Nautin suuresti kotona oleskelusta, vaikka olen matkustanutkin paljon jo tähän runsaaseen kolmeenkymmeneen vuoteen mennessä. Tietyt lomat ovat silti menneet kuitenkin lähinnä vain hotellihuoneessa makoillessa. Tästä käy siis ilmi se, että tarvitsen aika paljon yksinäistä aikaa kaiken kodin ulkopuolella tapahtuvan vastapainotteeksi.
Jos kotona on kaikki tarpeellinen, ei ole mitään väliä, vaikka siellä viettäisi viikkokausia. Oma freelancerkirjailijan ja -tutkijan ura ei itsessään vaadi suuresti sellaista, että kotoa pitäisi välttämättä kovinkaan usein lähteä. Nykypäivän Suomessa ruokaakin pystyy tilaamaan kotiin suoraan kaupasta, vaan viinakauppaa ei olla kuitenkaan järjestetty samalla tavalla. Kaikkien täytyy kuitenkin siinäkin muistaa etupäässä kohtuus. Itselläni kohtuus ei ole aina vallinnut.
Tarvitsen vain kirjoja, kissan ja vähän viiniä siihen, että pystyn keskittymään omiin juttuihini, joissa kirjoittaminen ei ole yksi vähäisimmistä ajanvietteistä. Kirjoittaminen on yksinkertaisesti ihmisoikeusjuristi Matti Wuoren sanoman mukaan uloshengittämistä, samalla kun lukeminen on sisäänhengittämistä – molemmat palvelevat toistaan.
On tietysti selvää, että vaikka olisi kotona, niin sinne voi kutsua vieraita, joko kavereita tai naisia. Silloin voin keskittyä parhaiten oman arkeni pyörittämiseen. Isännöin mielelläni juhlissa, joissa on vain itselleni mieluisia ihmisiä. Hyvänpäivän tutut ovat jotain sellaista, joka ei ole minua koskaan kiinnostanut. Sen yhteydessä voi mainita sen, että kommunikaatio on minulle etenkin kiinnostavien ja stimuloivien ajatusten ilmaisua ja kuuntelua eikä vain jonkinlaista turhanpäiväistä papatusta, joka on olemassa vain sosiaalisen vuorovaikutuksen takia.
Jonkinlainen autismi on varmasti taustalla omassa ajattelussani, kirjoittamisessa ja tekemisessä. Minulta menee paljon jaksamista ja energiaa siinä, kun joudun olemaan kodin ulkopuolella tekemässä sellaisia asioita, jotka eivät minua kiinnosta, tai asioita, jotka tehdään pelkästään toisten pakottaman rutiinin takia.
Kotoiluun vaaditaan siis vain miellyttävää ruokaa pari kertaa päivässä, lasillinen viiniä silloin tällöin ja paljon kirjoja, lisäksi on mukavaa jos on kissa tai kissoja, joita voi välillä rapsutella. Kissan kehräyksen kuunteleminen tietysti tutkitun mukaan vähentää stressiä ja alttiutta sydän- ja verisuonitaudeille.
Kun asuin Siilinjärvellä, kävin monesti isoäitini luona Kuopiossa, missä saatoin viettää toistakin viikkoa. Mutta minkä takia se ei kävisi luovalle ihmiselle aikamiehyydestä huolimatta? Jos kaikki käytännön työt tehdään itsen puolesta, eikö siinä ole parhain mahdollinen vaihtoehto sille, että voi keskittyä luoviin projekteihin? Sain paljon kirjoitettua, ja minulla oli hyvin luova olo noina aikoina. Kyllähän Aleksis Kivi, Eino Leino ja Olavi Virta saivat nautittua elämästään ja työstään omien naispuolisten mesenaattiensa ansiosta – ei tarvinnut paljoa odotella eväitä, vaan ruoka ja kahvit tulivat säännöllisesti pöytään ilman pienintäkään käden heilautusta itsen osalta.
Kotitunnelma ja kotityöt tehtynä niiden toimesta, jotka ne hallitsevat, on parasta mitä luovaa työtä tekevälle miehelle voi sattua. Onhan joku, olisiko Goethe, sanonut, että tavallinen mies arvostaa tietyin väliajoin pöytään ilmestyviä kahveja ja ruokia enemmän kuin sitä, jos nainen osaisi muinaiskreikkaa. Vaikka ajattelen molemmissa olevan hyviä puolia, oli Goethe kirjoittanut noin.
Henkisen ja luovan työn tekemisessä kaikenlaiset käytännölliset asiat, jotka on vain tehtävä, vaikeuttavat rentoutta ja itseluottamusta, jota kirjalliseen työhön ja siinä onnistumiseen vaaditaan. Myös toisten ihmisten irvailulle altistuminen on omiaan vaikeuttamaan omaa luovaa työtä. Siksi nautin suuresti kotoilusta.
Olli von Becker
Yhteiskuntatieteiden maisteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti