Oman hyvän määrittelystä

Koska sosialistit ovat ennustuksissa nousseet Suomen kannatetuimmaksi puolueeksi, on tarpeen mainita muutamia asioita, jotka sosialistit jättävät tavallisesti tasa-arvorutkatuksensa alle. Hyvä ja ihmiselle kuuluva hyvä tarkoittaa sitä, mitkä asiat ihminen kokee itselleen tärkeiksi ja mitkä asiat tuottavat hänelle nautintoa. Monesti yhteiskuntajärjestelmä määrittää sitä, kuinka suuresti ihmisille kuuluvaa hyvää on saatavilla. Vapaa markkinatalous noudattelee ja havainnoi tavallisesti aina ihmisten parasta, vaikkei tuota hyvää tai parasta ei voisikaan aina yleistää koskemaan kaikkia ihmisiä. Vapaa markkinatalous perustuu erikoistumiseen, ja tuota erikoistumista varten tarvitaan koulu-uudistusta, jonka kautta nuorille hankitaan työkokemusta, ja jossa opiskelijat pyrkivät oman alansa ammattilaiseksi. Koska tämänmuotoinen opiskelu on aina esimerkiksi ammattikouluissa ollut päivittäistä todellisuutta, niin miksi sitä ei voisi yleistää myös koskemaan lukiot.

Ihmisten tarpeet ovat monesti hyvin selittämättömiä ainakin siinä kun kuljetaan kakkaamista korkeammalle hyvän tai tarpeiden tasolle. Ihmisille on yhteiskunnassa annettava mahdollisuuksia erikoistua, valita ja säilyttää omat oikeutensa, joita kohtaan ns. tavanomainen paha monesti suorittaa pahoja tekojaan. Ihmisille on annettava mahdollisuutta erikoistua ja käytettävä hyväkseen tuota tietämystä siinä, kun kaikille mahdollisille hyvän laaduille annetaan omia muotojaan vastaavia toteutuksia. Kaikkien ihmisten on käytettävä vapaata markkinatalotta siten, että he voisivat omakohtaisesti hyötyä siitä ostamalla sekä myös sijoittamalla aloihin, jotka ovat tärkeitä talouskasvun kohdalla.

Kun kulttuuri kansainvälistyy ja globaalistuu, muuttuvat tmyös ihmisten maut ja preferenssien muodot. Tänä päivänä yksi suomalainen voi pitää Chicken tikka masalasta tai vaihtoehtoisesti kotimaisesta hernekeitosta. On tärkeää, että vapaalla markkinataloudella voimme edistää kansainvälisyyden periaatteita sekä mahdollisuutta ylittää kulttuurin rajat.

Kapitalismin myötä tuleva kansainvälistyminen on ehdotonta ja sen takia kaikenlaiset populistit ja sosialistit eivät halua sitä hyväksyä. Toisaalta vaikka kulutushyödykkeiden importointi on ihmisen hyvän mahdollisuuksien lisäämistä, voidaan sanoa, että toisaalta sosialistit vahvistuvat, jos maahanmuuttajia otetaan liian kaukaisesti kulttuuriamme vastaavista kulttuureista.

Kukaan toinen ei osaa eikä saa määriteltyä ihmiselle kuuluvaa hyvää, vaan hänelle on annettava mahdollisuus löytää se itse edistämällä kaukokatseisuutta ja vapaan markkinatalouden laajenemista. Isossa Britanniassa on toteutettu vuosisatojen ajan vapaata markkinataloutta, ja ehkä sen takia Lontoo onkin varmasti Euroopan mielenkiintoisin kaupunki – pienyritykset, antikvariaatit ja kirjakaupat tuovat kaupungin ilmeeseen vivahduksensa, jota ei voi samassa mielessä löytää edes Helsingistä. Ja varmasti kaikki muutkin kulttuurin hyvät ja ihmisten hyvää edistävät ominaisuudet ovat kasvaneet vapaan markkinatalouden ansiosta.

Olli von Becker

YTM

Rahvaan arvosteltavana

Rahvaan edustajat, musikat, pöbel, hoi polloi ovat eräs eri määrin tietyissä yhteiskunnissa ja alueilla ”elävä” ihmisten ryhmä. Rahvaan edustaja äänestää vasureita, perussuomalaisia tai keskustaa. Rahvaan edustaja on pikkuporvarillisen tarkka oman lähiympäristönsä ihmisistä, ja kiinnittää helposti huomionsa sellaisiin ihmisiin, jotka eivät halua keskustella jokaisen paikallisen puliukon kanssa. Rahvaan edustaja ei kirjoita vastineita lehtiin, vaan ilmaisee mielipiteensä selän takana tai ohikulkiessa kirjoittajan kanssa. Tämä on tapa, jolla rahvas kommentoi, minkä takia heistä ei voi koskaan tulla mitään suurempaa kuin töllistelijöitä ja kymmenen uutisten katunäkymän ohikulkitjoita. Nimenomaan töllistely on yleistä rahvaan poliittisesti passiiviselle edustajalle. Rahvaasta ei ole universaalisia päämääriä ja ajatuksia tulkitsevaksi ihmiseksi.

Politiikasta rahvaan edustaja ei ymmärrä tuon taivaallista, sillä esimerkiksi persut ja muut populistit ovat siirtyneet poliittisten broilereitten ja ammattipoliittikkojen hallinnan alaiseksi. Pertti Oinoset ja Teuvo Hakkaraiset ovat osoittaneet sen, ettei jonkinlainen sivistysvaatimus tulisi olla vaadittua jokaiselta kansanedustajaksi tulevalta. Ennen Kookomustakin kutsuttiin sivistyspuolueeksi, jossa oppineisuutta kunnioitettiin. Nykyään Kokoomus on vuokra-asuntovälittäjä Petteri Orpon mukaan mielipiteidenvuokraamispuolue.

Rahvaan edustaja ei ymmärrä ajattelua, jos se ei kosketa hänen provinsiaalista olemistaan.

Maaseudulla on vähemmän korkeasti koulutettuja ihmisiä, ja myös heidän tulee maaseudulla sopeutua älylliseen epärehellisyyteen, laiskuuteen ja töllistelyyn. ”Se joka meistä nousee, sen me iskemme iäksi”. Rahvas on kateellinen kaikkea siitä parempaa kohtaan. Heille on tärkeää vasuripolitiikasta nouseva tasa-arvon käsite. Kukaan ei saa olla mitään muuta kuin muut ovat, ja mielipiteet tulee aina perustella auktoriteettiasemalla, koska muuta rahvas ei tajua.

Minä kannatan maltillista eliitin diktatuuria siinä mielessä, kun se suhtautuu oikeudenmukaisesti ja reilusti kaikkiin ihmisiin. Työpaikkojen säilyttäminen pienillä paikkakunnilla voisi varmaan olla mahdollisuus siihen, etteivät pierulta , kuselta, lialta ja hieltä haisevat peräkammarin pojat olisi pienten paikkakuntien profiileissa päällimmäisenä. Mitä pitäisi tehdä rahvaalla? Heille tulisi työtehtävien yhteydessä järjestää sivistyksellistä koulutusta, minkä toki pitäisi alkaa jo lapsuudenkodissa.

Pitäisi kehittää sellainen laki ja yhteiskunnallinen päämäärä, että mielipiteidenvaihdossa tulisi korostaa tietoa, eikä ihmisiä tai auktoriteetteja miten rahvas tekee. He ovat kateellisia ja sen takia he näkevät korostuneesti vallan symbolit, eivätkä tunne sitä, mikä niiden taustalla on. Rahvas ymmärtää vain leipää ja sirkushuveja, ja kuvittelevat kaikkien olevan samalla matalalla ajattelun tasolla kuin itse ovat, sillä kaikki vierashan on heille kuin punainen vaate. Kuitenkaan heillä ei ole tyyppillistä reagoida rakentavasti, vaan selän takana heitetyt arvostelevat kommentit riittävät – siinä he saavat asian käsitellyksi.

Olli von Becker

YTM

Sosiaalisen käsitteestä

Sosiologian piiristä syntynyttä sosiaalisen käsitettä voidaan tarkastella monesta näkökulmasta. Sosiaalinen tarkoittaa perusmerkityksessään sitä, että se liittää vuorovaikutuksen kautta ihmisiä toisiinsa. Se voi kuitenkin tarkoittaa myös sitä rajaa ja muuria, joka joidenkin ihmisten välillä vallitsee suhteessa toisiin ihmisiin. Näin ollen se voi joko lisätä tai samanaikaisesti vähentää ymmärrystä ihmisten välillä. Sosiaalinen voi olla ihmiselle joko hyödyllinen väylä toisten ihmisten kohtaamiseen samalla kun se toisten tapauksessa voi heikentää heidän ja muiden ihmisten välistä ymmärrystä. Minua on aina piinannut se, miten muut ihmiset ovat väärin tulkinneet toimintaani ja ajatteluani. Esimerkiksi ala-asteella Kuopion Musiikkikeskuksessa saliin mennessä horjahdin suomalaiskansallisella tavalla jonottavien takia kohti vieressä ollutta mummoa, ja yksi huonotapainen kaveri nauroi ja naurultaan sanoi vielä, että ”hyvä Olli, sinä melkein kaadoit sen mummon,” Kaipa tuo on yleistä tietynkaltaisilla ihmisillä. Sosiaalisuuden voidaan sanoa tarkoittavan jotain mikä muistetaan, sillä sosiaalisuudessa toimiminen on tosiasia suuremmassa osassa ihmisyhteisöä. Sosiaalisuudessa voidaan edistää myös sellaisia olemassaolon osa-alueita, joissa sosiaalisuus ei ole keskeisessä roolissa. Sosiaalisuus voikin näin ollen perustua tiedonhankintaan, jota on promotoitava ihmisille. Jotkut väittävät että miehet ovat parempia matematiikassa ja naiset kielissä. Kuitenkin kaksi parasta opettajaa lukiossa olivat miespuolinen englannin opettaja ja naispuolinen matematiikan opettaja. Tiedon hankkiminen ja erikoistuminen tulisi aloittaa jo viimeistään yläasteella, ja oppilaiden lahjoja on arvioitava jo silloin tarkemmin kuin mitä on nykypäivänä. Sosiaalisen huonoihin puoliin kuuluu etenkin se, että jotkut ihmiset alkavat keskittämään huomionsa pelkkään ulkokuoreen, jonka voi havaita esimerkiksi nykypäivän ”nuorten ammattilaisten” kuten mainostoimistojen henkilökunnan eetoksessa. Sosiaalinen voi myös heikentää ihmisten suuntautumista oikeanlaisiin asioihin ja näin ollen liian sosiaalisesta ihmisestä voi tulla ihmisiin suuntautuva asioihin suuntautumisen kustannuksella. Sosiaalisuus voi siis viedä ihmisen huomion tärkeimmistä asioista. Se myös rajoittaa ihmisten tiedonhankinta ja prosessointitapahtumia. Ihmisen muisti myös prosessoi asiaperäisiä kysymyksiä paremmin kun hänen aivokapasiteettinsa ei ole pullollaan sosiaalisuustriviaa. Sosiaalisuutta voitaisiin helposti kuvata tietynlaiseksi väliaineeksi, joka muovaa ihmisiä toimimaan samojen periaatteiden mukaisesti. Ihmisten keskisyydenkin tulisi kuitenkin perustua tiedonhankintaan ja kriittisyyteen suhteessa siihen. Juoruakkoja on kuitenkin tässä maailmassa edelleen liian paljon, Kun mietitään sitä, millaiseksi sosiaalinen tulisi muovata, niin voidaan sanoa, että siinä tulisi kieltäytyä ns. small talkista, joka pysäyttää todellisuudessa kaiken edistyksen ja kehityksen tullessaan tupaan. Sosiaalisen alueen tulisi olla enemmän kuin mitä small talk on. On korostettava tiedon, asiaperäisyyden ja kritiikin aiheita. Kun mietitään onko olemassa sosiaalisen piirissä olevaa syvällisyyttä, niin voidaan sanoa, että tuo syvällisyys on etenkin sitä, että ihminen ottaa vastuun itsestään, tiedostaan ja maailmastaan. Sosiaalisuuteen mukaan tuleminen eli tietynlainen heittöytyminen perustuu täydellisesti ihmisen sisäisesti kokemiin ajatustoimintoihin, eli tällaisessa asiassa ei tarvita ulkoisen vahvistusta.Sosiaalisuudessa on korostettava omaa tekemistä, kuten esimerkiksi Men at work-yhtyeen Down Under-musiikkivideon miehet eräässä videon kohdassa tekevät. Sosiaalisuus tarkoittaa siis pelkästään ihmisillä olevaa tarvetta/velvollisuutta ottaa roolin olla tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Tässäkin voidaan tehdä erottelu asiaperäisyyden ja ihmisperäisyyden/tunneperäisyyden kautta. Sosiaalisuuden tulisi olla vain ihmisten asiaperäisten kysymysten käsittelystä vastaava avustaja, siitä ei saa tulla kuningasta. Ja ihmisten tulisi voida miettiä sosiaalisuuttaan preferenssiautonomian kautta. Preferenssiautonomia mittaa vapauden astetta erilaisissa tilanteissa, ja sen myötä ihminen saa itse päättää monissa tilanteissa siitä milloin hän valitsee vastuun ja milloin vapauden. Sosiaalisuutta voidaan mukauttaa sen myötä kun ihmisen tietoisuus itsestään ja lahjoistaan lisääntyy. Sosiaalisuutta ja yhteisöhenkeä voitaisiin toki edistää tietyillä yhteiskunnallisilla toimenpiteillä, kuten esimerkiksi kansalaisuskonnon perustamisella. Tuo kansalaisuskonto tulisi etenkin Comten ja Steinerin mukaan korostaa omatoimisuutta, henkisyyttä ja utilitarismia. Kansalaisukonnon avulla voitaisiin parantaa ihmisten moraalia, omatoimisuutta ja palkintohenkisyyttä. Pahimpia yhden ainoan sosiaalisuuden promotoijia ovat sosiaaliämmät terveyskeskuksissa ja valtion virastoissa: He eivät todellakaan tunnusta minkäänlaista eroa ihmisten välillä ja katsovat kaiken valtiolta tulevan sopivan kaikille samalla tavalla. Kelan antamat opiskelijatuetkin pitäisi sopeuttaa vastaamaan opiskelijoiden oppimistuloksia.

Vapaus ja autoritaariset sosialistit

Friedrich von Hayek kirjoitti vuonna 1944 kuuluisan kirjansa The Road to serfdom, jossa hän varoitti suunnitelmatalouteen eli valtioon sidottuun talouteen perustuvien totalitarismien vaarasta. Hän korosti siinä sitä aatetta, jonka mukaan yhteiskunnallinen vapaus edellyttää kapitalistista markkinatalousjärjestelmää. Mielestäni sekä kommunismi että natsismi ovat esimerkkejä tällaisista sosialismiin perustuvista totalitarismivaltioista. Samalla kun nykypäivänä sosialidemokraatit ovat lähes kaikissa maissa ottaneet periaatteekseen demokraattisen sosialismin, niin kommunismi ja natsismi ovat järjestelmiä, jotka luottavat autoritaariseen sosialismiin, joka on luonteeltaan sellaista, ettei siinä olevia vallan pesäkkeitä voida kovinkaan helposti kyseenalaistaa, esimerkiksi politiikan keinoin. Ne ovat siis itse itsensä perustelevia ja itsensä asemaansa nimittäneitä järjestelmiä. Nykypäivänä samanlaiseksi järjestelmäksi voitaisiin mainita esimerkiksi psykiatrien ja psyykelääkkeiden keskista instituutiota. Totalitarismin tulee olla järjenvastainen ollakseen totalitarismi (vaikka joku voisi sanoa, että järjenvastaisuus johtuisi totalitaristisesta ajattelusta jo ennen totalitarismin järjenvastaisuutta), ja tuosta sivistyksen vastaisuudesta nousevat kaikki julmat diktatuurit. Yhdessäkään totalitarismissa tai sen suuntaan muuttuvassa yhteiskunnassa ei luoteta esimerkiksi järkeen tai tieteeseen ja tutkimusetiikkaan. Kommunismi perustuu kateuteen paremmin menestyviä ihmisiä kohtaan. Natsismi taas perustuu rasistiseen rodulliseen ylimielisyyteen ja ihmisen universaalisen ihmisarvon kieltämiseen heppoisin perustein. Eli molemmat ovat loppujen lopuksi rahvaanomaisen kansanosan tarvetta ilmentää omia mielipiteitään. Vapaa markkinatalous tarkoittaa tuottajien ja ostajien vapaata pääsyä kauppoihin ja markkinoille. Kun totalitarismissa kielletään vapaus, myös talouden mielessä, johtaa se siihen, että ihmiset kahlitaan vieläkin enemmän järjestelmään, joka perustuu älylliselle savijalalle. Sosialismi siis tarkoittaa järjestelmää, jossa yksikään ei voi olla toista parempi ja kaikki ihmisten kohtaamat vaikeudet tulee jakaa tasapäisesti toisten ihmisten kanssa. Sosialistit kuvittelevat nimensä mukaisesti, että he voisivat määritellä kaikille sosiaalisen käsitteen itsensä mukaan, vaikka on olemassa lukuisia tapoja nähdä sosiaalisuus – on liikaa kuviteltu että he voisivat sen kokonaan määritellä. Sosialistit eivät tunnusta yksilön panosta esimerkiksi töiden parissa, vaan he katsovat edelleenkin työn olevan jonkinlaista yhteisöllistä harrastetta, jossa työpaikalla käydään vaan kääntymässä ja politrukit ja luottamusmiehet katsovat, ettei heiltä sitä enempää vaadita. Kommunismi merkitsee oikeutta olla tekemättä työtä. Sosialistit ja natsit pyrkivät ihmisille synnyinoikeutena kuuluvan vapauden rajoittamiseen.Totalitaristiset yhteiskunnat alentavat kaiken sellaisen ylevän, joka ei sovi heidän politiikkaansa. Onhan esimerkkejä kaikenlaisista kirjarovioista ja sosialistisista realismeista. Eli heidän esteettinen käsityksensäkin on aika lailla provinsiaalisuuteen viittaava. Totalitaristisissa järjestelmissä siis kielletään vapauden arvo, ja tuo käsite määritellään uudestaan kuten George Orwellin hienossa kirjassa Vuonna 1984. Myös muita käsitteitä voidaan kyseenalaistaa tai nimetä uudelleen esimerkiksi etiikan alueella. Pluralismin puuttuessa yhteiskunta muuttuu sellaiseksi, ettei siinä ole mahdollisuutta poiketa joukosta ei ajatuksellisesti eikä toiminnallisestikaan.On vielä palattava siihen miten sosialistissa järjestelmissä on pyritty määrittämään etukäteen sosiaalisen käsite. Se kun on valmiit ohjeet miten ihmisten kanssa toimitaan, on johtajien helppo manipuloida ihmisiä noiden valmiiden oletuksien kautta. Sosialismeissa siis kielletään kaikki henkinen korkeus ja poikkeaminen toisista esimerkiksi jonkinlaisten omien ansioiden kautta.Vapaus on sitä, ettei ihmisiä säädellä ja rajoiteta esimerkiksi vaikeaselkoisella byrokratialla. Siinä siis annetaan ihmisille oikeus toimia omien päämäärätavoitteidensa mukaisesti. Ihmisillä tulee olla etenkin tilaa tehdä ja saada oman mukaista hyväänsä. Natsismi on siis sosialismia yhdessä maassa, ja kommunismi on sosialismia monissa maissa, koska se pyrkii jatkuvaan vallankumoukseen eikä sen ideologia perustu rotuoppiin kuin natseilla. Kuinka rodun paremmuuden väitteeseen perustuva järjestelmä voisi siirtyä toiseen maahan? Siitä tulisi vain nurkkakuntanationalismia. Tulee mieleen maisteriseminaarista sellainen asia joka käy hyvin tässä kohdassa esimerkiksi: yksi tyyppi mainitsi sivumennen nähneensä jossain sellaisen sketsin, jossa avaruusalus laskeutui taivaalta Ruotsiin, ja avaruusaluksen kyljessä oli nimi ”Äkta Svenskar”. Kieltämättä huvituin siitä jonkin verran. Samuuden käsite on yhteiskunnan tasolla niin vaikeasti hahmotettava piirre, ettei sen perusteella voida mielestäni tehdä kategorisia päätelmiä. Kun ei oteta kantaa tiettyihin yksilöihin liittyviin ja niissä varioituneisiin piirteisiin virallisissa yhteyksissä voitaisiin mahdollistaa se, että yhteiskunta ei silloin rajoittaisi ihmisten vapautta.

Assosiaatioautonomiasta

Estetiikassa ja taidehistoriassa tarvitaan uusi käsite kuvaamaan sitä, miten taiteilijat valitsevat omat aiheensa ja miten he niitä työstävät. Onhan selvää, että varsinainen aiheen keksiminen on yksi tärkeimmistä taiteilijan skeemasta, jonka mukaan hän pyrkii muodostamaan omaa taidettaan. Kuitenkin käsitettä tarvitaan myös sitä varten kun mietitään kuinka suuri taiteellinen vapaus taitelijoille on annettava. Tälloin voidaan sanoa, että taitelijoille on annettava vapaus tietyistä yhteisöelämään tavallisesti kuuluvista obligaatioista. Assosiaatiohan tarkoittaa sellaista mielellistä impulssia (synapsit), joka yhdistää ajattelun osia, ja mieluiten yksilöllisellä ja omaperäisellä tavalla. Assosiaatio siis yhdistää ideoita toisiinsa ennennäkemättömällä tavalla. Ja taiteessa assosiointi on siis yksi tärkeimmistä taiteilijan kognitiivisen prosessin tuotteista. Assosiaatio siis on aivotoimintaa. Assosiaation kautta yksityinen muuttuu yleiseksi, ja siinä se tarvitsee adaptiivista tulkintaa. Adaptiivinen tulkinta pyrkii mukauttamaan yksilöllisest ja subjektiiviset arvot ja ajatukset yleiselle objektiiviselle tasolle, jossa ne joskus olosuhteiden mukaan yleistyvät yleisiksi arvoiksi. Autonomia tarkoittaa etenkin itseriippuvaisuutta ja itsenäisyyttä. Assosiaation yhteydessä autonomia tarkoittaa sitä, ettei tuollainen assosiointi tarvitse vuorovaikutusta toisten ideoiden tai ihmisten kanssa. Uusi idea syntyy siis tavallisesti sellaisesta mentaalisesta ponnistuksesta jonka myötä taiteilijan mieli täyttyy hetkittäisesti yhdestä hyvin kehitellystä ajatuksesta. Autonomia siis ottaa roolin mielikuvituksesta, jossa se nimensä mukaisesti alkaa korostamaan kokonaisvaltaista päättelyä yleisellä tasolla. Se siis erottaa oman luovan työn muusta vähäarvoisemmasta toiminnasta. Assosiaatioautonomia on siis taiteilijan tärkeä ominaisuusarvo, jonka perusteella hänen aatteidensa omaperäisyyttä ja pysyvyyttä voidaan arvostella. Se ei siis kyseenalaista ihmisen mielikuvituksen tuotteita siten, että olisi kyseessä jonkinlainen itsesensuuri. Omaperäisestä mielestä, jolla on tietyt ammatin vaatimat tekniset taidot voidaan olettaa seuraavan omaperäistä taidetta. On selvää, että tämänkaltaisen massalaumakulttuurin aikana kaikenlainen autonomia on harvinaista, mutta omaperäinen assosiointi vielä harvinaisempaa. Assosiaatioautonomia on siis luovuudelle todella tärkeä käsite. Ihminen jonka assosiaatioautonomia on tavallista korkeammalla tasolla, tekee vapaasti omiin päätelmiinsä luottavia ratkaisuja taiteessa. Se siis edistää kaikissa luovuuden kehittymistä ja edustaa niin ollen taiteilijoita. Assosiaatioautonomia voi saada itseensä erilaisia mahdollisesti myös negatiivisena pidettäviä piirteitä siinä mielessä, että liiallinen taiteellinen vapaus altistaa taiteilijan mielisairauksille. Tälloin taiteellisesta toiminnasta voi tulla epäintelligiibeliä jopa taiteilijalle itselleen. Kaikkein terveimpiä taideteoksia ei ole luotu psykoottisessa tilassa tai tukevalla psyykenlääkityksellä. Kuitenkin voidaan sanoa, että esimerkiksi mielisairauden alla tehdyt taideteokset ilmaisevat universaalisesti tällaisen hengen tuskaa ja ahdistusta, koska tuska ja ahdistus ovat universaaleja asioita. Kuitenkin tällaiset ongelmat voivat johtaa esimerkiksi siihen että tällainen ihminen ei voi ajatella edes omassa mielessään yksiselitteisesti ja näkyvästi. Mihin osaan tällainen käsite siis vastaa? Assosiaatioautonomia ja sen indeksaalinen taso määrittää sitä, kuinka riippumattomasti taiteilija voi jatkaa taiteellista työtään riippumattomana yhteisön antamista pintamielisimmistä arvoista ja havainnoista huolimatta. Yhteisö siis pyrkii antamaan joillekin taiteellista toiminta harrastaville keskinkertaisille ihmisille valmiita tapoja reagointiin, havaintojen tekemiseen ja itseilmaisuun. Tämän takia jotkut ihmiset puhuvat ns ”vaikutteista”, jotka ovat heidän mielestään tosi kiva ja loistava tapa saada virikkeitä omalle ”taiteelliselle työskentelylleen”. Kuitenkin taiteilija ei voi olla omaperäinen jos hän haluaa taiteelliseen työhönsä muiden ihmisten ”vaikutteita”. Strukturalismin mukaan ihmisyksilö ei luo itse omia taideteoksiaan tai kirjojaan vaan ne muodostuvat historiassa muodostuneista yhdysrakenteista. Ja on varmaa, että ellei halua lähteä tunnustamaan itseään postmoderniksi taiteilijaksi, on silloin autonomialle annettava tilaa ja rooli taiteilijan omassa luovassa työssään.

Kollektiivisista ilmiöistä

Kollektiivisuus tarkoittaa tavallisesti sellaista olemisen tai tekemisen laatua, jossa teon tai olemisen muodostaa ihmisten joukko, vastoin yksilöperäistä toimintaa, jossa ei havaita tai vaadita suuremman ihmisten porukan läsnäoloa. Toiminta on useimmin samanaikaista, joka perustuu reagoinnin ja arvojen samuuteen, jonka myötä tällaiset ihmiset toistavat toistensa reaktioita. Kollektiivisessa toiminnassa ihmiset tietyllä tavalla unohtavat itsensä ja mukautuvat suureen ja valheelliseen massaan. Monesti kollektiivinen toiminta vaatii sitä, että näillä ihmisillä on samanlaiset tai toisiaan joltain osin muistuttavat arvot. Arvojen vertailu tapahtuu kollektiivisessa toiminnassa melkein kuin ns. huutoäänestyksessä, ja tämän takia tälla tavalla toimivat ovatkin usein sosialistisia aatteita omaavia henkilöitä. Monilla kollektiiviseen toimintaan osallistuvilla ihmisillä ei ole omia ja omalaatuisia arvoja, vaan he antautuvat täysin tämän lauman säätelemään kollektiiviseen toimintaan. Kollektiivinen toiminta sopii sellaisille keskinkertaisuuksille, jotka eivät tulisi yksin toimeen ja vielä vähemmän pystyisivät itse tunnistamaan oman symboliverkostonsa näyttämät arvot. Kollektiivisessa toiminnassa vallitsevat lauman säännöt, jossa esimerkiksi kaikkein karkeinta valtaa edustavat mukajohtajatyypit pääsevät edustamaan korkeinta vallankäyttöä tällaisen instituution sisällä. Tämä perustuu siihen, miten huono ja epätarkka kuva kollektiiviseen toimintaan osallistuvilla on itsestään itsenäisinä yksilöinä. Tällainen kollektiivisuus muodostaa itselleen omat kriteerinsä joita se käyttää arvioidessaan sen piirissä ilmeneviä ihmisiä. Tällaiset kriteerit ovat mölinän ja huutoäänestyksen tuloksia, ainakin tavallisesti. Tällaisessa järjestelmässä on vain erittäin hyviä ja palvomisenarvoisia ihmisiä ja samanaikaisesti erittäin halveksuttuja ja vähäarvoisia ihmisiä. Tällaisessa järjestelmässä toiset saavat kaiken ja samanaikaisesti toiset eivät saa mitään. Kollektiivisessa toiminnassa mukana olevat ihmiset eli sellaiset ihmiset, joiden toimintaa instituutiossa määrittelee kollektiivisuus, reagoivat kaikkeen yhtäläisellä tavalla, koska he uskovat, että heidän välillään ei ole arvollisia eroja. Tällaiset ihmiset ajattelevat ja toimivat tiedostamattaan samoin. Tämä johtuu siitä arvopeitteestä, joka heidän arvojensa päällä on. Tuon peitteen värin mukaan he tulkitseat omiaan ja toistensa arvoja, joiden mukaan he adaptiivisen tulkinnan kautta sopeuttavat subjektiiviset arvokuvitelmansa objektiiviseksi arvoiksi, joita kaikkien toiminnassa mukana olevien täytyy noudattaa. Kollektiivisessa toiminnassa samat asiat korostuvat, ja tuo johtuu etenkin siitä, etteivä tuollaiset ihmiset näe todellisuutta ja maailmaa yhtä selvästi kuin itsenäiset yksilöt ja ajattelijat. Kuitenkin tavallisesti ihmiset ovat enemmän kollektiivisia kuin yksilöllisiä, mutta se ei anna suoranaista syytä siihen, miksi yksilöllisyyteen ei tulisi pyrkiä. Kollektiivinen toiminta myös sulkee piiristään kritiikin, sillä siitä tulee sen piirissä täysin merkityksetöntä ja kärjetöntä. Esimerkki tällaisesta Suomessa on esimerkiksi psykiatriainstituutio. Kollektiivisessa toiminnassa katsotaan jonkin olevan aina vain jotain tiettyä, joka on rekisteröity instituution symbolirekisteriin, joka ei edusta vapautta ja oikeaa tulkintatapaa suhteessa arvoihin, merkityksiin ja symboleihin. Tällaisessa järjestelmässä ei siis esiinny liiemmin minkäänlaista omaperäisyyttä. Kollektiivisissa järjestelmissä kaikki tekevät samoin kuin miten toiset tekevät. Kaikki itkevät, nauravat ja antavat sukupuolielintään samalla tavalla sen mukaan, miten yhteisö määrittelee sen, ketkä ottavat tuohon systeemiin osaa. Kollektiivinen toiminta siis suosii tiettyjä ihmisiä toisten kustannuksella. Ihmiset nauravat kaikki samoille asioille ja samoille ihmisille, ja siinä paralleelisuudessaan ihmiset eivät tajua sitä, että tällaiselle ihmiselle on mahdollisesti naurettu jo aikaisemmin ja näin ollen viesti on jo ollut saatuna. Mutta ei! Ihmiset mutta etenkin naiset toistavat toistensa reaktioita, eikä uudenlaisia näkökulmia johonkin ihmiseen tai asiaan pyritä kovinkaan omaperäisesti hakemaan. Tällaisessa järjestelmässä joka perustuu toisten ihmisten nostamiseen korkeimmalle korokkeelle ja toisaalta toisten ihmisten alas painamiseen syvimpään mutalammikkoon. Toisaalta jotkut toiminnot ihmisten piirissä vaativat kollektiivista toimintaa mutta kun ajatellaan millaista se on (urheilua, lastentarhan yhteislauluja, rock-konserttien katsomo-osia) voidaan havaita, että muissa asioissa toiminnan ei tulisi perustua kollektiivisuuteen, sillä se perustuu siihen että ihmisille muistutetaan jatkuvasti toisten mukana olevien ihmisten huomioonottamista oman päättelyn ja yksilöllisen toiminnan kustannuksella. Mikä siis voisi olla vaihtoehto tuollaiselle toiminnan rakenteelle, joka vallitsee etenkin sosialistisesti ajattelevien ihmisten keskuudessa. Se on asiantuntijuus, johon kouluttamiseen ihmisten tulee aloittaa opinnot jo kouluiässä, myös erikoistuminen on tärkeää jo nykyistä aikaisemmalla koulutuksen asteella. Asiantuntijuuden takia ihmiset saisivat suoriutua työtehtävistään paljon itsenäisemmin ja vähemmän kollektiivisemmin. Ihmiset on siis tietyllä tavalla ohjelmoida omien alojensa asiantuntijoiksi, ja tuossa järjestelmässä kollektiivinen toiminta tulisi ohjelmoida uudelleen, siten että se perustuisi kaikilta osiltaan asiaperäisyyteen. Minkäänlaisia sosiaalisia hierarkioita, jotka useimmin ovat perustuneita epä-älyllisyyteen ja epärehellisyyteen, ei tulisi tässä kollektiivisen toiminnan uudelleenjärjestelyssä sallia. Kollektiivisen toiminnan tulisi perustua mahdollisuuksien tasa-arvoisuuteen, ja myös on sanottava, että kollektiivisien ryhmäjäsenyyksien ei tulisi olla sitovia, vaan yksilön toiminnasta motivoituneita. Esimerkiksi Suomen kouluissa vallitsee vieläkin tietynlainen liikuntapainotteisuus, jonka myötä urheilussa parhaat ovat myös muuten parhaita ihmisiä toisten lakeijoiden mielestä. Tulisi korostaa kirjallisuuden, luovuuden ja tieteellisen eksaktisuuden periaatteita. Lapsille tulisi opettaa etiikkaa ja tutkimuksen etiikkaa jo ala-asteella, ja yläasteella tieteenfilosofiaa ja tietoteoriaa. Matematiikan opintojen yhteydessä tulisi opettaaa logiikan historiaa ja matematiikan historiaa. Ja historiaa tulisi opettaa lapsille jo esikoulussa. Voisi miettiä sitä, että tiettynä koulupäivänä opetus annettaisiin samalla sivistyskielellä. Myös joskus voisi ajatella olevan sellaisia päiviä, jolloin tabletit, tietokoneet ja älypuhelimet eivät olisi oppilaiden käytettävissä.

Ollaan, kesälläkin

Kesä on kovin runollista aikaa, vaikka kova helle laittaakin hikoilemaan ja siten olon tukalaksi. Ajatteleminen ei ole helppoa silloin, jos pitää hikoilla jo ennen kuin ajattelutyötä on tapahtunut. Kuitenkin samalla aikaa, kun jotkut menevät rannalle polttamaan nahkaansa, jotkut menevät museoon, viileisiin kammioihin. Mielestäni helteen ja kesän kaltaisten tavallisille ihmisille nautintoa tuottavien asioiden yhteydessä voidaan pohtia, mikä olisi uudenlaisen ihmistyypin olemus.

Tällaisia ovat ihmiset, jotka etsivät nautintoa vertailematta sitä toisten nautintoihin. Vapaus kuuluu uudenaikaisuuteen. Näillä ihmisillä ei ole välittäjiä ajattelun ja käytännön välillä. He voivat itse selittää periaatteita ilman että joku toinen ihminen selittää niitä heille. Vertailijat ja etenkin nautintojen vertailijat kuuluvat menneisyyteen. Tätä ihmistyyppiä ja sen olemusta voitaisiin opettaa ihmisille etenkin opettamalla kriittisyyttä, on siis lopultakin osattava luottaa omaan järkeensä. 

Omaa ajattelua voidaan kehittää etenkin opettamalla ihmisille symbolikieltä ja symboliverkostoa, mutta luottamalla etenkin omaan symbolikieleen ja -verkostoon! Ei ole mitään pysyvää olennaisuutta, jonka mukaan kaikkien tulisi elää! Riippuvaisuudesta mutta etenkin järjen riippuvaisuudesta tulisi enemmänkin rankaista kuin suosia sitä! Koulussa voidaan opettaa, mutta sitäkin opetusta tulisi voida itsessään kehittää ja laittaa asiat mullin mallin. Se ei riitä, jos muistellaan aakkosia tai kertomataulua. Ajattelua on itsenäistettävä ja samalla on itsenäistettävä niitä tuloksia, joita ajattelusta seuraa. Omatoimisuutta on korostettava kaikille ihmisille, eikä vain niille, jotka valmiiksi pystyvät siihen. On luotettava siihen, että omasta työstä seuraa tuloksia, ja on mahdollistettava tuo luottamus kaikille ihmisille. 

Ihmiset jotka ottavat kaiken valmiina vastaan ottamatta siihen kantaa, eivät tajua, että ihmisen on jatkuvasti oltava tekemisissä asioita ohjaavien periaatteiden kanssa, oli se sitten runo, kesä tai essee. Menneen ajan ihmiset ovat kuin poliitikkoja, jotka korostavat itseään ilman kritiikkiä. Ajatella että Suomen kansallisen televisiokanavan päivän lähetys keskittyy kyttäämään kun kahden vieraan vallan pönöttäjät liikkuvat hotelliensa lähistöillä. Jokaisen ihmisen tulisi tajuta, että hänellä on oikeus ottaa kantaa. Asiat on välillä laitettava mullin mallin, ja sanottava, etten lähde rannalle, vaan jään lukemaan kirjaa. Ei tule korostaa rajoitteita, vaan omaa reagointiaan ja muuttumisenhaluaan. Rajoitteita korostavat vain opettajat, jotka arvostelevat ja psykiatrit jotka tukahduttavat. Kesä tulee kyllä uudestaan, mutta elämä ei tule, jos sen käyttää väärin.

Olli von Becker

YTM