Ihmiset ja sosiaalinen kontingenssi

Ihmiset ovat monesti tekemisissä toisten kanssa, osa pakotetusti ja osa omasta halustaan. Nykyaikainen yhteiskunta pakottaa jäsenensä olemaan tekemisissä monenlaisten ihmisten kanssa, vaikka jotkut sanovat tietynlaisen me/yhteisöhengen olevan katoamassa yhteiskunnasta. Ihmiset kohtaavat toisiaan esimerkiksi perhesuhteiden/seksuaalisuhteiden/kaverisuhteiden/opiskelusuhteiden/ja työsuhteiden välityksellä. Voidaan varmaankin sanoa, että kaikenlainen sellainen edistys yhteiskunnassa, joka muuttaa yhteiskuntaa yksilöllisyyttä päin, tekee yhteiskunnasta sellaista, jossa ihmiset saavat enenevämmässä määrin valita sellaiset ihmiset joiden kanssa he haluavat olla tekemisissä. Koska ihmiset eroavat toisistaan, on varmaan niin, että itseidentiteettinsä selventäneet ihmiset voivat katsoa haluavansa olevan tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka muistuttavat heitä itseään. On jossakin tutkimuksessa kerrottu, että älykäs ihminen on onnellisimmillaan silloin, kun hän ei ole tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Ehkä sen takia, ettei tavallisessa yhteisössä kuten esimerkiksi koululuokassa, kaikki oppilaat ole älyltään samalla tasolla. Tähänkin tulisi tehdä muutos, ja koulutus tulisi peruskouluasteella järjestää luokkiin älyllisen tason ja oppimishalun kautta. Eli vaikka siis on toisaalta älyllisen suoriutumisen kannalta parasta, että on tekemisissä vaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka jakavat samanlaiset kiinnostuksen kohteet ja saman kognitiivisen kyvyllisyyden tason, niin joskus ihmiset voisivat huomata, että itseisarvoinen tekeminen toisten erilaisten ihmisten kanssa, voi tuottaa ihmiselle etenkin eettistä hyvänolontunnetta. Esimerkiksi kirkon ja punaisen ristin järjestämä ystäväpalvelu on merkittävä väylä viisauden löytämiseen vanhemmista ihmisistä. Sartren mukaan helvetti on toiset ihmiset. Jos ajatellaan sitä, miten konformistinen, ryhmäpaineellinen ja tyytymätön tavallinen yhteisö on, on yksittäinen ja yksilöllinen ihminen sellainen, että silloin voi todella kokea ihmisten olevan helvetti. Vitsin kertominen ja nauraminen on ilmiö, joka on ehdottomasti luonteessaan tavallisesti kaikenlaisten yhteisöjen piireissä, suunnattuna yhtä toisista ihmisistä erottuvaa ihmistä kohtaan. Kuitenkin sellaiset ihmiset, jotka eivät katso sosiaalisen piirinsä olevan annettua, voi muodostaa omien mielenkiinnonkohteidensa kautta yhteyksiä samanlaisista asioista kiinnostuneisiin ja mahdollisesti ei omanikäisiin ihmisiin. Eli minun mielestäni on parempaa, että ihmiset saavat itse valita omat läheisensä eikä niitä annetta heille valmiina. Koska tällainen näkemys on harvinaisempi kuin vastakkainen näkemys, jonka myötä sosiaalinen piiri on annettu ja ihminen liikkuu ihmisten keskuudessa kuin perhonen kesällä. Kuitenkin, jos ei halua olla tekemisissä turhien ihmisten kanssa, ei häntä tulisi siitä rangaista, ja aina tulisi nähdä yksittäinen ja yksilöllinen ihminen arvokkaampana ja tärkeämpänä kuin laumassa apinoivaa ja hevostelevaa ihmistä, joka ei osaa eikä halua olla yksin sellaisessa tilanteessa, jossa voisi kehittyä ihmistuntemuksessaan tai syvällisyydessä. Itsetuntemuksen kasvattaminen tulisi siis suorittaa yksin koska sellainen tuntemus mikä tulee sosiaalisesta piiristä asettaa se aina samanlaisen piiristä mielikuvituksessa tuntuvan placebomielihyvän totuuden ja kaiken ihmisyyteen liittyvän syvällisyyden edelle. Kun ihminen on yksin, tuottaa se mahdollisuuden ennakkoluulottomuudelle elämän suhteen. Ihminen jota eivät painosta turhanpäiväiset ja provinsiaaliset sosiaalisuhteet ja -tykkäämiset voi osallistua ideoimiseen, itsenäiseen ajatteluun ja yhteiskunnan parantamiseen paremmin kuin ihminen sosiaalisen piirin keskellä, jossa mikään ei muutu muuten kuin siten että piirin jäsenet tuntevat oman välinpitämättömän itsetyytyväisyytensä lisääntyvän. Eli ihmisiä tulisi rajoittaa siinä miten usein hän on turhanpäiväisissä tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Vaikka onnellisuus ja hymyileminen ovat tärkeitä asioita, ja niitä monesti tuottaa yhdessä oleminen toisten ihmisten kanssa, tulisi siinäkin ottaa huomioon se, ettei ihmisiä voida asettaa arvojärjestykseen ja hierarkiaan sen perusteella miten hyvin he ovat tottuneet olemaan sosiaalisia/tajuamaan saman piirin sisäisiä vitsejä jne. On mielenkiintoista miten vain yhteisön kanssa sosiaalisissa tekemisissä voi tulla nolatuksi omien sosiaalisten taitojensa puuttumisen takia, mutta henkinen puoli ihmisessä ei tavallisesti sisällä sen kaltaista reaktiota, jossa ihminen nolattaisiin tietojensa puuttumisen takia, tai ainakin tällaiset ihmiset jotka nolattaisiin eivät ainakaan tunnista sellaista. Ihmisten keskuudessa tulisi yksityistämisellä ja automatisoimisella pyrkiä siihen, että ihmiset kohtaisivat toisensa samanarvoisina ja toisaalta kaikkia palveltaisiin samalla tavalla ja tasa-arvoisesti. Toisaalta ihmisten kohtaaminen vain tietyissä formuloiduissa yhteyksissä mahdollistaisi sen, ettei ihminen esineellistä toisia ihmisiä.