminen pysty käsittämään ontofysiikkaa eikä sen myötä myöskään käsittämään sitä mitä ontotiede tarkoittaa. Ontokratia eli olemisen valta on siis sellainen taho, joka pyrkii estämään ihmisltä sen että ihmiset saisivat käsityksen ontofysiikasta, eli se pyrkii kieltämään olemisen vapauden eli ontoeleuterian, joka on aina vaadittavaa siihen, että ihminen pääsee käsitykseen ontofysiikasta ja sen tutkimisesta ontotieteen menetelmin. Ontotiede siis tutkii sitä, mikä on olennaisinta ja arvokkainta olemisen todellisuudessa, jota ontokratia ja sen ohjailemat kommentaariaatti ja vaikutteellisuus pyrkivät vähentämään merkityksessään. Ontokratia siis suosii etenkin sitä, että siinä pintapuolistetaan olemisen todellisuutta ja sen merkitystä - se siis on etenkin vähämerkityksellistämistä ja pintapuolisuuden ja teennäisyyden korostamista edistävä suuntaus. Siinä ihmisten ei anneta päästä käsiksi olemisen todellisuudesta, johon perehtymisen on alettava olemisen vapaudesta, koska olemista jossain pintapuolisessa mielessä ei voida tosi asiassa pakottaa kenellekään ihmiselle vastaanotettavaksi ilman kummempia perusteita. Ihmisen tulee siis päästä tekemisiin olemisen toiminnan kanssa, joka vaatii alkuun olemisen vapautta. Siihen ihminen pääsee, kun hän ei omaksu liian yksinkertaisia selityksiä ihmisestä, maailmasta ja olemisesta. Eli ontofysiikkaa tukee etenkin niin sanottu kulttuurillinen liike ja asenne New Depth, uusi syvällisyys, jonka pyrkimys on vastustaa ontokratian mukanaan tuomaa pinnallisuutta ja korkeampien merkityksien murentamista. On siis oltava syvällinen, jotta pystyy olemisessa vapauteen ja sitä seuraavaan olemisen toiminnan ymmärtämiseen ja sen tieteelliseen käsittelyyn ontotieteen menetelmin. Ontotiede perustuu etenkin siihen, että se tutkii asenteen syvyyttä ja oikeiden asioiden arvostamista, koska on mielestäni täysin selvää, että jotkut ovat tärkeämpiä asioita kuin jotkut toiset asiat esimerkiksi syvällisyyden mielessä, ja mielestäni myös jotkut arvot ovat objektiivisempia kuin jotkut toiset arvot. Jotkut ”arvot” ovat todellisuudessa vain jonkinlaisten pintapuolisten arvostusasenteiden matkimista, joka voi perustua esimerkiksi henkilönpalvonnan kehittymättömiin muotoihin. Sen takia syvällisyys perustuu etenkin siihen, että arvostavat asenteet syntyvät omasta pohdinnasta, eivätkä esimerkiksi toisten ihmisten kehumisesta. Oman pohdinnan on siis oltava vapaudesta alkavaa, koska pakotettuna se johtaa hyvin usein muiden ilmastoon tuomien asenteiden ja esimerkiksi fraasien matkimiseen. Voidaan sanoa esimerkiksi tämän oman käsitykseni olemisen toiminnasta ja olemisen tieteellisestä tutkimisesta perustuvan siihen, että olen halunnut mahdollisimman vapaasti tutkia olemista ja sen eri osa-alueita. Siinä mielessä tämä minunkin ohjelmani on vain ajatuskoe, jonkinlainen proggis, jota voidaan muodossaan ymmärtää, mutta en välttämättä ole minkään Marxin tavalla hakemassa tällekään kuitenkaan kaikkien muiden ihmisten hyväksyntää, koska kaikki filosofiset järjestelmät ovat lopulta vain yksittäisen ihmisen vapaasta ajattelusta syntynyttä materiaalia, jota ei voida yleistää kaikkien muiden ihmisten kohdalle. Kuitenkin esimerkiksi vapauden kannalta voidaan määritellä sitä, millaiset järjestelmät palvelevat yksilön ja vapauden mukaisinta filosofiaa ja ajattelua. Ontokratia siis pyrkii viemään vallan ja oikeutuksen kaikilta tällaisilta järjestelmiltä ja pakottaa ihmiset samanmukaisuuteen ja omasta ajattelusta luopumiseen. Ontoeleuteria eli olemisen vapaus taas mahdollistaa sen, että ihminen pystyy vapaasti havaitsemaan ne periaatteet, joiden varaan oleminen kannattaa autenttisimmalla tavalla antaa ja vapauttaa. Ontoeleuteria on siis etenkin erilaisten vaihtoehtojen havaitsemista ja sitä, että sen myötä ihmiset voivat arvioida olemisen toimintaa kuvaavaa järjestelmää muunkin kuin suosion ja pintapuolisen mielihyvän kannalta. Aivan kuten John Forbes Nash on kuvannut peliteoriaansa, on ihminen tällaisen harkinnan edessä täysin yksin, mutta toisaalta kuten Peter Singer on kuvannut Nashin peliteoriaa, voidaan siinäkin mielessä luopua suurimman oman hyödyn tavoittelusta, ja sopia että molemmat kilpailun osapuolet voivat ottaa vähän lunkimmin ja rennommin. Eli itsekkyyteen ja olemisen käsittämiseen vallan kautta johtaa aina pintapuolisin ja itsekkäin oman edun ajaminen, koska oman filosofisen maailmankatsomuksen löytäminen ja omaksuminen ei koskaan tapahdu omaa pintapuolisinta hyötyään etsimällä. Olemisen vapaudessa on siis aina jonkinlainen välinpitämättömyys suhteessa omaan pintapuolisimpaan hyötyyn ja sen jatkuvaan ajamiseen ja paremman tavoitteluun muiden ihmisten keskellä. Ontotiede siis tutkii sitä, millaiset asiat liittyvät olemiseen silloin kun se tapahtuu puhtaimmillaan. Voidaan tehdä esimerkiksi havaintoja siitä, milloin historia tulee huomioida jollain tavalla nykypäivän päätöksiä tehdessä, tai vaikkapa miten voidaan yleistää näiden olemisesta nousevien järjestelmien pitävyyttä, kun tekemisissä on toistensa kanssa useammista ihmisistä koostuva ryhmä. Ontotieteessä siis tutkitaan etenkin tällaisten järjestelmien koherenssia ja konsistenssia. Miten yksittäinen järjestelmä perustaa ja perustelee itsensä on siis tällaisen tieteellisen harkinnan kohteena. Siinä mielessä tällainen järjestelmä toimii etenkin deduktion kautta, koska induktiivinen järjestelmä ei koskaan pysty perustelemaan itseään tällaistenkaan järjestelmien ja esimerkkien kautta. Tässä voidaan käyttää kategorioita kuten laji tai suku. Siinä mielessä ontotiede kuitenkin perustuu myös joihinkin tavallisen luonnontieteen menetelmiin, jossa kuitenkin oleminen varataan enemmän deduktiivisen filosofisen päättelyn alaiseksi, koska liiallinen koviin tieteisiin keskittyminen voisi olla viemässä olemisen pohdintaa hyvin kauas myös kaikenlaisesta filosofiasta. Oleminen on siis käsitettävä etenkin sen mukaan, millä tavalla ihmiset elävät ja sen takia sillä on oma yhteytensä myös kulttuurintutkimukseen tai kuten olen jossain aiemmin kuvannut – yksilöntutkimukseen. Ontotieteessä vaaditaan nimenomaisesti yksilöntutkimusta, johon oman osansa voivat tietysti tuoda esimerkiksi historia, kulttuurintutkimus ja vaikkapa mediantutkimus. Yksilöä on ruvettava tutkimaan omassa kategoriassaan, joka voidaan sisällyttää myös ontotieteeseen. On otettava perusteellinen selvyys siitä, mikä tekee ihmisen ihmiskäsityksestä vaikuttavan, ja miten jotkut tietyt perustellut näkemykset yksilöllisyydestä ja yksilön olemisesta saavat aikaan vaikutusvaltaa myös syvällisesti ajattelevien ja ajatuksensa syvällisesti perustelevien ihmisten keskuudessa. Ontotiede on siis myös yksilöntutkimusta, ja siinä on tarkoitus saada käsitys siitä, miten kehittynein ihminen toimii, kun hän voi itse valita omien motiiviensa ja tarkoitusperiensä suunnat. Olemisen vallan mukainen toiminta on nimenomaan sitä kun vallattomat ihmiset antavat oman käsityksensä vallan muodosta saneltuina toisille ihmisille, jotka eivät esimerkiksi tyhmyytensä tai luottavaisuutensa takia pysty kyseenalaistamaan vaikkapa sitä, jos joku niin sanotusti itseään hyvännäköisenä pitävä ihminen pyrkisi sanelemaan heille sitä, miten jopa perustavimmat asiat tällaisen mielestä kuuluisivat olla. Tässä mielessä on ajateltava myös sitä, miten vaarallista totuudelle ja etenkin olemisen totuudelle on se, jos ihmiset tottuvat esimerkiksi jonkinlaiseen politiikkaan tai poliitikkoon sen takia, koska hän vaikuttaa olevan jonkinlaisessa näkyvässä asemassa. On voitava sanoa myös näkyvälle taholle, että en arvosta sinua oman pintapuolesi takia tai siitä huolimatta. Ontotieteelle olennaista on myös aika, vaikken kuitenkaan tarkoita tässä mielessä mitään Heideggerin Sein und Zeitia tai kuolemaa kohti olemista jne. Kuitenkin ihmisen on tunnustettava se, millaisessa historiallisessa lokerossa hän elämässään on, ja on sanottava tästä, että ne, jotka pystyvät havaitsemaan omat historialliset liitekohtansa ovat sellaisia, jotka pystyvät ymmärtämään ontotiedettä eli olemisen tiedettä. Olemisen valta siis pyrkii viemään ihmisiltä ja yhteisöiltä olemisen vapautta, minkä voi esimerkiksi katsoa tapahtuneen vaikkapa koulussa yläasteella, kun urheilijanuorukaiset saivat kuljeskella pitkin koulua rinta pystyssä ja arvostella kaikkia muita, joilla oli jotain parempaa tekemistä jo silloin. Myös toisenlaisten kiusaaminen hyväksyttiin tällaisilta jolpeilta. Ontotiede on siis etenkin syvällisyyden ymmärtämistä ja kaikessa kysytään syytä ja tarkoitusta enemmän kuin vain kerran. Ontotieteessä tutkitaan siis sitä mikä olemisessa on eniten merkityksellistä ihmisen ja yksilön kannalta.

Johan Wilhelm von Becker – general, friherre – försvarare av Kristendomet mot ottomanerna och hans egna ursprung (till TH Veckobladet)

Johan Wilhelm von Becker var son till kapten i Svensk tjänst och överste i tjänst av Protektor Oliver Cromwell's lifgård Johan von Becker. Hans mor var Maria Douglas eller Douglies, som var av en del av Britiska ursprung. Johan von Becker var adlat i 1653 i Stockholm. Där var han donerat en dyrbar guldkedja af Drottning Kristina på hennes meriter i svensk och engelska tjänst..

 Johan von Becker föddes omkring år 1610 i Lifland. Han var ryttmästare i Öfverste Cratzensteins regimente i svensk sold. Han bivistade 30-års kriget och var derunder med i slagen vid Wolfenbûttel, Breitenfeld, Jankowitz Sussmarshausen och stormningen af Prag 1648. Johan von Becker var legosoldat i engelska tjänst. Han åtföljde med utrikesminister Bulstrode Whitelocke till Sverige Han var med i i inbördeskrig av England och med slaget vid Dunbar 1650 och med eröfringen af Edinburgh i samma år, samt i drabningen vi Worcester 1651. Han var under Konung Carl X Gustaf inträdde åter i svenska tjänst och var en kommendant på Bremer-Burg. 1657. Johan deltog såsom öfverste för ett värvat efter honom benämnt engelsk regimente i Köpenhamns belägring och därpå följande störmning 1659. Han var anställd Hertigens af Croys armee, och efter det fransk och munsterska tjänst, lika Turenne och Conde. Han dog i 1675 på krigstjänst.

Johan von Becker var son till major Sigmund von Becker, som dog i 30-års krig i Schlesien, och hans grav finnas däri.

Johan Wilhelm von Becker föddes 1655. Han var åren 1686-1691 anställd vid den svenska kontingenten till tyska rikets krigsmakt emot Turkarne och bivistade derunter störmningen af Ofen i 1686 samt slagen vid Mohacz 1687 och vid Szalankenem 1691. Han deltog sedermera i nederländska kriget och uti Sveriges egna krig under Konung Carl XII. Johan Wilhelm undertecknade 1700 i Riga lifländska ridderskapets förkläring emot Patkull;

Erhöll 1704 Kongl. Patent på att värfva ett infanteri regimente och var då överste. Bivistade belägringen af Riga 1710 och utmarscherade vid kapitulationen samma år med qvarlefvorna af garnisonen och inskeppade sig till Stockholm. Han blev överste för Westgöta femmännings regimente 1715. Generalmajor af infanteriet med bibehållande af regimentet 1717. Öfverkommandent i Malmö 1718. Uppförd på Skånska fältstaten såsom kommenderande General vid södra armen 1719. Han var upphöjds till Friherre i 1720 men ej tog en introduktion. Tog avsked från Armen 1721. Ägde 1722 uti Hällestads by i Skåne en väl bebyggd gård Västra Tvet med stor och vackert trädgård.. Han dog 1733 och är begravts vid sin hustru på Hällestads kyrka. Man kan hitta sköldet av von Beckerska familjet över baldakinet i Hällestads kyrka. Kyrka var hemkyrka till general och friherre von Becker.

Hans hustru var friherrinnan Marianne Helena Rehbinder. Johan Wilhelm von Becker och hans hustru varit barnlös. Han hade endast en bruder Herman Friedrich von Becker, som var lika upphöjd till general. Han levde i mera håll på Baltikum, och hans ättlingar vart upphöjd till baltiska nobilitetet med namn von Becker-Roettlinger.

På vår dag von Becker-familjet förtsattar att expandera i Finland. Det numret i adelskalender är 52 i Finland och riddarhuset på Helsinki.

Olli von Becker

Magister i samhällsvetenskapet, levar i Tammerfors Finland

Bilder:

Johan Wilhelm von Becker ovan

Johan von Becker lägre

Muutamia tärkeitä asioita

Olen aina korostanut etenkin yksilön oikeuksia ja vapautta yleensä. Vapaus tarkoittaa minulle sitä, ettei siinä tarvitse aina vertailla itseään toisiin ihmisiin väljien kategorioiden kautta. Yliopistossa tulisi opettaa myös yksilöydentutkimusta. Vapaus tarkoittaa etenkin oikeutta ajatella eri tavalla ja toimia eri tavoin kuin miten ihmisten enemmistö toimii. Itse olen aina arvostanut enemmän vapautta ja itsemäärättyä arkea kuin rahan tekemistä ja itsensä muottiin laittamista. Modernin yhteiskunnan tulisi suuremmassa määrin olla tukemassa sitä, että ihmiset voivat tehdä arjestaan itsensä mukaista. Esimerkiksi minulla on sellainen boheemiluonne, etten tee töitä kuin pääasiassa öisin. Päivällä teen jotain muuta. En myöskään tavallisesti pysty kirjoittamaan silloin kun samassa kiinteistössä on toinen tai toisia ihmisiä. On selvää, että etenkin Sartren filosofiaa on kritisoitu sen takia, koska se johtaa monen mielestä nihilismiin, jossa ei olisi mahdollista edes minkäänlaisen yhteiskuntajärjestelmän olla. On siis sanottava vapaudesta etenkin yhteiskunnallisessa viitekehyksessä, koska silloin arvoja voidaan säilyttää ja ympäröivä yhteiskunta mahdollistuu. On siis esimerkiksi työjaon kautta ajateltava sitä, miten ihmiset voisivat muodostaa arkensa omien tavoitteiden mukaiseksi. On varmaan niin, että tämä vapaudentarpeeni on tullut suuressa määrin myös lievästä autismista. Minä en siedä etenkään vähättelyä enkä asioihini puuttumista. Silloin minussa nousee raivo. Ihmisen pitää siis saada vapautta etenkin ympäröivän yhteiskunnan sisällä. On selvää, että etenkin nykyiset sosiaalihuoltojärjestelmät vievät ihmisiltä vapautta ehkä enemmän kuin mikään muu asia yhteiskunnassa. Sosialistinen järjestelmä pakottaa ihmiset osallistumaan asioihin, joita ei olisi ilman sosialismia. Ihminen voidaan siis esimerkiksi laittaa pakotetusti sairaseläkkeelle tai hänet pakotetaan eläkkeelle tietyn ikävuoden tavoituttua. Helppousindeksi tarkoittaa sellaista marginaalia, joka voidaan asettaa työnteon pohjalle. Se kertoo kuinka helppousarvot toteutuvat työpaikassa ja sen kautta voidaan ajatella vapautta , joka toteutuu vain tietyissä työtehtävissä. Ihminen voi siis olla joko vapaa, riippumaton, ohjailtu tai manipuloija. Kun yhteiskunnassa helppousindeksi näyttää joissakin työtehtävissä olevan helpompaa eli etenkin ansaitsemattomasti helpompaa kuin muilla ihmisillä. Myös on sanottava rahan näyttelevän tässä helppouden mielessä jonkinlaista roolia. Helppouden kaksi binaarista kohtaa ovat vapaus ja vastuu. Tavallisessa työtehtävässä tulee siis olla molempia. Yhteiskunta siis perustuu siihen, että kommentaariaatti vaikuttaa vaikuteelliseksi tekemisen kautta ontokratialle mahdollisuuden säädellä sitä, millaista kieltä esimerkiksi politiikassa käytetään. Se on myös keinotekoisten auktoriteettien alkukohta. Ontokratia on siis olemisen valtaa ja se tarkoittaa etenkin sitä, millaisia asioita yhteiskunnassa tuodaan esiin ja miten niitä voidaan tuoda esiin. On sanottava, vaikka esimerkki on rahvaanomainen, että kun joku kirjoitti säkenöivällä Vauva-lehden palstalle, että toivoisi naisten pesevän ahterinsa ennen naimaan ryhtymistä, niin moni naikkonen perusteli, että kun heidän mukaansa miestenkin perse voi haista, niin pohjoismaisen tasa-arvoisuuden takia naisillakin on oikeus kuljeskella pesemättömällä perseellä. Feministien pitää siis aina asettua relatiiviseksi negaatioksi miesten oikeuksien mukaan. Kyllä kieltämättä minussakin on yliopistoaikana noussut viha, kun joku koppava uuden ajan nainen on minua nokitellut. Naisten tulisi olla hiljaa seurakunnassa. Vapaus tarkoittaa etenikin omien arvojen tunnustamista ja sen jälkeistä työtä näiden periaatteiden näyttämällä tavalla. Ihmisen kokemus asioiden tilasta alkaa subjektiivisten arvotunteiden kautta, jotka voivat tulla objektiivisiksi vain oikeanlaisen arvoharkinnan ja adaptaation kautta. Tuo hetki on olennaisin ihmisen henkisen elämän alussa. Arvot myös määrittävät ihmisen suhtautumista tieteeseen ja filosofiaan politiikan lisäksi. Vapautta korostavia arvoja ilmaiseva ihminen pystyy olemaan pyyteetön ja toimimaan tahdon sijasta koko ajan älyllisten asioiden ajajana. Sen sijaan ontokratia ja sen valtakoneisto pyrkii koko ajan hyötymään muiden ihmisten ajattelusta ja työstä. Se on siis tahdon ohjailema. Voidaan sanoa, että eduskuntaankaan ei tulisi ottaa vallattomia vallantäyttäjiä, joiden tilalla voisi olla kuka hyvänsä Perus-Pera Rautavaaralta. Subjektiivisten arvotunteiden muuttaminen objektiivisiksi arvoiksi on siis todella tärkeä asia. Siihen perustuu kokonaisuudessaan se, miten ihminen tunnistaa maailman ympärillään. Epävapaaksi jotutuva ihminen on aina manipuloinnin kohde, jonka toiminnalla ontokratian manipuloijat haluavat lisätä omaa provinsiaalista valtaansa. Kommentaariaatti on siis ontokratian käytännön toiminnan eli vaikutteellisuuden virittäjä, joka pyrkii tekemään ihmisistä vertailukohdallisia ja epävapaita. Heillä on aina pyrkimys vaaralliseen kevytmielisyyteen arvojen suhteen. Se on etenkin henkistä kevytmielisyyttä, jossa nämä epävapaat ihmiset eivät tajua sitä, että he ovat epävapaita. Siinä mielessä arvon integriteetti on vähäinen manipuloidulla ihmisellä. Eli tässä mielessä vapauden eli sen, mitä sanotaan, korvaa se, kuka sanoo. Arvojen manipulointi vaikutteellisuudella tarkoittaa etenkin henkilökultteja ja ihmisiä, jotka eivät tunnista mikä on elämän päämäärä. Ontokraatit siis tunnistavat mikä on myönteistä etenkin pintapuolisimman muodin kautta. Mielestäni tällainen ei kuulu politiikkaan. Ideologinen nautinto tarkoittaa nimenomaan sitä, että kun ihmisiltä viedään heidän vapautensa suostuvat he korvaamaan sitä itsekkäällä ja egoistisella hyödyllä. Ideologinen nautinto siis tarkoittaa sitä, että epävapaat ihmiset saavat provinsiaalista hyötyä kieltämällä arvonsa ja mukautumaan ontokratian, kommentaariaatin ja vaikutteellisuuden alle ja vaikutuspiiriin. Tällainen järjestelmä ei sisällä minkäänlaista oikeudenmukaisuutta, koska kaikki lasketaan anarkiaksi ja vain osa saa oman osansa elämästä ja esimerkiksi rahasta, joka saadaan työllä, ajattelulla ja toiminnalla. Arvon alkukohta siis on ihmisen aivoissa ja hermostossa, eikä ihminen vain omaksu ympäristöstään valmiita arvoja, koska ne on lähes aina rakennettu omakohtaista hyötyä ajatellen. Vallan kuvitteleminen vallattomille ihmisille on etenkin ontokratian politiikkaa, koska he ovat kuin marionetteja, jotka mahdollistuvat sen kautta, kun ihminen alkaa toteuttamaan epäkelpoa varjopuoltaan. Onhan selvää, että esimerkiksi ajattelu ei luonnistu sellaisilta ihmisiltä, jotka etsivät joka asiassa vain hedonistista tyydytystä. Politiikan on aina perustuttava etenkin työn ja koulutuksen käsitteiden pohtimiseen. On mietittävä miten filosofian paras puoli saadaan mukautetuksi politiikkaan. Esimerkiksi Marcus Aurelius – filosofikeisari - oli loistava stoalainen ajattelija, jonka kaikki ajatukset soveltuvat hyvin myös nykypäivän maailmaan. Hallinnon on perustuttava itsensä kieltämiseen omien arvojensa ja äänestäjien hyvän takia. Siinä mielessä politiikan tulisi aina keskittyä velvollisuuteen eikä brassailuun omalla pintapuolisella suosiollaan. Ja miten demokratia politiikassa on johtanut tähän. Koska politiikkaa ei tunnusteta ilman omakohtaista hyötyä. Ja mikä olisi tavalliselle hepsankeikalle suurempaa, jos joku saa etua hiljalleen katoavasta ulkonäöstään ja sen näyttämisestä. Ja koska nykypäivä suosii pintapuolisia arvoja, niin on monelle hepsankeikalle sopivaa, että valtaan saadaan ihminen, joka toteuttaa toiminnassaan tavallisen pintapuolisesti ajattelevan massan etuja ja elämäntapaa, niin monesti ei tarvita muuta. Ja jos joku väittää minua naisvastaiseksi, niin on lyötävä pöytään esimerkiksi Anneli Jäätteenmäki, joka joutui eroamaan tietojen vuodon takia, ei hän ainakaan kutsunut pintapuolisimpia julkkiksia luokseen vähän bailaamaan. Vallaton ihminen eii ota vastuuta ja nauttii vain pintapuolisimmista eduistaan. Vallaton poliitikko taas asettuu riitelemään vaikka minkälaisten hepsankeikkojen kanssa, koska naispuolisen poliitikon perusluonne nostaa esiin etenkin riitelyn ja toisten ihmisten arvojen kommentoinnin ilman minkäänlaista omien arvojensa tuomista esiin. Vallaton poliitikko ihailee valtaa ja haluaa sitä, vaikka juuri se asia vie häneltä vapauden. On mainittu, että parhaiten poliitikoiksi sopivat sellaiset ihmiset, jotka eivät halua valtaa tai poliittista asemaa. Vallanhalu ja sen tunnistaminen on naurettavinta toimintaa, koska se myöntää suoraan oman taustansa integriteetin. Ontokratia on siis ontoeleuterian vastakohta, koska ontoeleuterian eli olemisen vapauden toteutuessa ihmisillä on taitoa tunnistaa arvojaan ja ajamaan niitä. Ontokratia on siis etenkin epävapautta toteuttava manipuloijien joukko. Siinä joku saa etua provinsiaaleista pyrkimyksistä. Voidaan siis sanoa, että oikeanlainen vapaus vaatii etenkin omia arvoja ja niiden eteen toimimista. Jos ihmisellä ei ole itsenäisiä objektiivisia arvoja, on hän vain marionetti samalla tavalla epävapaiden auktoriteettien ohjailemana. Kommentaariaatti suuntautuu siis kaikkiin sellaisiin asioihin, joita se voi voimallisella tavalla edesauttaa ja vetää marginaalin. Vaikutteellisuus saa ihmisen ontokratian pyrkimysten tasolle ja kommentaariaatti vetää marginaalin, jota taas ontokratia hyödyntää ja tekee marginaaliin merkintöjä. Tällä tavalla toimiessaan ihminen ei perusta toimintaansa oikeudenmukaisuuteen ja unohtaa täysin olemisen oikeuden eli ontodiken periaatteet. Maksimointiavaruus määrittää sitä, miten arvo asettuu kohdalleen universaalisesti ja toisaalta verrattuna provinsiaalisuuteen. Provinsiaaliset arvot ovat aina sellaisia, jotka perustuvat itsekkääseen edun tavoitteluun, joka on aina samassa määrin poissa sellaisilta ihmisiltä, jotka tulevat ja ovat tulleet manipuloiduksi. Mediaähky, johon monien narsististen poliitikkojen toiminnassa on, on omalta osaltaan viemässä vallattomien poliitikkojen valtaa siihen suuntaan, missä lopulta he tunnistavat vain oman subjektiivisen hyötynsä. Media siis korruptoi syvästi, ainakin jos siitä saadaan mediaähkyn tavalla jonkinlaista valtaa, ja pian tällainen poliitikko ei tiedä syytä sille, miksi tällaista poliitikkoa tulisi äänestää. Mikä sitten motivoi manipuloijia: se on etenkin oma itsekäs etu, joka monesti perustellaan esimeriksi ulkonäöllä, varakkuudella, voimalla ja yleisellä vallaksi kuvitellulla asialla tai piirteellä. Manipuloijat eivät siis kunnioita ihmisten vapautta, koska he haluavat sitä saamalla hyötyä omasta vallastaan, johon he pyrkivät manipulaatiolla. Manipulaatio siis perustuu suoraviivaiseen koordinoimiseen, eli subjektiiviseen vapauteen, jossa kunnioitetaan aina karkeaa ja suoraviivaista periaatetta ärsyke-reaktio. Epävapaat ihmiset ajattelevat, tekevät, kuluttavat, nauravat ja harrastavat huumoria täysin samalla tavalla. Heille on opetettu se, mitä pitää kunnioittaa ja mille kuuluu nauraa ja irvistellä. Mielestäni kehittyneintä huumorintajua on etenkin se, joka transsendentoi normaalin huumorintajun ja huumorin kohteet. On selvää, että korkein huumori on etenkin ironiaa, itseironiaa ja satiiria, koska siinä tehdään huumoria asioista, eikä esimerkiksi yksilöistä sarkasmin ja slapstickin tavoilla. Ironia ei avaudu kaikille, minkä takia suurin osa suomalaisista ajattelevat että on naurettava kollektiivisesti ja sen on aina perustuttava häpäisemiseen. Minä ihmettelen tätä asiaa, eli minkä takia jotkut ihmiset kiusaavat toisia ihmisiä ja kiinnittävät muihin huomiota. Heillä ei ole ainakaan mitään kovin merkittävää sisäistä elämää. Eli kun ihmisellä ei ole tekemistä esimerkiksi omien ajatustensa ja asioihin keskittymisen kautta, haluavat he saada sosiaalista valtaa ja dominanssia, joka taas perustuu täysin koordinoimiseen, josta on ajattelu kaukana. Koordinoimisessa nimenomaan tavoitellaan sosiaalista valtaa ja dominanssia, josta eivät myöskään oma hyöty ja subjektiivisuus puutu millään tavalla. Valtaa on sellaisilla ihmisillä, joilla on itsenäiset ja autonomiset arvot, eli he eivät ole kenenkään vaikutuksen tai manipulaation alla. Vapaus on sitä, että tietää oman suuntansa ja syyt sille miksi pyrkii tiettyyn tavoitteeseen. Tässäkin mielessä Zweckmässigkeit-terapia tarkoittaa sitä, että siinä tarkastellaan yksilön pyrkimyksiä ja päämääriä ja myös käsitteet hyvinvointiarkeologia ja hyvinvointigenealogia liittyvät tähän. Autonomia päämääränä tulisi pitää onnellista elämää, jota ei tarvitse verrata koko ajan muihin ihmisiin ja vaikkapa esimerkiksi vastakkaiseen sukupuoleen. Mielestäni sekä mies että naissukupuolessa on omat etunsa ja hienot puolet: esimerkiksi jossain elokuvassa päähenkilö kuvasi naisia: pienempikokoisia, syövät vähemmän ja tuoksuvat paremmalta. Loka Laitinen kuvasi aikoinaan suomalaista naista hyvin aidoilla käsitteillä, josta tietysti feministitoimittaja sai twistejä lahkeeseensa. Vaikka olenkin sitä mieltä, että on hyvä asia jos naiset voivat tänä päivänä olla esimerkiksi poliiseja tai armeijan upseereita, niin ei kuitenkaan tulisi tuhota perusteellista naiseutta vain sen takia, jos naisista on tullut tasa-arvon ajajia. Molemmissa sukupuolissa on omat hyvät puolensa. Esimerkiksi yksi asia on epätasa-arvoinen elämässäni. Se on se, että aatelisen naisen lapset eivät saa aatelisarvoa Suomessa. Tämä jos mikä on asia, johon tulisi pikaisesti hakea muutosta. Olisihan tietysti mahdollista sekin, että vaikka naisten jälkeläisiä ei merkittäisi varsinaiseen aateliskalenteriin, niin voitaisiin muodostaa samanlainen kalenteri aatelisten naisten lapsille. Sitä ei myöskään tarvitsisi julkaista niin usein kuin aateliskalenteria julkaistaan. Kaikilla on siis oltava vapautta ja oikeutta omiin arvoihin, niin pitkään kuin ne eivät tuota haittaa toisille ihmisille. Vaikutteellisuus käyttää manipuloituja arvotunteita siihen, että niistä tulee nimen omaisesti vertailukohdallisia symboleita, jotka taas pintapuolellaan muodostavat arvoinstituutioita, joita niiden tuki-instituutiot suojelevat. Mielestäni arvot ovat vapaaehtoisia ja eivät tarvitse suojelua. Oikea arvo, joista voi muodostua instituutioita tunnustushierarkiaan on aina sellainen, että kaikki ne yhdessä löytävät, eli alun on tultava arvotunteista, joita mukautetaan ulkoiseen maailmaan. Minun mielestäni kehittyneessä yhteiskunnassa kaikilla ihmisillä on potentiaali olla vapaita ja toteuttaa omia arvojaan maailman ja itsensä suhteen. Objektiiviset arvot ovat siis arvoja, jotka aina siirtyvät objektiiviseksi, kun subjektiivinen arvotunnemateriaali yleistetään ja mukautetaan yhteiskunnan tasolle. Arvostaminen ja arvojen muodostaminen on tärkein asia siinä, miten ihminen voi toimia omassa yhteiskunnassaan. On varmaankin niin, että pohjoismaat ovat tässä mielessä edelläkävijöitä, koska esimerkiksi ääriliikkeet pysyvät valtion kontrollin alaisina. Myös on tajuttu se, että yksilöiden tulee ottaaa enemmän vastuuta itsestään kuin miten on aikaisemmin tehty. Myöskin peruskoulu tulisi poistaa, ja muodostaa itsenäisiä eri aloihin keskittyneitä oppilaitoksia. On selvää, että mahdollisimman vähäinen elementaarisuus tulisi tavoittaa sen takia, että ihmiset saisivat enemmän avuja soveltamiseen ja ajattelemiseen. Vaikka monet tunnustavat minut itsenäiseksi ajattelijaksi, ja olen itse halunnut korostaa kaikkien kohdalla samaa, niin on varmaan totta, ettei läheskään kaikista ihmisistä ole itsenäiseen ajatteluun. Nämä voitaisiin siirtää suoraan käytännöllisille aloille eri oppilaitoksiin. Koulussa tulisi matalemmilla luokkatasoilla siirtää korkeampia ajattelun tasoja lapsille etenkin leikin kautta. Minä haluaisin kirjoittaa satukirjan sen perusteella, miten korkeaa filosofiaa voitaisiin soveltaa nuorimmille sillä selittämisen tasolla, joka avautuu heille. Muistaakseni Einstein on sanonut, että filosofisella tai tieteellisellä teorialla ei ole minkäänlaista merkitystä, jos sitä ei voida selittää ymmärrettävällä tasolla seitsemänvuotiaalle lapselle. Objektiivisten arvojen kautta voidaan tunnistaa myös totuus, ja on selvää, että totuus muodostuu siitä, kun ihmisten arvostelukykyä ei ole viety arvojen vaikutteellistamisella. Filosofiaa tulisi opettaa koulussa jo alimmilla luokka-asteilla, koska filosofiasta on saatava se hyöty, jonka se parhaimmassa tapauksessa voi ansaita. Myös käytännön elämän ja myös politiikan kannalta on saatava aikaan filosofiset välineet, joiden avulla voidaan hahmottaa ihmisille parasta mahdollista hallitusjärjestelmää. Filosofeille, eli nuorille ihmisille, jotka hallitsevat riippumatonta ja vapaata ajattelua, on taattava jonkinlaisia eliittikouluja, joiden sisällä voisi vallita suurin mahdollinen vapaus muiden koulusysteemien sisällä. On siis selvää, että itsenäisyys ja omatoimisuus ovat tärkeimpiä arvoja, joiden mukaan nuorten tulisi toimia. On tietysti selvää, että koulussa on erilaisia ihmisiä, joista kaikki eivät mahdu tällaisen idealistisen järjestelmän sisälle. Nämä ovat sellaisia, joiden ei tarvitse saada yhteiskunnassa minkäänlaista avullista asemaa. On siis selvää, että koulutuksen tulisi palkita etenkin itsenäisestä ajattelusta esimerkiksi vaikka Ecole Normale Superiorin tavalla Pariisissa Ranskassa. On myös saatava sanoa se, että esimerkiksi mainitussa Ranskassa ja Isossa Britanniassa koulujärjestelmä on paljon kehittyneempi kuin mitä se on esimerkiksi Suomessa. Itsenäisiä oppilaitoksia tulisi saada paljon tännekin. Lisäksi lukiotasolle pitäisi liittää omien päämäärien mukaista työtoimintaa, ja yhteiskunta ja valtio pitäisi säätää siihen tilaan, että nuoria otettaisiin reilummin ja yleisemmin seuraamaan omaa ideaalialaansa työpaikoille. Myös on selvää, että kiinnostuksien soveltaminen on tärkeässä roolissa myös materiaalisen välttämättömyyden kannalta, ja työstään saamasta palkasta nuoret voisivat myös kustantaa etenkin omien erialojensa mukaista kasvatusta ja koulutusta. Lahjakkuudesta tulisi koulujärjestelmässä palkita enemmän kuin mitä on tähän mennessä tehty. Samalla myös maleksijat, kiusaajat ja toisten piinaajat ansaitsisivat myös oman panoksensa mukaista kohtelua. Mielestäni piiskaamista voitaisiin etenkin kiusaajien kohdalla suosia edelleen: ja silloin se pitäisi mieluiten toteuttaa kaikkien koulunsa oppilaiden tai ainakin oman luokkansa oppilaiden edessä. Olen aina halunnut korostaa sitä, että arvot tulisi tunnistaa itsenäisesti ja sen jälkeen toimia näiden arvojen näyttämien päämäärien mukaisella tavalla. Totuuden edellytykset ovat myös oikeanlaiset arvot, joiden keskeltä totuuden tunnistaminen alkaa. Schopenhauerin sanoin, ihmisen on tultava puhtaan älynsä alaiseksi ja unohdettava provinsiaalinen tahto. Silloin tulee nautintoa tiedosta ja totuudesta. Silloin ihminen ei ole itsekäs, sillä hän silloin suuntautuu pelkästään omiin ajatuksiinsa eikä esimerkiksi kiusaa sellaisia ihmisiä, jotka eivät muistuta kiusaajaa ja hänen vaikutteellisia arvojaan. Kiusaaminen on siis monessa mielessä sellainen asia, joka realisoituu esimerkiksi koulussa siitä, että tällaiset kiusaajat eivät omaa itsenäisiä arvoja eikä toiminnan periaatteita. Silloin tosiaan epäautonominen ja tyhmä toiminta voi mahdollistua, koska nämä ihmiset eivät ymmärrä edes omaa parastaan. On pyrittävä siis siihen, että ihmiset voisivat jo nuorella iällä keskittyä enemmän omiin asioihinsa ja oman edistymisensä pyrkimykseen. Myös rahan merkitystä ja arviointia tulisi miettiä enemmän, sillä on valitettavaa, että jotkut alat tekevät opiskelijoistaan rikkaampia pelkästään alan valitsemisen kautta, samalla kun tiettyjä, tärkeitäkin aloja, joiden harrastamisesta yhteiskunta ei palkitse juuri minkäänlaisella tasolla. Olisi mietittävä käyttöarvon mukaista indeksiä, ja monessa mielessä voitaisiin ajatella myös itsenäisten valuuttojen mukaista arvoa ja mahdollistamista. Kuitenkin nykyinen tapa arvioida vaikka arvoja rahan tasolla ei todellakaan edusta minkäänlaista kehittyneisyyttä yhteiskuntajärjestelmien tasolla.

Ovatko muiden ihmisten mielipiteet paskaa?

Olen monesti ajatellut näin. Kuitenkin kun huomaan kuinka paljon olen saanut apuakin monelta ihmiseltä asioideni edistämisessä, niin on sanottava olevan tietysti poikkeuksiakin.. Kuitenkin on sanottava, että jos ihmisellä on pyrkimys oman ajattelun kehittämiseen, tulee silloin voida sulkea toisten ihmisten kommentoinnit, tulkinnat ja mielipiteet oman ajattelun ja oman minän ulkopuolelle. Jos ajattelen ja pyrin muodostamaan omia käsityksiä ja käsitteitä, en voi silloin ajatella sitä, mitä jotkut toiset ovat aiemmin sanoneet, kirjoittaneet ja tehneet. Kuitenkin on varmaa, että ihminen, joka pyrkii omaan ajatteluun, voi löytää aiemmin eläneiden ihmisten ajattelusta aiheita ja ajattelun kohteita. Kuitenkin siinäkään ei voida tukeutua ajatuksiin, jotka on jo aiemmin kirjoitettu. On selvää, että nykypäivänä kun suurin osa filosofiankin opiskelijoista on Suomessa naisia, keskittyy filosofian opetus ja opiskeleminen pelkästään vain toisten julkituomien ajatuksien tulkintaan ja kommentoimiseen. Se tulee etenkin siitä, koska suuremmalla osalla ihmisistä, tai vaikkapa filosofian opiskelijoista, ei ole kanttia ja substanssia oman filosofiansa kehittelemiseen. Samalla näiden opiskelijoiden kautta on jo muodostettu vuosikymmenet myös filosofian laitosten opettavien ihmisten piirissä sellaista kuvaa, joka halutaan mieltää oikeimmaksi akateemiseksi filosofiaksi. Mielestäni toisten ihmisten filosofioiden kommentoiminen ei todellakaan tarkoita filosofoimista, vaan se on etenkin koordinointia toisten ajattelun päällä, ja myös monesti sillä tavalla jonkinlaisten muotifilosofioiden kommentointia ja tulkintaa. Eli nykyaikaiset filosofian opiskelijat ja opettajat ovat korosteisesti filosofian opiskelijoita ja filosofian opettajia, eivätkä niinkään minkäänlaisia oikeita filosofeja. Ollakseen filosofi, ihminen tarvitsee etenkin luottamusta omiin ajatuksiinsa, ja silloin muiden ihmisten mielipiteet voidaan tulkita esimerkiksi paskaksi. Filosofia alkaa käsitteistä ja siitä miten hyvin niitä voidaan integroida yleisiin asioihin ja kysymyksiin. Tärkeintä filosofian muodostamisessa on myös se, että katsoo omalle ajattelulleen olevan enemmän oikeutta kuin toisten ihmisten ajatusten tulkinnassa. Oman filosofian luomisessa siis omanlaisensa arvo on etenkin sillä, miten ymmärrettävinä filosofisten käsitteiden järjestelmä voidaan kunakin hetkenä tulkita. Siihen ei siis liity minkäänlainen muodin seuraaminen, vaan etenkin käsitteiden koherenssi. On selvää, että naispuoliset filosofian opiskelijat ja opettajat eivät toteuta filosofian olennaista olemusta, vaan he sukupuolensa tavalla keskittyvät naisen ruumiin, emootioiden ja keksityn eettisen järjestelmän tulkitsemiseen, eli he eivät pysty ilmaisemaan itsenäisiä ajatuksia, koska naiselle luonteenomaista on toisten ajatteluun tarttuminen kuin omien filosofisten ajatuksten eksplikaatio. Naisille ajatttelu on etenkin toisten ajattelun tulkintaa, ja nykypäivänä akateemisessa filosofiassa korkeimmat arvosanat annetaan etenkin näille pilkuntarkoille tulkitsijoille, kommentoijlle ja jalustalle nostajille., Mielestäni on selvää, vaikka on muutamia harvinaisia poikkeuksia, että naisen perusluonne ei tavallisesti suosi filosofin tehtävää ja tämä voidaan tulkita niiden ihmisten kautta, jotka ovat etenkin vapaina filosofeina jääneet filosofian historiaan. Nykyään akateemisten oppilaitosten luonne on se, että siinä pyritään vain miellyttämään mukavasti – hyväilemään filosofiaa ja sen pehmeämielisiä harrastajia. Filosofia ei ole tarkoitettu miellyttämään, vaan sen on etenkin ilmaistava totuus ja esimerkiksi politiikan yhteydessä on voitava tuoda esiin omia käsitteitä, eikä jumiuduttava tavanomaisten ihmisten tapaan, jossa toistellaan esimerkiksi valtakunnanpolitiikassa julkituotuja käsitteitä kuten vaikkapa ”tahtotila”, ”unilukkari” tai ”radikalisoituminen. On muistettava myös se, että filosofia ei ole tarkoitettu kilpailemiseen toisten ihmisten kanssa, se ei pyri minkäänlaiseen omakohtaiseen hyötyyn vaan totuuden ilmaisemiseen. Samalla kun filosofian opiskelijat eivät enää pysty filosofiksi tulemiseen ja filosofina olemiseen, on myös filosofian opettajat muuttuneet pikkuporvaristoksi, joka aiheuttaa esimerkiksi eläkeviran, kakaroiden ja vaimon pitämiseen filosofiaa tärkeämpänä. Pitäisi kirjoittaa myös siitä, miten koulutusjärjestelmä pitää nykyään tietoa monopolisoinnin sisäisenä, jossa ei todellakaan korosteta minkäänlaista soveltamista, luovuutta tai itsenäistä ajattelua. Mielestäni on selvää, että älykkäämmälle ihmiselle koulutuksen tulee tarkoittaa jotain sellaista mihin ei suunnata pakottamista. Siinä mielessä muistan, vaikka olin silloin kiitettävän oppilas, että meillä oli tapana pilkata peruskoulun kehittäjää Cygnaeusta ja liimata tämän muotokuvaan tekoviikset. On aivan selvää, ettei luovuus elä peruskoulussa eikä lukiossa. Ei se monimmissa tapauksista toimi edes yliopistossa. Luovuus ja itsenäinen ajattelu ei todellakaan synny pakottavasta peruskouluopetuksesta, ja tavallisesti ne jotka saavat vielä lukiossa kympin keskiarvon lukuaineista ovat etenkin perusteellisimpia mukautujia, jolla ei myöskään ole mitään tekemistä luovuuden tai itsenäisen ajattelun kanssa. Lukiossa minä menestyin etenkin niissä aineissa, jotka minua kiinnostivat ja jätin aika suoraan sellaiset aineet, joista en ollut kiinnostunut, oman onnensa nojaan. Kuitenkin jos matematiikkaa ei lasketa, oli toiseksi matalin yo-todistuksen arvosana magna. Eli mielestäni menestyin yo-kokeissa aika hyvin, vaikken todellakaan lukenut yhtään niitä varten, ja otsassani kihelmöi seuraava reilaus ympäri Eurooppaa ja mielestäni saatoin saada tuollakin matkalla enemmän opittua substanssia kuin esimerkiksi yo-kokeista. Olin laiska oppilas koulussa ja tuon aikaisen kritiikin tavalla aloin muodostamaan omia käsitteitäni jo viimeistään lukion toisella luokalla. Luin tietysti ennen sitäkin jo paljon etenkin Nietzscheä, Schopenhaueria, Wittgensteinia ja Sartrea. Minulla siis oma ajattelu asettui piinaavaa toistettua curriculumia vastaan. En yhtään epäille ettenkö olisi myös ollut sopeutusmiskyvytön tiettyjen asioiden suhteen, joka aiheutti epätasaista menestymistä tietyissä aineissa koulussa. Toisaalta Seppo Heikinheimo on todennut, että parasta journalismiainesta olevan etenkin sellaistet ihmiset, joilla on vaikeuksia etenkin sopeutumisessa. Se, jos ollaan vastaan sopeutumista, onkin mahdollisesti sellaista ajattleua, joka on aitoa ja autenttista. Kuitenkin kaikista ei ole filosofeiksi sen olennaisimmass amuodossa, ja tällaiset ihmiset sopivat etenkin toistuvaan ärsyke-impulssi-koordinoijiksi, jotka ovat loistavia perustutkimuksessa, jossa ei paljon uusilla ällistyksillä herkutella. Thomas Kuhn on kirjoittanut loistavan teoksensa tieteellisistä

vallankumouksista ja kyseinen kirja oli myös sisällytetty filosofian opintojen kankeaan curriculumiin. Kuitenkin kyseinen teos jäi mieleen, siinä varmasti tuotiin esille olennainen filosofinen ajatus ja oppirakennelma, jossa olennaista oli tieteellisten vallankumousten aiheuttajat ja toisaalta taas epäitsenäiset puurtajat ja rooliin vastaajat '- perustutkimuksen henkilöt. On siis selvää, että etenkin naiset sopivat luontensa perusteella oivallisesti perustutkimukseen, josa ei tavoitella uutta ja jossa ei tarvitse olla jatkuvast luova. Mielestäni peruskoulusta tulisi luopua, ja yksinkertaistettava sitä curriculumia, jonka esimerkiksi lukiot tänä päivänä pakottavat kaikkien opittavaksi. Mielstäni viimeistään lukion tasolla voitaisiin toteuttaa tiedon eriyttäminen ja tämän myötä tiedon monopolisointi tulisi lopettaa ja opettaa etenkin tieteiden ja filosofian sovellettavuutta. Kun tiedon monopoilisointi puretaan, aiheutuu silloin ihmettelyn ja ajatusten vapaus, joka ei pakota jo nuoria aikuisia omaksumaan tieteitä ja filosofiaa etenkin elementaaristen perusteiden ja niitä valvovien elementaaristen opettajien ajattelun ja käytännön kautta. On aivan selvää, että filosofiaa tulisi opettaa jo alakoulussa ja yleisesti opettamisen tulisi keskittyä ajattelun opettamiseen. On selvää myös se, ettei suomalainen hallintojärjestelmä voi hyväksyä filosofista ajattelua, ja tämä liittyy etenkikn siihen, että koulu- ja opetusjärjestelmä perustuu etenkin elementaarisuuksien opetteluun, joiden oppimisen jälkeen paljastetaan vaiheittaisesti lisää tietoa, joka ei kuitenkaan pääse vielä yliopistossakaan minkäänlaisen todellisen filosofian asteelle. On tyypillistä, että tietoa voidaan monopolisoida etenkin kahdella erityisellä tavalla: ensimmäisessä opettaja tai muu ”auktoriteetti” kertoo osaavansa jonkin asian ja sen jälkeen kertoo sen olevan niin vaikeaaa ja hän sen osaa, mikä tavallisesti lopetetaan siihen. Toinen vaihtoehto on vähäpätöistää jollakin olevaa tietoa ja sanoa siitä esimerkiksi ”onpa siitä paljon hyötyä” tai vaikkapa ”ettei sitä kukaan tiedä”. Samalla halutaan säilyttää tiedon metataso, jossa pyritään etenkin vaikutteellistamaan ihmisiä ja vähentämään asioiden merkitysvaltaa, joka voidaan parhaimmassa tapauksessa katsoa hyödyksi. Samalla voidaan katsoa olevan perusteellisuutta siinä, jos sanotaan ”kaikkialla on jotain nähtävää”. Elementaarisuksien levittäjät katsovat, että tiedon käsitettä täytyy valvoa ja siihen pitää suhtautua autoritäärisesti, jossa auktoriteetti sanoo, vain minulla on riittävää tietoa tai koska minulla ei ole tietoa, ei se kuulu kenellekään ja en tarvitse siihen pyrkiä, koska perusteet ovat jo hallussa. Kouluissa pitäisi lisäksi opettaa arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä, jota voitaisiin opettaa filosofianja elämänkatsomustiedon sisällä tai sitten aivan omana aineenaan. Tämä myös mielestäni merkitsisi etenkin soveltamisen ja kulttuurin tuntemisen aiheita. On selvää, että opettamisen ja oppimisen perusteella sekä opettajat ja opiskelijat voisivat käydä tätä aihetta läpi itsenäisesti. Korkeimpina periaatteina kouluissa tulisi pitää tietoa ja totuutta, eikä testien päihittäjiä ja sopeutumisen edustajia. Kirjoitin joskus että nykypäivän yliopistossa Suomessa ei tule muuta kuin seurustelutieteen maistereita tai jopa tohtoreita, eivätkä nämä ihmiset todellakaan ajattele minkäänlaista tietoa tai totuutta, vaan pelkäästään miellyttämistä ja tiedon monopolisoinnin kohteena olemista ja sen hyväksyjänä olemista. Akateemiusissa opinaloissa tulisi pyrkiä itsenäisyyteen, luovuuteen ja vapauteen, joka ei kuitenkaan koskaan tule toteutumaan, koska sekä opiskelijat ja että opettajat toteuttavat samanlaista tiedon alaa, jonka yhteydessä toimitaan perustavasti, kuten kaupallisesti hyödynnettävien eläinten tapauksessa, ärsyke-reaktioimpulssin kautta. Tämä ilmenee vaikkapa politiikan piirissä, jos joku käyttää itse kehittämiään ajatuksia poliittisten arvojen julkituomisessa. Mielestäni nimeäminen tapahtuu etenkin tietoteoreettisen nominalismin tavalla, eikä realistisina nimitettyjä käsitteitä voida soveltaa sellaisiin aloihin, jossa olennaisempaa on itsenäinen ajattelu eikä ajattelun hyödyntäminen jossain mielessä. Tästä on kerrottu monia kaskuja, kuten esimerkiksi Kari Enqvistin: ”Me fyysikot olemme karkeita ihmisiä”, tai vaikkapa vertauskuva: ”kovat tieteet työntyvät pehmeisiin tieteisiin”. Filosofisen käsitteen luominen alkaa etenkin kielellisestä lahjakkuudesta, vaikka tietysti on paljon perehdyttävä tieteen filosofiaan, vaikka siinäkään ei todellakaan tule tukeutua minkäänlaisiin auktoriteetteihin. En tiedä oliko naiivia, kun lukion viimeisen vuoden syksyllä, menin saatuani Snellman-kirjoitukskilpailun palkinnon ja oltuani Kuopiossa sen johdosta pidettyssä tapahtumassa, menin extemporemaisesti juttelemaan Matti Klingen kanssa: ”Hyvää iltaa Professori Klinge”. Sittemmin Klinge vältti suuremman faux pasin, kun Osmo Hänninen tuli hänet siitä pelastamaan. Myös kun lähdin illallispöydästä, huomasi Klinge palkintokirjani taustalla olevan hyllyn päällä ja kysyi oliko tämä minun kirjani. Sanoin että on, ja Klinge avasi kirjan ja paiskasi sen kiinni, kun kuvitteli minun unohtaneen sen sinne. Kuitekin seuraani hakeutuneen entisen Yhdysvaltain suurlähettilään edustusrouva oli ottanut minulta kirjan ja laittanut sen hellästi pöydälle kun tulimme salista. Myöskin huomiota herätti kun kävelin katsomon toisesta laidasta ”huippuvieraiden” ohitse, mennessäni lavalle. Oikeasti kuvittelin kaikkien pakitsettavien istuvan samalle laidalle. Myöskin on mielessä se, että kun mursin Berliinissä jalkani, niin nousin maasta ylös rikkoutuneen nilkkani keraja sanoin eräälle naikkoselle että ”minun luuni ovat kovia”, jossa yhteydessä tuli taaskin näissä jonkinlainen mielleyhtymä jortikkaan. Näitä tapauksia on sattunut paljon. Olen ymmärrettävästi kokenut monessa tilanteessa tultuani väärinymmärretyksi, jotkuthan ajattelevat, että jos vaikka kaupan kassalla on kohtelias kuten asiaan kuuluu, on joidenkin hepsankeikkojen ajatustapana monesti se, että tämähän haluaa naimaaan. Aivan kuten ajattelulla myöskään käytöstavoilla ei pyritä mihinkään provinsiaaliseen, vaikka Suomessa tietysti se 'ei täytä sellaista tyhjiötä, jossa toimimalla esimerkiksi Britanniassa pyritään säilyttämään ihmisten keskuudessa jonkinlainen genteelness ja jolliness. Suomessa monet ovat tottuneet jurouteen ja huomioonottavuuteen, jonka takia koko sosiaalinen elämä koetaan vieraiden ihmisten kanssa täysin samantekeväksi, varsinaiseksi käytöstapojen anarkiaksi. Olen myös joskus huomannut, että englantilaiset ihmiset, jotka ovat Suomessa pitkään, saattavat tulla kärttyisiksi sen takia, koska he ovat voineet Suomessa huomata, että jonkinlaista normia käytöstapojen suhteen ei läheskään kaikkialla täällä ole. On selvää, että pyrkimys toistensa kanssa tekemiseen ja ymmärrykseen voi joskus jättää esimerkiksi omat tarkoitusperät ja ajatukset vähemmälle arvolle. Esimerkiksi minulla ei ole koskaan ollut tarvetta korjata jotain käsitystä, jonka pintapuoliset ihmiset minusta saavat: he voivat elää valheellisuuksien pilvilinnassaan.” Olen lukenut taas Pentti Linkolan elämänkertaa, ja on hänestä sanottava, että hän oli tosiaankin varmaan asperger-ihminen. Linkola oli tunnettu etenkin antaumuksellaan yleisten asioiden hoitamiseen, minkä lisäksi hän eli perusteellisesti samalla tavalla, mitä hän itse pyrki ihmisille opettamaan. Hän on myös kuvannut itseään perustavalla tavalla ulkoilmaihmiseksi, minkä takia hän ei myös autisminsa takia olisi koskaan varmasti pystynyt 800-sivuisen romaanin kirjoittamiseen. Myös omaa alaani on etenkin lyhytproosa kuten hänellä itselläänkin. Hänen äidin äitinsä äiti oli omaa sukua von Essen, kun taas meillä molemmat isoisäni isoisän isoäidit olivat von Esseneitä ja vieläpä sisaruksia. On myös selvää, että Linkolalle äiti oli tärkeämpi kuin isä,.tietysti senkin takia koska isä kuoli Linkolan ollessa vielä varsin nuori. On huvittavaa että kaikki eivät tiedä Linkolan vanhempien tulleen sivistyssuvuista Collaneista ja Palander-Suolahti-suvuista. Tämän lisäksi hänen isänsä oli kasvitieteen professori ja Helsingin yliopiston rehtori, samalla kun hänen äitinsä isä oli germaanisen filologian professori ja Helsingin yliopiston kansleri. Ei olisi ollut Linkolaa nykyaikaisessa mielessä, jos hän olisi tullut esimerkiksi kalastajien suvusta. Linkola luki paljon suomenkielistä kaunokirjallista proosaa, jota itsenikin tulisi lukea enemmän. Minulla on ollut kirja Herbert Marcuselta, jossa on Linkolan Martti-veljelleen kirjoittama syntymäpäivää onnitteleva omistuskirjoitus. Siinä mielessä Linkola on varmaan itsekin havainnut Marcusen jonkinlaisen vallankumouksellisuuden ja oikeanlaisen otteen, samalla kun hän on poliittisesti tukenut tavallisesti etenkin punakapinan aikaisten valkoisten politiikkaa. Tuki hän nyt kuitenkin myös nostalgian tasolla Italian punaisia prikaateja ja Baader-Meinhof-liikettä, joka tuli tunnetusti Rote Armee Fraktionina eli punaisena armeijakuntana. Minun isoisäni äidin puolella elivät hyvin luonnonläheistä elämää ja kuluttivat todella vähän. Mummonikin ajoi vaan myöhemmin suhteellisen vanhalla toyotalla, eivätkä isovanhempani kokaan väheksyneet esimerkiksi kalastusta ja marjastamista, olenpa itsekin ollut joskus sienimetsällä mummon ja ukin kanssa. Yksinkertaiset elintavat ja frugaalisuus toivat Virrantaloon ja sen jälkeen Virranporttiin omanlaisensa tunnelman, jossa pystyi tulkitsemaan jotain olennaista, etenkin Britannian aateliin littyvistä piriteistä. He eivät hukanneet mitään, eivätkä eläneet luontoa kuormittavalla tavalla, vaikka he kyllä ennen ikääntymistä myös matkustelivat useasti etenkin Euroopassa. Heille oli olennaista asettua vanhuuden lepoon, jossa ei enää kaivattu minkäänlaisia elintason tuomia itsekkäitä virikkeitä. Molemmat isovanhemmistani äidin puolelta lukivat usein ja isosiäni etenkin halusi olla koko ajan tietoinen tapahtumista esimerkiksi useiden lehtien ja television uutisten ja ajankohtaisohjelmien kautta. Kaikessa heidän elämässään näkyi kohtuulliusuus, esimerkiksi mummoni kun olin käymässä Virranportissa, osti saunaa varten tavallisesti kaksi tai kolme pientä olutta, joista toinen oli tarkoitettu minulle ja toinen ukille. Mummo ei juurikaan monesti arjessa nauttinut edes kaljaa, mutta siitä huolimatta vaikka hän oli Raittiusseuran puheenjohtaja Kaavilla, ei hän tavallisesti avoimesti kritisoinut edes omaa alkoholin käyttöäni. Siinäkin mielessä hän oli hyvin välitön ihminen ja osasi omisssa järjestöissään ottaa puuhanaisen ja primus motorin roolin. Olihan hän kuitenkin Kaavin kunnanvaltuuston ensimmäinen nainen. Aion kirjoittaa isovanhemmistani kirjan Virrantalon Salli ja Leo.Tietysti tämä vaatii etenkin vuorovaikutusta äitini ja hänen neljän sisarensa kanssa. Tämä tuntuu itsestäni varsin vaikeana, koska olen sen verran erilainen heihin verrattuna, mutta en kuitenkaan hyvän enkä pahan kautta. Heillä on kuitenkin elävien ihmisten joukossa eniten kokemuksia ja muistikuvia vanhemmistaan kuin kelläään muulla. Omat kokemukseni rajoittuvat vierailuihin Virrantalossa ja Virranportissa, sekä heidän vierailuihinsa vanhempien luona esimerkiksi kaikenlaisina juhlapyhinä. Etenkin joulupäivät/tapaninpäivät viettyivät tavallisesti Kaavilla. Mielestäni käytös oli jäykkää ja saksalaistyylistä, esimerkiksi kaikki muut tuli kätellä, jolloin noustiin ylös, katsottiin silmiin ja sanottiin samanlaiset tervehdykset. On sanottava, että ujouteni kohdalla tällainen käyttäytyminen oli vierasta, samalla kun kaikkien tuli ottaa osaa keskusteluun, joka ei itseltäni sujunut. Tästä olen tullut toteamukseen ”Minä, ainoana, jonka syliin ei sukujuhlissa, anneta pieniä lapsia”. Olen myös huomannut tätieni puolesta, että minun tapaani vetäytyä yksinäisyyteen lukemaan kirjoja, ei herättänyt heissä kritiikittömyyttä. He ajattelivat, ettei minusta koskaan tulisi kunnon ihmistä. Sukututkimusaiheista on sanottava, että olen myös kaikkien muiden projektien lisäksi alkanut muodostaa täydennysosaa sukuhistoriikkiin. Reinhold tietysti pitäisi saada valmiiksi. Ja sen jälkeen keskittymistä suurempiin projekteihin. Mieleni on tällä hetkellä niin aktiivinen, että voin valmistaa ja kerätä lähdetietoa samanaikaisesti myös kaikkiin muihin projekteihin. Mielen aktiivisuus herää etenkin lukemisen ja kirjoittamisen katta. Voidaan sanoa myös muiden taiteellisten luovien alojen herättävän aktiivisuutta aivojen toimintaan, joka liittyy esimerkiksi serotoniinin erittymiseen aivoissa ja hermostossa. Elämäni romaani on tietysti yksi laajempi kaunokirjallinen proosateos ja kaunokirjallisuudessa minulla on ollut monesti vastusta. Pitäisi taas kirjata ylös suunniteltavien asioiden listaa ja myös niitä, jotka ovat jo tehtyjä tai vaiheessa.

Von Becker-släkt och Tranebergs gård på Kållandsö i närhet av Lidköping på 1800-talet (till Lidköpings Tidningen, för tidningens fixa)

Carl Johan von Becker var en finländska men i hans liv svenska bliva skald och domare och lagman. Han föddes i 1775 och dog 1831. Han var son till majoren Carl Johan von Becker, som var kallat Johan på samma tid när yngre var kallat Carl. Carl von Beckers farfar var furiren Axel von Becker, som lefde på Sysmä i Östra Tavastland i Finland. Hans farmor var storadelig friherrinnan Maria von der Pahlen. Hans moräldrarne var från släkten Taube och Ulfsparre af Broxvik, som tillhörde till högadliga folk på Västergötaland i 1700-talet.

Becker-släkt var i original tolkning av denna släkthistori från Riga, i vilka stad de levde i rollen av stadsadel. Senaste tolkning kapade många förbindelser av detta berättälse. I denna tolkning Axel von Beckers, som adlas i 1769, farfar var korpralen och jordbrukare Anders Hansson Becker, som i vissa fall var inte av adelig ursprung. Tidigare tolkning har brukat att anta Axel von Beckers farfar als svenska kaptenen Johan von Becker, som adlats i 1650, på Kristianiska hovet i Stockholm.

Carl von Beckers far, gamla majoren, var född i Sysmä i året 1737. Han flyttas till Sverige, och man kan anta att han var mera i hemmet i Sverige än Finland. Han tjänstgjorde i militärakademi i Sverige och resignerat i grad av major.

De godset Traneberg på Kållandsö var första på Taubeiska ägo i vilken släktlinje ledar till den senaste ägare som var av Ulfsparre-släkten. Där var mycket av hatet över denna ting, när majoren von Becker började att leda i rolen av gårdsherre. Von Becker-släkt var i mesta av detaljer ganska fattiga och de pengar som kommit till släktens väskor var i mesta av händelser från mer rika hustrus av släktens männer. Traneberg var en gammal och stor adelsgård. Den var fideikommis i då tid.

De kusin av Carl von Becker var Svante Ulfsparre af Broxvik, som hade mycket av oenighet till lagmans storthet, pomposität och självbetydelse. De hade oenighet över om arvet av herrgård Traneberg. Ulfsparre var också gift med lagmans syster.

Carl von Becker var i andra fall mycket av empati till fattiga folk, och när mat var inte självklar i regionen, han organiserat mat-hjälp till mindre lyckliga folket. Han också organiserat och avancerat politik till den bättre lycka av missgynnade och hjälplös.

En svenska mannen har skrivit en boken över det oenighet av von Becker och Ulfsparre. I detta publisering denna man hävdat att lagman var en huvudman i projektet på i vilken följd var en mord av Ulfsparres. De mannen som aktuelt dödade honom var kock eller trädsgårdmästare av lagmans. Han knivhägg henne i ryggen. Jordiska kvarlevor av Ulfsparre hittas många decennier efter av mord. Och där har inte varit ingenting form av illvilligt tal över Carl von Becker i konnektionen till sin kusins mord.

Lagman var älskat och saknat men i mera klart profil berättas att han var okså fruktad och aknat. Lagman var fruktad eftersom han var så rättvisa och hård i jakten på rättvisa. I andra fall han var också hänsynslös eftersom han  troligen gav tillstånd till hans kusins mordet.

I året 1820 Lagman publicerat en bok öfver skaldiska sinnet som var nämnat ”Försök i skaldekonsten”. Han var presenterat fem utmärkelser av hans poesi från svenska hovet. Han var också hofjunkare och tjänstgjorde vid det svenska hovet. Jag har hittat detta boket i bibliotek av Lyceum i Kuopio.

Han dog i 1831 och det har blivit berättat att när han lag på sitt dödsbett han erkände sin andel i mordet på sin kusin.

På min mening han har påverkad i denna saken när han har hämtade mycket memorabilia från von Becker-släkt i sin possession. På denna tillhörde officiel porträtt av kaptenen Johan von Becker och naturaliseringbetyg av von Becker-släkt. Han har utan tvekan upplevt starkt samlag på hans ätt. Men han var också självisk och hansynslös.

Olli von Becker

Magister av samhällsvetenskapen från Finland och Carl von Beckers kusinens Otto Reinhold von Beckers ättling i femte generationen