Novelli

Suhteita asioissa ja ihmisissä

"Miksi minun tulisi vain jatkuvasti ajatella sitä, mitä mieltä te päätätte olla minusta ja tekemisistäni? Enhän minäkään kuitenkaan pakota ketään olemaan samanlainen kuin minä olen ja jotain erilaista siihen nähden mitä joku toinen on tai haluaa olla? Onko yleensäkin niin, että maailmassa menestyäkseen täytyisi mukautua olemaan jotain sellaista, mitä muut haluavat jonkun olevan eikä olla siten kuin itse tahtoo? Ja mitä se lopulta ihmisille tarkoittaa, jos heistä kukaan ei saa tärkeimmissä elämänvaiheissaan olla mitä haluaa, koska heidän täytyy vain totella sitä, mitä muut haluavat heidän olevan. En usko, että olisin menestynyt jo näin hyvin opinnoissani ja taiteen ja kirjallisuuden luomisessa, jos minulla ei olisi jo ollut jonkinlaista yksilöllisyydentajua. Mutta eihän tällaisissa paikoissa tietysti ymmärretä taiteilijuutta ja omaperäisyyttä". Näin totesi Olivier McDough sosiaalityöntekijälle ja äidilleen, jotka olivat kaikesta ilmeisimmin ahdistamassa häntä nurkkaan omilla konventionaalisilla mielipiteillään siitä, missä järjestyksessä ihminen mutta etenkin nuoren ihmisen tulisi elää ja olla ja siitä millainen yhteiskunta näillä imperatiiveilla tulisi rakentaa. Huoneessa leijaili sen kaltainen tuulahdus, mitä varmasti on koettu kaikissa niissä tilaisuuksissa, kun ihminen on haluttu kääntää uskonnosta toiseen. Ahdistajat olivat päättäneet tehdä Olivierin kulkusista korvakorut. Itse Olivier vaikutti kiihtyneeltä ja hänen poskensa olivat punakat, minkä lisäksi hän alkoi kokea sen viime aikoina ilmestyneen ahdistuksen tilan taas mielessään, jota hän yritti kuitenkin peitellä. Samalla hän lisäksi pureskeli nikotiinipurkkaa, johon hänellä oli viime vuoden aikana muodostunut riippuvuussuhde. Hän oli pukeutunut mustaan bleiseriin, punaisiin housuihin ja vihreisiin kenkiin. Housut olivat revenneet takaa, koska mies oli saanut ylipainoa viimeisten vuosien aikana. Äiti näytti surumieliseltä, minkälaiseksi hän monesti tavallisesti tuli kun hän yritti auttaa poikaansa ja kun hänen apunsa ei saanut tarvittavaa lopputulosta. Hän ajatteli koko ajan mielessään sitä, mitä hän voisi tehdä sillä ajalla, joka oli monta  vuotta mennyt poikansa ongelmien selvittelemiseen. Nainen oli pukeutunut ikäistensä naisten tyyliin baskeriin, housupukuun ja vaaleaan kevättakkiin. Sosiaalityöntekijä selkeästi alkoi pehmetä, kun hän huomasi, että hänen asiakkaansa ei ollutkaan samalla matalalla älyllisellä ja henkisen aktiivisuuden ylläpiämisen tasolla, jolla hänen asiakkaansa tavallisesti olivat, hän jopa huomasi pienen uteliaisuuden ja kiinnostuksen heränneen mielessään tätä nuorta asiakastaan kohtaan. Olivierin mielestä sosiaalitantta oli miltei hyvännäköinen trimmatussa vartalossaan ja vitivalkeassa hymyssään. "Emme me tietysti tarkoita sitä, että sinun Olivier pitäisi  tulla  samanlaiseksi kuin mitä muut ovat, vaan että haluaisimme sinun pärjäävän paremmin samanikäisten ja asuinkumppanien kanssa. Sinun pitäisi muuttua  siten, että voisit olla helpommin lähestyttävä ja tavoitettava." sosiaalityöntekijä sanoi. "Mutta sehän juuri tarkoittaa sitä, että minun pitäisi omaksua kiinnostuksenkohteeni ja ajatukseni toisilta ihmisiltä enkä voisi tai saisi ylläpitää minkäänlaista itsenäisen ajattelun toimintapuolta.", Olivier puuskahti. "Ei, ei se sitä tarkoita, tietysti sinä saat ylläpitää omaa ajattelua, mutta sen ei pitäisi olla sosiaalisten suhteiden muodostamisen tavoitteen tiellä. On ehkä parasta, että otamme tähän keskusteluun nyt mukaan äitisi tänne kutsuman Emmin, jonka sinä taidat tuntea aikaisemmilta kouluvuosiltanne.", sosiaalitantta sanoi. Silloin nuori lyhyt nainen tuli huoneeseen ja oli kuin ei olisi nähnytkään Olivieria, minkä tavan hän tietysti hallitsi hyvin jo niiltä ajoilta kun nämä kaksi olivat jotenkin tuntenee. "Ole hyvä Emmi ja istu. Mikä näissä Olivierin asioissa  sinua etenkin omalta kohdaltasi mietityttää?" hän kysyi. "No kun se on niin passiivinen, en minä jaksa vetää tuollaista miehenkörilästä perässäni jokaiseen paikkaan. Sillä ei ole kunnon miehekästä otetta koska se on jo varhaisessa vaiheessa lannistettu kotonaan ja etenkin isänsä toimesta.", Emmi vastasi. "SInä et Emmi ymmärtänyt minua, sinä vain odotit, että minun olisi tullut miehenä osata jo siinä vaiheessa tietyt käyttäytymisen kriteerit, jotka elävät vain naisten mielipiteessä siitä millainen ihmisen ja etenkin miehen tulee olla.", Olivier kysyi. No mutta olisiko sinun sitten tullut saada se mitä minulta halusit, olisit vain tuottanut myötähäpeää minulle ja ystävilleni. Mitä kaikkea he olisivatkaan voineet sanoa, jos he olisivat sitten saaneet tietää, että seurustelen "sen" kanssa.", Emmi kiivahti. "Mutta todella Emmi... ", Olivier oli alkamassa sanomaan. "Nyt kuule Olivier, kyllä Emmillä on oikeus sanoa mielipiteensä tässä asiassa, ethän sinä hänen kertomansa mukaan siihen aikaan edes millään tavalla muistuttanut sellaista henkilöä, jonka oltaisiin voitu sanoa olevan mies.", sosiaalitantta järkeili." Ja miten sinäkin voit noin sanoa, ja Emmi minä todella rakastin sinua tuolloin ja olin tietysti hitusen riippuvainenkin hyväksynnästäsi ja et voi uskoa sitä, miten se kosketti minuun kun et hyväksynyt minua.", Olivier vakuutteli epätoivoisena. Ei sillä ole mitään väliä, en minä voinut sinua hyväksyä, kun sinä et ollut mies", Emmi latasi. "Ja minun mielestäni on ihan parempikin ettei siitä tullut mitään, minäkään en mielestäni saanut tarvittavan hyviä siemeniä silloin kun aloin odottaa Olivieria.", äiti totesi lakonisesti ja seurasi poikansa katsetta, jonka olivat peittäneet kyyneleet. Vieläkö teidän kaikkien pitää uudestaan ja uudestaan ahdistaa minua nurkkaan ja luopumaan kaikesta minkä minä katson olevani itselleni tärkeää ja arvokasta", Olivier totesi tuskaisesti. "Mutta ei kukaan ole sanonut sinulle noin, sinähän voit jatkaa hyvin alkanutta kirjailijan uraasi ja saada aikaan uusia voittoja, ei menestymättömyys naisten keskuudessa ole koskaan ollut minkäänlainen este menestymiselle kirjallisuudessa ja taiteessa", äiti totesi tukevasti. Jos sinä et osaa olla sosiaalinen, ei sinun myöskään tarvitse tavoitella sitä, koska on monia muita arvoja joiden eteen sinä saat työskennellä", sosiaalitantta täydensi. Tässä vaiheessa Olivierin tuskankyyneleet alkoivat lopettaa valumisensa ja hän tunsi olonsa tietyllä tavalla vapautetuksi niistä pakollisista velvoitteista, joiden eteen hänen oli täytynyt ryömiä ja kärsiä viimeisten vuosien aikana. Ne kärsimykset, jotka eivät olleet jättäneet häntä rauhaan edes syvässä unessa, vaikka monesti hän oli miettinyt sitä mitä muut ihmiset tekivät samalla aikaa kun hän istui kämpässään ryyppäämässa. Hän ei myöskään kokenut tarvetta puolustella miehyyttään, koska hän oli ymmärtänyt sen, ettei hänestä koskaan tulisi vakituista suhde-eläjää. Kuitenkin hän tiesi samalla sen, että hänestä oli suhde-eläjän sijaan tullut nero.