Mitä todella tapahtuu

Media vaientaa

ja vääntelee sananvapautta

presidentit ja ministerit valehtelevat

antavat muunneltua totuutta

kauppakunnat tarjoavat turhuutta

papit ja piispat hurskastelevat

väärentävät uskon muodon

virkamiehet sammartelevat

palkitsijat hienostelevat

ja antavat aiheetonta arvostusta

opettajat ehdollistavat

ja arvioivat hengen korkeutta

omasta pienestä karsinastaan

tytöt alentavat korkean mielen

ja arvostavat turhanpäiväisyyttä

pojat urheilevat ja hikoilevat

ja älykköä ei arvosteta

Minun

Minun valoni ja pimeyteni

minun elämäni ja kuolemani

minun lämpöni ja kylmyyteni

minun puheliaisuuteni ja vaikenemiseni

minun nousuni ja laskuni

minun taitoni ja heikkouteni

Tuhoutumisen viini

Ottakaamme

malja uusi

ja vetelehtikäämme

Sapfon viinin avulla

juodaan viiniä kengästä

joka kuuluu

sille amatsonille uhkealle

aallon valkoisen nymfille

eroottinen ja taiteellinen

vivahde hätkähtää

mieliimme syviin

joka hölskyy viinasta

nostetaan malja

aikaisemmille hengille

niille kirjallisen maailman

marttyyreille

jotka ovat unohtuneet

taiteen alttarilta

mennään Pariisiin

ja vetelehditään

Boulevard du Montparnassella

mennään ja juodaan

Les Philosophes-kapakassa

unohdetaan ankeat

piirrot

ja tehdään uutta taidetta

joka antaa meille

nimemme.

Kaupunki

Kadotin sinut

ihmispaljouteen

Luulen että

tapaamisemme oli

tarkoitettua

kuitenkin kaupunki

hävittää ja unohduttaa

voisimme omaksua

kaupungin tavan

ja tavata joskus

hetken vain

mennä omaa tietä

ja tavata uudestaan

kuitenkin emme

saa mahdollisuutta

ellemme omaksu

tärkeää periaatetta

joka tulee

kaupungin hengen

omaksumisesta.

Tulen mieluummin sivistyssuvusta kuin nousukassuvusta

Mielestäni rahaa arvostetaan nyky-yhteiskunnassamme liian paljon. Raha ei ole keskeisin muuttuja siinä, kun arvioidaan tapaa, jolla ihmisen viettämän elämän arvoa määritellään. Mielestäni hyvä maku ja henkinen taso kertovat ihmisestä paljon enemmän kuin minkäänlainen rahan tahkoamisen taito. Myös historian arvostaminen ja perehtyneisyys historian osa-alueisiin on merkki siitä, että ihmisellä on jollain taholla hankittua henkistä pääomaa. Esimerkiksi itse olen pannut merkille kirjallisuuden ja kauniin kotiympäristön tärkeyden. Myös matkustamista ja toisiin kulttuureihin tutustumista voidaan pitää merkkinä siitä, että ihmisellä on jonkinlaista pyrkimystä tietylle henkiselle tasolle pyrkimiseen.

Minä tulen köyhtyneestä mutta vanhasta aatelissuvusta, jonka jäsenet ovat aikaisemmin antaneet paljon panosta tämän suomalaisen kulttuurimme kehittymisessä. Yksi esi-isä oli Lönnrotin, Runebergin ja Snellmanin opettaja ja mm. ensimmäinen ihminen, joka käytti Suomessa ”sivistys”-sanaa nykyisessä merkityksessään (mistä tulee hauska yhteys ”sivistyssukuun”); yksi oli Edelfeltin ja Gallen-Kallelan opettaja ja ensimmäinen suomalainen ammattimaalari Pariisissa; ja yksi oli kuriositeettina sanoen myöhemmän marsalkka Mannerheimin kummisetä ja opastaja tämän nuoruusvuosina. Yksi sukulainen oli lisäksi ensimmäinen silmälääketieteen professori Suomessa. Olen pyrkinyt säilyttämään ja tallentamaan tätä suvun perintöä omissa sukuhistoriaa käsittelevissä tutkimuksissani. Nyt olen aloittanut Reinhold von Beckerin elämänkerran kirjoittamisen.

Mielestäni pitää tehdä myös ero vanhan ja uuden rahan välille. Vanha raha on monesti kiinteistöissä, maassa ja metsässä. Monesti vanhoissa suvuissa on myös tyypillistä, että tulot eivät välttämättä aina ole suuret, mutta piillemerkitys sisältyykin pieniin menoihin ja frugaaliseen elämäntapaan. Itse olen aina saanut elää materiaalisesti hyvinkin turvattua elämää, ja ympäristöissä on ollut etenkin kirjallisia virikkeitä. Olen itse ostanut itselleni viulun ja pianon, vaikka aloitinkin viulunsoittamisen isäni itse kokoamalla viululla.

Kirjallinen sivistys ja vankka humanismi ovat aina tärkeitä periaatteita kulttuurisukujen jäsenille. Myös avoin, avara ja suvaitsevainen mieli on tärkeä asia siinä, kun käsitellään ilmiöitä, joihin rahalla kerskailevat nousukassukujen jäsenet eivät voi koskaan yltää. Historian esimerkiksi sukuhistorian arvostaminen kuuluu myös kulttuurisukujen jäsenille. Mielestäni kirjoja ei koskaan voi olla liian paljon ja sen takia esimerkiksi minulla on pari tuhatta kirjaa omassa kirjastossani, minkä lisäksi kirjoja on varastoissa, mökillä, vanhempien luona, isoäidin ja veljen luona. Olen huomannut tulevani onnettomaksi ympäristöissä, joissa ei ole kirjoja, ja sen takia on aina ollut uskomattoman miellyttävää olla isovanhempien luona, koska molemmat edesmenneistä isoisistäni ovat olleet kovia lukijoita.

Myös taiteellinen lahjakkuus liitetään kulttuurisukujen jäseniin. Itse harrastan piirtämistä ja maalaamista. Kuitenkin suvaitsevaisuus, inhimillisyys ja ironinen sekä itseironinen tapa suhtautua maailmaan on ominaista ainakin joillekin kulttuurisukujen jäsenille.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Kansallisvaltio vai kansannollisvaltio

 Nykypäivänä Suomessa periaatteellisesti vain yksi parlamentissa edustettuna oleva puolue, Perussuomalaiset kannattaa ajatusta kansallisvaltiosta, eli vain yhteen kansallisuuteen perustuvasta kansalaisuudesta. Kansallisvaltio on mielestäni mennyt ideaali, koska meillä kaikilla on nykypäivänä mahdollisuus muuttaa asumaan lähes minne tahansa maailmassa. Minä en tiedä, minkä takia suomalaiset voisivat rajoittaa tämän asian koskemaan vain yhtä kansallisuutta, koska monet, kuten minä, on itse asunut ulkomailla ja nauttinut siitä, että on voinut päästä hakemaan tietynlaisia virikkeitä tulevaan elämään. Ei voida siis Suomessakaan sanoa, etteikö joku ihminen, joka on tullut tänne elämään samojen periaatteiden mukaisesti kuin valtaväestö, voisi olla tänne tervetullut. Sukuni on tullut Suomeen Baltiasta ja he olivat baltiansaksalaisia, vaikka suvun veri on peräisin suurimmasta osasta Euroopan kansoja. Minä olen siis osaltani yksi kanto kaskessa.

Kansallinen tarkoittaa jotain sellaista, joka liittyy vain yhteen kansaan. Mielestäni voitaisiin tarkastella tämän yhteydessä sellaista vaihtoehtoista käsitettä, kuten kansannollinen. Eli olisiko kansannollisvaltio parempi vaihtoehto kuin kansallisvaltio. Mielestäni kansallisvaltio perustuu suuresti geeniperimään eli se perustellaan ihmisen ja hänen esi-isiensä menneisyydellä. Kansannollinen tarkoittaa sitä, mikä on tiettyjen aatteiden, arvojen ja tapojen mukaista johonkin kansaan liittyvää historiaa. Kansannollinen ei tuijota jonkun kansakunnan historiaan, siten ettei kansalliset mieltymykset voisi koskaan muuttua ja tulla paremmaksi, universaalimmaksi ja avarammaksi. Onko järkevää tuijottaa ihmisten taustaa ja menneisyyttä siinä, kun pyritään siihen, että kulttuuri voisi kehittyä ja voisi elää esimerkiksi kirjojen, näytelmien ja elokuvien kautta.

Samalla tavalla kuin monessa mielessä sukupuoli on performanssia, on jonkun kansallisuuden perustaminen johonkin tiettyyn ihmisten hölmöläisheimoon samaa näyttelyä. Mielestäni kehittynein kulttuuri on sellaisessa maassa, joka on kaikista kulttuureista universaalisin. Tämä tarkoittaa sitä, miten hyvin kehittyneessä kulttuurissa voidaan kohdata muista kulttuureista tulevia ihmisiä, ja esimerkiksi Claude Levi-Straussin mukaisesti kaikissa kulttuureissa voidaan havaita samanlaisia strukturalistisia piirteitä. On varmaan niin, että sellaiset heimot tai kansat eivät ole pitkälle kehittyneitä, jotka eivät osaa tunnistaa samanlaisia kulttuurin pohjajalan piirteitä kaikissa kulttuureissa. Korkeimmalla tasolla oleva kulttuuri siis tarkoittaa esimerkiksi kehittynyttä kielitaitoa ja tietoisuutta ja valistuneisuutta kulttuurista ja antropologiasta. Kansannollisvaltio korostaa siis niitä piirteitä kulttuurista, jotka ovat myös sen korkeimpia piirteitä. Kansallisvaltio taas aiheuttaa kulttuurista shovinismia ja kapeakatseisia ajatuksia ja mielipiteitä niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät ole ajatuksiltaan, aatteiltaan tai ulkonäöltään samanlaisia ihmisten enemmistöön verrattuna. Kansannollinen tarkoittaa siis niitä nostavia aatteita, jotka liittyvät jonkin tietyn kansan piirteisiin. Kansallisvaltio on perussuomalaisuutta, eli maaseutuista, kulunutta ja ikävää.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Mielekkäät muuttujat, valinnan menetelmät ja mikä määrittää ihmiselämää

Muuttuja tarkoittaa mittaamistapaa, joka voi saada useita erilaisia arvoja. Voidaan sanoa, että ihmiset sijaitsevat tiettyjen muuttujien kautta erilaisissa arvokategorioissa. Jotkut väittävät ekumeenisesti, että ihmiset todella tekisivät itse jonkinlaisia valintoja, ja että he voisivat itse ohjata itseään. Mielestäni merkittävänä muuttujana voidaan pitää preferenssiautonomiaa, joka määrittelee sitä, millaisessa määrin vapaus ja vastuu toistuvat preferenssiautonomisen harkinnan kautta. Eli preferenssiautonomia tarkoittaa preferenssien eli mielenkiinnon kohteiden ja autonomian eli itseharkinnan välistä suhdetta – eli mielenkiinnon kohteiden valintaa itseharkinnallisessa tilassa. Voidaan esimerkiksi sanoa, että ihmiset eivät tavallisesti yllä käsittämään vapauden ja vastuun välistä suhdetta, eli sellaista määrittäjää, joka pitää ihmiselämän ja yhteiskunnan kasassa. Esimerkki tästä asiasta oli sarjassa Rikkaat ja rahattomat, jossa erään naisperheen pää, keski-ikäinen nainen, aikaihminen, innostui näkyvimmin uudesta viikonaikaisesta rahatilanteesta, hänen itsetuntonsa vaikutti nousevan, kun sai "taloudellista turvaa" toisten rahoilla. Mielestäni on niin, että köyhä ihminen ei tarvitse rahaa, koska hän on niin tottunut köyhyyteensä. Jotkut kuvittelevat aina, että toiset ovat itseä onnellisempia ja paremmassa asemassa, mutta toisaalta rahan mukana tulevat myös muut ongelmat. Mielestäni voitaisiin tarkastella esimerkiksi munkkien harjoittamaa vapaaehtoista köyhyyttä, jossa suuremmasta rahasta ei todellakaan innostuttaisi niin näkyvästi kuin olisi tullut toisenlaiseen maailmaan. Munkit eivät tarvitse rahaa. Arvojen valitseminen määrittyy omasta valinnasta tai vaihtoehtoisesti altistumisesta yhteiskunnallisen kommentaariaatin manipuloinnille, eli vaikutteellisuudelle. Kommentaariaatti edustaa ontokratiaa eli olemisen valtaa, jossa tietty osa ihmisistä saa nauttia yhteiskunnassa suuremmasta vapaudesta kuin toiset. Koska ihmisen perusluonto on tasaveroisuuteen pyrkivä, aiheutetaan yhteiskuntaan pahaa ja epäsopua sillä, kun ontokratian manipuloinnilla saamansa arvomäärä alkaa tuottamaan yhteiskuntaan kamppailua ja hierarkioita. Eli erot olemassaolon arvoissa liittyy siihen, kuinka ihmiset tehdään epätasa-arvoiseksi joko oman heikkouden tai oman vallanhalun takia. Eli ihmiset monesti arvoja määrittäessään eivät tee päätöksiä itsenäisesti, vaan niihin vaikuttaa alttius vaikutteille. Monet ihmiset, etenkin pikkuporvarilliset, kuvittelevat puhuvansa kaikkien muiden ihmisten mielipiteiden äänellä, ja sen takia kuvittelevat mielipiteidensä olevan oikeita. Ihmisillä on taipumus tunnistaa valtaa symboleiden kautta, joka ajattelutapa on varmaan jäänne jostain luolamiesajasta. Ihmisiä kiinnostaa vittu, raha ja valta. Jokainen evoluutiossa jälkeen jäänyt haluaa noita asioita, ja kumartaa sellaisille ihmisille, jotka näyttävät liittymään noihin asioihin. Eli esimerkiksi poikkeavan laiset harrastukset tai arvot eivät yleensä kiinnosta ihmisiä, koska heitä kiinnostaa vain nuo kolme pientä asiaa. Mielestäni sellainen ihminen on edennyt evoluutiossa, joka katsoo, ettei omaisuutta tai kaikenlaisten norsujen pilluja tarvitse arvostaa suuremmin ja voi olla tyytyväinen siihen mitä on. Ihmisen, joka ei ole vaikutteellinen ja kommentaariaatin ja ontokratian vaikutuksen alla, voi tehdä ratkaisuja ja valintoja omista arvoistaan. Hänen on ensiksikin tunnistettava omat arvonsa preferenssiautonomian, adaptiivisen tulkinnan ja joukkopriorisoinnin avulla. Siinä valitaan aina vapauden ja vastuun välillä, adaptiivisessa tulkinnassa subjektiiviset mielipiteet pyritään erottamaan arvoista ja joukkopriorisoinnissa arvoja vertaillaan toisten vapaiden ihmisten arvojen kautta. Joukkopriorisoinnissa siis päätetään se, millaisia arvoja yhteiskunnassa aletaan toteuttamaan. Kaikkien arvojen tulisi olla yhteiskunnassa ja yksilössä samalla tasolla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että yksilöt eivät voisi arvostaa muuta kuin yhteiskunnassa toteutettavia arvoja, sillä joukkopriorisoinnissa arvot tulevat yksilöiden kautta yhteiskuntaan eikä toisinpäin.

 

Mihin Marinin suosio perustuu

Miten tavallinen rahvas näkee politiikan ja sen merkitykset? Monesti ihmiset haluavat vieläkin personoida vallan johonkin tai joihinkin ihmisiin. Monet näkevät esimerkiksi Niinistön niin lahjakkaaksi presidentiksi, että voitaisiin kekkosaikaan viitaten muodostaa hänelle poikkeuslailla kolmannen kauden. Tämä on käsittämättömän väärällä tavalla arvioitu asia, ja se kertoo etenkin siitä, miten vanhoillisella pikkuihmistavalla tavallinen rahvas personoi vallan ja jonkun ihmisen toisiinsa. On selvää, että Suomessa jo istuvien kansanedustajien on äärimmäisen helppoa jatkaa eduskunnassa istumistaan, koska rahvas äänestää heitä esimerkiksi, sillä perusteella ”että se pääsee todennäköisemmin läpi”. Mielestäni esimerkiksi eduskuntavaalien aikaan poliitikot eivät saisi mainostaa itseään kansanedustajana, koska tuo on korruptiota ja nepotismia, jonka ei tulisi enää vaikuttaa seuraaviin vaaleihin. Kaikkien ehdokkaiden tulisi kaikissa vaaleissa olla samalla tasolla ja lähtörajalla kaikkien muidenkin tavalla. Monet ihmiset näkevät vallan liittyvän tiettyihin symboleihin, kuten vaaleissa annettuun äänimäärään, ja sen takia monet ihmiset arvostavat sellaisia ihmisiä, joissa ovat nähneet toisten ihmisten arvostuksen, eli toisin sanoen, monet ihmisistä eivät arvosta tai äänestä oman mielipiteensä kautta, vaan he antavat äänensä sille, jota toiset ihmiset näyttävät arvostavan. Voidaan sanoa, että demokratiakin tulee täysin tarpeettomaksi ja kahjoksi menetelmäksi, koska ihmiset arvostavat vieläkin enemmän toisten ihmisten mielipiteitä kuin omaansa. Onhan esimerkiksi sanottu ja olen tämän jossain hamassa nuoruudessa havainnutkin, että naiset kiinnostuvat sellaisista miehistä, jotka ovat joskus äskettäin saaneet, ja jos esimerkiksi tällainen mies tuoksuu joltain toiselta naiselta. Varmaan tätä kautta lajinvalinta ja pariutuminen on yhtä suuri valejärjestelmä, kuin demokratian jälkimuoto, koska senkin yhteydessä ihmiset yleensä väittävät auktoriteettiasemassaan, että ihmiset pariutuvat rakkauden ja samankaltaisuuden takia. Totuus on, että demokratian jälkimuodossa kuin parin valitsemisessakin suurin merkittävä tekijä on vallan havaitseminen joissain ihmisissä tai ihmisiin liittyvissä asioissa. Todellisuudessa suurimmalla osalla ihmisistä ei ole kykyä hahmottaa ”omaa” mielipidettään tai kykyä kategorisoida ihmisiä omien mielipiteidensä kautta ja arvottaa heitä tai niitä itsenäisesti. Tosi asiassa suurimmalle osalle ihmisistä ei ole voinut kehittyä minkäänlaista itsenäistä arvokategoriaa, koska he esimerkiksi parin valinnassa ja ehdokkaan valinnassa eivät tee päätöksiään itsenäisen arvottamisen kautta, vaan he monesti valitsevat sen perusteella kehen he voivat liittää toisten ihmisten arvostusta ja siihen liittyvää valtaa. Voidaan sanoa, että jonkinlainen monarkia tai aristokratia voisi olla demokratiaan verrattuna parempi tapa tuoda itsenäisiä ajatuksia politiikkaan. Marinin suosio perustuu siihen, että hän on sattunut istumaan asemassaan tällaisen aikana. Leikitään nyt kuitenkin vielä demokratiaa, koska sen kieltäminen on niin suuri rikos.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Paskan ylistys

Tuotat aina

keveän, hyvän olon

kevennät vatsaa

myös jokaisen polon

sinusta aina

riittää paljon puhetta

on paska ja vittu

joka kerta ilman nuhdetta

mitä sitten tiedät

paskasta tummasta

siitä pökäleestä

aina yhtä kummasta

jarrutusjäljet housuissa

usein näkyvät

monesti aina

uusissa nousuissa

en ole paskaa

koskaan maistanut

sen sulotuoksua

kuitenkin aistinut

pieruja tulee

sata päivässä

on hajua joskus

pienessä häivässä

on paska

tärkeä puheenaihe

haisee juustolta

myös joskus

moni taive

Vitun ylistys

Sinusta voi puhua

ja olla samalla

kuin uutta sukua

on ylentymäsi pieni

ja suloinen

sinua joskus saanutkin

moloinen

klitoriksen kärki

pehmeä ja jäykkä

mielellään sinua

kielellä näykkään

sinusta riittää

puhetta aina

olkoon saantini

pelkkä laina

jos tiedät

paljon vitusta

lähennyt tiedon

suuren hitusta

on pillu käsitteenä

vahva ja vankka

on kantosi sinun

raskas ja rankka

katson monesti

naisen haaraan

ja kamelinvarpaan

sieltä naaraan

Vapauden ja vastuun sisäiset erot ja miten ne määritellään – vapaus arvona

Vapaus on arvo, joka koskettaa etenkin liberaalisti ajattelevaa vähemmistöä Suomessa. Ei tavallinen sosialisteja ja perussuomalaisia äänestävä rahvaan edustaja ymmärrä mitään vapaudesta. Vapaus on tavalliselle rahvaan edustajalle utopiaa, hän ei pysty tavoittelemaan tai edes henkisesti käsittämään mitä vapaus on, hän ei pyri siihen, eikä hän voi käsittää minkä takia kukaan muukaan ihminen siihen pyrkisi. Varmaan yksi selittävä tekijä tähän on se, että rahvaan edustajalla ei ole materiaalisesti eikä henkisesti sellaista personaalista kapasiteettia, jota kautta hän voisi arvostaa vapautta arvona ja henkisenä periaatteena. Näissä asioissa vaikuttavana tekijänä on rahvaan köyhyys, mutta myös samalla sosialististen aatteiden syleileminen, joka vie rahvaan edustajaa harhaan siitä, että hän voisi koskaan vapautta arvostaa ja pyrkiä siihen. Sosialistit pyrkivät vangitsemaan tällaiset rahvaan edustajat pelkästään sillä periaatteella minkä kokoinen heidän huoneensa on ja millä varoilla he elävät yhteiskunnassa. Mielestäni nämä eivät ole määrittäviä tekijöitä, ja sosialistien kannattajakunnan jäsenet voisivat eri tavoilla yhteiskuntaan suuntautuessaan saamaan vapauden kautta itselleen myös materiaalista hyötyä. Sosialistiset aatteet perustuvat pelkästään kateuteen ja ressentimenttiin, jonka taustalla on aina ajatus siitä, että joidenkin ihmisten asiat ovat huomattavasti paremmin, ja tämän kateuden takia näitä eroja tulisi tasapainottaa epäoikeudenmukaisella tavalla niiden ihmisten hyväksi, jotka eivät vapautta käsitä ja jotka eivät pyri siihen toiminnassaan ja ajattelussaan. Preferenssiautonomia on se käsitteellinen väline, jonka avulla voidaan miettiä sitä, miten ihmiset voivat elämässään tasapainotella vapauden ja vastuun välillä, koska nuo molemmat käsitteet määritellään aina suhteessa toisiinsa. Vastuu tarkoittaa epäilemättä useimmiten etenkin työtä ja vapauden edellytyksien ja olosuhteiden varmistamista. On siis nähtävä vaivaa sitä varten, että voisi saada vapautta. Kuitenkin sosialistiset puolueet pyrkivät antamaan työntekijöille pelkästään vapautta ja vastuuta ei voida vaatia koska luottamusmiespolitrukit ovat katsomassa, ettei työntekijöiltä vaadita paljoakaan. On varmasti niin, että Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa suurin osa materiaalisesti parhaiten toimeentulevista on varmasti nähnyt vaivaa oman asemansa saavuttamisessa, koska suomalainen perintövero ja yhteiskunnan rakenne ei tue perinnöllä rikastuneita. On siis osattava valita oikeassa kohdassa vapauden ja vastuun väliltä. Toisaalta joskus vapauden valitseminen voi olla myös oikeanlainen tapa, esimerkiksi silloin, jos ihminen haluaa matalapalkkaisen työn sijasta kouluttaa itseään pidemmälle ja saamaan sitä kautta vapauden ja vastuun ottamisen avulla itselleen suurempaa materiaalista ja henkistä hyvinvointia. On siis esimerkiksi tämän opiskelun kautta niin, että vapauden valitseminen voi johtaa vastuun ottamiseen ja toisinpäin vastuun ottaminen voi mahdollistaa myöhempää vapautta. Kuitenkin sosialistiset puolueet eivät hyväksy tätä, vaan ne pyrkivät aina pitämään kannattajakuntansa huonommassa asemassa ja sitä kautta myös aina kateellisena muka helpommin tässä yhteiskunnassa menestyneitä kohtaan. Helppousindeksillä voidaan mitata sitä, missä suhteessa yhteiskunnan ja yksilön tasoilla vapauden ja vastuun välinen suhde on, ihmiset voidaan siis asettaa mitattavaksi siinä suhteessa missä määrin jotkut saavat nauttia vapaudesta ja välttää vastuun. Sosialistiset puolueet aiheuttavat sen, että helppousindeksi kasvaa yhteiskunnassa tiettyjen väestöryhmien tasalla. Yhteiskunnallisen helppousindeksin tulisi olla samassa suhteessa missä yksilöiden tasolla mitatun helppousindeksin yleisyys on. Maksimointiavaruus tarkoittaa sitä aika-avaruutta, jossa mitataan sitä, voiko joku arvo olla erittäin hyvä, hyvä, huono tai erittäin huono. Huonot ja erittäin huonot arvot ovat tavallisesti sellaisia, jotka johtavat yhteiskunnallisen helppousindeksin huononemiseen ja ristiriitaan yksilöllisissä arvioissa. Erittäin hyvät ja hyvät arvot ovat aina pyyteettömiä, ristiriidattomia ja objektiivisia. Se tarkoittaa, että ne sopivat kaikille yhtä hyvin. Taas pyyteelliset, ristiriitaiset ja subjektiiviset arvot johtavat reaktiiviseen politiikan tekemiseen, joka perustuu aina kateuteen, sosialisteissa yhteiskunnalliseen asemaan ja materiaaliseen hyvinvointiin ja perussuomalaisissa kateuteen aina yhtä heikoimmassa asemassa olevaa vähemmistöä, maahanmuuttajia kohtaan. Reaktiiviset ja pyyteelliset arvot ovat aina suhteellisia mielipiteitä, jotka perustuvat vertailukohdallisiin symboleihin, joita asetetaan sen takia, että kommentaariaatti voi vaikutteellisuudellaan tuottaa merkitysvaltaa ontokratialle, eli olemisen valtaa hallussaan pitävälle ihmisryhmälle, joka haluaa aina helppousindeksi mukaisesti tuomaan vapautta korosteisesti omalle kannattajaryhmälleen, ja tämä tarkoittaa etenkin sosialistisia puolueita ja heidän kannattajiaan sekä myös jossain määrin perussuomalaisia ja heidän kannattajiaan. Reaktiivinen politiikka, joka perustuu suhteellisiin mielipiteisiin, on aina sellaista politiikkaa, jossa oma positio määritellään suhteessa toisten muodostamaan politiikkaan eli se on aina kateutta suhteessa tekijä- ja toimintalähtöiseen politiikkaan, jota harrastavat keskustaoikeistolaiset puolueet, vaikka tälläkin hetkellä esimerkiksi keskustapuolue Suomessa on harhautettu ideologisen nautinnon avulla minoriteettisosialistien johtamaan hallitukseen. Ideologinen nautinto tarkoittaa placebonautintoa, joka seuraa ideologisesta kakunjaosta ja konsensuksesta. Vertailukohdalliset symbolit ovat niitä asioita, joiden avulla sosialistit pyrkivät muodostamaan suhteellisia ja reaktiivisia yhteyksiä syväsymboleihin, jotka tarkoittavat niitä kulttuurin ja yhteiskunnan perustavimpia voimia, joihin toiminta on aina ennen politiikkaa perustunut. Yksi näistä asioista on työnteko, joka on aina ollut itselähtöistä toimintaa, ja vertailukohdallinen symboli on ansiotyöhön suuntautuvat verotus, josta sosialistit ovat muodostaneet arvoinstituution, joka pyrkii puuttumaan kaikenlaiseen instituutiolähtöiseen toimintaan. Hallitusvalta ja sen poliisikoneistot ovat tuki-instituutioita, jotka valvovat tämän arvoinstituution kommentaariaatin välityksellä tulevaa puuttumista kaikilla instituutiotasoilla. Helpoiten yhteiskunnassa selviävät ne ihmiset, joilla on eniten vapautta siten, ettei sitä ole tasapainotettu vastuulla. Preferenssiautonomia on siis aina se väline, jota tulee käyttää siinä, kun arvioidaan miten vapauteen on mahdollisuuksia, esimerkiksi työn tekeminen on yksi asia, jota tulisi jokaisessa yhteiskunnassa korostaa. Työn tekeminen ja instituutioiden riippumattomuus ovat tärkeimpiä asioita yhteiskunnassa, ja ne jotka saavat helppousindeksissä omien subjektiivisten mielipiteidensä takia eniten hyötyä yhteiskunnan kustannuksella ovat niitä, joita tulisi kasvattaa ja kannustaa tunnustamaan ristiriidattomia, puolueettomia, pyyteettömiä ja objektiivisia arvoja. Näiden ihmisten tulisi aloittaa arvojensa tunnistaminen täysin alusta, koska se että ihminen suuntautuu arvojen sijasta reaktiivisiin ja suhteellisiin mielipiteisiin kertoon aina jonkinlaisesta mielen ja henkisestä heikkoudesta. Kuitenkin voidaan sanoa, että esimerkiksi perityillä pääomatuloilla eläminen voi itsekin joskus johtaa vapauden ja vastuun välisen erottelun unohtamiseen, ja sen takia voidaan pitää oikeutuksellisena sitä, että niitä verotetaan enemmän kuin ansiotuloja.

 

Hyve-eetikko?

Joku ystäväpiiriini kuulunut ihminen kysyi joskus minulta, että olenko hyve-eetikko. Hyve-etiikka tarkoittaa tiettyjen käsitteiden mukaisiin ihmisen piirteisiin annettavaa arvostusta ja niiden pitämistä jonkinlaisina korkeampina välineinä ja syvempää tietämystä etiikasta antavina arvostuksen kohteina. Minä en missään nimessä ole minkäänlainen hyve-eetikko. Tämän näkemyksen edustajat katsovat, että tietynlaisia moraalisia asenteita voitaisiin ilmaista jonkinlaisten yksittäisten käsitteiden kautta, joista jotkut ovat suuremman ja korkeamman arvoisempia kuin muut. Näkemykseni liittyy siihen, että en voi myöntää, että jotkut käsitteet olisivat korkeamman arvoisia kuin toiset ja ne olisivat jotenkin kyvyllisempiä ilmaisemaan jonkinlaista tietoa etiikasta ja siinä korostettavista arvoista. Hyve-etiikka siis on vain jonkinlaista sanojen ihailua, ja sellaiset filosofit, jotka eivät ole käsiterealisteja, eivät voi ottaa sitä vakavasti otettavana moraalisena tai eettisenä teoriana. On kuitenkin tärkeätä määritellä hieman sitä, mitä itse pidän etiikan alkukohtana ja välineinä sen selvittelemiseen. Mielestäni ihmisen perusluonne on hyvä ja eettinen, eikä esimerkiksi koulutuksella ole kovin suurta merkitystä hyvyyden kehittymiseen ihmisessä. On kuitenkin selvää, että jotkut ihmiset ovat perusluonteeltaan mutta monesti myös kasvatuksensa kautta pahoja ja esimerkiksi rikollisia. Voidaanko siis etiikasta antaa jonkinlaista tietoa joidenkin käsitteiden tai käsitteellisten rakenteiden kautta. Etiikka liittyy mielestäni aina oikeanlaisten arvojen tunnistamiseen ja toteuttamiseen. Se että ihminen on oikealla tavalla arvoja tunnistava, liittyy monesti syvällisesti eettiseen ihmiseen. Mitenkä sitten voidaan arvioida etiikkaa ja tarvitaanko etiikkaa varten jonkinlaisia käsitteitä. Kuitenkin hyve-etiikka ei ole minkäänlainen vakavasti otettava tapa etiikkaan lähestymiseen. Mielestäni käsitteet ovat useimmiten aina nominalistisia, eli niitä ei tarvitse edes yrittää yleistää vaan asian lähestymisen jälkeen ne voidaan heittää pois kuin tikapuut, Wittgensteinia lainatakseni. Arvoja ja etiikkaa tulee mielestäni lähestyä vapauden mega-arvon kautta, jossa ihmiset voivat tulkita etiikkaa uudestaan sen myötä, kun ihmiset vaihtuvat yhteiskunnassa. Soveltavan etiikan tutkimuksessa on aina tuotu esiin uudenlaisia kysymyksiä etiikan piirin sisälle, ja se tarkoittaa myös sitä, että etiikan käsitteen on muututtava jatkuvasti ja kehitettävä uudenlaisia käsitteellisiä menetelmiä ongelmien ratkaisemiseen. Minä en todellakaan usko minkäänlaisten iänikuisten sanojen olevan jotain sellaista arvostettavaa, jonka merkitys ei yhteiskunnan ja historian kehittyessä muuttuisi. Ihmisten on itse määriteltävä aikansa etiikka, joka alkaa siitä lähtökohdasta, että suurin osa ihmisistä haluaa olla hyvä ja eettinen. Eettisten järjestelmien on alettava ihmisten moraalintajusta, eikä jostain iänikuisista ja pierunhajuisista sanoista, joiden merkityksen joku itsetunnossaan paisunut menneen ajan ajattelija tai kirkonisä on perustanut.

Huoruuden Pariisi

Pariisi ei koskaan lopu

se aina uuden avaa

on Pariisissa huoria

jotka kirjailijoitakin tapaa

jos haluat menettää maineesi

sinun kannattaa hyvin

sekoittaa aineesi

löytyy La Gouluen perillisiä

kauniita, viinanhimoisia

kaikki kuitenkin erillisiä

Nainen Pariisin ei haise

eikä koske huulen

limakalvolla paise

on tässä kaupungissa jotain

mitä myöhemmin

saa päästää rakostaan

pelkästään lorottain

Tekokukka

Et sinäkään tiedä

miksi sinut on tehty

ehkä sen takia

kun kukat aidot ehty

et voi erittää

ilolientä

purevat ampiaiset mieluummin

kärpässientä

matkit kaunista symbolia

kuin rakkauden ja loven

on rakkautesi kuitenkin

kekkulia

oi voitko esittää minulle kerran

kukkaa aitoa, tuoksuvaa

kuin rakkautta uutta

nuokkuvaa

teet aidon turhaksi

kuin aidot

täytät sijaa varmasti

kuin murhaksi

Runo

 Olen kuin kotka lintuhäkissä

en kuitenkaan kuin sika säkissä

haluaisin lopultakin siipeni levittää

silmäni kuivat ja kyyniset vesittää

ottaa lopultakin vastaan tehtävä suuri

kuin olisi tullut vastaan kovan juuri

näen kaiken kirkkaasti lopultakin

olen kotka aito sittenkin

minut on laitettu vastoin tahtoani häkkiin

peitelty ilman mielipidettä mamman täkkiin

toivon lajitovereita voivani tavata

yhteyden kalliin sillä tavalla avata

minä kuulun taivaalle ehkä

olisi silloin henkeni ehjä

Runo

Väritön neste vuotaa menneisyyteen

menneisyys on kuin yksinäinen oselotti

ilman aseita tavallisia

ilman hampaita hyökätäkseen

kynnet sillä on

mutta teroitetut tasaisiksi

oselotti voi tulla ystävälliseksi

koska sen on pakko tulla

se suuntautuu maailmaan

ja tulee filosofiseksi

maailma on kuin kakofonia

sointuja pitkin poikin maanosia

maailma on kuin verinen liha

joka syöksee jänteitään maantielle

oselotti kannattaa lihansyöntiä

vaikka sillä ei ole hampaita

Dekadentti minäni

Juon viinaa usein

mutta monesti paljon

on ne tuottaneet

mahan suuren 

pallon

pidätyskyky ei aina toimi

kun otetaan häppää

kaikin voimin

viitisentoista tuoppia on hyvä

laitetaan itämään

koskenkorvan jyvä

uneksin suuresta romaanista

joskus oli high-life Pariisin

yhtä joraamista

maleksin läpi Ile de Francen kapakkojen

väistelin usein katseet

hupakkojen

monesti menee viiva pari

iskee veneeseen joskus

krapulan kari

oli elämä Ranskassa syvää

jokainen trippi

 joka kerran hyvää

väisteli suihku tätä miestä

ei ollut haju aina vain hiestä

housussakin oli joskus jotain

iskivät minuun ympäristöt sotain

boheemi on ainoa mihin pystyn

en antaisi muusta

kuin nyrkin rystyn

Tullakseen oleva

Voinko minäkin lopulta tulla

ratketa loppuunsa nauhasta kuin rulla

ei tuleminen aina tarkoita kaikkea

on monesti aihe siihen laimea

mutta nyt kohtaan jotain uutta

tunteessaan herättävää,

ei minulle liian suurta

voisin olla kanssasi aina

olet minulle hengessä kuin kaima

minuakin on joskus moitittu

aiheista pienistä pilkattu

mutta jos katsot itseäni nyt

olet varmaan jokseenkin hämmästynyt

kohdistuu tunteeni sinuun

-pelkästään

en unelmoi mistään muusta

- kenestäkään

on minulle maailma ollut aina raja

ihmiset minua kohtaan masentavat

en tiedä miksi olen ollut hiljaa

ehkä siksi että ---

on monesti ympärilläni ollut kilpaa

kuitenkin toivon voivani tavoittaa sinut

jos haluat lopultakin ottaa minut.

Eskolle

Et saanut ehkä

parhaita eväitä elämään

kuitenkin kohdistui haitta

päähän suureen ja terävään

on äitisi jaksanut aina,

kuitenkin

on vaiheesi kiinnostanut monia

muitakin

olet aina ollut meistä kovimpia

rajoitteista huolimatta älysi vilkas

kadehdittanut monimpia

olet elänyt täällä jo kauan

on ruumiisi vahva

aivan kuin raudan

olet meille omatunto,

monesti heikko

kuitenkin aina tuettava,

mukava veikko

muistan minäkin ilosi

naurusi tarttuvan

olet aina ollut mielessä

serkkusi varttuvan

jaksat vielä vuosia,

monia kymmeniä.

on sinulla sisäinen elämä

joka ihmettää tyhmempiä

toivon että voin vielä

sinut tavata

henkeäsi suurta

ei kukaan voi salata

Kuolemia ja uusia alkuja

Kuole ruumiini entinen, 

onneton ja haluton

Kuole henkeni autio, 

ruma ja hajuton

Kuole aate liian kapoinen ja rajoitteellinen

synny uusi alku, 

hyvä ja tavoitteellinen

synny uusi päivä 

rakkauden ja halun

murra tietoisuuteni, 

murra tajun

nosta ilmaan, '

pidä aina siellä

ei ole mitään tämän onnen tiellä

anna jaksantaa uutta, 

vahvaa kuin terästä

en enää seuraa ajatuksilla julmilla perästä

tätä et voi tuomita, 

tämä on liian totta

auta alkuun, 

anna voimaa jotta

voisin viedä lopultakin tämän

ei kuitenkaan vain 

rakkauden jämän

suuren tunteen, 

suuren todellakin

olisi totta

 niin tavoilla monellakin

nyt tiedän 

missä haluan lopultakin olla

ei vaeltele merellä väärään suuntaan

tän intohimon vahvan ja valtavan jolla.

 

Kun valo ilmestyy paikkaan, jossa ei paista

Kun valo ilmestyy paikkaan,

jossa ei paista

ei silloin valon vastaanottaja

vastuustaan laista

valo on peräisin Sfinksin

arvoituksesta

Nabuccon heprealaisten orjien

antaumuksesta

tässä paikassa ei paista tavallisesti

- koskaan

vaikka kylmyyttä ei ole myös

 - joskaan

valo kertoo jostain,

joka on näettävää

tuo se kaiken eteen,

joka on hävettävää

Jos nouset ylös

ja näet valon

on se osoitus selkeä

luolan kadon

On luolassa alhaisessa

hirmuinen - lisko

joka onnettomia pudonneita

luokseen kisko

vain sankari voi sen voittaa

silloin rauha liskolle koittaa

ja ihmiset voivat olla –

vapaita ja rauhallisia

olisivat kaikki teot tahallisia

kaikki palkinnot rahallisia

isot miehet mahallisia.

 

Yliopisto – tieteen museo?

Nykypäiväinen tiedepolitiikka ja -käsitys korostaa lähes pelkästään kovia tieteitä, joilla pyritään edistämään entistä suurempien teknologisten innovaatioiden etenemistä. Kuitenkin on esimerkiksi filosofian piirissä kysytty sitä, onko eettistä, jos tieteestä tehdään jonkun käytännöllisen aiheen ja syyn palvelija. Puhutaanhan tosiaan siitä, että kovat tieteet ”työntyvät” pehmeisiin tieteisiin. On varmasti niin, että sivistynyt kirjoja lukeva ihminen pyrkii monessa tapauksessa humanistiseen tiedekuntaan, joka mielestäni edustaa yliopistojen tiedekunnista eniten jonkinlaista tieteen ideaalia. Sivistysyliopisto ei voi olla ottamatta huomioon sitä, että humanistinen tiedekunta ja sen alaiset oppiaineet tavallisesti edustavat sitä, millainen on antiikin Paideian ja Humanitaksen mukainen ihminen, joka lukee ja kirjoittaa kirjoja. Myös kaunokirjallisuuden merkitys unohdetaan monesti nykypäivänä. Esimerkiksi Kuopion yliopisto, joka on osa Itä-Suomen yliopistoa, on siinä mielessä puutteellinen, ettei Kuopiossa ole humanistista tiedekuntaa, jonka takia omalta osaltaan kaupungissa ei ole kirjakauppoja, koska kovia tieteitä opiskelevat ihmiset eivät tavallisesti ole suurimpia kirjallisuuden harrastajia. Kun kaupunkiin saataisiin humanistinen tiedekunta, kirjoitettaisiin täällä varmasti enemmän kirjoja, näytelmiä ja elokuvia, minkä lisäksi ihmiset lukisivat enemmän kirjoja ja kääntäisivät enemmän kirjallisuutta, vaikkapa sitten lyriikkaa. Yliopisto on etenkin ihmistieteiden museo, koska sen piirissä ei hyväksytä radikaalisti kaanonista poikkeavia teorioita ja paradigmoja. Ihmistieteiden opiskelijat eivät nykyään saa olla vapaita, koska professorien ja assistenttien miellyttäminen heidän mukaisillaan tenttivastauksilla ja lopputöillä on tärkeämpää kuin se, onko opiskelijalla jotain omaa ajateltavaa jostain teoreettisesta ja abstraktisesta aiheesta. Akateemista vapautta tulisi kunnioittaa yliopistoissamme vieläkin. Se tarkoittaa sitä, että yliopistoon tuleva opiskelija saa itse valita sen, millaisilla luennoilla hän käy, ja missä ja missä järjestyksessä hän on opintojaan suorittava. Mielestäni suomalainen yliopisto ei ole koskaan tarjonnut opiskelijoille ajattelemiseen liittyvää vapautta. Ihmistieteiden harrastajan tulisi voida kyseenalaistaa kaikki ja muodostaa omat käsityksensä ajatuksista, teorioista ja arvoista. Kovien tieteiden kuten fysiikan piirissä samat teoriat ja sama tietämys, joka kaikilla on, on tullut pitkän ajan kuluessa ja fysiikan käsite on ollut monen ihmisen teorioiden pyöriteltävänä. Kuitenkin humanistiset aineet ja filosofia, mutta etenkin filosofia, ovat sellaisia aineita, jossa kaikki voidaan kyseenalaistaa ja muodostaa kokonaisvaltaisempia käsityksiä asioista. Yliopisto siis on kovien tieteiden laboratorioiden valkotakkisia laskematta nykyään vain tieteiden museo, koska se on kaikessa postmodernisuudessaan hyvin monella alalla tavoittanut omasta mielestään sille riittävän tietotason. Toisten filosofien käsitteiden ja teorioiden sorkkiminen ei mielestäni ole mitään filosofiaa. Siinä olisi pyrittävä löytämään yleisestä filosofiasta yhteneväisyyksiä ja muodostaa synteesejä.

 

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Inkvisitio on vieläkin käynnissä

Yliopisto rajoittaa mielestäni yhtä paljon ajattelua ja tiedonsaantimenetelmiä, kuin miten se niitä ehostaa ja parantaa. Yliopistokoulutus tuo tänä päivänä ihmisiin monesti sellaisen asenteen, joka korostaa aikuisuutta, suoranaisesti aikuisuuden hybristä. Ihmettely ja asioiden kysyminen liitetään tavallisesti lapsiin ja nuoriin ihmisiin, sillä samalla tavalla toimivaa aikuista sanotaan monesti jostain syystä kehitysvammaiseksi tai muuten kehittymättömäksi. On kuitenkin selvää, että tieteet ovat maailman historian aikana kehittyneet etenkin sen myötä, kun jotkut ovat osanneet muotoilla uusia kysymyksiä. Monesti epäsovinnaisia opiskelijoita kutsutaan tyhmiksi tai jollain tavalla rajoittuneeksi. Minäkin luulin, kun aloitin filosofian opiskelun yliopistossa, että filosofian opiskelijat ovat varmaan niin individuaaleja, etteivät he hoipertelisi mihinkään aikaan vuodesta kaupungilla haalareissa, ja että filosofeilla ei varmaan edes olisi minkäänlaista tietynväristä haalaria, mutta kappas kappas, - olin väärässä. Minä olen aina vierastanut klikkejä, ja tänä päivänä yliopiston tutkijoidenkin piirissä tärkeimpinä pidetyt ominaisuudet liittyvät sosiaalisiin ja ”verkosto”-taitoihin. Tapasin kuitenkin yliopistoaikana erään kansainvälisesti tunnustetun valtio-opin professorin, joka vaikutti olevan todellakin yksilö ja itsenäinen tutkija ja tieteentekijä. Thomas Kuhn kirjoitti 60-luvulla kirjansa tieteellisistä vallankumouksista, jossa hän mainitsi tieteellisten vallankumouksien toistuvan tieteen piireissä tietyin väliajoin, joina väleinä tieteilijät keskittyvät ”normaalitieteiden” tekemiseen. Kuhn käytti termiä paradigma, joka tarkoittaa niiden periaatteiden kokoelmaa, joihin tieteen tekeminen tiettynä aikana perustuu. Paradigman muuttaminen tarkoittaa Kuhnin mukaan entisen paradigman kyseenalaistamista uudenlaisilla kysymyksillä. Normaalitieteen promotoijat ovat niitä, jotka haluavat jokaisessa kysymyksessä korostaa entisten sääntöjen ja tutkimuskysymyksien periaatteiden säilyttämistä ja mukaan tekemistä.  He siis kieltäytyvät uudistumisesta ja pyrkivät saada aikaan kollektiivisen paineen, jonka myötä tiedettä pitää tehdä heidän haluamallaan tavalla. Miten sitten uudistaisin tieteen tekemistä. Mielestäni tieteestä mutta etenkin ihmistieteestä, jonka kovat tieteet ovat tieteelle annettujen käytännön ja materiaalisten, hyötyä korostavien periaatteiden myötä syrjäyttäneet agoralta, tulisi poistaa kommentointi ja toisten ihmisten yksityisten ajatusten ja kirjojen sellainen materiaali, joka on selkeästi Wittgensteinin sanoman mukaan tikaspuut, jotka niiden myötä nousemisen jälkeen voidaan heittää pois. Kaikki filosofit ja kirjailijat kuvaavat yhtä todellisuutta, ja käsitteet ja teoriat ovat monesti nominalistisia tuotteita, jotka eivät voi olla esimerkiksi filosofian opiskelun pohjana. Pikemminkin esimerkiksi filosofian opiskelussa tulisi tavoitella synteesiä kaikesta ja samalla aikaa kehittää omaa ajatteluansa. Opinnäytetöitä tulisi filosofiassa arvioida etenkin yhteiskunnallisen merkittävyyden kautta, koska filosofian tärkein tehtävä on sosiaalinen ja poliittinen, ja muu on paikallaan pysyvää älyjumppaa. Eli tieteissä pitäisi fundamentaalisella tavalla unohtaa toisten töiden kommentointi ja pyrkiä luomaan uutta.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Babylon

 Vanhan oopperalaulajan viimeinen rooli

kullan katoaminen näkymättömiin

menneiden sukupolvien taakka 

- takana

Esi-isien kulmia nostattavat katseet

kaikki tapahtuu, kaikki on!

Ja kuolemalla ei tule olemaan sijaa

sille ei kerta kaikkiaan anneta tilaa!

On vieläkin, kuitenkin, melkeen

aivan kuin oikean voittajan elkeet

vielä kuin taitelija vanha jaksaisi'

nousta ja luoda siveltimellään 

- uuden Babylonin

The World is not Enough

 Maailma on yhtä kuin minä

ja sen takia

minua kauhistuttaa se prosessi

joka on käynnissä sisälläni.

Olemisen olekkeista

Oleke on jokin asia, joka kiinnittää ihmisen olemiseen. Millaisia tällaiset asiat sitten voivat olla? Monesti ihmiset voivat kokea jonkun asian suhteen esimerkiksi nostalgiaa tai historian havinaa. Olekkeet ovat varmasti jonkinlaisia elämäntapahtumia, joista on saatu kiinni, kuten esimerkiksi jonkinlainen ”uloke”. Olekkeet kertovat ihmiselle jotain tärkeää olemisesta ja yksittäisen ihmisen elämänhistoriasta. Tällainen asia, joka aiheuttaa nostalgian tai historian ajan kokemisen tunteen voi olla esimerkiksi jonkinlainen ihminen tai sitten esimerkiksi vaikkapa laulu- tai iskelmäkappale. Oleke voi myös olla jonkinlainen kokemus, joka ilmenee tiivistymänä jonkinlaisen välittimen kautta.

On sanottu esimerkiksi, että entisessä Itä-Saksassa eläneet ihmiset kokevat ”ostalgiaa”, eli halua palautua joidenkin tuotteiden tai kokemusten kautta entiseen DDR:n aikaiseen Saksaan. Tämän takia esimerkiksi Berliinissä ja Leipzigissa on kauppoja, jotka myyvät sellaisia esineitä ja tuotteita, jotka katosivat massatuotannosta Saksojen yhtyessä. Kuitenkin mielestäni voidaan kysyä, onko oleminen silloin rehellistä ja tulevaisuuteen suuntautuvaa, jos siinä etsitään nostalgian tunteita, jostain sellaisesta esimerkiksi ajasta, joka on yleisesti tulkittu olleeksi ja menneeksi?

 Nykypäivänä voidaan sanoa kaikenlaisten vaihtoehtokulttuurien keskellä, että ihmisillä on täysi oikeus kuvitella olevansa tai elävänsä mitä tahansa aikaa tai kulttuurikautta, onhan esimerkiksi olemassa sellaisia ihmisiä, jotka valmistautuvat esimerkiksi jouluun koko vuoden ajan. Kuitenkin olisi ajateltava sitä, onko aika varmasti olennaisin oleke, jonka kautta voitaisiin suhtautua olemiseen ja kokea se tärkeänä.

Sellainen ranskalainen filosofi kuten Henri Bergson käsitteli ajan käsitettä jonkinlaisena kestona, jossa aika koetaan. Jos jokin ”kesto” on jo ollutta ja mennyttä, onko aiheellista ja järkevää pyrkiä johonkin ajan hetkeen. Kuitenkin samalla voitaisiin tällä logiikalla myös kysyä, onko aiheellista koko ajan pyrkiä sellaiseen ajan kulkemiseen, jossa aika etenisi ja kaikki ympärillä muuttuisi? Nykyään voidaan varmasti sanoa, että ihmiset ovat riippuvaisia sellaisesta ajan kuluessa tapahtuneesta muutoksesta, joka on tullut etenkin 1900-luvulla. Kuitenkin on olemassa sellaisia ihmisiä kuten esimerkiksi Amerikan raamattuvyöhykkeen amishit, jotka ovat jumiutuneet esimerkiksi tekniikassaan 1800-luvulle.

Mielestäni olisi luettava Oswald Spengleriä, ja tutustuttava hänen merkittävään työhönsä Der Untergang des Abendlandes eli Länsimaiden perikato. Siinä hän tuo esiin teorian, jonka mukaan kaikki kulttuurit syntyvät, elävät ja lopulta kuolevat. Se, että suurin osa ihmisistä, olivat he sitten miten vanhanaikaisia tai uudenaikaisia hyvänsä, tarvitsee ainakin edellisen sadan vuoden aikana kehittynyttä teknologiaa, kertoo siitä, että länsimainen kulttuuri on kulkenut iässään pitkälle. Tärkein oleke on pitkälle kehittynyt länsimainen kulttuuri, josta tulisi tällaisena aikana pitää kiinni.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Urhoilun opittajat ja opittelijat

Koulussani urhoilun opittaja laittoi oppilaat kahteen ryhmään, niihin jotka eivät jaksaneet vetää yhtä leukaa tangolla ja niihin, jotka olivat esimerkillisiä urhoilijoita. Mielestäni älyllisesti suuntautuneille oppilaille tulisi koulussa antaa vapautus kaikenlaisesta urhoilusta. On varsin jälkeenjäänyt ajatus, että kaikenlainen urhoilu olisi tärkeä asia nyky-yhteiskunnassa. Etenkin niille, jotka eivät koulussa pärjää, tulisi antaa täydellinen vapaus käyttää kouluaikansa kaikenlaiseen hikoiluun ja niille, jotka osaavat jotain enemmän, täydellinen vapaus olla osallistumatta tällaiseen kollektiiviseen hikoiluun.

On selvää, että niiden asioiden kautta, joita koulussa opettajat näyttävät arvostavan, siirtyvät suoraan myös oppilaiden itsetuntoon, ja jos urhoilua arvostetaan koulussa liian paljon, nostattaa se nämä urhoilunuorukaiset itsetunnossaan ja itsevarmuudessaan toisia muihin asioihin suuntautuneita nuoria korkeammalle tasolle. Minun koulussani mutta etenkin yläasteella, kaikenlaiset urhoilunuorukaiset saivat pröystäillä ja rehvastella ja suhtautua kaikenlaisessa kollektiivisessa hikoilussa heikommin menestyneisiin oppilaisiin nähden ylimielisellä ja alentavalla tavalla. Heillä oli aina enemmän sananvapautta, kuin esimerkiksi korkeampaan sivistykseen jo silloin suuntautuneilla korkeammalla henkisellä tasolla sijainneilla.

Suomalaisessa yhteiskunnassa arvostetaan liian paljon urhoilua, sen ei edes tulisi näkyä niin suurella näkyvällä areenalla kaikenlaisessa tiedonvälityksessä kuin miten se nykyäänkin vielä näkyy. On varmaan niin, että koska Suomi on etäinen, kulttuurisesti nuori ja vähän henkisellä tasolla kehittynyt maa, niin etenkin itsenäisyyden alkuaikoina kulttuuri näkyi ja kuului paljon etenkin urhoilusankareiden välityksellä, mutta kuitenkin maa on jo yli sata vuotta vanha itsenäisyydessään, ja sen takia pitäisi jo arvostaa esimerkiksi koulussa enemmän henkiseen kulttuuriin liittyviä asioita, kuin millainen tilanne tällä hetkellä on.

Minun on sanottava koulun aikaisille urhoilun opittajilleni että he tekivät loistavan työn siinä, kun jättivät minut heikompien ryhmään ja antoivat minun tulla viimeisenä tai viimeisten joukossa valituksi erilaisiin hikoilun alalajien joukkueisiin. Sen takia minun näkemykseni yhteiskunnassa ja kulttuurissa tärkeistä asioista on saanut niin hyvän muodon ja siteen. Kiitos kaikesta Jarmo Simonen ja Matti Forsberg – te autoitte minut ajattelemaan järkevällä tavalla!

Koulussa ja yhteiskunnassa tulisi pyrkiä viljelemään etenkin hengen kulttuuria eikä ruumiin kulttuuria, joka on henkeen nähden aina matalammalla tasolla. Eikä minkäänlainen urhoilijan ura (johon näistäkin urhoilijoista vain harvat ovat yltäneet) kestä koko ikää missään lajissa. Kun ei ole hankittuna minkäänlaista henkistä taustaa millään kunnollisella kulttuurin alalla, on olo varmaan kohtalaisen orpo, kun urhoilut ovat urhoiltu. Hengen kulttuuri on kestävää kulttuuria, ja ruumiin kulttuuri aina iässään rajallista.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Vääränlaisesta kasvatuksesta ja Paideiasta ja Humanitaksesta

Äitini ei ole voinut koskaan sietää sitä, jos olen ollut rakastunut johonkin tyttöön ja jos olen tuonut tällaisen kiinnostuksen esiin. Hän on aina suhtautunut näihin pyrkimyksiin kyynisesti, skeptisesti ja kylmästi, ja tämän takia elämässäni ainoa jäljellä oleva nautinto on alkoholi. Äitini ja isäni ovat molemmat saaneet "kasvatuksellaan" minussa esiin voimakkaan kelvottomuuden tunteen. Äitini on rakkaudeton, kylmä, mitätöivä frigidinainen. Äitini ei ole koskaan pyrkinyt puolustamaan minua helposti tuomitsevalta, mitätöivältä ja alistavalta isältäni, vaan hän on aina legitimoinut tämän törkeän vallan käytön. Vanhempani eivät ole koskaan tuoneet esiin ”kasvatuksessaan” minkäänlaisia periaatteita, ellei lasketa äitini varhaisin toistelemaa periaatetta ”ei saa erottua joukosta” tai isäni toistelemaa periaatetta ”älä tie niin kun minä tien vuan tie niin ku minä sanon”. Isoäitini on aina ylistänyt vanhempieni hyväntahtoisuutta ja korostanut mielessään sitä, että minulla olisi jotenkin erityisen hyvät vanhemmat. Tämä on jo niin järjenvastaista, että huomaa hänen mielensä järkkyneen. Toistelihan hän etenkin aiemmin sanoessani jotain kielteistä vanhemmistani, että kunnioita isääsi ja äitiäsi jne. On mielestäni tunteitani syvästi loukkaavaa kuunnella tällaista puhetta, mutta tämä ihminen on samanlainen tunnevammainen kuin isäni. Tästä jo voi havaita sen, ettei minulle ole pyritty koskaan antamaan esimerkkiä minkäänlaisesta käytöksestä ainakaan isäni osalla. Esimerkkinä siitä tuskasta, mitä tämä neuvomattomuus on minussa aiheuttanut liittyy siihen, kun olin lähdössä lukiossa vaihtoon, ja kun äitini ja isäni vain pakkasivat kamppeitani ja eivät puhuneet minulle minkäänlaisista periaatteista, joiden mukaan minun olisi tullut Englannissa elää, niin päädyin viiltelemään käsivarsiani, ja vanhempani eivät edes huomanneet tätä. Äitini on periaatteensa kautta pyrkinyt tekemään minustakin hiljaisen, harmaan rakkaudettoman ja tunnottoman hiiren, jota hän luonteeltaan muistuttaa. On selvää, että äitini on korostanut kaikessa massan mukana menemistä ja ei minkään kyseenalaistamista tai minkään kautta toisista erottautumista, mikä sopii hyvin hänelle – c:n tai b:n ylioppilaalle. Rakkaudeton ilmapiiri ja kaikenlaisen kovuuden korostaminen suhteessa omaan lapseen, ovat asiat, jotka ovat tehneet minusta masentuneen ja ahdistuneen aikuisen. Äitini suvussa jotkut ihmiset korostavat vallan tärkeyttä ja sitä, ettei minkään kautta voi näyttää heikolta suhteessa toisiin. Tämä on johtanut monessa mielessä esimerkiksi kovaan asennoitumiseen suhteessa yhteiskunnan heikoimpiin, kuten vaikkapa kehitysvammaisiin – myös aspergerin syndrooma on äidilleni heikkoutta, vaikka se on syvästi perinnöllistä. Koska äitini isä oli heikompi osapuoli mummoni kanssa, on äitini halunnut löytää rinnalleen kovan ja epäinhimillisen ihmisen. Äitini ei siis KOSKAAN ole kyseenalaistanut isäni ”kasvatusperiaatteita”, jotka perustuvat omaa isäänsä kohtaan kokeman katkeruuden kostamiseen omille lapsilleen ja oman esimerkkinsä häivyttämiseen, jossa isä ei anna pojalleen minkäänlaista esimerkiksi moraalista esimerkkiä. Hän on todennut mm. ”niin minullekin tehtiin!” ja ”en minäkään suanu!”. Ei minulle ole koskaan annettu minkäänlaista kasvatusta. Taistolaiset kapinoivat 70-luvulla vanhempiensa heille antamaa kasvatusta vastaan, ja pari kolmekymmentä vuotta myöhemmin minä sitä vastoin olisin halunnut kasvatuksen, mutta minulle ei sitä annettu. En muista koskaan, että minulle olisi neuvottu syvempiä periaatteita esimerkiksi käyttäytymisen suhteen. Isäni kasvatus on perustunut siihen, että hän on tuominnut, rankaissut tai mitätöinyt jonkinlaista käytöstä, vaikka hänen tuomitsemisensa on aina ollut täysin sattumanvaraista ja tavallisimmista pintapuolisista asioista motivoitunutta. Hän halusi, että huone oli siivottu, peti peitelty, hampaat pesty ja läksyt tehty, vaikka hän ei koskaan ottanut minkäänlaista sisällöllistä kantaa tai osoittanut kiinnostusta esimerkiksi todellisiin läksyihin. Hän totesi joskus tällä tavalla, joka toi esiin hänen körttiläisen velvollisuusetiikkansa: ”koulu on lapsen työtä”. Eli hän tuomitsi ja rankaisi tavallisimmista pintapuolisista asioista ja ei ole koskaan esittänyt minkäänlaisia korkeampia kasvatuksen periaatteita, kuten esimerkiksi paideiaa ja humanitasta, jotka liittyvät antiikin Kreikkaan ja Roomaan sekä valistuksen aikakauteen. Hän ei ole koskaan pyrkinyt keskustelemaan esimerkiksi kirjoista, jotka itse olen aina kokenut tärkeiksi itsensä sivistämisen ja valistamisen kannalta. ”Aapisia ja lorukirjoja” on hänen monta kertaa toistelemansa tiivistys kirjallisesta sivistyksestäni. On mainittava, että kun kerran totesin isoäidilleni tuon fraasiin, kiekaisi hän että "olipa lempeästi sanottu!" Toisin sanoen isäni kasvatus on aina perustunut hänen käskyttämiseensä ja oman mielensä mukaisiin mielivaltaisiin ja impulsiivisiin tunnereaktioihinsa. Kuitenkin äitini on tappanut rakkauden minussa. Vanhemmistani toinen ei osaa eikä tiedä miten tekisi, ja toinen ei osaa eikä halua osata.

Rakkauslaulu

 Voisinko lopultakin kertoa sinulle

mitä kaikkea suurta merkitset minulle

ei sanani kestä kuitenkaan kauaa

mulla on sekin kuin vahvinta rautaa

jäit silloin kerran todella mieleen

tuli hetkessä uusi kausi koko kieleen

sydämeni silloin niin kovasti jyski

tunteeni rinnassa rauhattomana ryski

voisinko kerran sinut uudelleen löytää

koska tuntemukseni muuten minut maahan köyttää

kiinni siihen elämään entiseen

kun lapsena kurjet läpi lenti sen

olen ilman sinua kuin yksinäinen luotsi

Lundin kirkkoa ilman oleva Ruotsi

haluan kiivaasti löytää sinut uudelleen

väärin muistan sinua silloin suudelleen

mutta olisiko meille dynastia, uusi aika

poistuisiko kaikki vaiva turha edestä kuin taika

lentäisikö läpi pilven silloin yksinäinen kurki

joka kantaisi sitä merkkiä jaettua, uutta

joka voimassaan lähentelisi jopa kuuta

tunne on ehdottomasti elossa vielä

en kuitenkaan tiedä tunnelmaa siellä

kuitenkin haluaisin sinulle täysin antautua

läpi sen etäisen meren rantautua

rannalle kuumalle jaetulle, yhteiselle

himolle vahvalle ja täysin pyyteelliselle

olet nyt minulle enemmän kuin kukaan

haluan sinut kiivaasti tähän mukaan

voit tuntemukseeni iki aikojen luottaa

se kantaa mukanaan vuosien pitkien kiskottua nuottaa

on kuin olisin tähän tunteeseen vangittu

josta kaikki arvokas on jo monesti ongittu

olen ollut vuoksesi hengessä yksin

samalla koko ajan syömmeni rinnassa ryski

en tiedä toista sinua kauniimpaa herkkää

alueesi omasi sydämessäni on kuumaa särkkää

haluan nyt sinut ehdottomasti kokonaan

olisi sydämeni silloin lopultakin kotonaan

Jenkka kissan laatikon puhdistamisesta

Kakkoja, pissejä

karvaisia kissejä

ruskeita pökäleitä

änkyttäviä ökäleitä

pieni hätä, helpotus

kissan hädän kelpotus

isoja möykkyjä

suoliston söykkyjä

isoja hätiä, kevennyksen kätiä

pierun salaisen rätinä

isännän vastuun velvoite

vahvan aidan tervoite

on siivottava laatikko pienen

kuin poimisi metsästä sienen

sienen suloisen ja arvokkaan

kuin kissimirri isännän tarmokkaan

täytyy kissankin oloaan helpottaa

oman jätöksensä itselleenkin kelvottaa

On isännän kuitenkin se tehtävä

että kissa on laatikolleen ehtivä

muistaa kissi isännän vaivan

kuin olisi se nautinto aivan

nautinto suloisen pienen ystävän

jonka pauloissa pitää isännän ryskivän

 

 

Välien selvittely yhteiskunnassa – mikrokonfliktit ja miten ne ratkeavat ja missä tilanteissa ne tulevat

Välien selvittelyä voidaan lähestyä niin mikro- kuin makrotasollakin ja ne tarkoittavat tavallisesti johonkin arvoon ja pyrkimykseen liittyvää suostuttelua ja runnaamista. Kaikki eivät yhteiskunnassa jaa samanlaisia arvoja, jonka perusteella ei kuitenkaan voida sanoa, etteikö näitä arvoja voitaisi vertailla ja valita niistä ainakin pragmaattisella tasolla paremmat. Ihmisillä on tietynlaisia visioita ja näkemyksiä siitä, millaisena he haluaisivat tulevaisuutensa näyttävän suhteessa erilaisiin tasoihin ja konteksteihin. Kuitenkaan kaikki ihmiset eivät voi saada tahtoaan läpi tällaisissa tulevaisuuskuvitelmissa. Minkä perusteella ihmisten tulisi siis ratkaista se, ketkä saavat tahtonsa läpi ja millaisia perusteita tällaisessa päätöksenteossa on käytettävä. Monesti ratkaiseva tekijä löytyy ihmisten ja ihmisten yhteisöjen subjektiivisista miellyttämisen kohteista ja arvostuksista. On siis loppujen lopuksi varsin sattumanvaraista, miten ihmiset päättävät sen ketkä saavat suurimmat palkat, revaa tai korkeimmat yhteiskunnalliset asemat. Subjektiivinen mielipidetausta on se, miksi kutsutaan sitä, kun valitaan omasta mieltymyksestä jonkinlainen kanta siihen, miten ihmiset valitsevat ihmisiä alaisikseen, puolueensa puheenjohtajiksi tai esimerkiksi parittelukumppanikseen. Monestikaan näitä mieltymyksiä ei usein perustella tai niitä ei pyritä tai haluta perustella, vaan oma minä vaikuttaa siihen, miten valinnat tehdään. Onko siis niin, että mikrokonfliktit ratkeavat pelkästään omien ja läheisten subjektiivisten mielipiteiden kautta, vai voidaanko niille ja niiden ratkaisemiselle löytää uudenlainen ja objektiivisempi tapa? Monesti voidaan varmasti sanoa, että valinnasta riippuva yhteys jonkin konfliktin ratkaisemiseen liittyen aiheuttaa sen, että ihmiset voivat havaita myös jonkinlaisen objektiivisen asioiden ratkaisemisen tason. Esimerkiksi parittelukumppanin valinta ei ole tällainen valinnasta riippuva asia, koska siinä asiassa vaikuttavat monesti oman ruumiin tuottamat tuntemukset, jotka eivät ole valinnan alaisia. Myös esimerkiksi lasten kasvattaminen ei ole valinnasta riippuvaista jokaisessa tapauksessa. Tulee mieleen esimerkiksi sellainen asia koulusta, kun yksi keskinkertainen tyyppi oli ottanut minut nälvimisensä kohteeksi, ja kun kerran raivostuin asiasta hänelle ja matkin hänen puhetapaansa ja pikkumaisia asioita joista hän puhui, päätti hän tehdä tämän asian samantekeväksi kysymällä, yllätys yllätys, omalta lahkopääriltään, että puhuuko hän noin, ja koska, yllätys yllätys, tämä sanoi, että ei, niin mielipiteelläni ei ollut merkitystä. Samassa voidaan havaita se, että ihmiset eivät muutu, jos he perustavat mielipiteensä itsestään pelkästään selänpesukavereidensa mielipiteeseen. On hullua ajatella, että oliko hän tosissaan, etsikö hän asiaan eli mikrokonfliktiin ratkaisua, vai halusiko hän vain helpoimman myötä vakuuttaa itsensä omasta hyvyydestään kysymällä samanlaisensa mielipidettä. Kuitenkin tämä on varmasti yksi helpoimmista tavoista vakuuttaa itsensä omasta hyvyydestään, ja on monesti niin, että esimerkiksi manipulointiin ja korruptioon tottuneet poliitikot käyttävät kannattajakuntaansa oman paremmuutensa perustelemiseen ja uskottelemiseen. Mitä tulisi siis kuunnella siinä, kun mietitään ihmisyhteisöä ja pyritään ratkaisemaan siinä esiintulevia konflikteja? Monesti esimerkiksi politiikassa perusteet ovat täysin järjenvastaisia ja perustuvat pelkästään manipulointiin, kommentaariaattiin ja vaikutteellisuuteen. Mielestäni pitäisi pyrkiä löytämään objektiivisia arvoja, jotka ovat sellaisia, jotka voidaan perustella rationaalisesti ja myös pragmaattisesti. Koska on selvää, että yksilön pyrkimykset voivat tulla epä-älyllisessä yhteydessä lauman alas polkemiksi, on yksilö ja yksilönvapaus asetettava korkeimmalle asteelle, siinä kun mietitään sitä, minkä asteen kautta arvioidaan mikrokonflikteja. Jos vastassa on yksilö ja jonkinlainen kollektiivinen yhteisö tulisi tilannetta pyrkiä aina tulkitsemaan ensisijaisesti yksilön ja vapauden käsitteiden kautta. Vapaus on ensimmäinen arvo ja objektiivinen arvo, jonka perusteella yhteiskunnallisia konflikteja tulisi pyrkiä ratkaisemaan. Vapauden tulee edellyttää taloudellista ja sosiaalista vapautta, minkä kautta voidaan huomata se, että yksilön vapaus orjuutukselta edellyttää jokaisessa yhteiskunnassa kapitalistista markkinataloutta. Sen takia voidaan havaita, että sosialistit eivät tue vapautta, koska he eivät hyväksy taloudellista vapautta. Sen takia voidaan sanoa, että oikeistolaisten arvot ovat objektiivisempia kuin vasemmiston esimerkiksi sen takia, koska vasemmistolaiset jumittuvat subjektiivisuuteen, joka korostaa ihmisen eläimellisiä tarpeita, jotka se pyrkii järjestämään omanlaisikseen syöttöjärjestelmiksi. Se siis esimerkiksi korostaa liiallisessa mielessä yhteiskunnallisia vapauksia esimerkiksi siinä, kun se pyrkii promotoimaan kaikenlaisia girl power-hankkeita ja kuusituntista työpäivää. Vapaus on aina ansaittava vastuun ottamisella, eikä sitä voida ylettömästi antaa joillekin yhteiskunnan ihmisille pelkästään sen takia, kun päätetään, että jotkut ansaitsevat enemmän vapautta, kuin mitä annetaan toisille. Maksimointiavaruuden sisään asetetaan arvot, jonka kautta niiden soveliaisuutta ihmisille ja yhteiskuntaan mitataan. Ne saavat yhden neljästä arvosta: erittäin hyvä, hyvä, huono tai erittäin huono. Sen perusteella ne voidaan joukkopriorisoinnin kautta yleistään yhteiskunnallisen tunnustushierarkian instituutiotasoille. Maksimointiavaruuden arviossa korostuu ihmisen erottelukapasiteetti, eli se ominaisuus, joka pystyy erottelemaan arvoja subjektiivisiksi mielipiteiksi ja toisaalta objektiivisiksi arvoiksi tai ihanteiksi. Preferenssiautonomialla mitataan vapauden ja vastuun suhdetta mikrokonflikteissa ja helppousindeksi määrittää sen missä suhteessa vapaus ja vastuu ovat yhteiskunnassa ja yksilösuhteissa. Tasapainopisteeksi nimitetään sitä kohtaa ja arvoa, jonka vapauden ja vastuun tulisi saada erilaisissa arvojen mikroavaruuksissa helppousindeksin kautta. Tämä perustuu siihen ja etenkin siihen, kuinka paljon yhteiskunnassa tehdään työtä. Suomalaiset tekevät liian vähän työtä, ja sen takia kaikenlaiset politrukkiluottamusmiehet ja sosiaaliloiset ovat päässeet tänne loisimaan. Työntekemisen lisäämisen takia tulisi luopua ”hyvinvointiyhteiskunnasta” ja siirtyä sellaiseen talouden pitämisen tapaan, jossa kyvykkyys, älykkyys ja ahkeruus saisivat suurimman ansion. Ei voida enää hyväksyä sitä, että sosiaaliämmäkoneisto, joka perustuu pelkästään yhteiskunnan ja pääministerityttösten kollektiiviselle tasolle tuotuihin subjektiivisen tunne-elämän ilmiöihin, saa jatkaa Suomessa vapaa-ajan ja työnteon välisen rajalinjan hämärtämistä. Jo koulussa tulisi opettaa ihmisiä valitsemaan suuntansa ja valintojensa kohteet objektiivisella tavalla, eikä jumittua toisten ihmisten tai omiin mielipiteisiin, jotka eivät motivoidu muusta kuin ihmisen heikkoudesta omien tarpeidensa edessä. Mielestäni mikrokonfliktit huomioiden ihmisten tulisi vertailla ihanteita ja tarpeita huomioiden samalla yhteiskunnallisen tunnustushierarkian tasojen vapaat instituutiot, jotka ovat todettu hyviksi aikaisempien sukupolvien myötä, mutta samalla luopumaan subjektiivisten mieltymien ja tarpeiden takia luodusta ns. suomalaisesta ”hyvinvointiyhteiskunnasta”, eli toisin sanoen terveydenhuolto-, hoiva-, sosiaali- ja koulutuspalvelut tulisi yksityistää täysin ja tehdä esimerkiksi koulutuspoliittisella tasolla ratkaisuja siitä, miten koulutusjärjestelmä tulisi maassamme järjestää sen jälkeen kun siitä saadaan pois nykyinen loisiva täti-Moonika järjestys. Konflikteissa tulisi siis havaita se mikä on objektiivista eli ideaalityyppisen ihanteen mukaista ja toisaalta se, mikä on pelkkää tarvetta eli subjektiivisen mielipidekoneiston tuottamaa.