Maailmankuvien horisontista ja näkymästä

Maailmankuvista kirjoittaessa on otettava huomioon se tendenssi, jonka mukaan maailmankuvien täytyy olla avoimia suhteessa ympäröivään todellisuuteen ja otettava vastaan sitä palautetta, jonka ulkoinen maailmankuvasta antaa. Maailmankuva on nimenomaisesti kuva, ja sen takia sen kuvaluonteeseen tulisi muuttaa muuttamalla sitä tapaa, jolla ihminen saa maailmaan liittyviä kuvia. Maailmankuvat ovat tavallisesti suljettuja, ja niissä ei hallitse aikaisempien teorioiden muuttuminen suhteessa siihen, miten ulkoinen antaa palautetta ihmiselle. Maailmankuva on siis yksittäisen ihmisen tai kehittyneemmässä muodossa jonkun yhteisön jäsenillä vallitseva tapa kuvata maailmaa. Näkymän käsite tarkoittaa maailmakuvan ja kuvautumisen funktiota. Näkymä on tietyllä tavalla miettien pysähtynyt kuva tai maailmankuva, jossa maailmankuvan antama palaute on muodostanut itsestään yhtenäisen tavan nähdä maailma tämänkaltaisesta positiosta, jota voidaan myös nimittää näkymäksi. Näkymä on siinä mielessä, koska se kuvastaa ihmisen perimmäistä metafyysistä asemaa maailmassa, niin se on ihmisen sisäisten päämäärien kehitystasojen, jotka tarkoittavat ihmisen rakenteellisia pyrkimyksiä suhteessa ulkoiseen todellisuuteen, alkukohta ja primus motor, toiminnan filosofian alkuunpanija. Näkymä siis tarkoittaa substantiaalisesti sitä mihin ihmisen maailmakuva yltää. Voi olla että jotkut yksinkertaisemmat ihmiset eivät saa muodostettua itselleen maailmankuvaa, vaan heidän toimintansa ei koskaan ole itseislähtöistä, vaan se on kuin tennistä, jossa toisella pelaajalla on koko ajan sama syöttövuoro.Näkymän tasolla ihmisen on myös mahdollista muodostaa omaan näkemykseensä avaruutta ja korjata maailmankuvaansa, toisin kuin suljetussa maailmankuvassa, joka ei etene näkymän asteelle. Miksi nämä käsitteet: näkymä ja maailmankuvie horisontti ovat tärkeitä ja tarvittuja käsitteitä sen takia, koska niiden kautta määrittyy se, miten sulkeutuneeksi tai liian avoimeksi todellisuuden suhteen yksilön toiminta on tulkittava. Näkymä määrittää merkittävällä tavalla sitä, miten ihminen suhtautuu toisiin ihmisiin ja heidän omaan maailmankuvaansa. Näkymä voi siis olla avara, tai vaihtoehtoisesti se ei ole sitä, eikä kyseessä olevalla ihmisellä välttämättä ole minkäänlaista käsitystä maailmankuvasta, tällaisia ovat esimerkiksi kaukaa tulleet maahanmuuttajat, kehitysvammaiset ja oppimisvaikeudelliset. Kun mietitään mihin näkymän ja maailmankuvien horisonttia voidaan käyttää, voi havaita ensin sen, että nuo käsitteet ovat hyödyllisiä silloin, kun tarkastellaan ihmisten ryhmätoimintaa. Ne liittyvät esimerkiksi siihen, kun tarkastellaan sitä, miten ihmiset muodostavat ryhmiä, ja näin ollen ne ovat filosofian ohessa myös sosiaalipsykologisia käsitteitä. Nämä käsitteet siis adaptiivisen tulkinnan tapaan tarkoittavat sitä, miten sisäinen todellistuu suhteessa ulkoiseen ja miten ulkoinen antaa tuon tiedon sopeuttamisen myötä palautetta sisäiselle. Näkymän ja maailmankuvien horisontin käsitteet ovat sisäsyntyisiä, mutta vain ulkoinen maailma ja yhteiskunta voi sopeuttaa ne adaptiivisen tulkinann tavoin ympäröiviin ihmisiin. Maailmankuvien horisontti antaa ihmiselle tarkasteltavaksi sen, miten pitkälle asti hän voi edetä yhteiskunnassa ja noudattaa omaa maailmankuvaansa, kaikki eivät kuitenkin pysty jonkinlaisten puutteiden takia löytämään omaa maailmankuvien horisonttiaan, vaan tällaiset ihmiset eivät edes varsinaisesti elä, koska he eivät voi erottaa sitä, miten arvoja tulisi asettaa parhaimmuusjärjestykseen eli he eivät voi hahmottaa arvollisia määreitä majoittavaa tunnustushierarkiaa. Näkymän käsite tarkoittaa oleellisesti sitä, miten maailmankuvien horisontti on kehittynyt yksilössä metafyysiseksi ja pysyväksi näkymäksi, johon ihmisyksilö vertaa kaikkea muuta sellaista ajattelua, jossa on tarkoitus pyrkiä ottamaan selvää ns. oliosta itsessään Das ding an sich. Maailmankuviin tulisi puuttua toisten ihmisten tasolta, koska ne voivat siinä vaiheessa, kun ihminen ei ole vielä niin sanotusti sementoinut arvojaan ja maailmankuvaansa yhteen vakituiseen muotoon. Koska etenkin vanhoilla ihmisillä on taipumus siihen, että heillä joko on näkymä tai ei ollenkaan maailmankuvaa, tulisi ihmisten valaiseminen aloittaa jo varhaisella asteella koulussa, koska vanhemmat ihmiset eivät tavallisesti muutamaa poikkeusta lukuunottamatta pysty muuttumaan arvoiltaan ja maailmankatsomukseltaan. Sen takia kouluissa tulisi aloittaa arvojen asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikin opettaminen uutena itsenäisenä oppiaineena. Kuitenkin myös uskonnon opetusta tulisi muuttaa, tuomalla siihen sekularisoitunut elämänkatsomustieto, jossa siinäkin voitaisiin korostaa myös uskontotiedettä. Myös oppihistoriaa tulisi lisätä kouluihin, ja kielten opiskeluun vertailevaa kielitiedettä ja kieltenopiskelun historiaa. Matematiikan tunneilla tulisi käsitellä myös logiikkaa ja matematiikan historiaa. Taloustiedon opettamista tulisi lisätä, minkä lisäksi taidehistoria oppiaineena tulisi tuoda vähintään lukiotasolle. Oppilaiden tulisi valita toisen asteen koulunsa sen perusteella mihin he aikovat keskittyä ja mikä on heidän suurimman mielenkiintonsa kohteena. Lukiot tulisi siis uudistaa täydelleen muuttamalla opetusmuotoja, ja korostamalla erikoistumisen tärkeyttä, lukioiden tulisi siis olla vain korkeampiin opintoihin ja korkeampaan sivistykseen johtava tie. On naurettavaa, että nuoret pakotetaan vielä lukiossa oppimaan aineita, joista heille ei koskaan tule olemaan tarvetta osata. Kun nuorille annettaisiin malli rakentaa maailmankuvaansa yhtenäisen horisontin muotoon, voitaisiin silloin tuoda esiin sellainen sukupolvi joka näkymänsä samankaltaisuuden ansiosta voisi edistää erikoistumista ja korkeaa älyllistä suoriutumista yhteiskunnassa. Mielestäni monet koulut useilla koulutustasoilla eivät korosta maailmankuvan tai maailmankatsomuksen kehittämistä, vaan korostavat turhanpäiväistä ulkoa oppimista ja nippelitietoa, fysiikan ei-ihmismäisiä periaatteita. Onhan sentään niin, että käytetyt käsitteet antavat hyvin suuren roolin ihmisen tietoiselle puolelle. Fyysikkojen mielestä ihminen ei pysty muodostamaan tai valitsemaan ajatuksiaan ja mielipiteitään, heidän mielestä ne ovat vain jonkun fysiikka-kemian tosiasian, kuten vaikkapa pierun, seurauksia.