Torpparijärjestelmän alku syntyi vastaamaan sitä tarvetta, jonka asetti väestön lisääntyminen. Talojen jakaminen nähtiin tuona aikana etenkin kruunusta käsin, samalla kun torppien lisääntyminen syntyi asutuksen tarpeita katsellen. Torppien tehtävänä oli kannatella taloja ja toisaalta tarjota työtä tilattomalle väestölle.
Mäntyharjun ensimmäiset torpat syntyivät jo ennen väkiluvun roimaa kasvua. Näistä ensimmäiset olivat Koskipäähän kuuluneet Kyhkynen ja Nipuli, jotka sijaitsivat Sysmän ja Asikkalan rajamailla. Pappiloiden tarpeet saivat aikaan sen, että niitä tukemaan perustettiin torppia jo 1600-luvulta isonvihaan asti. Mäntyharjun pappilalla oli ainakin yksi torppa Tainakoskella, missä sijaitsi myös mylly. Näiden torppien syntyminen johtui liikaväestön sijaan etenkin työvoimapula. Kruunu ei pitänyt irtolaisista ja nimitti niiksi kaikkia, joilla ei ollut vuosipalvelusuhdetta. Nämä ihmiset sopivat kruunun mukaan kartanoiden rengeiksi ja piioiksi. Tässä vaihtoehto oli torpparin asema, joka tarjosi jonkinlaista itsenäistä yrittäjyyttä ja vastasi samalla hovien tai pappiloiden työvoiman tarvetta kun vuokra maksettiin päivätöillä.
Torppien kysyntä oli voimakasta 1700-luvun lopulla saati sitten seuraavalle vuosisadalle mennessä. Silloin kyse oli liiallisen väestön asuttamisesta, ja monessa tapauksessa kyse oli lisäksi talojen nuoremman väestön aseman ja elannon turvaamisesta. Torppa oli oivallinen vaihtoehto nuoremmille pojille, jotka eivät perineet isänsä taloa. Monesti oli kyse siitä, että talo oli pilkottu aivan liian pieniin osiin, joista pienimmät eivät olleet kannattavia. Tällöin maaherra monesti antoi liian pienet osuudet saaneille omat torppansa.
Esimerkkinä tästä eräässä Partsinmaan Turkin talossa ja sen omistamisessa heräsi riitoja vuonna 1821, jonka yhteydessä talon saanut veli sai lopulta vain torpan ja torppaan tyytynyt veli sai omistuksen varsinaiseen taloon. Pertunmaalla taas sijaitsi Tillalan talo, jonka omistamisesta veljekset Antti ja Pietari Antinpoika Tillanen allekirjoittivat sopimuksen vuonna 1801, jonka mukaan he yhdessä rakentaisivat talosta puolen kilometrin päähän Koinselkään torpan, jonne toinen pojista muutti ja helpotti näin ollen tilanahtautta varsinaisessa talossa.
Yrjö Kirppu-niminen mies oli 1820-luvulle tultaessa joutunut suuriin velkoihin, että tämän Jäniskylässä hallinnoima Kirpun talon osa oli pakko myydä pakkohuutokaupan uhkan leijuessa päällä Risto Piiralle. Kauppakirjojen mukaan herra Kirppu sai itselleen lohdutukseksi torpan paikan. Se ei olisi toteutunut, jos maaherra olisi myynyt talon osan pakkohuutokaupalla.
Talojen halkomisesta oli monesti seurauksena torppien häviämistä. Tämä toteutui esimerkiksi Penttisen tilalla Kyttälässä, joka jaettiin kolmelle veljekselle. Risto Markunpoika Penttisen osaksi tuli uuden talon rakentaminen Maukolan torpan paikalle. Isojako määritti Kyttälän taloja uudelleen ja muodostettiin viisi taloa, joista kaikki sijaitsivat entisten torppien mailla.
Torppariasutuksen ollessa Mäntyharjussa laajimmillaan olivat torpat syntyneet liikaväestön sijoittamisen takia eikä niinkään päivätöiden suorittamiseksi. Vuoden 1850 aikana niitä oli Lahdessa ja Enolahdessa yhdeksän, Ryönä-Tyllilässä kaksitoista, Hämäläisessä ja muissa Forsströmi taloissa kahdeksan, Pappilassa kaksikymmentäkolme, Kiiskin pappilassa neljä. Säätyläisillä torppia oli yhteensä 56 ja talollisilla 397. Yhteensä torppia oli pitäjässä 453. Ainoastaan kaksitoista prosenttia Mäntyharjulla sijainneista torpista kuului säätyläisten hallitsemiin tiloihin.
Torpparit olivat monesti talollisten perheen jäseniä ja esimerkiksi talollisten nuorempia veljiä ja sisaruksia. Tietyssä vaiheessa torpparit saattoivat myös olla sukulaissuhteessa talollisiin myös avioliiton kautta. Näiden siteiden takia vuokraehdot saattoivat olla helpot ja itsenäisen viljelyn mahdollisuudet hyviä. Kun torppa oli sovinnossa annettu sukulaiselle ei torppareiden tarvinnut aina edes maksaa ollenkaan vuokraa. Esimerkiksi Jäniskylän Pöysästä maailmalle lähtenyt Risto Joonaksenpoika Outinen palasi pitäjään 1810 ja esitti vaatimuksen talosta. Kuitenkin hän lopulta tyytyi torppaan, jonka haltijana hän ei ollut velvoitettu maksamaan minkäänlaista vuokraa taloon, jota oli tavoitellut. Myös Vuoriniemellä Kyttälässä oli vuoden 1830 tienoilla torppa Lehenniemen lähellä, jonka asujaimisto oli ylistäläistilan sukulaisia, eivätkä he maksaneet asumisestaan ja viljelyksestään minkäänlaista vuokraa myös sen takia koska maat eivät olleet otollisia onnistuneelle palvelukselle. Useimmiten torpista suoritettiin joitain päivätöitä.
Joskus ehdot eivät olleet otollisia, ja esimerkiksi torppa Pyhäniemessä vuonna 1811 suoritti päivätöiden ohessa maanvuokraa, joka tarkoitti kolmannesosan maksamista omasta sadosta. Tuossa tilanteessa toteutettiin entisen kaskimetsien vuokraamisen periaatteita, mutta tilanne oli aivan erilainen. Kaskimetsän vuokraajalla kuului kaikkien työnsä hedelmien nauttiminen, samalla kun torpan pellot kuuluivat talojen omaisuuteen.
Torpparien ja isäntien väliset suhteet muuttuivat ajan mukana ja siitä miten kukin torppa oli syntynyt. Tässä paljon tekemistä oli vuoteen 1850 mennessä suoritettu isojako, jonka myötä Mäntyharjun metsät jaettiin talojen yksityisomaisuuden piiriin. Siihen asti, kun tilalliset saivat mahdollisuuden perustaa yhteisesti omistettuihin metsiin torppia, oli toiminta kannattavaa. Yksityisomisteisessa metsässä ei ollut kilpakumppaneita, ja talojen omat tarpeet tulivat esille näkyvästi. Esimerkiksi Täällä pohjantähden alla-romaanin mukaisesti Töyryille kaukaa sukua ollut primitiivistä metsäsuomalaisuutta edustanut Laurilan perhe sai häädön, ja yleensä sukulaissuhteen tullessa kaukaisemmaksi häätöjä tapahtui myös sukulaisten kesken. Laukon torpparihäädöt ovat olleet tässä tunnetuimpia.
Kun metsät vähentyivät, lopetettiin myös torppien pitäminen monessa tapauksessa. Esimerkiksi Kiiskin pappilassa liitettiin yhdeksi torpaksi Pitkälä ja Hakala ja myöhemmin myös Huhun, Flinckenin ja Suorasen torpat. Entiset viisi torppaa yhdistyivät ja jäljelle jäi vain kaksi. Mäntyharjun suurin pappila säilytti viidestätoista torpasta vain yksitoista.
Torpparius huipentui joskus tiukkoihin vuokraehtoihin ja myös sosiaalinen asema muuttui. Se näkyi myös avioliittojen sosiaaliseesti alavireisestä mobilisaatiosta. Entistä harvinaisemmaksi kävi se, että torppari sai puolison talollissäädystä.
Ne torpat, joiden haltijat eivät olleet sukua talollisten kanssa kertovat siitä, että torpparin asema ei ollut kovin vaarallinen. Muualle muuttamiset olivat lähes aina vapaaehtoisia. Alkuun torppareiden uhkaksi kävivät vain talojen hajoamiset, isostajaosta johtuvat muutokset ja varsin paljon myöhemmin metsien säästäminen. Vuokra ei ollut häätöjen syynä koskaan.
Todellinen torppien lukumäärän laskeminen alkoi vasta 1860-luvulla ja syyt liittyivät talojen halkomiseen, uusiin työpaikkoihin ja metsän arvon nousuun. Yhtenä selityksenä on käytetty myös siirtymistä tilapäistyövoiman käyttöön entisistä torppareille kuuluneista päivätöistä. Päivätöiden tarkoite oli ollut aina Mäntyharjussa vähämerkityksinen ainakin muiden kuin säätyläistalouksien osalla. Tämän takia se aiheutti vain vähän seurauksia varsinaiseen torppien hävittämiseen.
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti