Joulurunoltama

Mummo ei halua että joulupöydässä pieraistaan, eikä sitä että viinoja nahkoihin hieraistaan, olen etiketin vastainen tapojen rikkoja, jolle mummo ei ole onnistunut opettamaan oikeita kikkoja, viinaa menee aina näiden kestämiseen, ajatusten pahojen ylösnousun estämiseen, viinaa voi olla myös ilman joulua, ei ole aina tämä pelkkää iloista uimakoulua, aina on joulupöydässä ollut pieni kahina, mummolla mielessä aina sama rauhainen rahina, mummolle tärkeintä on aina pakotettu rauha, vaikka ilmapiiri talossa ei ole koskaan ollut lauha, kissalle on kuitenkin tärkeää antaa lahjoja, vaikka kaikki muut talossa olisivat kuinka kahjoja, mummo tietää kuitenkin viinan käytön olevan sisäistä, ei ole sen arvo aina niin visaista, muut ovat vain uimamaistereita, ja minä vaan ainoa oikea maisteli, talon ilmapiiri on aina ollut kovin ahdas, sitä poistamaan pyritty myöten mones lahjas, on joskus kovin vaikeaa ymmärtää, pyrkiä sanoja sanottuja pyörtämään, tärkeämpää puhua aina tontulle, tai jollekin joutavalle jontulle, ilmapiirissä aina hiljaista ja pakottavaa estämistä, voi kuvitella kuinka paljon tässä on ollut kestämistä, YTM = yritän olla tekemättä mitään, siinä sitten ollaan vain ja kykitään, tulee viellä lopun suuri koitos, joillekin se voi olla oikea oitos, huuhaata todellisuudessa koko joulu on, siitä kuitenkin mieli monen tajuton, keskusteluun ei ilmapiiri koskaan ylly, on muista asioista mieli monen kylly, ja ilmapiiri toistuvasti paikallaan hylly.

Joulun kritiikkiä

Vaikka tiedän tämän vaikuttavan kovin poikkeavalta näkemykseltä, on minun kirjoitettava siitä, miten teennäiseltä ja keksityltä joulun vietto etenkin Suomessa vaikuttaa tänä päivänä. Joulu on päivässämme varsinainen konstruktio ja median luoma spektaakkeli, joka tietysti perustuu yhden tunnetumman henkilön syntymäjuhlaan. Kuitenkin tämäkin merkitys on nykyään vähentynyt ja kadonnut, koska joulu on viihteellistynyt ja median luoman paineen takia kaikkia ihmisiä painostetaan viettämään joulua samalla tavalla. Eli toisin sanoen, kökötetään kotona. syödään kinkkua ja riisipuuroa, ja jaetaan pääasiassa turhia ja keksittyjä lahjoja "läheisille". Joulun oleminen näkyy lähes kaikkien paikkojen aukioloaikoina ja suomalainen kollektiivikulttuuri suorastaan pakottaa viettämään joulua samalla tavalla. Tavallisesti joululaulut ovat kiusaannuttavia ja hurskastelevia. Mielestäni samalla kun yhteiskunnan tulisi yksilöityä, ei tällaisen juhlapyhän tulisi joukon paineellaan aiheuttaa muutoksia koko yhteiskunnan toimintaan ja siihen miten ihmiset esimerkiksi tätä joulua tulkitsevat. Joulumainokset alkavat televisiossa monesti jo lokakuun lopulla ja muutenkin koko joulu on kaupallistunut ja kaikilla on tarve kilpailla siinä, että stereotypian mukaiset jouluruuat, koristeet, kuuset ja lahjat löytyvät kaikilta. Mielestäni tällaisen perhejoulun viettäminen on nykypäivänä lähinnä kiusallista siinä, että kaikki samat asiat toteutuvat joka joulu ja suurin piirtein samassa järjestyksessä. En varmaan ole niin perinteinen ihminen ja kristinuskovainen, että katsoisin kaupallistetun joulun viettämisen samassa muodossa joka vuosi olevan niin tärkeää. Itse katsoisin, että esimerkiksi ulkomaille matkalle lähteminen voisi korvata perinteisen joulun viettämisen. On selvää. että koska yksilö on mielestäni kollektiivia ja esimerkiksi valtiota korkeammalla tasolla, tulisi myös tällaisiin juhlapyhiin suhtautua yksilöllisellä tasolla. En usko kovin monen aidon ja hurskastelemattoman ihmisen nauttivan tästä piinallisesta yhdessäolosta sukulaisten kanssa, jossa yhteydessä kaikki selvittämättömät ja aina toistuvat asiat alkavat piinata hieman aidompaa yhteisön jäsentä. Olen varmaan sen verran maallistunut, että katson, ettei esimerkiksi Jeesuksen syntymäjuhla ole niin tärkeä asia, että sitä pitäisi pyrkiä aina viettämään niin kulttuurin ja yhteiskunnan kollektiivisen paineen alaisena. Joillakin ihmisillä ei varmaankaan ole mitään muuta tekemistä kuin elää vuosiaan tällaisia juhlapyhiä, joissa sama kaupallinen epäpyhyys ja hurskastelu toistuvat. On varmaan kuitenkin niin, että monilla ihmisillä voi jo olla jonkinlainen yksilöllisempi käsitys joulun merkityksestä, mutta siitä huolimatta samat fraasit, hurskastelut ja käytännöt toistuvat vuodesta toiseen. Perheenäidit joutuvat kokemaan suunnattoman panostuksen kaikisssa tähän pyhään toistuvissa käytännöissä. Mielestäni kollektiiviset juhlapyhät ovat nykyaikaisessa yhteiskunnassamme menneeseen aikaan jääneitä. Eikä se tarkoita sitä, etteikö kriiittisempikin ihminen voisi olla halukas ottamaan osaa joulunkin juhlintaan jossain muodossa. Kuitenkin samana toistuvat rituaalit ja hurskastelevat käytänteet vievät monelta maun koko joulusta. Jos joulua juhlittaisiin vaikka kolmen tai viiden vuoden välein, voisi pakottavat käytänteet tuntua helppotajuisemmilta. Mielestäni yksilöillä on nykyaikaisessa yhteiskunnassa päättää itse milloin jotain juhlivat. Se että tämä pyhä pysäyttää suuren osan yhteiskunnan toiminnasta pakottaessaan kaikki välillisesti samalla tavalla suhtautumaan ja samalla tavalla ”juhlimaan”, kertoo tämä siitä, ettei tämä yhteiskunta kuitenkaan ole varsin kovin pitkälle kehittynyt. Joulun yhteydessä kollektiivisesti pakotetaan ihmisiä ostamaan samanlaisia asioita lahjoiksi, ostamaan samanlaisia ruokia ja koristeita, katsomaan samanlaisia vuodesta toiseen toistuvia joulujuhlia ja tv-ohjelmia, ja muutenkin suhtautumaan yhdenmukaisella tavalla koko joulun merkitykseen ja siitä kieltäytymisen estämiseen. On totta, että monet samalla tavalla ajattelevat ovat jo aikaisemminkin suhtautuneet vaihtoehtoiseen jouluun myönteisellä tavalla. Tällaisesta piinaavasta joulunvietosta voi säästyä esimerkiksi matkaamalla ulkomaille tai menemällä hotelliin kotimaassa. Muistan esimerkiksi sen kun abivuonna 2007 olin jouluna hotellissa Helsingissä, koska olin aiempina jouluina kyllästynyt etenkin mummoni epäaitouteen ja hurskasteluun. Tilasin jouluaattona itselleni velliä huonepalvelusta, ja muistan kun tyttö tuli tuomaan ruuan huoneeseen, nauroi hän mennessään ovesta ulos. Minä en katsonut tuon joulun olevan millään tavalla huonompi kuin tavanomaisemmat. Ihmisten juhlinnan tulisi olla tänä päivänä yksilöllisempää. Mutta suurin osa ihmisistä katsovat samanlaisen ”juhlinnan” ja tervehdyksien ja ajanvieton olevan ehdotonta. Joulun mediaspektaakkeliluonne ja sen kaupallistuminen ovat tuoneet tähän jouluun todella vaivaannuttavan juonteen.

Ketkä arvostavat ja ylistävät rahaa

Olen huomannut silloin, kun olen ollut tekemisissä keskiluokkaisten ystävieni kanssa (joita niitäkin joitakin on, vaikkei uskoisi), että he kiinnittävät huomionsa toisten ihmisten omaisuuteen ja sen suuruuteen ja pyrkivät vertailemaan sitä suhteellisesti omiin kuvitelmiinsa esimerkiksi rahallisesta ja omistuksellisesta rikkaudesta. Minä kävin kerran Blenheimin palatsissa, Marlboroughn herttuoiden kotikartanossa Woodstockissa Englannissa. Kirjoitin siellä vieraskirjaan, ettei tönö kuitenkaan ole yhtä suuri kuin meidän suvun kartanot Suomessa. Ja voin sanoa suoraan, ettei tuo pieni tiedon vääristäminen vaikuttanut minuun millään tavalla huonoa mieltä tuottavasti. Mielestäni ihminen voi olla tyytyväinen omaan tai sukunsa rahallisiin ja niin eteenpäin materiaalisiin ominaisuuksiin, kun on mahdollista tulla toimeen ja kun esim. rahaa on aina tarpeeksi. Pröystäily on kuitenkin nousukkaiden harrastusta. Siis se, että rahaa käytetään sen takia, jos sitä on jossain tilanteessa käytettäväksi. Monessa mielessä sukulaisissani on vallinnut ajattelutapa, jossa ei pidetä suuria tuloja yhtä tärkeänä kuin pieniä menoja. En ole koskaan pyrkinyt minkäänlaiseen yläluokan elämäntapaan vaan toimin ja teen jotain täysin oman tahtoni mukaisesti. Minulla ei ole alun keskiluokkaiset ystävät huomioiden minkäänlaista tarvetta korostaa oman rahani määrää. Toisaalta minulla ei myöskään ole tarvetta vinkua sen vähäisyydestä silloin, kun sitä on vähemmän. Ajattelin lapsen hankkimista yhden mukavan ja huippuälykkään naisen kanssa yli kymmenen vuotta sitten, mutta sen jälkeen elettyäni selibaatissa, on tuntunut paremmalta, ettei lapsia ole. Mielestäni sellainen tienaaminen on jaloa ja arvostettavaa, jos sillä tarjotaan mahdollisuuksia esimerkiksi omien lasten kasvatukseen ja opettamiseen. Kuitenkin minä en tykkää sellaisista ihmisistä, jotka ovat sukunsa toisen sukupolven yliopistossa koulutettuja, joiden matalasta alkuperästä tuleva pää on paisunut, kun isukki on päässyt isovanhempia korkeampaan asemaan. Keskiluokkainenkin älykäs ihminen on helpommin siedettävä kuin pikku nousukas, jonka ominaisuudet johtuvat suoranaisesti äidistä ja isästä, eikä koko suvusta ja lukuisista sukupolvista koulutettuja ja vastuuta kantaneita ihmisiä. Nousukas puhuu rahasta ja kerskailee sillä, ja nämä ihmiset todellakin suhtautuvat kaikkeen suhteellisesti, eli korostavat omaa paremmuuttaan jokaisessa tilanteessa esimerkiksi oman tilinsä kautta. Monessa mielessä nousukkaat eivät ole omaperäisiä ja karismaattisia ihmisiä, koska he tottelevat kuin spanielit omia vanhempiaan, koska kapinoinnin perinnettä ei suvun pieni-ikäisyyden takia ole koskaan tuollaisissa linjoissa ilmennyt. Nämä ihmiset istuvat vielä vaille keski-ikäänsä isukin ja mamman pöydässä kuuntelemassa rahan tienaamisen moraalisaarnaa. Tässä yhteydessä tulee esiin käsite ”karismaton ja ajattelematon (epäpoliittinen) kirjailija tai taiteilija". Tämän ryhmän jäsenet, jotka kuvittelevat tekevänsä jotain luovaa, eivät todelllisuudessa pysty ottamaan kantaa perustaviin ja tärkeisiin asioihin, koska isältään tullut ylempien totteleminen ja suhteellinen vertailu on estänyt sen. Minä olen käyttänyt muutamia kavereitani Virrantalossa ja Virranportissa, ja he ovat varmaan kuvitelleet kyseessä olevan valtavan linnan ja sen jälkeen miettineet asiaa. Minulla on aivan samantekevää jos jollakin toisella kulttuuri- tai aatelissuvusta tulevalla ihmisellä on enemmän huoneita omalla kotitilallaan. On ehkä niin, että maa-aatelin piirissä ei lasketa kartanon huoneen määriä. Onhan tyypillistä, että niitten sukujen edustajat, joilla vielä on Suomessa merkittävän isoja tiloja ja niiden päärakennuksia, sanovat, että eivät tiedä tai eivät ole koskaan laskeneet huoneiden määrää. Tähän perustuu maa-aatelin tapa arvostaa omaa liitettään paikalliseen maahan ja ihmisiin, eikä aatelinen ihminen todellakaan vertaile suhteellisesti oman varakkuutensa määrää muihin tai oman tilansa suuruutta suhteessa muiden aatelisten tiloihin. Minä sanoisin, että tässä kuvailtu asenne perustuu jonkinlaiseen uniikkisuuteen, joka on varmasti tyypillistä etenkin vanhojen aatelissukujen ihmisille, koska todellisiin asioihin perustuva itsetunto on monella näihin piireihin kuuluvilla ihmisillä kehittynyt niin pitkän ajan kuluessa, ettei tarvitse ajatella sitä, kuinka paljon rahaa on kullakin hetkellä. Kuten monet aatelissukuiset sanovat, siitä ei puhuta silloin kun sitä on vähän, eikä silloin kun sitä on paljon. Rahan ja huoneiden määrän kautta arvioiminen perustuu todellakin sekä keskiluokkaisiin ihmisiin sekä nousukkaisiin, joihin ryhmiin minä en kuulu. Tämän asenteen omaaville ihmisille on tyypillistä ajatella, ettei kaikkea tarvitse vertailla toisiin. Nousukkaat ja keskiluokat kamppailevat historiansa ja verilinjansa VARHAISESSA vaiheessa niin verenmaku suussa, että on miltei parempi eristää itsensä noihin luokkiin kuuluvista ihmisistä.

Runo

Kansanedustaja kokoontuu kannattajiensa kanssa, demokratia on hyvää! Kansanedustaja julistaa, ainakin silloin kun minä saan päättää siitä! kansanedustaja lisää Myös makkara ja perunat on hyvää! Kannattaja julistaa, Demokratia on parasta! Kansanedustaja kailottaa, Mutta makkara ja perunat on vieläkin parempaa! Toinen kannattaja julistaa, Mutta on se demokratiakin hyvää! Kolmas kannattaja kiljuu, Ja näin siis on... eihän niitä uusia perunoita parempaa ole, kansanedustaja sanoo masentuneena, ja vetäytyy toisten yksioikoisten asiaa itsestäänselvyytenä tuijottavien demokratiamyyrien joukkoon Arkadianmäelle.

Kategorioista ja yksilöstä

On olennaista käsitellä kategorian käsitettä myös politiikan mielessä, koska monessa tapauksessa selkeitä kategorioita käytetään politiikan teon ja poliittisten kysymyksien yhteydessä. Kategoria siis tarkoittaa jollain tavalla samankaltaisista ominaisuuksista muodostuneita yksikköjä, joita voi luonnehtia myös samanlainen tapa olla ja elää. Vasemmistolaiset ovat tunnetusti korostuneen materialistisia ja he ovat valmiita laskemaan muka samanlaisissa materiaalisissa olosuhteissa toimivia ihmisiä kategorioihin ja monesti välittämättä siitä, haluavatko nämä ihmiset tulla ensi- tai toissijaisesti lasketuksi tällaiseen kategoriaan. He katsovat, että kaikki onnellisuus ja keskittyminen elämään on kuitenkin aina riippuvaista siitä, mitä ihminen tienaa ja millaisissa elämänolosuhteissa hän elää. Tämä taas aiheuttaa sen, että monet hakevat vasemmistosta omien asemiensa parantamista pelkästään tällaisen oman edun tavoittamisen takia, eikä esimerkiksi sen takia, että muodostettaisiin ideaalisin ideologisesti kaikille yhtä hyvin jakautuva yhteiskunta. Vasemmistolaiset siis tyytyvät siihen, jos heidän kategorioihinsa alistuneet ihmisparat äänestävät heitä ja mahdollistavat sen myötä tämän kateellisen ja itseriittoisen kimputtamisensa. Mielestäni kategorioita voidaan käsitellä etenkin kahdessa muodossa. Yksityishenkilöillä on oikeus vedota kategoriaansa ainakin siinä mielessä, jos hän esittää ajatuksia yhteiskunnan parantamiseksi. Kuitenkin silloin, jos ihminen ei esimerkiksi ole poliittisessa asemassa, saa hän säilyttää oman yhteytensä yhteiskuntaan tällaisen kategorian olemassaolon myötä. Kuitenkin mielestäni ihmisen kategoria, jos se lasketaan esimerkiksi rahallisten tulojen myötä, ei ole oikeanlaisiin asioihin perustuva, jos se esimerkiksi määrittelee jonkin ihmisen pysyvästi jonkin tietyn puolueen kannattajaksi ja olemassaolon varmistajaksi. Aivan kuten Kokoomusta saa äänestää pienituloinenkin, niin ei ole niin, että joidenkin pitäisi ja heillä olisi oikeus vedota jonkinlaiseen vasemmistolaisuuteen ja politrukkeihin ja työehtosopimuksiin, jos heillä on kapasiteettia toimia perusteellisesti ja ilman taulukkopalkkoja. On täysin selvää, että vasemmisto pyrkii hyötymään siitä, kun se jatkuvasti toitottaa tietyille ihmisten ryhmille sitä, että heidän olisi jotenkin oikeus olla hyötymässä suhteellisesti vähälaatuisesta työstä luottamusmiespolitrukkien ja taulukkopalkkojen takia. Olen jo pitkään kirjoittanut tietynlaisesta helppousarvoista muotoutuvasta helppousindeksistä, jonka avulla voitaisiin määritellä sitä, mihin työn laatuun ja määrään ihmisten tulisi pyrkiä yhteiskunnassa sen eteen, että yhteiskunnassa ei vallitsisi riippuvaisuus ja tällaistenkin ihmisten manipulointi. Mielestäni ontokratia, joka tarkoittaa olemisen valtaa ja sitä, miten oleminen määritellään tarkoittaa sellaista järjestelmää, jossa muunlaiselle yhteiskunnalliselle olemiselle ei anneta tilaa. Mielestäni millään taholla yhteiskunnassa ei ole oikeutta pakottaa toisia samanlaiseen olemiseen ja sen pakotettuun valta-asemaan. Sosialistit tuhoavat työn merkityksen, koska he rajoittavat ne ihmiset, jotka saavat hyötyä heidän vallassa olostaan, niihin, jotka ne laskevat omiin kategorioihinsa, ja jotka eivät näihin kategorioihin laskemisen takia pysty vastustamaan sitä, että vasemmistolaiset imaisevat nämä ihmiset omaksi vaalikarjakseen. Voidaan kysyä, minkä takia esimerkiksi Saksan talous on aina ollut niin vahva suomalaiseen nähden? Kyse on siitä, että työetiikka on aina ollut saksalaisilla aivan eri tasoa kuin mitä se on ollut Suomessa. Saksassa ei ole mafiatoimintaan verrattavissa olevaa ammattiyhdistysliikettä, koska he ovat aina katsoneet että jos halutaan ylläpitää ja säilyttää samanlaista yhteiskuntajärjestelmää, niin silloin ei voida aina vaan ”relata” ja vähentää työnteon määrää. Nämä vihjailut kuusituntisesta työpäivästä ovat aivan kuin jonnekin Kuubaan haikailua, joka toteutuessaan aiheuttaisi koko nykymuotoisen talousjärjestelmän romahtamisen. Sosialistit haluavat lähes kaikessa pakottaa, ja se on kaikkein parasta, jos tämä tarkoittaa isoja ihmisten ryhmiä tai kategorioita. Vasemmistolaisia ei tarvittaisi ollenkaan, mikäli ihmiset pyrkisivät tekemään enemmän ja parempaa. Vasemmistolaisten Kokoomusta vastaan kimputtaminen kertoo heidän tosi asiassa olevan vain nalkuttavia ämmiä, jotka eivät siedä rahaa kotiin tuovien ja työtä ahkerasti tekevien elättäjien maneereita ja tapoja. Minä en ole koskaan arvostanut suuresti rahaa – sitä on vain aina ollut tarpeeksi. Kategorisoiminen voidaan suorittaa paljon paremmissa kategorioissa kuin iän tai taloudellisen tilanteen mukaan. Voidaan katsoa pärjäämistä, henkistä tasoa, älyllistä tasoa ja koulutustasoa. Vasemmisto on aikansa elänyt, koska varallisuuserot ovat kaventuneet kaikkialla. Amartya Sen ja Martha C. Nussbaum ovat tuoneet esiin käsitteen toimintamahdollisuudet vastapainona tavalliselle BKT:n kautta arvottamiselle. He siis ajattelevat, että absoluuttisessa ja suhteellisessa köyhyydessä ihmisten olemassaoloa voidaan parhaiten tukea antamalla ihmisille mahdollisuuksia itse parantaa omaa asemaansa rahan syytämisen sijaan. Ja Suomessa tätä on jo edistetty varsin paljon, jos ajatellaan vaikka pääsylippujen hintoja kaikenlaisiin virkistyspaikkoihin. Toisaalta myös vammaisia tai oppimishäiriöisiä tai mielenterveysongelmaisia tulisi tukea vähentämällä tietynlaisia portaita erilaisiin työ- ja opiskelumahdollisuuksiin. Olen sitä mieltä, että yksilö voi omilla voimavaroillaan päättää mihin hän pystyy ja paljollako hän tulee toimeen. Monessa tapauksessa sellaiset ihmiset vaahtoavat eniten omasta kurjuudestaan, jonka he itse ovat elämänvalinnoillaan aiheuttaneet. Minun mielestäni ei ole millään tavalla väärin tai epäoikeutuksellista sanoa, että jos lasta ei voi pitää yllä ja edistää sen menestystä, ei silloin sitä tulisi mennä hankkimaan. Olen myös sitä mieltä, että omia vaikeuksiaan voi ylittää, jos kyse on oman jälkeläisen kukoistamisen mahdollisuudesta. Mielestäni kouluissakin tulisi korostaa itsenäistä työskentelyä ja vahvaa yksilöä, eikä voivotella sitä, että kaikilla ei mene yhtä hyvin.

Kokemia

Muistan Seinen jokilaivojen humaltuneiden turistien kiljahdukset, jotka lämmittivät mieltäni Pariisin huumalla ja jatkuvalla juhlalla asuessani siellä 2009-2010 ja kävellessäni Ile Saint-Louisin - kotini - rantatasanteilla ilta-aikaan, kadulla hyppelevän ja viheltelevän pikkutytön Düsseldorfin alkavassa keväässä pienen koiransa kanssa, joka vakiinnutti minuun alkavan Düsseldorfin tunnun, tipistä ilahtuneen sydämellisen ja isämäisen taksikuskin Bukarestissa, joka ryntäsi halaamaan minua, kun olin palaamassa rautatieasemalle taksijonon ohi, keskusteluni mukavan hotellin conciergen kanssa Sofiassa, joka oli tietäväinen Casimir Ehrnroothista, huomioonottavan hotellin henkilökunnan Ikuisessa kaupungissa kello kolmelta yöllä, joviaalin kondarin Serbian rajalla, jonka Idän pikajunan ranskasta yritin ottaa selvää, minua syvästi tuijottaneen tumman povipommin Belgradissa, eksyneen kreikkalaisen filosofian opiskelijan sveitsiläisellä rautatieasemalla, ruotsalaisen Köpiksessä, jonka kanssa join viinaa kolme päivää peräkkäin, ajelehtimisen humalaisena pitkin Barcelonan keskustaa kello neljä yöllä, vaeltelun Amsterdamissa punaisten lyhtyjen alueella, kun ei stondannut huorien parkkiintunut asenne, Ystävällisen ja huolehtivan pirssikuskin, joka kuskasi ja huolehti ympärikännistä minääni kello kahden aikaan yöllä siihen asti kunnes löysin vapaan hotellihuoneen Düsseldorfin syksyssä ennen seuraavana päivänä ollutta lentoa Suomeen, minuun pakahduttavasti ihastuneen tytön Wolverhamptonissa – siitä lähtien olen pitänyt eniten punahiuksisista, Hachin, uskollisuuden perikuvan ja nykyaikaisen menon vastustajan muistomerkin kirsikankukkien maassa, Montmartren ihastuttavan japanilaisnaisen, joka olisi halunnut tulla mukaan Suomeen tarjoilijan joka toi minulle aina Paddingtonissa Lontoossa cappucinoa espresson sijaan, Vaalean naisen Firenzessä, jolle pääsin näyttämään kovaa kohtelua, Unionistisouvenir-kaupan karskin näköisen keski-ikäisen myyjän Belfastissa, josta paistoi UVF tai UDA Välimeren laivan, jolle juoksin pitkin jyrkkiä huoltoportaita sulkeutuvan autokansilavan välistä Civitavecchiassa, Bulgariassa työskennelleen kreikkalaismiehen, jonka kanssa keskustelin ja dokasin läpi yön ravintolavaunusssa matkalla Ateenaan yöjunassa, ystävällisen paikallisen sikaria pöllyttelevän aficionadon, joka möi minulle härkäjuoksuasun Pamplonassa, sen jälkeen pyhimysyhteisöllisessä tapahtumassa kohdatut nautaeläimet ja yhteisöllinen transsendenssi Pienen ruokakaupan pitäjän Cannesin kesäkuussa, joka vihelteli hyväntuulisesti Keanen Somewhere only we know'ta alkukesän suhteellisessa viileydessä Muistan sen miten minua on pidetty sisäänpäinkääntyneenä, mutta olen minä jotain kokenut, tässä vain muutamia.

Miksi haluan mukaan politiikkaan

Minua on korvennut nykyaikaisessa suomalaisessakin politiikassa poliitikkojen fecklesness eli saamattomuus suhteessa todella tärkeisiin poliittisiin kysymyksiin. Nykyaikana on entistä tavallisempaa, että poliitikot eivät pysty muodostamaan itsenäisiä käsityksiä käsiteltävistä asioista ja monesti muiden poliitikkojen mielipiteet määrittävät sitä, miten muut ajattelevat asioista. Toisin sanoen itsenäisiä arvoja ja ajatuksia ei uskalleta tuoda esiin. Mielestäni itsenäinen ajattelu on tärkein piirre hyvässä poliitikossa. Suurin osa näistä ihmisistä ei Suomessakaan yllä tuolle asteelle. Lainsäädäntötyö vaatiii Suomessa käytänteiden tuntemuksen lisäksi myös laaja-alaista käsitystä siitä, millaiseksi yhteiskuntaa voidaan muuttaa ja millaiseksi sitä pitää muuttaa. Olen ollut kokoomuslainen teini-iästä alkaen ja äänestänyt lähes kaikissa vaaleissa vuodesta 2007 alkaen Kokoomusta. Olen aina profiloitunut Kokoomuksen oikeaan laitaan, vaikka samanaikaisesti esimerkiksi sosiaalipoliittista kokonaisnäkemystäni voidaan nimittää enemmän liberaaliksi kuin konservatiiviksi. Talouspolitiikassa kannatan lähinnä klassisen liberalismin piirteitä ja aatteita. Kokoomuksen arvoista minulle tärkein on yksilönvapaus ja mahdollisuuksien tasa-arvo. Olen aina ollut enemmän kiinnostunut vapauden käsitteestä kuin esimerkiksi tasa-arvon käsitteestä, koska mielestäni pakotettu tasa-arvo tappaa yksilönvapauden ja vapauden yleensä, ja voidaankin sanoa yksilöiden vapauden takaavan tasa-arvon eli mahdollisuuksien tasa-arvon. Mielestäni millään yhteiskunnan tasolla ei tule syyllistää ja rankaista ihmisiä, jotka sattuvat menestymäään toisia paremmin. Mielestäni kapitalismin ohessa tulisi korostaa eettisyyttä ja vapaaehtoistyötä ja esimerkiksi omaishoitoa. Kapitalismiin on myös tuotava oikeudenmukaisuutta ja eettisiä periaatteita. Olen kirjoittanut varsin paljon ikääni nähden, ja olen myös tähän asti kirjoittanut pääasiallisena ammattinani. Olen käsitellyt mm. politiikkaa ja politiikan ja filosofian välistä yhteyttä. Olen lukenut pääaineenani filosofiaa ja opiskellut pitkänä sivuaineena antiikin kulttuuria, jossa minua on kiehtonut etenkin antiikin aikainen valtiomiestaito. Perikles ja Kleisthenes mm. ovat hyvin hallussa. Olen myös kehitellyt sattumalta kirjoittamisen lomassa erinäisiä lähinnä politiikkaan ja filosofiaan liittyviä käsitteitä, koska olen sitä mieltä, että ihmisten on voitava kuvata ilmiöitä vapaasti ja itsensä valitsemassa järjestyksessä. Lakiin olen perehtynyt myös oikeustieteen opiskelun kautta. Mielestäni valtion laitoksia tulee yksityistää ja aloittaa se kouluista mutta etenkin toisen asteen kouluista ja erikoissairaanhoidosta. Koulut tulisi mielestäni yksityistää, poistaa voimasta yleinen opetussuunnitelma, ja erikoistaa koulut opettamaan lapsia ja nuoria toisistaan poikkeaville aloille. Oppivelvollisuus täytyy laskea takaisin kuuteentoista ikävuoteen. Mielestäni jollain tavalla massasta poikkeavia ihmisiä ja yksilöitä tarvitaan politiikan tekemiseen, koska monesti out of the box-ratkaisu voi avata kokonaisia uusia väyliä monen ajattelemattoman politiikan tekijän omaan repertuaariin. Pidän mielestäni omaa poliittista ajatteluani, joka liittyy tietysti myös suoranaisesti filosofiaan, ikääni nähden varsin kehittyneenä, vaikka katsonkin, etten enää 34-vuotiaana ole mitenkään perinteisessä mielessä nuori. Kunnalliseen päätöksentekoon olen läheltä perehtynyt seuraamalla äitini vanhempien toimintaa Kaavilla, missä he molemmat olivat mm. kunnanvaltuustossa ja isoisäni kymmeniä vuosia koululautakunnassa. Koulutuspolitiikka on yksi suosikkialoistani. Minussa on mielestäni pitkäjänteisyyttä tiedon hankkimisen suhteen, eli osaan ottaa selvää sellaisistakin asioista, joista en vielä aiemmin tiedä, varsin nopeasti. Filosofian, valtio-opin ja antiikin kulttuurin lukemisella olen saanut varsin laajan käsityksen politiikan merkityksestä. Olen myös ollut jo teini-ikäisestä alkaen kiinnostunut Britannian poliittisesta järjestelmästä ja poliittisesta historiasta, joista minulla tänä päivänä on varsin kattavat tiedot. Olen ihaillut Britannian poliittista järjestelmää etenkin sen sisällöllisen ja arvollisen ajattelun takia ja ollut aina tietoinen Britannian yhteiskunnan ja poliittisen päätöksenteon pitkähistoriaisuudesta. Tämän kautta voin väittää, että Suomen kaltaisen nuoren valtion päätöksentekijöiden tulisi seurata ja ottaaa huomioon esimerkiksi Britannian politiikka. Sukujuurista voin ylpeillä, että olen Kaarle Suuren jälkeläinen monessa sukulinjassa, ja häntähän on kutsuttu sekä Ranskan että Saksan nykyaikaisten valtioiden alullepanijaksi. Siinä mielessä kunnioitan perinteitä sekä erityisemmin historiaa. Olen sitä mieltä, etten tällä selvityksellä pääse ehdokaslistallenne, on minun sanottava, ettette parastanne ymmärrä. Tämä aika tarvitsee miehiä, jotka osaavat kantaa vastuunsa päätöksenteossa.

Oma hyöty ja etu vs. Oikein toimiminen Narsistit kokevat olevansa rikollisia vasta jäätyään kiinni asiassa, ja jotkut eivät edes sen jälkeen

Oikein toimiminen on etiikan peruskysymys. Miten voidaan määritellä se, mikä on parhain toimintapa ja miten se voidaan erilaisissa tilanteissa tunnistaa. Mielestäni on selvä, että jonkinlainen hyvyyden ihanne on sellainen ominaisuus, joka voidaan saada ihmisistä esiin johdattamalla heitä oikein toimimiseen. Kuitenkin kansan syvistä riveistä nouseva moraali ei ole tavanomaisesti kovin pitkälle kehittynyttä etiikkaa. On siis selvä, että oikeudenmukaisuutta pitää harkita niissä tilanteissa kun verrataan ihmisten toimintaa keskenään ja mahdollisesti toiminnan yhteydessä tulevissa ristiriidoissa. Suomessa oikeudellista toteutusvaltaa pitävät käräjäoikeudet, hovioikeudet ja korkein oikeus. Ajatellaan, että näissä oikeusasteissa toimivat ihmiset pystyvät erottamaan sen, mikä on oikeudenmukaista lainmukaisuuden nimessä. Monesti matalemmassa oikeusasteessa annettu tuomio kumoutuu ylemmillä oikeuden tasoilla. Mielestäni on olemassa objektiivisia arvoja, ja näin ollen oikeudenmukaisuus ja lainmukaisuus tapahtuu monesti samassa yhteydessä. Voidaan sanoa, että epäoikeudenmukaisuus tavallisesti liittyy tilanteisiin, jossa on rikottu oikeusnormeja oman hyödyn ja edun takia – nämä ovat tietynlaisia kolloosiotilanteita, jossa ihminen on rikoksen tekemisellä päättänyt asettua lakia ja oikeudenmukaisuutta vastaan. Nimenomaan on selvää, että rikollisissa piireissä vallitseva käsitys laista ja oikeudenmukaisuudesta – eli sen suhteellisena käsittämisestä – aiheuttaa valheellisen käsityspinnan laista, jonka mukaan se on aina tekijästä ja hänen kiinnisaamisestaan kiinni. Mielestäni voidaan sanoa, että oikeudenmukaisuus ei toteudu silloin, jos yksilö on rikkonut lakia sillä tavalla, että rikoksessa voidaan tunnistaa jonkinlainen uhri. Lainmukaisuus on silloin ihmisten oikeudenmukaisuudesta ja osittain lakiin perustuvasta oikeudenmukaisuudesta annettava rangaistus siinä tapauksessa, jos oikeudenmukaisuus on jäänyt toteamatta. Ihminen päättää siis lainmukaisuutensa sillä, miten laaja ja kehittynyt käsitys hänellä on oikeudenmukaisuudesta. Mielestäni on selvää, ettei epäoikeudenmukaisia lakipykälöitä ei ole olemassa, koska laki vaatii aina pohjakseen jonkinlaisen eettisen maailmankäsityksen. Narsisti on ihminen, joka loukkaa toistuvasti toisten ihmisten rajoja ja käyttäytyy tunteettomasti. Narsistit, vaikka jokainen ei ole lakia rikkova, niin heillä toiminta oikeutetaan monesti sillä, jos itse sen tekee. Eli toisin sanoen näillä ihmisillä ei ole minkäänlaisia oikeudenmukaisuuden ideaaleja, vaan toiminta on oikeudenmukaista, jos sen itse sattuu tekemään. Narsisti toimii koko ajan epäeettisyyden ja lainvastaisuuden viitekehyksessä, eikä välitä kummastakaan suuremmin mitään. Talousrikollisissa on uskoakseni suuri enemmistö narsisteja. Oman hyödyn ja edun ajaminen perustuu siihen, että näiden ihmisten pitää jatkuvasti kilpailla toisia ihmisiä vastaan. Joillekin näistä mikään ei riitä, ja aina on jotain haluttua saamatta. Sillä tietäähän sen jokainen, rahan määrällä ei ole rajaa, jos sitä alkaa aktiivisesti hamuamaan. Nämä ihmiset siis haluavat saada itsensä toisia ihmisiä parempaan asemaan, jossa heillä on enemmän vapauksia. Bile-elämäänsä pääministerin elämästä visusti kaukana pitävä Marin on esimerkki tällaisesta ontokratian edustajasta, joka voi tehdä mitä hyvänsä huolimatta siitä, mikä hänen julkinen asemansa on. Ja eikö nuo Almat ja muut ole kuitenkin ainakin kymmenen vuotta pääministeriämme nuorempia? Oikein toimiminen siis alkaa mielestäni omien ja toisten ihmisten rajojen tunnistamisesta, sillä esimerkiksi silloin ihminen tunnistaa narsistin loukkaavuuden ja parhaassa tapauksessa lopettaa tekemisissä olemisensa tällaisen ihmisen kanssa. Rajojen tunnistaminen on olennaista kaikilla työnteon asteilla, koska silloin työntekijöitä yms. ihmisiä ei manipuloida toimimaan eri tavalla kuin mikä on sopivaa ja luontaista. Mielenkiintoinen on Hans Kelseniltä tuleva käsite perusnormi, joka on hänen oikeustieteellisen pyramidinsa korkeimmalla tasolla. Minun mielestäni se tarkoittaa myös sitä, että ihmisillä on kyky havaita pysyvä ja perustava objektiivisuuden mielessä myös arvoista ja laista. Perusnormi tarkoittaa tässä mielessä objektiivisinta tapaa toimia lainmukaisesti. Tunnustushierarkiassa oikeuslaitos on erillään kulttuuri-instituutioita, vaikka voidaan sanoa, että esimerkiksi metafysiikka tavoittaa joskus sellaisia asioita, jotka koetaan pysyviksi, ja Carl Schmitt on kuvannut sitä, miten oikeusnormit syntyvät teologisista termeistä ja periaatteista. Eli voidaan sanoa Kelsenin tapaan, että perusnormi liittyy etenkin sellaisiin tunnustushierarkian tasoihin, jotka ovat vähiten pyyteellisiä eli jotka kaikkein vähiten pyrkivät toiminnassa omaan etuun ja hyötymiseen.

Suomi

This is my last farewell end of so clinical aftersmell Finland, Finland, Finland I cannot but advance to you Even though I am leaving so soon A Finn is a person who fights and doesn't recognize russkies rights and what will be this nations blight Finland, Finland, Finland In the end your love is straight So full of shit a whole of freight nothing other to create nothing other to blame Finland, Finland, Finland, ei rantaa rakkaampaa ei montaa ihmistä varakkaampaa Your love is a weight to bear also so eminently full of fear Finland, Finland, Finland I could your nearness to take even though something reminds me of fake Is a more fair place to be found where theres many bottoms that are round Racaille has something to do with you a meaningless marxist fool Finland, Finland, Finland Your love is so narrow and tight Without you I can do without a fight

Taustastani ja olosuhteista

Olen kannattanut aina Kokoomusta, ja itse asiassa aivan nöösi-ikäisestä alkaen. Minulle olennaista Kokoomuksessa ovat yksilönvapaus ja vastuun säilyttäminen tietyistä instituutioista ja perinteistä. Kuitenkin koen olevani enemmän liberaali kuin konservatiivi. Äitini ja isäni ovat aina äänestäneet porvarillisia puolueita, kuten monet muista sukulaisista. Äitini puolella on paljon Kokoomusta kannattavia. Voin sanoa, että olen perinyt vanhemmiltani tavan ja tarpeen tehdä työtä etenkin omien olosuhteiden parantamiseksi, vaikka siihenkin tietysti liittyy yhteishyvän periaate, jossa omalla tehdyllä työllä autetaan myös toisenlaisissa töissä eläviä ihmisiä. Minulta ei ole lapsena ja nuorena puuttunut mitään. Muistan kerrankin yhtenä jouluna nöösi-iässä, kun sain yli kolmekymmentä lahjaa, ja tuosta tilaisuudesta on olemassa mummoni ottama valokuva, jossa istuin lattialla suurten lahjakasojen ympäröimänä. Leluja, lehtiä ja muita virikkeitä oli aina. Aloitin aikuisille tarkoitettujen kirjojen lukemisen jo lapsena. Alakoulussa nautin oppimisesta, vaikkakin luokan huonoimmat oppilaat olivat silloin, kuten monessa muussa tapauksessa hidastamassa etenemistäni. Yläaste oli yhtä ajan hukkaa, jossa ei edes vähääkään kosketeltu niitä aiheita, joista olen ollut myöhemmin kiinnostunut. Ainakin filosofia, antiikin historia ja kulttuuri, sekä taidehistoria loistivat poissaolollaan. Olin lapsena kiinnostunut etenkin sotahistoriasta, johon liittyen vanhemmat ja sukulaiset ostivat minulle kirjoja luettavaksi. Isäni isä oli metsäinsinööri ja äiti kouluavustaja. Äitini vanhemmat harrastivat molemmat maanviljelystä ja aiemmin karjataloutta. Sanoin joskus lapsena, että haluan ukin seuraajaksi Virrantalon maanviljelyyn. Isäni isä ja äiti olivat molemmat Suonenjoelta ja äitini vanhemmat molemmat Kaavilta. Kuitenkin äitini isän isoisä oli Itä-Hämeestä Luhangasta ja vanhaa suomenruotsalaista aatelissukua. Asia, jonka joku voi katsoa ns. burdeniksi kasvatuksessani oli se asia, kuinka vähän vanhempani antoivat minulle järkeviä ohjeita noudatettavaksi, sillä molemmat heistä ovat aina olleet kylmiä ja etäisiä ja siihen on lisäksi isäni muodossa tullut primitiivireaktioista pauhaamista pienistä asioista johtuen. Uskon, että vanhempieni epäsosiaalisuuden ja isäni pauhaamisen takia olin niin ujo nuorempana. Olin teini-ikäisenä puhumassa Pohjois-Savon liitossa Snellmanista, ja muistan miten outona koin sen, kun toiminnanjohtaja tjs. Sanoi minulle kahvia juodessa pahoittelunsa siitä, että kahvi oli kylmää. En ollut koskaan kokenut vastaavanlaista huomioon ottamista omilta vanhemmiltani. Molemmat vanhemmistani ovat sanoneet minulle mitä kauhistuttavampia asioita. Kylmyys, kovuus ja tunteettomuus ovat niissä korostuneet. Isäni on narsisti, joka välittää vain omista tunteistaan. Sanoin jo nuorempana kotonani, että tämä järjestys perustuu paternaaliseen isän absoluuttiseen valtaan, joka ilmenee diktatuurina. Isäni kutsui aina sitä kun hän saneli asian, keskusteluksi. Näiden asioiden mainitsemisen jälkeen on siis ilmiselvää, että olen joutunut itse kasvattamaan itseni. Miksi minun tulisi esimerkiksi kunnioittaa jotain henkilöä jonkun kollektiiviseksi luodun käsitteen kautta, jos olen nähnyt tämän ihmisen olevan niin täynnä pahaa ja epäinhimillisyyttä kuin voi olla. Olen aina menestynyt koulussa niissä asioissa, joista olen ollut kiinnostunut. Kotonani on aina ollut kaikki asiat kunnossa ainakin materiaalisesti ja rahallisesti. Minä olen jokseenkin lahjakas kielellisesti, joka on tuottanut minulle tavan keskustella asioista. Äitini ja isäni ovat epäsosiaalisia ihmisiä, joista etenkään toinen ei pysty harrastamaan vastavuoroista keskustelua, kun taas toinen saattaa nukahtaa puhelimeen tai seuraa puhelun kanssa samanaikaisesti televisiota. En todellakaan koe tulleeni lapsuudessa ja nuoruudessa arvostetuksi oman kokonaisen minäni kautta. Tämä on taas johtanut siihen, että olen hakenut ymmärrystä muista ihmisistä, joista jotkut ovat pettäneet luottamukseni. Kilttiyteni takia olen oiva maali narsisteille ja sitä muistuttaville ihmisille. Olen kuitenkin oppinut katkaisemaan välit silloin, jos näen selkeästi jonkun pyrkivän loukkaamaan tunteitani mutta etenkin minääni. Muistan vahvasti etenkin yläasteelta kiusaamisen, jota kohtasin. Mielestäni oppilailta tulisi jo alakoulussa mitata älykkyysosamäärä ja jatkuvasti tarkkailla heidän henkistä tasoaan. Tämän perusteella voitaisiin suhtautua realistisemmalla tavalla siihen, kun mietitään sitä, mihin ja minkälaiseen kouluun oppilaita laitetaan. Yläasteella etenkin kohtasin jengitoimintaa, jossa jotkut kokivat olevansa parempia kuin toiset, ja jakoivat mm. yhdeksännen luokan lopussa oppilaille annettavat palkinnot oman tuomarikuntansa jäsenille. Integriteettiä, objektiivisuutta ja puolueettomuutta ei kaikenlaisten kiusaajien ja sosiaalisen järjestyksen dominointiin pyrkivillä ilmene. Esimerkiksi yksi poika huusi alakoulussa ollessa muille jossain tilanteessa ”hirtetään se!”. Sama kaveri sanoi jossain välissä kun olin innostunut siitä, että saan kissan kotieläimekseni, että ”se panee sitä”. Tästä voi päätellä millä pahuuden ja asiattomuuden asteella noin kymmenvuotias lapsi voi olla. Tämä poika meni ilmeisesti kymppiluokalle (minne hän tietysti kuuluikin) ja sen jälkeen en ole hänestä kuullut. Siitä huolimatta vaikka henkinen ilmapiiri oli kylmä ja välinpitämätön, sain jo nuorena lukea paljon kirjoja, koska niitä löytyi esimerkiksi äitini puoleisen isoisäni luota. Voi miettiä tässä yhteydessä, kun eräällä tunnilla, olisikohan ollut nelosluokalla, yksi yksinkertainen jääkääkän pelaaja, heitti minua kirjalla, ja koska olin vittuuntunut siitä, sanoin että heitän häntä seuraavaksi Sinuhe Egyptiläisellä. Sen jälkeen kyseinen tyyppi hankki paikalleen oman suojelijansa, ylemmän luokan oppilaan, joka sanoi minulle ”sanoit heittäväsi Egyptistä kertovalla kirjalla”. On ihmeellistä, jos tämä jolppi on tietnnyt edes Egyptin olevan valtio, mutta niin kai, kato: paremmissa piireissä! Minulle on mielestäni tietynlaisesta banaalista välinpitämättömyydestä huolimatta annettu varsin hyvät edellytykset elämään, jotkut sukulaiset ovat olleet aina kiinnostuneita ja innostaneet lukemiseen, kirjoittamiseen ja korkeakoulussa opiskeluun. Pitää olla kiitollinen hyvästä, eikä peitellä itseään joistain asioista tulevan katkeruuden myötä. Vanhempani ovat onnistuneet hyvin!

Amerikkalaisesta kulttuurista ja miten se taannuttaa vanhaa mannerta

Vaikka arvostankin Yhdysvaltoja Naton pääasiallisena toimijana, on minun kirjoitettava muutama sana Yhdysvaltojen kulttuurista ja miten se vaikutteellistaa omalla osallaan Euroopan maita. Mielestäni pinnallisuus ja teennäisyys liittyy aina kulttuuriin, joka ei ole kovin vahva tai pitkän historian omaava. Perinteet tavallisesti voimentuvat sen kautta, kun niiden mukaan toimitaan pitkä aika. Tämän takia toinen englanninkielinen kulttuuri eli Yhdistynyt Kuningaskunta on yli tuhatvuotisen historiansa takia paljon kehittyneempi ja tasapainoisempi kulttuuri kuin Amerikan Yhdysvallat. Mielestäni kulttuuri kypsyy sen myötä, kun se kestää kauan ajassa. Tästä voi tulla esimerkiksi brittien itseironia, jonka kautta he korostavat stiff upper lipia ja ilmaisevat asioita vahvalla understatementilla. Englantilainen sanoo ”It could be worse”, ja tämä jos mikä on osoitus tämän kulttuurin stoalaisuudesta, joka tarkoittaa sitä, ettei olla tunteellisia eikä tuoda turhaan omia asioita muiden tiedettäväksi. Amerikassa näitä pidikkeitä ei ole, ja voidaan sanoa jenkkien olevan tunteellisempia, teennäisempiä ja epärehellisempiä kuin britit ja lista ei lopu tähän – tässä vain muutama esimerkki. Amerikan Yhdysvalloissa on sellaista nousukkuutta, jota etenkin brittiläisen yläluokan piirissä on katsottu nenänvartta pitkin. Merkittävin viimeisten parinsadan vuoden aikainen amerikkalaisen ja brittiläisen kulttuurin yhdentyminen tapahtui, kun köyhtyneet aateliset rupesivat etsimään jenkkien nousukassukujen naisia vaimokseen. Duke of Marlborough eli Malboroughn herttuan suvussa oli ehkä tunnetuin tämän ilmiön osa, eli Consuelo os. Vanderbilt, joka meni avioon sen aikaisen herttuan kanssa. Briteillä on tapana keskittyä olennaiseen, olla suvaitsevaisia maahanmuuttajia ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan, mutta he haluavat aina pitää väliä toisiin ihmisiin, ja siitähän on osoituksena heidän mustaakin mustempi huumorinsa. Englannissa parhaissa hotelleissa ja ravintoloissa asiakas on aina oikeassa, ja esimerkki tästä oli se kun Nicolae Ceausescu oli seurueineen ökyhotellissa Lontoossa valtiovierailunsa aikaan. Kun siivoja meni seurueen huoneistoihin heidän sieltä lähdettyään, olivat he kääntäneet huoneistoista kaiken arvokkaan, jopa takkojen pielustat. Kuitenkaan kuningattaren vieraasta ei tehty rikosilmoitusta. Suomessa arvostetaan liikaa amerikkalaista kulttuuria, mikä pitää meidän kulttuuriamme koko ajan heikommassa asemassa. Minulla ei ole tapana katsoa missä joku ohjelma on tehty, joten valikoivuuteni televisiosarjojen ja elokuvien kanssa johtuu siitä, että tosiaankin jenkkituotannot ovat nykyään sellaista yhdenmukaista jarrutusjälkeä, jolle ei loppua näy, ja varmaan aistin amerikkalaisista produktioista niiden matalakulttuurisuuden, en siis tietoisesti välttele tai kiinnitä niihin korosteista huomiota – jenkkimentaliteetti ei minulle maistu. Opetelkaa monipuolisesti korkeakulttuureita, amerikkalaiset/suomalaiset juntit Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija

Kategorisointi ja siihen alistuminen on heikkoutta

On tyypillistä, että vasemmistolaiset etenkin ovat jakamassa ihmisiä kategorioihin kysymättä kuitenkaan kyseisten ihmisten suostumista asiaan. He ajattelevat, että luokkia voidaan korostaa yksilön kustannuksella, koska he katsovat manipuloinnin ja politiikan ”tekemisen” olevan silloin helpompaa heille. Vasemmisto ei arvosta yksilöä, he arvostavat enemmän kollektiivia, ja siinäkin kaikkia käsitellään samanlaisina vasemmiston hataran ja kapean ihmiskäsityksen kautta. Onhan selvää, että sosialismi on aina perustunut nimenomaan joukkovoimaan, jolla he ovat ruhjoneet hienostuneemmat ja syvällisemmät ihmiset alleen. Vasemmistopuolueiden äänestäjät eivät kuitenkaan tajua sitä, että vasemmisto antaa aika pienen arvon yksittäiselle äänestäjälleen, koska he eivät todellakaan tiedä mitään yksilöllisyydestä tai yksilön käsitteestä. Vasemmisto edustaa joukkovoimaa, ja heidän oikeudenmukaisuuskäsityksensä on vähintäänkin valheellinen. Eli he toistavat omaa paremmuuttaan suhteessa oikeistoon, ja tekevät sen asettamalla itsensä uhrin asemaan. Tosiasiassa suomalaista yhteiskuntaa ja poliittista päätöksentekoa on miltei koko 1900–luvun ehkä 30-lukua laskematta hallinnut vasemmisto. Hyvinvointiyhteiskunta kaatuu omaan mahdottomuuteensa, mutta kuitenkin vasemmistolaiset suhtautuvat siihen ja sen etiikkaan kuin muinaisjäänteitä erittäin tarkasti käsittelevät arkeologit. Voidaankin mielestäni hyvällä syyllä puhua hyvinvointiarkeologiasta. On aivan selvää, ettei vasemmisto tunnista myöskään vapauden käsitettä, koska monella heistä ei ole ollut mahdollisuutta siihen perehtyä, ja tässä yhteydessä he voivat syyttää siitä itseään poliittista vasemmistoa. Olen aikaisemminkin kirjoittanut tästä, mutta nyt teen sen uudestaan, eli väitän suurimman osan poliitikoista olevan ja toimivan porvarillisesti kuuluivat he mihin puolueeseen hyvänsä: vähän hurskastelua ja siihen päälle joidenkin merkityksettömien käytännön asioiden hoitamista oikeistolle räksyttämällä ja hurskastelemalla. Mielestäni politiikan ja sen käytäntöjen tulee olla eettistä. Miksi sitten vasemmisto vaatii enemmän rahaa itsensä kategorisoimille eturyhmille muilta paremmin tienaavilta, miksi ei oma kukkaro veny ja hery ainakin muutaman työttömän olosuhteiden paranemiseksi? Minun mielestäni tuo ristiriita on niin suuri, että jos vasemmistopuolueet todellakin haluaisivat näyttää olevsa eettisten tulosiirtojen kannalla, tulisi heidän itsensäkin osallistua siihen, esimerkiksi vaikka puolen kuukausipalkan antamisella köyhille. Vaikka menneisyyteen kuuluvia asioita, kuten hyvinvointiyhteiskunta, voidaan joissakin piireissä arvostaa, ei tuollaiset reliikit kuitenkaan vielä sen jälkeen itsessään arvokkaita. Niillä on merkitystä vain historian kannalta, minne hyvinvointiyhteiskuntakin tulee jossain vaiheessa jäämään lopullisesti. Olen aina ollut sitä mieltä, että yksilön on voitava tulla toimeen yksilönä, eikä jättäytyä vasemmistolaisten kategorioihin joissa ei ole tarkkuuden kannalta järjenhäivääkään. Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija

Taas politiikasta

Olen jonkin aikaa ajatellut sitä, mikä on poliittisissa luottamusviroissa olevien ihmisten funktio, ja millainen heidän funktionsa on omasta mielestään. En myöskään ole koskaan ymmärtänyt miten ihmiset alentuvat epä-älyllisiin seremonioihin, kuten siihen kun ohikulkijoilta kysytään ”mitä itsenäisyys merkitsee teille?” Vaikka tämä vaikuttaisi kuinka oman tien kulkemiselta hyvänsä, vastaisin minä, että se merkitsee sitä, että Tuntematon sotilas tulee televisiosta. Ja on teeskentelemistä, jos joku sanoisi, ettei tällaisen mielipiteen ilmaisija arvosta esimerkiksi sotaveteraaneja tai historiaa. Arvostan sitä/heitä siitä huolimatta, mutta satun olemaan syntynyt vuonna 1988 enkä 1918.Seremoniallisuus ja rituaalisuus toistuu poliittisissa luottamusviroissa olevilla esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa on tapahtunut jonkinlainen rikos, esimerkiksi jonkinlaista yhteiskunnan merkkihenkilöä kohtaan. Markku Rossi kirjoitti joskus facebookiin epistolan, jossa hän toivoi pikaista paranemista toiselle kansanedustajalle, kun tämä oli talviliukkailla murtanut jalkansa. Ja voidaan ajatella kuinka monta ihmistä tulee esimerkiksi tuollaisena aikana vaikka Kuopiossa päivystykseen käden tai jalan murtumisen takia. Kun ollaan eduskunnassa yhtä aikaa ja kun ei olla itsestä ulos suuntautuneita ihmisiä, vaan toisten ihmisten kanssa juoruavia ja heistä ajautuvia ihmisiä, niin onhan se PALJON tärkeämpää ja huomattavampaa, jos kansanedustaja eikä Pihtiputaan mummo rikkoo jalkansa. Mielestäni tämä, että poliitikkojen pitää laumana olla tuomitsemassa normaalin ihmisen moraalikehitykseen liittyviä asioita, kertoo se siitä, että monet suomalaisista ajattelevat edelleen moraalin ja eettisen ohjeistuksen tulevan heitä ”ylemmältä” tasolta. Suomalaiset myös unohtavat jotkut ihmiset parlamenttiin vuosikausiksi, joskus jopa -kymmeniksi. Sanoisin, että suomalainen ihminen yliarvostaa asemia ja vallan symboleita. Sen takia istuva kansanedustaja uusii todennäköisemmin paikkansa kuin uusi siihen tunkeva Nyt kun valtaa on eniten vasemmistolla, on heillä eniten olemisen valtaa yhteiskunnassa. Tämä tulee ilmi ”girl-power-päivinä”, kaikenlaisten tussunhoitotarvikkeiden mainostamisena pitkinä mainoksina televiossa keskellä parasta katseluaikaa. Suomalaisten poliitikkojen kategorisoiva patronisointi ilmenee siinä,, että tietyt poliitikot perustavat koko poliittisen toimintansa kategorioihin, jotka ovat heidän mielestään täysin kyseenalaistamatttomia, eikä kategorisoinnin alle jäävältä ihmiseltä edes kysytä, hyväksyykö hän tuollaisen kategoriaan asettamisen. He siis kuvittelevat olevansa tavallisia ihmisiä korkeammalla. Poliitikon tehtävä on edustaa kansan tahtoa, eikä omaa tahtoansa ennen kansan tahtoa. Samalla kun poliitikot pyrkivät korostamaan asemaansa ihmisten silmissä, aiheuttaa se heikoimmissa kansalaisissa sen tunteen, että heidän ei tarvitse ajatella esimerkiksi etiikasta ollenkaan mitään – se riittää kun seuraa ”poliitikkojen” instagram- ja twitter-tilejä! Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija

Yhtenäiskulttuuri ja average-Joen mielenmaailma

Yhtenäiskulttuuri tarkoittaa kulttuuria, jossa pyritään sopeuttamaan ihmisiä samanlaisiksi.tai jossa kaikille annetut ohjeet ja neuvot ja toiminnan muodot pyritään levittämään kaikille yhteiskunnan alueille. Yhtenäiskulttuuri on viitekulttuurien vastainen tendenssi, jossa kansaa kohdellaan samanlaisena ja jossa pyritään propagoimaan ihmisille yhtä oikeaa tapaa elää. Tällaisessa kulttuurissa voidaan helposti nähdä vallitsevan kaikkein pinnallisimmat arvot ja arvostuksen kohteet. Yksi tällainen piirre suomalaisessa yhteiskunnassa on urheilun ja liikunnan ylikorostaminen ja niiden kautta muiden koulutuksen osa-alueiden huomiotta jättäminen. Yhtenäiskulttuurissa ollaan karkeita ja välinpitämättömiä. Voidaan katsoa, että suomalainen ”hyvinvointiyhteiskunta” on omalla osallaan vaikuttanut siihen, millaisia arvostuksia suomalaiset ihmiset ovat omaksuneet. Väliä ei ole sivistyksellä tai inhimillisellä suuruudella, vaan väliä on sillä, kuka tekee maalin jääkääkkäkisoissa. Ja tällä väliä olevalla asialla tulee esiin Average-Joen käsite. Voidaan sanoa että Joe on kuin Heideggerin käsite Das Man – kaikki eikä kukaan. Eli Average-Joe on kuin kaikki ihmiset muttei kuitenkaan erityisesti kukaan heistä. Ja tähän väliin mahtuu ihmisten suuri enemmistö. Suomalaisessa yhteiskunnassa korostetaan niin suuresti muka kehittyneitä arvoja, joiden kautta arvojen kautta muodostumille instituutioille ei jää minkäänlaista tilaa, vaan samat asenteet ja arvostukset vallitsevat kaikkialla – jopa yliopistoissa tai eduskunnassa. Suomessa ei tarvitse saada kiitettäviä kokeista, vaan olennaisempaa on hikoilla ja nujertaa toinen/toiset jossain urheilulajissa. Minä katson tulevani jonkin verran suomalaista yhtenäiskulttuuria kehittyneemmästä kulttuuritaustasta. Taustani on äitini puolelta hyvin kosmopoliittinen ja esisuvut ja esi-isät ovat eläneet ympäri Eurooppaa. Average- Joe korostaa urheilua, koska hän ei parempaankaan pysty. Kun toinen nujerretaan fyysisellä voimalla, edustaa tällainen tapahtuma Joelle korkeinta mahdollista nautintoa ja tyydytystä. Platonin järjestelmässä ajattelijat olivat ylintä aristokratiaa kun taas ruumiillisimmat ihmiset olivat kolmatta luokkaa. On naurettavaa, jos joku ihminen kuvittelee, että fyysisen voimakkuuden osoituksena voisi kuvitella olevansa toista parempi. Sama kun minä sanoisin Joelle, että kirjoittaa logiikasta tutkielman Mindiin. Ainoa ero on vain se, että kun minä hallitsen toisen vaihtoehdon Joeta paremmin, minulle ei tule virnistävää omahyväistä ilmettä naamalle. On hyvin alkukantaista ja lapsellista uskoa kaiken elämään liittyvän olevan kilpailullista. Eihän Nietzschekään tarkoittanut yli-ihmisen käsitteellään ihmistä, joka voittaa kilpailussa kaikki, vaan tarkoitti olennaista olevan sen, että ihminen nousee itsensä ja rajoitteidensa yläpuolelle. Jos ajatellaan vaikka sitä, millaiset ihmiset jakavat toisilleen juoruja toistensa kustannuksella, niin voidaan havaita, että vallattomat ihmiset hamuavat siinä valtaa tai ainakin olla vallan kyydissä myötäjuoksijana. On selvää, että alimmilla yhteiskunnan tasoilla mielikuvat ja mediavaikutteellisuus vallitsee, koska keskiluokka ja Joet haluavat vain tehdä viihdettä kaikesta sellaisesta, jota he eivät ymmärrä eivätkä osaa siitä suuntautua. Vallanhalu on mielenkiintoinen piirre ihmisissä sen takia, koska esimerkiksi poliitikoissa ei ole kovin paljon (ainakaan Suomessa) kovin älykkäitä ihmisiä. Eduskuntavaalit ja urheilulajit on tarkoitettu keskinkertaisille ihmisille, aivan kuten korkeimpiin poliittisiin asemiin ei pääse liian korkealla älykkyysosamäärällä. Mitä sitten tarkoittaa se, että rahvaalle on kaikki tarjottava heidän omalla kielellään. Sanoisin, että ne joille ei ole paljoa älykkyyttä annettu ovat alttiimpia katsomaan sormiensa läpi poliittikkojen valehteluja ja teennäisyyksiä. Ja koska huonompiosaiset äänestävät (jos äänestävät) pääasiassa Persuja ja muuta vasemmistoa, voidaan noissa piireissä ilmevän eniten valehtelua tai ainakin teennäisyyttä korkeimmassa potenssissa. Yhtenäiskulttuuri pyrkii yhdenmukaistamaan kaikki yhteiskunnalliset käytännöt ja tavat joilla yhteiskunnassa kommunikoidaan. Esimerkiksi demareille on nykyisin tyypillistä, että naisten ja tyttöjen oikeuksia pitää jotenkin erityisesti vahventaa, ja tässä tulee esiin se, miten reaktiivista ja relatiivista vasemmisto on. Tällä tavalla he pyrkivät yhdenmukaistamaan vielä enemmän politiikkaa siihen, että se on vain joidenkin ryhmien oikeuksien ja vapauksien parantamista, vaikka tuollaiset kampanjat eivät edusta yleisesti koko kansaa. On vastenomaista muodostaa ihmisistä ryhmiä (minkä vasemmisto tekee) sen mukaan, millaiset värkit heillä vyötärön alapuolella on. Average Joe on kiinnostunut siitä, kenellä on eniten ruumiillista valtaa, toisin sanoen sellaiset, jotka voivat nujertaa toisen ruumiin voimalla. Kuitenkaan nämä eivät muista sitä, että valtavien muskelien rakentaminen on mahdollista miltei kaikille ihmisille. Tässäkin kyse on vain siitä, millaisia asioita yksilö sattuu arvostamaan. Ja jos omat näkemykset ja arvot poikkeavat selkeästi yhtenäiskulttuurin ja Average-Joen arvoihin nähden, tulee jo tästä vierauden kokemuksesta sellainen seuraus, että yksilö hakeutuu todennäköisemmin viitekulttuurien pariin, joissa hänen ominaisuuksiaan arvostetaan. Yhtenäiskulttuuri ei ole hyvästä. Joku voisi sanoa, että koska suurin osa suomalaisista on vereltään suomalaisia, ei tuollaista yhtenäiskulttuuria voisi sen takia millään tavalla muuttaa. Kuitenkin kulttuurikin voi muodostua muunlaisten periaatteiden kuten arvojen, arvostusten ja asenteiden kautta. Ihmiset joilla on tietynlaisia ominaisuuksia kokevat monesti vetoa toisiaan kohtaan. En mainitse tässä poliittisia mielipiteitä, koska mielestäni nykypäivän suomalaisessa politiikassa keskinkertaisin paska nousee varmasti pinnalle. Average-Joe vain kuluttaa ilmakehää ja kehittyneempien ihmisten kätsivällisyyttä ja muokkaa omaa vartaloansa, koska hän ei paremmasta tiedä. On masentavaa nykypäivänä, että suurin osa suomalaisista jälkiteineistä on tuota joukkoa, joka ei todellakaan ole kukaan ja samalla on kaikki. Suomenruotsalaisuus on piirre (jos lisätään vielä se, että on anglofiili), joka tuo ihmiseen ominaisuuksia, jotka eivät ole tyypillisiä kaikille suomalaisille ihmisille. Itseironia, ironia ja kokemus siitä, ettei ole samanlainen kuin useimmat ja kun siitä nousee tarve tutkia alkuperäänsä ja tulemaan selville omasta identiteetistään. Mutta ei, niin kauan kuin on tavallisia suomalaisia, on täällä asuvan poikkeavan ihmisen vaikeaa saada hyväksyntää ja tukea. Ja tämä johtuu yhtenäiskulttuurista ja sen piirissä pyörivistä Average-Joeista.

Identiteetin alkuperästä ja piirteistä

Identiteetti tarkoittaa sitä käsitystä, mikä yksilöllä on omasta minästään ja persoonallisuudestaan. Vähäisemmässä määrin käsite liittyy myös siihen, miten muut ihmiset kyseisen yksilön näkevät. Monessa yhteydessä korostetaan sitä, että ihmisen tulisi itsetutkiskelun kautta saada selville, millainen hän on ja millainen hän haluaa olla. Sartre ja Foucault korostivat sitä, että yksilön on rakennettava itsensä taideteokseksi, ja voidaan epäillä, että he tarkoittivat tuolla etenkin taiteellisissa ammateissa työskenteleviä ihmisiä. Olen itse huomannut sen, että ymmärrän asioita paremmin silloin, jos kirjoitan niistä itse, enkä vain passiivisesti lue tai kuuntele joidenkin muiden käsityksiä asioista. Tietysti tietty kirjasivistys vaaditaan siihen, että ihminen voi toimia Akatemiassa , ja olenkin aina korostanut kirjojen merkitystä sivistyksen ja tiedon hankkimisessa. Suoritin maisterintutkintoni filosofiassa pääasiassa tekemällä kirjatenttejä. Mielestäni on huomattavasti helpompaa ja totuudelle uskollisempaa lukea kirjoja kuin kunnella keskinkertaisen luennoitsijan pitkää luentokurssia. Eli olen huomannut sen, että kehityn enemmän kirjoittamalla kuin lukemalla, vaikka olenkin nöösi-iästä alkaen ollut kaikkialla kirja kourassa. Mielestäni se väite, että ihminen voi rakentaa itse oman identiteettinsä kehittämällä itseään ja harrastamalla itsetutkiskelua ja jatkuvaa opiskelua, on totta. Itselläni on tavalliseen suomalaiseen nähden monimuotoinen kulttuuriperintö ja identiteetin pohja. Äitini isä kuului vanhaan suomalaiseen aatelissukuun, äitini äiti – todellinen voimanpesä – tuli porvarillisesti ajattelevasta maanviljelijäsuvusta, jonka kotitila Kaavilla on satoja vuosia samassa suvussa pysynyt. Isäni isä oli äitinsä puolelta suuren maaomaisuuden omanneen talollissuvun, joka oli pysynyt samalla suvulla 1600-luvulta alkaen, jälkeläinen. Ukin isästä ei ole tietoa, mutta on varmaa, että hänen äitinsä tuli raskaaksi Yhdysvalloissa ja joutui sen jälkeen lopettamaan työnsä palvelijana New Yorkissa, sillä onhan tunnettua, että underlingin raskaaksi tulemista ei kovin hyvin ainakaan tuohon aikaan katsottu. Pitäisi tehdä dna-testi, jotta saisi käsityksen siitä, missä 25 prosenttia geeniperimästäni majailee. Isäni äiti tuli kohtalaisen varakkaasta maanviljelijäsuvusta ja hänen äitinsä oli omaa sukua Kroeger, saksalaisalkuperäisestä suvusta. Mummoni on kertonut, että äitinsä sukulaiset olivat hyvin tummaverisiä, pikimustat hiukset ja miehillä parrat Äitini isää, herrasmies-tilanomistajaa, olen aina pitänyt jonkinlaisena esikuvana, mutta mielestäni en itse ole läheskään yhtä hienostunut kuin hän oli. Paljon hyviä piirteitä on periytynyt hänestä minulle. Monet ovat sanoneet, että näytin aiemmin hoikempana samalta miltä hän oli nuorempana näyttänyt. Olen kiitollinen siitä, että sain pitää hänet elämässäni kolmekymmentä vuotiaaksi. Suvun kosmopoliittinen tausta liittyy lähinnä hänen sukuunsa ja sukujen esi-isiin ja esi-äiteihin. Tulen tutkimaan vielä tarkemmin näitä avioliittojen kanssa muodostuneita sukuyhteyksiä. Tärkeimmät ja lähimmät naisenlinjaiset suvut ovat von Schrowe, von Essen, von der Pahlen ja Tandefelt. Kauempana on mm. von Schildt, Nassokin ja de la Motte. Käytännössä Beckereiden suku on jotain sukua kaikille baltiansaksalaisille aatelissuvuille. Skotlantilaisia ja englantilaisia esisukuja ovat mm. Mercer, Balram, Belfrage, Andersson, Pistolekors ja Petre. Olen pienestä pitäen ollut anglofiili ja koen Britannian kulttuurin olevan suurimmin omaa luonnettani vastaavaa. Äitini isän esisuvuissa on ollut ominaista myös monikielisyys: he ovat puhuneet suomea, ruotsia, ranskaa, englantia, saksaa ja venäjää (ensimmäisenä kielenä.). Suvun naiset ovat 1800-luvulle asti menneet naimisiin toisten aatelisten kanssa, jonka myötä moni ylevä suku (myös ylhäisaatelia) etenkin Ruotsissa ja Saksassa omaa nykypäivänä geeniperimää Beckereiden suvusta. Tunnetuin tapaus Suomessa on varmaankin Svinhufvudit. PE Svinhufvudin äiti oli Olga von Becker, joten Svinhufvud-suvussa on myös Beckereiden verta. Hyvä kasvatus on mielestäni sellaista, jossa lapsille opetetaan tiettyjä muodollisia periaatteita, jotka kuuluvat hyvään käytökseen. Minun kasvatukseni muodostui siitä, kun yritin vältellä isäni raivonpurkauksia, eli millään periaattella ei ollut väliä, vaan sillä, että isä ei aloittaisi pauhaamistaan. Eli hänen miellyttämisensä oli tärkein asia hänen minulle antamastaan ”kasvatuksesta”. Sisällötön muodollisuus on aina pahasta ja se viittaa tuohon isäni mallin kasvatukseen. Isäni äidn ja isän suvut ovat pitkään olleet vakavamielisiä ja uskovaisia. Muistan kuitenkin miten huumorintajuinen isäni isä oli. Sen sijaan isäni äiti ei ymmärrä minkäänlaista ironiaa eikä itseironiaa saati satiiria. Se jos mikä kertoo totisuudesta, vakavamielisyydestä ja jopa yksioikoisuudesta. Tässä tulee esiin yksi merkittävä eroavaisuus vanhempieni sukujen välillä: isäni äiti sanoo monesti, että ”kaikkienhan meijän pittää!” ja varoittaa liiallisista ”kalorioista”.. Hän toisin sanoen on suomenkielisen ja rahvaanomaisen yhtenäiskulttuurin pikkuporvarillinen jäsen. Ja jos joku alkaa tässä vaiheessa kummastelemaan miksi kirjoitan tällaisia asioita sukulaisistani, niin voin sanoa että olen huomannut heissä niin paljon paheita ja paheellisuuksia, inhimillisiä heikkouksia, joten en voi enää tuijottaa vaan joihinkin nimikkeisiin. Ja tämä ei tarkoita että haluaisin läheisiäni loukata, sanoisin pikemminkin, että he ovat joukolla pyrkineet loukkaamaan minua. Se siitä. Äitini vanhemmista olen varmasti perinyt eniten mielestäni myönteisiä piirteitä, vaikka onkin sanottava, että koen tulleeni luonteeltani enemmän äitini äitiin kuin äitini isään. Suoruus, asiallisuus ja jämptiys ovat varmasti piirteitä, jotka ovat tulleet esiin myös äitini äidin geeniperinnön kautta. Olen aina ollut hyvä historiassa ja olen lukenut sitä käsitteleviä kirjoja jo alakoulun ensimmäisillä luokilla. Äitini isän, aatelisherran ominaisuuksista olen mielestäni perinyt pidättyväisyyden, stiff upper lipin ja Understatementin. Käsityksen siitä, että kaikki järjestyy loppujen lopulta eikä mitään asiaa tarvitse turhaan pyöritellä ja tuoda esille. Myös kiinnostukseni ja arvostukseni historiaa kohtaan on varmasti tullut suurimmilta osin äitini isältä. Vanhempieni tunneherkkyydestä on sanottava, että isäni on huomattavasti tunteellisempi kuin äitini. Äidissä jonkinlainen kovuus tulee esiin vastoinkäymisten yhteyksissä ja hän on esimerkki siitä, miten vastoinkäymisiin tulee suhtautua. Minä en tiedä, mistä johtuu se, kun isäni raivoaa epäinhimillisesti. Hän on niin ristiriitainen ihminen kuin voi olla. Äärimmäisen herkkähipiäinen hän on aina ollut, ja suoranasesti parkuu ja protestoi, jos hänen ei anneta olla kaikissa asioissa oikeassa. Paljon pintapuolisesti tunteellisempi hän on kuin äitini. Äidissäni minua on joskus kavahduttanut hänen tasaisuutensa ja jonkinlainen ”kovuutensa”. Nyt kuitenkin tiedän ne arvot, joiden mukaisesti hän pyrkii elämään. Ja näiden arvojen pääasiallinen sanoma on se, että kaikista tilanteista täytyy selvitä eikä tehdä suurta numeroa omista asioista. Olen huomannut etenkin isäni äidissä paljon sellaista, minkä en anna vaikuttaa itseeni. Identiteetistään voi korostaa hyviä tai vaihtoehtoisesti huonompia puoliaan. Olisiko minun tullut säilyä pelkän porvarillisen paternaalisuuden aiheuttaman moralisoinnin takia isäni nimisenä? On huomattavaa, että hänen nimensä tulee hänen isoäitinsä tyttönimestä. Se ei mielestäni ole minkäänlainen rikos tai paheksuttava asia, jos ihminen haluaa päästä selvyyteen omasta alkuperästään ja sellaisista asioista, jotka ovat kuljettaneet esivanhempia ja sukulaisia eteenpäin. Otin äitini suvun nimen, en kaunistellakseni enkä provinsiaalisen hyötymisen takia, vaan korostaakseni sitä, että olen aina kokenut äitini sukupiirin isääni nähden voimakkaampana ja läheisempänä virikkeiden antajana. Lisäksi tähän on johtanut kiinnostukseni historiaan ja halu nostaa tämä suku takaisin sille paikalle, missä se on aikaisemmin ollut. Loppujen lopuksi puolet verenperimästäni on aatelista verta, aivan kuten mieslinjaisilla serkuillani. Olen kokenut pitkän aikaa tunnustuskirjallisuuden todella mielenkiintoiseksi, koska siinä sanotaan asiat sillä tavalla kuin ne kirjailijoiden mielestä ovat, esimerkkejä tämän genren ihmisistä tulee mieleeni ainakin Christer Kihlman, Henrik Tikkanen, Knausgård ja David Foster Wallace. Myös Bukowski ja Ginsberg voidaan jossain mielessä laskea tuohon ryhmään kuuluvaksi kuten myös koko beat-kirjailijoiden sukupolvi. Mieltymykseni äitini vanhempiin on johtuvaista monesta asiasta. He olivat hienostuneita, pidättyväisiä ja juurevia maaseudun ihmisiä, jotka toimivat kotiseudullaan monissa luottamustehtävissä, ja sen kuulon mukaan, jota hänen kollegansa ovat kertoneet, heitä arvostettin aina missä hyvänsä. Se oli mielenkiintoinen seikka, kun tulin Virranporttiin taksilla, niin kaikkina kertoina kuskit kantoivat pyytämättä laukkuni sisälle. Isovanhempia todella arvostettiin Kaavilla. Samalla kun isäni äiti pyrkii manipuloimaan minua ja antamaan käskyjä, suhtautuivat äitini vanhemmat aina minuun eri tavalla. Mummo kannusti koko ajan, kun rupesin kirjoittamaan lehtiin. Hän kysyi aina, että mistä olen kirjoittanut. Ukki oli niin yläluokkainen, että hänen rauhaisa oleminen oli kuin esimerkki aatelisesta transsendenssistä, jossa kaikki tehdään velvollisuuden ja vastuun kautta, eikä siinä tehdä itsestä numeroa. Omistin sukuhistoriikkini kolmannen täydennetyn osan Salli-mummolle, Leo-ukille ja Lempi-isotädille (ja siinä järjestyksessä). Isäni isä oli siis lehtolapsi, jonka äitikin kuoli kun ukkini oli noin kolmevuotias. Oli onni, että hänellä oli niin paljon äitinsä sukulaisia, että hän pystyi kasvamaan tutussa ympäristössä Suonenjoen Vehvilässä. Isoisäni oli metsäinsinööri ja päällikkötasolla Hackmanin metsäosastolla (käsittääkseni hän tienasi enemmän kuin mitä isäni, joka oli kuitenkin samalla tavalla päällikkönä, tienasi). Hän oli vastuun kantava, leppoisa ja antelias isoisä. Samalla tavalla kuin äitini isä, hän pystyi olemaan ilman pauhaamista. Muistan hänen suuttuneen minulle ja veljelleni yhden kerran, kun soitimme mummolassa musiikkia liian kovalla äänellä. Voin sanoa olevani porvarillistunutta maaseudun verta, yhä edelleen talollisina olevien itsenäisten maanviljelijöiden verta, sekä aatelisverta ympäri Eurooppaa. Isäni isä on edelleen arvoitus. Loppukaneetti: Vaikka äitini äiti oli paikallisen raittius-seuran puheenjohtaja, ei hän kritisoinut toisten viinan juontia. Ja hän ei ollut kiihkomielinen täysabsolutisti, vaan saattoi tarjota joskus trinkin vierailleen.

Merkitysvalta, merkitysasema ja miksi näihin sekoitetaan ”sosiaalista”

Merkitys tarkoittaa instrumentaalista käsitystä siitä, miten jokin asia tai käsite nähdään. Käsitys on instrumentaalinen sen takia, koska merkityksellä ja sen muuntelulla harrastetaan valtatasapainon muuntelua yhteiskunnassa, jonka tarkoituksena on mukauttaa ontokratian käsitys asioiden tilasta koko yhteiskunnassa vallitsevaksi autoritaariseksi käsitykseksi. Merkitys voi parhaimmassa tapauksessa perustua objektiivisiin periaatteisiin. Nämä objektiiviset periaatteet tavoitetaan yksilön kautta, kun tämä mukautuu elämässään suosiota, profittia ja pintapuolisia hedonistisia nautintoja korkeampiin periaatteisiin. Nautintoja voi tietysti ihmisten keskellä olla, mutta niihin tulee vain suhtautua eri tavalla kuin miten esimerkiksi suomalaisessa yhteiskunnassa väitetään. Oleminen ja ajattelu ei voi perustua nautinnon saamiseen pintapuolisessa mielessä, kuten ontokratia kommentaariaatin ja vaikutteellisuuden kautta näyttää. Nykyaikainen ontokratia Suomessa korostaa pelkästään nautinnon, olemisen ja ajattelun pintapuolista osaa. Nykyään siis kaiken ”sosiaalistamisen” takia ei voida enää saavuttaa niin merkityksellistä asioiden tasoa, jonka takia ihmisille tarjotaan mielummin leipää ja sirkushuveja. Minä tiedän mitä mieltä Sanna Marin on asioista, kun katson hänen kuviaan instagramista! Polittiikka etenkin on pintapuolistunut ja haperoitunut merkitykseltään. Mielestäni poliitikkojen tulisi ensisijaisesti ilmaista periaatteita, ja se ei mene yksiin sen käsityksen kanssa, jos tarkoitus on pelkästään näkyä sosiaalisessa mediassa tämän pintapuolisen julkisuuden käsittämän nuorten aikuisten, jotka ovat saaneet pintapuolista ”suosiota” itsensä kaltaisten ihmisten, kanssa. Voidaan miettiä, mitä tarkoittaa käsite ideologinen nautinto. Se tarkoittaa etenkin sitä, että siinä periaatteista luovutaan oman vallan huuman ansiosta. Nämä poliitikot kunnioittavat ja arvostavat ja ovat mieltyneet enemmän omaan valta-asemaansa kuin kansan etuun. Instagram-kulttuuri on etenkin asioiden pintapuolistamisen taso. Sosiaalinen ei liity monesti muunkaltaisten ihmisten sanavarastoon, kuin niiden, jotka haluavat viedä merkityksen yksilön käsitteeltä. Olen jo teini-ikäisenä ensimmäistä kertaa korostanut vahvan yksilön merkitystä. Jotkut pintapuoliset ihmiset tietysti liittivät sen tuolloin Aatuun, mutta varmaan sen jälkeiset kirjoitukseni ovat osoittaneet sen, ettei asia ihan niin kuitenkaan ole. Mitä tapahtuu jos yksilö korvataan jollain sosiaalisen käsitteellä. Silloin ensinnäkin poistuu järkevyys, omatunto ja vastuu. Voidaan sanoa, ettei nykyaikaisessa kulttuurissamme ja yhteiskunnassamme paljon näitä ilmene. Ideologinen nautinto tarkoittaa siis nautinnon yksityistymistä politiikan tekijöiden keskuudessa, jolloin esimerkiksi äänestäjät eivät lainkaan tiedä, mitä tällainen poliitikko ajattelee asioista. Ontokratialle ja kommentaariaatille kaikkine pintapuolisin natkuttajineen tämä on loistava asiantila. Etenkin vastuun ja omatunnon puuttuminen aiheuttaa sen, ettei banaaliin pahaan puututa, annetaan asioiden tapahtua, tehdään niin kuin muut tekevät – ts. ei uskalleta/haluta/osata ottaa vastuuta hyvin toimimisesta etenkin filosofisen etiikan määrittelemin termein. Mitä siis itsessään tarkoittaa merkitysvalta. Se tarkoittaa sitä valtaa, mitä tavoitellaan kokemuksen politiikassa. Merkitysvalta on etenkin riippuvaista siitä, miltä asiat saadaan näyttämään. Siinä mielessä siihen liittyy jonkinlainen sosiaalisen elementti. Kuitenkin niillä käsitteillä ja asioilla, joihin merkitysvalta kehittymättömämpien ihmisten mielestä kuuluu, on olemassa syvempi merkitys – filosofinen merkitys, josta ovat jauhaneet tuhansia vuosia sitten jo esimerkiksi Sokrates, Platon ja Aristoteles. Mielestäni syvempi merkitys ja syväsymbolit tavoittuvat ajattelulla ja oikeisiin asioihin suuntautumisellla ja paluulla ytimeen. On mielestäni niin, että koko akateeminen filosofia on pintapuolistunut ja pikkuporvarisoitunut, ja samalla sitä tekevät ihmiset ovat muuttuneet. Tähän uuteen kuvaan filosofiasta liittyy etenkin kommentaarit ja tulkinnat. Tämän myötä voidaan havaita se, että ontokratia ja kommentaariaatti on päässyt vaikutteellistamaan jopa filosofian tutkijat, ja aiempi filosofian yhteydessä tunnettu merkitys on hävinnyt ja haalistunut. Mielestäni filosofiaa opiskelevia tulisi opettaa ajattelemaan itse, eikä briljeerata omilla aikaisemmin eläneiden filosofien ajatusten tulkinnalla ja kommentoimalla. Mielestäni filosofia on nykypäivänä pelkkää aiemmin eläneiden ihmisten kommentointia ja tulkintaa. Millä saataisiin oppilaat tuntemaan ajattelu? Se voisi olla etenkin mietiskelyä, hiljaisuutta ja joidenkin pysyväksi kutsumien ajatusten kritisoimiseen ja uudenlaisten näkökulmien tarjoamista – ei siis näkökulmia aiemmin eläneiden kirjoittajien ajatuksiin vaan kokonaisuudessaan kohti ajattelua ja perustavampien asioiden pohtimista. Sosiaaliset ihmiset nimenomaan pyrkivät hankkimaan itselleen merkitysvaltaa, koska he haluavat manipuloida ihmisiä ja muodostaa ”sosiaalisen todellisuuden”, jonka johtajiksi he itsensä asettavat. Merkitysasema on sellainen nimensä mukainen potero, josta käsin käydään kamppailua merkitysvallasta. Ontokratia pyrkii kommentaariaatin välityksellä muodostamaan näitä asemia sillä tavalla, että se pyrkii vähentämään syväsymbolien merkitystä siinä, miten ihmiset käsitteen tai asian näkevät. Se siis pyrkii tekemään ihmisistä relatiivisia, reaktiivisia, itsekkäitä ja pyyteellisiä. Ontokratia käy valtaa siis etenkin asettumalla negaatioksi jotain vastaan, vaikka se ei tajua sitä, että vastaan kimputtaminen tuo samalla myös huomiota sellaisille ihmisille, joiden negaatioksi se tahtoo asettua. Tämän negaatioaseman tunteellisen luonteen perusteella negaatioksi asettuminen on aina jonkun asian korostamista omien pintapuolisten emootioiden takia. Sosiaalista toitottavat nykyaikana etenkin poliittinen vasemmisto ja uudempien keveitten tieteiden harjoittelijat esim. vaikka sosiologiassa tai sosiaalipolitiikassa tekevät. Sosiaalisen voidaan siis tulkita olevan esimerkiksi fysiikan, teoreeettisen filosofia tai matematiikan vastaisen keveämmän tiedon vallitsevaksi tulemista uudenkaltaisten arvoinstituutioiden kautta ja avulla. Onko siis olemassa yleistä ja objektiiviseksi katsottavaa tietoa? Mielestäni etenkin tieteenlajit, jotka kertovat olemassaolosta ja sen pohtimisesta voivat olla tietoa, jota voidaan kutsua objektiiviseksi. Subjektiivisuus arvojen mielessä on aina etenkin laiskuutta ja pintapuolisten pinnallisimpien halujen nostamista korkeamman arvoista ylemmälle. Subjektiivisuus tarkoittaa siis sitä, kun ihminen seuraa oman viettitoimintansa käskyjä eikä pyri yleistämään niitä millekään korkeammalle asteelle. Subjektiivisuus arvoissa tarkoittaa siis etenkin todellisten arvojen puuttumista ja tämä jos mikä on omiaan tekemään ihmisistä opportunisteja, jotka hyödyntävät jotain tilaisuutta saadakseen itselleen joko materiaalista tai henkistä glooriaa. Subjektiivisuuden yhteydessä muodostetaan sosiaalinen jota toitotetaan jokaisessa yhteydessä etenkin sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka eivät jonkun ryhmäliitteensä takia voi tulla toimeen yksin. Ja tähän ryhmään kuuluvat etenkin nuoret naiset ja poikapuoliset average Joet. Sen takia he varmaan mieluiten muodostavat keskenään relaatioia, kun molemmat voivat jatkaa siinä omia subjektiivisia pyyteitään. On monesti niin, että samankaltaiset ihmiset kokevat vetoa toisiinsa, vaikka koin jossain mielessä etenkin lukiossa loukkaavaksi sen, että kaikkeen koulunkäyntiin nähden passiivisimmalla tavalla suuntautuneet bimbot hakivat huomiotani. Objektiiviset arvot siis tavoittuvat oikeanlaisesta ajattelusta. Tämän takia esimerkiksi ala-asteet ja ylä-asteet tulisi yksityistämisen yhteydessä velvoittaa ottamaan tietyn erityisalan oppilaita kouluihinsa, ja jos otettaisiin käyttöön filosofiaa korostavat koulut, tulisi siihen teoreettisen filosofian, matematiikan ja teoreettisen fysiikan opintoihin otettava vain älykkäimpiä oppilaita. Olen kuitenkin sitä mieltä että kansalaisten tulisi kasvaa jo koulussa sellaiselle tasolle, jonka kautta he itse voisivat tulkita tapahtumien ja asioiden moraalista ja henkistä merkitystä. Nykyäänhän vieläkin poliitikoilla on selkärangassa sellainen ajatus, jonka mukaan heidän pitää väliajoin tehdä seremoniallisia ilmoituksia tapahtumien ja juhlapäivien osalla. Mielestäni, vaikka onkin niin että Suomen historia on hyvin lyhyt ja sen takia ihmiset ovat monesti auktoriteettiuskovaisia ja kuuntelevat tarkasti mitä heitä ”ylemmässä asemassa” olevat ihmiset sanovat lausunnoissaan asioista. Sosiaalinen ei siis tarkoita mitään ja sen merkitys on pyrkiä hallitsemaan merkitysvaltaa, jonka kautta se pyrkii muodostamaan yhteiskuntaa oman keveän mielensä alaiseksi. Rahvas tykkää etenkin kuvista ja mielikuvista. Tämän takia Suomessakin poliitikot korostavat asemaansa kopeudella ja vallan symbolien tavoittelulla. Vertailukohdallinen symboli on sellainen symboli, joka perustuu ontokratian asettaman kommentariaatin vaikutteellisuudella haltuunsa saamaan arvoon tai symboliin, joka pyrkii viemään syvemmän merkityksen omaavan syväsymbolin vallan tai ainakin väittämään, ettei sen ilmaisemat arvostukset, arvot ja totuudet pidä paikkaansa. Voidaan tästä havaita, että taustalla on relativismi, johon olin itsekin joskus kallistunut. Kuitenkin relativismi etenkin ajatuksien ja arvostusten mielessä tarkoittaa sitä, että totuuden ja todellisuuden voidaan väittää olevan minkälainen hyvänsä. Episteemisillä tiedon reiteillä ei mielestäni ole yhtä suurta merkitystä kuin sillä millaiseksi totuutta sen jälkeen väitetään. Esimerkiksi itseironia ja ironia voidaan laskea kannanotoksi todellisuutta koskien vaikka niiden väitteet ilmaistaan vain epäsuorasti ja joskus jonkinlaisen scornin mukaisesti. Ontokratia, kommentaariaatti ja vaikutteellisuus pyrkivät estämään erilaiset tiedon saannin menetelmät, koska se muodostaan tunnustushierarkiaan omia instuutioitaan, joita voidaan kutsua arvo- ja tuki-instituutioiksi. Arvoinstituutiot edustavat monesti jotain inhimillistä tarvetta, jota väitetään arvoksi. Tuki-instituutiot pitävät huolta siitä, ettei erilaisia reittejä totuuteen hyväksytä. Se siis totaalistaa vallankäytön ja havainnoinnin vaikka tämä tapahtuisi länsimaisessa demokratiassa. Mikä siis voisi olla ratkaisu siihen, että ihmiset voisivat olla vapaita/riippumattomia eikä epävapaita/manipuloijia? Manipulointi tulisi purkaa yhteiskunnassa, koska nykyään sitä harrastavat huvikseen jopa byrokraatit/pikkuvirkamiehet, jotka monesti ovat vähintään epävapaiden kategoriassa. On siis mielestäni niin, että arvo/totuus on objektiivista, mutta on enemmän samantekevää, mitä kautta arvoon tai totuuteen on tultu. Vasta arvon tai totuuden tavoitettuaan ihminen voi olla objektiivinen ja löytäneensä arvot ja totuuden sekä ihmisten intersubjektiivisuuden.

Syysilta Saaristossa (Arvid Mörnen runosta)

Storm comes quietly and suddenly from West. and propel seaweed in the air as best he likes. It's not him, it's other voices which the shooters on the cut listen to. Against a thousand foundations and coppers the sea roars. We heard that song under the roof of the home, In poems and songs under the roof of the home His arm in the fight for a people a noble cause. And this memory shapes our true destinies Now lights up in the cut-out joint arc by arc Light you too, sound through autumn's storms. with the roar of deep bays, our Swedish language. Proclaim to the people who are weak from the båffna.Flying away from the yard in our black autumn. And worships the god of time in self-whisper that the motherland is murdered in its breast. Your time is running out. What more! Who carries towards destruction your standard shall be remembered, what your song for the Nordic countries and die to defend this country

Akatemian tehtävä – suvaitsevaisuudesta ja perinteiden kunnioittamisesta

On selvää mielestäni, että akatemia – yliopisto lisää sen piirissä olevien ihmisten avaramielisyyttä ja alttiutta kaikenlaiselle luovuudelle. Nimenomaan taiteellinen ja kirjallinen luovuus vaatii sitä, että ihminen suhtautuu maailmaan ja tietoon avoimesti ilman provinsiaalisia pidikkeitä. Itseäni on sanottu luovaksi esisuvuissa, joissa monessakaan ei suuremmin luovuutta ilmene. Olen huomannut tämän esimerkiksi siinä, kun pitää havaita syvempiä ja originaalisempia merkityksiä esimerkiksi taulussa tai musiikkikappaleessa. Suvaitsevaisuus vaatii siis sitä, että ihmisellä on tietyt määrätyt ominaisuudet ja poikkeuksellinen kyky suhtautua ihmiseen ja ihmisen luovuuteen. Mielestäni on tiettyjä rajoittavia tekijöitä siinä, miten ihmiset pystyvät avoimesti tulkitsemaan ihmisestä lähtöisin olevaa kirjallisuutta tai taidetta. Siinä ei voi olla provinsiaalisia ”lukkoja”, koska monissa tapauksissa taiteilijat ja kirjailijat ovat pystyneet nousemaan niiden yläpuolelle, ja tällaisten ihmisten taiteen kokonaisvaltainen ymmärrys vaatii yhtä laajaa ymmärryksen horisonttia kuin mitä taiteen tai kirjallisuuden luojalla on ollut. On kuitenkin sanottava, että nykypäivänä on yleistynyt Suomessakin merkityksetön kioskikirjallisuus, joka syntyy ihmisten kanssa juoruamisesta ja elintasosta nauttimisesta. Tällaiset ”kirjailijat” ovat kollektiivissaan toistensa kopioita, ja he voisivat varmasti sopia vuorotellen toistensa kirjojen kirjoittamisessa vuorottelemisesta. Hemingway on sanonut asian hyvin: kirjailijan tulee keskittyä itsenäisesti oman taiteensa purkamiseen ja muotoilemiseen, eikä siihen kuulu kanamainen juoruilu ja samppanjan kurlaaminen toisten samanlaisten ”kirjailijoiden” kanssa. Yliopiston kautta yksilö saa myös käsityksen periaaatteista ja perinteistä, jotka ovat aina ohjanneet tietoa hamuavia ihmisiä. Liberalismi on helppoa lukea yliopiston sivutuotteeksi, koska tärkein periaate yliopistossa on se, että ihmiset jakavat toistensa kanssa halun tiedon hankkimiseen ja oman ihmiskäsityksensä ja maailmankuvansa laajentamiseen. Koska nykypäivänä mielestäni yliopistossa olevien ihmisten käsitys tieteestä on harventunut ja laajentunut, olisi tietysti opetettava opiskelijoille etenkin tieteen etiikkaa. Material und Methode – tämä periaate on yksi niistä asioista, minkä perusteella tiedettä tulisi tehdä jatkossakin. Sivistysyliopisto ja yliopiston poikkeuksellisuus ihmisen pintapuolisten käsitysten muokkaajana ovat tärkeitä periaatteita. Sanotaan, että sivistys Suomeen tuli Kangasniemeltä, vaikka ainoa yliopisto oli Turussa. Tämä sanonta liittyy Reinhold von Beckeriin, joka käytti ensimmäistä kertaa Suomessa ”sivistystä” sanan nykyaikaisessa merkityksessä. Ylioppilailla on hänenkin aikanaan ollut itsenäinen tehtävä sivistysideaalin ylläpitämisessä ja toimimisessa koko valtakunnan hyväksi. Sivistysyliopiston ideaaliin liittyy ehdottomasti akateeminen vapaus ja myös oikeus ottaa vastaan sellaista opetusta ja opiskelua, jonka yksilö laskee sivistyksen ideaalikseen. Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija

Arvojen tunnustamisesta ja löytämisestä

Mielestäni arvoja voidaan jaotella objektiivisiin ja subjektiivisiin arvoihin, - ihmiset voivat edustaa niin todellisia kuten vähemmän todellisia arvoja. Mielestäni arvottaminen alkaa yksilöstä, jonka kautta arvoharkinnan avulla yksilö voi päästä käsiksi objektiivisiin arvoihin. Mikä sitten erottaa subjektiiviset ja objektiiviset arvot. Subjektiivinen arvo ei ole universaali ja yleistettävissä oleva, se siis jakaa hyvän epätasaisesti ihmisten keskuuteen. Subjektiivinen arvo on siis etenkin ristiriitainen, reaktiivinen ja relatiivinen. Objektiivinen arvo löytää jonkinlaisen intersubjektiivisuuden mahdollisuuden ihmisten päämäärien ja pyrkimysten yhteydessä. Tällaiset arvot, jotka alkavat minuudesta ja jotka löytätävät ulkoisessa ihmistenvälisyyden, ovat siis etenkin toimintakykyisiä ja vastauksen antavia ihmisille. Subjektiivisuus arvoissa perustuu etenkin itsekkyyteen ja provinsiaalisiin pyrkimyksiin. Subjektiivisuus on aina itsekkyyttä ja välistä vetoa. Se on selkeästi myös korruptioon johtava tiet. Ja ei ole todellakaan niin, etteikö korruptiota löytyisi jokaikisestä ihmisten muodostamasta yhteisöstä – myös Suomesta. Etiikka ja arvofilosofia liittyvät merkittävällä tavalla toisiinsa, ja sen takia kouluissa tulisi opettaa jo alakoulusta alkaen arvojen asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä, jossa oppilaat voisivat tiedostaa omia arvojaan ja mahdollisesti muokkaamaan niitä sellaiseksi, jonka yhteydessä he voivat realisoida omaa arvorakennettaan ja asenteitaan. Muistan, että kun minä olin koulussa, ei antiikin arvoja, filosofiaa, taidetta, valtiomiestaitoa tai edes historiaa opetettu. Suomalaisen yhteiskunnan päättäjäjoukossa elää etenkin historiattomuus, minkä takia kaikenlaisista sosiaalipolitiikan opiskelijoista ja diplomi-insinööreistä tulee monesti parlamentin jäseniä. Suomenkielisen Suomen historia on todella lyhyt, ja sen takia kaikessa noudatetaan vain käytännöllisyyttä ja kiistelyä, koska historian pituus tavallisesti määrittää sen, miten tietoisia toiset ihmiset ovat toistensa ajattelusta, kuinka hyvä itsetunto yksilöillä on ja miten tiettyjä tärkeitä asioita arvostetaan. Mielestäni Iso-Britannia on esimerkki kulttuurista, joka on vanha ja jossa sen takia kunnioittaminen on aitoa. On varmaan pysyvä totuus, että mitä alemmasta yhteiskuntaluokasta ihminen tulee, sitä alttiimpi hän on uskomaan juoruja ja kokemaan alemmuudentunnetta vaikkapa niin merkityksettömän asian kuin raha yhteydessä. Sitten jos on sattunut saamaan paremman itsetunnon, on se jo monelle asenteellinen juttu – se kuvittelee olevansa meitä parempi! Suomalaisessa yhteiskunnassa kansalaiset eivät ole koskaan suuntautuneet aktiivisesti seuraten poliitikkoihinsa. Sanotaan, että kansa ansaitsee sellaiset poliitikot, jotka se saa. Ja tämä suomalaisen yhteiskunnnan historian vaatimattomuus on varmasti syy siihen, minkä takia ihmiset eivät ole omaksuneet antiikin arvoja esimerkiksi monien keski-Eurooppalaisten kulttuurien tavalla. Muistuu tietysti mieleen Tacitus, joka kirjoitti fenneistä, joita hän kutsui Euroopan tyhmimmäksi kansaksi. Päälle pari tuhatta vuotta on kulunut hänen jälkeensä ja muutosta ei näy lähimailla. Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija

Postmodernista jääkaappimagneettifilosofiasta

Nykyään filosofian opetus jopa yliopistossa ei sisällä itseensä kovin kummoista omalaatuisuutta. Postmoderniksi kutsutaan asennetta, jossa ollaan siirrytty modernin uudistuskauden jälkeiseen aikaan. Ja se todellakin näkyy filosofian opetuksessa. Muistan lukion filosofian tunnilla katsotun dokumentin, jossa nimenomainen postmoderni tutkija ylisti itsetyytyväisesti virnistellen Aristotelesta ja mainitsi olevan mahdotonta, että kukaan pystyisi samanlaiseen omaperäisyyteen ja syvällisyyteen kuin hän. Mielestäni tuo oli jonkinlaista oppilaiden lannistamista ajatukseen, jonka mukaan aiemmin eläneet taatat ovat historiassa ainoita uudistajia, ja nykypäivänä kenenkään ei tarvitse edes yrittää omaperäisempää ajattelua – järkevämpää uraputken kannalta on tehdä tulkintoja ja kommentoida. Miksi tulkintojen tekeminen aiemmista tulkinnoista ei sitten ole järkevää? Se madaltaa koko filosofian historianaikaisen tehtävän, jonka vuoksi menneiden ajattelijoiden pyhiä sanoja ja saarnoja tulkitaan suojahanskat kädessä ja suurennuslasin avulla menneen ajan hauraista papyruksista, jotka kiinnostavat vain jollain tavalla poikkeavia ihmisiä . Mielestäni filosofian opetusta tulisi lisätä lukioon ja kannustaa oppilaita valitsemaan samanaikaisesti uskonnon je elämänkatsomustiedon kursseja. Filosofian tehtävä on etenkin ajatuksen lentoon laittamista, uudenlaisen ajattelun esiin saamista. Mielestäni filosofian historia ei ole minkäänlainen realistisesti tulkittava reliikki. Mielestäni filosofian historiasta voidaan tietysti saada virikkeitä ajatuksien suuntaamiseen, mutta sen kummempaan riippuvuussuhteeseen ihmisten ei tulisi sen takia itsessään juuttua. Monesti filosofian historiassa vielä tänä päivänä näkyvät ihmiset kuten esimerkiksi Simone Weil, Immanuel Kant tai Ludwig Wittgenstein ovat olleet persoonallisuuden rakenteeltaan jokseenkin poikkeavia ja idiosynkraattisia toiminnaltaan ja ajattelultaan, ja tässä yhteydessä tulee esiin se, että koko filosofian harrastaminen on aina ollut jokseenkin anomalian tavalla näkyvää epäsosiaalisuutta. Ne jotka ovat voineet keskittyä ajatteluun, ovat monesti olleet niitä, jotka ovat saaneet jotain omaperäistä filosofian historiaan. Filosofia on mielestäni olennaisiin asioihin keskittymistä, jossa tavanomaista todellisuuskäsitystä on ravisteltava niin, että epäolennaiset asiat irtoavat ja pysyvyydet jäävät jäljellle. Todellinen pysyvyyksiin perustuva ajattelu on aina epäsosiaalista toimintaa, koska suurin osa ihmisistä eivät sitä harjoita. Enemmän kuin juututaan filosofian historian kommentointiin ja toisten käsitteillä nokkelointiin itseensä mieltynyt pätevä virne naamalla, voitaisiin kiinnittää huomiota esimerkiksi historian filosofiaan. Spenglerit ja Toynbeet tuntevat tietysti lähes kaikki. Myöskin filosofian ei tule ajautua saarislaiseksi jääkaappimagneettifilosofiaksi, joka antaa kaikille sen mitä he haluavat. Filosofia on nimensä mukaisesti viisas rakas, eikä huora, joka muovaantuu muiden päämäärien takia. Filosofia ei kuulu kaikille, mutta lähes jokainen voisi hyötyä jossain vaiheessa sen opiskelusta. Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija

Runo

Aloitan uutta sampanjointia, viinan vaikean kampanjointia. juopumuksen tietä synkkää kuljen, itseltäni elämää pidempää suljen, kossua en paljon nykyisin siedä, vaikka en kuitenkaan viskistä tiedä, viini virtaa kuin roomalaisessa tavernassa, kuplat kuin samassa panermassa, heppi ei seiso sen jälkeen kuitenkaan, kasalle se itsensä sittenkin luikertaa, mutta lopulta yhdyn sinuun sittenkin, tapahtui se sitten mitenkin, on povesi uhkea kuin kermakakkusi, ja uumasi kuuma kuin vetskari jakkusi, me tulemme vielä näkemään, jotta pääsemme siitä molemmat pätemään!

Runo

Minä, "kuningas" vailla valtakuntaa, isänmaata, väärään suuntaan kääntynyt uudistaja, koska maailma ei ole valmis, ja paljon on jäänyt tekemättä. paljon on painettu ylenkatseen alle, ehkä siksi hyveestä on taivuttava, eikä paheeton ole kukaan, rakastan sinua, sitä ei kukista kukaan, se on kuin palkka - kovan saneluun, ja mitä monet muut haluavat, söpistelynne ei minua hetkauta, koska minä haluan olla suora, epärehellistä kaunisteluanne varten.

Ansioluettelo

(Menee pötköksi jostain syystä tässä blogin viestimuodossa jonka syytä en tiedä) Curriculum Vitae Syntynyt 2.8.1988 Kuopiossa Pohjois-Savossa Koulutus: Linnanpellon lukio 2004-2006 Kuopion Lyseo 2006-2007 Filosofia: laudatur, Elämänkatsomustieto: eximia, Yhteiskuntaoppi: eximia, Historia: eximia, Englanti: magna, Äidinkieli: magna, Uskonto: magna ja Matematiikka: approbatur Yleisarvosana: eximia Linnanpellon lukion stipendi 2007 Filosofian parhaasta yo-arvosanasta annettu stipendi 2007 Yliopisto Kuopion avoin yliopisto syksy 2007 Jyväskylän Yliopisto kevät 2008-syksy 2013 Vaihdossa: Kesälukukausi 2009 Heinrich Heine-Universität Düsseldorf, kuuntelin luentoja mutten suorittanut tenttejä Lukukausi syys-kevät 2009-2010 Sorbonne Nouvelle Paris, kuuntelin luentoja mutten suorittanut tenttejä Tutkintoja: Yhteiskuntatieteiden maisteri syksy 2013: pääaine filosofia, pitkät sivuaineet antiikin kulttuuri ja elämänkatsomustieto, lyhyitä sivuaineita psykologia, valtio-oppi, taidehistoria, ranskan kieli, saksan kieli Muita opintoja myöhemmin oikeustieteessä, kauppatieteessä ja kirjallisuudessa Pro Gradun tein otsikolla Osallistuva filosofia poliittisen filosofian ja sosiaalisen etiikan synteesinä. Väitöskirja työn alla vuodesta 2015, aihe: Köyhyyden eettiset tulkinnat (Poverty and its ethical interpretations), eli aihe käsittelee lähinnä yhteiskuntafilosofiaa ja soveltavaa etiikkaa. Työkokemus Teini-ikäisenä isäni alaisten mukana Niiralan Kulmassa Kuopiossa Lehtiin olen kirjoittanut pääasiassa freelancerina ja kolumnistina vuodesta 2006 alkaen: Uutis-Jousi Viikkosavo Savon Sanomat Joutsan Seutu Kangasniemen kunnallislehti Bibliofilos Turun Sanomat Helsingin Sanomat Kirjoituksia lehdissä yhteensä joitakin satoja. Blogissani tällä hetkellä jonkin päälle 1300 kirjoitusta. Olen siis toiminut pääasiassa freelancer-tutkijana ja -lehtimiehenä. Olen kirjoittanut noin kymmenen kirjaa, mm. von Becker-suvun historiikin kolmessa osassa. Tällä hetkellä suurin projektini on Professori Reinhold von Beckerin elämänkerta. Harrastukset: sukututkimus, kirjallisuus, jalkapallo, kääntäminen, draama (ooppera, teatteri), viulun- ja pianonsoitto

Kenellä on nykypäivänä eniten vapauksia ja oikeuksia; entä velvollisuuksia – ontokratia?

On selvää, että myös nykyaikainen suomalainen yhteiskunta ja sen poliittiset päättäjät suosivat tiettyjä ihmisten ryhmiä tai laajemmassa kategoriassa yhden ihmisryhmän oikeuksia ja vapauksia. Samalla tietynkaltaisille ihmisille lisätään entistä enemmän velvollisuuksia täytettäväksi. Ja tämä liittyy todellakin ammattiyhdistyksiin ja heidän työnantajia kohtaan suuntaamaan kohtuuttomaan kimputtamiseen. Nykyaikainen yhteiskunta määrittyy suuressa määrin modernin teknologian kehittämistä menetelmistä etenkin toisten ihmisten kanssa tekemisissä olon yhteydessä. Nietzsche tai Schopenhauer on kuvannut sitä, kuinka nainen haluaa aina olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa, oli hän sitten missä paikassa hyvänsä, ja voidaan sanoa, että naiset ja feminiiniset miehet harrastavat tätä lajia todella paljon. Tämän myötä kaikkia kannustetaan hankkimaan älypuhelimia ja samalla voidaan varmasti havaita se, että esimerkiksi koulun luokkatilanne ei muistuta sitä, millainen se oli aiemmin, ja itsekin olen sen ennättänyt todistaa, vaikka en mikään ikäloppu olekaan.. Tämän myötä etenkin nuoret ihmiset voivat tulla kataliksi ja kaksinaamaisiksi, jolloin esimerkiksi opettajan on vaikeampaa pidellä luokka- ja ryhmätilannetta kasassa. Samalla myös tehdään naurunalaisiksi sellaisia ihmisiä, jotka jollain tavalla poikkeavat perustavimmalla tasolla tavallisten ihmisten ryhmästä. On selvää, että esimerkiksi teknologian saavuttamia saavutuksia ja niistä hyötymistä pitäisi rajoittaa tiettyjen ihmisryhmien hyväksi, koska muussa tapauksessa teknologialla jatketaan joidenkin ihmisten pilkkaamista, vaikka suurin osa ihmisistä eivät millään tavalla tuntisi tällaisen vainon kohteeksi joutunutta ihmistä. Eli voidaan sanoa, että sosiaalinen media etenkin nuorten ihmisten piirissä vaikuttaa siten, että siinä halutaan sadistisesti alentaa toisia ihmisiä. Mielestäni esimerkiksi kouluissa ei tulisi sallia älypuhelinten käyttöä koulupäivän aikana. Yleensäkin etenkin nuoria pitäisi kannustaa yksin olemiseen päivän aikana ja siinä samalla itsensä henkiseen korottamiseen, vaikka kuitenkin se määrittyy vain tällaisen yksilön oman henkisen tason ja siinä tapahtuvien muutosten asteella, sillä henkinen kehittyminen ei ole koskaan aitoa, jos se pyrkii siinä vaan itsensä kohottamiseen toisten ihmisten osan kustannuksella. Mielestäni oman tien löytäminen on etenkin nuorella iällä tärkeää, ja voidaan siihen suhteessa sanoa, että nykyaikainen teknologia, joka aiheuttaa sen, että sama jaettu henkinen intimiteetti pysyy voimassa esimerkiksi kouluissa nuorten ihmisten kesken, aiheuttaa sen, että poikkeavasti ajattelevia tai käyttäytyviä voidaan ruveta asettamaan naurunalaiseksi, koska suomalainen nykyaikainen yhtenäiskulttuuri tukee juuri ajattelemattomuutta ja keskinkertaiselle tasolle mukautumista ja tätä lietsovat ”somevaikuttajat” ja esimerkiksi jälkiteini-ikäiset juontajat vaikkapa mökämusiikkia soittavilla radiokanavilla. Suomalainen yhteiskunta ei tue kouluissakaan poikkeuksellisuutta, vaan se haluaa asennoitua oppilaisiin ja opiskelijoihin vaivattomuuden ja tiettyjen viiteryhmien korostamisen kautta. Opettajat eivät ota vastuuta opiskelijoistaan, koska se ei meille kuulu! - Herrat hoitaa! Mielestäni koulujärjestelmän saati sitten yliopiston tulisi muokata oppilaiden ja opiskelijoiden perustavimpia asenteita sillä tavalla, että voitaisiin katsoa esimerkiksi yliopiston jälkeen opiskelijan olevan korkeammalla henkisellä asteella. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta, tyttöjen, naisten ja maahanmuuttajien paaponta ja jatkuva käyttöteknologian kehittyminen eivät saata ainakaan miespuolisia opiskelijoita korkeammalle henkiselle tasolle. Monesti koulussa tai oppilaitoksessa saatu tieto ei jää tällaisten ihmisten mieleen, koska katsotaan, että esimerkiksi yliopisto on vain reitti tietynkaltaiseen työpaikkaan. Mielestäni esimerkiksi koulut kuten lukiot voitaisiin yksityistää ja sen jälkeen mukauttaa ne omanlaatuiseensa oppimisjärjestykseensä, eli valtakunnallisesta opetussuunnitelmasta tulisi luopua. Myös opettajien tapauksessa tulisi pyrkiä siihen, että omien alojensa ammattilaiset toimisivat esimerkiksi lukioissa oman alansa ohjaajina, jossa opettajien roolin tulisi olla freelancermainen ja oppilaita tulisi jo varhaisella iällä opettaa suuntautumaaan omaan alaansa. Myös samalla koulun aikana oppilaiden tulisi voida luennoida enemmän omasta alastaan, ja mahdollisuuksien mukaan, kun oppilaat suuntautuisivat omaan alaaansa, heidän pitäisi myös voida tehdä jo lukion aikana oman alansa töitä. Tietysti se pitää jossain mielessä optimoida, mitkä olisivat esimerkiksi lukiossa vaaditut kiinteät oppiaineet, joiden pohjalle erikoistumista voisi rakentaa jo varhaisella iällä, koska niitäkin tietysti kaivataan jossain määrin. Mielestäni liikunnasta tulisi tehdä koulujärjestelmässä vapaaehtoista, ja esimerkiksi Britannian mallin mukaan taidehistoriaa ja taideaineita tulisi lisätä kouluissa. Filosofiaa tulisi olla tarjonnassa enemmän, ja uskonto ja elämänkatsomustieto tulisi yhdistää yhden oppiaineen alaiseksi. Myös tulisi opettaa tietynlaista arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä, joka keskittyisi juuri oppilaiden henkisen tason kohottamiseen. Sosialistit ovat Suomessa vallassa ja sen takia he haluavat erikoiskohtelua tietynkaltaisille ryhmien edustajille. Feminismi ei todellisuudessa tarkoita muuta kuin itsensä heikommiksi kokevien naisten halua korostaa oman ryhmänsä oikeuksia toisten ihmisten oikeuksia korkeammalle. Sosiaalinen viiteryhmäajattelu on feministien ja sosialistien keksintö, jossa ei katsota vakavasti olemassaoloa ja työntekoa. Jonkinlainen työnteko ja opiskelu kuuluu ihmisluonteeseen, muuten oltaisiin vielä aika paljon alemmalla ympäröivien olosuhteiden tasolla. Eli feministit ja sosialistit haluavat nykyään itselle erikoiskohtelua, vaikka tuo heidän edustamansa elitistinen sosialismin ja feminismin muoto ei ole milläänn tavalla ainakaan edellykkeiden tasolla kovin samanlaista kuin aiemmin. Ontokratian eli olemisen valtaa hallussaan pitämä ihmisten ryhmä jollain tavalla symboloituu Sanna Mariiniin ja hänen lifestyle-bloggareihin ja jälkiteini-ikää poteviin viihdetaiteilijoihin, joiden seurasssa hän usein notkuu. Jaettu henkinen intimiteetti tarkoittaa nimenomaan keskiluokan päättämää näkemystä yhteiskunnasta ja sen kehittyneisyydestä. Suomessa katsotaan suunnattomaksi saavutukseksi se, että on älypuhelimia, appeja jne, jonka kautta jotkut heikkoluonteiset ihmisten kuvittelevat suomalaisen kulttuurin olevan erityisen pitkälle ja korkealle kehittynyttä. Sosialistien valtaa voidaan nykyaikaisen teknologian ja samaistettujen arvojen ja ajatuksien takia kuvata ilmaisulla ”paska nousee aina pinnalle”: Tämä sosiaalisen median pintaliitäminen on tuonut suomalaiseen politiikkaan uudet totutut maneerit. En usko, että Marin itse sotkisi itseään (tai käsityksiään), jos pitäisi vaikka lähteä korjaamaan salaojaputkea kolmenkymmenen asteen pakkasessa tai vaihtamaan vanhuksille uusia puhtaita vaippoja. Ontokratia ja kommentaariaatti pyrkivät suoranaisesti siihen, että voitaisiin kuvitella yhteiskunnassa vallitsevan jaettu henkinen intimiteetti, joka määrittyy vain älypuhelimien ja käyttöteknologian kautta. On selvää, että nykyaikanakin toimiva yhteiskunnan kehittäminen ja ohjaaminen vaatii jonkinlaista jaettua henkistä intimiteettiä, mutta siinäkin tulisi keskittyä olennaisiin asioihin. Esimerkiksi maahanmuuttajien tai mielenterveyskuntoutujien oikeuksiin. En ole koskaan nähnyt Marinia todellisuudessa sosialismiin mukautuvien ihmisten parissa. Mielestäni sosialismikin on vain reaktiivista ja relatiivista vastaan kimputtamista, jota ilman nykyaikainen politiikan tekeminenkin olisi helpompaa, ja kategoriat esimerkiksi ihmisten keskuudessa perustuisivat johonkin todellisempaan kuin siihen, kuinka paljon seuraajia pääministerillä on instagramissa. Nykypäivänä Suomessa eniten valtaa ja oikeuksia tavallisten ihmisten mielestä on niillä, jotka näkyvät tässä nykypäivän sosiaalisen median spektaakkelitodellisuudessa useimmin. Lataanpa uuden kuvan pärstästäni instagramiin, niin kohotan oman valtani määrää! Samalla kun tästä ryhmästä on tullut uusi ontokratia, ovat heitä ihastelevat ihmiset muodostaneet omanlaatuisensa kommentaariaatin, joka ei muista aikaa ennen sosiaalista mediaa ja mediaspektaakkelitodellisuutta. Kaikki tästä kieltäytyvät ovat hulluja ja menneeseen aikaan jääneitä. Onneksi saamme seuraavaksi pääministeriksi kokoomuslaisen poliitikon, jonka ei tarvitse koko ajan kuvitella ja korostaa sitä, kuinka uudenaikaiseksi hän itsensä kokee.

Runo

A hot prospect! A meaningless spec of dust a nothing meaning to bare Wreck of despicable devious trust Still more honest than Tony Blair Misunderstood still enough Have had constant hits and kicks still exceptional more though still he showers others with bricks and of course PV has a nice pair of tits he has had a good and bad – lot of both unlike other aristocrats the respectable sorts there is no known manline with this lad Mother the Unstable and unconstant - But she has had a noble breed dad although with her there's no so mucb fad! if you try to lowerly entice him prepare to have some dissappointment remember he's no member of cabinet not even a Francis Pym! but if you like him, surely he can offer you some refreshments And of course it will be absinthe And surely we drink a whole bottle of that kind By his character, He's more of Powell and Joseph He's got no living links which could him bind And even though no Doherty not lower than some prophet He likes to think, because he likes to do it what is the meaning of all And even if no-one understands, in the end: priceless is tit Some woman said that she will make pancakes from milk leftovers because she had seen her hubby arouse from milk that her wife in her breasts powers Good heavens, how man himself lowers that is the pleasing of dull With determination not less than of bull Grand daddy who left for Heaven got out too early Lots of people have said he loved everything dearly Too handsome to be totally Finn Generations have left past and still is only bleak picture a dim He has beared comparison to Marlon Brando In the Streetcar of Desire The picture on the wall of granny Can witness he was more foreign and more handsome than some likes of Sinatra or Danny Not totally of släkt of finnen Min minne af hans aldrig brinner.

Porvarillisuuden käsitteestä ja miksi se vallitsee kaikissa puolueissa ja ihmisryhmissä

Porvarillisuus tarkoittaa tietynlaista tapaa suhtautua maailmaan, ihmiseen ja maailman ja ihmisen väliseen suhteeseen. Alkuaan termi porvari on tarkoittanut kauppiasta, kaupan alalla työskentelevää ihmistä, joka on ansainnut toimeentulonsa erilaisten asioiden myymisellä. En itse asiassa edes tiedä sitä, minkä takia etenkin Kokoomuspuolueen yhteydessä on aina oletettu sen kannattajien olevan porvareita. Kuitenkaan tuohon säätyjärjestelmään viittaavalla nimellä ei voida kuitenkaan tyhjentävästi selittää sitä, minkälaisia esimerkiksi Kokoomuksen kannattajat ovat ja millä tavalla he ansaitsevat elantonsa. Porvarillisuus on mielestäni ajatteluun liittyvä asenne, joka pitää etenkin muotoa ja etikettiä tärkeänä asiana. Ihmiset mukautuvat porvarilliseen järjestykseen sen takia, että he voisivat itse tavoitella egoistista omanvoitonpyydettä. Porvaristo ja pikkuporvaristo ovat kuuluisia siitä, että ne pitävät yllä ryhmiinsä kuuluvien ihmisten toimintaa ja ajattelua, jonka tarkoitus on yksinkertaisesti jatkaa tällaisen elämänmuodon olemassaoloa. Porvari siis liittyy tänäkin päivänä usein sellaisiin ihmisiin, jotka saavat elantonsa kaupankäynnillä. Mielestäni kaupankäynti ei kuulu politiikkaan. Periaatteiden mukaan toimiminen tarkoittaa täysin erilaista maailmankatsomusta, kuin se että pyrittäisiin saamaan materiaalista hyötyä pyyteellisyyden muodossa. Porvarillisuus tarkoittaa monessa mielessä etenkin tietynlaisten instituutioiden ylläpitoa pelkästään sen takia, että halutaan säilyttää yllä jonkinlainen järjestys. Monesti tällaiset ihmiset ovat asenteiltaan konservatiivisia, jotka haluavat säilyttää kaiken menneen samanlaisena myös tulevaisuudessa. Porvari on monesti ihminen, johon käy määritelmä Laudator temporis acti – menneen ajan ylistäjä. Kuitenkin on kirjoitettava, että monesti kansainvälinen kauppa voi mahdollistaa ihmisten suvaitsevaisuutta toisenlaisia ihmisiä kohtaan. Kuitenkin mielestäni porvari pyrkii aina saamaan kaupastaaan maksimoidun hyödyn – itse olen jossain mielessä tätä vastaan, vaikka kannatankin kapitalismia ja olen lähes aina äänestänyt Kokoomusta. Mielestäni kaikki ihmiset voivat olla tyytyväisiä hyvinkin erilaisista asioista ja erilaisista ympäristöistä. Voidaan mielestäni sanoa, että elämässä pitää olla intressejä, mutta turhanpäiväinen materian haalinta pelkästään näyttämisen ja muille ihmisille pätemisen takia, tekee porvareista elintasoesteetikkoja, joiden käsitys totuudesta hyvyydestä ja kauneudesta määrittyy varallisuudesta ja omistetusta materiasta. Monet ajattelevat siis niin, että mainonta, markkinointi ja sisällöntuottaminen määräävät ajassamme sen, mikä koetaan esteettiseksi tai kauniiksi. Porvari siis on kiinnostunut rahasta, ja voidaanhan sanoa, että esimerkiksi 1800-luvulla porvari saattoi olla aatelista varakkaampi rahan määrässä, mutta aateli on aina katsellut porvareita nenänvarttaan pitkin. Porvari on siis karkea ja sivistymätön. Porvari on äärimmäisen tietoinen rahasta ja materiasta ja seuraa aktiivisesti sitä, jos joku sanoo itsestä jotain myönteistä. Ja onhan todella niin, että porvarin määrittää se, millaisia tuotteita ihmiset haluavat häneltä ostaa. Hyötyminen, opportunismi ja manipuloiminen kuuluvat perustavalla tavalla porvarin toiminta- ja ajatttelurepertuaariin. Minä en ole koskaan aktiivisesti pyrkinyt tienaamaan paljon rahaa. Arvostan erilaisia asioita elämässä, joista jotkut ihmiset eivät ole kiinnostuneita. Kuitenkin olen tyytyväisin kun olen kotonani yksin ja saan harrastaa itselleni mieluisimpia harrastuksia, kuten esimerkiksi tällaisten kirjoitusten kirjoittamista. Jos filosofia pyrkii tarkkailemaan ihmistä ja olemaan objektiivinen, - eli tunnustelemaan sellaista mikä on todella olevaa, pyrkii porvari tuottamaan ihmisille onnellisuutta kaikenlaisen krääsän tuottamisessa. Mielestäni kapitalismissakin voidaan olla oikeudenmukaisia, pyyteettömiä ja antaa tuotosta suuri osa hyväntekeväisyyteen. Koska kannatan yksityistä koululaitosta, on selvää, että jossain yhteydessä kouluja ylläpitämään tarvitaan yksityisiä lahjoittajia, jotka voisivat monesti olla koulun entisiä oppilaita. Tällä tavalla kannettaisiin vastuuta yhteiskunnassa, joka on yhteiskunnassa toimivan ihmisen tärkein ominaisuus ainakin suhteissa toisiin ihmisiin. Mielestäni älylliseen epärehellisyyteen instituutioiden ja käytänteiden takia sopeutuvat ihmiset ovat loppujen lopuksi surkeimpia matelijoita koko yhteiskunnassa, koska he tajuavat homman hatarat periaatteet, mutta sopeutuvat siitä huolimatta siihen oman vallanhalun takia. Porvari ei tajua tiettyjen käsitteiden instrumentaalisuutta vaan pitää niitä absoluuttisina ja totaalisina. Heille tietyt käsitteet ovat ehdottomia ja varhain opeteltavia, jotta nousu hierarkiassa mahdollistuisi. Ja tällaista toimintaa näkee Suomen poliittisella kartalla Kokoomuksesta Vasemmistoliittoon. Porvari ajattelee aina etenkin suosiota ja profittia. Koska porvari pyrkii miellyttämään muita heidän makunsa mukaisesti, ja saamaan siitä hyötyä, tulee tästä mieleen eräs tietty ammatti. Mielestäni suuria pääomatuloja omaavat ihmiset voisi lainsäädännöllä kannustaa auttamaan oppimista, kehittymistä ja vähentämään inhimillistä kärsimystä kaikella tavalla. Lapsia ja nuoria tulisi aktiivisesti tukea ottamaan osaa rahasta ja sijoituksista puhuttaessa. Lapsille tarkoitetuissa kilpailuissa voitaisiin alkaa antamaan pörssisijoituksia, eli tietynlaisen osakesalkun alun, jonka lapsi tai nuori saisi omiin käsiinsä tultuaan täysi-ikäiseksi. Porvari on kiinnostunut etenkin muodosta ja ryhmän paineesta. Aatelinen ei välitä siitä, miten muut hänet näkevät. Edith Sitwell on kuvannut englantilaista eksentrismiä tavalla, jonka mukaan aristokraatti ja älymystön jäsen ovat molemmat yhtä vapaita ja heidän ei tavallisesti tarvitse välittää alemman luokan yleisön mielipiteistä, ainakaan sitä koskien, mitä he ajattelevat hänestä itsestään. Porvarille on tärkeää miltä jokin näyttää ja miten sillä saataisiin tehdä mahdollisimman paljon profittia. Asserate on tuonut esiin kirjassaan Manieren, kuinka etenkin maa-aatelin piirissä on monesti ilmenee tietynkaltainen grobianismi. Se tarkoittaa tietoista karkeutta ja porvariston hienostelevien tapojen rikkilyömistä. Porvari kauhistuu kun joku ilmaisee aidosti ja asenteella omia mielipiteitään tai jopa ajatuksia. Porvarius on etenkin liberalismin ja luovuuden vastaisuutta.