torstai 13. joulukuuta 2018

On otettava askel kohti kansallisliberalismia

Sote ja siihen pyrkiminen ovat kuin likinäköisen johdolla tehtävää kuvittelupolitiikkaa, jossa likinäköisen silmälasit ovat menneet rikki,. Tämä uudistus on vienyt varsin paljon aikaa suunnittelijoiltaan, eikä se kuitenkaan ole vielä valmis lakiin meneväksi. On aivan kuin sotesta tappelemisen myötä oltaisiin unohdettu kaikki muut päivän painavat asiat. Se on samanlainen kuin muut runnaavat kollektiivihankkeet, joista kaikissa ei voi edes tulla merkittävään yhteisymmärrykseen. Mielestäni etenkin valinnan vapautta tulisi korostaa tietyissä sosiaali- ja terveysalan palveluissa siten, että annettaisiin vaihtoehdoiksi vain yksityisen puolen yrittäjien tarjoamat palvelut.
Mielestäni suuri osa esimerkiksi Kokoomuksen kannattajista on oikeammalla poliittisesti verrattuna siihen, mikä on eduskuntaryhmän sijoittuminen tällä kartalla. Katsomalla kannattajien linjaa, Kokoomuksen tulisi suuntautua sen kaltaiseen oikeistolaisuuteen, jota esimerkiksi Itävallan Vapauspuolue nimittää nimellä Kansallisliberalismi. Esimerkiksi tiettyjien heikompien tasojen vähemmistöjen joukossa voitaisiin miettiä voluntaarista takaisinpalauttamista. On varmaan niin, että kannattajien joukossa piilee paljon suurisuuntaisempi ja monimuotoisempi uudistushankkeiden kampanja, kun sille annettaisiin vain äänivaltaa.
Vallantäyttäjät ovat poliittisia broilereita, jotka pyörivät pannulla kuvitellun vallan öljyssä. Nämä mukautuvat kaikkeen, mihin puoluejohto tahtoo heidän mukautuvan, eivätkä he kyseenalaista johtajaa, edes silloin, jos se on mitättömyys kuten tänä päivänä – vuokra-asuntovälittäjä Petteri Orpo – mies joka haluaa viedä Kokoomusta entistä vasemmalle.
Hallituksen linjaa myötäillään vain seuraavan toivotun jatkokauden takia. Hallitus ei ole tehnyt riittävän mittaista työtä kaikkien palveluiden, eikä etenkään sote-palveluiden, yksityistämiseksi, He kuvittelevat peitetysti vieläkin että julkinen puoli voisi olla jokin vaihtoehto kapitalismille, joka ennen pitkää murtaa ”hyvinvointiyhteiskunnan”,. Kokoomuksesta on tullut viihdearvoihin luottava ihmisten ilmiarvoihin luottava puolue siinä mielessä että se vuokraa itsestään paikkoja, kevytkenkäisille ja rahasta aktivoituville – aivan kuten punaisten lyhtyjen alueella. Kokoomuksessa on tajuttu miten kevytkenkäisiä äänestäjiä saadaan, mutta samalla puolueen oikeistolainen ja puolueuskollisin siipi on jätetty huomiotta.
Vaikka Sipilä vaikuttaakin välillä myönteiseltä markkinatalouden kannattajalta, on totuus että Keskusta estää kaikki uudennusyritykset, ja sieläkin varmaan kuikuillaan demareiden suuntaan: keskustalaisilla on välillä esiin puhkeava riippuvuus: Sdp:eetä! Sdp:eetä! On aivan kuin sotesta olisi tullut kysymys ja tavoite kaikessa, ja siitä huolimatta tämä hallitus ei saa sitä aikaan ainakaan ennen vaaleja. Tässä siis käy esiin vuokra-asuntovälittäjyys. Kokoomus on ottanut kaikenlaisia sosialisteja majakeikseen.
Natoon? Kyllä tai ei? EI! koska SOTE. EI! koska muut eivät halua.. Olisi otettava rohkeammin kantaa puolustusasioihin, koska puolustuspoliittiset uudistukset ovat läpi Suomen yksikamarisen parlamentin historian aina olleet Kokoomuksen heiniä Ainakin Vihreät ja Vasemmistoliitto lakkauttaisivat armeijan, ja tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa vahvalle kokoomuslaiselle puolustuspolitiikalle on tarvetta.

Olli von Becker
YTM

tiistai 11. joulukuuta 2018

Kampurajalka – Käännös Carl Hugo von Beckerin sadusta ”Skrynkelben”

Olipa kerran eräs mies, jolla oli kolme poikaa. Siinä mitä he tekivät aikuisena ei ole paljoa sanottavaa, mutta nuorin oli nimeltään Skrynkelben ja hänet laitettiin räätälinoppiin. Siellä hän sai pitää jalkojaan ristissä pöydällä ja saunoa ja ommella niin että selkämys oli revetä, ja sen takia hänen tuli ajaa odotettaessa. Sellaisten olosuhteiden alaisena hän ajatteli että hän voisi rukoilla hieman vuositulon suurentamista. Mutta mestari sanoi vaan skoolaa ensin ruualle ja lähetti hänet etsimään maalia maalikaupasta. Skrynkelben lähti liikkeelle kuten tavallisesti ja siellä hän eväät selässänsä tuli takaisin, siellä istuivat kaikki yhdeksäntöistaa räätäliä jotka määränsä takia voitelivat itsensä vellillä köökissä. Hyvää ruokahalua sanoi Skrynkelben ja heitti vellilusikan pöydälle työpajassa. Mutta pöytä oli vanha ja ränsistynyt ja vaikka se kesti yhdeksäntoista räätälin istumisen niin se kallistui vellilusikan takia. Silloin Skrynkelben nauroi ja lauloi: Se ilastuttaa minua sydämen pohjia myöten että yhdeksäntoista räätäliä painavat juuri ja juuri yhden paunan kyllä, ja tappeineen ja johtimineen. Saksin ja vahoin, ja silitysrauta vieressä ja syrinki ylhäällä, se painoi silti vain yhden paunan. Tästä näystä eivät räätälit pitäneet ja kun ne olivat kuulleet siitä, juoksivat he kaikki yhdeksäntoista työpajaan ja huusivat Laula uudestaan se laulu, Meidän pitäisi oppia se. Laula se niin kuin sujuu ajatteli Skrynkelben ja oli hätääntynyt ovella. Odota sinä, huusi mestari ja kaatoi yhden kilon vahaa häntä kohti: siitä sait luottosi! Oliko se vahaa, sanoi Skynkelben, ne jotka eivät ota kun hän sai, ei saa kun hän tarvitsee. Ja niin hän valutti vahan päästään, laittoi sen rasiaan ja laittoi kassiinsa. Hän meni kenkätekijälle oppiin ja vaikka kaikki on hyvää ja onnellista, vain minun sieluni on väsynyt. Hän sai twistata kierteitä ja kastuttaa nahkoja ja osoittaa sen naskaleillaan. Laita tapit kunnolla pohjiin, joten sinä saat aikanaan periä minut, sanoi kengäntekijä, mutta siitä ei koskaan tullut lainvoimaista. Se joka on tarpeeksi hyvää kengäntekijälle ei ole tarpeeksi hyvää kengäntekijälle, sutkautti kengäntekijä paikaltaa, Mutta kengäntekijä itse ei pitänyt arvoa lastissaan vaan uskoi voivansa ymmärtää itsensä kaikessa. Sitten Skrynkelben alkoi riehumaan ja näin hän lauloi. Kengäntekijä sotkuisen lokkinsa kanssa. Mitä enemmän hän sotkee, sitä paremmalta hän näyttää ulkoisesti. Hän virnuilee säätilalle ja upottaa hampaansa nahkaan. Hyvän liaanin takia, hyvän liaanin. Pum! Pum! Pum! Siihen näkemykseen kengäntekijä ei kuitenkaan pystynyt liittymään ja otti pikaisesti vyönsä ja löi kovasti Skrynkelbeniä Sellainen nahka ei tulisi saamaan voitelua! Huusi hän ja sylkäisi ison räkämällin kohti Skrynkelbeniä ja ajoi hänet portille. Vilpittömät kiitokset, sanoi Skrynkelben. Se joka saa periä muutaman keittiöntuolin saa enemmän kun irtisanoutuu kaikesta. Ja niin hän pysähtyi tupakkamällille jonka hän otti repustaan ja meni sepän luokse oppiin. Nyt tämä ei ollut mitään muuta kuin että aamusta iltaan pysyy alasimen ääressä ja hikoilee ja mäiskii niin että kipinät lentelevät. Mutta kun tuli puhe suuremmasta palkasta, seppä sanoi: ”Näytä ensin että sinusta on johonkin, mitä olet tehnyt tähän mennessä. Skrynkelben koki tämän purkauksen niin lystikkääksi kun hän oli koko vuoden seisonut ja auttanut seppää ja näin hän ei voinut olla laulamatta: Ja näin seppä säiliön ulkopuolella seisoo ja tummanahkainen apulainen lyö ja paiskii. Hän puuhkuttaa että mussukat dingelti, dingelti, dall! Lall! Lej! Siitä seppä suuttui, hääsi Skrynkelbenin ja heitti melan, sontaa ja rautajauhoa häntä päin ja huusi: Siinä on palkkasi! Lopultakin jotain, sanoi Skrynkelben, kasasi hyödyllisimmät roskista laukkuunsa ja meni teitään. Nyt hän meni polkua kauemmaksi kunnes alkoi pimentyä, ja huomaamattaan hän oli yhtä akkia tumman metsän keskellä. Kaiken aikaa mies on oppinut jotai ja meni raskastekoisesti kauemmaksi ja vislasi. Siellä hän näki että metsän laidalla roihusi nuotiotuli puiden välissä. Hän meni laukkuineen sinnepäin ja huomasi olevansa vanhan metsästyslinnan edessä, oikean linnan jossa on vanhat huonekalut korkeine torneineen ja koristellut ikkunat pienine ovineen. Täältä hän pyytäisi yösijaa. Hm, sanoi linnavouti, Haluatko yöpyä täällä, silloin saat nukkua tornikamarissa. Muualla linnassa hänelle ei olisi sijaa. Mutta sen sanon sinulle etukäteen, että tornikamarissa on jo ennalta vieras, jonka kanssa ei ole kovin mukavaa olla tekemisissä. No, oliko siinä kaikki, kysyi Skrynkelben Surkeimpiin pensaikoihin ja piilopaikkoihin verrattuna ovat kummitukset ihan kunniallisia. Kun ne voivat saada sen paljon paremmaksi kotoisaksi paremman luokan huoneessa. Sen pitää olla hyvin tuhma. Tällä hetkellä on se niin otettu vastaan kuin sanoin, vastasi linnavouti. Voit saada paikan tornista ja jos haluat tarjota jotain vieraille, mene köökkiin. Kuitenkin minulla on jotain tekemistä hänen kanssaan sanoi Skrynkelben mutta meni iloisesti sen takia köökin luokse puhuakseen jotain. Samalla kun hän oli auttanut pihvinpaistamisessa, kertoi keittiöpoika hänelle että maan kuninkaalla olisi vain yksi tytär. Hieman runsasta vuotta ennen olivat kuningas ja prinsessat vierailleet metsästyslinnassa. Prinsessa oli asunut tornikammarissa. Mutta yhtenä yönä oli kauhea ilma. Myrsky heilutti savupiippuja ja sade hakkasi huoneen ikkunoita. Ja aamulla kun kuningas nousi portaat ylös torniin nähdäkseen oliko prinsessa kunnossa, oli kuninkaantytär kadonnut ja huoneessa oli vain pieni valkoinen kissimirri. Se oli selvää, että prinsessa oli joutunut kirouksen kohteeksi, ja että lattialla oleva kissa oli hänen tyttärensä. Kuningas halusi ottaa kissan mukaansa, mutta se ei käynyt kissalle. Kissa ei halunnut lähteä tornista. Siitä seurasi se, että hän jokainen päivä tarjosi kissalle kermaa ja pullamaitoa hopeisista astioista. Ylhäällä tornissa kissa söi ja teki tarpeensa. Kuningas halusi saada kirouksen pois ja tyttäreensä takaisin. Hän ilmoitti että se, joka sai kirouksen pois prinsessalta, antaisi hän miehelle rahaa ja puolet valtakunnasta. Koko joukko ihmisiä alkoi ilmaantua vapauttaakseen kaikki prinssit ja muut. Mutta kun he saivat kuulla että kissa oli muuttunut sellaiseen vaatimattomuuteen kuin kissimirriksi, nyrpistivät he neniään ja sanoivat ”mikä turhuus. Kuningas pahoitti mielensä ja sanoi, että he kaikki voisivat tulla kissimirreiksi jonain päivänä ja kehotti heitä kulkemaan polkua niin kauan kuin sitä ilmaantui. Mutta jonkin aikaa sen jälkeen tuli sellainen päivä että kyökkityöntekijä joka oli antanut kissalle kermaa ja pullamaitoa tornikammarissa, tuli juosten henki kurkussa ja kertoi että vieras huseerasi yläkerrassa. Nyt se muuttui kiireelliseksi. Ihmiset sanoivat että valtioneuvokset ja kenraalit maassa jotka annettiin kaikille, voisivat myös haluta vapauttaa prinsessan. Ja mitä ihmiset sanoivat, sen pitäisi ilman muuta olla totta, mietti kuningas ja lähetti yhden kenraaleista tornikammariin, jotta hän voisi olla siellä ja havainnoida ympäristöä. Hänen takanaan oli ovi suljettuna jotta vieras ei saisi vilahdettua kummittelemaan muihin huoneisiin. Mutta aamulla oli kenraali muuttunut tukkiväsyneeksi. Silloin kuningas sanoi: seuraava! Ja lähetti yhden valtioneuvoksistaan torniin. Mutta myös hän tuli tukkiväsyneeksi. Seuraava! Sanoi kuningas ja lähetti torniin toisen kenraaleistaan. Mutta hänelle kävi samoin kuin edellisille. Seuraava, seuraava! Sanoi kuningas. Kuitenkin seuraavatkaan eivät osanneet tehtävää, ja alakerrassa oli kaksitoista väsynyttä ihmistä. Se oli kummastuttava tarina, sanoi Skrynkelben ja rukoili että saisi lainata pataa ja kauhaa. Se sai hänet ja se ajoi häntä kohti tornikammaria. Täällä hän aiheutti tulipalon, ja lopulta tuli linnavouti ja sulki oven perässään ja jätti tämän sinne yksin. Skrynkelben tarkkaili itseään ulkoa käsin. Siellä seisoivat mahtavat tuet sovitettuna siiville pitkin lankoja, tilauksia ja kaatumisia. Ja kun Skrynkelben taputti kenraalia päähän, kaikui se niin kuin hän olisi lyönyt tyhjää ruukkua ja kun hän kopautti valtioneuvosta päähän, kuulosti se siltä kuin hän olisi lyönyt rystyillä ovea, niin paksulta ja kovalta se tuntui. Skrynkelben asetti nyt kulhon tulen päälle,ja pataan hän laittoi hän vahanpalan jonka oli saanut räätäliltä, mällipalan suutarilta, ja kuonan ja teräsjauhon sepältä. Sitä hän sekoitti kauhalla ja antoi keitoksen kypsyä kunnes siitä tuli todella paksu puuro ja polttavan kuuma. Nyt hän nosti padan tulelta ja asetti sen lattialle. Parasta oli se, kun ovi avautui jota Skrynkelben ei havainnut, ja tornista laskeutui alas vastenmielinen vieras. Oh, kuinka vieras oli likainen ja kännissä. Mutta hänen ruohonvihreillä silmillä töllisteli hän Skrynkelbeniä päin ja nousi ylös kammottavassa ulkomuodossaan. Se oli niin iso että alempi keittiö kumusi katostaan ja toinen lattiastaan. Oletko nähnyt noin isoa reikää, kysyi vieras. Oletko koskaan kokenut samaa suuntausta, vastasi Skrynkelben ja nosti kauhan ylös padasta ja asetti sen vieraan kaulalle niin, että se meni suunniltaan ja sekaisin. Hatsuu! Sanoi vieras. Luulen että aivastit, sanoi Skrynkelben. Nyt kuului selvä miau! Miau! Huoneen takimmaisesta kulmasta ja kun Skrynkelben katsoi siihen suuntaan, oli siellä pieni valkoinen kissimirri, joka kehräsi selkä kaarella ja tuli kohti häntä. Mene ylös vintille , sieltä löydät miekan, hae se minulle! Sanoi kissa. Skrynkelben meni ylös vintille. Sieltä hän löysi vanhan kiiltävän miekan ja palasi se mukanaan tornihuoneeseen. Katkaise nyt minulta pää niin lupaan että saat nähdä jotain mielenkiintoista, sanoi kissa. Ja niin, Skrynkelben teki vain sen mitä häneltä pyydettiin ja yhtäkkiä kissan pää lojui lattialla. Samalla silmänrepäyksellä seisoi prinsessa elävänä hänen edessään paksussa hameessaan ja korkeokengissään tuuletin kädessään samalla tavalla kuin miltä hän oli näyttänyt muotoaan muuttaessa. Sinä olet elämäni pelastaja, sanoi prinsessa, siitä saa myös isä tietää. Kiitos prinsessalle itselleen, mutta minä olen pelkästään vain pieni räätäli, suutari ja sepänkisälli. Korkeilla arvokkuuden tasoilla ei ole minunkaltaisiani ihmisiä. Mitä sinä et vielä ole, siksi voit sinä tulla, sanoi prinsessa. Mene nyt ja anna lusikka padasta yhdelletoista kivikuvatukselle. Skrynkelben teki niin ja nopeasti oli saanut hylättyä kauhan jonka jälkeen raskas kivi putosi hänen rinnastaan ja se tuli eläväksi heissä. Vaikka juurikeitto ei yltänyt heihin kaikkiin ja yhdestoista hahmo ei saanut lusikkaansa täyteen ja sen takia hän tuli kuuroksi toisesta korvastaan. Nyt avasivat he oven päästäkseen takaisin alas tornista. Kun linnavouti kuuli lukon avaamisen äänen kiirehti hän ylös torniin. Siellä hän näki keittiöpojan ja halusi mennä hänen peräänsä. Mutta linnavouti sanoi: Kukaan ei saa seurata minua. Ne jotka ovat uusia voivat mennä ulos puutarhaan ja katsoa ylös torniin. Jos jotain tapahtuu, annan tietysti merkin ikkunasta. Linnavouti avasi oven. Siellä hän näki prinsessan tulisijan vieressä, eläväisenä kuin tulenliekki, ja siellä seisoivat prinsessan lisäksi valtioneuvos ja kenraalit kasvispajan vieressä virallisempana kuin koskaan ennen Hyvää iltaa, kaunis! Luulen että tämä haisee palaneelta, sanoi Skrynkelben. Kyllä, jotakin leijuu sen päällä, totesi linnavouti, kasvoiltaan noenharmaansa mustasukkaisena sen takia, että Skrynkelben eikä hän onnistui poistamaan kirouksen. Prinsessa voi ottaa kissan, en itse voi pitää siitä huolta, ajatteli linnavouti, mutta puolet valtakunnasta joka seuraa kaupantekijäisinä, se sopii minulle. Kehittäen keinoja oman hyvinvointinsa tueksi ja vallankaappauksen mahdollistamiseksi, sanoi hän: Suvaitseeko prinsessa jos avaan ikkunan ja hengitän hieman raikasta ulkoilmaa. Ja ehkä prinsessa silloin kunnianarvoisesti haluaisi työntää päänsä ikkunasta ulos ja näyttäytyä ulkona oleville kansalaisille. Kyllä, prinsessa teki sen mielellään, ja linnavouti narrasi Skrynkelbeniä ja asetti itsensä hänen eteensä ikkunassa ja näytti miehekkäältä ulospäin ja huudahti keittiöpojalle ja muille alhaalla Tietäkää hämmentyneet, teidän valtiaanne palvelee teitä. Älkää hurratko prinsessalle ja hänen vapauttajilleen. Ei, tornin alapuolella kaikui voimakassävyinen hurraahuuto. Prinsessa niiasi ja kiitti valtioneuvosta ja kenraaleja ja viittasi näille. Skrynkelben oli kauimpana väkijoukosta, ja kukaan ei kiinnittänyt häneen suurempaa huomiota ja niin hävisi koko porukka tornin alapuolelta. Mutta Skrynkelben tuli vähän sen jälkeen eteiseen ja nopeasti linnavouti huomasi hänet ja otti niskasta kiinni ja esti häntä menemästä sisään. Se oli hauskaa, sanoi Skrynkelben. Tässä ei ollut tarpeeksi tuuria. Mutta hyvä yhteiskunta on paras kulkukaveri. Nyt lähetettiin kaupunkiin sähke otsikolla että prinsessa vapautettiin kirouksesta. Todella, huudahti kuningas ja lähti nopeasti kohti metsästyslinnaa nähdäkseen sen kuinka kaikki tapahtui. Kyllä, oikeasti! Prinsessa oli ihminen taas. Tällä hetkellä kannattaa tanssia ärjäisi kuningas ja laski suuria onnenkyyneliä silmistään. Kuka oli se, joka pelasti rakkaan tyttöseni? Se olin minä, sanoi linnavouti. Ei isä, se oli Skrynkelben, sanoi prinsessa. Mitä ihmettä? Skrynkelben? Kuka se on? Kysyi kuningas. Sitten linnavoudin on järjestettävä että Skrynkelben tulee linnaan ja sijoitetaan tornikammariin koska tätä asiaa ei voi vaan ohittaa. Keittiöhenkilökunta on jo nähnyt hänet ja puhuneet hänen kanssaan. Tässä on oltava oikeudenmukainen sanoi kuningas ja antoi käskyn että Skrynkelben tulisi hakea. Onko se niin, että se olet sinä joka pelasti prinsessan? Kysyi kuningas. Kyllä, mutta onko se niin, vastasi Skrynkelben. Minä opetin haamua pitämään kieltä oikealla tavalla suussa ja se vaikutti häneen siten, että hän räjähti. Anteeksi mutta, sanoi linnavouti, se olin minä, joka hoiti homman. Prinsessa sanoo, että se oli Skrynkelben vain sen takia että hän ottaa mielummin hänet kuin minut, vaikka hänen mielestään Skrynkelben on vain lystikäs Kurre. Mutta Skrynkelben on valheellinen, ja kenestä en ole koskaan sanonut yhtäkään huonoa sanaa. Keittiöpoika ja korkeamman tuloluokan ulkotyöntekijät näkivät että se oli ensimmäinen sen jälkeen kun tulin torniin ja kun prinsessa tunki päänsä tornin ikkunasta ulos. Kyllä, keittiöpoika ja muut eivät voineet muuta kuin todistaa että sellaiset olivat olosuhteet, niin huonot, että he saivat ajateltavakseen vain Skrynkelbenin. Vai niin, onko asia todella niin, hornahti kuningas ja löi Skrynkelbeniä selkään espanjalaisella nuijallaan. Sinä joudut vankilaan, sinä kanalja! Ja sinä pieni söpöläiseni, sanoi kuningas kääntyen prinsessan puoleen, sinä avioidut linnavoudin kanssa. Olen jättänyt paljon maata ja valtaa ympärillesi sen takia, että se joka pelastaa prinsessan, saakoon hän hänet omakseen, ja luulen ettei minun kanssani pelleillä. Siinä ei ollut mahdollisuutta sanoa vastaan. Skrynkelben vietiin putkaan, ja prinsessa pyöritteli käsiään ja ei tiennyt mitä tehdä. Mutta pappa aikoi kuulla kaikkia valtioneuvoksia ja kenraaleja jotka olivat sisällä tornikammarissa. Sen olisi pitänyt todeta, että se oli Skrynkelben joka toi prinsessan takaisin tähän maailmaan. Kenraalit ja valtioneuvos kutsuttiin sisään. Me emme sano mitään, me olimme kiveä, me emme voi antaa minkäänlaista valoa asiaan, sanoivat he ja kumarsivat oikeaan ja vasempaan. Mutta sano kuitenkin että se oli Skrynkelben joka laittoi elämän takaisin teihin, huudahti prinsessa valtioneuvokselle, joka ei saanut täyttä lusikallista keittoa. Mutta hän ei kuullut korvillaan. Hän vain pällisteli ja ei vastannut mitään. Silloin prinsessa alkoi katkerasti itkeä ja sopotti: Mutta se oli kuitenkin Skrynkelben joka pelasti minut. Kun kuningas näki kyyneleet prinsessan taivaansinisissä silmissä, hän sanoi: Todellisesti tässä ei ole mitään valhetta takana! Ja hän päätti odottaa siihen asti kun kuningatar tulisi kotiin ja kuulla hänen mielipiteensä ja sen hän saisi heti tehdä keittiöväen mukaan. Kuningatar oli ymmärtäväinen nainen joka tunsi kaikki sydämen salaisuudet ja rakkauden sisäsyntyisen sympatian. Kun hän tuli jahtilinnaan ja kuuli kuinka asiat olivat, sanoi hän: Meidän pitäisi opetella antamaan prinsessalle oikeuden ja tehtävän rooli kolmessa ongelmassa. Tietääkö linnanvouti mitä hän ajatteli, joten hän haluaa hänet mutta ei arvaa Skrynkelbeniä oikein joten hän voi ottaa hänet. Niille jotka laittoivat elämänsä peliin pelastaakseen hänet ja onnistuivat siinä, hän voisi hyvin onnistua paljastamaan mitä hän toivoo ja haluaa. Kaikki olivat sitä mieltä että se oli hyvin ymmärrettävää. Ja niin ajatteli prinsessa ja latasi kuningattarelle sen mitä hän ajatteli, ja kuningatar latasi sen kuninkaalle niin ettei kukaan voinut tulla viestin väliin. Sen jälkeen kuningas istui ja kuningatar oli läänintuolissaan suuressa ruokasalissa, koska kuningas piti enemmän ruokasalista kuin hallitushuoneesta. Sitä paitsi se oli ollut aikamoinen urakka raahata valtaistuin huonoja teistöjä pääkaupungista jahtilinnaan. Ja niin prinsessa otti siinä välissä itsensä ja jommallakummalla puolella olisi valtioneuvos ja kenraalit ja linnavouti ja Skrynkelben ja kaikki kutsuttiin sisään. Mitä prinsessa on ajatellut? Ylvähti kuningas. Kermalla ja pullamaidolla, jota kissa söi tornikammarissa, vastasi linnavouti ja katsoi kattoon. Ei, se ei ollut oikein, mylvähti kuningas. Voiko Skrynkelben sanoa, mikä se oli? Syvä hiljaisuus valkeni jonka keskeytti vain prinsessa joka suljetuin silmin nosti esiin kysymyksen: Räätäli, räätäli Skrynkelben! Etkö todella tajunnut mitä todella ajattelin? Hääpuvussa tietenkin, sanoi Skrynkelben. Prinsessan silmät ovat siniset ja kullankeltaisia hänen hiuksensa, ja jos minä saisin valita pitäisi prinsessan pukea ylleen sininen mekko kultastrasseilla. Oikein arvattu, pikkuräätäli, huudahti prinsessa, minkä takia kaikki vilkaisivat häneen. Päivänä sen jälkeen kaikki kutsuttiin jälleen kokoon. Koko hovi väijyi kuin sudet, kun kuningas sitoi serviettinsä ja kysyi: Mitä prinsessa on ajatellut. Sen jälkeen hän tänään ilmestyi hääpuvussa, se toisi onnea hääkaverin etsinnässä, ajatteli linnavouti jolla ei ollut aikaa syömään aamiaistaan vielä ja pyyhkäistyään keittiön pöydät. Joo, anna näkyä, hän sanoi, prinsessa on valinnut hääkostuuminsa, luulin minä todella. Ei, ei! Hammastelua!
Voiko Skrynkelben sanoa mikä se oli, keskeytti kuningas. Ja sitä samoin suurelle jälkipainolle tulisi prinsessan puuttua: Räätäli ensin, suutari sitten, nyt varmaan huomaatte hyvin mitä minä todella ajattelen? Olisiko se huonoja juhlakenkiä? Kysyi Skrynkelben. Prinsessa tulee tanssimaan ruusujen päällä ja varmaa oli ainakin että prinsessa käyttäisi punaisia kenkiä. Oikein arvattu suutari pieni, huudahti prinsessa ja intoutui taputtamaan käsillään. Mutta kuningas jota jo nyt särki päästä liiallisen ajattelun seurauksena, päätti pitää Skrynkelbenin vielä putkassa yhden yön. Kuitenkin yhtä iloinen oli Skrynkelben sen takia. Nyt linnavoudista tuli vihainen ja hän sanoi kuninkaalle: Minä en ole se, joka toimii ymmärtämättömästi, mutta se ei ole koskaan mahdollista, että Skrynkelben voisi arvata niin oikein, jos hän ei tällä yhdellä silmänräpäyksellä vastaanottaisi jonkinlaista vinkkiä prinsessalta. Oikeudenmukaisuus vaatii, että Skrynkelbenin tulisi viimeistä kertaa saada perusteellistaa prinsessan ajattelua pois hänen näystään, vankeudessa. Kyllä oikeudenmukaisuus vaatii sitä, sanoi kuningas, eli niin sen on oltava. Ja niin kuuro valtioneuvos lähetti kolme päivää, jota seurasi kaksi kenraalia jotka hakivat Skrynkelbenin pois, miten hän haluaisi nyt tehdä. Mutta prinsessa oli varsin ylpeä sellaisesta uskomattomuudesta ja sanoi: Onko Skrynkelben onnensa seppä, silloin arvaa hän oikein lukita tasaisesti. Ja sillä kerralla kuuli valtioneuvos todistuksen Skrynkelbenille, joka istui olkinipun päällä hiljaisena ja onnellisena ja tutkiskeli itseään sisintä myöten. Eläköön vapaus! Huudahti Skrynkelben. Oliko se tapojen mukaista antaa pois putkan avaimet!Vaba! Änkytti valtioneuvos, tarkoitatko että prinsessa leikkisi avaimilla mielellään? Kyllä, siltä se mielestäni kuulostaa, vastasi Skrynkelben. Ja sillä hetkellä avaimet olivat hopealautasella ylhäällä salissa, missä kuningas ja kuningatar istuivat. Kun linnavouti näki mitä hopealautasella oli ja kun kuuli mitä valtioneuvos ja kenraalit puhuivat, että Skrynkelben sanoi, että prinsessa ajatteli avainta, huusi hän: Nyt aiotko sinä tulla tänne ja yhtyä kasviin, räätäli! Sitä ei prinsessa ollut koskaan ajatellut. Mutta prinsessa sanoi: Kyllä juuri sitä olen ajatellut. Ja niin hän otti avaimet ja laskeutui alas putkatiloihin pukeutuneena siniseen mekkoon kultaisilla strasseilla, jaloissaan hänellä olivat punaiset korkokengät. Hän avasi oven, otti Skrynkelbeniä kädestä ja johti hänet saliin. Täällä on teille avain arvoitukseen, sanoi prinsessa. Ja sydämeen, täydensi kuningatar. Sitä minä kutsun sympatiaksi. Kyllä minun pitää se todistaa, Skrynkelben on oman onnensa seppä, sanoi kuningas. Ja minä ymmärtsin hänet niin väärin että löin häntä kepillä selkään. Sinusta tulee aatelismies hyvä ystävä! Teen sinusta paronin, teen sinusta kreivin. Mitä haluat vaakunaasi? Silloin Skrynkelben kumarsi syvään kuin säälistä ja sanoi, että vaakunassa tulisi olla vain se keppi, jolla kuningas hakkasi häntä. Vastaus oli hyvä, ajatteli kuningas, ja Skrynkelben sai prinsessan mutta linnavouti joutui vankeuteen missä hän ei nähnyt päivänvaloa. Mutta kun yhdeksäntoista räätäliä ja suutaria ja seppää kuuli kuinka Skrynkelben oli menestynyt maailmassa, sanoivat he: Me tunnemme miehen hyvin, hän on meidän paras ystävämme. Ja kun räätälit saivat nähdä aateliskilven, sanoivat he: Hän ei ole unohtanut vanhoja työkavereitaan: hän on laittanut kyynäränmitan vaakunaansa. Mutta suutarit, jotka kokivat itsensä tärkeimmiksi, väittivät että se oli hihna. Ja sepät sanoivat: se on ilmasauva. Ja niin he kaikki olivat tyytyväisiä ja Skrynkelben astui suureen maineeseen ja kunnioitukseen ja hänestä tuli tunnettu mies.

Suomenkielen ja suomenruotsin rappiosta

Suomen kieli on rapistumassa, samalla kun ruotsin kielen sija maassamme on kutistunut, koska sitä ei enää osata. Esimerkiksi ”uudenaikaisimmat” yritykset viljelevät maassamme englanninkieltä, joka on usein vielä sen matala-arvoisinta dialektia, amerikanenglantia. Työpaikoilla saatetaan pitää palavereita englannin kielellä, vaikka kaikki osallistujat olisivat suomenkielentaitoisia. Lisäksi työnimikkeet ovat muuttuneet monissa paikoissa englanninkielisiksi. Uudet yritykset ottavat nimekseen englanninkielisiä nimiä, vaikka olisi varaa käyttää suomenkieltä, ainakin pienyritysten kohdalla.
Onhan se selvää, että globalisaatio on ottanut englanninkielen käyttökielekseen sen takia, koska maailmallistuminen vaatii monissa paikoin yhteistä dialektia. Aikaisemmin Suomessa se oli pitkän aikaa saksa, ja sitä aikaisemmin se oli ranska. Kuitenkin mielestäni kapitalismiakin voidaan hillitä ainakin sillä perusteellla, jos tuollaisessa järjestelmässä kaiken on tultava amerikkalaisesta kulttuurista. Aiemmin saksan- ja ranskankielet saavuttivat Euroopassa valtakielen aseman, koska ne koettiin hienostuneemmiksi sivistyskieliksi, kun taas nykypäivänä Amerikka on saavuttanut saman aseman, koska sillä on ylenmääräinen taloudellinen, poliittinen ja sotilaallinen valta. Myös käsinkirjoittaminen, kaunokirjoitus ja kirjeen kirjoittamisen taito ovat heikentyneet samalla kun kommunikointi tapahtuu kouluissakin pelkästään tietokoneella, tabletilla ja älypuhelimella. Mielestäni hyvä esimerkki suomenkielisestä liikkeennimestä olisi esimerkiksi Kenkä-aitta tai Ruoka-aitta. Mielestäni kouluissa tulisi opettaa myös jonkinlaista kansatieteen muotoa, jossa annettaisiin tietoa suomalaisesta kansanperinteestä, kansanrunoudesta ja suomen kielen käytön historiasta. Äidinkielen koetta ei saa muuttaa valinnalliseksi.
Amerikkalaisen kapitalismin vaikutusta on sekin, että tässä tekstiviesti/twitter-kulttuurissa kommunikointi on muuttunut lyhenteitä, englanninkielisiä sanoja ja anglismeja sisältäväksi helppoiluksi. Suomenkielen rapistumisen ohessa entistä pienemmäksi vaikutukseltaan on muuttunut suomenruotsi, suomenruotsalaisten käyttämä ruotsinkieli. Ja tämäkin muutos on vaikutusta siitä ajatuksesta, että kaikkialla pärjää englannilla, eli mitä siinä mitään ruotsia tai suomea osaamaan.
Suomenkieltä tulisi tuoda Suomessa ihmisten tavalliseen päivittäiseen elämään (esimerkiksi kotimaisen kirjallisuuden muodossa), jota nykyään ahdistaa massiivinen englantiripuli, joka näkyy kaikkialla, kun vain liikkuu jonkin suuremman kaupungin keskustassa. Esimerkiksi Ranskassa ja Saksassa osataan olla ylpeitä omasta kielestä ja sen eheydestä. Suomalaisten ei tulisi ajatella, että suomenkieli olisi jotenkin heikompi äidinkieli kuin muut, koska puhujia ja ymmärtäjiä on vähän. Vaikka kuitenkin ranskan ja saksan oppimisesta ei olisi haittaakaan. Suomessa tulisi opettaa nuoria ihmisiä olemaan ylpeämpiä omasta kulttuuristaan ja kielestään, jota esimerkiksi muodikkaat englanninkieliset IB-koulut yrittävät toiminnallaan estää. Tulisi sen sijaan perustaa kouluja, joissa opetettaisiin enemmän mannereurooppalaisia valtakieliä.

Olli von Becker
YTM

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Takaisin oikeaan!

Kansallinen Kokoomuspuolue ei tänä päivänä ole kansallinen eikä kokoavakaan. Kokoomuksesta on tullut kahden viimeisimmän puheenjohtajansa myötä viihdearvoihin luottava vuokra-asuntovälittäjäpuolue. On selvää, että kesän 2014 puoluekokouksessa puheenjohtajaksi olisi tullut valita Jan Vapaavuori, jonka valinta olisi ollut ratkaiseva Kokoomuksen ja sen arvojen pelastamisessa. Kokoomus on nykyään aivan liikaa vasemmalla, huomioiden sen, miten oikeistolaisia suurin osa eduskuntaryhmästä ja kannattajista ovat. Tämä ilmenee esimerkiksi siten, ettei hallituspolitiikan vastaisia mielipiteitä saada tai haluta tuoda julkisuuteen, koska hallituksen yhtenäisyys ja Sipilän myötäily koetaan tärkeämmäksi. Mielestäni se, että Kokoomus saataisiin jälleen palautettua oikeistolaiseksi puolueeksi, korvaisi arvossaan mahdollisen yhden oppositiokauden. En näe nykyisestä eduskuntaryhmästä oikeistolaiseksi mahdolliseksi puheenjohtajaksi kuin Antti Häkkäsen, sillä suurin osa muista puolueen oikeistolaisista edustajista myötäilevät nykyisin vuokrakiinteistövälittäjä Orpon keskustavasemmistolaista linjaa. Mielestäni suomalaisen politiikan keskustalinjalla ei ole tarvetta uudelleen täyttämiseen, koska Keskusta ja Perussuomalaiset ja pienpuolueet täyttävät tuon alan, samalla kun oikealla olisi paljon tilaa isänmaalliselle, vapaata markkinataloutta, sosiaalista liberaalisuutta ja kulttuurista konservatiivisuutta edustavalle puolueelle. Etenkin yksilön vapaudet ja oikeudet tulisi Suomen politiikassa varmaan uudelleenkalibroida. Tässä oikeistolaiselle puolueelle olisi tilaa. Sosiaalisen liberaalisuuden edellyttämät vähemmistöjen oikeudet voitaisiin toteuttaa siinä, kun Kokoomus on erkaantunut lihavan kypäräpäisen papin karikatyyristään, ja tullut kannattamaan kirkon eroa valtiosta. Keskustan edustajista monet edustavat raamattuvyöhykkeen arvoja ja sosialistit korostavat kaikkien mahdollisten velkavähemmistöjen oikeuksia, eivätkä havaitse sitä, etteivät kaikki vähemmistöryhmät ole yhtä valmiita ottamaan samanlaisia vapauksia kannettavakseen. Kokoomuksen arvoja ovat mielestäni etenkin vapaa markkinatalous, sivistyksen vaaliminen, omatoimisuus, isänmaallisuus, sotilaallinen liittoutuminen Naton kanssa, vahvempi puolustuslaitos ja yrittäjyyden arvostaminen ja tukeminen. Kokoomuksen ongelmana on siis viime aikoina ollut varsin väritön ja laimea arvojen korostaminen. Kokoomuksesta tulisi siis poistaa tämä vuokra-asuntovälittäjyys ja palata tiettyjen arvojen osalta entiseen, jolloin arvojen korostaminen kuului kokoomuslaiseen politiikkaan. Kokoomuksessa ei siis nykyisin harrasteta riittävässä määrin arvotunnustuksellista politiikkaa, joka yhdistää puolueen edustajat heidän kannattajiensa edustamiin arvoihin. Nykyisellä politiikallaan puolue jättää oikealle laidalle tilaa, jota esimerkiksi Perussuomalaiset ja RKP hyödyntävät. Suomessa ei siis tarvita keskustaoikeistolaista puoluetta, koska tavalliset suomalaiset edustavat keskustalaista keskustapolitiikkaa, joka vie tarpeen siitä, että Kokoomuksen tulisi olla jonkinlainen keskustapuolue. Itse asiassa Keskustan johtajuus korostuu liikaa ja saa asemaa sen myötä, kun kokoomuslaiset latelevat ihmisille samanlaisia arvoja, jotka muistuttavat kepulaisten periaatteita. Suomessa tulisi ottaa käyttöön tasavero ansiotulojen suhteen ja sosialististen ammattijärjestöjen valtaa tulisi täällä hillitä. Niin sanottu hyvinvointivaltio tulisi korvata kapitalistisella markkinataloudella, jota voisi tukea tietyt tuloverotukseen tehdyt muutokset. Kansanedustajien ja puolueen kannattajien välistä keskusteluyhteyttä tulisi pitää yllä esimerkiksi edustajien kotikunnassa järjestettävien keskustelutilaisuuksien avulla. Eli kansanedustajien olisi mielestäni järjestettävä itselleen enemmän aikaa äänestäjiensä ja kannattajiensa kuulemiseen. Myös puolueen sisäisiä vaaleja ja puheenjohtajan kyseenalaistamista tulisi puolueen sisällä harrastaa useammin ja suuremmalla motivaatiolla verrattuna siihen, miten näitä asioita on aikaisemmin hoidettu. Kokoomuksen tulisi edustaa kansakunnan yleistä etua ja samalla Suomen paikkaa Euroopassa. Kun huomioidaan se, että Kokoomuksen tulisi suuntautua enemmän oikealle, niin voidaan käyttää muutamia entisiä Isänmaallisen Kansanliikkeen arvoja siinä mikä suomalaisesta politiikasta puuttuu. Politiikan tulisi olla enemmän sotilaallista ja sotilaallisia arvoja korostavaa, koska joidenkin puolueiden on poikettava emansipoitujen ja aneemisten punaisten kermapersemussukoiden harrastamasta politiikasta, jossa mitään ei otetava vakavasti. Myös isänmaallisuus on asia, jota Kokoomuksen tulisi voida jälleen promotoida, eikä edes ole niin, että Suomen rooli Euroopassa erkaannuttaisi suomalaisia ihmisiä isänmaallisista arvoista, sillä nämä kaksi asiaa voivat hyvin olla samanaikaisesti, eivätkä ne luo ristiriitaa toisiinsa nähden.

Uudenaikainen mieheys ja aggressiiviset öykkärit

Käsitys mieheydestä on nykypäivänä hämärtynyt ja muuttunut huomioiden sen, mitä se oli vielä noin sata vuotta sitten ja ennen sitä. Mieheys nähdään nykypäivänä liitteessä aggressiivisuuteen ja öykkäröintiin ja yleensäkin liitteessä urheilulajeihin joissa kilpaillaan aggressivisella ja rahvaanomaisella tavalla. Mielestäni nainen ei ole lopullinen vastaus, miten nykyaikaiselle miehelle neuvotaan tänä päivänä. Se, että nainen ei ole lopullinen vastaus tarkoittaa sitä, että maailmassa on suurempiakin asioita ja ponnistelun aiheita kuin se, että saa livautettua munansa naisen jalkoväliin. Naisesta on tehty tänä päivänä rahvaanomaisen kilpailun aihe, ja näin heille on jäänyt aikaa ja tilaa täyttää esimerkiksi suomalaiset yliopistot, joissa naisenemmistö on etenkin tietyillä aloilla valtaisa. Samalla suomalainen pedagogiikka kaikilla koulutuksen asteilla on muuttunut suosimaan naispuolisia oppijoita. Koulutus on materiaalista, mekaanista ja henkiset periaatteet unohtavaa, mikä antaa naisille etulyöntiaseman tietyillä tieteen ja tiedon aloilla. Samalla poikien ja miesten tulee mahduttaa itsensä sellaisiin epäluonteenomaisiin rooleihin, jotka on pedattu huomioiden naispuoliset oppilaat ja opiskelijat. Samalla miehille on annettu tavanomaiset ja rahvaanomaiset kilpailun aiheet, eli jääkiekko ja kaikenlainen muu räkää hikeä ja verta tursuava kompensaation aihe. Esimerkiksi minun ollessani peruskoulussa siellä suurinta valtaa ja sananvapautta saivat käyttää kiusaajat ja kiekon mäiskinnässä menestyneet. Miehille ja pojille voidaan löytää muutakin ja muuta arvokkaampia aiheita, joihin kiinnittää huomionsa. Nykyaikainen kulttuuri on vienyt miehiltä ja pojilta henkisyyden ja sen harrastamisen, mikä perustuu suuressa määrin veljelliseen rakkauteen, jota nykypäivän karkean mieheyden alalla pidetään homoutena ja jonka alan on tänä päivänä vienyt naisten suosiosta kilpaileminen. Yleensäkin veljeys on kadonnut siinä kun kilpaillaan jonkinlaisen naikkosen suosiosta, joka saa ja on saanut miesten keskuudessa varsin rahvaanomaisia ja veljeyden kieltäviä muotoja. Olisi ajateltava sitä, ettei kaikki perustu seksiin ja näin ollen kaikkia ihmisiä ei tulisi tulkita joko potentiaalisiksi seksikumppaneiksi tai kilpailijoiksi mahdollisesta seksuaalirelaatiosta. Aggressiiviset öykkärit edustavat epärehellisyyttä, jotka peittävät todellisen herkän henkisen miehuutensa öykkäröintiin ja toisten ärsyttämiseen. Ja miksi tälle uudenlaiselle käsitykselle mieheydestä on siis tilausta? Sille on tilausta sen takia, koska miehissä on potentiaalia – ei Parsifal tai Lohengrin voi koskaan olla nainen. Uudenlaista minuudelle ja mieheydelle uskollista henkistä mieheyttä vastustavat varmasti eniten älyllisesti epärehelliset ihmiset, joista monet harrastavat aggressiivisuutta toistavia urheilulajia kuten aiemmin mainittua jääkendoa. Nämä ruumiillisuutta puolustavat kummajaiset vastustavat veljellistä rakkautta, koska monet heistä tulkitsevat sen tarkoittavan seksuaalispainotteista homoutta. Uusi mieheys on perustavalla tavalla filosofinen kysymys ja sen herättämiä kysymyksiä ovat esimerkiksi kysymykset siitä, mitä ystävyys, uskollisuus ja rehellisyys tarkoittavat. Nämä kolme periaatetta ovat etenkin sellaisia periaatteita, joihin uudenlaisen mieheyden tulisi perustua. Mieheyttä ei kuitenkaan koskaan tarvitsisi perustella joillakin kevytmielisillä obligaatioilla, kuten esimerkiksi naisen lähestymisellä jos tämä vaikuttaa sellaiseen lähestymiseen halukkaalta. Avoin kilpailu naisista ei koskaan vie miestä totuudelle rehelliseen suuntaan, koska on ensinnäkin kyseenalaista voiko tai kannattaako sellaisen ihmisen huomiosta kilpailla, joka ei koskaan pysty kunnolliseen ystävyyteen ja joka arvioi kaikkia vastakkaisen sukupuolen edustajia seksin ja seksuaalisuuden kautta – eli kilpailijoina hänen tarpeidensa täyttämisestä. Miesten tulisi siis pyrkiä etenkin rehellisyyteen itselle, sillä öykkäriys perustuu aikaisempaan kehittymättömään tasoon, jolla miesten ei tulisi pyrkiä enää olla eikä pitää tuon tason periaatteita ohjeinaan. Perimmäinen muistiohje on se, ettei kaikki perustu seksiin ja sinappikoneiden tuottamiseen. Eli toisin sanoen: nainen ei ole lopullinen vastaus miehelle. Uusiksi mieheyden piirteiksi voidaan laskea etenkin yksilön minuuden tutkiskelu, henkisyys ja ystävyys. Nykypäivänä minuutta ei voida tutkiskella, koska ympäröivä yhteiskunta naisten johdolla kertoo miehille mitä heidän tulisi olla ja eivät puutu mahdolliseen öykkäröintiin ja iso-apinakulttuuriin. Henkisyys taas vaatii sitä, että harrasteiksi tulisi suuressa määrin ottaa tiede, kirjallisuus, musiikki ja taide. Ystävyys taas tarkoittaa sitä, että miesten välisiä suhteita ei tulisi tulkita binaarisen kaksijaottelun mukaisesti kilpailu- ja homosuhteiksi, koska miesten välisten relaatioiden ei tarvitse noudattaa noita kahta ennakkoluuloa. Miesten välisissä suhteissa voidaan parhaimmillaan kohota Parsifalin ja Lohengrinin transsendentaaliseen tasoon – seksuaalisen puolen unohtamiseen.