Koulussa voi monesti oppia jotain tai sitten ei oppia. Suuntautumiseni opilliselle alalle johtui etenkin halusta jatkaa aiemmin alkaneita itsenäisiä tiedon hankkimisen tapahtumia tulevaan yliopisto-opintoihin. Nyt kun olen jatko-opinnoissa itsenäistä ajattelua ja itsenäistä tiedonhankintaa arvostetaan enemmän kuin opettajien mielistelyä ja heidän opetustapojensa seuraamista.
Olen lukenut filosofista kirjallisuutta jo yläasteelta alkaen. Olin niin kovapäinen vielä lukiossakin, että saatoin tylsällä matematiikan tai ruotsin tunnilla lukea runoutta tai tieteellistä kirjallisuutta, jolloin opettajat tietysti älähtivät. En edes kirjoittanut ruotsia ylioppilaskirjoituksissa ja kuuluin kaikenlaisiin Suomalaisuuden liittoihin. Voi kuitenkin sanoa, että vastenmielisyyteni etenkin ruotsia kohtaan johtui halusta kapinoida sukua vastaan, mutta olen sittemmin kääntänyt ruotsinkielisiä tekstejä ja luen nykyisin mitä tahansa kirjallisuutta ruotsiksi, minkä lisäksi olen jo monasti harkinnut kieleni vaihtamista ruotsiksi, joten aivan mätämunaksi minä en ole siinäkään jäänyt. Omaperäisyyden löytäminen vaatii mielestäni jo varhaisella iällä alkanutta maailman hahmotuksen tapojen kartoitusta. Siksi lukeminen kannattaa aina, kirjaan keskittyminen tuo aina lisää voimavaroja siihen, kun hankitaan tietoja jostain itseä kiinnostavasta aiheesta, sillä ehdottomasti lukeminen on myös paras ja kehittävin tapa hankkia tietoa. Ja mitä parasta lukemisessa, se lisää aina voimavaroja kuten pitkäjännitteisyyttä tulevaan kirjojen lukemiseen.
Nuorena pitäisi mielestäni hankkia kokemusta etenkin filosofisen kirjallisuuden klassikoista, kuten Platonin Valtiosta, Aristoteleen Politiikasta ja Metafysiikasta, sekä myös moderneista analyyttisen filosofian klassikoista kuten Wittgensteinin Filosofisista tutkimuksista ja Tractatuksesta. Runouden lukeminen lisää kielen tuntua ja parantaa kielen ilmaisukyvyn laatua ja siinä onkin helppoa mainita etenkin Goethe, Heine, Brecht, Keats, Shelley ja Byron. Mikäli kielitaitoa löytyy kannattaa muistaa myös Verlaine, Mallarme ja Rimbaud, minkä lisäksi esimerkiksi Gabriele D'Annunzio oli myös todella merkittävä symbolisti ja dekadentismin edustaja.
Historiassa kannattaa muistaa Egon Friedellin kolmiosainen Uuden ajan kulttuurihistoria, minkä lisäksi Karsten Alnaesin neliosainen Euroopan historia 1300-1945 on myöskin varsin helpolla tavalla ymmärrettävää lukemista. Myös David Kirbyn kaksiosainen Östersjöländernas historia on kovin helposti tajuttavaa ja innostavaa lukemista Vanhemmista kannattaa mainita Kustavi Grotenfeltin ja Yrjö Koskisen Suomen historiat.
Opettajia tulee kuitenkin varmaan jossakin määrin kunnioittaa, eivät he sentään pelkästään halua oppilaille pahaa. Minäkin ajattelin jossain vaiheessa, että opettaja sopisi parhaiten luokan eteen, kun hän istuisi pöytineen puolentoista metrin kuopassa aasinhattu päässään. Opettajakeskeisyyttä tulee kuitenkin pohtia kouluista päätettäessä, koska monesti opettajan opetusmenetelmät ovat oppilaiden koulumenestyksen tiellä. Minäkin, mätämuna, sain sentään yhden laudaturin ja kolme eximiaa, vaikka haahuilin eri maailmoissa ja varmasti myös alisuoriuduin ylioppilaskirjoituksissa, kun nämä opetuksen superammattilaiset yrittivät painaa mieleeni kaikenlaista kökköä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti