sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Paskanjauhamisesta ja ihmisten arvostelusta toisiaan kohtaan

Paskanjauhanta tarkoittaa keskustelua ja mielipiteiden ja havaintojen vaihtoa, jossa ei ole selkeää asiaperäisesti havaittavaa tarkoitusta. Sitä harrastetaan tavallisesti tilanteissa, joissa halutaan rentoutua tai arvioimaan ihmistä (miestä) siinä kun valitaan potentiaalista poikakaveria. Siinä monesti nautitaan toisten ihmisten epäonnistumisesta, joka todellisuudessa kertoo siitä, että nautinto seuraa siitä helpotuksesta, jonka ihminen kokee sen takia, koska hän itse ei ole ollut samanlaisessa nolossa tilanteessa. Vähän samalla tavalla kun julkisessa tilanteessa pierevälle ihmiselle nauretaan sen takia, koska ihmiset kokevat helpotusta siitä, etteivät he itse ole ajautuneet päästelemään suolikaasujaan samanlaisessa tilanteessa. Myös naiset, joiden taipumus sanoa, että miehen pitää saada hänet nauramaan kertoo vain siitä, että he etsivät klovnia tai ihmistä, joka tekee alkukantaisella sarkasmillaan (koska he eivät ymmärrä tavallisesti ironiaa, ja pitävät huumorin korkeinta ja eniten älyä ja munaa vaativaa muotoa, itseironiaa, heikkona itsetuntona) pilkkaa toisista ihmisistä, hakevat monesti huvitusta etenkin sellaisista miehistä joista he itse ovat olleet kiinnostuneita, mutta joka ei ole sopivalla hetkellä huomioinut naista. Kun ajatellaan sitä, mikä ihmisten välisessä tavallisessa vuorovaikutuksessa on turhaa, voidaan sen poistamisen jälkeen havaita se, ettei jäljelle jää paljoa. Keskustelut joissa arvostellaan ja retostellaan toisten ihmisten toimintaa huvin tai huumorin vuoksi ovat turhia keskusteluita ja ihmisten tulisi havaita, että he voivat käyttää aikaansa tärkeämpään ja olennaisempaan vuorovaikutukseen. Samalla ihminen antaa itsestään älykkäiden vähemmistölle tyhmän kuvan ja näyttää varmasti kaikista kehittyneemmistä ihmisistä yksinkertaiselta. Ihmisten piiriin tulisi levittää Pariisin haute societessa yleistä asennetta: C'est normal! Yksi laittaa suolaa kahviin ja sokeria makkaran päälle: C'est normal! Eli kaikki voisivat tehdä vapaasti niin kuin haluavat ilman sitä, että perässä kulkee kateellinen lauma laskemassa virheitä ja juoruamassa toisille. Ihmisille annetaan Suomea korkeammissa kulttuureissa paljon enemmän ”löysiä” ainakin henkisellä tasolla, ja varsinaisesta kylämentaliteetista kertoo se, että ihmiset ovat kiinnostuneita itselleen vieraista ihmisistä, esimerkiksi Damissa ihmiset eivät pidä ikkunoissaan verhoja (en tarkoita nyt ilotyttöjä), koska ihmisiä ei todella kiinnosta toisten ihmisten asiat eikä varsinkaan se, mitä he tekevät omassa kodissaan. Ihmisten arvostelu ja hänen tekemisten ja sanomisten jätkyttely liittyvät laajemmalla yhteiskunnallisella ja sosiaalisella tasolla vaikutteellisuuteen ja sen ohjailijaan kommentaariaattiin. Nämä ihmiset siis ovat sillä tasolla millä he ovat sen takia, koska he eivät voi itse ohjata omaa käytöstään ja kiinnittää huomiotaan ja täyttää elämänsä juoruamista ja ihmisten arvostelua korkeammilla asioilla. Kommentaariaatti antaa näille ihmisille sellaisen määräyksen, jonka mukaan ihmisen on koko ajan etenkin arvosteltava toisia ihmisiä. Monesti tämä johtuu arvostelijan omasta heikosta itsetunnosta, joka on johtunut siitä, että hän on mahdollisesti pitkän aikaa kokenut, että häntä itseään arvostellaan. Monet vastaavat arvosteluun sillä, että he alkavat arvostelemaan toisia ihmisiä, mikä on väärä tapa. Ei tule provosoitua jos provosoidaan. On sanottava että nykyaikainen matkapuhelinteollisuus ja sosiaalisten medioiden leviäminen tukevat tällaisten neitien harrastamaa arvostelua ja alemman tason tuomista sellaisille yhteisöelämän ja henkisen elämän tasoille, joissa aikaisemmin tällaista piipitystä ei olisi noteerattu minkäänlaisella tavalla. Myös julkisuuteen ja etenkin tv-julkisuuteen on levinnyt julma tapa, jossa halutaan nolata ihmisiä ja jatkaa heidän nolaamistaan enemmän ja enemmän seuraavissa tilanteissa. On siis tarpeen kysyä mihin sosiaalisessa elämässä tulisi pyrkiä? Varmaan olennaisin parannus suhteessa siihen olisi se, ettei siihen menisi niin paljon aikaa kuin nykyisessä todellisuudessa. Pitäisi pyrkiä suvaitsevaisuuteen ja inhimillisyyteen ja ehkäisemään sitä, että jotain pyrittäisiin alistamaan tai halveksumaan sosiaalisesti. Sosiaalinen media on nykypäivänä sellainen rahvaan kokoontuma, että voisi ajatella, olisiko tämä kansa säädyllisempi, jos mitään internettiä ei olisi koskaan keksitty. Mikä olisi siis ideaalisin tilanne siinä, kun mietitään ihmisten perinteisimpiä tapoja olla tekemisissä toistensa kanssa ja sosiaalista aikaa. Silloin pitäisi analysoida korkeintaan tekoja, mutta ei henkilöä, joka on teot tehnyt. Olen huomannut, että naisilla on monesti tapana panna merkille miehestä jokin ominaisuus joka vaikuttaa negatiiviselta, heikolta tai naurettavalta, ja he ovat kohdatessaan tuon miehen kärppänä vahtimassa sitä, sanooko tai tekeekö mies jotain sellaista, joka voisi liittyä noihin omaksuttuihin kuvitelmakäsityksiin. Olen huomannut tämän vaikka kuinka useita kertoja myös niin sanottujen akateemisten naisten keskuudessa. Miehellä ei ole pyrkimystä panna mieleen ihmisestä asioita, joka voisi kertoa hänen heikkoudestaan, mutta naiset kiinnittävät epärationaaliseen tapaansa huomiota asiaan, joka saa heidän mielessään oikean piirteen kuvan, vaikkei olisi läheskään kyse sellaisesta todellisesta asiasta. Asiallisessa vuorovaikutuksessa puheenaiheiden tulisi olla asiallisia ja asiaperäisiä. Siinä olisi siis pyrkimyksenä rajata ihminen pois sosiaalisen tai turhanpäiväisen juoruamisen ja puheen piiristä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti