Välien selvittelyä voidaan lähestyä niin mikro- kuin makrotasollakin ja ne tarkoittavat tavallisesti johonkin arvoon ja pyrkimykseen liittyvää suostuttelua ja runnaamista. Kaikki eivät yhteiskunnassa jaa samanlaisia arvoja, jonka perusteella ei kuitenkaan voida sanoa, etteikö näitä arvoja voitaisi vertailla ja valita niistä ainakin pragmaattisella tasolla paremmat. Ihmisillä on tietynlaisia visioita ja näkemyksiä siitä, millaisena he haluaisivat tulevaisuutensa näyttävän suhteessa erilaisiin tasoihin ja konteksteihin. Kuitenkaan kaikki ihmiset eivät voi saada tahtoaan läpi tällaisissa tulevaisuuskuvitelmissa. Minkä perusteella ihmisten tulisi siis ratkaista se, ketkä saavat tahtonsa läpi ja millaisia perusteita tällaisessa päätöksenteossa on käytettävä. Monesti ratkaiseva tekijä löytyy ihmisten ja ihmisten yhteisöjen subjektiivisista miellyttämisen kohteista ja arvostuksista. On siis loppujen lopuksi varsin sattumanvaraista, miten ihmiset päättävät sen ketkä saavat suurimmat palkat, revaa tai korkeimmat yhteiskunnalliset asemat. Subjektiivinen mielipidetausta on se, miksi kutsutaan sitä, kun valitaan omasta mieltymyksestä jonkinlainen kanta siihen, miten ihmiset valitsevat ihmisiä alaisikseen, puolueensa puheenjohtajiksi tai esimerkiksi parittelukumppanikseen. Monestikaan näitä mieltymyksiä ei usein perustella tai niitä ei pyritä tai haluta perustella, vaan oma minä vaikuttaa siihen, miten valinnat tehdään. Onko siis niin, että mikrokonfliktit ratkeavat pelkästään omien ja läheisten subjektiivisten mielipiteiden kautta, vai voidaanko niille ja niiden ratkaisemiselle löytää uudenlainen ja objektiivisempi tapa? Monesti voidaan varmasti sanoa, että valinnasta riippuva yhteys jonkin konfliktin ratkaisemiseen liittyen aiheuttaa sen, että ihmiset voivat havaita myös jonkinlaisen objektiivisen asioiden ratkaisemisen tason. Esimerkiksi parittelukumppanin valinta ei ole tällainen valinnasta riippuva asia, koska siinä asiassa vaikuttavat monesti oman ruumiin tuottamat tuntemukset, jotka eivät ole valinnan alaisia. Myös esimerkiksi lasten kasvattaminen ei ole valinnasta riippuvaista jokaisessa tapauksessa. Tulee mieleen esimerkiksi sellainen asia koulusta, kun yksi keskinkertainen tyyppi oli ottanut minut nälvimisensä kohteeksi, ja kun kerran raivostuin asiasta hänelle ja matkin hänen puhetapaansa ja pikkumaisia asioita joista hän puhui, päätti hän tehdä tämän asian samantekeväksi kysymällä, yllätys yllätys, omalta lahkopääriltään, että puhuuko hän noin, ja koska, yllätys yllätys, tämä sanoi, että ei, niin mielipiteelläni ei ollut merkitystä. Samassa voidaan havaita se, että ihmiset eivät muutu, jos he perustavat mielipiteensä itsestään pelkästään selänpesukavereidensa mielipiteeseen. On hullua ajatella, että oliko hän tosissaan, etsikö hän asiaan eli mikrokonfliktiin ratkaisua, vai halusiko hän vain helpoimman myötä vakuuttaa itsensä omasta hyvyydestään kysymällä samanlaisensa mielipidettä. Kuitenkin tämä on varmasti yksi helpoimmista tavoista vakuuttaa itsensä omasta hyvyydestään, ja on monesti niin, että esimerkiksi manipulointiin ja korruptioon tottuneet poliitikot käyttävät kannattajakuntaansa oman paremmuutensa perustelemiseen ja uskottelemiseen. Mitä tulisi siis kuunnella siinä, kun mietitään ihmisyhteisöä ja pyritään ratkaisemaan siinä esiintulevia konflikteja? Monesti esimerkiksi politiikassa perusteet ovat täysin järjenvastaisia ja perustuvat pelkästään manipulointiin, kommentaariaattiin ja vaikutteellisuuteen. Mielestäni pitäisi pyrkiä löytämään objektiivisia arvoja, jotka ovat sellaisia, jotka voidaan perustella rationaalisesti ja myös pragmaattisesti. Koska on selvää, että yksilön pyrkimykset voivat tulla epä-älyllisessä yhteydessä lauman alas polkemiksi, on yksilö ja yksilönvapaus asetettava korkeimmalle asteelle, siinä kun mietitään sitä, minkä asteen kautta arvioidaan mikrokonflikteja. Jos vastassa on yksilö ja jonkinlainen kollektiivinen yhteisö tulisi tilannetta pyrkiä aina tulkitsemaan ensisijaisesti yksilön ja vapauden käsitteiden kautta. Vapaus on ensimmäinen arvo ja objektiivinen arvo, jonka perusteella yhteiskunnallisia konflikteja tulisi pyrkiä ratkaisemaan. Vapauden tulee edellyttää taloudellista ja sosiaalista vapautta, minkä kautta voidaan huomata se, että yksilön vapaus orjuutukselta edellyttää jokaisessa yhteiskunnassa kapitalistista markkinataloutta. Sen takia voidaan havaita, että sosialistit eivät tue vapautta, koska he eivät hyväksy taloudellista vapautta. Sen takia voidaan sanoa, että oikeistolaisten arvot ovat objektiivisempia kuin vasemmiston esimerkiksi sen takia, koska vasemmistolaiset jumittuvat subjektiivisuuteen, joka korostaa ihmisen eläimellisiä tarpeita, jotka se pyrkii järjestämään omanlaisikseen syöttöjärjestelmiksi. Se siis esimerkiksi korostaa liiallisessa mielessä yhteiskunnallisia vapauksia esimerkiksi siinä, kun se pyrkii promotoimaan kaikenlaisia girl power-hankkeita ja kuusituntista työpäivää. Vapaus on aina ansaittava vastuun ottamisella, eikä sitä voida ylettömästi antaa joillekin yhteiskunnan ihmisille pelkästään sen takia, kun päätetään, että jotkut ansaitsevat enemmän vapautta, kuin mitä annetaan toisille. Maksimointiavaruuden sisään asetetaan arvot, jonka kautta niiden soveliaisuutta ihmisille ja yhteiskuntaan mitataan. Ne saavat yhden neljästä arvosta: erittäin hyvä, hyvä, huono tai erittäin huono. Sen perusteella ne voidaan joukkopriorisoinnin kautta yleistään yhteiskunnallisen tunnustushierarkian instituutiotasoille. Maksimointiavaruuden arviossa korostuu ihmisen erottelukapasiteetti, eli se ominaisuus, joka pystyy erottelemaan arvoja subjektiivisiksi mielipiteiksi ja toisaalta objektiivisiksi arvoiksi tai ihanteiksi. Preferenssiautonomialla mitataan vapauden ja vastuun suhdetta mikrokonflikteissa ja helppousindeksi määrittää sen missä suhteessa vapaus ja vastuu ovat yhteiskunnassa ja yksilösuhteissa. Tasapainopisteeksi nimitetään sitä kohtaa ja arvoa, jonka vapauden ja vastuun tulisi saada erilaisissa arvojen mikroavaruuksissa helppousindeksin kautta. Tämä perustuu siihen ja etenkin siihen, kuinka paljon yhteiskunnassa tehdään työtä. Suomalaiset tekevät liian vähän työtä, ja sen takia kaikenlaiset politrukkiluottamusmiehet ja sosiaaliloiset ovat päässeet tänne loisimaan. Työntekemisen lisäämisen takia tulisi luopua ”hyvinvointiyhteiskunnasta” ja siirtyä sellaiseen talouden pitämisen tapaan, jossa kyvykkyys, älykkyys ja ahkeruus saisivat suurimman ansion. Ei voida enää hyväksyä sitä, että sosiaaliämmäkoneisto, joka perustuu pelkästään yhteiskunnan ja pääministerityttösten kollektiiviselle tasolle tuotuihin subjektiivisen tunne-elämän ilmiöihin, saa jatkaa Suomessa vapaa-ajan ja työnteon välisen rajalinjan hämärtämistä. Jo koulussa tulisi opettaa ihmisiä valitsemaan suuntansa ja valintojensa kohteet objektiivisella tavalla, eikä jumittua toisten ihmisten tai omiin mielipiteisiin, jotka eivät motivoidu muusta kuin ihmisen heikkoudesta omien tarpeidensa edessä. Mielestäni mikrokonfliktit huomioiden ihmisten tulisi vertailla ihanteita ja tarpeita huomioiden samalla yhteiskunnallisen tunnustushierarkian tasojen vapaat instituutiot, jotka ovat todettu hyviksi aikaisempien sukupolvien myötä, mutta samalla luopumaan subjektiivisten mieltymien ja tarpeiden takia luodusta ns. suomalaisesta ”hyvinvointiyhteiskunnasta”, eli toisin sanoen terveydenhuolto-, hoiva-, sosiaali- ja koulutuspalvelut tulisi yksityistää täysin ja tehdä esimerkiksi koulutuspoliittisella tasolla ratkaisuja siitä, miten koulutusjärjestelmä tulisi maassamme järjestää sen jälkeen kun siitä saadaan pois nykyinen loisiva täti-Moonika järjestys. Konflikteissa tulisi siis havaita se mikä on objektiivista eli ideaalityyppisen ihanteen mukaista ja toisaalta se, mikä on pelkkää tarvetta eli subjektiivisen mielipidekoneiston tuottamaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti