Minä en kirjoita kirjallisuutta, minä
etsin kasvojani ja
sormiani.
Minä tulen kuin varjo ponnistusteni
onneksi,
minä tulen kuin kaipuu suureen
elämänrunoon
ja minä kannan runoani
kuin rikkoutunutta elämänpäivää
kuin elämän päivä joka valuu
uusissa muodoissa, rikkaana ja
parannetuksi tehtynä
kuin hurinana yhteensidotuista
päivistä,
ihmisistä joiden kanssa minä elän
Keveät lehdet ja linnun siipi
ja ei lyödyt lähteet,
minä tuskana ja sieluna
minusta
minä peilipölynä illan viileydessä
Minä olin täydellinen kauneudessa
ja oli etanana puissa
minun käteni on keveä lehti
minun käteni on kuin höyhen
minua ympäröivät vuoret ja kukkulat
pitkälle asti hulluna näin vaarat
tapasin yhteenpuristetun, vapisevan
kannat jotka repivät minua pistäväksi
suikaleeksi
Minä haluan elää kaupingissa kuten
se on
wc:n sähkövalon ja kaasuhellan kanssa
puhdistettuine katuineen
rikkaan miehen paikkoja joka kulmassa
ja palatsi ja kahvilat, rikkaus
laajennettuina ikkunoista
ja viittä tai kahta markkaa vastaan
suoranaista ylenpalttisuutta
valoisat ja rikkoutuneet värit
ja kasvot, kohtalo
ja taivaan valo – kiihoke ajatuksille
ja taistolle ja
hammastellulle rakkaudelle
yhdelle ja toiselle
ja kaikille, kaikille!
Olla kuin yrtti kevätniityllä
seistä kuin puu puiden keskellä
täyttää paikkansa kuin kivi kivien
keskellä
rakennelmassa
tietää että tuhannet rakastavat ja
saavat onnea, on huolia
ja samat kauniit silmät hymyilevät,
kyynelehtivät ja palavat ja värisevät
unelmia, horjuvat, kaatuvat alas
mutta hän aikoo mennä kaikkien
rikkautta vastaan, sankarina, valoisalla
näkökulmalla.
Minä hymyilen kohti kaupunkien katuja,
tehtaita
ja kauneus on ulkoisuus ja sisäisyys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti