sunnuntai 29. lokakuuta 2017
Paskanjauhamisesta ja ihmisten arvostelusta toisiaan kohtaan
Paskanjauhanta tarkoittaa keskustelua
ja mielipiteiden ja havaintojen vaihtoa, jossa ei ole selkeää
asiaperäisesti havaittavaa tarkoitusta. Sitä harrastetaan
tavallisesti tilanteissa, joissa halutaan rentoutua tai arvioimaan
ihmistä (miestä) siinä kun valitaan potentiaalista poikakaveria.
Siinä monesti nautitaan toisten ihmisten epäonnistumisesta, joka
todellisuudessa kertoo siitä, että nautinto seuraa siitä
helpotuksesta, jonka ihminen kokee sen takia, koska hän itse ei ole
ollut samanlaisessa nolossa tilanteessa. Vähän samalla tavalla kun
julkisessa tilanteessa pierevälle ihmiselle nauretaan sen takia,
koska ihmiset kokevat helpotusta siitä, etteivät he itse ole
ajautuneet päästelemään suolikaasujaan samanlaisessa tilanteessa.
Myös naiset, joiden taipumus sanoa, että miehen pitää saada hänet
nauramaan kertoo vain siitä, että he etsivät klovnia tai ihmistä,
joka tekee alkukantaisella sarkasmillaan (koska he eivät ymmärrä
tavallisesti ironiaa, ja pitävät huumorin korkeinta ja eniten älyä
ja munaa vaativaa muotoa, itseironiaa, heikkona itsetuntona) pilkkaa
toisista ihmisistä, hakevat monesti huvitusta etenkin sellaisista
miehistä joista he itse ovat olleet kiinnostuneita, mutta joka ei
ole sopivalla hetkellä huomioinut naista. Kun ajatellaan sitä, mikä
ihmisten välisessä tavallisessa vuorovaikutuksessa on turhaa,
voidaan sen poistamisen jälkeen havaita se, ettei jäljelle jää
paljoa. Keskustelut joissa arvostellaan ja retostellaan toisten
ihmisten toimintaa huvin tai huumorin vuoksi ovat turhia
keskusteluita ja ihmisten tulisi havaita, että he voivat käyttää
aikaansa tärkeämpään ja olennaisempaan vuorovaikutukseen. Samalla
ihminen antaa itsestään älykkäiden vähemmistölle tyhmän kuvan
ja näyttää varmasti kaikista kehittyneemmistä ihmisistä
yksinkertaiselta. Ihmisten piiriin tulisi levittää Pariisin haute
societessa yleistä asennetta: C'est normal! Yksi laittaa suolaa
kahviin ja sokeria makkaran päälle: C'est normal! Eli kaikki
voisivat tehdä vapaasti niin kuin haluavat ilman sitä, että
perässä kulkee kateellinen lauma laskemassa virheitä ja
juoruamassa toisille. Ihmisille annetaan Suomea korkeammissa
kulttuureissa paljon enemmän ”löysiä” ainakin henkisellä
tasolla, ja varsinaisesta kylämentaliteetista kertoo se, että
ihmiset ovat kiinnostuneita itselleen vieraista ihmisistä,
esimerkiksi Damissa ihmiset eivät pidä ikkunoissaan verhoja (en
tarkoita nyt ilotyttöjä), koska ihmisiä ei todella kiinnosta
toisten ihmisten asiat eikä varsinkaan se, mitä he tekevät omassa
kodissaan. Ihmisten arvostelu ja hänen tekemisten ja sanomisten
jätkyttely liittyvät laajemmalla yhteiskunnallisella ja
sosiaalisella tasolla vaikutteellisuuteen ja sen ohjailijaan
kommentaariaattiin. Nämä ihmiset siis ovat sillä tasolla millä he
ovat sen takia, koska he eivät voi itse ohjata omaa käytöstään
ja kiinnittää huomiotaan ja täyttää elämänsä juoruamista ja
ihmisten arvostelua korkeammilla asioilla. Kommentaariaatti antaa
näille ihmisille sellaisen määräyksen, jonka mukaan ihmisen on
koko ajan etenkin arvosteltava toisia ihmisiä. Monesti tämä johtuu
arvostelijan omasta heikosta itsetunnosta, joka on johtunut siitä,
että hän on mahdollisesti pitkän aikaa kokenut, että häntä
itseään arvostellaan. Monet vastaavat arvosteluun sillä, että he
alkavat arvostelemaan toisia ihmisiä, mikä on väärä tapa. Ei
tule provosoitua jos provosoidaan. On sanottava että nykyaikainen
matkapuhelinteollisuus ja sosiaalisten medioiden leviäminen tukevat
tällaisten neitien harrastamaa arvostelua ja alemman tason tuomista
sellaisille yhteisöelämän ja henkisen elämän tasoille, joissa
aikaisemmin tällaista piipitystä ei olisi noteerattu
minkäänlaisella tavalla. Myös julkisuuteen ja etenkin
tv-julkisuuteen on levinnyt julma tapa, jossa halutaan nolata ihmisiä
ja jatkaa heidän nolaamistaan enemmän ja enemmän seuraavissa
tilanteissa. On siis tarpeen kysyä mihin sosiaalisessa elämässä
tulisi pyrkiä? Varmaan olennaisin parannus suhteessa siihen olisi
se, ettei siihen menisi niin paljon aikaa kuin nykyisessä
todellisuudessa. Pitäisi pyrkiä suvaitsevaisuuteen ja
inhimillisyyteen ja ehkäisemään sitä, että jotain pyrittäisiin
alistamaan tai halveksumaan sosiaalisesti. Sosiaalinen media on
nykypäivänä sellainen rahvaan kokoontuma, että voisi ajatella,
olisiko tämä kansa säädyllisempi, jos mitään internettiä ei
olisi koskaan keksitty. Mikä olisi siis ideaalisin tilanne siinä,
kun mietitään ihmisten perinteisimpiä tapoja olla tekemisissä
toistensa kanssa ja sosiaalista aikaa. Silloin pitäisi analysoida
korkeintaan tekoja, mutta ei henkilöä, joka on teot tehnyt. Olen
huomannut, että naisilla on monesti tapana panna merkille miehestä
jokin ominaisuus joka vaikuttaa negatiiviselta, heikolta tai
naurettavalta, ja he ovat kohdatessaan tuon miehen kärppänä
vahtimassa sitä, sanooko tai tekeekö mies jotain sellaista, joka
voisi liittyä noihin omaksuttuihin kuvitelmakäsityksiin. Olen
huomannut tämän vaikka kuinka useita kertoja myös niin sanottujen
akateemisten naisten keskuudessa. Miehellä ei ole pyrkimystä panna
mieleen ihmisestä asioita, joka voisi kertoa hänen heikkoudestaan,
mutta naiset kiinnittävät epärationaaliseen tapaansa huomiota
asiaan, joka saa heidän mielessään oikean piirteen kuvan, vaikkei
olisi läheskään kyse sellaisesta todellisesta asiasta.
Asiallisessa vuorovaikutuksessa puheenaiheiden tulisi olla asiallisia
ja asiaperäisiä. Siinä olisi siis pyrkimyksenä rajata ihminen
pois sosiaalisen tai turhanpäiväisen juoruamisen ja puheen
piiristä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti