Heteronormatiivisuudesta ja käsitteiden paikasta ja liikkeestä

Heteronormatiivisuudella tarkoitamme miesten määrittelemää käsitystä oman sukupuolensa perustavimmista (arkhe) symboleista ja määrityksistä. Se asettaa vastakkainasetteluja ja dikotomioita. Se rajoittaa ajattelua ja toimintaa niin käsitysten määrittelijän kuin myös käsityksiin mukautuvassa henkilössä. Heteronormatiivisuus määritellään samaan aikaan olevan valon ja varjon kautta. Se siis on mustavalkoinen tapa suhtautua ihmisiin ja ihmisten toimintaan ja ajatteluun. Kun puhutaan käsitteistä, voidaa heteronormatiivisuuden kautta sanoa, ettei sen sisäiset käsitteet ainakaan kehity, muutu ja vaihda paikkaansa. Heteronormatiivisuus on periaatteellisesti sellainen tapa suhtautua ihmisiin ja todellisuuteen, jossa ei tapahdu muutosta sen myötä, kun ihmisten käsitykset muuttuvat yleisen henkisen tason muutoksen myötä. Heteronormatiivisuuden vaihtoehdoksi voidaan ehdottaa jatkuvasti muotoaan hakevaa normatiivisuutta tai paralleelista/intersubjektiivista normatiivisuutta, jossa yksityisestä johtaa tie yleiseen, mutta yleisestä ei johda tietä yksityiseen. Toisaalta voitaisiin myös käyttää esimerkiksi käsitettä soveltava normatiivisuus. Yhteiskunta on käymässä oleva seos, jonka piirissä olevat käsitteet voivat muuttua sisällöltään tai nimeltään tai laajentua tai kutistua omalta ekstensioltaan. Soveltava normatiivisuus ei siis kuulu selkeästi kenellekään, eikä sitä pidetä yllä sen takia, että ihmiset tai miehet saataisiin toimimaan samojen periaatteiden mukaisesti yhdenmukaisella tavalla. Käsitteiden paikka ihmisten sosiaalisessa elämässä on ihmisten yksityisissä elämissä, jossa ne käsitellään, ja osa niistä käsityksistä ja käsitteistä johtaa yleiseen käsitteiden piiriin adaptiivisen tulkinnan kautta. Käsitteiden jumiutuminen johtaa yleensä kehityksen vastustamiseen ja regressioon. Se kertoo siitä, kuinka jotkut ihmiset ovat kyvyttömiä uudistumaan, ja helposti tästä voisi tulla mieleen kuvaavina määreinä kapeakatseisuus ja maalaisuus. Myös vanhakantainen uskonnollisuus on monesti jumittamassa yhteiskunnan ja ihmisen kehittymistä. Nämä tahot katsovat, että jotkut asiat ovat niin pyhiä, ettei niistä voi edes puhua heidän mielestään vääränlaisessa yhteydessä. On selvää, että ihmisiä koskevien käsitteiden on muututtava ihmisistä käsin. Eli muutos tapahtuu etenkin yksityisen kontemplaation kautta ja siinä on mietittävä totaalisen uutta tapaa suhtautua ulkoiseen todellisuuteen ja omaan minään. Toisten ihmisten arvostelu ja omien käsityksien salaaaminen ei monestikaan edistä minkäänlaisten vapauteen pyrkivien ihmisten tavoitteita. Ihmisten on siis havainnoitava myös itseään ja noiden havainnoivien ihmisten mukaan tulisi yhteiskuntaa muuttaa ja käsitteitä uudistaa. Voidaan ajatella tällaista paradoksia, että kun ihmisten keskipituus on Suomessakin noussut, ei täällä sen takia enää väitetä, että ihmisten keskipituus on 165 cm. Tällainen havainto on täysin suorassa suhteessa ihmisen henkiseen puoleen ja siinä tapahtuvaan muutokseen. Etenkin kirkko ylläpitää sellaisia suvaitsemattomia käsityksiä tietyistä ihmisistä ja ihmisten ryhmistä, jota esimerkiksi Jeesus ei varmasti olisi eläessään hyväksynyt. Käsitteiden liike tapahtuu siis sen mukaan kun tulkitsijat ja havainnoitsijat vaihtuvat. Ihmisten on sen takia, että he voisivat kokea olevansa hyväksyttyjä ja täysin kokonaisia yhteisöjen jäseniä, muutettava ympäristöään määrittelevät käsitteet itsensä mukaisiksi. Eivät kaikki ymmärrä samalla tavalla esimerkiksi sitä, mitä eriarvoisuus tai epätasa-arvoisuus tarkoittavat. Eli koska ihmiset muuttuvat, ovat heidän käyttämien käsitteidensä myös muututtava etenkin siinä kohdassa, jos ne ovat taipuvaisia vaikuttamaan ihmisen yhteiskunnassa kokemaan vapauteen ja sen puutteeseen. Käsitteiden muuttumiseen vaikuttavat tekijät ovat etenkin vapaa markkinatalous ja kansalaisyhteiskunta. Käsitteiden muuttumista voitaisiin kuvata esimerkiksi termillä paralleelinen konstruktio, ja sitä kun havaitaan, että ihmiset ovat monessa suhteessa kovin samanlaisia, voidaan puhua eräänlaisesta kollektiivisesta vastaavuudesta, jota ei kuitenkaan tulisi tulkita kertovan siitä, että sen perusteella voitaisiin yleistäen tietää jotain siitä, millaisissa olosuhteissa ihmisen tulisi elämäänsä viettää. Yhteiskunta ei ole mikään pysyvä fossiili tai koralliriutta. Sen tulee voida muuttua sen myötä, miten ihmiset tahtovat yhteiskuntaa rakentaa. Kaikki perustavimmat sosiaaliset ja yhteisölliset käsitykset tulisi väliajoin käydä läpi ja muuttaa niistä se, mikä ei tunnu soveliaalta tämänhetkiseen käsitykseen asioiden tilasta. Tietyt kiinteät yhteisöt, joissa ihmisten vaihtuvuus ei ole yhtä suurta, voivat kuitenkin ylläpitää oikeutta siihen, ettei kaikkien ihmisten mielipiteiden tarvitse vaikuttaa joidenkin itsenäisten yhteisöjen periaatteisiin ja käsitteisiin.