Pyyteettömät ja pyyteelliset arvotunteet ja niiden yhteys vapauteen ja epävapauteen

Pyyteettömyys tarkoittaa sitä, ettei jonkinlaisen toiminnon tekijä tai ajatuksen esittäjä pyri toiminnallaan tai ajatuksellaan vaikeuttamaan toisten ihmisten elämää siten, että antaisi hänelle sellaisen ajatuksen, jossa hänen tulisi tavoitella vain omaa provinsiaalista hyvää ja sitä, ettei hänen tulisi ajatella kaikessa toiminnassa olevan tarpeellista ajatella itsekkäästi. Pyyteettömyys on siis etenkin altruistinen tapa ajatella, ja se korostaa etenkin henkisiä ja ihmisen sisäisiä ominaisuuksia. Kun ihminen on pyyteetön, hän katsoo voivansa toimia vapaasti siten, ettei hänen toimintansa vaikeuta toisten ihmisten pyrkimystä samanlaiseen toiset ihmiset huomioon ottavaan toimintaan. Pyyteettömys on epäitsekkyyttä ja se ei pakota ihmisiä sitoutumaan kaiken huomion vaativaan ihmiselämän olemassaolotaisteluun. Pyyteetön toiminta on sellaista toimintaa, johon ihminen voi aina palata, toisin kuin pyyteellinen, joka vaatii radikaalia ja aina yhdenmukaista taistelua omien provinsiaalisten tarpeiden tyydyttämisen eteen. Maailma ei huku altruismiin, mutta jos lähtee tavoittelemaan pyyteellisesti omaa etuaan, silloin maailma voi loppua siihen, jos kerrankin ei ajattele vain omaa itseään ja omaa hyväänsä. Arvotunteet ovat arvojen lähtökohta. Ne voidaan jakaa kahteen osaan, vaikkakin niissäkin on eri asteita, eli epäitsekkääseen eli pyyteettömään lajiin sekä itsekkääseen eli pyyteelliseen lajiin. Pyyteellinen toiminta vaatii ihmiseltä omien aistiensa ja tuntemisensa väärentämistä, sillä epäitsekkyys eli pyyteettömyys on ihmiselle luonnon omaisempi tapa toimia. Siinä siis pyritään etenkin omistamaan ja yksityisen hyvän edistämiseen. Pyyteellinen toimintaa vaatii jatkuvaa sitoutumista ja ruodussa pysymistä. Pyyteellisessä toiminnassa haetaan epätasa-arvoisesti jakautuvaa tyydytystä. Esimerkiksi ihmisen tavallinen suhtautuminen naisen ja miehen väliseen seksuaaliseen vuorovaikutukseen on monesti provinsiaalinen ja pikkuporvarimainen, jossa monesti sekä nainen että mies suhtautuvat tuohon relaatioon siten että he molemmat ovat siinä yhtä itsekkäitä ja haluavat vain purkaa omia kehittymättömiä ja pyyteellisiä halujaan ja himojaan. Pyyteellisyys monestikin liittyy aistillisuuteen ja ruumiillisuuteen, niihin perustavimpiin vietteihin, jotka ihmisen ruumis saa aikaan. Monesti myös kyltymättömyys ja ahneus johtuvat pyyteellisestä tavasta suhtautua maailmaan ja arvotunteisiin. Arvotunteet eivät ole tunteita siinä mielessä, miten tunteet tavallisesti käsitetään. Ne ovat affekteja, jotka saavat ihmisessä aikaan tiettyjä tuntemuksia, mutta ne eivät ole tunteita sen takia, koska ne eivät yleensä saa ihmistä toimimaan impulsiivisesti. Henkisen ja sisäisen ulottuvuuden takia pyyteettömät arvotunteet ovat jalompia kuin pyyteelliset arvotunteet, jotka ovat itsekkäämpiä ja impulsiivisempia arvotunteita kuin pyyteettömät arvotunteet. Ihmisen harkinta ja valinta on se piirre mikä edeltää pyyteettömiä arvotunteita. Kuitenkin ihmisen havainnointilaitteisto ja sielu tulee olla sellaisessa tilassa, että ne voivat tottua kokemaan pyyteettömiä arvotunteita, ne vaativat jaloa ja rehtiä luonnetta. Pyyteelliset arvotunteet ovat itsekkäitä ja niitä seuratessaan ihminen pyrkii vain yksityiseen hyvään. Ihmisen epävapaus on todellisuutta sen kaltaisessa tilanteessa, kun ihmiset pakotetaan itsekkyyteen toiminnassa ja tarpeiden laajentamiseen megalomaaniselle ja liioitellulle tasolle. Ihmisten vapaus taas on sitä, jos ihmisille annetaan mahdollisuus toimia altruistisesti ja epäitsekkäästi monissa tilanteissa, jotka vaativat itsenäistä altruistisuutta. Minkä takia pyyteellisten arvotunteiden mukaan toimiva ihminen siis tekee väärin? Hän lankeaa helpommin tavoitettaviin arvotunteisiin sen takia, koska hän saa enemmän välitöntä nautintoa itsekkäästi toimimisesta, sillä pyyteettömyys ja altruismi alkaa vasta sen jälkeen, kun ihminen havaitsee, että toisten mahdollisesti läheisten ihmisten onnellisuus ja hyvinvointi on ainakin yhtä tärkeää kuin yksittäisen ihmisen toiminta ja hyvinvointi on. Arvotunteet ovat arvojen, symboleiden ja merkitysten alkukohta. Arvotunteilla nähdään perustavimmat arvojen taustalla olevat symbolit ja arvot ovat merkittävässä roolissa siinä kun ihminen näkee asioiden merkitykset, ja yrittää olla olematta kommentaariaatin säätelemän merkitysvallan vaikutuspiirissä. Pyyteettömien arvotunteiden kautta toimiva ihminen siis ei ole vaikutteellinen toisin kuin ihmistä toiminnassa pakottavien pyytellisten arvotunteiden mukaan oleva ihminen on. Pyyteellinen ihminen näkee vain perustavimman ihmisten välisen darwinistisen taistelun merkitykset ja niistä tulevat vertailukohdalliset symbolit jotka saavat vertailukohdallisuutensa siitä, kun ihmiset alkavat kilpailemaan esimerkiksi yhteiskunnassa jaossa olevista kulutushyödykkeistä. Altruismi ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tällainen ihminen olisi sosialisti, pyyteellinen ihminen on vain sosialistin negaatio, jonka he itse asettavat. Pyyteetön ihminen ei ole minkään toisin toimivan ihmisen negaatio, vaan ihmiskunnan lopullinen päämäärä siinä millaiseksi ihminen voisi parhaimmillaan yhteiskunnassa kehittyä.