Vuoden 1918 sota kosketti Mäntyharjua merkittävällä tavalla. Sen sijainti tulkittiin niin merkittäväksi, että vuosien 1914 ja 1917 välisenä ajanjaksona venäläiset tekivät siellä varsin suurimittaisia linnoitustöitä. Niiden tarkoitus oli estää vihollisen eteneminen pohjoisesta, kuten venäläiset luulivat saksalaisten hyökkäävän sieltä. Samanaikaisesti estettiin eteneminen lännestä Mäntyharjun alueen kautta kaakon suuntaan. Venäläiset sotilaat, jotka tekivät aktiivisesti linjoja, asuivat mm.. Nuorisoseurantalolla ja kansakoululla. Työtä tekivät sadat vapaaehtoiset, jotka saivat vaivoistaan hyvän ansion, koska heille maksettiin varsin hyvin. Töihin pakotetut talolliset eivät saaneet juuri minkäänlaista palkkiota ja heidän lehmiään ja hevosiaan otettiin pakko-otolla venäläisten käyttöön.
Elintarviketilanne heikentyi merkittävästi vuoden 1917 kesällä, jonka myötä epäselvyys poliittisen tilanteen tulkinnassa ja samanaikainen huono talouden tilanne aiheuttivat sen, että toisaalla alettiin perustaa suojeluskuntia ja toisaalla punakaarteja.
Mäntyharjullakin koettiin ongelmia huononevista taloudellisista oloista, johon kuului huono elintarviketilanne, ja sen pahat veljet kuten inflaatio ja työttömyys. Inflaation seurauksena omaisuus- ja tulojensaamis-suhteet vaikeutuivat ja samalla epävarmuus maailman ja valtakunnan tilasta levisi pienillekin paikkakunnille.
Venäjän vallankumous loi helpotusta ihmisten mieliin, ja samassa yhteydessä palautetut sanan-, yhdistymisen ja kokoontumisvapaus loivat ihmisten mieleen toivoa pitkäjänteisten poliittisten päämäärien toteutumisesta. Olo oli monilla porvareillakin vallankumouksellinen.
Vuoden 1917 kesän ja syksyn aikana perustettiin eteläisessä Savossa suojeluskuntia. Heikomman elämänalan ihmiset perustivat samanaikaisesti punakaarteja. Opettaja Toivo Lehtoranta oli merkittävä hahmo suojeluskunnan perustamisessa. Hän kaatui 29.4.1918 Tuohikotin taistelussa. Suojeluskunnan esikunnassa ei ollut yhden yhtä pertunmaalaista. Alkuun mäntyharjulaisilla suojeluskunnassa oli vain viisi venäläistä kivääriä. Suojeluskuntaan liittyi alkuun 120 mäntyharjulaista. Pienissä syrjäkylissäkin perustettiin punakaarteja, ja miltei kaikki porvarilliselle puolelle tulleet työmiehetkin liittyivät ennen pitkää oman aatteensa edustajien joukkoon. Niitä perustettiin myös Pertunmalle sekä Kuorttiin. Katkeruus leivättömyydestä ja työttömyydestä herättivät katkeria mielialoja.
Suomi näki katkeran sisällissotansa alun tammisunnuntaina vuonna 1918. Samalla suojeluskunnat alkoivat Mäntyharjulla riisua venäläistä vartio-osastoa aseista. Lisäksi he pidättivät paikkakunnan työväenyhdistyksen johtohenkilöitä. Mäntyharju sijaitsi Mikkelin ja Kouvolan välissä ja oli näin ollen merkittävimpiä taisteluiden alueita. Valkoiset olivat ottaneet huomioon sen, että punaiset pyrkisivät katkaisemaan valkoisten rintama-alueen Pohjanmaalta Karjalaan. Punaisten taistelunyrkki eli Helsingistä koottu päämajakomppania osallistui myös Mäntyharjun alueen tapahtumiin. Pieksämäkeläisten ja mikkeliläisten valkoisten rinnalla rynnistivät eteenpäin myös pohjalaiset ja keskisuomalaiset.
Helmikuun 3. ja 4. päivänä punaiset etenivät ilman tappioita Mäntyharjun Varpaseen ja Mouhuun. 5. päivän iltana valkoiset valtasivat uudestaan kirkon seudun ja Mäntyharjun rautatieaseman. Kuitenkin seuraavana päivänä paikkakunnan punaiset valtasivat Kymenlaakson punaisten ja mukana olleeen latvialaisen valiokomppanian kanssa seutuja takaisin. Valiokomppaniaan kuului kaikkiaan 206 sotilasta. Valkoiset joutuivat 7. päivä helmikuuta palaamaan Hietasen asemalle. Punikit elättelivät ajatuksia Mikkelin valtaamisesta, jonka jälkeen tie olisi ollut avoin myös Pieksämäelle ja Kuopioon. Tässä taistelussa on väitetty punaisten ampuneen neljätoista valkokaartin sotilasta, jotka olivat jääneet vangeiksi. Tätä seuranneet taistelut tapahtuivat Papinojan kylässä, missä valkoiset etenivät ja lättiläisistä ihmemiehistä jäi taistelukentälle peräti 16. Lättiläiset palasivat tämän jälkeen mahdollisesti Pietariin, ja veivätpä he myös mukanaan oman panssarijunansakin.
Valkoisten vallattua Kuopion, alkoi miehiä riittää myös Savon rintamalle. Pian tämän jälkeen helmikuun 14. päivänä ratsumestari Carl Malmin 1400 lukuiset joukot aloittivat vastahyökkäyksen. Alle kymmenen tuntia kestäneen sekasorron jälkeen Mäntyharju oli taas valkoisten hallussa. Mouhun ja Varpasen välillä valkoiset alkoivat ajamaan punaisia pois. Tässä taistelussa punaiset saivat osuman räjähdysaineilla lastattuun rekeen, jossa räjähdyksessä ja punaisten tulituksessa kuoli ainakin 80 valkoista.
Kuitenkin punaisten taisteluhalu vähentyi ja rivistöt heikkenivät seuranneissa tapahtumissa niin paljon, että rintama keskittyi tämän jälkeen pelkästään Mäntyharjun eteläpuolelle. Alueen taisteluiden valkoisia uhreja oli 173 kaatunutta ja punaisten tappiot 176.
Pertunmaan alueen vapaaehtoiset lähtivät suojeluskuntaan valkoisten puolelle haulikot aseinaan. Näitä miehiä oli 13. Kuortista tuli neljä miestä, Anetusta kuusi ja Kuhajärveltä yksi mies. Nämä miehet olivat pääasiassa varakkaita talollisia, näiden poikia ja yksi opettaja.
Pertunmaalaiset suhtautuivat valkoisten pyrkimyksiin ymmärryksellä ja vahvalla tuella. He esimerkiksi avustivat toimittamalla ruoka-avustuksia Mäntyharjuun. Tähän aikaan sijoittui se, miten punaiset suorittivat ryöstömurhan valkoisia sotilaita kohtaan, jonka seurauksena neljä punaisten puolelle kuulunutta teloitettiin Pertunmaalla pikaoikeuden tuotoksena. Tämä laski ymmärrettävästi punaisten mielialoja paikkakunnalla, ja paikalliset punakaartilaiset olivat sodan loppuun asti hiljaista poikaa.
Mäntyharjulaisten uhriluku oli sisällissodassa 134 henkeä, mikä oli vain yksi prosentti kokonaisesta asujaimistosta. Valkoisia kaatui ja kuoli 35 henkeä ja punaisia 84.
Valkoisia murhattiin sisällissodan aikana 21. maaliskuuta. Papistolta tulleen kertomuksen mukaan eräs paikkakuntalainen talollisemäntä ”poltettiin elävänä” Valkealassa. Suurta huomiota punikkien julmuudesta tuli Mäntyharjulla 17 valkoisen ruumiista tehdyssä ruumiinavauspöytäkirjan kautta. Kaikki heistä kuolivat joukkokidutus/-murha työssä vaivaistalon riihessä, missä heidät tapettiin teräaseilla. ”Silmä tyystin poissa ja nenä-luut murskaantuneet, aivot pursunneet ulos, jäätyneet kasvot veriset, pistimen haava katkaissut selkärangan ja selkäytimen.” Tietojen mukaan mäntyharjulaisista punaisista kuoli 31 leireillä seuraavan kesän aikaan.
Pertunmaan historiikissa kirjoitetaan: ”Heti sisällissodan päätyttyä yhdentoista valkoisten puolella kaatuneen ruumiit haudattiin kirkon viereen kunniapaikalle. Hautauksen yhteydessä vietettiin toukokuun alussa 1918 sankarihautajaisia. Vuonna 1921 pystytetyssä muistomerkissä on teksti ”Puolesta Savon ja Syntymämaan”.
Punaisten puolella tunnustusta annettiin punaisten sotilaille muistomerkillä vuonna 1949, jossa oli teksti ”Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistolle”.
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti