Historiasta ja ajasta

Lineaarisuus tarkoittaa sen kaltaista ajankäsitystä, jonka mukaan kehitys ja ajankulku on toistuvaa ja se jatkaa eteenpäin etenemistään yhdenmukaisella tasolla, eli ajan kulku ei tämän näkemyksen mukaan kulje esimerkiksi toistuvassa kehässä, kuten esimerkiksi syklistisen ajankäsityksen omaavien ihmisten ja Oswald Spenglerin tyyppisten filosofien keskuudessa. Lineaarisen ajankäsityksen piirissä siis ajatellaan, että ajan kulku jatkuu tasaisesti samalla asteella ja samojen periaatteiden mukaisen säätelemisen tavalla. Syklinen aikakäsitys siis liittyy etenkin käsitykseen kulttuurien iästä, elämisestä ja kuolemisesta. Kun ajatellaan, vaikka babylonialaista, karthagolaista, egyptiläistä, kreikkalaista ja roomalaista korkeakulttuuria ja sitä miten ne ovat suurelta osin hävinneet oltuaan voimassa ja elossa tietyn rajallisen ajan. Siis etenkin kulttuurien esimerkki voisi kertoa siitä, että lineaarinen käsitys ajasta ei siis aina vastaa kaikkia sen kattamia ja palvelevia ilmiöitä. On siis tärkeää miettiä sitä, kuinka paljon ajan muoto vaikuttaa todellisuuteen. Koska voimme havaita, että ihmisten elämät ovat maailmanlaajuisesti varsin paralleelisia ja ne toistuvat samankaltaisina kulttuureina ja tapoina, voidaan kysyä, mitkä ominaisuudet määrittelevät eri elämisen tasoilla kulttuuria ja sen tapahtumia. Koska tietyt tavat, kuten syöminen, kakkaaminen ja pissaaminen toistuvat ihmisten elämissä, vaikkakin nämä ilmiöt ovat enemmänkin ihmisen luonnontieteelliseen puoleen liittyviä asioita, on niiden piirille muodostunut kulttuuri merkittävällä tavalla samanlaista kaikkialla, esimerkiksi pieru- ja kakkahuumorille nauretaan hyvin monissa maissa ja eri kulttuurien piirissä. Eli siis koska tietyt perusteelliset asiat toistuvat tavallisesti symbolisessa muodossaan samanlaisena, niin voidaan sanoa, että tuolla on oltava selkeä linkki myös aikaan ja ajankäsitykseen. Esimerkiksi kakalla käymisen väli, joka on normaalilla ihmisellä yhden ja kahden päivän kokoinen aika, voidaan käsittää sykliseksi ilmiöksi. Luontohan siis on tietysti syklinen, mutta voidaan kysyä sitä, onko myös henkinen kulttuuri jossain mielessä toistuvaa ja syklistä. Mielestäni kun ajatellaan ihmisyksilöä, voidaan helposti sanoa, että todellisuus toistuu hänen piirissään tai saa jollakin tavalla aikaisempaan nähden poikkeavan muodon. Ajankäsitys ja kokemus historian sisällä olemisessa määrittelevät myös ajattelua, mutta voidaan sanoa, että tietyt yhteiskunnalliset liikkeet voivat toistua ulkoiselta muodoltaan samanlaisina, ja esimerkiksi nuoret ovat tärkeässä roolissa ajasta aikaan siinä., kun mietitään ajan hallitsevia yhteiskunnallisia liikkeitä. IKL oli nuorten parissa suosittu organisaatio etenkin 30-luvun alussa ja puolessavälissä. Toisaalta SKP:stä eronnut vähemmistö, taistolaiset, muistuttavat esimerkiksi siinä mielessä toisiaan, että IKL erosi Kokoomuksesta vuoden 1933 vaalien jälkeen, ja taistolaiset, kuten jo sanottua, erosivat enemmistökommunisteista. On varmasti useita sellaisia tapauksia, että 30-luvulla nuoriso-IKL:ssä toimineiden ihmisten lapsista tuli 60-luvun lopulla kommunisteja, jopa taistolaisiakin. Aika siis muodostuu entiteettien jatkumosta. Ajasta on tullut ihmiskunnan kehityksen myötä paljon hienosyisempi käsite verrattuna siihen, kun ensimmäiset kellot keksittiin tai silloin, kun dinosaurukset tallustelivat näillä mailla. Aika siis liikuttaa osaa ominaisuuksistaan, on siis olemassa ajallisia sekä myös ajattomia asioita, jotka toistuvat kulttuurisina artefakteina ajassa elävien ihmisten keskellä. Aikaa tulee siis tarkastella etenkin elävien ihmisten ja elävien kulttuureiden näkökulmasta, vaikka kulttuurintutkimus siis selkeimmällä tavalla tuo esiin ihmisten panoksen ja ihmistieteellisen näkökulman ajan vaikutuksesta ihmisten luomiin kulttuureihin. Ajan tasot ja ominaisuudet ovat siis tietyssä tasossa määrääviä siinä suhteessa kun aikaan suhtautumista käsitellään. Aika ei elä kulttuurin periaatteissa samalla tavalla kuin se elää kulttuurin päivittäiseissä toiminnassa. Ihmisten tietyt ominaisuudet siis liikkuvat ajassa, ja sen myötä tapahtuu ajan kuvainnollistava vanheneminen. Historia perustuu siihen, miten historiankirjoitus reagoi tiettyihin ilmiöihin sellaisessa ajanpositiossa, joka on ristiriitaista esimerkiksi nykyaikaisten poliittisten tilanteiden ja ennakkoluulojen näkökulmasta. Tapahtumia siis rekisteröidään erilaisten poikkeavien motiivien perusteella. Mielestäni historiankirjoitus ei voi olla täysin vapaata tulkinnan ajankohdassa vallitsevista ennakkoluuloista. Tapahtumat tulevat ajassa jatkumoksi ja noita tapahtumia kirjaa historiankirjoitus. On tärkeää miettiä sitä, millaisia ilmiöitä ihmiskunnan historiassa toistuu. Ajassa toistuvat siis etenkin suurvaltojen ylimielisyys, sota, ihmisten kärsimykset, luova onnellisuus, ja ihmistä rappeuttavat asiat. Viimeistä kohtaa voidaan perusteella esimerkiksi siten, koska vanhat suvut kulttuurien tapaan elävät vain tietynlaisen ajanjakson ihmisten historiassa ja sen jälkeen rappeutuneesti kuolevat. Oikea metodi ajan tulkinnassa etenkin kulttuurien näkökulmasta liittyy siihen, että pyritään näkemään pysyvyydet ja ja tutkitaan uutterasti kulttuurimuodostelmien rakennetta yhteiskunnassa. Historiassa huomio tulee kiinnittää etenkin syyseuraus-suhteisiin ilmiöiden välillä ja millaiset toisiin nähden verrattavat ominaisuudet vallitsevissa instituutioissa toistuvat. Kannattaa myös seurata sitä, millaiset instituutiot ja ihmiset käyttävät yhteiskunnassa valtaa ja mihin tuon vallan hallitseminen on historiassa johtanut. Malli, tietynlainen kaava siitä, miten ihmiset toimivat ja mitä tuosta toiminnosta johtuu, voidaan määritellä etenkin sen kautta kun tarkastellaan ja formuloidaan ihmisten toimintaa. Tässä on tärkeää miettiä sitä, liikkuuko aika kehässä edestakaisin, vai kulkevatko toiminnan olosuhteet ajan muodossa jatkuvasti eteenpäin, jossa tapauksessa esimerkiksi tietyt samanlaiset mallit eivät toistuisi ihmisten keskuudessa subjektiiviseen mielettömyyteen. Ihmiset joiden toiminta on korkealla symbolisella tasolla vaikuttavat siihen, että nämä ihmiset liittävät kyseisen ilmiön historiaan, jossa ihmiset toiminnallaan luovat erilaisia toistuvuuden malleja ja niitä on erilaisia aina kaikessa historiassa toteutuvassa symboliverkostossa. Mallit kertovat siis siitä miten kulttuuri suhtautuu itseensä ja omaan historiaansa. Tämänkaltainen malli on siis etenkin kultturiin ja kulttuurintutkimukseen liittyvä käsite. Se liittyy kulttuurien ja yhteisöjen ikään ja vanhenevuuteen. Kun ajatellaan toistuvuutta, niin siinä tulevat esiin toistuvat ilmiöt ja ihmisperäinen toiminta. Ajassa siis on aina tietty osa pysyviä ympäröivän kulttuurin piirteitä. Historian tutkinta etenkin silloin kun lähdemateriaalia ei ole paljon tai se on fragmentaarista, perustuu aina myytteihin, ja se on asia mistä pitäisi päästä vähitellen eroon jos ajatellaankin edes sitä, että joskus voisi olla objektiivista ja tulkinnan ajasta riippumatonta historiankirjoittamista ja -tutkimusta. Toistuvuus on mielenkiintoinen asia siinä, kun ajatellaan aikaa tai historiaa. Esimerkiksi Saksassa, jossa on aina vallinnut tietynlainen herraihmismentaliteetti, suvaitsemattomuus on sen historiassa ollut toistuva ilmiö, joka johtuu jonkinlaisesta kulttuurisesta ylimielisyydestä.