Suomen alueella perustettiin 1570-luvulla kaikkinaan kahdeksan kirkkoherrakuntaa, 1580-luvulla neljä ja 1590-luvulla kaksi, toinen näistä oli Laukaa ja toinen Mäntyharju. Jaakko Pietarinpoika oli tässä kehityksessä merkittävä mies.
Täyssinän rauha solmittiin vuonna 1595 Venäjän ja Ruotsin välillä. Tämä aiheutti sen, että monet ammattisotilaat joutuivat luopumaan töistään. Jaakko Pietarinpoika oli toiminut vuodesta 1584 alkaen sotilaspappina, viimeisenä skotlantilaisten palkkasotilasjoukon ratsain etenevässä lippueessa. Turun tuomiokapitulin määräyksen mukaan hänet asetettiin Kyttälän kappalaiseksi.
Sotilaspapin asema oli taannut Jaakko Pietarinpojalle tarkan näkymän valtakunnan sisäiseen valtataisteluun. Ruotsi oli muuttumassa moderniksi keskitettyyn valtaan perustuvaksi monarkiaksi. Tämä valtataistelu käytiin suurta valtaa käyttävän aateliston ja Vaasan-kuningassuvun välillä. Kuninkaan valtaa korosti etenkin Kustaa Vaasan nuorin poika Kaarle-herttua. Aatelin ehdokas kuninkaaksi oli Juhana III:n poika Sigismund, joka oli kuitenkin katolinen ja myös Puolan kuningas. Näistä uskonriidoista myös Jaakko Pietarinpoika hyötyi.
Kappalainen Kyttälästä lähti silloin Ruotsiin, jonne saapuessaan Söderköpingin valtiopäivät olivat alkamassa. Näillä valtiopäivillä Kaarle yritti saada kaiken valtaneuvoston päätöksentekovallan itselleen, missä hän käytti hyväkseen etenkin pappissäätyä ja alempia kansankerroksia. Jaakko Pietarinpoika kirjoitti herttualle ja kertoi siinä yhteydessä tietoja ja vaiheita hänen aikaisemmasta elämästään, hän pyysi, että hänelle annettaisiin jokin autiotila pappilaksi Kyttälässä. Mäntyharjussa oli ollut jo kirkko ennen kirkkoherrakunnan perustamista, jota kutsuttiin rukouskappeliksi. Ensimmäisen kirkkoherran myötä tuo vanha ja kylmä rakennus muuttui kirkoksi.
Voidaan kysyä, ketkä olivat kyttäläisten ja paasolaisten ohessa harrastaneet Kyttälän kappelissa käymistä. Todennäköisesti voidaan sanoa sen ihmismäärän kattaneen ainakin sen osan Lappeen kihlakunnasta, joka lopulta liittyi yhteen Mäntyharjun seurakunnaksi. Kirkon paikka oli käyjien suhteen edullinen, koska kirkko sijaitsi ympäröivien vesiteiden keskellä.
Kuitenkin osa mäntyharjulaisista ei koskaan ollut harrastanut kappelissa käymistä. Sen sijainti ei ollut kaikkien kuntalaisten suhteen täysin edullinen, ja on sanottu, että suuri osa kuntalaisista ei vielä 1800-luvulle tullessakaan mieltänyt kirkon paikkaa paikkakunnan keskukseksi. Heidän kantaansa määritteli suuri Savontie, jonka kautta Toivolan ja Lahnaniemen asukkaat pääsivät helposti Mikkeliin, Pertunmaan asukkaat kävivät monesti kirkossa Hartolassa. Näiden lisäksi Asikkalan itäosien asukkaat pääsivät hyvin Iitin kirkkoon.
Kaarle-herttua suostui kaikkiin Jaakko Pietarinpojan esittämiin anomuksiin, joiden pyrkimys selkeästi oli uuden seurakunnan perustaminen Mäntyharjuun. Hänen anomuksensa mukaan Mäntyharjussa tuli olla oma pappila ja seurakunnan elättämä papin virka. Kirkkoherrakunnan perustaminen oli varmasti monessa mielessä Jaakko Pietarinpojan aktiivisuuden ansiota. Mäntyharju oli kirkkoherrakuntansa varhaisuudessa edistäjä suhteessa naapuripitäjiin, joissa ei yhdessäkään ollut samaan aikaan perustettu kirkkoherrakuntaa, Hartolan kappelia mukaanlaskematta. 1600-luvulla Mäntyharjun ympärille ilmaantui Valkeala, Suomenniemi, Luumäki, Hirvensalmi, Savitaipale ja Ristiina. Vain sattuman takia Mäntyharju oli näistä ensimmäinen. Saman sattuman seurausta oli se, että kirkkoherrakunnasta muotoutui hyvin poikkeava yhdistelmä, joka vaikeutti paikkakunnan myöhempää yhdistymistä yhteiseksi kunnaksi.
Jaakko Pietarinpoika vastasi perustamiskirjeellään kirkkoherrakunnan synnystä ja toiseksi ongelmaksi nousi kirkkoherrakunnan olojen vakiinnuttaminen samanlaiseksi millainen se oli naapuripitäjissä. Ensimmäisenä asiana määriteltiin seurakunnan rajoja sellaisiksi, että kaikki lähempänä Kyttälää kuin jotain toista rukoushuonetta olevat talonpojat oli saatava käymään Kyttälän kirkossa. He halusivat että Jaakko Pietarinpojasta muodostuisi paikallisen lauman kaitsija.
Kyttälä oli luontainen keskus vain Lappeen luoteisosien pienkylillle, joiden ihmiset olivat jo aiemmin harrastaneet paikallisessa rukoushuoneessa käymistä. Vieläpä Vanoisen ja Halmeniemen asukkaatkin väittivät käyneensä jo ammoisista ajoista Mäntyharjun kirkossa. Siitä itään sijaitsevat talot olivat syntyneet sen aikaisen Taipaleen ja nykyisin Suomenniemeksi sanotun Pajulahden ja Lytikkälän kylien erämaapalstoille. Aina Haukiniemeä ja Haapaniemeä myöten ne kuuluivat Mäntyharjuun otollisten vesiteiden takia. Näiden kahden välissä oleva autio erämaa jäi omistajineen Taipaleen alueeseen ja ”muodostaa vieä tänä päivänä Mäntyharjuun idästä tunkevan kielekkeen”. Etelässä seurakunnan rajaksi muodostui Vuohijärvi. Parola ja Kinansaari laskettiin Mäntyharjuun kuuluvaksi noin 1620-luvulle asti, mutta ne laskettiin sen jälkeen enemminkin Valkealaan.
Käräjillä vuonna 1596 piispa Erik Sorolainen määräsi Mäntyharjun seurakuntaan kuuluviksi: Kukonkorven, Niinimäen, Anetun, Höltän, Paistjärven, Paason, Kuortin, Pärnämäen, Sihvolan, Leppäniemen, Paljakan ja Nurmaan.
Naapuriseurakuntien kirkkoherrat eivät olleet mieltyneitä Jaakko Pietarinpoikaan tämän tarmokkaan rakennustyön takia, josta syntyi jopa avointa riitaakin. Tämän takia kuningas määritteli kirkkoherrakunnan rajat uudestaan vuonna 1628.
Jaakko Pietarinpoika onnistui hankkeissaan varsin hyvin ja myöhempi kirkkoherra Sakari Cygnaeus on todistanut kirjasessaan: ”Kirkon paikka on seurakunnan asemaan ja laajuuteen katsoen hyvin valittu sen keskelle. Seurakunnan pituus itään ja länteen on kahdeksan ja leveys etelään ja pohjoiseen noin kolme ja puoli Ruotsin peninkulmaa.” Hänellä ei ollut tietoa siitä, että seurakunnan määräävät rajat oli valittu kirkon eikä seurakunnan sijainnin mukaan,
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti