Poliittisiin kysymyksiin osallistuminen tai osallistumattomuus kertovat siitä kuinka laaja näkemys yhteiskunnan järjestyksestä yksilöllä on. Monesti passiivisuuteen johtaa huonot kasvuolot, joissa ei ole nähty minkäänlaisia vaihtoehtoja, eli hyvin usein jonkinlainen ehdottomuus elämän periaatteissa rajoittaa ihmisen kykyä tarkastella päivittäisten asioiden olomuotoa laveasti ja avarasti.
Vaikka esimerkiksi Lapuan liike vaikutti toimintansa aikana merkittävästi Suomen sisäpolitiikkaan, niin heidän toimintatapansa eivät vastanneet rauhanomaisen asioiden järjestelyn periaatteita. Eli yksioikoinen suhtautuminen asioiden tilaan ilman itsenäistä ajattelua johtaa monesti poliittiseen passiivisuuteen. Lapuan liikekin katsoi lopulta ainoaksi asioiden hoitamisen tavaksi Mäntsälän kapinan. Kapina oli väärin, koska poliittinen aktiivisuus vaatii pitkäjänteistä asioiden hoitamisen tapaa.
Yhteiskuntaoppia tulisi opettaa kouluissa ensimmäisiltä luokilta alkaen, ja opetusta voitaisiin täydentää arvojen asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikillä, eli samalla kun lapselle annetaan tietoa toisista eriävistä poliittisista aatteista, säilytettäisiin kolmen A:n kritiikillä suhteellisuudentaju ja asioiden tieteellinen käsittely. Se ei ole totta, että varhaisella iällä annettu politiikan periaatteiden opetus kaventaisi oppilaan kykyjä tieteellisemmisissä aineissa. Pikemminkin se, että poliittisia aatteita pohdittaisiin jo paljon ennen äänioikeutta, lisäisi se sitä harkinta-aikaa, jonka aikana poliittisten puolueiden eroavaisuutta voitaisiin pohtia, ja se vähentäisi imagopuolueiden valtaa nuorten mielessä.
Myöskin poliittinen sitoutuneisuus pitäisi rakentaa arvojen kautta puolueisiin johtavaa tietä, eikä puolueiden kautta arvoihin johtavaa tietä, mikä reitti on tänä päivänä kovin yleinen. Silloin puolueen imago saa lisää kannattajia, joilla ei välttämättä ole mitään tietoa puolueen edistämästä ihmiskuvasta ja maailmankuvasta.
Toisaalta puolueet tarvitsevat menestyäkseen ihannekuvaideologioiden ohjailemia imagoäänestäjiä, ja tuo on se kehitys, jota tulisi kouluopetuksella ehkäistä. Politiikan opetuksessa tulisi edistää suoraa osallistumista ja myös Michele Michelettin kehittämää luovaa osallistumista, jossa etsitään koko ajan välittömiä ja välillisiä osallistumisen tapoja.
Kansanedustajan rooli pitäisi harkita täysin uudestaan, satakin kansanedustajaa riittäisi hyvin näin pieneen maahan, ja elintaso- ja ammattipoliitikkous tulisi kitkeä viimeiseen rikkakasviin asti. Tuo helpottuisi esimerkiksi siten, että kansanedustajien palkkoja laskettaisiin, luontaisetuja vähennettäisiin ja asemaa muovattaisiin enemmän henkisiä sitoutumia ja liitteitä sisältäväksi.
Kun ei olisi enää syytä pyrkiä kansanedustajaksi elämään tavallisten ihmisten kustannuksella, voitaisiin parlamenttiin saada pelkästään moraalin pohjalta pyyteettömästi toimivia ihmisiä, jotka hoitaisivat virkamiehinä välillisesti kannattajiensa mielipiteitä.
Puolueista pitäisi poistaa tavallinen poliittiseen "uraan" johtava hierarkiapolku, jonka nykymerkitys on se, että mitä ruskeakielisemmin imartelee ja edistää itseään vanhempien saman puolueen poliitikkojen valituksi tuloa, sitä todennäköisemmin tulee itse myöhemmin valituksi, sillä tuo on epädemokraattista ja kertoo vain siitä mitä korruption pesiä puoluetoimistot ovat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti